Miten sulla menee?

[Roger Moore]

Eipä paskempia. Pleikkaria hakkaan hetken ja kohta nukkumaan. Aamulla pajalle. Ihan OK.

Mä käynnistin tänään pleikkarin ekan kerran pariin kuukauteen. Hetki meni kun piti päivittää järjestelmät. Siinä sitten hyppäsin hevosen selkään ja hey mister.

 

[Kauko Viisas]

Pleikkaria hakkaan hetken ja kohta nukkumaan.

Maailma muuttuu - minun nuoruudessani hakattiin tattia ennen nukkumaanmenoa, mikä sekin oli ihan kivaa.

Miten muilla menee?

Olen sangen iloinen tästä kysymyksestä - juuri näin.

Minulla menee siis melko hyvin tai oikeastaan niin hyvin kuin voi toivoakaan. Hiljaista, rutiineja - asioita joita arvostan. Terveys - asia, jota ei todellakaan arvosteta ennen kuin on jotain pielessä - on kai ok. En tarkalleen tiedä kun en aiemmin ole ollut tämän ikäinen.

Jatkakaa!

 

[Steril]

Elämä on laiffii - tuota sitaattia on hankala vääräksi osoittaa. Opiskelussa riittää hommia, kursseja on tällä hetkellä menossa useampi kappale ja vanhojakin vielä jonkin verran tenttimättä. Kampukselle pääsee kerran viikossa, muuten mennään etänä toistaiseksi.

Muuten, tässä mennään eteenpäin aika stabiilissa tilanteessa. Kesätyöpaikka hakusessa (rahaa pakko saada kerättyä), autokoulu jotenkin pitää saada suoritettua sitä kautta kun olisi varaa, jossain vaiheessa omilleen muutto ja lopullinen itsenäistyminen myös haaveissa. Kunhan nyt opinnot vain etenisivät ja löytäisi sillä tavalla maailmasta sen paikkansa. Sitä kautta myös olisi paremmat lähtökohdat perheen perustamiselle mikä on tietenkin mielessäni ennen pitkää jossain vaiheessa.

Sosiaalista verkostoa toivoisi lisää tähän olemassaolevan päälle. Vanhat suhteet näivettyvät pakosti ajan myötä (tai siis osa niistä, tärkeimmät onneksi ovat säilyneet) ja siksi toivoisi että pystyisi nyt vaikkapa jollain tavalla opiskelupiireissä verkostoitumaan, se ei oikein rajoitusten vuoksi ole ollut mahdollista. Yhtä vanhaa hyvää kaverisuhdetta itse asiassa sain viime vuoden lopulla lämmiteltyä täysin tyhjästä sille tasolle että viestittelemme silloin tällöin (ei oltu lähes kymmeneen vuoteen missään yhteydessä tai tekemisissä). Se lämmitti kovasti mieltä, koska huomasin itsestäni että asia vaivasi silloin tällöin. Yksi krooninen päänvaiva vähemmän, hyvä minä (sallinette yhden itsekehun)!

Terveys pelaa toistaiseksi fyysisesti, jonkinlaiseen kesäkuntoon olisi mukava päästä tuolla puntinnoston puolella. Koko ajan tehdään töitä oman fyysisen suorituskyvyn parantamiseksi. Henkinen puoli on ollut koetuksella, välillä käytiin vähän syvemmällä mutta elämä on voittanut kuitenkin loppujen lopuksi aina. Pettymyksiä on tullut kohdattua mutta ei niihin auta muu kuin niiden hyväksyminen, muuten niitä saa miettiä loputtomiin. Jospa se tästä, eikä ahdistus olisi nyt enää niin säännöllinen vieras.

Ja tuosta alkoholista vielä, tiedostan sen että ajoittainen alakulo + alkoholi ei ole hyvä yhdistelmä ja myös ne riskit (kun jallun @Kauko Viisas mainitsit), mutta mikään varsinainen kännäily ei ole edes minun juttuni mitenkään, enkä juo varsinaisesti vitutukseen lainkaan. Silloin jos ylipäätään otan, niin otan kohtuudella ja max muutaman annoksen, eikä mitään ongelmia olla ilman ole. Olen sen suhteen viihdekäyttäjä ja mieluiten juon nautiskellen hyvällä fiiliksellä ja hyvässä seurassa. Niinä hyvinä hetkinä.

Kiitos vielä hyvästä ketjunavauksesta ja aina mukava kuulla myös muiden kuulumisia. Hyvän mielen ketju ja tärkeä sellainen!

PS. Ja sen olen ihan viime aikoina todellakin huomannut, että asioista puhuminen todellakin auttaa, vaikka se tuntuu vaikealta niin kyllä se oloa vain helpottaa ja puhdistaa ilmaa, suosittelen jokaiselle! Jokaisella vain täytyisi olla hyvä kuuntelija, joka sitä kynnystä laskisi sille.

 

[Byvajet]

Maailman menoa seuranneena olen huomannut, että mielenterveysasiat ovat nousseet puheenaiheeksi. Ovatko mielenterveysongelmat lisääntyneet vai onko niitä aina ollut, mutta niistä ei ole tohdittu puhua?

Paskasti menee. Olen itsetuhovaiheessa, on vaikeaa. Yritän keksiä joka päivä keinoja, joilla pysyisin hengissä, koska tiedän, että myöhemmin saattaa helpottaa.

Mitä tulee mielenterveysongelmiin, ympäristö ei enää hoida niitä. Se on ero entiseen. Moni tarvitsisi vähemmän virikkeitä, vähemmän muutoksia, vähemmän opeteltavaa, vähemmän sopeutumisvaateita, enemmän konkreettista tekemistä, enemmän toistuvuutta, enemmän tylsyyttä ja enemmän samanlaisuutta, joka sitoisi ryhmään eikä houkuttelisi vertailemaan muihin.

Ennenkin on ihmisillä heittänyt, mutta koska työelämässä kulkivat mukana myös vakavastikin vajaakuntoiset ja lisäksi heille oli sopivia tehtäviä, niin arjen rytmi ja käytäntö ja kokemus ryhmään kuulumisesta auttoivat.

Nykyään on paljon sinnittelijöitä, jotka eivät ole varsinaisesti mielenterveysongelmaisia, mutta eivät oikein hyvässäkään jamassa. Heille elämä on taistelua eteenpäin sen sijaan että se varsinaisesti luontevasti kantaisi.

 

[Malkkinen]

Hienosti menee, kiitos kysymästä! Tässä yövuoron hiljaisuudessa varailen hotelleja ympäri Viroa. Ajattelin yllättää perheen kun kahden viikon päästä on loma. Uimahalliin ei olla pitkään aikaan päästy, niin nytpä sitten kierretään kaikki mahdolliset vesipuistot mitä Virolla on tarjota, katsotaan kuinka monta ehditään koluta viikossa. Ulkomaillakaan ei olla pitkään aikaan oltu, niin tällä kertaa Viro lasketaan ulkomaaksi, kun onhan siinä se laivamatka. Jospa nuo kotimaan rajoituksetkin tästä hellittäisivät, niin saataisiin taas sählyporukka samaan aikaan hallille ja pienet hiet ja paskanjauhamiset päälle.

 

[Roger Moore]

Tässä yövuoron hiljaisuudessa varailen hotelleja ympäri Viroa. Ajattelin yllättää perheen kun kahden viikon päästä on loma. Uimahalliin ei olla pitkään aikaan päästy, niin nytpä sitten kierretään kaikki mahdolliset vesipuistot mitä Virolla on tarjota, katsotaan kuinka monta ehditään koluta viikossa. Ulkomaillakaan ei olla pitkään aikaan oltu, niin tällä kertaa Viro lasketaan ulkomaaksi, kun onhan siinä se laivamatka.

Mitäs jos yllättäisit perheen oikein kunnolla ja lähtisit reissuun yksin tai jollain ÄIJJJJJÄporukalla? Siinä olisikin yllätystä kerrakseen kun lähtisit vähän reissuun.

 

[Eugene]

Paremmin kuin aiemmin. Ja onneksi näin, voisi tässä paljon huonomminkin mennä.

Vähän nämä koronarajoitukset mieltä painavat alas. Rajoittaa ainakin omaa sosiaalista kanssakäymistä aika paljon, vaikka on tässä pyritty normaalisti elämään sen mukaan mitä nämä periksi antavat. Olen kuitenkin sellaista tyyppiä, että tykkään viettää aikaa myös yksin, eli ei tässä mikään hätä ole. Olisi kiva päästä vain normaaliin elämään jo kiinni.

Jotain positiivista siinä, että oli jalan kanssa yli vuoden ajan ongelmia, eikä päässyt urheilemaan. Nyt suht kondiksessa ja ulkojäillä päästy kunnolla rasittamaan ja onhan tuo ihan käsittämättömän nastaa noin pitkän tauon jälkeen päästä liikkumaan kunnolla. Oli henkisesti ja fyysisesti vaikeaa aikaa ja tuli vielä pitkään varottua fysioterapian loputtua, ettei leviä uudestaan, eikä uskaltanut mihinkään hurjempaan liikuntaan lähteä. Eihän tuo ihan samanlaiseksi tullut kuin ennen ja todennäköisesti tulee vielä vaatimaan uuden leikkauksen jossain vaiheessa, mutta kyllä tällä nyt selviää. Kyllä se liikunta vain kohentaa mielialaa kummasti, vaikkei tässä enää ole vuosiin tullut niin paljon urheiltua kuin vaikka 15-vuotiaana. Osaapahan taas arvostaa terveyttä ja myös liikunnan merkitystä aivan eri tavoin kuin aiemmin.

Nämä tälläiset keskustelunavaukset ovat oikeasti tärkeitä. Kiitos siitä.

 

[Malkkinen]

Mitäs jos yllättäisit perheen oikein kunnolla ja lähtisit reissuun yksin tai jollain ÄIJJJJJÄporukalla? Siinä olisikin yllätystä kerrakseen kun lähtisit vähän reissuun.

Äijjjjjjäreissu on sitten keväämmällä, mutta se ei tule yllätyksenä kun on jo tiedossa.

 

[Valajas]

Paskasti menee. Olen itsetuhovaiheessa, on vaikeaa. Yritän keksiä joka päivä keinoja, joilla pysyisin hengissä, koska tiedän, että myöhemmin saattaa helpottaa.

Mitä tulee mielenterveysongelmiin, ympäristö ei enää hoida niitä. Se on ero entiseen. Moni tarvitsisi vähemmän virikkeitä, vähemmän muutoksia, vähemmän opeteltavaa, vähemmän sopeutumisvaateita, enemmän konkreettista tekemistä, enemmän toistuvuutta, enemmän tylsyyttä ja enemmän samanlaisuutta, joka sitoisi ryhmään eikä houkuttelisi vertailemaan muihin.

Ennenkin on ihmisillä heittänyt, mutta koska työelämässä kulkivat mukana myös vakavastikin vajaakuntoiset ja lisäksi heille oli sopivia tehtäviä, niin arjen rytmi ja käytäntö ja kokemus ryhmään kuulumisesta auttoivat.

Nykyään on paljon sinnittelijöitä, jotka eivät ole varsinaisesti mielenterveysongelmaisia, mutta eivät oikein hyvässäkään jamassa. Heille elämä on taistelua eteenpäin sen sijaan että se varsinaisesti luontevasti kantaisi.

Voimia vaan sinne. Jos tarvitset juttukaveria tai kuuntelijaa niin mulle voi aina pudottaa yv:tä. Itsekin olen hankalassa tilanteessa tällä hetkellä ja vertaistuki ei olisi välttämättä pahitteeksi täälläkään. Elämä on mennyt aika rankasti uusiksi viime aikoina ja on ollut itselläkin helvetin vaikeaa. Hyvin kyllä avasit parilla kappaleella tätä nykymaailman tilaa.

 

[Valajas]

Liian harvoin tätä kysymystä kyllä kuulee varsinkaan kiireettömässä ilmapiirissä. Mutta vastataan nyt kun sille on paikka ja aika. Mulla menee tietyssä mielessä hemmetin hyvin ja samalla helvetin huonosti. Olen pari vuotta sitten alkanut toipua pitkäaikaisista mielenterveysongelmista ja alkanut laittaa elämääni kuntoon sen jälkeen. Kuntoon laitettavaa onkin ollut niin paljon että burn outtihan se sieltä pätkähti.

Tässä samalla on myös joutunut itse päättämään toimimattoman parisuhteen ja toteamaan aika karusti että pitkäaikainen paras ystävä on narsisti. Eli ensimmäistä kertaa elämässäni asustelen yksin ja aika raakasti on joutunut tekemään pesäeroa vanhaan porukkaan ja sitä pyörittävään vakavasti narsistiseen ihmiseen. Oma ajatusmaailma ja itsetunto on aika romuna kymmenen vuoden "kaveeraamisen" jälkeen. Helvetin vaikea luottaa keneenkään ja uskoa ihmisten hyviin tarkoitusperiin. Ehkä päällimmäinen tunne on älytön viha tuota ihmistä kohtaan ja luulen että sen kanssa tarvitaan vielä ammattiapua.

Tää on nyt sit aikamoista painiskelua vahvan tyhjyyden tunteen kanssa. Elämästä on jäänyt paljon asioita pois ja uusia ei ole tullut tilalle. Burn outti on siinä pisteessä että olen painanut kuukauden verran jarruja, mutta pelottaa kyllä todella että palautuuko tästä koskaan tilanteeseen jossa kaikki asiat ei tunnu liian kuormittavilta. Tässä on myös tullut purettua aika paljon lapsuuden ja nuoruuden traumaattisia tunnemöykkyjä, jotka luo oman mausteensa tähän hommaan. Sitä aina toivoo että jokainen itku kuitenkin keventää tuota kuormaa ja vie lähemmäksi parantumista.

Sitten taas näiden karujen juttujen lisäksi olen kuitenkin oppinut pitämään huolta itsestäni ja hyväksymään sen että en nyt jaksa ja mun ei tarvitse jaksaa. Tää toipumis- ja uudelleen orientoitumisvaihe on mua varten ja en tunne suurempaa häpeää siitä. On tullut myös koettua aitoa mielihyvää ja mielenkiintoa asioihin pitkästä aikaa. Sekin antaa toivoa. Kuitenkin asiat on menneet helvetisti eteenpäin noista nuoruuden oikeista masennuskausista ja nyt sisimmässään tajuaa sen että kaikki paska on vaan kohdattava nyt. Ja olen tosi tyytyväinen siihen että elämä on siinä pisteessä että työt voi määritellä hyvin pitkälti itse ja on oikeasti luonut sopivat olosuhteet tälle niin sanotulle pohjakosketukselle.

 

[Sanainen arkku]

Paskasti menee. Olen itsetuhovaiheessa, on vaikeaa. Yritän keksiä joka päivä keinoja, joilla pysyisin hengissä, koska tiedän, että myöhemmin saattaa helpottaa.

Mitä tulee mielenterveysongelmiin, ympäristö ei enää hoida niitä. Se on ero entiseen. Moni tarvitsisi vähemmän virikkeitä, vähemmän muutoksia, vähemmän opeteltavaa, vähemmän sopeutumisvaateita, enemmän konkreettista tekemistä, enemmän toistuvuutta, enemmän tylsyyttä ja enemmän samanlaisuutta, joka sitoisi ryhmään eikä houkuttelisi vertailemaan muihin.

Ennenkin on ihmisillä heittänyt, mutta koska työelämässä kulkivat mukana myös vakavastikin vajaakuntoiset ja lisäksi heille oli sopivia tehtäviä, niin arjen rytmi ja käytäntö ja kokemus ryhmään kuulumisesta auttoivat.

Nykyään on paljon sinnittelijöitä, jotka eivät ole varsinaisesti mielenterveysongelmaisia, mutta eivät oikein hyvässäkään jamassa. Heille elämä on taistelua eteenpäin sen sijaan että se varsinaisesti luontevasti kantaisi.

En tiedä, mitä muuta teet, mutta tänne jatkoaikaan tuotat timanttia. Valitettavaa tietysti on, että se timantti syntyy henkilökohtaisen kärsimyksen paineessa. Voimia!

Itsellä menee melko huonosti. Talvella tunnen syvää ulkopuolisuutta vähän kaikesta, mistään ei jaksa innostua ja lisäksi jaan veli @Consumed huolen.

En saa tehdä sitä, minkä voimalla taaplasin syksyn, koska meillä on paskahousuja päättäjiä jotka eivät erota riskejä ja "riskejä" toisistaan.

Joskus keksin työpaikan tietokoneelle salasanasysteemin, jossa on asia mitä odotan ja sen ajankohta. Nyt on jo pari vuotta ollut hyvin vaikeaa keksiä uutta salasanaa kolmen kuukauden välein. Ei ole mitään, mitä uskaltaisi alkaa odottamaan. Raskasta, raskasta on.

 

[smugu]

Valitettavan huonosti menee, ikävä kyllä. Ei kuitenkaan johdu mielenterveydestä, vaan yli kolme kuukautta jatkuneesta selkä- ja jalkakivusta. Lokakuun alkupuolella selässä tuntui pieni napsahdus ja arvasin heti, kun rupesi jalkakin kipeytymään, että välilevythän siellä pullahtivat. Tuttua juttua minulle ennestään. Sillehän ei oikein voi sitten hirveästi tehdä mitään muuta, kuin odottaa, että aika parantaa, mutta nyt alkaa kärsivällisyys ja kipukynnys tulla vastaan. Välillä on ollut parempia aikoja, jolloin olen ollut toiveikas, että nyt olen kohta terve, mutta sitten taas tullut takapakkia ja nyt on pari viime yötä mennyt niin, että en ole enää saanut kivulta nukuttua. Tämä yö oli nyt se viimeinen niitti. Odotan vielä kolme tuntia ja soitan päivystykseen. Pakko tälle on tehdä jotain muutakin, kuin odottaa. Tuntuu, ettei jaksa enää tätä kipua. Jos tästä vielä joskus paranee, niin osaan taas varmasti arvostaa ihmisen tärkeintä asiaa, terveyttä, entistäkin enemmän.

Itselläni vuosi taaksepäin loppui huumori juuri tuohon kun olin about 3kk nukkumatta tai ”nukuin” pientä koiranunta sieltä täältä. Leikkauksella kuntoon ja elämä jatkuu taas.

 

[Mechalo]

Välillä sitä oikeasti pistää miettimään onko omalla olemassaololla mitään merkitystä kun mihinkään duuniin ei pääse vaikka koulutus olisi sopiva, viimeaikainen vapaa-ajan ja vapaaehtoistyön kokemus puoltaisi kyseistä positiota ja olisi vaikka kuinka ahkera mutta sosiaalinen tyyppi. Tiedä sitten onko koronalla jotain merkitystä tän asian kanssa mutta jos piru vieköön on, niin tulkoon ja vieköön vaikka mutkin sitten samalla. Kukaan ei jää kaipaamaan kun ketään ei ole pystynyt näiden idioottimaisten rajoitustenkaan takia näkemään ja nyt jo yhteiskuntakin vittuilee että lälläslää, et saa duunia, hajoa ja kuole siihen.

 

[Unkka]

Kiitos kysymästä @Kauko Viisas. En saanut unta viime yönä ja hoksasin viestisi. Luin tätä ketjua todella nöyrin mielin. Ennen muinoin vastasin aina rehvakkaasti tähän kysymykseen: "Koko ajan on mukavaa ja kaikki maistuu hyvältä". Vaikka oikeasti näin ei ollut. Toisaalta voin sanoa että kaiken kaikkiaan ihan hyvin on mennyt ja ihan hyvin menee nytkin, kohti auringonlaskua niin kuin Lycky Luke.

Ensi kuussa tulee 58 vuotta mittariin. Jotenkin tuo vanheneminen rauhoittaa. Asiat ei tunnu niin mustavalkoisilta kuin ennen. Ja olen huomannut, että ihminen voi kehittyä vielä vanhanakin. Olen oppinut kuuntelemaan ja arvostamaan muita ihmisiä. Ennen menin tukka putkella sivuille vilkuilematta. Minulla on hyviä ystäviä, joiden kanssa voi puhua asioista, mutta myös Te kaikki siellä näppäimistöjen toisella puolella olette tärkeitä. Tämä on minun ainoa somemaailma, en ole facebookeissa ja twittereissä. Myöskin täällä olen oppinut arvostamaan erilaisuutta, erilaisia mielipiteitä ja eri ikäisiä ihmisiä.

Vaimon kanssa kahdestaan elellään. Lapset ovat jo aikaa sitten muuttaneet omilleen. Vanhempi on jo työelämässä ja nuorempi valmistumassa. Kunnon kansalaisia noista on tullut, joten sen suhteen ei tarvitse huolta kantaa. Töistä otan välillä stressiä, joka näkyy kohahtelevana verenpaineena ja unettomuutena. Olen sellainen laiska työnarkomaani. Minulla on autistisia piirteitä, aikataulut on tärkeitä ja myös rutiinit. Stressi tulee lähinnä tekemättömistä töistä. Pari vuotta sitten olin huonossa fyysisessä kunnossa pitkään sairastetun jäätyneen olkapään jäljiltä. Puoli vuotta siinä meni helvetinmoisessa tuskassa, johon ei näyttänyt lääkettä löytyvän. Nyt olen ikäisekseni erinomaisessa kunnossa. Ja uskallan olla myös ikäiseni näköinen. En osta nuorisovaatteita ja parturissa pyydän leikkaamaan sellaisen vanhan äijän siistin tukan.

Yöllä siis pohdiskelin että ihan hyvin tässä menee. Pitää vain välillä ottaa itseä niskasta kiinni ja karjaista itselle että: Älä tyhjään kahlaa paskassa! Olen luonteeltani loppujen lopuksi kuitenkin positiivinen ihminen. Uskon parempaan huomiseen ja olen iloinen siitä, että nykyään uskalletaan puhua myös vaikeista asioista. Toista se oli ennen. Olen viimeisimpiä agraariyhteiskunnan lapsia. 1970-luvulla ihmiset olivat jotenkin yhteisöjensä vankeja. Häpeän pelko oli käsin kosketeltavaa. Asiaoista ei puhuttu ja erimielisyydet ratkaistiin huutamalla. Nykyään asioista voi puhua "menettämättä kasvojaan", joten puhukaa hyvät ihmiset toisillenne. Eli minulla on luottamus ja usko siihen, että uudet sukupolvet ovat vanhoja viisaampia. En haikaile vanhaan.

Kiitos vielä kerran @Kauko Viisas tästä erittäin tärkeän ketjun avaamisesta. Käyttäkää kaikki hyväksenne tätä ja kertokaa miten menee. Luen kunnioituksella kaikki viestit ja tsemppaan täältä hiihtoladuilta ja jäisiltä poluilta Teitä kaikkia.

 

[Kiekkokatsoja]

Maailman menoa seuranneena olen huomannut, että mielenterveysasiat ovat nousseet puheenaiheeksi. Ovatko mielenterveysongelmat lisääntyneet vai onko niitä aina ollut, mutta niistä ei ole tohdittu puhua?

En tiedä enkä ota kantaa, mutta mielestäni usein esiintyvä ohje/neuvo kysyä ystävältä, kaverilta, tutulta, läheiseltä miten hänellä menee, ei ole ollenkaan huono.

Miten sinulla menee?

Ainahan mielenterveyden ongelmia on ihmisillä ollut. Ne on vaan ollut enemmän piilossa, ja niitä on piiloiteltu.
Nykyisinkin niitä tietysti on, ja aikaisempaa enemmän. Nyt niitä ei niinkään piiloitella, ja yhä useammin halutaan tuoda esille. Osalle voi olla mukava asia, että saa olla vapaasti ja avoimesti sekaisin. Internet on hyvä ja helppo väylä, suoltaa ulos omaa sekavuuttaan. Siinä saattaa samalla "tartuttaa" muutaman muunkin mukaan, omaan sekavaan ajatusmaailmaansa.
Se että yhteiskunnassa saa entistä helpommin olla vapaasti tekemättä mitään mitä ei halua, kuten hankkia elantonsa.. Taikka päihteitä saa hyvin helposti hankittua, laittaa ihmisiä normi elämän rytmistä ulos, ja päätä sekaisin. Joutenolo, päihteet, pelaaminen, internetissä eläminen, ehkä se jollekin on aikansa hauskaa, mutta tuo pääkuula voi seota. Tai/ja jos jo lapsesta lähtien oppii, että "minulle kuuluu, ja minun pitää saada, mun ei tarvitse tehdä mitään, tai jos teen väärin asioita", niin siitä ei seuraa juurikaan mitään. Tästäpä kierre päänsä sekoittamiseen on jo valmis. Hyvinvointiyhteiskunta, voi helpolla muodostua osalle pahoinvointiyhteiskunnaksi.
Voihan sitä myöhemmälläkin iällä tuo iso pyörä heittää, vaikka olisikin elänyt ok lapsuuden, nuoruuden ja nuorena aikuisena. Syitä on hyvin useita.
Siinäpä muutamia ajatuksia.

Lisäys. Mulla menee ihan hyvin. Eipä täydellisesti, eikä tarvitsekkaan, mutta hyvin. Se riittää.

 

[vetti]

Tiedättekö (no varmasti useimmat tietävät) niitä hetkiä kun on saanut jotain maaliin ja kunniallisesti?

En varmaan koskaan ole ollut tällaisessa parin kuukauden rumputulessa. Tänään tuli tilintarkastajilta vihreää valoa että kyllä tämä hyväksytyksi menee. On ollut lainoja sieltä ja täältä ja vähän tuonnekkin mitä on saatu ja annettu anteeksi. Kaksi tytäryhtiötä ajettu alas. Ja vielä ei edes ole helmikuu. Ruotsalaisten diskuteeraaminenkin meni siinä ohessa.

Lisäksi ensi viikolla pääsen puolen vuoden jälkeen moikkaamaan poikaa ja pojanpoikaa.

Joskus on kiva olla mä. Usein se epäilyttää, mut tänään on niitä hyviä päiviä.

Pitäkää huoli toisistanne.

@Kauko Viisas tämä on palstan parhaimpia ketjuja.

 

[Glove]

Miten muilla menee?

Menee päivä kerrallaan. Ei mene kovin huonosti eikä kovin hyvinkään. Silleen semisti. Toki menee paljon paremmin kuin pari kolme vuotta sitten, jolloin olin aika pohjalla.

 

[kopo]

Mitäs tässä. Etätöitä normisti tehdään, kohta chili con carnea nassuun. Semileppoisaa vaan ei kovin sosiaalista elämää.

 

[El Lude]

Hyvä ketjunavaus. On täällä turhempiakin. Hienoa, että tällä voi avautua ilman vittuilua tai provoilua. Toivotaan, että säilyy tällaisena ketju tää.
Minulla elämä soljuu kuin kusi höylättyä lautaa. Ei siis kurjuutta kummempaa...

 

[godspeed]

"Iskä, voiko tästä mitenkään selvitä?"– Pekka Matilainen yritti valaa poikaansa toivoa, mutta sitten poliisi soitti suruviestin

Pekka Matilainen kuoli äkillisesti 24. tammikuuta vuonna 2022. Tämä laaja henkilöhaastattelu julkaistiin ensimmäisen kerran huhtikuussa vuonna 2019.

www.aamulehti.fi

Hieman itku tuli. Sain tästä kuitenkin voimaa ehkä jaksaa vielä eteenpäin. En ole täällä yksin.

 

[Ramchester]

Henkilökohtaisesti menee ihan hyvin, mutta lähinnä vituttaa maailman paskuus. Tepsi, ihmisperseen hyökkäysvalmistelut Ukrainaan, maailmantalouden sekasorto, korona, rokotevastaiset foliohatut, luonnon tuhoaminen, uhanalaisten eläimien tuhoaminen, maapallon liikakansoitus…”tulispa kunnon sade, joka pyyhkis alleen kaiken tuon saastan!”

Siinä varmaan tärkeimmät…

 

[Haidekkeri]

Oikeastaan kaikki on elämässä ihan mallillaan. On vakityö, on hyvä parisuhde, on oma asunto ja rahaa ruokaan, juomiin ja huvituksiin.

Silti olo on tyhjä. Tämä päivä on ollut erityisen vaikea ja harmaa. Yövuoro illalla edessä ja melkeinpä huomaan että ne on aina nää yövuoroa edeltävät päivät jolloin sitä on jotenkin ihan helvetin masentunut, jos sen voisi niin sanoa. Sosiaali- ja terveysalalla työskentelen ja sen voi sanoa melkeinpä joka yöstä että ne tulee olemaan rasittavia ja vittumaisia vuoroja.

Tietty tämä korona-ajan yleinen negaation ilmapiiri rassaa ja on siellä taustalla melkeinpä koko ajan, vaikkei itse tuo tauti nyt niin elämään vaikutakaan, saatikka erityisemmin edes pelota.

 

[Kauko Viisas]

Hienoa, että tällä voi avautua ilman vittuilua tai provoilua. Toivotaan, että säilyy tällaisena ketju tää.

Tätä toivon minäkin.

Minulla elämä soljuu kuin kusi höylättyä lautaa. Ei siis kurjuutta kummempaa...

Mielenkiintoinen kielikuva (en koskaan ole kuullut aiemmin) - siispä mielessäni kuseskelin höylätylle laudalle ja sehän meni sinne sun tänne - se kusi.

Muistakaa kysellä läheisiltänne! Ei ne välttämättä vastaa, mutta saattavat kokea utelun positiivisestikin.

 

[heketsu88]

Hyvin menee. Eilen kävin ensimmäistä kertaa tänä talvena hiihtämässä. Noin 200 metriä jäi 13 kilometristä ja aikaa kului sellainen vähän yli tunti ja 10 minuuttia. Aurinko paistoi, eikä pakkastakaan ollut, kuin muutama aste. Eli täydellinen päivä hiihtämiseen.

 

[vetti]

Hyvin menee. Eilen kävin ensimmäistä kertaa tänä talvena hiihtämässä. Noin 200 metriä jäi 13 kilometristä ja aikaa kului sellainen vähän yli tunti ja 10 minuuttia. Aurinko paistoi, eikä pakkastakaan ollut, kuin muutama aste. Eli täydellinen päivä hiihtämiseen.

Miten mä aina luen tuon sun nimimerkkisi Hetsku88?

Minua ei kovin helposti enää saisi murtsikkasuksille. Sellaisilla olin viimeksi 2005. Sen muistan lähinnä siitä kun Kampin Keskus avattiin ja mut oli kutsuttu avajaisiin. Jätin Tahkon reissun puoleen, piti lähteä edustamaan.

Mut olin mä siinä joskus hyväkin ko lajissa. Piirimestaruuden kolmonen.