MM 2008 - Kisajoukkue tällä hetkellä?

  • 699 886
  • 3 046
Tila
Viestiketju on suljettu.

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Minä olisin kyllä ehdottomasti Leinonkin kisoihin valinnut, jos ei muuksi niin ainakin varamieheksi. Tällä hetkellähän meillä on varamiehiä noihin raatajan rooleihin, mutta ei juurikaan kiekolliseen rooliin.

Valinnoista näkee jo sen, että kun nyt valittiin jo kolme maalivahtia, niin Bäckströmin tuleminen on todella epätodennäköistä (eikä hänen loukkaantuneena sinne kannattaisi tullakaan). Myös Hyvösen valinta tarkoittaa sitä, että on vähintään yhtä todennäköisestä että Selänne ei tule kuin tulee. Toivotaan, että hän saa kasattua motivaatiota ainakin vielä yhden kerran MM-kisoihin viiden vuoden tauon jälkeen.

Huonoin tilanne on puolustuspäässä, jonne olisi ehdottomasti kaivannut meidän johtavia puolustajia (Salo, Lydman, Numminen, Timonen...). Toisaalta esimerkiksi Koistiselle ja Pitkäselle on varmasti luvassa suurta kiekollista vastuuta ja on mielenkiintoista nähdä, miten he urakasta selviävät. Maalivahtipuoli näyttää ainakin minun mielestäni heikommalta kuin moneen vuoteen, mutta toivotaan, että Rämö pelaa onnistuneet kisat ja tekee läpimurron huipulle. Etukäteen en kuitenkaan kovin paljoa häneen laskisi, niin kuin olen aiemminkin todennut.

Sentterit meillä on kilpailukykyiset muihin huippumaihin nähden, mutta osaavia kiekollisia laitureita ei ole ainakaan liikaa. Ykkösketjun kasaisin Mikko Koivun ympärille, jonne toivottavasti olisi tulossa myös Selänne. Kakkosketjun muodostaisivat parivaljakko Peltonen - O. Jokinen, kolmoskentällistä johtaisi puolestaan Niko Kapanen. Odotellaan vielä muutama päivä, niin ollaan varmempia tulijoista ja ollaan kenties ensimmäinen harjoituspelikin kisamiehistöllä pelattu.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Vielä on toivoa...

Montreal(Saku)-Philadelphia(Kukkonen,Niittymäki)
San Jose-Dallas(Lehtinen,Hagman,Miettinen)
Pittsburg(Ruutu)-NY Rangers
Detroit(Filppula)-Colorado

Jos pelit menee suoraan neljällä voitolla niin pelaajat vapautuisivat jo suomen avauspeliin, viimeistään 7.5 on peliparit kuitenkin pelattu ja tässä vaiheessa MM-kisoissa vasta alkusarjan pelit Suomi-Saksa (3.5)ja Suomi-Saksa (5.5). Suomi-Slovakia pelataan 7.5.

Kun en Selänteen syytä miettimiseen tiedä niin en lähde häntä siitä tuomitsemaankaan. Ehkä siellä on nollattu poikien kanssa Dallas-tappio.
Teemuhan järjesti vaan ilmasen Kanadan reissun Hannekselle.
Kummolan kasvoilta ja kommenteista eilisessä urheiluruudun haastattelussa sain sellasen kuvan että Teemu on tulossa.
 

Ferris

Jäsen
En ole seurannut maajoukkueen kuvioita tarkastikaan, joten pakko kysellä mikä on tilanne Lepistön suhteen? Siis onko hänestä ollut puhetta mahdollisena pelurina tuonne siniviivalle?

Hershey on häviön päässä pudotuspelisarjan häviöstä, joten Leppä voisi hyvinkin olla käytössä jo tämän viikon lopulla...
 

MacInnis

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Kärpät, Shefki Kuqi
En ole seurannut maajoukkueen kuvioita tarkastikaan, joten pakko kysellä mikä on tilanne Lepistön suhteen? Siis onko hänestä ollut puhetta mahdollisena pelurina tuonne siniviivalle?

Kurri sanoi jossain vaiheessa että Lepistöstä ovat kiinnostuneita ja hänen tilannetta seurataan. Joten eiköhän Lepistö nähdä MM-kisoissa.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Selänteellä on hemmetin hienoja autoja ja kaksi komeaa koiraa. Kaikki tietävät täällä jo minun kannan Selänteeseen, mutta haluaisin nyt vielä kuitenkin kysyä, että olenko tosiaan ainoa, jota tämä jatkuva jahkailu vituttaa? Siis ihan oikeasti?

Luulis nyt perkele äijän tietävän mitä haluaa, pitääkö joka asiaa miettiä noin vitun tarkkaan? Eikö ollu teukalla aika pohtia yhtä sun toista sillon kun vehtasi pelaisiko sitä NHL:ssä tällä kaudella vai ei? Nyt ei Selänne ainakaan väsymykseen voi pitkän kauden jälkeen vedota, on keksittävä uusi tekosyy, jos kieltäytyy.

Rocketin viestit koskien Selännettä on kyllä tämän palstan helmiä, tekee mitä tahansa, niin aina väärinpäin ja Rocketilla kiehuu:) Ja mistä tekosyistä puhut?

Ruotsin nuori Bäckström teki itsesään samoin VIIMEISTÄÄN nyt täydellisen pellen. Bäckströmin kommentti kisoista hävityn seitsemännen pelin jälkeen:

-"Nyt en jaksa miettiä asiaa."

Itse uskon, että Selänne tulee kisoissa pelaamaan, kunhan kausi on Anaheimissa kaadettu. Cuppia lähdettiin puolustamaan suht kovalla nipulla, joten pettymys on kova.

Itse olisin ottanut Leinon mukaan kokoonpanoon, varsinkin vielä tässä vaiheessa kun rinki on noinkin laaja. Se on täysin totta, että ei Leino kovin kummoisia maajoukkueessa esittänyt tämän kauden peleissä, mutta ei niihin pelkkiin tehoihin kannata tuijoittaa. Samoja kiemuroita nähtiin Leinolta muutamaan otteeseen myös EHT-peleissä, vaikka tehot jäikin tulematta. Ja jos ja kun jossain vaiheessa peli tökkii, eikä maaleja saada, olisi voinut olla hyvä veto vetää Leino naftaliinista ja katsoa uppoaako kiemurat. Nyt siellä naftaliinissa on useampiakin näitä ns. voimapelaajia kolmoseen ja neloseen, joihin verrattuna Leino olisi kuitenkin tarjonnut vaihtoehdoksi jotain hyvin poikkeuksellista.

Todella erikoinen päätös minusta maajoukkuejohdolta.
 
Viimeksi muokattu:

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kurri sanoi jossain vaiheessa että Lepistöstä ovat kiinnostuneita ja hänen tilannetta seurataan. Joten eiköhän Lepistö nähdä MM-kisoissa.

Mainitaan nyt nepotismikin ja vahva olettamus sen puolesta, että Leppä ainakin vastaa Kurrin soitteluihin. Mr.Hockey of Finland, Sir Jari Kurrihan on nimittäin Sami Lepistön kummisetä.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Leinohan näytti maajoukkuepaidassa tehokkuuttaan ja naputteli 0+1 tehot 11 ottelussa.

edit: pisteet korjattu

Totta puhut. Ville "0+0" Leino olisi tuonut huikean määrän ratkaisuvoimaa hyökkäykseen. Mikä siinä on niin vaikeata myöntää, että Ville mokasi tän homman ihan itse. Leinon tapauksessa nimenomaan pisteet puhuvat puolestaan, kun niitä ei tullut, niin ei mitään asiaa myöskään kisoihin. Loistava pelaaja tasoltaan heikossa sm-liigassa, mutta ei missään tapauksessa pärjää vielä kansainvälisissä peleissä.
Voisiko joku kertoa Leinon pisteet maaotteluista. En jaksa itse niitä etsiä, mutta löytynee tästä ketjusta. Sen jälkeen nelikon Hyvönen, Pyörälä, Pihlman ja Petrell, pisteet vrt. Leinon pisteet. Ja kyllä, ei tarvitse muistuttaa, että kaksi noista menee neloseen, mutta miten ne muut.

edit. T. Ruudun pisteet? Ja ei, en vertaa Leinoa T. Ruutuun vaan kysyn T. Ruudun pisteitä.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Todella erikoinen päätös minusta maajoukkuejohdolta.
Onkohan muuten Leino tai valmennus kommentoinut asiaa?
Tuli vain mieleen, että Shedden on sentään Leinon kauden seuravalmentaja. Hänellä luulisi olevan aika selvät perusteet Leinon tiputtamiseen, mitkä ne sitten ovatkin. Ehkäpä taustalla on nyt jotain yhteisymmärryksessä sovittua. En ihmettelisi vaikka Leino olisi maaottelujen jälkeen vaan todennut takin olevan tyhjä tälle kaudelle.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voisiko joku kertoa Leinon pisteet maaotteluista. En jaksa itse niitä etsiä, mutta löytynee tästä ketjusta. Sen jälkeen nelikon Hyvönen, Pyörälä, Pihlman ja Petrell, pisteet vrt. Leinon pisteet. Ja kyllä, ei tarvitse muistuttaa, että kaksi noista menee neloseen, mutta miten ne muut.

edit. T. Ruudun pisteet? Ja ei, en vertaa Leinoa T. Ruutuun vaan kysyn T. Ruudun pisteitä.

Ymmärsin ensimmäisen lauseen sarkasmiksi. Vai tarkoititko sittenkin koko uran maaotteluita, kun Tuomo Ruutukin esille nostettiin?

No, oli miten oli, mutta alkoi kiinnostaa ja tongin esille kiinnostavien pelaajien pisteet tämän kauden maaotteluista vertailuun Ville "11 peliä 0+1" Leinon kanssa.

Tässä kisamiehistön jäseniä ja niukasti rannalle jääneitä tämän kauden maaottelupeleistä (ottelut, maalit, syötöt):

Jarkko Immonen 13 5+6=11
Esa Pirnes 14 4+5=9
Janne Pesonen 8 3+3=6
Toni Koivisto 11 2+2=4
Hannes Hyvönen 5 1+3=4
Tuomas Pihlman 12 1+3=4
Mika Pyörälä 8 3+0=3
Riku Hahl 8 0+3=3
Tommi Santala 8 0+3=3
Mikko Jokela 5 1+1=2
Janne Niinimaa 6 0+2=2
Anssi Salmela 8 0+2=2
Lennart Petrell 9 0+2=2
Jukka Voutilainen 3 1+0=1

Ja nollakerho, eli kiikaritehot 0+0 ja herrojen ottelumäärä:

Ossi Väänänen 12
Pekka Saravo 10
Antti-Jussi Niemi 9
Oskar Osala 9
Mikko Luoma 6
Jukka Hentunen 3

Kyllä näitä MM-kisapuolustuksen tehopakkauksia tarkastellessa alkaa erittäin vahvasti katse kääntyä Pitkäsen ja Koistisen puoleen. Kun nyt ei vain kovin tulisi Petteri "14 MM-kisat peräkkäin" Nummelinia ikävä...
 

jja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Wild #9
edit. T. Ruudun pisteet? Ja ei, en vertaa Leinoa T. Ruutuun vaan kysyn T. Ruudun pisteitä.
Minua on tässä keskustelussa ihmetyttänyt varsin paljon se, että täällä ollaan niin varauksettomasti sitä mieltä, että tuomoruudulle kuuluu paikka ykkös- tai kakkosketjusta. Tämän kauden tehothan ovat niinkin kovat kuin 77. 10+22=32, 91 min. Taitaa olla paikka pedattu sillä, että on pelannut mikkokoivun kanssa ennenkin yhdessä (ja syötti viime vuonna välierän voittomaalin sekä joskus kauan sitten teki komean maalin).

Tuo valittu rosteri huutaa teemuselänteen lisäksi hyökkäykseen dallasin niklashagmania ja jerelehtistä. Puolustukseen näiden lisäksi lassekukkonen, niin alkaisi olla jo jonkinlainen joukkue kasassa.

Lehtinen-Koivu-Selänne
Peltonen-Jokinen-Hagman
Ruutu-Kapanen-Jokinen
Bergenheim-Hahl-Nokelainen
13. Pirnes

Kukkonen-Pitkänen
Väänänen-Koistinen
muille pakeille ihan sama

Rämö!!! (uskon positiiviseen yllätykseen)

Tuollaisella rosterilla suomi on ehkä jo finaalissa, vaikkei siellä villeleinoja ja hanneshyvösiä olekaan, puhumattakaan tuomaspihlmanista.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Suomi, Anaheim Ducks
Sihvonenkin avasi sanallisen arkkunsa nyt nimetystä mm-ryhmästä:
http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/uutiset/article150630-1.html

"Teemu Selänteen tilannetta on turha tässä tilanteessa spekuloida sen enempää. Mutta fakta on, että sekä pelillisistä että joukkueen kasvojen kohottamiseen liittyvistä syistä johtuen hänet olisi saatava mukaan. Aivan eri asia on sitten se, haluaako Selänne lähteä tähän Sheddenin fiasko-leikkiin mukaan. Teemu teki jo kerran virheen jatkamalla uraansa, on mielenkiintoista nähdä, mikä on maalitykin päätös nyt", Sihvonen hymähtää.

Sihvonen hymähtää.. hohhoijaa. Analyysilehden narsistinen analyytiikojumala taitaa haastatella aina itse itseään.

Käsittämätöntä väittää Selänteen tehneen virheen jatkamalla uraansa. Miksi Selänteen ei olisi pitänyt jatkaa uraansa, jos putki kulkee ja maaliverkot soi (lähes) entiseen malliin.

Siinä olen Sihvon kanssa samaa mieltä, että Sheddenin fiasko-leikkiin liittymistä kannattaa harkita vakavasti..
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Onkohan muuten Leino tai valmennus kommentoinut asiaa?
Tuli vain mieleen, että Shedden on sentään Leinon kauden seuravalmentaja. Hänellä luulisi olevan aika selvät perusteet Leinon tiputtamiseen, mitkä ne sitten ovatkin. Ehkäpä taustalla on nyt jotain yhteisymmärryksessä sovittua. En ihmettelisi vaikka Leino olisi maaottelujen jälkeen vaan todennut takin olevan tyhjä tälle kaudelle.

En ole kuullut mitään, mutta maajoukkueen leirityksen ensimmäisessä vaiheessa Leino sanoi akkujen olevan tyhjät ja sanoi toivovansa, että seuraava viikko olisi jo parempi. Mutta eihän se siitä kauheastai parantunut.

Sihvoselta asiaan hyvä kommentti, jonka joku tuossa jo linkittikin ja toivottavasti tapaus Leinoon saadaan vielä lisävaloa.
 

TeeVee

Jäsen
Eikös tässä nyt ole kysymys pelaajaprofiilista eikä näytöistä? Näyttöjen takiahan se Leinokin kisoista putosi, otaksuisin. Missä on ne Pihlmanin näytöt, jotka takasivat (alustavan) kisapaikan.

Kai MM-kisat Kanadassa on niin eri kisat kuin MM-kisat Euroopassa, että otetaan joukkueeseen niin monta Pohjois-Amerikassa pelannutta pelaajaa kuin mahdollista. Pihlmanilla ja Immosella on kokemusta lähinnä AHL-peleistä, Leinolla ei.

Sinänsä erikoista Leinon pudottaminen on, että varsinkin Jalonen on kertonut HPK-ajoiltaan Leinon johtavista pelillisistä kyvyistä ja halusta pelata pelien ratkaisuhetkillä.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tuo valittu rosteri huutaa teemuselänteen lisäksi hyökkäykseen dallasin niklashagmania ja jerelehtistä.

Toki olen valmis ottamaan Hagmanin jengiin, mutta eikös Niklas ole ollut aika jäässä viimeiset pari kuukautta? Eli jos peli ei parane, niin ei siitä mitään sateentekijää ole odotettavissa. Toki on varmasti jotain Hyvöstä hyödyllisempi kaveri.

EDIT: Kävin tarkistamassa ja Hagman teki 28.2. sen kypärätemppunsa. Tuon jälkeen mies on pelannut 20 peliä (14 runkosarjassa ja 6 pudotuspeleissä) tehoin 2+2. Toki nuo kaikki pisteet tulivat runkosarjan viidessä viimeisessä pelissä, joten ehkäpä suunta on parempaan vaikka peliaika onkin tietysti vähentynyt jatkuvasti.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Itse pidän Leinoa hienona pelaajana ja olisin suonut Leinolle paikan MM-joukkueessa hienon kauden jälkeen. Shedden&Jalonen valitsee kuitenkin parhaan mahdollisen joukkueen eikä siihen välttämättä kuulu kaikki parhaat pelaajat. Leinolle ei varmaan yksinkertaisesti löytynyt sopivaa roolia jengistä tällä kertaa. Voi olla että Leinolle tarjottiin ylimääräisen hyökkääjän paikkaa ja Leino mielummin jäi kisoista pois ?
Joka vuosi näitä valintoja kritisoidaan ja kovalla kädellä ja kuitenkin ollaan pärjätty. Itsekin oon kauhun sekaisin tuntein seurannut viime vuosina joukkueen kokoonpanoa ja sit kuitenkin, tuurilla tai ei, Leijonat on onnistunut selkeästi paremmin kuin mitä olin osannut odottaa ja moni mielestäni etukäteen turha jätkä onkin täyttänyt paikkansa.
Tällä kertaa aion olla optimisti ja luotan siihen että jalkeilla on kova jengi kun jatkosarja ja rataisupelit alkaa.
 

mir

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sihvonenkin avasi sanallisen arkkunsa nyt nimetystä mm-ryhmästä:
http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/uutiset/article150630-1.html

"En hyväksy sitä, että Leino jätettiin kotiin, kun samalla ryhmään on nimetty Lennart Petrell ja Tuomas Pihlman."

Esimerkiksi kahdessa ensimmäisessä ottelussa Saksaa ja Norjaa vastaan saattaa Leinon pelaamista tulla jopa ikävä.

Miksi tuo ei kuulosta minusta yhtään Mr Pelikirjalta?
Jos Leinoa tulee ikävä Saksaa ja Norjaa vastaan, niin taitaa olla edessä aika ikävät kisat muutenkin.
 
"En hyväksy sitä, että Leino jätettiin kotiin, kun samalla ryhmään on nimetty Lennart Petrell ja Tuomas Pihlman."

Esimerkiksi kahdessa ensimmäisessä ottelussa Saksaa ja Norjaa vastaan saattaa Leinon pelaamista tulla jopa ikävä.

Miksi tuo ei kuulosta minusta yhtään Mr Pelikirjalta?
Jos Leinoa tulee ikävä Saksaa ja Norjaa vastaan, niin taitaa olla edessä aika ikävät kisat muutenkin.

Sihvonen varmaan hakee tuolla sitä, että Norjaa tai Saksaa vastaan Suomi joutuu ihan oikeasti tekemään peliä ja hallitsemaan sitä. Tässä tilanteessa Leino varmasti on omimmillaan. Kanadaa ja muita kovia kiekkomaita vastaan Suomi lähtee altavastaajana lyömään kiekkoa päätyyn ja luottamaan maalivahtipeliinsä samalla toivoen, että Peltonen käy lyömässä sen yhden tarvittavan sisään.

Kyllä se on nähty monissa kisoissa miten vaikeuksissa Suomi on ollut näitä pienempiä maita vastaan. Hyvällä prosentilla on nämä pelit kyllä klaarannut, mutta niin usein vaikeuksien kautta.
 
Toki, mutta varsin oletettavasti ainakin Nokelainen liittyy ryhmään, jolloin 4-ketju on muodossa Pyörälä-Hahl/Nokelainen-Nokelainen/Hahl.

Miten oletettavaa Nokelaisen liittyminen joukkueeseen on? Noksun AHL-seura tullee menemään pitkälle, kenties loppuun saakka eli pelit jatkuu hyvinkin pitkään vielä. Siis tietysti olettaen, että Nokelainen siirtyy AHL-seuransa avuksi. Itse pitäisin tätä todennäköisenä.
 

Mosku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lieksan hurtat
Oliko näin että leijonat pelaavat ensiviikonloppuna yhden harjoitusottelun? Näkyyköhän sitä tv:stä? Ei malttaisi odottaa kisoja :)
 

Hellox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sport, Zlatan Ibrahimovic, Jose Mourinho
Surullinen on tosiaan Suomikiekon tilanne jos Selänteen jälkeen seuraava maalinsylkijäehdokas on Hannes Hyvönen. Kova pelaaja, mutta näissä karkeloissa varmasti suht tusina mies.

Joka tapauksessa tämä on vain lopputulos siitä miten liitossa on menty viime vuosina metsään kun on ajateltu, että millaisia suomalaisten pelaajien pitäisi olla? Hyvä maalivahtivalmennus on tuottanut kovia veräjänvartioita ja sitten tämän luistelun ja voiman korostaminen taas näitä duunarilaitureita, mutta maalin- ja pelintekijät, jotka näissä karkeleoissa pärjäisivät, voidaan luetella kait yhden käden sormilla. Luovuuden ja taidon korostamista lisää kiitos sinne junnujen treeneihin!
Olen flinstonen kanssa samoilla linjoilla tässä, että eiköhän sielä tulossa ole koko ajan uutta porukkaa ja jotka jo ovat lyöneet itsensä läpi .. Mikko Koivu, Valtteri Filppula, Tuomo Ruutu, Petri Kontiola,

Muutenkin noissa valinnoissa eniten minua ihmetyttää kyllä tuo Pihlman ja Petrell ... Siitä nyt on jankattu täälä sen verran, että turhaa siitä edes puhua, mutta eivät kyllä näytöt mielestäni mitään huikeita ollut JA TÄLLÄ EN MEINAA MITÄÄN PISTEITÄ, vaan muutenkin. Hyvösen tulosta en ala ruikuttamaan, koska ihan ok right-puolen pelaaja kyseessä, mutta ei hänkään mielestäni mitään kovin erikoisia esityksiä EHT:ssä antanut :p Lisäksi tosiaan noin monen sentterin mukaanottaminen kummastuttaa, kun sielä tosiaan on kolme varmaa pelaajaa ... En itse löydä Immoselle kyllä paikkaa mistään, ja tuskin Pirneskään sitä saa + jos Kontiola vielä mukaan tulisi ...

Suomi kaatuu 100% varmasti tehottomuuteen ja sitten levitellään käsiä kun ei ole kuin Teemu. No ei koskaan tulekaan, jos ei uskalleta kokeilla ratkaisuihin pystyviä pelaajia.

Kyllä sielä kuitenkin on Olli Jokinen, joka on pisteiden valossa NHL:n puolella ollut Suomen vahvimpia, myös Mikko Koivu on parantanut tahtiaan kuten Jussi Jokinenkin.

Mutta tosiaan, kun tuota puolustusta joka Kanadaan lähti katselee, niin ei se niin pahalta näytä jos Saravon tilalla olisi joku muu, vaikka Berg, mutta hänetkin kyllä pudottaisin heti, kun Niskala tai Lepistö, tai toisen playoff kierroksen jälkeen mahdollisesti putoava Kukkonen tulisi. Niemi perusvarma, Luoma menee, kunhan joku hyvä pakki toisena, Salmela ja Jokela vaan ja tulevina vuosina heistä varmasti hyötyä, nämä ne Sheddenin todella hyvät ja rohkeat valinnat sitten olivatkin ...

Minua on tässä keskustelussa ihmetyttänyt varsin paljon se, että täällä ollaan niin varauksettomasti sitä mieltä, että tuomoruudulle kuuluu paikka ykkös- tai kakkosketjusta. Tämän kauden tehothan ovat niinkin kovat kuin 77. 10+22=32, 91 min. Taitaa olla paikka pedattu sillä, että on pelannut mikkokoivun kanssa ennenkin yhdessä (ja syötti viime vuonna välierän voittomaalin sekä joskus kauan sitten teki komean maalin).
Tuomoa ollaan siksi asettamassa kahteen ensimmäiseen ketjuun, koska:
1. Pelannut suht' hyvin yhdessä Koivun kanssa aiemmin ja tavallaan tietty tutkapari joukkueessa 2. Pelaa NHL:ssä tietysti ja Ruutu on Ruutu 3. Eipä sielä todellakaan nyt Leinon ja Pesosen jäätyä pois ainakaan ketään muutakaan ole, ehkä Bergenheim mutta paremmin hän kolmosessa menee.

Ja Nokelaisen tilanteesta pitäisi saada tieto tämän päivän aikana: http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/Petteri+Nokelaisen+tilanne+selviää+tänään/1135235810778
 

Fordél

Jäsen
Olen flinstonen kanssa samoilla linjoilla tässä, että eiköhän sielä tulossa ole koko ajan uutta porukkaa ja jotka jo ovat lyöneet itsensä läpi .. Mikko Koivu, Valtteri Filppula, Tuomo Ruutu, Petri Kontiola

Kyllä kyllä, mutta näistäkään pelaajista yksikään ei ole mikään puhdas maalintekijä, joita Suomen kiekkoilu kaipaa. Ruutu on hieno sekoitus taitoa ja fyysisyyttä, Kontiola ja Filppula taas kovia pelintekijöitä, Mikko Koivu on taas tasaisen vahva vähän joka osa-alueella. Kuitenkin selkeeksi maalilingoksi, kuten Selänne, ei ole kenestäkään näistä eikä sellaista ole oikein näköpiirissäkään.

Suomihan osaa varmasti tulevissakin kisoissa puolustaa kurinalaisesti ja pääsee hyökkäyspäässä vielä tekopaikoillekin, mutta sitten se viimeistely lienee jälleen kerran se suurin ongelma, kuten suomalaisessa kiekkoilussa on ollut jo hyvin pitkään. Pitäisi olla vähintään pari Selänteen tasoista hyökkääjää, joka tekee niistä paikoista maalin. Toivottavasti tulevissa kisoissa on edes yksi...
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
En jaksanut koko topikkia kahlata, mutta onkos siitä Selänteestä jo kuulunut mitään? Nyt eletään jo keskiviikkoa ja tiistaina piti päätös tulla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös