Vaikuttaa siltä että valmennus- ja harjoittelumetodit samankaltaistuvat ympäri maailman, sillä mielestäni jääkiekon ns. pienet maat kurovat koko ajan tasoeroa kiinni kärkimaihin. Tason ailahtelua kautta linjan tapahtuu yhä vähemmän, läpiajot, ylivoimahyökkäykset, jne ovat koko ajan yhä harvinaisempia. Lähes joka maasta alkaa tulla jo edes yksittäisiä NHL-pelaajia.
Muistan hyvin vielä ajat jolloin nämä "pikkumaat" pelasivat 100% kilpparia koko pelin, isot maat pyörittivät käytännössä ylivoimakuviota täydet 60 minuuttia. Ja Suomi voitti nämä peli yleensä tyyliin 1-0. Toista se on nyt. Pelit ovat oikeasti aika korkeatasoisia, vauhtia riittää joka matsiin. Yksittäisissä pelaajissa on toki edelleen huikeita tasoeroja, kiekon vanhoilla huippumailla pelaajien luistelu, mailankäsittely, syöttely ja laukominenkin on paljon edellä muita. Mutta näkyykö se numeroissa kentällä? Aika vähän. Pikkumailla voi olla b-jengejä jäällä, mutta tsempataan täysillä, luistellaan kuin puput arolla, ja noudatetaan pelikirjaa. Näillä konsteilla roikutaan hyvin mukana, ja pienellä tsägällä aina joku kaaliperhonenkin löytää tiensä vastustajan verkkoon.
Ja tähän samaan hengenvetoon olen kysellyt itseltäni että mihin jääkiekon suunta on menossa? Nykyään maalivahdit ovat tosi hyviä kaikilla, ja niitä jalkoja on kyllä paljon ihan joka jengissä. Maalille pääsee nokikkain maalivahdin kanssa enää aniharvoin, lähinnä taitaa olla enää rankkareissa. Olisiko nyt aika että alkaa taas olla kysyntää laukomis-eksperteille? Kun ei pääse lähelle, niin täytyisi jostain löytää kavereita jotka lämäävät 160-180km/h millin tarkasti yläputken kautta sisään? Josko sitä kautta peli taas vähän aukenisi myös hyökkäyspäässä, kun täytyy pitää pakistoa tarkemmassa syynissä?
Itse odotan lähivuosina että yhä useammin joku "uusi" maa pääsee välieriin, ehkä sopivalla tsägällä jopa mestariksi asti? Sillä nämä ketjun aiheena olevat tasoerot elävät koko ajan, kiekko muuttuu ja kehittyy paljon steriilimmäksi ja kliinisemmäksi.