Pistetään tähän vielä arvioinnit hyökkääjistä ja valmentajasta.
Jevgeni Malkin, Pittsburgh Penguins: Kaikki tarpeellinen lienee tästä miehestä sanottu. Maailman paras ainakin isossa kaukalossa.
Aleksandr Popov, Avangard Omsk: Pieni yllätysvalinta joukkueeseen. Pelasi 30-vuotiaana ensimmäisen arvoturnauksensa. Pienikokoinen hyrrämäinen hyökkääjä, joka puolustaa tunnollisesti ja tekee töitä molempiin suuntiin. Ei yleensä mikään pistelinko, mutta teki pitkälti Malkinin ansiosta peräti 12 pistettä turnauksessa.
Aleksandr Perezhogin, Avangard Omsk: Pelaa yhdessä Popovin kanssa myös Omskissa. Avangardissa näiden miesten välissä pelasi joko Roman Cervenka tai Anton Kurianov, nyt siis Malkin. Perezhogin pelasi hänkin hienon turnauksen 9 tehopisteellään. Yksi nopeimmista ja vikkelimmistä Euroopan kaukaloiden pelaajista, eikä jää myöskään fyysisesti alakynteen. Popovin tavoin tunnollinen puolustamaan.
Aleksandr Semin, Washington Capitals: Loistava lisäys Venäjän MM-joukkueeseen ja oli mielestäni selvästi parempi kuin seurakaverinsa Aleksandr Ovetshkin. Teki kolmeen peliin tehot 3+2 ja paukutti finaalissa tehot 2+1. Omistaa ehkä maailman pehmeimmät kädet. Tekee paljon yllätyksellisiä ratkaisuja kaukalossa. Erityisen hyvä rannelaukaus. Ison kaukalon pelaaja. Oli Malkinin jälkeen Venäjän paras hyökkääjä kolmessa viimeisessä pelissä.
Pavel Datsjuk, Detroit Red Wings: Datsjuk oli lievä pettymys siihen nähden, mitkä odotukset olivat, mutta toisaalta hän pelasi loukkaantuneena. Aloitti vaisusti mutta paransi loppua kohden, kun sai Seminin ja Ovetshkinin rinnalleen. 34-vuotias taituri sai vihdoin uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden.
Aleksandr Ovetshkin, Washington Capitals: Pelasi hyvän turnauksen hänkin, kolme ottelua ja tehot 2+2. Ei ole isossa kaukalossa yhtä hyvä kuin Semin, mutta hän pelasi uhrautuvasti joukkueelle ja oli ehdottomasti positiivinen lisä tähän joukkueeseen. Ovetshkin ei ole enää se sama taituri kuin mitä oli alle 25-vuotiaana, mutta kelpaa tällaisenakin maajoukkueelle. Etenkin jos asenne on sama kuin nyt.
Sergei Shirokov, ZSKA Moskova: Ei yltänyt suurtekoihin (10 ottelua, 1+5), mutta täytti paikkansa kolmosketjussa. Tekninen ZSKA:n laituri pelasi uransa ensimmäisen arvoturnauksen ja heti tuli kultaa. Pelasi jokseenkin omalla tasollaan, ei loistanut mutta ei myöskään pettänyt.
Aleksei Tereshenko, Ak Bars Kazan: 32-vuotias veteraanisentteri voitti jo uransa kolmannen MM-kullan. Ei ollut seurajoukkueessaan Kazanissa kuin kolmos- tai nelossentteri (edellä Kapanen, Bodrov/Straka ja Immonen), mutta maajoukkueelle tämä mies on aina ollut arvokas. Tereshenko on joukkuepelaajan ilmentymä. Ei petä koskaan. 2000-luvun versio Sergei Nemtshinovista.
Nikolai Zherdev, Atlant Mytishi: Zherdev oli itselleni suurimpia positiivisia yllätyksiä tässä joukkueessa. Teki 10 ottelussa tehot 2+4 mutta tehojakin enemmän minua miellytti Zherdevin asenne läpi turnauksen. Ei sortunut yksin sooloiluun kuten monesti seurajoukkueessaan Atlantissa ja hoiti oman pään velvoitteensa moitteetta. Jos pelaa näin hyvin jatkossakin, niin saattaa olla mukana Sotshissakin.
Nikolai Kulemin, Toronto Maple Leafs: Nelosketjun työmyyrä. 10 peliin tehot 1+3. Periksiantamaton ja kova karvaaja. Näitäkin pelaajia tarvitaan.
Aleksandr Svitov, Salavat Julajev Ufa: Nelosketjun sentteri ja alivoimaspesialisti. Venäjän paras aloittaja. Iso ja fyysinen pelaaja. Jäi turnauksessa ilman tehopisteitä, mutta Svitov onnistui hyvin omassa roolissaan. Tarvittaessa myös melko hyvä tappelija.
Denis Kokarev, Dynamo Moskova: Teki turnauksessa vain yhden tehopisteen (5-1 maalin Suomea vastaan). Sitkeä ja vikkelä ikiliikkuja. Ei mikään taitopelaaja, mutta sopi hyvin tähän nelosketjuun yhdessä Svitovin ja Kuleminin kanssa.
Jevgeni Kuznetsov, Traktor Tsheljabinsk: 19-vuotias suurlupaus joutui vilttiin kun Semin ja Ovetshkin saapuivat turnaukseen. Ehti silti tehdä tehot 2+4 turnauksessa. Tuleva suurpelaaja, mutta ei vielä ole sillä tasolla, että voisi ratkoa mestaruuksia Venäjälle. Valmennusjohdolta oikea päätös siirtää hänet vilttiin, koska hyvin pelannutta tempoketjua Kulemin-Svitov-Kokarev ei kannattanut rikkoa.
Jevgeni Ketov, Severstal Tsherepovets: Joutui Kuznetsovin ohella vilttiin Seminin ja Ovetshkinin tieltä. Venäjän joukkueen nopein pelaaja pelasi seitsemän peliä ilman tehopisteitä. Nopeutta ja fyysisyyttäkin löytyy, mutta puutteet pelikäsityksessä ("hockey sense") estävät sen, ettei Ketov nouse koskaan todelliseksi maailmanluokan pelaajaksi.
Zinetula Biljaletdinov: Jatkoi Vjatsheslav Bykovin aloittamaa hyvää työtä Venäjän maajoukkueen peräsimessä. Bykovin johdolla mentiin hyökkäysvoittoista peliä, mutta Biljaletdinov muutti joukkueen pelitapaa puolustusvoittoisempaan suuntaan. EHT-turnaukset menivät Venäjältä kohtalaisen hyvin, vaikka voittoa ei nyt tullutkaan. Pelitapa oli kaikissa turnauksissa sama. Kaunista se ei ollut, mutta useimmiten tehokasta.
Biljaletdinovin valitsema pelitapa soveltuu tälle joukkueelle paremmin kuin punakonemainen hyökkäysvoittoinen jyrääminen, koska nyky-Venäjällä ei ole samanlaisia puolustajia kuin entisellä punakoneella, jotka pystyvät voittamaan käytännössä kaikki kaksinkamppailut omassa päässä ja avaamaan pelin nopeasti vauhdissa olevalle hyökkääjälle keskialueella.
Venäjän puolustuksen keskinkertaisuus pakotti hyökkääjät auttamaan heitä aktiivisesti puolustuspäässä, jolloin pelitavan painotus muuttui puolustusvoittoisempaan suuntaan. Vaikka Venäjä voitti sekä Suomen että Ruotsin selvänumeroisesti, pelasi Venäjä molemmissa otteluissa keskialueen trappia ja teki maalinsa pääasiassa vastaiskuista ja ylivoimatilanteista. Siksi tämän joukkueen vertaaminen vanhaan punakoneeseen on vääryys. Vanha punakone jyräsi vastustajat jäänrakoon jatkuvalla kiekkokontrollilla ja paineella, kun tämä Venäjä puolusti vastustajat uuvuksiin ja teki tarvittavat maalinsa muutaman huippuyksilön henkilötaidon avulla.
Venäjän voitto, vaikka olikin numerollisesti ylivoimainen, ei tarkoittanut punakoneen paluuta kiekkokentille, vaan sitä että Biljaletdinov onnistui löytämään tälle joukkueelle sopivan pelitavan, jolla mestaruus voidaan voittaa. Nyt pelitavan toteutus onnistui täydellisesti, vaikka alkusarjassa joukkueen peli takeltelikin varsinkin Norjaa ja Latviaa vastaan.
Se että "todellinen" punakone oikeasti palaisi takaisin kiekkokaukaloon vaatisi sitä, että Venäjä alkaisi uudelleen tuottamaan pakkipareja kuten Fetisov-Kasatonov ja Pervuhin-Biljaletdinov, mikä mahdollistaisi siirtymisen takaisin hyökkäysvoittoiseen jyräävään pelitapaan, kun hyökkääjien ei tarvitse liikaa murehtia puolustajien avittamisesta omassa päässä. Tämä onkin Venäjän jääkiekon suurimpia haasteita. Vaikka mestaruus nyt tulikin, ei se poista mihinkään sitä tosiseikkaa, että Venäjän parhaatkin puolustajat ovat kovin kaukana vanhojen aikojen tasosta.
