MM 2015: Median toiminta & selostajat

  • 110 441
  • 450
Tila
Viestiketju on suljettu.
Varmasti osa vihaa niin Nickelbackia kuin Mertarantaakin koska kaikki muutkin niin tekevät

Osa vihaa varmasti myös Johanna Tukiaista ja Aleksi Valavuorta koska kaikki muutkin niin tekevät. Itse en vihaa Nickelbackia, Valavuorta enkä Tukiaista, mutta en ihan hirveästi kyllä arvostakaan.

Käsittääkseni yksi Mertarannan suurista vahvuuksista on se, että hän saa hauskoilla sutkautuksillaan suomalaiset nauramaan. Moni niistä vitseistä on sellaisia, että en ymmärrä niitä, mutta sehän on ihan oma häpeäni. En minä Maikkarilta ole vaatinut supersuositun Putouksenkaan lopettamista vain sen takia, että ko. ohjelman huumorista suurin osa menee minulta yli hilseen. Vielä vähemmän sellainen tulisi mieleen nyt, kun Krista Kososen vaalien jälkeinen avautuminen, jossa hän kertoi tuttavapiirinsä olevan vapaa ahdasmielisistä persujunteista, aiheutti pienimuotoisen ahaa-elämyksen. Mitä ilmeisimmin Kosonen tekee kultturellien ja suvaitsevaisten hesalaisystäviensä kanssa niin älykästä viihdettä, ettei sitä tällainen perämetsien tollo ymmärrä. Ehkäpä Anteron läpät menevät joiltain meistä ohi hieman saman tyyppisistä syistä?

Tuossa viime sunnuntaina änäriä katsellessani minulla oli ilo kuunnella mielestäni todella mainiota hassuttelua. NBC:n Doc Emrick sekosi sanoissaan ihan täysin, kun Chicagon Antoine Vermette sai kiekon vastustajan päädyssä: "Siellä Shaw, nyt Verbeek, anteeksi, Versteeg (tässä vaiheessa mies tajusi puhuvansa eeppisiä läpiä päähänsä ja ymmärsi että jotenkin tää pitää seivata), tai joku, ja sieltä Seabrook jatkaa Keithille, Keith heittää päätyyn, siellä kiekko lipuu ohi Al Secordin ja Phil Russell poimii sen laidasta, jatkaa Seabrookille ja Seabrook laukoo. Pelikatko...... Niin, siis tarkoitus oli alun perin sanoa Vermette."

Rupesin miettimään, että kuka suomalaisselostaja paikkaisi mokansa noin tyylikkäällä itseironialla? Mun on ainakin tosi vaikea kuvitella, että Mertaranta leijonapakkien nimissä sekoiltuaan pelastaisi tilanteen kertomalla, että "siellä nyt Ruotanen syöttää Jutilalle ja Suomi pääsee purkamaan." Sen sijaan Jani Alkiolla ja Tuomas Virkkusella on sen verran letkeä ote työhönsä, että heiltä tuollaista voisi hyvinkin odottaa. Ehkä myös Kimmo Porttilalta. Pentti Lindegrenin selostuksissa kentällä viilettivät toki vielä 1990-luvullakin esapeltoset ja sakariahlbergit, mutta siinä oli vähän erilaiset vaikuttimet taustalla.
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ei liity voitonpäivään, mutta sanomista tulee silti.
Huomennahan tulee 20 vuotta kuluneeksi nevö föget ysiviis -mestaruudesta, joten se voi liittyä jotenkin siihen. Tamminen pukeutuu nahkaiseen, kullanväriseen pukuun? Tai sitten sillä on päällään pelkästään ne samat munasuojat jotka Jukka Tammellakin oli koppijuhlissa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mertarannalla on muuten hauska tapa, ettei myönnä ikinä virheitään. Sanoo jotain höpöhöpöä ja jatkaa lausetta muuttaen tapahtumia, joita itse aiemmin esitti.

Petri Vehasen haamupelastus

Tuossa ehkä paras esimerkki. Manaa Venäjän maalia ja puolustuksen koomailuita ja saman uusinnan aikana taitaa tajuta, ettei kiekko edes mennyt maaliin ja jatkaa samalla äänenpainolla lausettaa muuttaen vain sisältöä.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mertarannalla on muuten hauska tapa, ettei myönnä ikinä virheitään.
Joo, tämähän on Mertsillä ihan perussettiä. Paras esimerkki nyt tässä Suomi-Tanska pelissä, kun Mertarannan mukaan siellä tutkittiin videolta sitä että oliko Suomella väärä vaihto. Jopa Tamminen koulutti Mertsiä ja sanoi että väärää vaihtoa ei tutkita videolta, niin Mertaranta jatkoi vielä tämän jälkeenkin että "Kyllä siellä jotain muutakin tutkittiin, se on PÄIVÄNSELVÄ ASIA!"
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Tuo @Kirjoittelija maininta Emrick on muuten loistava esimerkki selostajasta, jonka voi mainita aina kun puhutaan miten asiat pitäisi selostajan hoitaa. Emrick ei värjää omilla mielipiteillään juuri ollenkaan selostustaan. Selostaa muutenkin pelin tapahtumia aina kun peli on käynnissä, ja jättää jutustelut tauoille. Omia mielipiteitään ei lauo totuuksina. Huikea selostaja jonka äänenkäyttö on viellä erittäin hyvää, vaikka omaa erittäin omalaatuisen äänen. Välillä tulee pelejä katseltua pelkästään Emrickin takia etenkin jos ei ole selvää suosikki peliä, niin valinta on monesti Emrickin selostama peli.
 
J.J.Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Osa vihaa varmasti myös Johanna Tukiaista ja Aleksi Valavuorta koska kaikki muutkin niin tekevät. Itse en vihaa Nickelbackia, Valavuorta enkä Tukiaista, mutta en ihan hirveästi kyllä arvostakaan.

Valavuorta käsitelleestä ketjusta tuli ennemminkin olo, että et arvosta häntä kyllä yhtään.

Studio-osuuksia on tullut nähtyä aika vähän tänä vuonna. Jonkun pätkän näin missä studioisäntä Lepistö oli taklattuna verkkoon ja vaihdoin siinä vaiheessa kanavaa.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
En kyllä itsekään liiemmin välitä tästä maikkarimertsistä eikä minulle ole mitään merkitystä tamin pikkutakeilla, mutta kyllä se vähän harmittaa että sillä rahalla vain ilmeisesti tuppaa aina tällainen vaikutus olemaan meihin. Joku ihan loistavasti on näissä ketjuissa sanonut että Antero Mertarantaa hän kuuntelisi ihan mielellään, mutta tätä "mertsiä" ei huvittaisi kuunnella yhtään. Olen ihan samaa mieltä itse.

MTV on rahan ahneuksissaan vetänyt ihan vihkoon tämän Mertarannan tuotteistamisen ja itse en arvosta yhtään tällaista toimintaa. Aivan ala-arvoista markkinointia ja arvomaailmaa.

Mitä nyt vähän olen vielä kuullut niitä mertsin selostuksia, niin yksi leimaava piirre niissä on että mies yrittää jo niin paljon "hassuttaa" kuuntelijoita että suurin osa niistä entisistä piioista ja sinisistä busseista ei tarkoita yhtään mitään, kun ilmeisesti Antsan aivot eivät vain ehdi prosessoimaan mitään järkevää sanottavaa kun nuo kielikuvat lähtee sieltä lentoon ja lopputuloksena on jotain ihmeellisiä möläytyksiä, jotka eivät siis tosissaan tarkoita yhtään mitään.

En panisi kuitenkaan yhtään pahitteeksi, vaikka Antero Mertarantaa saataisiinkin vielä joskus kuunnella.
 
Emrick ei värjää omilla mielipiteillään juuri ollenkaan selostustaan. Selostaa muutenkin pelin tapahtumia aina kun peli on käynnissä, ja jättää jutustelut tauoille.

Mun mielestäni sellainen selostaja olisi aika puuduttavaa kuultavaa, joka selostaa aina peliä pelitapahtumia pelin ollessa käynnissä. Mulle ei ole jäänyt Emrickistä tuollaista mielikuvaa, joten päätin pistää tuon sunnuntaisen Hawks-Wild-pelin pyörimään täysin satunnaisesta kohdasta (tässä tapauksessa 06:03 ensimmäistä erää). Siinä Emrick puhuu Devan Dubnykin hurjista pelimääristä Wildin paidassa, Mike Yeon häneen asettamista odotuksista, ja Dubnykin tiukasta matkustusaikataulusta päivänä, jolloin hän pelasi Buffalossa ensimmäisen pelinsä Wild-paidassa. Emrick kertoo, että Dubnykilla oli ollut LaGuardian kentällä tosi kiireinen koneenvaihto ja mies oli pelannut matsin silmät punoittaen, koska unet jäivät tosi vähiin.

Tähän jutusteluun kului melkein 40 sekuntia tehokasta peliaikaa. Täytyy siis todeta, että minun mielestäni Emrick ei keskity vain pelitapahtumista puhumiseen, kun peli on käynnissä. Ja hyvä niin. Kyllä mä näen itsekin, kenellä kiekko milloinkin on, mutta tuo tarina Dubnykin kiireisestä vaihdosta LaGuardialla oli minulle uutta tietoa. Se on tietysti makuasia, kuinka paljon tuollaisia anekdootteja selostajan pitäisi kertoa kesken pelin. Minusta on mukavaa, jos niitä kuullaan melko runsaasti.
 
Viimeksi muokattu:

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Mun mielestäni sellainen selostaja olisi aika puuduttavaa kuultavaa, joka selostaa aina peliä pelitapahtumia pelin ollessa käynnissä. Mulle ei ole jäänyt Emrickistä tuollaista mielikuvaa, joten päätin pistää tuon sunnuntaisen Hawks-Wild-pelin pyörimään täysin satunnaisesta kohdasta (tässä tapauksessa 06:03 ensimmäistä erää). Siinä Emrick puhuu Devan Dubnykin hurjista pelimääristä Wildin paidassa, Mike Yeon häneen asettamista odotuksista, ja Dubnykin tiukasta matkustusaikataulusta päivänä, jolloin hän pelasi Buffalossa ensimmäisen pelinsä Wild-paidassa. Emrick kertoo, että Dubnykilla oli ollut La Guardian kentällä tosi kiireinen koneenvaihto ja mies oli pelannut matsin silmät punoittaen, koska unet jäivät tosi vähiin.

Tähän jutusteluun kului melkein 40 sekuntia tehokasta peliaikaa. Täytyy siis todeta, että minun mielestäni Emrick ei keskity vain pelitapahtumista puhumiseen, kun peli on käynnissä. Ja hyvä niin.

En nyt tarkoittanut ihan tämänkaltaista jutustelua. Tarkoitin tiettyjä selostajia, joilla on tapana takertua kertomaan omia mielipieteitään pelitapahtumista tai muita mielipiteitään pelin päälle. Siten että huomaa, ettei selostaja enää olenkaan kiinnitä huomiota pelin tapahtumiin, vaan höryää sitä omaa meilipidettään.
 
Burns Red

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Los Angeles Kings, HIFK, ManC
En tiedä kysynkö oikeassa ketjussa, mutta menköön. Onko muilla ollut ongelmaa iPadillä, että lähetystä avatessa tulee teksti: "Videota ei voida toistaa. Tarkista verkkoyhteys ja yritä uudelleen."?

Yhteydessä ei ole vikaa ja ohjelmakin päivitetty. Help!
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Studio-osuuksia on tullut nähtyä aika vähän tänä vuonna.

Varmaan siksi koska ei studio-lähetyksiä juuri enää ole, nytkin mennään toista päivää putkeen ilman yhtäkään studioa ja katselin eteen päin niin näyttää oleva studio vain Suomen peleissä. Onhan tämä jo aika ankeaa, naurattaa kyllä kun vielä 2012 oli hirveä höyry päällä ja nyt pari vuotta myöhemmin koko touhu on lässähtänyt kun pannukakku.

Miten pitkään tätä maikkarin sopimusta on vielä jäljellä? Toivottavasti YLE televisioi kisat tämän sopimuksen jälkeen, voi olla että ei näytä ihan kaikkia pelejä mutta varmasti laatu muuten tulee olemaan selvästi edellä. Hinnan pitää varmasti laskea selvästi jotta YLE:n on mahdollista kisat lähettää mutta tuskin kovin montaa tahoa on Suomessa joka haluaa tällä nykyisellä maikkarin hinnalla hommaa jatkaa, se nyt lienee 100% varmaa että maikkari ei ainakaan tule jatkamaan.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Onhan tämä jo aika ankeaa, naurattaa kyllä kun vielä 2012 oli hirveä höyry päällä ja nyt pari vuotta myöhemmin koko touhu on lässähtänyt kun pannukakku.

Ymmärtäähän tuon, sillä vuosi 2012 oli MTV:n mukaan kaikkien aikojen jääkiekkovuosi. Kaikkien aikojen jääkiekkovuosi ei siis ollut vuosi 2010, jolloin maailman parhaat pelasivat jääkiekkoilun emämaassa, vaan vuosi 2012, jolloin MTV esitti ensimmäistä kertaa jääkiekon MM-kisoja. Ymmärtäähän tuon, sillä Tulosruudusta näkee, että maailmassa ei ole muita urheilukisoja kuin ne, joihin MTV:llä on oikeudet.

Kaikki lähti siitä, että MTV ei edistänyt SM-liigan lähetyskonseptiaan millään tavalla ja siksi Canalplus ja Nelonen halusivat oikeudet. SM-liigan menettäminen johti MTV:n pakonomaiseen tarpeeseen ostaa Leijonien pelien oikeudet ja myydä niitä samalla tavalla kuin Canal+, Urho-TV ja Nelonen ovat myyneet koko kauden ja monta peliä viikossa esitettävää SM-liigaa. Taisi Pönttölaakson väelle tulla yllätyksenä, että EHT ja jääkiekon MM-kisat eivät kiinnosta suomalaisia niin paljon, että he maksaisivat joka kuukausi isoja summia maksu-tv:stä.

Uskon MTV:n urheilukanavien kiinnostavan enemmän niitä, jotka seuraavat hiihtoa ja Englannin Valioliigaa. Parin viikon turnaus ja muutamana viikonloppuna nähtävät maajoukkueturnaukset tuskin saavat ihmisiä tilaamaan kanavapakettija yhtä kiihkeästi kuin Porin Ässien kausikortteja. MTV:n kannattaisi harkita laittaa muita kuin Suomen pelejä esimerkiksi Subille ja tutkailla yleisölukuja.

Kuinkakohan kalliiksi Mertarannan hankkiminen MTV:lle on tullut. Oletan, että Kimmo Porttila selostaa halvemmalla. MTV:n studiopelleilyssä ihmettelen eniten sitä, miksi paikan päälle on pitänyt rakentaa studio ja lähettää monipäinen henkilökunta sen takia. Ostravassa taitaa tällä hetkellä mittailla katuja joukko MTV:n purjehdustakkeihin pukeutuneita kadunmittaajia, joilla palkkaa juoksee, vaikka kohta taas pelataan. Huomenna Tamminen ilmeisesti taas selittää, kuinka kaikki paikallisetkin tunsivat hänet kävellessään Ostravan keskustassa.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Kaikki lähti siitä, että MTV ei edistänyt SM-liigan lähetyskonseptiaan millään tavalla ja siksi Canalplus ja Nelonen halusivat oikeudet. SM-liigan menettäminen johti MTV:n pakonomaiseen tarpeeseen ostaa Leijonien pelien oikeudet ja myydä niitä samalla tavalla kuin Canal+, Urho-TV ja Nelonen ovat myyneet koko kauden ja monta peliä viikossa esitettävää SM-liigaa. Taisi Pönttölaakson väelle tulla yllätyksenä, että EHT ja jääkiekon MM-kisat eivät kiinnosta suomalaisia niin paljon, että he maksaisivat joka kuukausi isoja summia maksu-tv:stä.
Sellaisen välihuomautuksen tekisin, että MTV Median omistava Bonnier osti 2000-luvun lopulla Canalin pohjoismaiset toiminnot, mikä johti Kilpailuviraston väliintuloon, koska sen mielestä MTV oli saamassa liian suuren aseman Suomen maksukanavabisneksessä. Kilpailuvirasto päätti, että Canalin on luovuttava SM-liigaoikeuksistaan.

Sittenhän kävikin niin kuin kirjoitit, Maikkarin valtasi suuruudenhulluus, jonka aikana pulju otti hiihtolajien ja Leijona-pelien oikeudet kovaan (yli)hintaan. Nyt se näkyy, tarjontaa karsitaan koko ajan. Nämä MM-kisat ovat vain lopullinen vahvistus vähennystrendille, MTV tekee kaiken niin halvalla kuin se vaan voikaan. Tekisi edes kunnolla, mutta melkoisen naurettavaa paskaa tämänvuotinen toteutus on, Tamminen heittää samat fraasinsa joka ilta, ja Tero Lehterä ärsyttää ylimielisyydellään.

Onneksi on sentään Porttila, Tuominen ja netti, josta näkee MM-lätkää.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Sellaisen välihuomautuksen tekisin, että MTV Median omistava Bonnier osti 2000-luvun lopulla Canalin pohjoismaiset toiminnot, mikä johti Kilpailuviraston väliintuloon, koska sen mielestä MTV oli saamassa liian suuren aseman Suomen maksukanavabisneksessä. Kilpailuvirasto päätti, että Canalin on luovuttava SM-liigaoikeuksistaan.

Tiedän tämän, enkä mielestäni kirjoittanut mitään toista väittävää. Meille kaikille olisi saattanut olla eduksi, että MTV olisi saanut Canalplussan kautta pitää SM-liigan ja luopua Jääkiekkoliiton peleistä, mutta tämän saattoi estää voimassa olevat sopimukset. MTV:llähän oli jossain vaiheessa myös Mestis. SM-liigasta piti luopua, koska se oli tuorein tulokas.

En ole oikea henkilö sanomaan, mutta minusta MTV:n jalkapallostudiot ovat kanavan parasta urheiluosaamista. Ehkä MTV osaisi tehdä myös SM-liigaa maksupuolella, kun yleisö tiedetään oikeaksi kiekkoyleisöksi. Hockey Nightin aikaan jääkiekkoa näytettiin niin vähän, että ne lähetykset varmasti keräsivät myös tuulipukua television ääreen. Uskon, että MTV saisi kanavapakettiaan paremmin kaupaksi, mikäli heillä olisi SM-liiga. Maksuttomalla puolella voisivat kerran kuussa näyttää Tamia ja Jutia. Saukkonenkin kelpaisi selostajaksi vallan mainosti, kunhan vain kaikki pelit näkyisivät.

Nelosta on parjattu paljon, mutta siitä sentään näkee, että lähetyksiä tehdään jääkiekkoa seuraaville, eikä pelkästään sellaisille ääliöille, jotka uhkaavat protestoivat MM-kisoja, jos Mertaranta ei selosta.
 
En tiedä kysynkö oikeassa ketjussa, mutta menköön. Onko muilla ollut ongelmaa iPadillä, että lähetystä avatessa tulee teksti: "Videota ei voida toistaa. Tarkista verkkoyhteys ja yritä uudelleen."?

Yhteydessä ei ole vikaa ja ohjelmakin päivitetty. Help!

Mulla tuli sama ongelma tietokoneella katsottaessa sekä Tanska- että Norja-peleissä. Päädyin katsomaan molemmat matsit lopulta TSN:n piraattistriimeillä, kun varsinkaan Tanska-pelissä ei Katsomon video toiminut moneen minuuttiin ja sitten kun lopulta lähti taas käyntiin, niin se oli melkein kymmenen minuuttia livetapahtumia myöhässä. Nolla pistettä maikkarille täältä...
 
Ankkakaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tämähän alkaa menemään ihan naurettavaksi pelleilyksi. Siis Ruotsi - Kanada menossa, eikä mtv pistä studiota pystyyn, vaan lainaavat Ruotsin television kuvaa. Siis ihan käsittämätöntä tuo maikkarin toiminta. Hävettää!

Edit: Ja täälläkin ollut ongelmia katsomon kanssa. Sekin on täysin käsittämätöntä, ettei koko roska pyöri ollenkaan (uskoakseni nykyään) suosituimmalla selaimella eli Chromella..
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Tämähän alkaa menemään ihan naurettavaksi pelleilyksi. Siis Ruotsi - Kanada menossa, eikä mtv pistä studiota pystyyn, vaan lainaavat Ruotsin television kuvaa. Siis ihan käsittämätöntä tuo maikkarin toiminta. Hävettää!
Ja vielä vanhaa kuvaa. Taitaa olla viikonlopun tuotantoa..
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tiedän tämän, enkä mielestäni kirjoittanut mitään toista väittävää. Meille kaikille olisi saattanut olla eduksi, että MTV olisi saanut Canalplussan kautta pitää SM-liigan ja luopua Jääkiekkoliiton peleistä, mutta tämän saattoi estää voimassa olevat sopimukset. MTV:llähän oli jossain vaiheessa myös Mestis. SM-liigasta piti luopua, koska se oli tuorein tulokas.

En ole oikea henkilö sanomaan, mutta minusta MTV:n jalkapallostudiot ovat kanavan parasta urheiluosaamista. Ehkä MTV osaisi tehdä myös SM-liigaa maksupuolella, kun yleisö tiedetään oikeaksi kiekkoyleisöksi. Hockey Nightin aikaan jääkiekkoa näytettiin niin vähän, että ne lähetykset varmasti keräsivät myös tuulipukua television ääreen. Uskon, että MTV saisi kanavapakettiaan paremmin kaupaksi, mikäli heillä olisi SM-liiga. Maksuttomalla puolella voisivat kerran kuussa näyttää Tamia ja Jutia. Saukkonenkin kelpaisi selostajaksi vallan mainosti, kunhan vain kaikki pelit näkyisivät.

Nelosta on parjattu paljon, mutta siitä sentään näkee, että lähetyksiä tehdään jääkiekkoa seuraaville, eikä pelkästään sellaisille ääliöille, jotka uhkaavat protestoivat MM-kisoja, jos Mertaranta ei selosta.
Sain tuon Canal-maininnan kautta käsityksen, että tämä Bonnier/MTV/Canal-kytkös on jäänyt huomiotta, pahoitteluni. Maikkarin ongelma on siinä, että heiltä puuttuu yritys tehdä vakavasti otettavaa sisältöä. Jotenkin lähetys on vedettävä vitsiksi, milloinka tehdään Leijona-huutokauppaa munamiesten ja harjakaisten kanssa, milloinka taas Tamille puetaan "hassu" puku.

MTV:llä on kaikki potentiaali tehdä uskottavaa jääkiekkolähetystä, on huippuluokan asiantuntijoita ja nykyaikaiset välineet. Ongelmana on juurikin mainitsemasi tuulipukuväestö(minulla ei ole mitään heitä vastaan). Jääkiekko, kuten kaikki muukin urheilu on viihdettä, sen tietää jokainen. Mutta nämä tuularit näkevät jääkiekon hivenen erilaisempana viihteenä. Heille on tärkeää Mertarannan selostus ja analyytikoiden hauskat jutut.

Mertaranta on historiallinen selostaja, jota kunnioitan, koska hän oli ensimmäinen selostajatähti.(tietty Anssi Kukkonen ja kaverit olivat myös legendoja, mutteivat he nousseet Mertarannan asemaan puolijumalana) Mutta silloin ollaan huonossa tilanteessa, jos selostaja nousee isommaksi kuin itse laji, Maikkarihan ajattelee näin, he markkinoivat lähetyksiään nimenomaan Mertsin kautta, itse peli jää paitsioon.
 
Nynoamous

Jäsen
Varmaan siksi koska ei studio-lähetyksiä juuri enää ole, nytkin mennään toista päivää putkeen ilman yhtäkään studioa ja katselin eteen päin niin näyttää oleva studio vain Suomen peleissä. Onhan tämä jo aika ankeaa, naurattaa kyllä kun vielä 2012 oli hirveä höyry päällä ja nyt pari vuotta myöhemmin koko touhu on lässähtänyt kun pannukakku.

Miten pitkään tätä maikkarin sopimusta on vielä jäljellä? Toivottavasti YLE televisioi kisat tämän sopimuksen jälkeen, voi olla että ei näytä ihan kaikkia pelejä mutta varmasti laatu muuten tulee olemaan selvästi edellä. Hinnan pitää varmasti laskea selvästi jotta YLE:n on mahdollista kisat lähettää mutta tuskin kovin montaa tahoa on Suomessa joka haluaa tällä nykyisellä maikkarin hinnalla hommaa jatkaa, se nyt lienee 100% varmaa että maikkari ei ainakaan tule jatkamaan.
Hinnan pitäisi laskea myös ihan puhtaasti sen takia, että Maikkari on nyt parin vuoden aikana tappanut MM-lätkän brändiä aika huolella. MM-tuote Suomessa on nyt kysynnän ja tarjonnan petaamassa maailmassa markkina-arvoltaan alhaisempi, kuin mitä se oli markkina-arvoltaan (ei Maikkarin maksamalta ylihinnalta) oikeuksien siirtyessä Yleltä Maikkarille.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Minun kasittääkseni maikkarin Silverlight viritelmä katsomossa on jotain mikä on aivan syvältä sieltä. Se ei toimi kenelläkään kunnolla, ja koko maikkarin sivut ovat ehkä eniten perseestä koko maailmassa. Mutta pääsyyllinen on Microsoftin Silverlight, jota maikkari käyttää soittimena katsomossa.
 
nikozwan

Jäsen
Joo, täytyy kyllä sanoa, että ihan uskomatonta on se, ettei studiota viitsitä laittaa pystyyn Ruotsi-Kanada pelin takia. Siis edes joku yksi asiantuntija (ei Tami) plus toimittaja kombo sinne studioon vähän juttelemaan. Sen sijaan katsotaan joka erätauko joko Ruotsin TV:tä, tai top 5-taklauksia. Mitä nyt vittua? Jos oisin tämän tiennyt etukäteen niin maikkari olisi saanut pitää kolmekymppiään, ja katsoisin matsit joltain nettistriimiltä. Adolfilta hyvää kommentia Mertsi/Mertarannasta. Olen samaa mieltä. Ukko on pilattu maikkarilla kokonaan. Tyhmähän se on aina ollut, mutta joskus ennen se oli sentään hauska.

Nyt tiedän mitä sillä tarkoitetaan, kun sanotaan että "paskan möivät."
 
Koge

Jäsen
Maikkarin paukut taisivat illan osalta mennä UCL-studioon, joka ilmeisesti on pakko näyttää sopimussyistä. Fyysisesti kyseessä lienee sama studio, joten käytännön syistäkin lätkäpuolen studion tekeminen saattoi olla haastavaa.
 
Tuborg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

OK ja tavallaan ymmärrän tuon. Vaikka itse pidänkin itseäni huomattavasti enemmän lätkäihmisinä kuin futis, niin tänään kyllä suoran lähetyksen katsomisen vei Barca-Bayer. Ruotsi - Kanada sitten myöhemmin. Anteeksi vaan nyt hardcore hockey-fanit...
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Maikkarin paukut taisivat illan osalta mennä UCL-studioon, joka ilmeisesti on pakko näyttää sopimussyistä. Fyysisesti kyseessä lienee sama studio, joten käytännön syistäkin lätkäpuolen studion tekeminen saattoi olla haastavaa.

Niin eli käytännössä, jos studio olisi ollut pystyssä, olisi se ollut Ostravan hallissa, jossa Mervi ja Tami olisivat jutelleet mukavia Prahan pelistä. prhhh....
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minun kasittääkseni maikkarin Silverlight viritelmä katsomossa on jotain mikä on aivan syvältä sieltä. Se ei toimi kenelläkään kunnolla, ja koko maikkarin sivut ovat ehkä eniten perseestä koko maailmassa. Mutta pääsyyllinen on Microsoftin Silverlight, jota maikkari käyttää soittimena katsomossa.
Silverlightia on kiva haukkua, mutta toimiihan se todella hyvin esimerkiksi netflixissä (tai ainakin oli?) ja Sonera Viihteen sivuilla. Tuo Viihde toimii itse asiassa aivan helvetin hyvin, kun sieltä olen nyt formuloita, jalkapalloa ja mm-kisoja katsonut sekä tietokoneella että androideilla. Ei moitteen sijaa. Ei töki hitaammallakaan yhteydellä, kuvanlaatu on oikeasti hyvä ja epg:kin on mukava käyttää.
Eli Silverlightillakin pystyy toteuttamaan laadukkaan palvelun. Katsomo on toki ihan kamala, ja meni uudistuksen jälkeen vielä huonompaan suuntaan, ainakin omien salkkarikäyttökokemuksien perusteella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös