Risotto oikein tehtynä on kyllä erinomaista apetta. Ravintolassa sitä ei kannata tilata, jos ei ole aikaa odotella. Risotto tehdään aina tilauksesta, sitä ei ole misattuna valmiiksi, jos on, siitä ei pidä maksaa mitään.Tein sienirisottoa, joka oli oikeastaan aika yksinkertainen tehdä. Hyvää siitä kuitenkin tuli. Ensi kerralla muistan sitten ostaa sen valkkaripullonkin ja laittaa sitä jonkin verran veden sijaan. Jos sitä pari desiä laittaa ruokaan niin sitten jää vielä ruokajuomaksikin.
Tämä väite ei pidä paikkaansa. Kyllä risottoa varten misataan usein sipulit, riisi, valkkari ja mahdollinen makuaine keskenään. Riisejä kypsennetään luonnollisesti aivan hetki, jonka jälkeen koko pohja jäähdytetään. Tilauksesta kypsennetään riisi purtavaksi, lisätään makuainetta/nestettä tarpeen mukaan sekä voita ja parmesaania. Ja uskallan sanoa, että pelkästään kiitosta on risotosta tullut.Risotto oikein tehtynä on kyllä erinomaista apetta. Ravintolassa sitä ei kannata tilata, jos ei ole aikaa odotella. Risotto tehdään aina tilauksesta, sitä ei ole misattuna valmiiksi, jos on, siitä ei pidä maksaa mitään.
No okei. Tarkoitin kieltämättä sitä, että risotto saadaan pöytään yhtä nopeasti kuin sisukkapihvi, niin silloin risotto on kokonaan tehty ja on vain lämmitetty. Toki sipulit ym. jutut voi misata valmiiksi. Tuo oli minulle uutta, että riisin voi tehdä puolivalmiiksi (vasta kokkiopiskelija).Tämä väite ei pidä paikkaansa. Kyllä risottoa varten misataan usein sipulit, riisi, valkkari ja mahdollinen makuaine keskenään. Riisejä kypsennetään luonnollisesti aivan hetki, jonka jälkeen koko pohja jäähdytetään. Tilauksesta kypsennetään riisi purtavaksi, lisätään makuainetta/nestettä tarpeen mukaan sekä voita ja parmesaania. Ja uskallan sanoa, että pelkästään kiitosta on risotosta tullut.
Sienirisotto on kyllä hyvää. Toinen hyvä risotto, jota on tullut tehtyä on sitruunarisotto. En tosin vähään aikaan enää. Mitenköhän sitä tehtiinkään...Tein sienirisottoa, joka oli oikeastaan aika yksinkertainen tehdä. Hyvää siitä kuitenkin tuli. Ensi kerralla muistan sitten ostaa sen valkkaripullonkin ja laittaa sitä jonkin verran veden sijaan. Jos sitä pari desiä laittaa ruokaan niin sitten jää vielä ruokajuomaksikin.
Jees, ja oma tarkoitus ei ollut lytätä mielipidettäsi, vaikka vähän kärkkäästi kirjoitinkin. Pointtina itsellä oli enemmänkin se, että risoton kyllä pystyy misaamaan eteen niin että lopputulos on silti loistava. Voittaa serviisissä juuri aikaa ja myös risoton maku on syvempi (oma mielipide) kun risoton on makuaineen kanssa etukäteen misannut.No okei. Tarkoitin kieltämättä sitä, että risotto saadaan pöytään yhtä nopeasti kuin sisukkapihvi, niin silloin risotto on kokonaan tehty ja on vain lämmitetty. Toki sipulit ym. jutut voi misata valmiiksi. Tuo oli minulle uutta, että riisin voi tehdä puolivalmiiksi (vasta kokkiopiskelija).
Tätä valmistin tänään. En tietenkään malttanut olla hiukan tuunaamatta, joten korvasin suolan lihaliemikuutiolla ja maustoin jauhelihaa mustapippurilla ja garam masalalla (1/2 tl+1/2 tl).1kg varhaiskaalia
400g sika-nauta jauhelihaa
2dl vettä
1dl puuroriisiä
1 pieni sipuli
3 tl suolaa
2dl kermaa
Hienonna kaali, laita vesihauteeseen, jossa 2 tl suolaa.
Paista jauheliha ja sipuli.
Yhdistä kaikki aiheet yhteen ja laita uuniin 200 asteeseen noin tunniksi.
Uskokaa vaan, ei tarvitse siirappia, eikä kaalia tarvitse ensiksi paistaa. Joskus vaan vähempi on enempi. Tätä kun teen, niin helposti menisi koko satsi kerralla.
Edit. Lisätty puuttuva kerma. Ja ohjeesta poiketen, itse laitan riisit jo kaalin kanssa hautumaan.
Voi hitsi. Minullakin on parmesaania kaapissa, mutta enpä muistanut laittaa. Onneksi jäi tuota vielä huomiseksi, jospa sitten muistaisin.Spagettia ja jauhelihakastiketta. Kastike on valmisjutuista tehtyä. Spagetin sekaan on heti keittämisen jälkeen laitettu parmesaanijuustoa raastettuna. Sulaa hyvin sinne sekaan.
Suosittelen kuitenkin kokeilemaan täysin tuunaamatta. Pidän mausteista oikein paljon, mutta tämä juuri tuommoiset ei muuta kaipaa. Tätä ruokaa en ole koskaan tainnut tuunailla mitenkään. Sillä miksi korjata täydellinen?Tätä valmistin tänään. En tietenkään malttanut olla hiukan tuunaamatta, joten korvasin suolan lihaliemikuutiolla ja maustoin jauhelihaa mustapippurilla ja garam masalalla (1/2 tl+1/2 tl).
Luonnollisesti oikein hyvää - riisin lisääminen suoraan kaalin sekaan säästää vaivaa ja tiskaamista. Hyvä vinkki.
Tänään meilläkin kaalilaatikkoa mutta (tietenkin) ilman kermaa. Ja päälle pannaan muutama siivu siankylkeä rapeaksi paistumaan (ja makua antamaan). Lisäksi tulee keltajuuri-fetakiusausta.Lisätty puuttuva kerma.