MM-kisat 2014: Suomi

  • 1 195 986
  • 4 014
Tila
Viestiketju on suljettu.

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tässä se pieni ongelma piileekin: mistä meillekin saataisiin kurinalaisesti taisteleva joukkue?

No, väittäisin että pätkittäin tätä on nähty niin Venäjää kuin USA:takin vastaan. Ei välttämättä olisi maailman suurin ihme, jos ote kestäisi Kanadaa vastaan jo kolme erää. Toki Kanada on selkeä suosikki, mutta ihan reaalisia mahdollisuuksia on meilläkin.
 

Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
MM2011 alkusarjan konttaus nevaföget, nyt o kaikki mahdollista, mutta onhan Kanada iso ennakkosuosikki. Jatkoon tarvitaan Kanadalta 70% peliä ja Suomelta vähintään 140%
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1998 kisoissa Suomi pudotti nimettömällä joukkueella NHL-tähtiä vilisseen Kanadan juuri puolivälierissä. Se on melkeinpä varma että jos tästä jatkoon mennään ja Kanada vastaan tulee, nikkarien leirissä peli on jo etukäteen voitettu. Varsinkin jos ne ovat katsoneet Leijonien kahta viimeistä peliä.

Tuo ei pidä paikkaansa. 1998 pelattiin kaksi lohkoa, josta kaksi parasta pääsi suoraan välieriin. Suomi meni Ruotsin kanssa jatkoon, kanadan jäädessä kolmanneksi. Keskinäinen peli oli 3-3.

Joten Suomi ei ole pudottanut kanadaa jatkosta -92 jälkeen, kun on ollut kyse puolivälierästä, välierästä tai finaalista, mukaanlukien World Cupit. Samoin, Suomi ei ole kotikisoissa voittanut koskaan kanadaa. Nyt olisi loistava tilaisuus katkaista tämä surkea saldo, kun kukaan ei odota sitä.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Suomen lohkon ykkönen ja kakkonen pelaa Minskissä klo 17 ja 21

Kanadan lohkon ykkönen ja kakkonen pelaa jossain klo 16 ja 20

Eli näin ollen todennäköistä on että Suomen matsi on klo 16, koska V-Venäjä varmaan pelaa tuossa klo 20-matsissa, jos siis ei nouse lohkokakkoseksi.

EDIT: Molemmathan siis pelaa Minskissä, mutta halli vaihtuu. Minsk-arenan matsit klo 17 ja 21 ja sitten Tsizovska-Arenan matsit 16 ja 20.

Eli veikkaus:
klo 16 Suomi - Kanada
klo 17 USA - Tsekki
klo 20 Ruotsi - V-Venäjä
klo 21 Venäjä - Ranska

Venäjän ottelu pelataan ilman muuta klo 17.00, jos heillä on hiemankin vaikutusvaltaa, jotta se tulisi telkasta järkevään aikaan koko Venäjällä Kauko-Itää lukuunottamatta. Jos Venäjä pelaisi vasta klo 21.00, matsi alkaisi Moskovassa klo 22.00, Uralin alueella klo 00.00, Länsi-Siperiassa klo 01.00 ja Keski-Siperiassa klo 03.00. Eivät he sitä halua.

Veikkaan ottelujärjestykseksi siis:
klo 16.00 Kanada - Suomi
klo 17.00 Venäjä - Ranska
klo 20.00 Ruotsi - Valko-Venäjä
klo 21.00 USA - Tsekki
 
Viimeksi muokattu:

Shadow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, MLB, Nyrkkeily
Venäjän ottelu pelataan ilman muuta klo 17.00, jos heillä on hiemankin vaikutusvaltaa, jotta se tulisi telkasta järkevään aikaan koko Venäjällä Kauko-Itää lukuunottamatta. Jos Venäjä pelaisi vasta klo 21.00, matsi alkaisi Moskovassa klo 22.00, Uralin alueella klo 00.00, Länsi-Siperiassa klo 01.00 ja Keski-Siperiassa klo 03.00. Eivät he sitä halua.

Veikkaan ottelujärjestykseksi siis:
klo 16.00 Kanada - Suomi
klo 17.00 Venäjä - Ranska
klo 20.00 Ruotsi - Valko-Venäjä
klo 21.00 USA - Tsekki
Onkos välierät silloin muuten näin: Kanada/Suomi - Ruotsi/Valko-Venäjä ja Venäjä/Ranska - USA/Tsekki?
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Tuhkaa on ripoteltu päälle ennenkin, viimeksi pari kuukautta sitten, ennen Stoshin puolivälierää, joka piti varmasti hävitä.
Tätä en ihan lähtisi allekirjoittamaan. Tai sanotaan nyt näin, että Sotshissa Suomen meno puolivälierästä jatkoon oli pienempi yllätys kuin Kanadan kaataminen torstaina tulisi olemaan. En minä muista, että silloin olisi normaalia enempää tuhkaa ripoteltu päälle. Mielestäni silloin oltiin materiaalieroihin suhteutettuna jopa (muutamaa trollia ja negistelijää lukuunottamatta) suhteellisen optimistisella mielellä, koska Venäjä oli erittäin sopiva puolivälierävastus. Leijonien peli oli kaiken lisäksi tuolloin huomattavasti paremmassa kuosissa kuin nyt ja jonkinlaista ylöspäin osoittavaa kehityskäyrääkin oli nähtävissä.

Se on selvä, että kun kyse on yhdestä ottelusta, niin Suomella on mahdollisuus kaataa kenet vain. Omissa papereissa Kanada vain sopii melkeinpä huonoiten Suomelle vastustajaksi. Täällä on tuotu esiin tuo kuolemanpelien statistiikka, mutta eipä niitä voittoja ole pahemmin muistakaan arvokisaotteluista siunaantunut Kanadaa vastaan. Pikaisesti katsottuna edellinen voitto taitaa olla vuodelta 2009 rankkareilla välisarjasta.

Mutta katsellaan nyt. Jos tulee pataan, niin toivottavasti kaadutaan ainakin saappaat jalassa ja pelataan koko turnauksen paras peli. Enempää ei tuolta materiaalilta oikein voi vaatia.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Onkos välierät silloin muuten näin: Kanada/Suomi - Ruotsi/Valko-Venäjä ja Venäjä/Ranska - USA/Tsekki?

Ei vaan Kanada/Suomi - USA/Tsekki ja Venäjä/Ranska - Ruotsi/Valko-Venäjä. Kaavio menee niin, että jos kummankin lohkon kaksi parasta ovat semeissä, lohkovoittajat kohtaavat ristiin toisen lohkon kakkosen.

Tarkemmin ajatellen uskon, että Valko-Venäjän matsi siirretään isompaan halliin, vaikka sijoittuukin alkulohkossa vasta kolmanneksi. Silloin torstain ottelujärjestys olisi:
klo 16.00 Kanada - Suomi
klo 17.00 Venäjä - Ranska
klo 20.00 USA - Tsekki
klo 21.00 Ruotsi - Valko-Venäjä

Tämä siis edelleenkin veikkaus. Virallinen ottelujärjestys saadaan myöhemmin.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Eihän tämä via dolorosa ole kovin hääviä mainosta suomikiekolle ollut. Pieni osa minusta toivoi Latvian voittoa, jotta Suomen ei tarvitsisi ottaa pataan Kanadalta. Vähän aikaa asiaa pohdittuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tässä on joukkueelle oiva tilaisuus pestä kasvonsa ja näyttää, että kaverit sittenkin osaavat pelata kiekkoa. Peliä ei kuitenkaan tarvitse ainoastaan parantaa. Joukkueen pitää oikeastaan syntyä uudelleen, muuten lopputulos on todella nolo.

Näillä teeseillä Suomella on mahdollisuus jatkoon:
1) Ykkösketjun hajottaminen. Tehotonta pörräystä kulmissa, kaikki suoraviivaisuus puuttuu. Kontiolasta ja Lehterästä täytyy saada enemmän irti.
2) Vähemmän päätykiekkoja, enemmän suoria hyökkäyksiä. Suomi voittaa joskus päätykiekkoja, mutta ei saa niistä juuri koskaan maalitilanteita. Mutulla n. 75% Suomen maaleista on tehty suorista hyökkäyksistä, loput sitten ylivoimalla. Rohkeasti vain maalia kohti. Silloin kun kulmapeliin joudutaan/päästään, kiekkoa pitää saada maalille. Kiekko viivaan ja vetoja, vaikka sitten ropeleita.
3) Omissa roikkukiekot keskialueelle pannaan. Pakkien pitää uskaltaa pitää kiekkoa ja pelata vielä alaspäin tai pakki-pakkia myös paineen alla. Roiskimisella ei saavuteta mitään. Tämä voi olla vaikeaa toteuttaa Kanadan prässin alla, mutta ei niitä kontrolloituja suoria hyökkäyksiä muuten saada aikaan.

En ymmärtänyt puheita paikkojen tuhlailusta USA-pelin jälkeen. USA:lla oli huomattavasti enemmän laatupaikkoja. Oikeastaan vain 5-3-tilanteessa Suomella oli oikeasti hyviä paikkoja. Muuten Leijonilla ei ollut kiekkoa maalintekosektorissa juuri lainkaan. Tämä johtui mielestäni juuri tästä kulmissa pörräämisestä.

Lisäksi on oikeastaan aika pöyristyttävää, että valmentaja sanoo heikon pelin jälkeen, ettei pelaajilta voi vaatia enempää. Oikeasti pelaajilta pitäisi vaatia enemmän vielä hyvänkin pelin jälkeen. Nyt Erkan pitää saada nuo itse valitsemansa puukädet pelaamaan jääkiekolta näyttävää jääkiekkoa. Jos peli-ilme on yhtä ankea torstainakin, voidaan sanoa Westerlundin epäonnistuneen täydellisesti.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kuules ny, Sihvosen ja Jukka Jalosen fanipoika. Posin kautta. Aurinkokin paistaa jo.

Pelitapa on ollut mitä on tähän mennessä, onkohan millaset työkalut vielä tehdä pieniä hienosäätöjä.
Mä tykkään kiekkokontrollista, toki molemmat noista on ihan ihquja kun ovat/olleet HPK:n miehiä, mutta kyllä se syy on muualla kuin henkilöissä.
 

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Suomi-Kanada torstaina klo 20.00! Korkeampaa tietoa! ;)

Usa-Tsekki klo 16.00
Venäjä-Ranska klo 17.00
Ruotsi-Valko-Venäjä klo 21.00

Edit. Aijaha mistähän mä nää oikein repäsin jos ei mekkään näin..! :D
Edit2. Joo näin sen on, nyt on korjattu munkin lähteessä.
 
Viimeksi muokattu:

Corecat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Svenska fotbollslandslaget
IIHF:n virallisilla kisasivuilla puolivälierät ilmoitetaan tässä järjestyksessä:

22 May, Thu 16:00 Chizhovka Arena United States vs Czech Republic
22 May, Thu 17:00 Minsk Arena Russia vs France
22 May, Thu 20:00 Chizhovka Arena Canada vs Finland
22 May, Thu 21:00 Minsk Arena Sweden vs Belarus
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Mikäli Suomi häviää puolivälierän Kanadalle, on Suomen loppusijoitus kahdeksas, joka edelleenkin on Suomen huonoin sijoitus arvokisoissa 59 vuoteen. (Suomi oli 1955 9., sen jälkeen Suomi on aina ollut seitsemän parhaan joukossa)
 

Histo

Jäsen
Mikäli Suomi häviää puolivälierän Kanadalle, on Suomen loppusijoitus kahdeksas, joka edelleenkin on Suomen huonoin sijoitus arvokisoissa 59 vuoteen. (Suomi oli 1955 9., sen jälkeen Suomi on aina ollut seitsemän parhaan joukossa)
Entäs jos Ranska ottaa isommin turpaan Venäjältä kuin Suomi Kanadalta? Vai mikä onkaan tasapisteissä ratkaiseva tekijä näiden välillä?
 

ipaz

Jäsen
Mikäli Suomi häviää puolivälierän Kanadalle, on Suomen loppusijoitus kahdeksas, joka edelleenkin on Suomen huonoin sijoitus arvokisoissa 59 vuoteen. (Suomi oli 1955 9., sen jälkeen Suomi on aina ollut seitsemän parhaan joukossa)

Jos Suomi häviää niin millään sijoituksilla ole vitunkaan väliä. Vain voitto ratkaisee.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Vaikka tuossa joku sivu sitten tuli suolattua Suomen joukkue rajulla otteella, niin onhan tässä pieni mahdollisuus olemassa yllätykseen. Suomen mahdollisuus on nimenomaan päästä pelaamaan paineettomassa tilassa kun totaalifloppi on jokatapauksessa vältetty. Toki Suomen tähänastiset peliesitykset eivät voittoon viittaa, mutta onhan niitä ihmeitä nähty ennenkin.

Lienee varmaan elämässäni ensimmäinen Suomen pelaama pudotuspeli, jonka seuraaminen tuskin tulee jännittämään hirveästi, sillä pelkästään jatkopeleihin pääsy oli tältä joukkueelta kova suoritus, kaikki muu on vain plussaa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Jos Suomi häviää niin millään sijoituksilla ole vitunkaan väliä. Vain voitto ratkaisee.

Pah, ei se nyt noinkaan mene. Ei tämä ole mikään tylsä pohjoisamerikkalainen cup-systeemi, jossa vain voittaja muistetaan. MM-kisoissa ja kaikissa muissakin järkevissä arvokisoissa aina jalkapallon MM-kisoista alkaen jaetaan kolme mitalia ja lisäksi hyvät sijoituksetkin jättävät hyvän maun.

Tuolla sinun periaatteellasi esimerkiksi yhdelläkään Suomen olympiaturnauksella ei ole koskaan ollut vitunkaan väliä, ei Torinolla, ei Sotshilla eikä muullakaan. Tai yhdelläkään MM-kisalla vuosien 1995 ja 2011 ohella.

Se on tietysti sivuseikka puolivälierätappion jälkeen onko Suomi viides, kuudes, seitsemäs tai kahdeksas, koska turnaus on ohi, mutta jos Suomi sattuisi välieriin pääsemään ja repimään jopa mitalin tästä turnauksesta, niin se olisi huikeaa ylisuorittamista joukkueen taitotasoon nähden eikä se silloin harmittaisi, ettei torilla tavattaisi 2014.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mikäli Suomi häviää puolivälierän Kanadalle, on Suomen loppusijoitus kahdeksas, joka edelleenkin on Suomen huonoin sijoitus arvokisoissa 59 vuoteen. (Suomi oli 1955 9., sen jälkeen Suomi on aina ollut seitsemän parhaan joukossa)

Näissä on tietysti hyvä huomioida se, että puolivälieräsysteemi on ollut käytössä vasta 1992 kisoista alkaen, eli vanhojen kisojen tulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia. Lisäksi joukkuemäärä oli ennen pienempi, eli kun Suomi tuli vaikkapa 1965 kotikisoissaan seitsemänneksi, niin se oli toiseksi viimeinen kahdeksan joukkueen turnauksessa. Jos Suomi olisi ollut kahdeksas, se olisi tippunut B-sarjaan, mikä olisi ollut paljon suurempi pohjanoteeraus kuin mitä näissä kisoissa olisi ollut, jos Suomi olisi jäänyt kahdeksan parhaan joukosta.

Pleijarisysteemistä en itse niinkään pidä (vanha ala- ja yläsarjajärjestelmä oli mielestäni rehellisempi, koska mestariksi tuli se, joka eniten pelejä voitti), mutta Suomellehan se on sopinut, koska ennen pudotusottelusysteemiä Suomi ei MM-kisoista voittanut koskaan yhtään mitään.

Kuolemanotteluita aina pelätään, mutta Suomelle se avasi aikoinaan tien ns. suurten kiekkomaiden joukkoon ja mitaleille.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Jatkossa ollaan. Mistään säkästä ei tässä kohtaan voida puhua kun Sveitsin voitto oli Latviasta aika saletti. Meinasi koitua sitten avauspelin koomailu kohtalokkaaksi, muutenhan turnauksessa hävittiin kahdelle ennakkoon kovemmalle joukkueelle. Peli-ilme sitä ja tätä, mutta ainakin näyttää sitten voittamisen kulttuuria olevan tässä jengissä.

Suomella on kumminkin se tärkein osa-alue kunnossa, kun Pekka Rinne vartioi maalia. Hän voi yksittäisiä peliä ryöstää ja vielä suhteellisen helposti. Paras seitsemästä sarjassa tässä kohtaa voisi olo olla aika kyyninen. Nyt sellaista ei kumminkaan ole ja Suomella on täydet mahdollisuudet lyödä kanukit lomatunnelmiin.

Nukutaan ja mennään eteenpäin.
 

Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suomi näytti jälleen olevansa jääkiekon suurvalta menemällä MM-kisoissa vasurilla puolivälieriin vaikka kokoonpano on täynnä ynnämuut-tason pelaajia. Puolivälierissä vastaan asettuu NHL-staroja vilisevä, eli sikäläisittäin ynnämuut-tason kokoonpanolla varustettu, Kanada. Suomen Leijona karjuu muun maailman hiljaiseksi näyttämällä mihin se todellisuudessa pystyy, sillä nyt turnaus vasta alkaa ja Suomikin alkaa pelaamaan tosissaan.

Torilla tavataan.
 

SH67

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IIHF:n virallisilla kisasivuilla puolivälierät ilmoitetaan tässä järjestyksessä:

22 May, Thu 16:00 Chizhovka Arena United States vs Czech Republic
22 May, Thu 17:00 Minsk Arena Russia vs France
22 May, Thu 20:00 Chizhovka Arena Canada vs Finland
22 May, Thu 21:00 Minsk Arena Sweden vs Belarus

Jos tämä virallinen (ja miksei olisi) niin hieno homma ainakin henkilökohtaisesti. Toimistolla nimittäin oltava torstaina klo 19 asti.
 

ipaz

Jäsen
Pah, ei se nyt noinkaan mene. Ei tämä ole mikään tylsä pohjoisamerikkalainen cup-systeemi, jossa vain voittaja muistetaan. MM-kisoissa ja kaikissa muissakin järkevissä arvokisoissa aina jalkapallon MM-kisoista alkaen jaetaan kolme mitalia ja lisäksi hyvät sijoituksetkin jättävät hyvän maun.

Lähinnä tarkoitin tuota, että onko Suomi 5. vai 8. ei merkitse varsinkaan pelaajille yhtään mitään. Jos tänään hävitään, niin en usko Jori Lehterän kisojen jälkeen tietävän, tai olevan kiinnostunut monensiako oltiin.

Mutta itse liputan muutenkin tuota P-Amerikkalaista tapaa. Pronssiottelun pelaaminen on mielestäni turhaa, enkä sellaisia itse jaksa katsella oli kyse sitten Liigasta tai MM-kisoista.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Suomi näytti jälleen olevansa jääkiekon suurvalta menemällä MM-kisoissa vasurilla puolivälieriin vaikka kokoonpano on täynnä ynnämuut-tason pelaajia. Puolivälierissä vastaan asettuu NHL-staroja vilisevä, eli sikäläisittäin ynnämuut-tason kokoonpanolla varustettu, Kanada. Suomen Leijona karjuu muun maailman hiljaiseksi näyttämällä mihin se todellisuudessa pystyy, sillä nyt turnaus vasta alkaa ja Suomikin alkaa pelaamaan tosissaan....

Toivotaan näin..

Mua mietitytti jo USA-ottelussa, että kun vastustajalla on kentällä änärimiehet ja meillä Liiga-pelaajat, niin eikö tasollista eroa kuitenkaan ole? Otteluhan oli tasainen, Suomi tuhlaili tällä kertaa tukun paikkoja eikä päässyt tasoihin. Koko otteluhan ratkesi tuohon kenttämestarin erikoiseen.

Joku saattaisi sanoa, että eihän jenkeillä ollut heidän eturivin starbojaan änäristä, mutta toteanpa vaan, että ei meilläkään ollut edes Liigasta kaikkia eturivin pelaajia, vaan aaltoset, väänäset, kukkoset on korvattu heikommilla nimillä.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Mua mietitytti jo USA-ottelussa, että kun vastustajalla on kentällä änärimiehet ja meillä Liiga-pelaajat, niin eikö tasollista eroa kuitenkaan ole? Otteluhan oli tasainen, Suomi tuhlaili tällä kertaa tukun paikkoja eikä päässyt tasoihin.

Käytännössähän kyse on siitä, että Liigan huippupelaajat ovat hyvää KHL:n keskitasoa. KHL:n kärkipelaajat ovat taas taitotasoltaan lähellä NHL:n keskitasoa. Puhumattakaan siitä, että jääkiekko on joukkupeli jossa mitataan koko joukkueen yhteistyötä. Suomen joukkuepelaaminen on "aina" ollut turnauksen parasta.
 

MR8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Klubi, Kallion Voima
Koko otteluhan ratkesi tuohon kenttämestarin erikoiseen.

Muuten suht järkevä viesti kosahti tähän väitteeseen. Pitää olla kyllä todella heikko selkäranka joukkueella jos ottelun alussa tulevaan helppoon maaliin katkeaa. Tosin joukkue ei vielä ole esittänyt mitään sen puolesta että se selkäranka vahva olisikaan..ehkä huomenna?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös