Nyt ovat edessä pelit, jotka Suomen pitää voittaa, edelliset kolme olivat niitä, jotka Suomi olisi voinut voittaa. Hienosti kisat ovat menneet, täysin yläkanttiin ennakko-odotuksiin nähden.
Pelin dynamiikka muuttuu nyt. Edellisissä peleissä pelattiin omaa peliä, suhteellisen vapaasti ja välillä aika sekavastikin. Eipä yhdelläkään ollut noita kontrolloituja hyökkäyksiä ihan hirveän paljon. Suomen vastustajat hyökkäsivät ja antoivat myös tilaa Suomelle hyökätä.
Nyt pitäisi kaiken järjen mukaan olla tilanne, jossa Suomi pelaa ennakkosuosikkina, tekee ja luo peliä. Vastustaja reagoi Suomen peliin. Jos ei niin tee, maalilukemat tulevat olemaan aika rumat Suomen hyväksi. Odotan trappia T(R)anskalta, Britannialta odotan ei-mitään ja Saksa luultavasti pyrkii haastamaan Suomen. Saksa on kovin näistä maista, olympiakultakin oli lähellä ja Suomella oli silloin parempi (nimekkäämpi) joukkue kuin nyt.
Täytyy sanoa, että todella pitkästä aikaa tykkään Suomen joukkueesta. Monta kertaa viime vuosina joukkue on ollut joko yhdentekevä tai jopa herättänyt halun olla vastajännäri, mutta nyt on helppoa sympatiseerata joukkuetta.
Syy on yksinkertainen, tämä on pelaava joukkue, joka yrittää voittaa matseja, ei varmistaa pientä häviötä tai kytätä vastustajan virheitä. Olen yllättynyt Jalonen 2.0:sta, edellisen kerran Jukka Jalosen joukkueet olivat sangen mielenkiinnottomia.
Edit. Britanniaa vastaan jännitysnäytelmänä on se, lyödäänkö kovin maalilukema vuosikymmeniin. Australiavoittoon (19-1, 1960) en oikein usko, mutta Romaniavoitto (14-1, 1977) on tavoitteena.