MM 2016: Suomi

  • 924 600
  • 4 238
Tila
Viestiketju on suljettu.

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@Noitarumpu Jep, eli koska kaikki tekevät virheitä, niin niistä ei saa puhua eikä niitä voi kommentoida?

Mikä kumma siinä on, että mua on noin vaikea ymmärtää. Mielestäni kirjoitan hyvinkin selkeästi. Eli enhän mä olen kieltänyt ketään arvostelemasta! Kyse oli siitä, koska homma lähtee lapasesta. Mun mielestä silloin ei ole enää kyse urheilullisista viesteistä vaan jostain muusta. Eihän Jatkoaikakaan pysyisi hengissä, vaan pikkuhiljaa näivettyisi, jos kaikki olisivat samaa mieltä. Siitä huolimatta, että aika moni ei pidä kirjoituksistani olen saanut kyllä toisenkinlaista palautetta, joten uskon, että kaikki eivät konsensusta halua.
 
Valetsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, ym. suomalaiset NHL:ssä
Leimaamattomat kisapassit viittavat luultavasti DAL-STL ja NSH-SJ sarjojen ratkeamisen odotteluun. Aikaisintaan Dallas ja Nashville/San Jose voivat pistää sarjan poikki tiistaiaamuna, eli Lehterää ja/tai Salomäkeä/Donskoita voisi odottaa aikaisintaan Unkari- ja viimeisintään Ranska-matsiin. Ja mikäli game-seven kutsuu, voi olla että vasta sunnuntain Slovakia-pelissä olisivat vahvistukset tositoimissa.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Ei siis riitä, että juuri 18v täyttänyt jannu tekee aikuisten MM-kisojen ensimmäiseen peliin tehot 2+1? Odotellaan vielä, ennenkuin hehkutetaan? Pelkkä kisoihin pääseminen, varsinkin kun katsoo Suomen hyökkääjiä, on jo saavutus sinällään. Mikäli tehoja tulee jatkossakin, se on pelkkää plussaa, ja vaikka ei tulisikaan, niin sekin on plussaa. On toki todennäköistä, että myös Kanadaa vastaan Laine on Suomen parhaita hyökkääjiä, joten ehkä sitten meillä on lupa ylihehkuttaa!

Lähinnä tarkoitin sitä, että ei yhden Valko-Venäjä pelin perusteella kannata lähteä tilailemaan Laineen Maple Leafs paitaa.
 
tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Olis se mahdottoman tylsää seurattavaa kun kaikki Suomen pelurit tekis aina oikeita ratkaisuja kentällä. Ilman virheitä ei saa tunnetta. Olen ruvennut tykkäämään kukkoslassesta, koska ikinä ei jätä hommaa kesken ja aina menee taitojensa ylärajoilla. Se soturi vain jaksaa ja jaksaa.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Siitä vaan Kojolle viestejä solkenaan laittamaan, kun on muun valmennuksen kanssa noin tyhmä. Sunhan siellä pitäisi valmentaa tai jonkun toisen kaltaisesi.

Ymmärsitkö vieläkään mitä sulle kerrottiin? No et. Ensin oltiin mielestäsi Jussille vihaisia ja kun korjasin että ei oltu vaan nähtiin Jussi paremmin sopeutuvana väärälle paikalle niin sekään ei kelvannut. Olet palstan uhriutuja numero uno.

En vaan itteeni tajua miksi taas takerruin sun nillitykseen kun tiedän että edelleen ymmärtämyksesi jääkiekkoa kohtaan sama mitä sika ymmärtää satelliiteista.
 
Viimeksi muokattu:

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Tällä palstalla on ihan perhanasti näitä "asiantuntijoita", jotka hyvinkin analyyttisesti käy asioita läpi. Onko siellä todellista osaamista vuosikymmenten pelien seuraamisen jälkeen on toinen juttu. Itseä ottaa aina pattiin tuo joidenkin koutsien ja maailmalla vaikuttavien kiekkoasiantuntijoiden apinointi. Onneksi historia ja myös tulevaisuus osoittavat, että jääkiekkoa voi pelata monella tavalla ja tämänpäivän "tietotaito" on 20 vuoden päästä lajin osalta menneisyyttä johon ei ole paluuta.
On muuten hienoa, että mainitsemasi analyytikot harvoin näkevät "virheeseen" johtanutta todellista syytä, joka saattoi tapahtua huomattavasti aiemmin.

Myönnän hieman kärjistetysti liioitelleeni kommentissani, mutta ydin on siinä, että täällä kuitenkin monet tietävät ja vielä useammat eivät tiedä. Tarkoituksella korostin näitä hyviä puolia, joiden takia palstan seuraaminen on mielekästä.

Kiekkoanalyysi todellakin kaipaisi syvällisyyttä, sen oikean syyn ja syiden löytämistä, eikä siihen edelliseen kohtaan takertumista, mihin viittaat. Fanitus on sitten vielä erikseen, ja tuo Case Puljujärvi tuo korostetusti esiin sen, mikä ero on fanituksella ja edes jonkinlaisella analyysillä.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Minä rohkenen väittää, että Barkovin kanssa nimenomaan pärjää vähän huonommatkin. Kuka ei pärjäisi todella tunnollisen sentterin vierellä joka pystyy tekemään itselleen ja ketjukavereilleen vielä maalipaikkoja kaiken muun erinomaisuuden ohella? Vaikka Laine on kova talentti ja häntä on kiva katsoa pitää muistaa, että Suomen A-maajoukkueen herra on nyt ja lähitulevaisuudessa Barkov. Kylmän viileä kaveri jonka kanssa kenen tahansa on helppo pelata; hänellä on ratkaiseva kyky tehdä ketjukavereistaan parempia.

Mutta miksi Barkovin rinnalle pitäisi istuttaa keskinkertaisuuksia, kun tarjolla olisi parasta A-ryhmää? Tarkoitushan on saada aikaan ketju, joka olisi aito peloite myös kovimmille maille.
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Jotenkin näyttää siltä, että Laineen oikealla laidalla pelaamisessa on tarkoituksensa. Luistelussa hänellä on pitkät liu'ut ja kaarrokset, jotka useinkin johtaa lopulta jonnekin keskelle tai vasemmalle laidallekin.
Mutta miksi Barkovin rinnalle pitäisi istuttaa keskinkertaisuuksia, kun tarjolla olisi parasta A-ryhmää? Tarkoitushan on saada aikaan ketju, joka olisi aito peloite myös kovimmille maille.
Täällä jo kommentointiin tuota Laineen peluutusta oikealla puolustusnäkökohdilla. Voisi vielä ajatella sitä, että hänen pelatessaan vasemmalla vastustajan puolustus tietäisi aina mitä odottaa. Ykkösvaihtoehto voitaisiin pelata pois. Nyt puolustuksessa on vaikeampi suhtautua, kun ei koskaan tiedä mitä on tulossa. Tosin Jokiselle tulee päänvaivaa sijoittua oikein kahden luovan pelaajan rinnalla.
 
Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Fanitus on sitten vielä erikseen, ja tuo Case Puljujärvi tuo korostetusti esiin sen, mikä ero on fanituksella ja edes jonkinlaisella analyysillä.

Siellä ei paljoa erotuta laadullisesti tämänkään paikan kirjoituksista. Vain vähän heikompi taso kyllä johtuen joidenkin trollien(?)esiinmarssista. Täälläkin osa on täyttä shaissea, joten ei ole kyllä kauhean korkea taso, jota kehua.
 
tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Mutta miksi Barkovin rinnalle pitäisi istuttaa keskinkertaisuuksia, kun tarjolla olisi parasta A-ryhmää? Tarkoitushan on saada aikaan ketju, joka olisi aito peloite myös kovimmille maille.
Alkuperäisessä lainauksessani boldattu kohta meni jotakuinkin näin: "Barkovin kanssa ei kuka tahansa tappurainen pärjää". Se särähti aavistuksen minun korvaani, vaikka Sashan kanssa nimenomaan pärjäisi huonommatkin kun kaveri on niin järjettömän kova. Tottakai Barkovin rinnalle etsitään niin hyviä pelimiehiä kuin vain suinkin mahdollista, mutta olisi kuten sanottua mahdollista tarvittaessa laittaa huonompiakin kavereita. Suvereenin johtavan pelaajan merkkejä 20-vuotiaana. Täysin käsittämätön pelaaja.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Tosin Jokiselle tulee päänvaivaa sijoittua oikein kahden luovan pelaajan rinnalla.

Vaikea nähdä että siitä isoa ongelmaa tulisi. Sijoittuminen kun on Jokisen ehkä suurin vahvuus, ja se tekee hänestä niin hyvän pelaajan kuin hän on. Muut avut kun ei maailman luokkaa ole. Toki pelisilmä on rautainen. Minun mielestä Jokisen ja Laineen pitäisi vaihtaa puolia. Ehkä sitäkin voisi kokeilla, että Aho ja Jokinen vaihtaa paikkoja.
 
Aho on pelaaja, joka voidaan sijoittaa mihin ketjuun tahansa ja yleensä tekee ketjulle hyviä asioita. Luulenpa, että nöösi kunnioitti nyt vähän liikaa uusia ketjukamuja ja piti omaa kynttiläänsä vakan alla. Ei muuta ku Laineen lailla rohkeasti mukaan omilla vahvuuksilla. Asia, jota ihailen Laineessa vielä sen laukaustakin enemmän. Yleensähän Aho on Liigassakin saanut ketjukavereistaan kaiken hyvän irti ja esim. Niemi katosi kuvasta, kun Aho siirtyi toiseen ketjuun ja palasi taas hyvässä mielessä kuvioihin, kun sai Ahon uudestaan vierelleen.

Uskon kyllä Jokisen pärjäävän myös ilman Barkovia. Ei se mikään etäispesäke oo sen kyljessä.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Jotenkin näyttää siltä, että Laineen oikealla laidalla pelaamisessa on tarkoituksensa. Luistelussa hänellä on pitkät liu'ut ja kaarrokset, jotka useinkin johtaa lopulta jonnekin keskelle tai vasemmalle laidallekin.
Täällä jo kommentointiin tuota Laineen peluutusta oikealla puolustusnäkökohdilla. Voisi vielä ajatella sitä, että hänen pelatessaan vasemmalla vastustajan puolustus tietäisi aina mitä odottaa. Ykkösvaihtoehto voitaisiin pelata pois. Nyt puolustuksessa on vaikeampi suhtautua, kun ei koskaan tiedä mitä on tulossa. Tosin Jokiselle tulee päänvaivaa sijoittua oikein kahden luovan pelaajan rinnalla.

Jokisen sijoittuminen oli hauskaa seurattavaa tuossa Suomen ensimmäisessä maalissa jossa Pate käytti kiekkoa Sashalla ja sai heti takaisin ja pääsi puttaamaan tyhjiin. Kun hyökkäys ylitti siniviivan Jussi polki oikeaoppisesti kohti maalia mutta maalin syntyhetkellä oli kurvannut kaukalon kulmaan. Toisaalta hyvä niin ei ollut tiellä. Laine ja Barkov ajattelevat pelistä samalla tavalla, se kävi selväksi heti kun heidät jäällä näki ja Jussi uhkaa jäädä vähän statistin rooliin. Toivottavasti miehen itsetunto kestää tämän.
 
Itsetunto varmasti Juicylla kestää, vaatimaton mies kun on aina ollut, eikä tilastoista huolimatta ole koskaan saanut sitä kunniaa. jota ansaitsisi. Jos hänellä ei ole jatkossa kuin statistin rooli, niin äkkiä toiseen ketjuun ja joku heikompi tilalle. Ei meillä sentäs ole varaa hukata Jokista. Ei todellakaan!
 
Näissä kisoissa menestystä enemmän kiinnostaa peli Kanadaa vastaan. Oikeastaan muu on itselle aikalailla yhdentekevää, tai no, tietty ryssät ja svedut on kiva käydä pieksemässä. USA-CAN matsi osoitti, mistä puusta kanukkien puolustus on tehty. Siinä änärimaailman kivenkovassa mailahäirinnässä nähdään viimein missä meidän tulevaisuuden lupaukset oikeasti menevät. Kiekollinen pääsee nauttimaan sellaisesta paineesta, jossa vain parhaat saavat enää luotua tasaisesti yhtään mitään. Matthews siihen kykeni ja on todella, todella mielenkiintoista nähdä mihin Laine ja Aho pystyy vähän paremmissa ketjuissa.
Kykenikö? Vaikka loistava pelaaja onkin niin ei tuo kyllä mielestäni juurikaan erottunut kentältä. Parhaiten mieleen jäi huono syöttö josta Kanada teki maalin.
 
Jokisen sijoittuminen oli hauskaa seurattavaa tuossa Suomen ensimmäisessä maalissa jossa Pate käytti kiekkoa Sashalla ja sai heti takaisin ja pääsi puttaamaan tyhjiin. Kun hyökkäys ylitti siniviivan Jussi polki oikeaoppisesti kohti maalia mutta maalin syntyhetkellä oli kurvannut kaukalon kulmaan.

Jaa se kulmaan kurvaaminenko ei mielestäsi ollut oikeaoppista? Miten Jokisen olisi pitänyt liikkua, jotta hänen sijoittumisensa ei olisi ollut "hauskaa seurattavaa"? Minun mielestäni hän pelasi tilanteen juuri niin kuin se kuuluukin pelata ja teki itsensä pelattavaksi. Ei tuollaisessa paikassa kannata jarruttaa siihen maalin eteen, kun vastustaja on niin lähellä takana.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Kykenikö? Vaikka loistava pelaaja onkin niin ei tuo kyllä mielestäni juurikaan erottunut kentältä. Parhaiten mieleen jäi huono syöttö josta Kanada teki maalin.

Ketä sinä nyt tarkoitat, Ahoa vaiko Hietasta?
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Jaa se kulmaan kurvaaminenko ei mielestäsi ollut oikeaoppista? Miten Jokisen olisi pitänyt liikkua, jotta hänen sijoittumisensa ei olisi ollut "hauskaa seurattavaa"? Minun mielestäni hän pelasi tilanteen juuri niin kuin se kuuluukin pelata ja teki itsensä pelattavaksi. Ei tuollaisessa paikassa kannata jarruttaa siihen maalin eteen, kun vastustaja on niin lähellä takana.

Minusta Jussi pelasi tilanteen hyvin eli teki tilaa kahdelle kiekolliselle pelaajalle mutta hauskaa seurattavaa se silti oli, nosti hymyn huulille.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Jokisen sijoittuminen oli hauskaa seurattavaa tuossa Suomen ensimmäisessä maalissa jossa Pate käytti kiekkoa Sashalla ja sai heti takaisin ja pääsi puttaamaan tyhjiin. Kun hyökkäys ylitti siniviivan Jussi polki oikeaoppisesti kohti maalia mutta maalin syntyhetkellä oli kurvannut kaukalon kulmaan. Toisaalta hyvä niin ei ollut tiellä. Laine ja Barkov ajattelevat pelistä samalla tavalla, se kävi selväksi heti kun heidät jäällä näki ja Jussi uhkaa jäädä vähän statistin rooliin. Toivottavasti miehen itsetunto kestää tämän.
Siis hetkinen, eikö Judsi ole jääkiekkoilijana juuri nimenomaan laadukas "statisti"? Ei ikinä otsikoissa, mutta varmistelee ja helpottaa ketjukavereiden peliä pitämällä itsensä pelattavana. Ja sitten paikan tullen on johtuu tehokas.

Eli ei varmasti käy itsetunnon päälle.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Varmaan tarkoitti tuota USAn Aukusti Mattilaa kun Aho ja Hietanen ei oo vielä kohdannut Kanadaa

No niinhän tuo taisi tarkoittaa, minä sekoilin nimissä. Samat tehot nakutti Valko-Venäjää vastaan niin Mattila kuin Lainekin joten eroa ei vielä syntynyt.
 
tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Tuota tuota. Tuli tässä pohdittua Suomen pelillistä identiteettiä. Tuleeko muille mieleen, että junnujoukkueet olisivat luoneet myös aikuisten tämän hetkisen pelitavan? Jopa jokunen muu jääkiekkomaa tuntuu tätä kopioivan.
Ei tullut mieleen. Mikä se pelillinen identiteetti on? Eihän tuo kovinkaan erityiseltä pelitavalta näytä, kokolailla normaalia pystysuunnan kiekkoa. Puolustavat keskialueen trapilla. Ei samalla tavalla erilainen mitä muunmuassa Meidän Peli oli.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Täytyy toivoa että tänään olisi edes yksi muutos kokoonpanossa, eli Saros olisi kehissä. Ihan vaan senkin takia että kyllä sillä kakkosmokellakin ois hyvä olla pelituntumaa jos vaikka Koskinen osottaisi flopaamisen merkkejä kun vastus kovenee.
 
Mielestäni osoittanut kykeneväinen floppaamiseen koko ajan. Toki en ole miehen uraa juuri seurannut, että saattaahan Mikko tehdä ns. tomikarhuset ja ottaa niitä koppeja sitten kun niillä on jotain oikeasti merkitystä.

Kummastuttaa ja hämmästyttää suuresti, että kaikkien maalivahtien passit on jo leimattu. Tässä on kuitenkin nyt kolme huippuveskaa pelin päässä kesälomilta. Ehkä ne on tiedustellut heiltä ja kaikki kieltäytynyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös