Mainos

MM 2022: Suomi

  • 296 641
  • 1 937

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Muistan kun katselin 2017 finaalia Kanada - Ruotsi, jonka Ruotsi siis voitti. Pidin ennen ottelua Kanadaa selvänä ennakkosuosikkina, ja ihmettelin kun Kanada ei onnistunut voittamaan. Mietin silloin, että miten Ruotsi vain osaa voittaa ja me ei.

Tuosta on mennyt viisi vuotta, ja nyt Ruotsissa ihmetellään miksi he eivät osaa voittaa ja me osataan.

Vuodesta 2019 lähtien: Suomi 2kpl aikuisten MM-kultaa, yksi hopea. Olympialaisista yksi kulta. Nuorten MM-kisoista kulta ja pronssi.

Samassa aikajanassa Ruotsilla on U-20 kisoista yksi pronssi. Nykyisin tuo 2003 puolivälierätrauma on vain hauska muisto meille jotka ei oltu vielä synnytty silloin. Nykyään me osataan voittaa! Samaa voittamisen kulttuuria on muuten myös Kanadalla. Kaksi maata dominoi tällä hetkellä.

NELJÄS KULTA!!
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Timo Jutila
Mikko Koivu
Marko Anttila
Valtteri Filppula
Jarmo Myllys
Petri Vehanen
Kevin Lankinen
Jussi Olkinuora

Curt Lindström
Jukka Jalonen
Jukka Jalonen
Jukka vitun Jalonen!
 

KovaT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, seurannassa TPS, sympatiat HIFK
Ihastuin poikana Granlundiin MM-kisoissa 2011, nyt olen rakastunut.

ps. Jalonen änäriin.

pss. Suomi ei ole hävinnyt MM-kisoissa varsinaisella peliajalla 23 peliin, Olympialaiset mukaan laskettuna 29 peliin. Kait sitä vois sanoa että ollaan menestytty?
On muutesse 2019 Saksa peli ainoa varsinaisen peliajan tappio Jalosen uudella eralla.
Näkeekö näitä tuloksia jostain listattuna?
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onnittelut Leijonille. Paitsi yhdelle. Totesin etten katso peliäkään koska Zehtonen, ja pidin sanani.
Harmi että kotikultaa mädäntää yksi rahanahne ryysynhoro.
Oli siellä kyllä muitakin Jokereissa pelanneita!
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Nyt kun mietin jatkoerää uudelleen, täytyy nostaa hattua Leijonille. Kanadaa pidettiin jatkoerän kolmen pelaajan pipolätkässä selkeänä ennakkosuosikkina, mutta minusta Suomi oli selvästi aloitteellisempi osapuoli jatkoerässä. Pysyi enemmän kiekossa ja peluutti tasaisesti monia kolmikoita samalla kun Kanada kuormitti tiettyjä avainpelaajia joka toisessa vaihdossa. Voiton arvoa nostaa vielä se, kun joukkue keräsi itsensä johtoaseman sulamisen jälkeen.

Kanadalla vaihtuu veskari?

Voiko tämän nyt joka tapauksessa tiivistää niinkin kliseisesti, että parempi veskari voittaa tänään mestaruuden.

Haluaisin tuon kristallipallon itselleni. (hymiö)
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Mannisellakin siis ratkaisupeleissä 9o 5+4=9
Anttilalla 12o 7+3=10

Heiskanenkin veti näihin kolmeen peliin 2+3=5 tehot (0+0 puolivälierässä).

Granlundinkin tehot pudotuspeleissä ois mielenkiintoset, mut en nyt jaksa niitä vanhoja kaivaa.

Edit: @Yön Kärppä listas Granlundin tehot tuohon alle. Kiitos. Voi sanoo, että isojen pelien mies Mikkekin.
 
Viimeksi muokattu:

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Granlundinkin tehot pudotuspeleissä ois mielenkiintoset, mut en nyt jaksa niitä vanhoja kaivaa.
MM-kisat:

2011: 3 ott, 1+4=5
2012: 3 ott, 1+0=1
2013: 3 ott, 0+2=2
2016: 3 ott, 1+2=3
2018: 1 ott, 0+0=0
2022: 3 ott, 2+1=3

Olympiakisat:

2014: 3 ott, 1+3=4

Yhteensä 19 ottelua pudotuspeleissä joissa on tehnyt tehot 6+12=18 pistettä. Voi siis puhua, että on todella tärkeä pelaaja ollut Suomelle arvokisoissa.
 

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos lähdetään miettimään jo ensi vuoden kisoja, niin ei Suomi tarvitse hirveän suurta runkoa NHL:stä, jotta kultaa tulisi jälleen. Jos Euroopasta saadaan jo Olkinuora, Lehtonen, Vatanen, Ohtamaa, Manninen, Hartikainen, Rajala, Pesonen ja Björninen, niin ei tarvitse kuin pari "Granlundia", pari "Armiaa" sekä Heiskanen ja Lindell NHL:stä. Sanoisin siis, että kuusi NHL-vahvistusta riittänee.

Se Laine olisi mahtavaa saada Tampereelle. :)
 

Kyle

Jäsen
29 peräkkäistä ottelua ilman tappiota varsinaisella peliajalla. Neljät kisat ja kolme kultaa, yksi hopea. Aiemmin taskussa jo MM-kulta 2011 ja U-20 kulta 2016 kotikisoissa. Nyt historiallinen ensimmäinen kotikisamitali Suomelle ja heti kultainen. Uskomattomia nousuja kerta toisensa jälkeen, kun aika on. Käsittämättömän kova kaveri kyseessä. Kaikkien aikojen paras suomalainen valmentaja.

Itse näkisin, että Jalonen ja kumppanit on tietyllä tapaa haastanut MM-kisa formaatin ja ottanut siitä yliotteen. Ei siis siinä mielessä, että formaatissa olisi mitään vikaa vaan siten, että Jalonen on hionut luottopelaajia ja pelitaktiikkaa jo vuosia tähän joka keväiseen kolmen viikon puristukseen. Varsinkin Kanadalaiset ja jenkit, kuten myös ruotsalaiset jännittävät vielä joka toukokuussa ensiksi kuinka hyvät yksilöt he saavat kisoihin NHL:stä ja ehkä joidenkin kohdalla missä kunnossa/motivaatiossa. Sen jälkeen yritetään pari viikkoa alkusarjassa hioa joukkue yhtenäiseksi ennen pudotuspelejä.

Jalonen voisi käytännössä nyt jo leimata 15 passia kauden 2023 kisoihin ja joukkueenrunko pelaisi juuri sellaista kiekkoa kuin Jalonen toivoo ensimmäisestä pelistä lähtien. 15 passia sen takia, että voidaan katsoa onko NHL-vahvistukset tasoa Juho Lammikko vai Sebastian Aho, jotka ripotellaan sitten rutinoituneisiin ketjuihin ja pakkipareihin tuomaan sitä yksilöllistä ratkaisuvoimaa.
 

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oma mielipide jokaisesta pelaajasta.

Harri Säteri
- Pelasi mielestäni ihan hyvin ne kaksi peliä, joissa oli mukana. Vaikuttaa loistavalta persoonalta.
Frans Tuohimaa
- Kolmosmaalivahti, ei siis peliaikaa. Oli studiossa mukana ja vaikuttaa tosi hyvältä tyypiltä. Tuskin turhaan Jalonen on hänet kahdesti valinnut kolmoseksi.
Jussi Olkinuora
- Kaksinkertainen maailmanmestari sekä olympiavoittaja! Kaksi ensimmäistä arvokisavoittoa tuli kakkosmaalivahtina, nyt tuli mestaruus ykkösenä! Loistava maalivahti ja näiden kisojen virallinen MVP. Huikea hankinta Bieliltä.

Ville Pokka
- Perusvarma puolustaja. Vaikka välillä oli hankaluuksissa, niin hyvin hän pärjäsi omassa päässä. Kultaa kolmista eri kisoista, huikea pelaaja!
Niklas Friman
- Frimanille aivan uskomaton kausi! Harva olisi uskonut ennen kauden alkua, että voittaisi sekä olympia- että MM-kultaa. Jalonen valitsi ansaitusti Frimanin kisoihin. Sympaattinen tyyppi.
Mikko Lehtonen
- Paljon oli hänestä puhetta ennen kisoja, eikä puhe liittynyt pelitaitoihin. Jälleen kerran hän oli all-stars kentällisessä, kun Suomi voitti kultaa. Voitti Suomen pistepörssin. Tervetuloa Mikko ensi vuonnakin kisoihin! Euroopassa pelaavista yksi parhaimpia puolustajia ellei jopa paras.
Esa Lindell
- Tuli myöhemmin kisoihin ja täytti paikkansa täydellisesti. Perusvarma luuta. Lindell näytti miksi hän on päivänselvä NHL-puolustaja. Toivottavasti saamme hänet useammin kisoihin.
Juuso Hietanen
- Äärimmäisen iloinen ja tyytyväinen, että Hietanenkin sai kultamitalin! Monesti tullut kisoihin, mutta valitettavasti luu jäänyt käteen. Tällä kaudella sai sitten täydellisen kruunun maajoukkueuralleen. Kiitos Juuso Hietanen.
Miro Heiskanen
- Miro Heiskanen. HeiskasMiro. Heiska Mironen. Mirolan Heiska. Salkkareiden Heiskanen. Voi pojat, tytöt ja muun sukupuoliset! Hän on Miro Heiskanen! Ei varmaan ole väärin sanoa, ettei Suomella ole koskaan ollut MM-kisoissa näin hyvää puolustajaa. Slovakia-ottelu meni penkin alle, mutta Yhdysvaltoja ja Kanadaa vastaan näytti olevansa iso paha Miro. Välierässä 1+2 sekä finaalissa 0+2. Miro jääkenttien kuningas laulaisi Leevi and the Leavings, jos Gösta olisi elossa. Antakaa meille suomalaisille enemmän Miroa MM-kisoihin. Juhlahumussa sanon, että kisojen absoluuttisesti paras pelaaja. Mieluummin ottaisin joukkueeseeni Miron kuin Pastan tai Barzalin.
Sami Vatanen
- Huikean hyvä turnaus. Muutamia huonoja syöttöjä omissa, mutta olihan hän silti MM-voittajan parhaimpia puolustajia avaamaan peliä. Tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, jos Vatanen on seuraavissakin kisoissa.
Mikael Seppälä
- Hyvää peruspelaamista. Ei odotettu, että hän tekisi heiskasmiron kaltaisia temppuja vaikka kerran sellainen temppu saatiin Tshekki-ottelussa. Omassa päässä kiva mörkö, eikä ihme että oli toista kertaa peräkkäin J. Jalosen joukkueessa.
Atte Ohtamaa
- Ohtamaa loukkaantui olympialaisissa ja sen jälkeen on ollut vaikeampaa Liigassa ja näissä kisoissa. Kuitenkin alivoimalla oli todella tärkeä ja otti helkkarin tärkeän torjunnan 0-1 tappioasemassa alivoimalla. Luottoratsu, tuskin nämä oli viimeiset kisat.

Joel Armia
- Ei ollut tämä NHL-kausi Jollelle hyvä, mutta kyllä hän näissä kisoissa näytti miksi hän pelaa maailman kovinta sarjaa. Laukaus on kuin onkin todella hyvä. Voimakas pelaaja, jota näkisin mielelläni enemmänkin Suomen paidassa. Saattoi lunastaa paikan (J. Jalosen papereissa) World Cup -miehistöön 2024.
Marko Anttila
- Sai todella paljon kritiikkiä Jatkoajassa, kun ei meinaa pelinopeus riittää. Se kritiikki alkaa näyttämään nololta, kun kaatoi Slovakian melkein yksin. Loistavan alivoiman tärkein hyökkääjä. Oliko kenties viimeiset kisat? Huikea tarina on Marko Anttilan tarina Jukka Jalosen Leijonissa. Neljä kertaa Jalosen aikana kapteenistossa ja näistä kolme kultaa ja yksi hopea. En vielä täysin poissulje mahdollisuutta, että nämä olisivat Anttilan viimeiset kisat.
Jere Innala
- Ei pelannut paljoa, mutta pelasi mielestäni energisesti silloin kun pelasi. Mukavaa että näin hyvä Euroopassa pelaava pelaaja ei mahdu edes Suomen joukkueeseen. Näen Innalassa potentiaalia olla seuraava "sakarimanninen".
Hannes Björninen
- Todella loistava nelossentteri. Suomessa tuskin on ketään, joka ei näe "Bjöööööönistä" ensi vuoden kisoissa nelossentterinä. Ketjukaverit eivät olleet tänä vuonna niitä kaikista kiekkovarmimpia, mutta Björninen kyllä osasi pelata hyvin kiekollisenakin. Alivoimalla todella hyvä. Kenties vuosien päässä laitetaan C:tä tai A:ta rintaan Leijonissa?
Toni Rajala
- Nousi omissa papereissa varmaan kaikista eniten. Pidin ennen näitä kisoja Rajalaa ylimielisenä, mutta hänestä kuoriutui todella mahtava ja sympaattinen persoona. Omaa loistavan laukauksen, tekee paljon töitä omissa ja hyökkäyspäässä. Palaa joskus Ilvekseen ja hyvä niin!
Valtteri Filppula
- Mr Three Gold Clup! Aivan mahtava pelaaja, älykäs pelaaja, mahtavaa persoona ja mahtava ihminen! Juuri oikea henkilö tämän joukkueen kapteeniksi. Näytti suuruutensa minulle ennen kaikkea erätaukohaastattelussa, kun Suomi oli 0-3 tappiolla Ruotsille olympialaisissa. Vaikka en muuten Jokereille menestystä toivo, niin olisipa hienoa jos Valle tulisi vielä Jokereihin pelaamaan yhden kauden SM-Liigaa. Miljonääri ei voi tyyliä ostaa. Miljonääri, kuten Valle, hankkii sen muulla tavalla.
Mikael Granlund
- Kulta-Mikke on nyt kaksinkertainen Kulta-Mikke! Ei ole pelkkä yhden maalin ilmaveivi, vaan kokonaisvaltainen pelaaja joka on käytettävissä aina MM-kisoihin. Todella suuri arvostus, että jaksaa tulla raskaan NHL-kauden jälkeen tekemään tärkeitä maaleja ja syöttöjä Suomelle. Suuri Leijonasydän. Toivottavasti näemme clutch-Mikkeä vielä MM-kisoissa! Toivottavasti perustaa leipomon uran jälkeen, koska niin hyvin osaa leipoa. Suomen oma "williamnylander", joka aina tulee kisoihin ja leipoo hyvin pisteitä.
Sakari Manninen
- Aivan uskomattoman loistava pelaaja, kun ottaa huomioon ettei ole pelannut NHL:ssä. Harmittaa SakeMannin puolesta, ettei kukaan tarttunut tähän pelaajaan NHL:ssä, mutta toisaalta kelpaa mulle. On huikeaa nähdä näin kovaa seppää Suomen MM-joukkueessa. Heittämällä ensi kauden kisoissa.
Teemu Hartikainen
- Härski ei maaleja tehnyt, mutta ei pelannut silti huonoja kisoja. Välillä ei voittanut jokaista 1vs1 kamppailua, mutta hyvin hän silti raastoi laidassa. Turhaan hän ei pelannut SakeMannin ja Miken kanssa. Hartikainen mielestäni mukana ensi kisoissakin. Toivottavasti palaa joskus KalPaan!
Jere Sallinen
- Henkilökohtaisesti kisojen suurin yllätys positiivisesti. En odottanut Salliselta juuri mitään, mutta hän oli oikeasti mies paikallaan sekä ylivoimalla että tasakentällisin. Ellei ensi kaudella saada täydellistä NHL-ryntäystä, niin väitän että Sallinen on ensi kaudellakin kisoissa.
Saku Mäenalanen
- Suosikkijoukkueen ansiosta hyvin tuttu pelaaja. Oli alkukisoissa negatiivisesti otsikoissa, kun ei pelikuri säilynyt toivotulla tavalla. Loppukisoissa pelasikin hyvin ja energisesti nelosketjussa.
Harri Pesonen
- Pesosen Harri oli itselle lievä pettymys alkusarjassa, mutta pudotuspeleissä nähtiinkin, Mertarannan äänellä sanottuna, ikiliikkuja-Pesonen. Pesosellekin on olemassa paikka ensi kauden kisoissa.
Juho Lammikko
- Lammikko osasi välillä kyllä turhauttaa hyökkäyspään ratkaisullaan. Pelasi koko kisat työteliäästi. Jälleen kerran Jalosen alaisuudessa pelasi hyvin. Ihannepaikka ehkä enemmänkin nelosketjussa Björnisen laidassa.

Ihan sama vaikka olisitte mun kanssa eri mieltä, koska mulle nämä jokainen pelaaja ovat tällä hetkellä Suuria Sankareita. :)
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Super-Miro tuohon ja siellä kannattaa alkaa suihkulähteitä jo aidoittamaan.

Kun pelit kovenee, niin Suomea vastaan on entistä vaikeampi tehdä maaleja tai päästä edes paikoille. Se pari maalia tulee sitten ennen pitkää jostain. Hyvä merkki on se, että ylivoima toimii.

Valitetavasti tämä USA:n joukkue ei ollut mikään testi. Pystysuunnan kiekkoa pelaava hampaattomista ja puukätisisistä tusinapelaajista koottu joukkue. Ei olisi pitänyt olla mitään palaa Suomea vastaan, eikä myöskään ollut.

Ruotsi on nyt ensimmäinen vastus, joka mittaa Suomen suoritustasoa.

Odotusten mukainen turnaus sekä Mirolta, että Suomelta. Maalimäärät erikoisuus, mutta pelillinen taso oli mestariluokkaa alkupeleistä lähtien. Kanada laittoi kovan haasteen, mutta ensimmäisen erän jälkeen Suomi vaihtui kuskiksi.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
@Visku-17 Hyvä listaus.
Jalosen CV alkaa olla niin raskasta kaliberia, että euroopasta, tuskin oikein muualtakaan paljoa enää löytyy verrokkeja.

Riksussa alkaa olla vaikeuksia keksiä Jaloselle sopivaa muistamista, on annettu jo vaikka mitä ja nimetty puolet kaupungin alueista Jalosen nimen mukaan. Äkkiä tulee mieleen ainakin Jukka jalosen mukaan nimetty jäähalli ja puisto... No patsas olisi tietenkin paikallaan.
 

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Huh huh, jälleen kerran joukkue isolla J:lla (niinkuin Jukka ja Jalonen). Tokan erän jälkeen fiilis oli vielä luottavainen ja kolmoserässä 2-1 ja 3-1 maalien jälkeen jopa infernaalinen. Sillingerin jäähy ei ollut korkea maila, mutta sekuntia ennen huitoi siihen tyyliin Miroa sormille että siitä olisi pitänyt viheltää kakkonen, eli sinänsä oikein meni mielestäni.

Lopussa Kanada meinasi olla Kanada ja Suomi meinasi olla Suomi. Kavennus oli kyseenalainen, mutta OJ:n sanoin ei finaalin viimeisillä minuuteilla tuosta kukaan tuomari uskalla viheltää poikkarijäähyä ja maalikin taisi tappien ansiosta pysyä juuri ja juuri paikallaan. Tasoitus sitten olikin paha merkkausvirhe.

Jatkoerää pelkäsin itse ennakkoon, mutta hyvin tuotakin hallittiin Barzalin yhtä nousua lukuunottamatta. Ihme valitusta Chabotin jäähystä kanukeilta, kassikoukku Björnisen siirtolohkareisiin ja jalat alta, päivänselvä boxi. 4-3 YV:lle kun on laittaa Miro ja Mikke pyörittämään peliä, on vain yksi mahdollinen lopputulos.

Erikoismaininta Ohtamaan blokille 0-1 tilanteessa, tuosta jos olisi Kanada laittanut 0-2, olisi tie mestaruuteen ollut paljon haastavampi. Huikeinta oli nähdä suomalaisten tylyys maalipaikoissa, karmeita rannareita yläpeltiin, varsinkin kun vastustajalle lyötiin kylmä veskari kaappiin todella pahaan paikkaan.

Mahtava turnaus, mahtava joukkue. Ei tähän kyllästy!

Ainiin. Heiskanen on ihana pelaaja, sai jopa Pokan vaikuttamaan hyvältä puolustajalta
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Erikoismaininta Ohtamaan blokille 0-1 tilanteessa, tuosta jos olisi Kanada laittanut 0-2, olisi tie mestaruuteen ollut paljon haastavampi.
Ohtamaa pelasi muutenkin ihan hyvän matsin eilen. Jämäkkä kaveri. Jokainen mestaruusjoukkue tarvitsee yhden Aten. (Lue kukkoslassen).
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Olipa upeaa huomata, että oma arvioni Suomen seuraavasta MM-kullasta vuoden 2019 jälkeen oli pikemminkin pessimistinen kuin optimistinen.

On tää mahtavaa!
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Kovempi juttu tämä oli kuin Olympia-kulta! Paremmat rosterit olivat kasassa jokaisella maalla. Itse peli oli yllättävänkin vaikea Suomelle ja tuo Sillingerin jäähy oli aivan karmaiseva tuomarivirhe isoin seurauksin kun joutui kahden miehen alivoimalla Kanadan ykkösmaalivahti venyttämään paikatkin paskaksi, mutta muuten jäi hyvä maku näistä kisoista näin niin kuin yleisesti ja Suomi se vaan porskuttaa menemään! Tai no selostajista Mertaranta ja Saukkonen ei jäänyt hyvä maku, Mertsi aikuinen mies kitisee selostaessaan niin paljon, että kaikki laji-ihmiset, jotka heräävät kerran vuodessa katsomaan lätkää, niin luulevat Suomen kärsineen tuomarilinjasta jälleen kerran...

Tuo itse asiassa korjasi vain aiempia tuomarivirheitä. Tuomarikaksikolta jäi viheltämättä 2+2 Holdenille ja juuri ennen tuota "korkeata mailaa" kanadalaiset kampittivat sekä Olkinuoran, että roikkuivat selvästi jäähyn arvoisesti Suomen kiekollisessa keskialueella, mutta vain toisesta tuli jäähy.

Olympiakulta oli minusta sen verta historiallinen, että en osaa oikeen edes arvottaa sitä saavutuksena mihinkään tiettyyn koloon. Voitosta pelataan kuitenkin vain joka neljäs vuosi. Parhaat ei ollut paikalla, mutta ei se mitään. Toki kotikisat on aina kotikisat ja varmasti paikalla olleille tuo peli on unohtumaton kokemus.

Samaa mieltä selostajista. Saukkonen ei pääse eroon omista tavoistaan. Yrittää olla liian nokkela, välillä yrittää apinoida Mertsiä ja se "säkätys" tai miksi ikinä sitä kutsuisikaan, kun Saukkonen "lyö uutta vaihdetta silmään" on aivan järkyttävän ärsyttävää vuodesta toiseen.
Mertsi ei ymmärrä lajin päälle ns. vittuakaan puolet ajasta ja hokee vaarallista, joka saatanan käden käänteessä. Mertaranta on myös selvästi puolisokea, eikä huomaa selviä tilanteita vaan jauhaa ja jauhaa, eikä missään nimessä myönnä nähneensä aiemmin väärin, vaikka hidastuskuva toisin näyttääkin. Anterolle voisi joku sanoa, että ei ole haitaksi, vaikka se nimi tai tilanne meni livekuvasta väärin, niin menee monella muullakin. Mutta Heiskasen muuttaminen Lammikoksi ja sen jatkaminen ja siitä korkeasta mailasta puhuminen oli jotenkin tosi hassun kuuloista, kun ei vaan voinut millään ottaa takapakkia. Tokihan Mertaranta taitaa tässä vaiheessa olla niin koskematon tekijä, että häntä ei saa syrjään, vaikka selostaisi Sanna Marinin olevan kentällä.

Eikä sillä, en usko hetkeäkään, että MTV löytäisi jostain oikeasti paremman selostaja. Siinä vaiheessa, kun Mertsi siirtyy sivuun, paikan saa Mika "Anu" Saukkonen, vaikka se firman kakkosselostaja olisi noin 100 parempi työssään.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Nyky-Leijonissa on vähän jotain samaa kuin noin parinkymmenen vuoden takaisessa Tšekissä. Tšekkihän dominoi kansainvälistä kiekkoa tuohon aikaan voittaen kolme perättäistä MM-kultaa vuosina 1999–2001 sekä olympiakultaa Naganossa 1998. Joukkueen runko muodostui etenkin MM-kisoissa europelaajista, ja noin puolet olympiakultaryhmästäkin tuli Euroopan sarjoista.

Saas nähdä, josko tämä mestaruus lopettaisi joutavan pelaajavalintoihin liittyvän ininän, tai Suomen peluutuksen ajoittain kohtuuttomankin kritisoinnin, jossa vaikkapa Heiskasta vaaditaan pelaamaan joka toista vaihtoa puhumattakaan ketjujen uusiksi laittamisesta otteluiden tärkeimmillä hetkillä. Vaikka Kanada toki runnoikin pelin tasoihin loppuhetkillä, niin nähdäkseni pelillinen ote oli ollut Suomella jo pidemmän aikaa, ja osasyy tähän on ehdottomasti peluutus. Leijonat jaksoi jälleen jauhaa omaa sapluunaansa, ja lopulta se palkittiin ansaitulla voitolla. Merkillepantavaa on, että jälleen kerran nelosketjun Björninen oli voiton kannalta ratkaisevassa asemassa hankkimalla tähtipakki Chabotille rangaistuksen.

Tappioton putki varsinaisella peliajalla kasvoi eilisen voiton myötä jo 29 ottelun mittaiseksi, mikä myös alleviivaa koko Jalosen prosessin merkitystä. Suomi voi lähteä turnaukseen pelaajistoltaan heikommalla ryhmällä tai ennakkosuosikkina, ja menestystä uskaltaa aina odottaa. Otteluiden sisällä pelaajiston henkinen kantti on myös kasvanut ihailtavalle tasolle. Puntti ei tutise, vaan omaan systeemiin luotetaan tilanteessa kuin tilanteessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös