Naisten puolella Johaug oli kisojen selkeä kuningatar ja aika kaunis rivi mitaleja tuliaiseksi jää. Sen sijaan miesten puolella vähän vaikeampi nostaa esiin yhtä kuningasta. Kläbo tietysti noilla joukkuekisoilla nousee mitalitilastossa korkealle (kenties kärkeen), mutta itse nostan nimenomaan yksilökilpailuiden arvoa näissä. Sundby on tällä saralla vahvoilla ainakin toistaiseksi.
Jos kisoja muuten miettii, niin Norja luonnollisesti ollut kovin suorittaja. Miesten puolella Ruotsilla on ollut kehnot kilpailut. Vanhojen menestyjien lopetettua ei ole vielä löytynyt uutta sukupolvea mitalikantaan. Venäjällä oli hirmuiset odotukset etenkin miesten puolella, mutta kultamitali on kiertänyt itänaapuria. Kenties huomenna vielä sen vuoro?
Suomen suorituksille huonon valon on antanut vielä nämä urheilijoiden ulostulot suksiongelmista ja viimeisimpänä Kerttu Niskasen tapaus. Väkisinkin valmennus ja huoltopuoli saanee katsoa hieman peiliin, vaikka valitettava tosiasia on ettei taso ole koko kauden aikana riittänyt maailman huipulle. Kaikki on ollut aivan liikaa Iivon ja Kristan varassa, eikä kumpikaan heistä (etenkään Krista) ole ollut aivan parin viime vuoden tasolla. Siinä missä viime vuosina esimerkiksi naisten puolella on ollut kamppailua viimeisistä viestipaikoista, niin nyt on joutunut kissojen ja koirien avulla etsiä sopivia hiihtäjiä. Aiempina vuosina väkisinkin joku kova on joudutta jättämään rannalle.
Norja on tietysti tuottanut 1980-luvun lopulta lähtien tasaisesti laadukkaita hiihtäjiä. Venäjä oli naisten puolella unessa lähes 20 vuotta 1990-luvun ilotulituksen jälkeen. Ruotsilla on miehissä pienoinen heikko kausi menossa, mutta naisten viestijoukkue on kuin nuorempi versio Suomen kultaisesta polvesta reilun kymmenen vuoden takaa. Saksalla oli viime vuosikymmenellä vahva edustus, mutta eiköhän sielläkin uusi nousukausi koeta ensi vuosikymmenen puolella.
Täällä puhuttiin aiemmin siitä, että suomalaiset pitävät aivan liian pitkään hiihtäjiä lupauksina, kun esimerkiksi Ruotsin ja Norjan tähdet pärjäävät jo parikymppisenä. Muistetaan kuitenkin, että psrikymppiset menestyjät ovat aina supertalentteja, eikä niitä vuosittain tule mistään maasta. Jokaisen urheilijan polku huipulle on aina erilainen, mutta totta on, että Suomen pitäisi paremmin saada nuorisomenestyjiä myös aikuisten puolelle. Vielä aikuisiän kynnyksellä saatetaan olla vauhdissa mukana, mutta hyppäys aikuisten huipulle tuottaa isoja ongelmia.
Sellainen kutina minulla on, että määrällisesti suomalaiset harjoittelevat liikaa. Etenkin tuossa parinkympin alla kasvatetaan treenimääriä liian nopeasti, johon elimistö ei ole vielä valmis. Ehkä siinä jossain vaiheessa hypätään liian nopeasti junnutason määristä ammattilaismääriin.