Mainos

MM-kisat 2012: Suomi

  • 1 241 345
  • 3 738
Tila
Viestiketju on suljettu.

Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niko Kapanen mukaan ehdottomasti! Katselin äsken youtubesta viime kisojen finaalin ja Niko oli aivan loistava ketjunsa (aaltonen-kapanen-komarov) keskellä puolustussuuntaan. Kapasta voidaan käyttää roolissa kuin roolissa ja mies täyttää sen erinomaisesti. Esim. viime kisojen super-ylivoimassa Niko teki paljon ns. näkymätöntä työtä, mikä edesauttoi ylivoiman toimivuutta. Kenties Suomen aliarvostetuimpia pelaajia? Kaiken lisäksi Kapanen on äitynyt näemmä hyvään liekkiin tälläkin kaudella KHL:ssä, joten vaikea on kaveria sivuuttaa jengistä. Jos Mikko Koivu menee leikkaukseen kauden jälkeen, voidaan Kapasta sovitella helposti leijonien ykkösketjun keskelle.
Myös muut hyökkäyspään valinnat tulevat olemaan kiperiä. Juhamatti Aaltonen on rautaisessa iskussa, joten valitaanko hänet esim. ennen NHL-statuksella pelaavaa Ville Leinoa ja/tai Lauri Korpikoskea? Myös Granlundin otteet ovat olleet viime aikoina senverran heikkoja, että hänen "pakollinen" valintansa ja peluuttamisensa, etenkin isossa roolissa, saattaa olla pelillinen riski Leijonien menestysmahdollisuuksia ajatellen.
 
Jyrla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves.
Vancouverissa pelaili noin 15 min keskiarvolla ja NHL:ssä luku taitanee (?) olla vajaan 20 minuutin luokkaa. Ja lopulta se pelitapa, jota Selänne kommentoi jo olympialaisten aikaan näin:

" Pelitapamme on täysin erilainen mihin olemme NHL:ssä tottuneet. NHL:ssä kaikki joukkueet pelaavat lähes samalla tavalla, joten se pelitapa on meillä kaikilla selkäytimessä ja tulee automaattisesti. Jos jäällä pitää vähänkin miettiä mitä tekee, on heti myöhässä tilanteesta, Selänne sanoo."

Onko Selänne tosiaan sitä mieltä, että NHL:ssä kaikki joukkueet pelaavat lähes samalla tavalla? Minusta erot ääripäiden välillä ovat erittäin suuret niin avaus-, puolustus- kuin hyökkäyspelin osalta. Toiset pelaavat kiekkokontrollia ja toiset nopeaa pystysuuntaa lähes kategorisesti. Jotkut paineistavat kiekonmenetystilanteissa rajusti ja toiset pelaavat keskialueella 1-2-2 tai 1-3-1 trappia.

Hahmottaako Selänne oikeasti esim Tampan ja Detroitin pelitavat lähes identtisiksi, vai selittääkö hän syytä miksei pysynyt sovitussa pelikirjassa Vancouverissa? Jos Selänne on tosissaan (ja miksei olisi) niin erittäin hankalassa tilanteessa on Jalonen keväällä valitsemisen suhteen.

Maalinteon kannalta Selänne mahtuu joukkueeseen heittämällä, mutta pelikirjaan sitoutumisen osalta hän ei varmaankaan ole vahvimmasta päästä.

Niko Kapasesta sen verran, että muistelen Jalosen puhuneen hänet ympäri viime keväänä. Aluperin oli siis kieltäytynyt. Tiedä sitten onko viime kevään menestys muuttanut ajatuksia mm-kisojen suhteen, mutta ei kai noita kategorisia kieltäytyjiä ole muita kuin Olli Jokinen?

Kapasella on varma paikka mm-kisoissa jos hän on terve ja haluaa mukaan.
Tietää Jalosen systeemit ja toteuttaa niitä erittäin sitoutuneesti, pystyy pelaamaan kaikkien neljän kentän sentterinä.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Mitä Selänne tarkoitti, tietää vain Selänne itse. Muistaakseni minulle jäi sellainen kuva, että Selänne käsitteli jutussa oman pään puolustuspeliä, jossa Jalosen Suomi puolusti Vancouver 2010-kisoissa miestä ja aluetta, reagoiden ja muut maat puolustivat aluetta. Saatan muistaa asian väärinkin, mutta tuollaista jäi mieleen. Erimielisyys, jos edes sellainen, oli ainoastaan tästä pelin osa-alueesta.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Minun mielestä Selänne kuuluu ehdottomasti kisakoneeseen. Saku Koivun tilanne on paljon monimutkaisempi. Osaako Koivu olla joukkueessa kolmossentterin roolissa? Osaako muu joukkue ajatella Sakua muuta kuin kapteenina? Kyse ei ole siis vain siitä että Miten Saku suhtautuisi johonkin muuhun kapteenina, vaan myös muiden pelaajien suhtautuminen Koivuun eri roolissa kuin mitä on totuttu. Olen myös sitä mieltä, että parivaljakko Koivu - Selänne pitäisi rikkoa maajoukkueessa.

Olen edelleen sitä mieltä, että ketjua Selänne - Immonen - Granlund kannattaisi ehdottomasti kokeilla!
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koivun kohdalla voi ihan sellainenkin asia vaikuttaa päätökseen kuin NHL-sopimuksen päättyminen tähän kevääseen. Miehellä on varmasti halua jatkaa vielä NHL:ssä ja loukkaantuminen MM-kisoissa, ilman ensi kauden sopimusta voisi olla 37-vuotiaalle pelaajalle kohtalokas.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
J - Ilta-Sanomat
Kummola valitsee jo Saku Koivun ja Teemu Selänteen MM-kisoihin, jos ovat käytettävissä. IS siteeraa IS-veikkaajaa, joka ilmestyy tänään 21.2.2012. Jukka Jalosena harkitsisin eroamista tänään päävalmentajan tehtävästä, vaikka tuskin itse Jukka Jalonen sellaista harkitsee. En kykenisi työskentelemään tuollaiselle esimiehelle kuin Kalervo Kummola, jos olisin Jukka Jalonen, vaikka kai sitä itsekin joutuisi miettimään kompromissia eri asioissa, jos olisi töissä Kummolalla. Säälittävää Kummola, säälittävää. Seuraavaksi kertonet jukisuuteen mm. kuka pelaa maalissa Suomen avauspelissä MM-kisoissa. Kummola tuhoaa jo nyt Suomen menestymismahdollisuudet kevään kisojen urheilupuolella, omalla käytöksellään, kun sekaantuu joukkueen rakentamiseen ohi Jukka Jalosen.
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Puuttumatta Kummolaan, on pakko sanoa, että kyllä Koivu&Selänne ovat kisapaikan ansainneet viimeisiin kotikisoihin siinä missä Jari Litmanenkin maajoukkueen mukaan. Se on kuitenkin ihan yks ja sama miten noissa kisoissa käy viime vuoden voiton jälkeen, mutta nuo kaksi herraa ansaitsevat vielä sen yhden kerran.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Puuttumatta Kummolaan, on pakko sanoa, että kyllä Koivu&Selänne ovat kisapaikan ansainneet viimeisiin kotikisoihin siinä missä Jari Litmanenkin maajoukkueen mukaan. Se on kuitenkin ihan yks ja sama miten noissa kisoissa käy viime vuoden voiton jälkeen, mutta nuo kaksi herraa ansaitsevat vielä sen yhden kerran.

Koivun pitäisi suostua siihen, että on hierarkiassa pikkuveljensä alapuolella. Selänteelle löytää käyttöä jokainen lajia seuraava, mutta Saku Koivun asema ei ole enää entisensä Suomen maajoukkueessa.

Kummola on Kummola, nyt olisi Jalosella mitä mainioin paikka tehdä kuitenkin omat ratkaisunsa ihan itse tai siis valmennusryhmänsä kanssa. Taustat ovat kunnossa, Jalosella on yksi mestaruus, Kummolalla 0 kpl. Jos siitä seuraa ongelmia, on parempi vaihtoehto vaikka oma-aloitteisesti irtisanoa sopimus kuin jäädä Kummolan marionetiksi. Töitä riittää kyllä.
 
Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jalonen viittaa kintaalla Kummolan mielipiteille joukkueen valinnoissa. S. Koivu ja Selänne ovat mukana, jos Jalonen heidät valitsee. Piste. Jalonen ottaa varmaan mieluummin potkut perseelle tuosta pestistä, ellei saa itse tehdä lopullisia päätöksiä joukkueen valinnnoissa.

Kummolaan liittyen, luin yhtä Suomen jääkiekosta kertovaa kirjaa, mikähän sen nimi nyt olikaan. Siinä oli laaja juttu Kummolasta. Kummola myönsi, että hänellä on joinakin vuosina ollut näppinsä pelissä pelaajavalinnoissakin. Esimerkiksi vuoden 1982 kotikisoihin silloinen päävalmentaja Kalevi Numminen oli lähtemässä kisoihin suht nuorella joukkueella. Kummola myönsi, että hän ajoi väkisin joukkueeseen sellaiset kokeneet pelaajat, kuin Seppo Ahokainen, Seppo Repo ja Pertti Koivulahti.

Eli kyllä tämä Kummola on ja on ollut melkoinen epeli suomalaisessa jääkiekossa ja sen kulisseissa.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kummola myönsi, että hänellä on joinakin vuosina ollut näppinsä pelissä pelaajavalinnoissakin. Esimerkiksi vuoden 1982 kotikisoihin silloinen päävalmentaja Kalevi Numminen oli lähtemässä kisoihin suht nuorella joukkueella. Kummola myönsi, että hän ajoi väkisin joukkueeseen sellaiset kokeneet pelaajat, kuin Seppo Ahokainen, Seppo Repo ja Pertti Koivulahti.

Eli kyllä tämä Kummola on ja on ollut melkoinen epeli suomalaisessa jääkiekossa ja sen kulisseissa.

Piti oikein katsoa jääkiekkokirjasta 82-83, josta näkee kevään 1982 Helsingin MM-kisojen joukkueen ja tilastot. Kävin katsomasssa silloin n. 15 peliä kisoissa, kun Kummola siihen aikaan vain sekaantui joukkueen valitsemiseen, eikä MM-lippujen hinnoitteluun. On siellä piru vieköön Repo, Ahokainen ja Koivulahti vielä mukana ja kaikki kolme 0+0 tehoilla. Suomi pelasi tosi kehnot kotikisat silloin(kin) ja esim. avauspelisssä Suomi-Kanada katsomo suorastaan mykistyi, kun peli oli 0-6 10 minuutin jälkeen 1. erässä. Itsekin mykistyin kerrankin, joka on jo saavutus. Suomen ykkösketju 1982 MM-kisoissa oli Reijo Leppänen-Kari Jalonen-Jari Kurri, jonka tehojen varassa säilyttiin A-sarjassa. Suomen joukkueessa pelasivat 1982; Kamppuri ja Lassila; Haapalainen, Valkeapää, Helander, Hirvonen, Nummelin ja Levo; Leppänen, Jalonen, Kurri, Makkonen, Javanainen, Forss, Tamminen, Sinisalo, Arbelius, Nurmi, Koivulahti, Repo ja Ahokainen. Yksi pakki taitaa puuttua jääkiekkokirjan tiedoista.
 
Dängleri

Jäsen
Jalonen viittaa kintaalla Kummolan mielipiteille joukkueen valinnoissa. S. Koivu ja Selänne ovat mukana, jos Jalonen heidät valitsee. Piste. Jalonen ottaa varmaan mieluummin potkut perseelle tuosta pestistä, ellei saa itse tehdä lopullisia päätöksiä joukkueen valinnnoissa.

Nykykuntoinen Teemu Selänne mahtunee ainakin joukkueeseen, sillä maalijyvä näyttää olevan edelleen kohdallaan. Koivun kohdalla tilanne on kimurantimpi, sillä toinen Koivu on jo noussut joukkueen ykkössentteriksi ja henkiseksi johtajaksi, ja taustalta puskee muutenkin nuorempaa verta joukkueeseen.

Mut eipä olisi yhtään hullumpaa, jos kisoissa nähtäisiin 3.kenttänä esim. Peltonen-S.Koivu-S.Kapanen. Oman pään luulisi pysyvän tuolla kentällä puhtaana, eikä hyökkäyssuuntaankaan jäisi varmasti ilman merkintöjä.
 
zlyvlk1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sparta Praha, Peliitat, Pelicans
Selanne

Selänne on kova vahvistus joukkueelle vain ja ainoastaan kun: mies nostetaan joukkueessa erityisasemaan, mies saa pelata niin paljon kuin huvittaa, mies saa hakea maalipaikkoja itselleen puolustuksen kustannuksella. Summa summarum: ei joukkueeseen.
 
Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Piti oikein katsoa jääkiekkokirjasta 82-83, josta näkee kevään 1982 Helsingin MM-kisojen joukkueen ja tilastot. Kävin katsomasssa silloin n. 15 peliä kisoissa, kun Kummola siihen aikaan vain sekaantui joukkueen valitsemiseen, eikä MM-lippujen hinnoitteluun. On siellä piru vieköön Repo, Ahokainen ja Koivulahti vielä mukana ja kaikki kolme 0+0 tehoilla. Suomi pelasi tosi kehnot kotikisat silloin(kin) ja esim. avauspelisssä Suomi-Kanada katsomo suorastaan mykistyi, kun peli oli 0-6 10 minuutin jälkeen 1. erässä. Itsekin mykistyin kerrankin, joka on jo saavutus. Suomen ykkösketju 1982 MM-kisoissa oli Reijo Leppänen-Kari Jalonen-Jari Kurri, jonka tehojen varassa säilyttiin A-sarjassa. Suomen joukkueessa pelasivat 1982; Kamppuri ja Lassila; Haapalainen, Valkeapää, Helander, Hirvonen, Nummelin ja Levo; Leppänen, Jalonen, Kurri, Makkonen, Javanainen, Forss, Tamminen, Sinisalo, Arbelius, Nurmi, Koivulahti, Repo ja Ahokainen. Yksi pakki taitaa puuttua jääkiekkokirjan tiedoista.

Puuttuva pakki on Pepe Lehtonen.

Tuohon aikaan teki läpimurtoaan juuri tuo 60-luvun taitteessa syntynyt pelaajasukupolvi, joista kisoihin oli tyrkyllä mm. Petri Skriko, Hannu Virta, Anssi Melametsä, Timo Susi ynnä muita, joilla olisi varmasti saavutettu vähintään sama tulos ellei parempikin. Lisäksi Oilers-kaksikko Hagman ja Siltanen jäivät joukkueesta ulos, jostain kumman syystä, vaikka Kurri kisoihin tulikin. Periaatteessa mitalisarjapaikka oli maalin päässä, tasuri Ruotsia vastaan ei riittänyt. Mutta muita niin sanottuja isoja maita vastaan Suomella ei ollut mitään jakoa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Selänne on kova vahvistus joukkueelle vain ja ainoastaan kun: mies nostetaan joukkueessa erityisasemaan, mies saa pelata niin paljon kuin huvittaa, mies saa hakea maalipaikkoja itselleen puolustuksen kustannuksella. Summa summarum: ei joukkueeseen.
Katkeroitunutta puhetta. Näinkö Selänne johdatti joukkueensa Stanley Cup -mestaruuteen muutama vuosi sitten? Selänne menee heittämällä MM-joukkueeseen. Vaikka Immonen tyylikkäästi hoitikin ykköspyssyn roolin viime kisoissa, on siellä toiselle pyssylle vaikka vapaana.
 
Sambody

Kyllä kyllä. Selänne painaa tätäkin kautta eteenpäin rajattomalla peliajalla, joka jostain syystä asettuu vasta viidenneksi Ducksin hyökkääjistä. Tuolla rajattomalla 17:53min per peli peliajalla Selänne tosin on Anaheimin paras pistemies, koska luistaa puolustusvelvoitteista, mikä on johtanut surkeaan +7 tehotilastoon. Tuossa tilastossa hänen edelleen Ducksien hyökkääjistä on kaikkiaan yksi pelaaja eli Saku Koivu.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku

Haha, hyvä kirjoitus! Kaverit ei vaan kestä, että Selänne on ihan hiton kova edelleen. Ne haluaa sen pelikirja-Tuppuraisen mielummin sinne. Se pelaa hyvin Jalosen pelikirjaa, mutta sehän tosin paikan tullen laukoo aina maalivahdin logoon, joten se siitä.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Nykykuntoinen Teemu Selänne mahtunee ainakin joukkueeseen, sillä maalijyvä näyttää olevan edelleen kohdallaan. Koivun kohdalla tilanne on kimurantimpi, sillä toinen Koivu on jo noussut joukkueen ykkössentteriksi ja henkiseksi johtajaksi, ja taustalta puskee muutenkin nuorempaa verta joukkueeseen.

Mut eipä olisi yhtään hullumpaa, jos kisoissa nähtäisiin 3.kenttänä esim. Peltonen-S.Koivu-S.Kapanen. Oman pään luulisi pysyvän tuolla kentällä puhtaana, eikä hyökkäyssuuntaankaan jäisi varmasti ilman merkintöjä.

Ensimmäinen kappale on täyttä asiaa, mutta toinen järkyttävää Koivun aliarvioimista. S.Koivu on pelaajana edelleen aivan eri tasolla kuin S.Kapanen ja Peltonen, jotka eivät kuulu edes SM-liigan parhaimmistoon ja heitä parempia ja nuorempia pelaajia on roppa kaupalla. Peltosen ja Kapasen aika on jo ohi, mutta Koivu mahtuu vielä kirkaasti kolmossentteriksi kisoihin. Koska juuri tällä hetkellä paras sentterimme Olli Jokinen ei ole käytettävissä niin ei ole järkeä jättää Koivua pois laskuista. Itse sijoittaisin tämän kauden Koivun samalle viivalle Niko Kapasen kanssa, mutta paremmaksi kuin heikon kauden pelanneen Immosen, joka kuitenkin edellisten näyttöjen perusteella pelaa isossa roolissa Kulta-Miken kanssa. Mikko Koivu taas on itse oikeutettu ykkösentteri.
 
heskey #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, NyR 95-99
Kalervohan jytkyn heitti.

Teemusta turha edes puhua, Jalonenkin varmasti tietää sen että nykyvireessä oleva Teemu Selänne mihin tahansa joukkueeseen on selkeä vahvistus. Laukaus on edelleen kova ja tarkka. YV:llä Teemu on omalla paikallaan vastustajan maalivahdille pelote, aivan kuten yli kymmenen vuotta sitten. Eiköhän Teemu pukukopissakin saisi Granlundia ruoskittua vähän parempiin syöttöihin. Selänteen tulo toisi myös Jaloselle mielenkiintoisia ja yleisöystävällisiä YV-ketjuvariaatioita alkaen:
Selänne-S./M.Koivu-Granlund
Immonen-Niskala

Kyllähän tuo S.K ihan hyvin johonkin "kolmosen sentterin" rooliin menisi, eikä Sakulle varmastikaan ole mikään ongelma olla "vain" varakapteenina. Viime vuoden kultajoukkue oli Mikko Koivun joukkue. Saku Koivun joukkue toi Suomelle 90- ja 2000-luvulla kaikkiaan yhdeksän arvokisamitalia.

Mielenkiintoista keskustelua saisi aiheesta: Saku Koivu vs. Niko Kapanen.
Molemmat kamppailevat samasta roolista. Ehkä paras tilanne olisi jos senttereinä toimisivat M.Koivu, J.Immonen, S.Koivu ja N.Kapanen. Nevö nou.
 
Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jalosella ei varmaan ole mitään sitä vastaan, että Selänne tulisi mukaan. Kunhan Selänne tyytyy rooliinsa ja eikä vaadi ympärilleen mitään erityisjärjestelyjä ja show-meininkiä. Selänteenkin on sopuduttava joukkueen yhteisiin pelisääntöihin. Pelillinen puoli tuskin tulee olemaan ongelma. Teemu vain on tottunut olemaan esillä koko ajan pelien ulkopuolella ja hän hieman itse haluaakin olla keskipisteenä ja miellyttää kaikkia.

Muistamme, kuinka Teemu Naganossa huomaamattaan "ohjaili" joukkueen tekemisiä, kun hän paineli jakamaan nimmareita ja muu joukkue venasi bussissa. Silloin homma ei häirinnyt isosti muita, mutta tällaista sirkusta on vaikea kuvitella tämän päivän maajoukkueeseen.
 
VSP73

Jäsen
Tarkkuutta termeihin

Kyllähän tuo S.K ihan hyvin johonkin "kolmosen sentterin" rooliin menisi, eikä Sakulle varmastikaan ole mikään ongelma olla "vain" varakapteenina. Viime vuoden kultajoukkue oli Mikko Koivun joukkue. Saku Koivun joukkue toi Suomelle 90- ja 2000-luvulla kaikkiaan yhdeksän arvokisamitalia.

Jospa hieman tarkennettaisiin. Saku Koivu on kyllä pelannut Leijonissa yhteensä yhdeksän (9) arvoturnausmitalia. Niistä kapteenina viisi (5). Muissa SK:n mitaliturneissa "Sakun joukkuetta" kaptenoi Timo Jutila kolmesti (OK-94, MM-94, MM-95) ja Ville Peltonen kerran (MM-08).

Voisiko sitten sanoa niin, että Ville Peltosen joukkue on tuonut Suomelle 90- ja 2000-luvulla kaikkiaan kolmetoista (13) arvokisamitalia. Sen verran niitä on kertynyt (4xOK, 8xMM, 1xWC). Viidesti kapteenina (MM-98, MM-00, MM-06, MM-07, MM-08). Peltonen on muuten ihan omassa kastissaan Leijonien arvoturnausten mitalitilastossa. Yhdeksään on S. Koivun ohella kyennyt Raimo Helminen.

Nimimerkki Steegilille (muutama viesti ylempänä) sen verran, että näinköhän #16 "ei kuulu edes SM-liigan parhaimmistoon". Kovin nopeasti tuntuu aika vierivän, jos viime kaudella SM-liigahistorian ylivoimaisimmalla erolla sekä pelaajien, että urheilutoimittajien äänestyksen parhaasta pelaajasta voittaneelle on näin käynyt.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Nimimerkki Steegilille (muutama viesti ylempänä) sen verran, että näinköhän #16 "ei kuulu edes SM-liigan parhaimmistoon". Kovin nopeasti tuntuu aika vierivän, jos viime kaudella SM-liigahistorian ylivoimaisimmalla erolla sekä pelaajien, että urheilutoimittajien äänestyksen parhaasta pelaajasta voittaneelle on näin käynyt.

Näillä pelaajien äänestyksillä ei ole paskankaa merkitystä. Esimerkiksi tuomari Levonen voittaisi ton tuomari äänestyksen, vaikka ei tuomaroisi koko kaudella. Toki Peltonen on elävä liigalegenda, mutta vauhti on tuntunut välillä loppuvan jopa liigassakin.
 
zlyvlk1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sparta Praha, Peliitat, Pelicans
Katkeroitunutta puhetta. Näinkö Selänne johdatti joukkueensa Stanley Cup -mestaruuteen muutama vuosi sitten? Selänne menee heittämällä MM-joukkueeseen. Vaikka Immonen tyylikkäästi hoitikin ykköspyssyn roolin viime kisoissa, on siellä toiselle pyssylle vaikka vapaana.

Katkeraa ehkä, mutta kyllähän kiistatta on eri asia pelata kausi änäriä tai parin viikon pikaprojekti maajoukkueessa. Sanotaan sitten vähemmän katkerasti näin: Teemun ylivertaisuus suhteessa muihin suomalaisiin saman pelipaikan pelaajiin ei tule MM-kisojen lyhyellä periodilla riittävän nopeasti esiin. Summa summarum: ei joukkueeseen.
 
VSP73

Jäsen
Näillä pelaajien äänestyksillä ei ole paskankaa merkitystä. Esimerkiksi tuomari Levonen voittaisi ton tuomari äänestyksen, vaikka ei tuomaroisi koko kaudella. Toki Peltonen on elävä liigalegenda, mutta vauhti on tuntunut välillä loppuvan jopa liigassakin.

Hyvää kevättä sinulle - arvon Steegil.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Tuntuu vähän, et pitäis järjestää nää MM-kisat vaan pelkästään euroopassa pelaaville pelaajille, kun ei ne nhl-pelaajat tunnu kelpaavan.
 
Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Toki Peltonen on elävä liigalegenda, mutta vauhti on tuntunut välillä loppuvan jopa liigassakin.

Aika hyvillä pinnoilla tää pappa vetää vaikka hidas ilmeisesti onkin. Pisteitä enemmän, kuin yhdelläkään narri pelaajalla esim kultakypärä "teini" Pulkkisella.

Kyllähän Ville olisi omimillaan puolustavassa roolissa neloskentässä mielestäni ylempiin kenttiin ei kannata ottaa sinne riittää muualta miehiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös