Enpä nyt ole ihan hetkeen kuunnellut hirveästi Radio Rockia mutta siellä vaihtuu biisit enemmän kuin esimerkiksi Radio Cityllä jossa soi samat biisit koko ajan. Klaus Flamingin ohjelmissa on soinut vähän laajemmin musiikkia ainakin aikanaan. Noh mitäpä tuostakaan välittämään. Jos haluaa musiikkia kuunnella niin voi kuunnella puhelimesta tai kaivaa vaikka cd-hyllystä jonkun kivan levyn autoon.Rock on niin vitun konservatiivinen soittolistapaskakanava nykyään, ettei sitä jaksa. Sen sijaan klassisemman rockmusiikin ystävälle Suomi alkaa olla se oikea kanava. Suomesta kuulin kesällä automatkalla Molly Hatchetin Fall of the Peacemakersin, jopa. Onko ”soitetaan mitä halutaan” -kanava pyöräyttänyt sitä(kään) koskaan? Tai ehkä siellä ei ehditä, kun Smackin versio Paint It Blackista, White Wedding ja Helvetistä Itään pitää soittaa kerran tunnissa.
Ei täällä mitkään Cityt kuulu. No, Klaus on poikkeus kun soittaa iltaisin muutakin kuin sitä päiväpaskaa.Enpä nyt ole ihan hetkeen kuunnellut hirveästi Radio Rockia mutta siellä vaihtuu biisit enemmän kuin esimerkiksi Radio Cityllä jossa soi samat biisit koko ajan. Klaus Flamingin ohjelmissa on soinut vähän laajemmin musiikkia ainakin aikanaan. Noh mitäpä tuostakaan välittämään. Jos haluaa musiikkia kuunnella niin voi kuunnella puhelimesta tai kaivaa vaikka cd-hyllystä jonkun kivan levyn autoon.
Ei täällä mitkään Cityt kuulu.
Kouvostoliiton katkeruutta? Ei pitäisi, onhan teiltä se Viitake joka on ihan kuuntelukelpoista kivirekimolli-iskelmää ja tottakai Gyntti, Suomen paras Motörheadin ja ZZ Topin äpärälapsi. En minä sinuna jaksaisi vittuilla, mutta pitäähän ihmisillä olla harrastuksia toki.Siellä on selvästi tilausta sellaiselle radiokanavalle, jossa on juontajana Suonna Kononen, joka soittaa omaa musaansa ja sen lisäksi Jouni Mömmöä, Ismo Alankoa, Värttinää, Stellaa ja Neljää Ruusua. Niin ja Jaakko Teppo varmaan kävisi myös, vaikka en ole varma, onko se sieltä vai savolainen.
Kouvostoliiton katkeruutta? Ei pitäisi, onhan teiltä se Viitake joka on ihan kuuntelukelpoista kivirekimolli-iskelmää ja tottakai Gyntti, Suomen paras Motörheadin ja ZZ Topin äpärälapsi. En minä sinuna jaksaisi vittuilla, mutta pitäähän ihmisillä olla harrastuksia toki.
Ennen Helmi radiota ja nykyään sen tilalle tullutta Kasaria, Helmi oli monipuolisempi 70 ja 80 -luvun musiikillaan.
Ysäriä olen pari kertaa koittanut kuunnella, mutta olen saanut siitä vain hirveän jysärin sillä sen verran hirveää musaa sieltä on tullut.
aamukaksikko
On sillä joku "heräsi kuolleista" otsikoitu ainakinLaitetaan tänne, kun ilmeisesti Cityllä ei ole omaa ketjua
Mistä lie tosiaan revitty tämä uusi kaveri. Uskomattoman ärsyttävä puhetapa ja en ymmärrä mitä aamukaksikko tekee rock-kanavalla ylipäätään, kun eivät selkeästi tiedä/välitä rock-musiikista mitään tai ainakaan eivät puhu itse musiikista koskaan.Karmea se Radio Cityn uusi aamukaksikko, mikä on nyt jo jonkin aikaa aamuja vedellyt, suoraan sanottuna perseeseen.
Enpä enää kuuntele autossakaan muuta kuin Radio Suomea ja Yle Puhetta.