MM-kisat 2011: Suomi

[Major Julli]

Kyllähän joukkuepelissä Suomi oli valovuoden muita edellä. Valmennukselta todellinen voimannäyte.

 

[Kirjoittelija]

Pronssi oli se mitaleista todennäköisin ja suurin osa varmaan ajatteli kaiken tapahtuvan kuten aikaisemminkin. Pudotaan jo neljännesvälierissä.

Minä olisin ainakin ollut valmis lyömään koko omaisuuteni vetoa, ettei Suomi häviä neljännesvälierissä. Ei ole tainnut koskaan hävitä neljännesvälierää jääkiekon arvoturnauksessa.

 

[Beneway]

Täytyy kyllä sanoa, että olihan meikäläisellä omat epäilykseni menestymisen osalta turnauksen alussa. Siis herranjestas, puolustuksessa mm. Kukkonen, Puistola, Välivaara, Jaakola. Lepistö oli ihan vastaantulija eikä Salmelakaan mikään sateentekijä ollut.

Ja kuinka kävikään. Mestaruushan se sieltä napsahti tilille. Niskala pelasi loistavat kisat. Väänänen oli perusvarma omassa päässä ja pelasi mukavan turnauksen. Myös Kukkonen pelasi hienosti, eikä esim. kaatunut kertaakaan alimpana miehenä. Välivaarakin lopetti alun höntsien jälkeen jäähyilyn ja keskittyi lähinnä lapa-kiekon-ympäri -harhautusten tekemiseen. Jaakola taas möhläsi enemmän purkukiekkoja kuin kaikki muut puolustajat kaikista maista koko turnauksessa yhteensä, mutta eipä silläkään ole tässä vaiheessa yhtään mitään merkitystä. Joukkue puolusti tarpeen tullen todella suurella sydämellä.

Vuoden 95 kullan jälkeenhän monet ovat valittaneet, että Suomi voitti ns. välikisat, sillä silloin meillä oli liikkeellä paljon laadukkaampi joukkue kuin muilla. Nyt, Suomi vetää päätyyn asti noin keskinkertaisella joukkueella, kun vielä muilla mailla on jos jonkinnäköistä Amerikan serkkua mukana. Todella upea suoritus.

 

[tapparammies]

Beneaway:

Kieltämättä Suomen pakisto oli paperilla melko köykäinen, eikä esittänyt mitään uskomattoman erikoista koko turnauksessa. Pelien edetessä kuitenkin virheiden määrä laski koko ajan, ja hommat hoidettiin varsin tyylikkäästi.

Kaikki pakit olivat vähintään yhden plussalla tässä turnauksessa, ja se kertoo jotain.

Tässä vielä pakkien tilastot, jossa muuten näkyy erään Mertarannan parjaaman pakin loistava sijoitus ja selvästi suurimmalla peliajalla (järjestys: +-, pisteet, peliaika):

(No Name Pos GP G A PTS PIM +/ - GWG PPG SHG SOG SG% TM M/G TSh AT/S)

21 NISKALA Janne D 9 1 3 4 4 +6 0 0 0 20 5.00 150:49 16:45 220 0:41

28 SALMELA Anssi D 9 1 2 3 4 +5 0 0 0 22 4.55 169:26 18:49 243 0:41

18 LEPISTO Sami D 9 0 3 3 6 +3 0 0 0 7 0.00 155:31 17:16 228 0:40
41 PUISTOLA Pasi D 9 0 3 3 4 +3 0 0 0 12 0.00 143:20 15:55 240 0:35
4 VAANANEN Ossi D 9 0 0 0 4 +3 0 0 0 5 0.00 135:11 15:01 213 0:38

19 VALIVAARA Jyrki D 9 0 3 3 8 +2 0 0 0 10 0.00 118:49 13:12 182 0:39

6 JAAKOLA Topi D 9 0 1 1 6 +1 0 0 0 3 0.00 90:23 10:02 165 0:32
5 KUKKONEN Lasse D 9 0 0 0 0 +1 0 0 0 3 0.00 106:58 11:53 199 0:32

Kuten tuosta näkyy, "paremmuusjärjestys" pakeilla vastaa lähes 1:1 myös sitä vastuuta eli peliaikaa, jonka Jalonen ja Matikainen ovat näille pelaajille antaneet. Kenties valmennusjohdon pelinäkemys oli kuitenkin parempi kuin kaikkien aikojen kiekkotietäjä Mertarannan? (Mertarannan hehkutus oli jälleen huikea, ja takaa synninpäästön kaikelle täydelliselle pelilliselle puusilmäisyydelle, mitä tämä kaveri edustaa.)

Tuosta leijonapakkien listasta on hyvin vaikea poimia varsinaisia epäonnistujia tai edes sellaisia, jotka eivät olisi täyttäneet ja jopa ylittäneet heihin kohdistuneita odotuksia. Korkeintaan Salmela olisi voinut paukuttaa pari maalia enemmän (ja myös laukoa enemmän), mutta nyt ei tarvinnut, kun joukkueesta löytyi mm. muuan Immonen.

Hyökkääjistä muuten Lajusen tilastot ovat ihan käsittämättömät:
24 LAJUNEN Jani F 4 2 1 3 2 +2 0 0 0 4 50.00 41:07 10:16 71 0:34

Peliaikaa vähän, mutta pelien koventuessa aina vaan parempaa peliä tältä kaverilta. Ensimmäisessä vaihdossa kiekko hieman pomppi lavassa, mutta sen jälkeen rajua jälkeä. Neljä laukausta, kaksi maalia. 4. 2+1=3, +2.

 

[Mänizeri]

Montakos mitalia Suomi on ottanut arvokisoissa ilman, että Koivun veljeksistä ei kumpikaan ole joukkueessa ollut? Okei, ennen vuotta 1994 tämä ei oikeastaan ole edes ollut mahdollista. Sen jälkeen muistaakseni näin on käynyt 1998, 2000 ja 2001 MM-kisoissa.

Eli olympialaisissa: 4/5. MM-kisoissa 8/11. Kanada Cupeista ja Maailman Cupista ei kai virallista mitalia jaeta?

Ei hassummin Koivun perheeltä.

Edit. Ja aika moni turnaus, jossa jompi kumpi tai molemmat ovat pelanneet, on päättynyt mitaliin.

 

[tapparammies]

Montakos mitalia Suomi on ottanut arvokisoissa ilman, että Koivun veljeksistä ei kumpikaan ole joukkueessa ollut? Okei, ennen vuotta 1994 tämä ei oikeastaan ole edes ollut mahdollista. Sen jälkeen muistaakseni näin on käynyt 1998, 2000 ja 2001 MM-kisoissa.

Eli olympialaisissa: 4/5. MM-kisoissa 8/11. Kanada Cupeista ja Maailman Cupista ei kai virallista mitalia jaeta?

Ei hassummin Koivun perheeltä.

Edit. Ja aika moni turnaus, jossa jompi kumpi tai molemmat ovat pelanneet, on päättynyt mitaliin.

Suomen menestys ajalta ennen S. Koivun sisääntuloa löytynee helpoimmin J. Ojasen wikipedia-sivulta, joka kertoilee seuraavaa:
1987 U20 MM-kultaa
1988 Olympia-hopeaa
1991 Kanada-cupin pronssi

Lisäksi taisi olla 1992 MM-hopeaa tuntemattomalla joukkueella, jossa Jarkko Varvio vei koko turnauksen pistepörssin.

Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruudet lasketaan myös virallisiin tilastoihin, ja niissä tosiaan tuon 1987:n lisäksi ainoa Suomen voitto on vuodelta 1998. M. Koivulla on U20 MM-hopea vuodelta 2001.

Niko Kapanen ja Pasi Puistola tekivät suomalaista jääkiekkohistoriaa nousemalla Janne Ojasen rinnalle ainoiksi suomalaisiksi tupla-maailmanmestareiksi:
JO: 1987 U20 + 1995,
NK ja PP: 1998 U20 + 2011

Ville Peltonen olisi hyvin todennäköisesti ilman loukkaantumista noussut myös omaan kastiinsa: kaksi miesten maailmanmestaruutta. Timo Jutila tähän nyt nousi, mutta pelaajana tämä olisi ollut hurja temppu.

Tästä joukosta monilla kavereilla on varsin mukavat mahdollisuudet tuplamestaruuteen myös miesten pelikentillä. Esimerkiksi Granlund on tuskin huono veikkaus tähän sarjaan.

 

[tapparammies]

Edit. Ja aika moni turnaus, jossa jompi kumpi tai molemmat ovat pelanneet, on päättynyt mitaliin.

Kaikki turnaukset, joissa M. Koivu tai T. Ruutu ovat pelanneet, ovat päättyneet mitaliin, vaikkakin nyt vasta ensimmäistä kertaa kirkkaimpaan sellaiseen.

Ruudulta taisi olla 8 turnausta, ja siten 8 mitalia, Koivulla näitä oli vielä enemmän.

Lisäys: jos oikein laskin Mikolla siis 9 turnausta, 9 mitalia mukaanlukien 2004 MC-hopea.

 

[SirKepola]

Lisäys: jos oikein laskin Mikolla siis 9 turnausta, 9 mitalia mukaanlukien 2004 MC-hopea.

11/11 on Mikon saldo arvokisoista Suomen paita päällä. Aika vakuuttavaa vois sanoa?

 

[Sateentekijä]

TAISTELUTAHTO

Tästä Suomen tuoreesta kultajoukkueesta jää mieleen ikuisesti valtava taistelutahto ja ketään vastustajaa ei pelätty. Jos oli 95-voitto KOKO JOUKKUEEN, niin niin oli kyllä tämäkin, kirjaimellisesti.

Inttiaikanani kilahti siis Suomelle kultaa... legendaarisia hetkiä koettiin eilen luokkamme kisastudiossa.

Mikäs tässä! History has made!

 

[Beneway]

11/11 on Mikon saldo arvokisoista Suomen paita päällä. Aika vakuuttavaa vois sanoa?

Kyllä. 7 noista siis tullut aikuisten puolelta ja neljä - kulta, hopea ja kaksi pronssia - on tullut junioreiden kisoista. Huikea on kyllä tuo saldo ja luulisi, että tuo näyttää CV:ssä aika mukavalta.

Erittäin hieno johtaja on kyllä kyseessä, ja vielä kun vierellä on johtamassa Tuomo Ruutu, oli joukkueen leadership puoli kyllä erittäin hyvässä kuosissa. Lähes yhtä hyvässä kuosissa kuin Salmelan Anssi mestaruusjuhlissa.

Koivun ja Ruudun vierelle kun lyö vielä Granlundin ja Immosen kaltaiset kultakimpaleet ja erittäin hienosti pelanneen haalari-osaston, niin onhan siinä erinomaisesti koottu joukkue kasassa.

 

[Kilvenkantaja]

Kansanjuhla on nyt katsottu ja kyllähän siellä jännitystä riitti: pysyykö Nurminen pystyssä, saadaanko Salmela pidettyä aisoissa ja missä kunnossa on pokaali. Oli hieno huomata, että vaikka kaikki pelaajat olikin aika rennolla tuulella, niin mm. Väänänen ja Lepistö huolehtivat ettei Nurminen&Salmela nolanneet itseään yhtään enempää. Siitä kiitos koko joukkueelle.

Mä odottelin sitä jysähdystä kun tieto maailmanmestaruudesta vihdoin saavuttaa mun aivot ja kyllähän se tuli kun katsoi joukkuetta pokaalin kanssa. Melkein vieri kyyneleet poskille.

Joukkueessa kaikki hoitivat oman tonttinsa ja vaikka Koivu ei ehkä tehnyt niin paljon pisteitä ja maaleja kuin jotkut odottivat, niin kyllä Mikko oli selvästi joukkueen liideri. Jalonen sanoi,että se oli Mikko Koivun joukkue, ja oli siinä oikeassa: Koivu oli joukkuuen tahdon ja itseluottamuksen ruumiillistuma. Koivu on hieno pelaaja ja lisäksi osaa hoitaa haastattelut tyylikkäästi mutta olematta persoonaton. Hieno pelaaja, joka toivottavasti saa kerran voittaa myös Stanley Cupin ja johdattaa Suomen olympiakultaan.

Voisin luetella kaikista joukkueen pelaajista asioita, jotka jäivät kisoista mieleen, mutta mä tyydyn vaan kiittämään varmaankin kolmannen kerran joukkueen jokaista pelaajaa ja valmentajia niistä elämyksistä, joita leijonat tarjosivat näissä kisoissa. Suomessa tiedetään, miten paljon voittaminen vaatii henkisesti, miten karvaita tappiot ovat, miten vaikea niitä on tappion hetkellä suhteuttaa mihinkään tosielämän asioihin. Sama pätee tähän mestaruuteen: nyt tuntuu hyvältä, mutta mitä tämä mestaruus tarkoittaa tästä eteenpäin, jää nähtäväksi.

Suomi voitti 15.5.2011 toisen maailmanmestaruutensa ja minusta oli hienoa että vihdoinkin joukkue, jonka voittoa minä toivon ja odotan, voitti jotain.

 

[tinkezione]

Mikko Koivusta kertoo kaiken olennaisen 5-1 -maalin jälkeiset pomppimiset ketjukavereiden kanssa, pleksissä yleisölle tuuletukset sekä lopuksi kompurointi. Ei tuon aidommin ja vilpittömämmin iloitsevalta pelaajalta voi oikein mitenkään näyttää, pois lukien ehkä Theoren Fleuryn tuuletukset aikanaan Hakametsässä.

 

[morningstar]

Suomi voitti 15.5.2011 toisen maailmanmestaruutensa ja minusta oli hienoa että vihdoinkin joukkue, jonka voittoa minä toivon ja odotan, voitti jotain.

Tämä on muuten sellainen juttu jota SM-liigan menestyjäjoukkueiden fanit eivät aina tule ajatelleeksi. Minullekin vuoden 95 nevö foget oli pitkään ainoa oman jengin voitto jonka olin saanut kokea. Nyt niitä on kaikkiaan kolme ja olen kuitenkin seurannut lajia semmoisen ~20 vuotta.

 

[Lampinen]

Mikko Koivusta kertoo kaiken olennaisen 5-1 -maalin jälkeiset pomppimiset ketjukavereiden kanssa, pleksissä yleisölle tuuletukset sekä lopuksi kompurointi. Ei tuon aidommin ja vilpittömämmin iloitsevalta pelaajalta voi oikein mitenkään näyttää

Juuri näin. Kuinkas se Koivujen sukupuu jatkuu? On niin poikkeuksellisia johtajia, että vastaavia ei tule heti mieleen.. Ja nimenomaan sillä henkisellä puolella.

Valmennusta pitää kyllä kehua, kun siihen aihetta on. Loistava ajatus peluuttaa 8 puolustajaa tasaisesti, vaikka tuo jossain määrin keskustelua aiheuttikin. Minun mielipiteeni ei vaikuta luonnollisesti mihinkään, mutta olin yksi huutajista, jotka halusi siirtyä 6 puolustajan peluutukseen. Puolustajien otteet oli erittäin tasaisia ja kaikilla otteet vähän ailahteli. Tuli huonoja otteluita väliin, mutta mikä tärkeintä, kaikki pelasi loistavaa kiekkoa kun sitä tarvittiin. Välierä+finaali oli loistava esityks koko puolustukselta, kun takana oli vielä lukko nimeltä Petri Vehanen.

Hyökkääjistössä oli muutama pettymys, mutta vastapainoksi fantastisia esityksiä. Granlund, Koivu ja Immonen olivat aivan huikeita ja kantoivat joukkuetta tarvittaessa harteillaan. Myös Jani Lajuselle pitää antaa helvetin iso plussa, kun astui sisään. Miettikää mikä pelituntuma kaverilla oli alla ja niistä lähtökohdista nosti nelosketjun pelin ihan uudelle tasolle. Iski vielä törkeän tärkeitä maaleja, 10 arvosanaksi Janille.

 

[pokki]

Mikko Koivusta kertoo kaiken olennaisen 5-1 -maalin jälkeiset pomppimiset ketjukavereiden kanssa, pleksissä yleisölle tuuletukset sekä lopuksi kompurointi.

Tähän täytyy vielä lisätä yksi asia, jonka huomioin heti ottelun jälkeen. Jokainen pelaaja tuli finaalin jälkeen koppiin, marssi pöydälle ja korkkasi bissen. Mitä teki kapteenimme? Koivu marssi pöydälle, mutta lorautti kirkkaaseen kertakäyttömukiin urheilujuomaa. Mun mielestä aika rautaista ammattimaisuutta.

Kyllähän siitä kaverista huokuu johtajuus ja huolellisuus jokaisessa asiassa, jopa voitetun finaalin jälkeen. Siinä kohtaa jouduin kyllä hieman hieraisemaan silmiäni.

(Pahoittelut, jos joku oli jo tästä kirjoittanut. En jaksanut selailla viestejä läpi.)

 

[Osmo Rapeli]

Onhan se käsittämättömän upeaa, kuinka hyvin Suomen pelisysteemi kokonaisuutena toimi. Vaikka kiekko pomppikin välillä vastustajan lapaan, niin oliko Pieni ero esim. Lasse Kukkosen positiivisessa näkymättömyydessä joihinkin aiempiin kisoihin, kun Kukkosta herjattiin ja parjattiin virheistä enemmän kuin laki sallii. Osittain aiheesta, peli oli tuolloin virhealttiimpaa. Sama pätee oikeastaan koko pakistoon, joka on yksilöinä mainettaan parempi mutta esim. NHL-mittarilla keskinkertainen.

 

[Chris Sharma]

Kukkosesta pitää sanoa, että oli todella positiivinen suoritus. Aivan erinäköistä peliä kuin aikaisemmisssa kisoissa.

Koko joukkueen pelitapa toimi mahtavasti ja sitoutuminen puolustamiseen oli huikeaa. J-M Aaltosen osalta sopii ihmetellä, miksi vasta finaalissa löytyi se viimeinen puristus...finaalissa hienoa peliä. Bluesin miehenä myös Lajusen suoritukset lämmittivät erityisen paljon mieltä.

Viimeksi 2006 Torinossa Suomi on dominoinut noin, kuin nyt välierässä ja finaalissa. Hyvin samantyyppistä peliä ja selvästi heikommalla materiaalilla, Jukka Jaloselle ja valmennustiimille tosi isot propsit tästä!

 

[Individual]

Minusta oli hienoa ja jopa ennennäkemätöntä se intesiteetti millä Suomi raastoi ja karvasi Ruotsin pelaajistoa 1-3 tilanteessa. Tilanteessa, jossa Suomi yleensä on alkanut peruuttelemaan ja "odottamaan" sitä hetkeä, kun naapuri tulee rinnalle ja ohi. Nyt sitä ei nähty, vaan hyökkäyspeli säilyi aktiivisena ja siitä osoituksena se erän lopun ilotulitus Reikäjuusto-Viktorin taakse. Oliko siinä sen kummempia paikkoja Ruotsilla edes, tai jos olikin niin Vehanen hoiti homman. Upeaa peliä!