Alkaa väkisin tuntumaan siltä, että tuota kiekkokontrollia on nyt viety niin pitkälle, että pelaajilta unohtuu pelin aikana se, että tämä on kuitenkin jääkiekkoa, joka palkitsee kiekon toimittamisesta sota-alueelle. Norjaa vastaan Suomi piti paljon kiekkoa nk. mukavuusalueella, eli omalla puolustusalueella ja hyökkäyspään laidoissa. Pelaajat liian vähän pyrkivät kiekon kanssa agressiivisesti maalille. Suomi herää tähän monesti vasta sitten, kun vastustaja menee johtoon. Niin kävi tänäänkin. Siihen asti pelaaminen on sellaista mukavaa kiekottelua, jossa mustelmia ei oteta. Tämä näkyi mm. siinä, että Norja ei saanut enimmäisessä erässä yhtään jäähyä. Lisäksi Norjan puolustus ei joutunut paniikkiin missään vaiheessa. Nyt on tähän mennessä pystytty tulemaan takaa, mutta tästä eteenpäin Suomen pitää olla agressiivisempi jo alkuvihellyksestä lähtien. Tulevissa peleissä pitää mielellään tehdä avausmaali, jos halutaan mestaruudesta pelata. Tuolla materiaalilla vs tulevien vastustajien materiaali, ei kannata antaa mitään eteen.
Jalosen pitää tuohon pelitapaansa vielä saada lisättyä se agressiivisuus tai sitten maajoukkueen pelitapa ei vielä ole niin selkärangassa, että molempia pystyttäisiin toteuttamaan. Oli miten oli, mutta kyllä pidän suuresti siitä pelitavasta, jota Jalonen maajoukkueeseen ajaa. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että miksi kiekosta pitää luopua. Omasta mielestäni esim. kiekon lyöminen vastustajan päätyyn, kun halutaan vaihtaa on 90% turhaa ja se pitäisi tehdä vain silloin, kun on ylipitkä vaihto alla ja on pakko saada pikainen vaihto. 90-luvun jääkiekossa ei ollut puhettakaan siitä, että kiekko olisi palautettu omaan päätyyn vielä vastustajan siniviivalta. Itse ainakin haluaisin, että oma joukkueeni tekee sen, jos hyökkäyksen käynnistämiseen ei ole mahdollisuuksia.
