MM 2017: Suomi

Tila
Viestiketju on suljettu.

julkki

Jäsen
Perinteiset ulinat karjalalippiksiltä poisjääntien suhteen. Eniten ihmetyttää tässä ihmisten kyvyttömyys nähdä metsä puilta. Tuossa 18-22v-iässä treenaaminen on elintärkeää ja mahdollisuus saavuttaa parhaita mahdollisia tuloksia. Miettikää minkälaisia monstereita näistä meidän junnuista saataisiin, jos pystyisivät vetämään puhtaita reenikesiä mahdollisimman paljon alle juuri noissa i'issä?

Erityisesti Laineen kohdalla on kuin laittaisi rahaa pankkiin, että mies pääsee vetämään puhtaita kesiä. Herra on todistanut tasonsa, ja se on tällä hetkellä sellainen, että mömmön-kisoista ei tule arvoa pelillisen kehityksen suhteen juurikaan. Ristolainen urakoi myös karmeat minuutit Buffalon takalinjoilla, että huili tekee varmasti hyvää. Samaa olisin toivonut myös Rantaselle ja Aholle, mutta selkeästi ovat sen tapaisen fysiikan omaavia pelaajia, että MM-kisat ei ole paha takapakki kesätreenille. Rantaselle tietysti menestys tämän kauden taapertamisen Coloradossa tekisi varmasti henkisesti hyvää mömmöm-kisoissa, vaikka henkilökohtaisesti kausi Rantaselta itseltään oli nappisuoritus.
 
Nojoo tästä asiasta nyt voi olla montaa mieltä. Esim Laineen jäämisen kisoista ymmärtää, koska raskas kausi + aivotärähdys yms. Mutta kyllähän esimerkiksi Ristolainen olisi hyvinkin mukaan kykenevä pelaaja. Hänellä ei käsittääkseni ole vammoja ja hänellä olisi ollut mahdollisuus hoitaa sitä mahdollista väsymystä vielä reilusti ennen kisojen alkua, mutta nyt kävi näin. Jokaisella omat mielipiteensä.
Eikö se aivotärähdys ollut joskus viime vuoden puolella? Ja Pate on pelannut kymmeniä pelejä sen jälkeen? Tuskimpa nuot superstaraa olisi peluuttanut jos pää vielä oireilisi aivotärähdyksen jäljiltä. Ja aivotärähdys yms.??? Mitä muita loukkaantumisia sillä nyt olikaan?

Ihan hyvä juttu. Nuorten kavereitten pitäis kyllä jaksaa, tässä yksi lainaus jutusta "The older the player and the more years in the league, the more recovery he’ll need. Seguin played 274 games in his first three seasons, but his body could handle it because he was in his late teens/early 20s."

Rassehan on jo reilusti yli pari kymppinen toisin kuin näät mein superteinit, eli ehkä Rassen kohdallaan palautuminen on jo hidastunut. Kisojen väliin jättäminen on selkeästi erittäin ymmärrettävää.
 
Toivottavasti Minnesota jatkaa mahdollisimman pitkälle. Bluesin tippuessa Lehterää varmaan MM-kisat kiinnostaisi tuollaisen hieman heikomman NHL-kauden jälkeen.
 
Jabbbe

Jäsen
Eikö se aivotärähdys ollut joskus viime vuoden puolella? Ja Pate on pelannut kymmeniä pelejä sen jälkeen? Tuskimpa nuot superstaraa olisi peluuttanut jos pää vielä oireilisi aivotärähdyksen jäljiltä. Ja aivotärähdys yms.??? Mitä muita loukkaantumisia sillä nyt olikaan?

Ihan hyvä juttu. Nuorten kavereitten pitäis kyllä jaksaa, tässä yksi lainaus jutusta "The older the player and the more years in the league, the more recovery he’ll need. Seguin played 274 games in his first three seasons, but his body could handle it because he was in his late teens/early 20s."

Rassehan on jo reilusti yli pari kymppinen toisin kuin näät mein superteinit, eli ehkä Rassen kohdallaan palautuminen on jo hidastunut. Kisojen väliin jättäminen on selkeästi erittäin ymmärrettävää.

Nää kaikenkansan karjaloiden itkupotkuilut on koko käsittämättömyydessään jopa söpöä luettavaa.

Aivan yks paskanhailee mitä sun maanmies tai ketjukaveris tai kuka ikinä onkaan tuumaillut tahi tehnyt öbaut samassa iässä. Ainoastaa sillä on merkitystä, että SINÄ ITSE osaat tehdä oikeat valinnat urasi kannalta. Aho ja Rantanen olivat sitä mieltä, että kisat sopii tähän kohtaan kautta hyvin. Nhl-joukkueen suhteen pettymyskausi takana ja virtaa riittää joten mikäs siinä. Laine ja Rasse ajattelivat toisin ja hyvä niin. Turha sinne on loppuunpalaneena mennä, siinä ei kukaan voita mitään. Se että joku töhö fanipoika tällä puolen rapakkoa itkee tällaisten valintojen takia eikä poisjääntejä ymmärrä... noh se on lyhyestä virsi kaunis eli vain ja ainoastaan hänen oma ongelmansa.
 
Varmasti näin mutta luulen että seurajohdolta on tullut aika selvät askelmerkit miten edetään ja nuori poika ei uskalla ruveta pullikoimaan vastaan.

On siellä saattanut vähän Hockey Canadaltakin lähteä viestiä Winnipegin suuntaan, että ette perhana päästi sitä Pariisiin, sillä se saattaisi heiluttaa siellä meidän verkkoa liian monta kertaa.

Perinteiset ulinat karjalalippiksiltä poisjääntien suhteen. Eniten ihmetyttää tässä ihmisten kyvyttömyys nähdä metsä puilta. Tuossa 18-22v-iässä treenaaminen on elintärkeää ja mahdollisuus saavuttaa parhaita mahdollisia tuloksia. Miettikää minkälaisia monstereita näistä meidän junnuista saataisiin, jos pystyisivät vetämään puhtaita reenikesiä mahdollisimman paljon alle juuri noissa i'issä?

Ja miettikää mitä olisi Connor McDavid voinut tällä kaudella saavuttaa, jos olisi tajunnut jättää viime keväänä Skoda Cupin väliin ja ehkäpä vielä huilata World Cupinkin. Ehkä myös Sidney Crosby olisi pelannut tosi hyvän sophomore-kauden, jos ei olisi tuhlannut kevättä 2006 Skoda Cup -höntsyihin karjalalippiksiä miellyttääkseen. 19-vuotiaalle se puolen vuoden kesätauko on ensiarvoisen tärkeä, jos haluaa kehittyä.
 
Dynastia

Jäsen
Ehkä on parempi että Ristolainen ja Laine eivät tulevinakaan vuosina pelaa kovin paljon playoff pelejä jos kerran ovat niin pahasti loppu jo tässä vaihessa kautta. Kevään peleissä nimittäin erottuu jyvät akanoista ja mm kisoissa pelaa ne joita maajoukkue paita aidosti kiinnostaa eikä ole sopimus katkolla saatika vammoja. Laine ja Ristolainen eivät kuulu tähän porukkaan ja jotain on pahasti vialla kun kauden tärkeimmillä hetkillä on paukut loppuneet.Kymysmys kuuluu miten he olisivat jaksaneet NHL:än playoffeissa? Kaikesta päätellen huonosti. Ehkä juuri siksi he ovati kesälomalla jo nyt.
Olisi kannattanut vaan rehellisesti kertoa että MM kisat ei kiinnosta niin olisivat saaneet pisteen suoraselkäisyydestä. Nämä väsymys selitykset ovat lähinnä huolestuttavia mikäli stanley cup on tavoitteena.
 
Barney

Jäsen
Vaihtaisin koska tahansa Rassen kanssa paikkoja. Kyllä hikoilisin päivästä toiseen eläimen lailla, jos joku uuvatti maksaisi minulle monta miljoonaa vuodessa rahaa. Varsinkin, kun tietää, että uran voisi lopettaa nyt, eikä enää tarvitsisi töihin raahautua.
Taisi pointti viuhua aika vauhdilla ohi. En kysynyt, vaihtaisitko Ristolaisen kanssa paikkoja, vaan riittääkö sinulla kompetenssi arvioimaan NHL-pelaajien vireystilaa kauden jälkeen. Ja etenkään juuri nimenomaan Rasmus Ristolaisen vireystilaa. Tässä maailmassa on täsän yksi ihminen, jolla kompetenssi siihen riittää. Se et ole ikävä kyllä sinä.

Väitän, että tällä palstalla ei ole ketään, joka ei ymmärrä ihmisten olevan yksilöitä ja reagoivan asioihin yksilöllisesti.
Silti aika moni tällä palstalla perustelee, että Ristolaisen olisi pitänyt lähteä kisoihin koska "Ahokin lähti".

Siinä vireessään Kontiola olisi ollut NHL-pudotuspeleissäkin näkyvä pelaaja.
Huhhuh mitä tuubaa. Kontiolan fysiikalla ei tehdä mitään maailman kovimmassa jääkiekkoliigassa, eikä etenkään sen playoffeissa. Eikö se nyt ole jo moneen kertaan nähty? Ei edes silloin kun hän pelaa elämänsä kiekkoa. Noissa kisoissahan Kontiola kohtasi kaksi kertaa pohjoisamerikkalaisen joukkueen, joista jäi käteen yksi kakkossyöttö. Ja tärkeässä välierässä Ruotsia vastaan 0+0. Onneksi tehoja tuli kuitenkin tärkeissä alkusarjapeleissä mm. Ranskaa ja Saksaa vastaan.
 
julkki

Jäsen
Ehkä on parempi että Ristolainen ja Laine eivät tulevinakaan vuosina pelaa kovin paljon playoff pelejä jos kerran ovat niin pahasti loppu jo tässä vaihessa kautta. Kevään peleissä nimittäin erottuu jyvät akanoista ja mm kisoissa pelaa ne joita maajoukkue paita aidosti kiinnostaa eikä ole sopimus katkolla saatika vammoja. Laine ja Ristolainen eivät kuulu tähän porukkaan ja jotain on pahasti vialla kun kauden tärkeimmillä hetkillä on paukut loppuneet.Kymysmys kuuluu miten he olisivat jaksaneet NHL:än playoffeissa? Kaikesta päätellen huonosti. Ehkä juuri siksi he ovati kesälomalla jo nyt.
Olisi kannattanut vaan rehellisesti kertoa että MM kisat ei kiinnosta niin olisivat saaneet pisteen suoraselkäisyydestä. Nämä väsymys selitykset ovat lähinnä huolestuttavia mikäli stanley cup on tavoitteena.

Oulun päässä näyttää olevan vielä päät jäässä, kun jo unohtunut kuinka Laine viime playoffeissa tukisti Oulun Kärppiä "kaudea n tärkeimmillä hetkillä". Luulis olevan vielä elävästi verkkokarvoilla. Yksinkertaisesti Laineella on fyysinen kunto loppu viimeisen puolentoistavuoden jälkeisen rummutuksen jälkeen. Hän ei omaa samanlaista fysiikkaa kuin Aho ja Rantanen, mutta sekös tässä "pelottavaa" muiden kannalta onkin. Hän on aivan teinipojan mitoissa, silti paukutti karmeaa jälkeä NHL:ssä tällä kaudella. Potentiaali on huikea, kun saa voima- ja kuntopohjan kehitettyä täysiin raameihin.
 
Götze

Jäsen
Ehkä on parempi että Ristolainen ja Laine eivät tulevinakaan vuosina pelaa kovin paljon playoff pelejä jos kerran ovat niin pahasti loppu jo tässä vaihessa kautta. Kevään peleissä nimittäin erottuu jyvät akanoista ja mm kisoissa pelaa ne joita maajoukkue paita aidosti kiinnostaa eikä ole sopimus katkolla saatika vammoja. Laine ja Ristolainen eivät kuulu tähän porukkaan ja jotain on pahasti vialla kun kauden tärkeimmillä hetkillä on paukut loppuneet.Kymysmys kuuluu miten he olisivat jaksaneet NHL:än playoffeissa? Kaikesta päätellen huonosti. Ehkä juuri siksi he ovati kesälomalla jo nyt.
Olisi kannattanut vaan rehellisesti kertoa että MM kisat ei kiinnosta niin olisivat saaneet pisteen suoraselkäisyydestä. Nämä väsymys selitykset ovat lähinnä huolestuttavia mikäli stanley cup on tavoitteena.
Ota nyt välillä henkeä tuon vaahtoamisen keskellä. Eihän se Laine edustanutkaan Suomea kuin kolmessa arvoturnauksessa viime vuonna ja taisi pitää erästäkin oululaisjoukkuetta pilkkanaan keväällä ennen SM-kultaa ja valintaa playoffien parhaaksi. Löytyypä Ristolaiseltakin nuorten maailmanmestaruuden ratkaissut maali vyöltään. Ei toki ollut kevväällä, Rasse lienee enemmän loppiaisen miehiä.
 
Peltinen

Jäsen
Rassehan on jo reilusti yli pari kymppinen toisin kuin näät mein superteinit, eli ehkä Rassen kohdallaan palautuminen on jo hidastunut. Kisojen väliin jättäminen on selkeästi erittäin ymmärrettävää.

Eli nuorena ei voi lähteä kun pitää reenata koko kesä kovaa ja vanhana ei voi sitten lähteä kun ei enää palaudu? Mielestäni aika alkaisi olla kypsä sille, että voisi ihan reilusti ilmoittaa jos MM-kisat ei oikein nappaa eikä enää tarvisi keksiä näitä väsyneitä selityksiä. Ristolainen kuuluu tähän Joni Pitkänen -osastoon, eli maajoukkuepelit jäävät mahdollisiin olympialaisiin ja world cuppeihin jos sellaisiin on vielä mahdollisuus.

Ehtinyt jo unohtua miksi Ristolainen ei osallistunut kevään 2015 MM-kisoihin?
 
Tuli leiritykselle ja oli valmistautunut liittymään Leijoniin, mutta joutui toteamaan, että kroppa kaipaa lepoa ja lähti lomille lompsis...

Kaikilla on oikeus tulla tai olla tulematta kisoihin ja kaikilla on varmasti syynsä omille päätöksilleen. Ihmisiä nuot kiekkoilijatkin ovat ja jokaisen fysiikka ja henkiset voimavarat ovat yksilöllisiä. Toiset tykkää lätkästä kuin hullu puurosta ja pelaavat sitä niin paljon kuin vain suinkin voivat ja toisille tekee tiukkaa innostua edes niistä seurajoukkuepeleistä.

Itse kuitenkin arvostan niitä, jotka vielä pitkän raskaan kauden jälkeen löytävät itsestään intohimoa ja voimaa liittyä Leijoniin. Ymmärrän myös vastakkaiset mielipiteet asian suhteen, mutta sitä en ymmärrä miten ihmiset voivat toisen henkilön kieltäytymisen tuomita ja toiselle kieltäytyminen on tosi ymmärrettävää, koska blaa blaa blaa. No ehkä tuo on sitä todellista fanittamista, mitä itse en ehkä sitten vain osaa tehdä.

E: Joo, eiköhän tuo @Barney Tuossa alla ole oikeassa Ristolaisen suhteen ja minä väärässä. Eli Rasse ei mahtunut joukkueeseen. Ymmärsin eilen väärin yhden kirjoituksen täällä ja siksi höpöttelen omiani...
 
Viimeksi muokattu:

joceri

Jäsen
Tuli leiritykselle ja oli valmistautunut liittymään Leijoniin, mutta joutui toteamaan, että kroppa kaipaa lepoa ja lähti lomille lompsis...

Joku voisi sanoa, että kun tässä on nyt jo monta kesää treenattu ja silti ollaan aivan puhki jo huhtikuun alussa, niin ehkä parasta mahdollista treeniä olisi pelata tosipelejä vielä toukokuussa.

Mutta ehkä Ristolaisellekin vielä niitä playoffs-pelejä uralla tulee, kun jaksaa tarpeeksi monta kesää vetää elintärkeää puolen vuoden kesätreeniä. Nyt niitä näyttäisi kuuden vuoden uran aikana kertynyt peräti 7 kpl.
 
Kampitus

Jäsen
Uskomatonta miten saa näin suuret mittasuhteet nämä kieltäytymiset. Milloin vedotaan talvisotaan ja milloin muuten vaan kansalaisvelvollisuuteen. Jokainen punnitsee nämä tilanteet aina omanansa ja ei sinne ole mikään pakko lähteä. Kyllä varmasti valmennuksellakin on oma vaikutuksensa. Kuten on myös aiemmin huomattu, toiset koutsit vetää miehiä enemmän kuin toiset. Ei ole ylläri että Laten LuottoSepe lähti kisoihin. Turha laskea myöskään mitään pelimääriä. Henkilökohtainen fyysinen ja henkinen kuorma on niin yksilöllistä. Jokainen tavallaan.
 
Uskomatonta miten saa näin suuret mittasuhteet nämä kieltäytymiset.
Samaa olen ihmetellyt itsekin. Voisi lainata erään vanhan laulun sanoja "Itkua, parkua jatkuvaa... olet maamme armahin Suomenmaa".
Melkein kuin olis lompakko ryöstetty tai talo poltettu.
 
Puheet Rassen ja Laineenkin kunnon loppumisesta tai sen sakkaamisesta ovat hyvin todennäköisesti rajua bullshittiä. Molemmat kuuluvat tämän valtakunnan johtavan kiekkoilijoiden kuntokoulun, ylipäällikkö Hannu Rautalan, oppilaisiin. Ja siinä leikissä lähdetään todellakin siitä, että huhtikuussa putki vielä kulkee itse kullakin sen akatemian jäsenellä.

Suomi tulee saamaan hyvin iskukykyisen joukkueen. Välillä tunnutaan unohtavan, että Patella ja Rassellakin on omat puutteensa, jotka Laineenkin kohdalla näkyivät mm-tasolla viime vuonna kaikesta tulituksesta huolimatta. Yksittäisenä pelaajana mun mielestä joku Filppula on jopa tärkeämpi kuin Laine, vaikka erilaisia rooleiltaan ovatkin.
 
eläin

Jäsen
Minusta karkaa vähän käsistä kaikilta. Tottakai se voi vähän harmittaa jos näkee että Kanada ja Venäjä lähettelee mukaan All-Star jenggejä ja Suomelle tulee myös kieltäytymisiä pelaajilta joilla ei ole loukkaantumisia. Ei se todellakaan mene niin että on automaattisesti "Karjalalippis" jos jotain tällaiset asiat ottaa vähän kaalin. Sitten tajuan myös täysin jos pelaaja sanoo että on loppu eikä pysty olemaan mukana. Esim viime vuonna oli asiat todella hienosti kuin niin moni pelaajaa tuli kisoihin mukaan. Hienoa että esim Filppula, Rantanen ja Aho on messissä. Ehkäpä se on jopa ykkösketju. Toivottavasti joukkue saa vielä muutaman kovan vahvistuksen ja että se Marjamäen pelitavan peluuttaminen alkaisi vihdoin näyttää joltain muulta kuin kännisen pleikkari-pelaamiselta.
 
Barney

Jäsen
Ristolainen kuuluu tähän Joni Pitkänen -osastoon, eli maajoukkuepelit jäävät mahdollisiin olympialaisiin ja world cuppeihin jos sellaisiin on vielä mahdollisuus.
Mitä aineita sä oikein vedät? Rasmus Ristolainen on kieltäytynyt maajoukkueen kutsusta tasan YHDEN kerran sellaisessa tilanteessa, jossa hän on ollut pelikuntoinen ja sopimuksen alainen. Jos sillä menee johonkin "Joni Pitkänen -osastoon", niin lähes jokainen suomalainen jääkiekkoilija kuuluu siiheen. Mukaan lukien Mikko Koivu.

Ehtinyt jo unohtua miksi Ristolainen ei osallistunut kevään 2015 MM-kisoihin?
Sen vuoksi, että häntä ei valittu joukkueeseen?
 
-Kantor-

Jäsen
Minusta karkaa vähän käsistä kaikilta. Tottakai se voi vähän harmittaa jos näkee että Kanada ja Venäjä lähettelee mukaan All-Star jenggejä ja Suomelle tulee myös kieltäytymisiä pelaajilta joilla ei ole loukkaantumisia.

Juuri näin. Uskon, että suuressa kuvassa kieltäytymisiä tulee kyllä muillekin maille aivan samassa suhteessa (pl. ehkä Venäjä), mutta laajemmasta materiaalista johtuen saavat jalkeille silti "All-Stars"-nipun. Eli muuta kuin lisää Laineen ja Ristolaisen tasoisia pelaajia tuutista ulos maailmalle, niin ei tarvitse jossitella kahden yksittäisen pelaajan kieltäytymisellä.
 
Cannibal

Jäsen
Omasta mielestäni kukin tehkööt omat ratkaisunsa, mutta fyysiseen väsymykseen vetoaminen nyt on tietysti ihan täyttä hevonpaskaa koska kuten monet ovat sanoneet, NHL-pelaaja tietysti tähtää siihen että pelataan kesäkuulle asti ja sen rinnalla yksi Skoda-cup ei rasittavuudessaan ole mitään. Mikäli siellä jotain selkeää vammaa on tms niin tuskinpa kyseisiä pelaajia olisi merkityksettömissä loppukauden änäripeleissäkään peluutettu. Sen sijaan oikea selitys on, että takki on henkisesti tyhjä raskaan kauden jälkeen ja haluaa lomailla eikä MM-turnaus yksinkertaisesti kiinnosta. Ja se on ihan ok.

Keskustelun voisi pikkuhiljaa siirtää taas itse joukkueen rosteriin tai siihen mitä se voisi olla. Näkisin mielenkiintoisena vaihtoehtona Artturi Lehkosen, luulisin että mies tulisi jengiin jos Rangers tuosta jatkoon menee. Lunkka vaikuttaa kuumalta joten näin voi hyvinkin käydä. Toisaalta Antti Raantakin olisi erinomainen vahvistus maalille mikäli Lehtonen kieltäytyy (onko edelleenkään hänestä kuulunut mitään?) Mikko Koivu lienee Wildista ainoa potentiaalinen kapteeniutensa takia, käsittääkseni Koivu kuuluu näihin "aina valmis maajoukkueeseen" tyyppeihin ainakin ennakkoon. Mikäli San Jose pyyhkii öljyllä lattiaa, ottaisin myös enemmän kuin mielelläni Puljujärven kokeilemaan.

Eurooppalaisista Lepistön tilanne ihmetyttää - onko jotain vammaa vai miksi ei tulisi?
 
-Kantor-

Jäsen
Mikko Koivu lienee Wildista ainoa potentiaalinen kapteeniutensa takia, käsittääkseni Koivu kuuluu näihin "aina valmis maajoukkueeseen" tyyppeihin ainakin ennakkoon.

Eurooppalaisista Lepistön tilanne ihmetyttää - onko jotain vammaa vai miksi ei tulisi?

Mikko Koivu lienee myös siinä mielessä todennäköisin vahvistus Minnesotasta, että on joukkueen ainoa suomalaispelaaja, jolla sopimus jatkuu myös ensi kaudella. Voisiko Lepistön kohdalla olla niin, että kisapaikasta on sovittu jo aikoja sitten ja nyt annetaan lepoa sen sijaan, että roikotetaan mukana leirityksessä. Voihan siellä jopa olla pientä kremppaa, jonka kanssa ei haluta ottaa riskejä. On kuitenkin pelannut tällä kaudella myös EHT:llä enkä ymmärrä miksi olisi sinnekään lähtenyt mikäli kevään MM-kisat eivät kiinnostaisi.

Itseäni eniten ihmetyttää Janne Pesosen puuttuminen leirityksestä. Onko lopettanut kaikessa hiljaisuudessa maajoukkueuransa? Vyöltä löytyy kuitenkin lukuisten MM-kisojen lisäksi voitettu maailmanmestaruus ja pelannut varsin mukiinmenevästi tällä kaudella NLA:ssa sekä viime kaudella SHL:ssä. Ei ole kuitenkaan pariin vuoteen ollut mukana antamassa näyttöjä edes EHT:llä. Luulisi, että pystyisi aika hyvin kilpailemaan Jormakoiden, Anttiloiden ja Huhtaloiden kanssa paikasta kisajoukkueessa.
 
Viimeksi muokattu:
Olisi kannattanut vaan rehellisesti kertoa että MM kisat ei kiinnosta niin olisivat saaneet pisteen suoraselkäisyydestä. Nämä väsymys selitykset ovat lähinnä huolestuttavia mikäli stanley cup on tavoitteena.
Väsyminen voi olla myös henkistä. Joskus on ihan järkevää pitää pieni huili jääkiekosta, varsinkin jonkun Laineen kohdalla kun viimeiset puolitoista vuotta on olleet aikamoista hullunmyllyä.

Muutenkin ihan järkyttävää itkua monilta kun Laine tai Ristolainen tai ihan-kuka-tahansa jättää kisat väliin. Mitä vittua se kenellekään kuuluu miksi ei lähde mukaan? Ei ne pelaajat ole mitenkään tilivelvollisia sen suhteen että pitää kaikki syyt kertoa juurta jaksaen kaikille.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös