Viestin lähetti varjo
"Tämä varmaan pitää paikkansa. Toisaalta asian tekee vaikeaksi se, että monissa tapauksissa ei varmastikaan voida sanoa, ovatko aivojen fysiologiset muutokset (tai muuttuneet kemialliset reaktiot) johtaneet masennukseen, vai onko masentuneen ihmisen aivojen fysiologia muutunut sen vuoksi, että ihminen on ensin kärsinyt henkisesti. Mikä on syy ja mikä seraus?"
No periaatteessa kyllä voidaan varmasti sanoa että nämä asiat johtuvat fysiologisista muutoksista, vaihtoehto onkin sitten esittää immateriaalisen "sielun" olemassaoloa ja tämä tie ei ole kovinkaan hedelmällinen saati sitten fysikaalinen.
Saattaapi olla että masennukseen johtava tie aiheuttaa jatkuvia muutoksia aivojen kemialliseen tasapainoon ja kumuloituessa aiheuttaa jatkuvan masennuksen tunteen joka kumuloituu itsessään vielä enemmänkin.
Äh.. Varjo, sinä parantumaton positivisti
Nyt ollaan jo silti kyllä lipsumassa vilkkaasti ohi aiheesta, mutta tässä sitä taas mennään.
En osaa tuosta vastauksestasi sanoa kuinka varma olet itsekään tuosta fysiologisten muutosten ensisijaisuudesta, mutta hyvin odotettua tietysti olikin, että tyrmäät vaihtoehtoisen selitysmallin suoralta kädeltä hedelmättömänä ja ehdottoman epätieteellisenä.
Joudumme hyvin hankalaan tilanteeseen, jos yritämme selittää koko ihmisen elämän hänen fysio- ynnä biologiallaan. Varmaa tietysti on se, että aivojen kemiassa tms. tapahtuu muutoksia, kun ihminen esimerkiksi masentuu, rakastuu jnpp. Hankaluus on tietysti sekin, että mikä sitten on ns. normaali tila - sekö, ettei mikään tunnu kovin ihmeelliseltä?
Itse ainakin haluaisin pitää kiinni siitä, että ihminen voi ihan oikeasti rakastua, vihata, masentua, tai tuntea vaikkapa onnistumisen iloa - tätä kutsutaan elämäksi, eikä siitä voi parantua nappaamalla hormonitasoon vaikuttavaln pillerin, lievitystä voi tietysti hakea näinkin. Kyllä masennuksen voi selittää vallan mainiosti ilman fysiologiaa. Joillekin voi tietysti tuottaa ongelmia se, ettei kaikkea voikaan palauttaa kausaaliseen syy-vaikutus -suhteeseen.
Eihän masennus yleensä, ainakaan lievämpänä, aiheuta niinkään fyysisiä oireita vaan se mikä muuttuu on ihmisen kokemus itsestään ja hänen suhteensa maailmaan. Haluttomuus ei ole niinkään ruumiin haluttomuutta kuin ihmisen itsensä. Minkään tekeminen ei tunnu mielekkäältä, tai merkitykselliseltä. Tällöin asioiden ja olemisen perusteleminen itselle uudelleen on hankalaa, mutta toisaalta välttämätöntä. Mitä kauemmas elämän välttämättömyyksistä elämäntapamme meidät ajaa, sitä hankalampaa tämä toisaalta on. Joudumme nojaamaan järkeemme sen sijaan, että itse tuntisimme, vaikkapa teurasvasikan sätkivän käsissämme... uh, ehkä olen sittenkin degeroitunut ihan mielelläni ja kärsin ainakin toistaiseksi haluttomuuden puuskani ilman punainen tupa ja perunamaa -ideoita.
Muuten, omalta kohdaltani voin todeta, että ehkä hieman perverssiä on se, että maatessaan sängyssä näkemättä maailmassa mitään mieltä sitä edelleen kunnioittaa omaa ajatteluaan, joka ko. päätelmään on johtanut.
Loppuun voisi tietysti vielä ruokkia Vladin huumorintajua viljelemällä muutaman Nietzsche-sitaatin, tuleepahan samalla osoitettua oma sivistyneisyytensä:
"Kauheat elämykset panevat arvailemaan, eikö se joka niitä kokee ole jotakin kauheata."
"Itsemurhan ajatus on väkevä lohdutukeino: sen avulla pääsee monen pahan yön läpi"
Taitavatpa löytyä Hyvän ja pahan tuolla puolen -kirjasta