Tyyli on tapa toimia
Itse aloitin aktiivisen HIFK:n kannattamisen siinä 1980-luvun puolivälissä. Ensimmäiset varsinaiset muistikuvat ovat kuitenkin jo 1982, kun äimistelin takaani enteellisesti kuulunutta omien pelaajien dissaamista. Ihmettelin tuolloin, että mitä ihmettä, hakkuvat omaa pelaajaa, mutta aika pian ymmärsin, että HIFK:n kohdalla juuri näin kuuluukin menetellä. Ja syystä. Niistä päivistä on koettu pelkkää alamäkeä, aina löytyy uusi pohja (muun muassa sijoittuminen viimeiseksi puuttuu edelleen).
Koko 1980-luvun lopun ja 1990-luvun surkeutta kuvaa hyvin se, että kun 1999 oltiin hävitty finaalissa, muistan ajatelleeni, että olisivat saaneet nyt vaikka tsägällä voittaa, tuskin on vähään aikaan taas mahdollisuuksia jaksaa finaaleihin asti, saati mestaruuteen. Jatkuva rämpiminen oli opettanut lainalaisuudet. Vaikka aina silloin tällöin joukkueeseen ostettiin joitain valmiita staroja, jokaisella kerralla floppasivat.
Nyt on nostettu esiin joitain yksittäisiä artikkeleita, mutta onhan näitä ollut aiemminkin – 1990-luvun alusta muistan jättimäisen jutun, jonka otsikko oli: ”HIFK – takana loistava tulevaisuus.” Pätee edelleen.
Ainakin minulle on HIFK:n omakohtaisesti koetusta historiasta päällimmäiseksi jäänyt mieleen pääsääntöisesti näitä broilerin, kalojen ja vaippojen heittoja, paskoja kauden avauspelejä (esim. Jyppiä vastaan joskus vajaa 10 vuotta sitten, jolloin nähdyt otteet olivat huonompia kuin mihin ikinä olisi voinut kuvitella joukkueen pystyvän, nyt olen nähnyt niitä reilusti lisää, eikä ihan heti lopukaan), ulkopelillisiä sekoiluita tyyliin ex-pelaajan viinan salakuljetusbisnes.
Kiinnostava muistikuva on myös Kapasen kaudella Ässiä vastaan skandaalimaisesti (ennen kauden alkua ei paljoa hehkutettu, mutta yllättäen joukkue oli runkosarjan jälkeen toisena) flopattu pudotuspelisarja, jossa saatiin aikaan muistaakseni vain 1 maali, Hurmeen toimesta. Viimeisessä 0-1 hävityssä pelissä Laukkanen oli ottelun loppumetreillä yksin läpi ja jengi huutaa, että nyt vittu tee se – ja Laukkanen syöttää taakse! Muistan myös Frank ”Tyyli on tapa toimia” Mobergin Hesarissa julkaistun kommentin kun II divarista oli ostettu tulevaisuudessa myyttiseksi osoittautunut Tom Laaksonen – ”Tästä pelaajasta meille tulee olemaan vielä paljon iloa!”
Ja niinpä: joukossa on ollut tietysti Caloun ja Jokinen ja joku muu, mutta kyllä ilo on revitty enemmän näistä Laaksosen, Heiskasen, Mikko Ruudun, Doylen, Halkidisin, Ariman ja Surenkinin tapaisista pelaajista – kuka kotimaisista, oikeastaan vain Pärssistä lukuun ottamatta, on valmiina tähtenä HIFK:hon tullessaan Nordenskiöldinkadulla onnistunut? Ei Kivelä, Nieminen eikä Ahola ainakaan.
En rehellisesti sanottuna edelleenkään usko, että HIFK pystyy monien, muun muassa useaan kertaan täällä Jatkoajassa ja muissa medioissa esitettyjen syiden pohjalta mestaruutta tulevaisuudessa pelaamalla voittamaan. Sen tiedän, että kun 80-vuotiaaksi HIFK:ta seuraan, niin muutama tsägämestaruus siihenkin tulee mahtumaan, mutta mihinkään systemaattiseen dominanssiin en usko. 1998 mestaruus viimeistään osoitti, että juuri näin on ainakin aiemmin käynyt – ilman Kekäläisen henkilökohtaista panosta mm. Jokinen, Timonen, Rafalski, Linna, Daviddson, Kultanen ja Nikko olisivat jääneet tulematta - tilalla olisi ollut jotain käsittämätönta kuraa. Ja HIFK:n oma historiankirja Salakuljettajista mestareiksi kertoo, että näin on aiemminkin ollut – ”jokainen mestaruus on tullut yksittäisenä huonojen kausien jälkeen”, kuuluu ulkomuistista jokin lause. Nykypäivänä jos hallinnolliseen organisaatioon saadaan kyvykäs liideri, hän lähtee viimeistään omasta tahdostaan samalla lailla nopeasti eteenpäin kuin pelaajatkin.
Ja viimeiseksi: tietysti tulevaisuuden suhteen voin olla väärässäkin. Toivottavasti. Mutta jo Moberg osoitti koko pitkällä rämpimisten täyttämällä 1990-luvulla, että hänestä ei ollut joukkuetta kasaamaan. Matikainen on omilla otteillaan osoittanut saman – aikaa hän on saanut, ja yksi tsägällä pronssiin johtanut kausi ei sitä miksikään muuta. Mielestäni tuloksia katsomalla kiistaton fakta.
Ja kuka todella uskoo, että tällä kaudella voitaisiin todella taistella mestaruudesta? Onhan liigan taso tietysti laskenut, mutta vielä muutama vuosi sitten ei pärjännyt, jos kolmosketjun pelaajat eivät tehneet siinä vähintään 30 pistettä kaudessa.
HIFK:n kohdalla hauskaa on se, että koko paketti on omalla masokistisella tavalla viihdyttävää. Sekoiluja, ongelmia, outoja pelaajia ja tietysti kannattajien tuska. Ja kiihkeiden kannattajien. Joskus onkin tullut mieleen, että tätä riippakiveä, HIFK:n kannattamista, ei toivoisi kenellekään. Sillä vaikka kuinka paskasti menee, niin silti on tsiigattava. Jos ei ole matsissa, minuutin välein netistä / teksti-tv:stä. Ylpeys kantaa HIFK:n faniutta tarkoittaakin että voi itse haukkua joukkueen, ja jos joku ulkopuolinen sen tekee, voi ylpeästi sanoa, että mun joukkue, sulle sen haukkuminen ei kuulu.
Eli turha pohtia enempää, että kuinka käy ja miten tästä suosta ylös - paremmaksi ei muutu. HIFK pystyy pettämään aina, mutta silti naurattaa…
Huvittava aikuisten - jopa vanhusten - kantama taakka, sano.
