Mainos

MM 2022: Suomi

  • 296 615
  • 1 937
Tämä on erittäin totta. Mannisen kentällä ei mielestäni olisi pitänyt olla mitään asiaa lopussa enää kentälle, kuten ei myöskään Anttilalla jatkoajalla. Granlundin olisi voinut heittää Filppulan kenttään laidalle Rajalan tilalle. Vaikka tuon ketjun kiekollinen peli löysi uomia tässä vikassa pelissä parhaiten, oli tuo ketju kuitenkin omaan päähän Suomen paras. Hyvä puolustava sentteri, jalkoja Pesosen muodossa ja helvetisti vääntövoimaa Armian myötä. Toki ketju otti omiin tuon 3-2 maalin, mutta siinä sai kyllä vastustaja paljon siimaa tuomariston osalta.

Jalosella on toki syystäkin kova luotto omaan tekemiseen ja tuskin kukaan kaipaa kanadamaista peluutusta, jossa Granlund olisi pelannut joka toista vaihtoa jatkoilla. Mutta silti vielä peluutuksen suhteen on parantamisen varaa. Pitää löytää rohkeus ja osaaminen käyttää parhaita voimia silloin kentällä, kun niitä tarvitaan eikä rullata loputtomiin neljällä ketjulla. Mitä pidemmälle pystyy pelaamaan toki sillä omalla sapluunalla sen parempi. Paha sanoa kuinka paljon Kanadalla painoi jalka, kun vetivät kolmannen erän käytännössä kolmella ketjulla. 3 pelaajaa ei käynyt kentällä lainkaan ja kolmelle oli merkattu hieman yli minuutin peliaika. Mutta etenkin jatkoajalla hirvittää, kun Jalonen ei tiivistä riittävästi peluutusta.

Plussaa toki Jaloselle, että niille ratkaiseville ylivoimille löydettiin toimivat kentälliset. Itse ainakin pelkäsin, että 5v3 yv:llä ei nähdä Heiskasta ja, että jatkoajalla Mikko Lehtonen heiluu viivalla ja samalla joukkueen nimekkäämmät kaverit istuvat penkillä.
Jonkun toisen valmentajan joukkueessa Armia olisi luultavasti ollut Granlundin laiturina pyyhältämässä. Taitotaso kyllä riitti tuossa joukkueessa ihan sinne ykköskenttäänkin asti. Jalosen mentaliteetillä Armia rooli olikin sitten hieman eri, mutta saattoi palvella joukkuetta vielä enemmän ja paremmin kuin tuo ykköskentän rooli.

Pesonen-Lammikko-Armia oli tasakentällisin jatkopeleissä melko varma suorittaja Lammikosta huolimatta. Parempaan kiekolliseen peliin pystyvällä sentterillä tuo ketju olisi tehnyt isosti tuhoja, nyt teki riittävästi ja pärjäsivät omassa päässä erinomaisesti. Näissä kovissa peleissä tarvittiin jarrukenttiin osaamista, jotta vastustajan parhaimmisto ei päässyt ihan valtavasti tekemään tuhojaan. Armian rooli NHL:n puolella takasi sen, että tuohon rooliin löytyi nyt 2 peluria NHL:n puolelta ja kolmanneksi sitten ikiliikkuja Pesonen.

Kaikki kunnia Innaloilla, Rajaloille ja Sallisille, mutta vaikea kuvitella, että tuo kolmosketju olisi pärjännyt läheskään yhtä hyvin, jos Armia olisi ollut tuosta ketjusta pelaamassa ylempänä.

Jalosesta pitäisi tehdä patsaita varastoon asti ja jokainen patsas asettaa suihkulähteeseen. Näin ollen Havis Amandat ja Harkimot säilyvät jatkossa ja lätkäkansa voi kunnioittaa perinteitä kiipeämällä Jukan polvelle ottamaan selfien.

Jalonen on totta kai näytöillään ansainnut tehdä juuri sellaiset ketjut kuin näkee sopivaksi ja peluuttaa juuri niitä pelaajia joita haluaa, mutta kyllä tuossa aiemmissa jatkopeleissä hieman huolestutti ykköskentän pelaaminen ja finaalin jatkoajallakin hirvitti nähdä valtamerilaiva Anttila jäällä. Kolmoskenttä olikin sitten loistava viimeisissä peleissä, eikä tuota olisi ollut enää mitään järkeä rikkoa, mutta olisihan se ollut ainakin ajatuksen tasolla hauskaa nähdä Granlundin ja Armian yhteispeliä tai jopa Armia kolmantena lenkkinä ykköskentässä. Olisi ollut ainakin maalintekotaitoa jäällä.

Ihan kaikkia munia ei sentään finaalin jatkoajallakaan laitettu samaan koriin, vaan ylivoimalla laitettiin Härski maskimieheksi, vaikka kaikki näkivät, ettei tuo maalia tule tekemään, vaikka olisi saanut koko 2 minuuttia pelata täysin vartioimatta (puoliksi vitsillä). Itse olisin heikompihermoisena laittanut tähänkin Armian tilalle kätisyyden ja maalintekopotentiaalin takia.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Kyllä tästä mestaruudesta on tullut itselleni se isoin maailmanmestaruus. Kotona voitettiin, hyvää peliä koko turnauksen ajan, finaalissa draamaa ja voitettiin vielä Iso Josh Andersonin kaltaisen voittavan pelaajan joukkue.
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jalonen on totta kai näytöillään ansainnut tehdä juuri sellaiset ketjut kuin näkee sopivaksi ja peluuttaa juuri niitä pelaajia joita haluaa, mutta kyllä tuossa aiemmissa jatkopeleissä hieman huolestutti ykköskentän pelaaminen ja finaalin jatkoajallakin hirvitti nähdä valtamerilaiva Anttila jäällä. Kolmoskenttä olikin sitten loistava viimeisissä peleissä, eikä tuota olisi ollut enää mitään järkeä rikkoa, mutta olisihan se ollut ainakin ajatuksen tasolla hauskaa nähdä Granlundin ja Armian yhteispeliä tai jopa Armia kolmantena lenkkinä ykköskentässä. Olisi ollut ainakin maalintekotaitoa jäällä.

Ihan kaikkia munia ei sentään finaalin jatkoajallakaan laitettu samaan koriin, vaan ylivoimalla laitettiin Härski maskimieheksi, vaikka kaikki näkivät, ettei tuo maalia tule tekemään, vaikka olisi saanut koko 2 minuuttia pelata täysin vartioimatta (puoliksi vitsillä). Itse olisin heikompihermoisena laittanut tähänkin Armian tilalle kätisyyden ja maalintekopotentiaalin takia.
Pitää muistaa, että Hartikainen on hyvä maalintekijä. Ei 10 ottelun maalittomuus todellakaan tarkoita sitä, että pelaaja on huono maalintekijä. (vrt. esim. Selänne ja Laine)
 
Pitää muistaa, että Hartikainen on hyvä maalintekijä. Ei 10 ottelun maalittomuus todellakaan tarkoita sitä, että pelaaja on huono maalintekijä. (vrt. esim. Selänne ja Laine)

Tämä oli siis jatkoa aiemmalle viestilleni, jossa käsiteltiin sitä, miten Hartikainen ei ole juuri koskaan ollut hyvä maalintekijä maajoukkueessa eikä varsinkaan arvokisoissa, eikä mies ole myöskään mikään luontainen maalintekijä (vrt. Selänne, Laine). Ja toki otettava myös huomioon se, että Armia on vieläkin parempi pelaaja ja parempi maalintekijä ihan näidenkin kisojen otannalla, ja tosiaan myös kätisyys olisi soveltunut tuohon ratkaisuylivoimaan paremmin.

Otetaanpa sitten vähän laajemmalla otannalla: Ennen tätä vuotta Hartikaisella omien laskelmieni mukaan aikuisten maajoukkueessa 44 peliä tehoilla 5+7. Noista pisteistä 1+1 varsinaisissa arvokisoissa. Edelliset viisi vuotta ennen tätä vuotta 22 peliä maajoukkueessa tehoilla 0+3. Sitten herääkin se luonnollinen kysymys: Onko kukaan nähnyt Hartikaiselta hyvää peliä maajoukkueessa noita Pekingin koronalympialaisia lukuun ottamatta?

Enkä nyt halua ottaa mitään Hartikaiselta pois, mies on pelannut kunnioitettavan uran KHL:ssä. Itse kun en ole sarjaa niin tarkasti seurannut, niin olisi kiva tietää muilta tietäjiltä, miltä se meno on siellä varsinaisesti näyttänyt kentän puolella. Nopealla tilastokatsannalla näyttäisi siltä, että Hartikainen on pelannut yhden huipputason runkosarjan ja yhdet huipputason pudotuspelit Venäjällä, ja muutoin kyseessä on ollut tuollainen ylemmän keskitason pelaaja. Maaleja Härski on toki tehnyt paljon, mutta jotenkin tuntuu, että kyseessä on enemmän tuollainen "oikeassa paikassa oikeaan aikaan" -tyyppinen maalintekijä kuin mikään eliittilaukoja tai kynäilijä. Siis vähän niin kuin Joel Armia liigavuosina: Kenellekään ei varmaan tullut yllätyksenä, että esimerkiksi Patrik Laine takoo enemmän maaleja maailmalla, vaikka pelkkiä liigatilastoja tuijottamalla Armian pitäisi olla vähintään yhtä hyvä maalintekijä. Kentällä se todellinen ero tilastojen takaa on sitten jokaisen nähtävissä.
 

Arturo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Seattle Kraken, Chelsea

riimu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Avs, Preds, Leijonat
On kyllä melkoinen tuo Suomen 2016 MM-rosteri, joka otti kisoista hopeaa.

Mikael Granlund - Mikko Koivu - Leo Komarov
Patrik Laine - Aleksander Barkov - Jussi Jokinen
Mika Pyörälä - Jarno Koskiranta - Sebastian Aho
Antti Pihlström - Jere Sallinen - Mikko Rantanen

Topi Jaakola - Juuso Hietanen
Esa Lindell - Ville Pokka
Tommi Kivistö - Atte Ohtamaa

Mikko Koskinen
(Juuse Saros)

Jos nyt analysoisi, niin oliko tämä kuuden pakin systeemi Kari Jaloselta se isoin virhe? Finaalin rosterissa oli 15 hyökkääjää (Jani Lajunen ja Teemu Pulkkinen varalla). Loukkaantuiko kisoissa joku pakki, vai eikö vaan parempaa kalustoa ollut? Oltiinko liian nuoria?


***


Toki se Kanadakin oli aika perkeleen kova.

Brad Marchand - Connor McDavid - Matt Duchene
Kun miettii tuota kanukkien ykkösvitjaa, niin aika kaukana on Skoda cupiksi sanomiset.

Suomalaisittain hauska kun nelosketjussa Mikko Rantanen. Pikkaisen on ylöspäin menty!
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Patrik Laine ei terveysvaivojen takia pystynyt pelaamaan mm-kisoissa, mutta ammattilaistason golf-kisa ei vaadikaan kropalta juuri mitään. Onko tässä seuraava Rasse?

Kultaleijonan MM-juhlat jäivät lyhyeen – lähti Patrik Laineen kanssa ammattilaiskilpailuun
Typerä kommentti. Ylipäätään ajatus, että Laine jättäisi kotikaupungin MM-kisat väliin heppoisin syin osoittaa joko älyn tai tunneälyn puutetta. En ole varma, kumman puute tuossa painaa enemmän, todennäköisesti edes jommankumman riiittävä määrä olisi suojellut tuollaisilta ajatuksilta.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lainehan on vielä sopimuksettomassa tilassa ja olisi todennäköisesti tuosta huolimatta tullut kisoihin jos vain olisi ollut kunnossa. Laine vielä kaiken lisäksi itsekin Tampereelta, niin tuskin heppoisin perustein jää kisat välistä. Muutenkaan tuskin monikaan pelaaja haluaa kotikisoja väliin jättää, jos mahdollisuus on mukaan päästä. Näitä kuitenkin sattuu kiekkoilijan uralle harvoin ja Laineella, Ahoilla ja kumppaneilla on vieläpä aika hyviä muistoja kotikisoista Jalosen alaisuudessa.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllähän tuota olisi voinut vaikka Chris Driedgeriltä kysyä että olisiko lähtenyt kisoihin sopimuksettomassa tilassa jos uhkana olisi loukkaantuminen ja 6-9 kuukautta toipumiseen, ja sen jälkeen fakta että kroppa ei mahdollisesti tule ennalleen. Ja kyllähän Patekin samaa asiaa on pyöritellyt tai hänen agentti.

Enemmän kuin Paten golfkunto, jännittää kuinka mottipäisen sopimuksen Keklu tarjoilee
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös