Mainos

Mitä pelejä pelaat juuri nyt?

  • 273 398
  • 1 687

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ostin tuossa noin viikko sitten PES 2019-pelin. Sitä pelaan. NHL19 on ollut melkein julkaisusta asti. Sitä pelaan. Pasianssia pelaan myös korteilla. Ja Napoleonin Hautaa. Siinäpä ne.
 
Rekka Pinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Vancouver Canucks
Itse aktivoiduin pelaamiseen taas kesäkuun lopussa ja olen pelannut enimmäkseen CS:GO:ta ja My Summer Caria.
CS:GO aloitin siis ihan ensimmäistä kertaa, kun sen hommasin ja olen kyllä siitä tykännyt. Ennen pelasin CS Sourcea, muutta se alkoi kyllästyttää, kun pelasin aina samalla servulla, joka oli siis ainoa suomalainen serveri. Vielä on kuitenki opettelemista taktiikoissa ja pelaamisessa yleensä, mutta enpä sitä olekaan pelannut, kun vasta n. 35 tuntia.
My Summer Carissa olen yrittänyt sitä autoa kasata, vaikka en autoista paskaakaan tiedä, niin silti sen onnistuin rakentamaan ohjeen kanssa,
Jos joku ei tiedä mikä on My Summer Car, niin se on "Suomi simulaattori", jossa pitää rakentaa itse kesäauto aivan kokonaan mottorista lähtien.
 
Jyväsjemmari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, D Team

Tismalleen samoja pelejä pelaan minäkin, tosin välillä tulee pelattua myös Rocket Leagueta ja joskus joitain yksinpelejä, mutta eniten CS:GO:ta ja MSC:tä. Aika paljonkin niitä on tullut pelattua. Sen auton olen kasannut niin monta kertaa että en siihen mitään ohjeita enää tarvitse, suurimman osan pulttien ko'oistakin (https://fi.wiktionary.org/wiki/koko) muistan ulkoa :D

My Summer Caria pelaan parhaillaan juurikin nyt, sitä rallia koitan ajaa, mutta joka kerta ajan ulos. Tuntuu että tuossa Satsumassa on jotain vikaa, ei se yleensä näin hankalaa ole ollut.

Vinkkinä sitten (jos et ole itse tätä huomannut) kannattaa asetuksista (car controls) säätää linearity ja high speed rate -asetuksia, jos ja kun näppäimistöllä pelaat. Ne ovat oletuksena muistaakseni 10 ja 10 molemmat. Linearity määrittää kuinka nopeasti ratti kääntyy ääriasentoon kun painaa A:ta tai D:tä, ja high speed rate määrittää kuinka paljon ohjaus hidastuu kovassa vauhdissa. Niitä kannattaa pienentää, se helpottaa ajamista huomattavasti. Minä tajusin sen aivan liian myöhään :D Minulla itselläni on linearity 1 ja high speed rate 2.
 
Itsekin olen auton about 3 kertaa kasannut ja kerran sen saanut jopa liikkeelle, mikä oli itselleni erittäin innostuttava asia, mutta kun pääsin pihasta liikkelle niin huomasin, että auto vetää todella rajusti vasemmalle. No ei siinä mitään tiesin kyllä, että se johtuu renkaista ja että se on aika helppo korjata.
Ajattelin ajaa sinne risteykseen asti ja kääntyä takaisin kotiin, mutta kun ylitin junaraiteet, niin juna ajoi Satsuma parkani yli :D. Hieman alkoi v*tuttamaan koko peli, koska siihen auton kasaamiseen kuitenkin käytin monta tuntia ja kun en autoista tosiaan mitään tiedä, niin auton valmistuminen oli täysin ohjeden varassa.

Kesällä kuitenkin aloitin pelin uudestaan, kun nyt oli parempi tietokone käytössä, joka edes pystyi peliä pyörittämään ilman pätkimistä. (Edellinen koneeni oli aika vanha ja raiskattu.) Auton sain kasattua, mutta kun ensimmäisen kerran Satsuman käynnistin, niin se oli todella laiska eikä se edes liikkunut, kun pistin vaihteen silmään. Samalla moottori piti tikittävää ääntä ja pian kuuluikin semmoinen "hajoamisen" ääni ja huomasin, että rocker shaft oli mennyt rikki.
Kävin vaihtamssa osan uuteen ja se ei enää hajonnut, mutta auto on edelleen tosi laiska ja kävin viemässä sen korjaamolle säädettävksi.

Kiitos myös todella paljon vinkestäsi! Pelaan tosiaan näppikksellä ja en moisista asetuksista mitään tiennyt, joten jospa nyt onnistuisi ajaminen entistä paremmin :D.
Siisti kuulla, että joku toinenki palstalainen kesäautoa pelaa :D.
 
lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viiimeisen kuukauden ajan on pyörinyt X360:lla FIFA 13.
Sain jossain vaiheessa muinais-FIFAssa kauden päätökseen, joten siirryin hieman uudempiin, kuitenkin ennestään tuttuihin peleihin.

GTA V innostuin pelaamaan uudestaan läpi. Nyt oli sopivasti aikaa kulunut, ettei tarinan juonta oikein enää jaksanut muistaa. Tosin, ajatus alussa oli pelata ne tehtävät eri tavalla, missä on mahdollisuus valita etenemistapa. Ikävä kyllä ei ihan joka tehtävän kohdalla jaksanut valitessa muistaa miten oli aikanaan pelannut ja sitten tehtävää tehdessä muisti, että näinhän se meni viimeksikin. Eikä sitten tullut tehtyä varatallennuksia alussa. Noo, eipä kai tuo. Nyt sentään tajusin jättää nuo Franklinin salamurha-tehtävät loppuun, että on sitten kunnolla kassaa osakekaupoille. Edellisellä kerralla jäi golf-kenttä ja muut ostamatta, kun ei saanut rahaa kerättyä helpoimman kautta.

Asia mikä pelissä edelleen vituttaa, on tuo autojen kestävyys. Kaipaisi sitä GTA 4:n vauriomallinnusta, missä auton sai yllättävän nopeastikin ajokelvottomaksi. Toki GTA:n kuuluu olla GTA eikä siihen täysin realistinen vauriomallinnus mielestäni kuulu. Pleikkarilla on nyt sentään vähän enemmän suurkaupungin fiilistä kun liikennettä on huomattavasti enemmän, kuin vanhan xboxin versiossa.

Toinen peli siinä ohella on sitten MLB the Show 17, missä mennään kaudessa 2021 Oakland Athleticsilla. Mestaruus puolustettavana ja divisoonan kärkipaikalla ollaan, mutta kauden päätteeksi taitaa alkaa rebuild, tai ainakin retool. Paljon vanhoja pelaajia isoilla sopimuksilla joukkueessa ja nuorilla pelaajilla palkankorotukset edessä. Etenemisnopeutta pitäisi saada rutkasti lisää, kun taitaa olla liigan hitain joukkue tällä hetkellä. Yhdestä veteraanista on kauden aikana tullut hyviä tarjouksia, mutta ei ole liikkunut. Voi olla, että kauden päätteeksi liikkuu.
 
Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Asia mikä pelissä edelleen vituttaa, on tuo autojen kestävyys. Kaipaisi sitä GTA 4:n vauriomallinnusta, missä auton sai yllättävän nopeastikin ajokelvottomaksi. Toki GTA:n kuuluu olla GTA eikä siihen täysin realistinen vauriomallinnus mielestäni kuulu. Pleikkarilla on nyt sentään vähän enemmän suurkaupungin fiilistä kun liikennettä on huomattavasti enemmän, kuin vanhan xboxin versiossa.

Mä oon tykännyt jostain syystä jo pitkään GTA-peleissä, eikä vitonen tehnyt poikkeusta, jotenkin enemmän ihan muuten vaan kaikenlaisesta sähläämisestä ja rässimisestä pitkin mantuja, kuin pelata sitä juonta. Kaikkia erilaisia hyppyjä, muuta sekoilua ja toisekseen se panssaroitujen rahankuljetusautojen ryöstäminen oli mun suurinta huvia vitosessa.

Toivoisinkin jotenkin, sitten kun seuraava joskus tulee, enemmän kaikkea randomia, mitä siellä voisi tehdä ja tekemällä oikeasti hyötyä. Esim. ryöstelystä, rahankuljetusautojen, kuin minkään muunkaan ei kostu pelissä rahallisesti juuri paskaakaan, mutta tehtäviä tekemällä tulee rahaa ovista ja ikkunoista ja sitten kun peli on menty läpi niin pamahtaa milli tilille, mikä vie kaiken motivaation tehdä enää yhtään mitään. Enemmän kaikkea mitä rahalla voisi ostaa ja sitä, ettei se juoni ole ainoa tapa hommata rahaa kunnolla.
 
Nojoo, sinällään samaa mieltä että tuota rahansaantia voisi tasapainottaa juonitehtävien ja muun välillä. No itseasiassa San Andreaksessahan parhaat rahat teki ihan muuten kuni tehtäviä tekemällä.

Itse taas tykkään noista tehtävistä ja juuri tarinavetoisesta etenemisestä paljon. Tuskinpa taaskaan jaksaan kovin pitkään koluta peliä sen jälkeen kun juonelliset tehtävät on tehty. Mun mielestä enemmän tutoa oheistekemistä vois upottoaa tehtäviin mutta kuitenkin niin, että ne olisivat vapaavalintaisesi tehtävissä. Vois ottaa esim. Skyrimistä mallia, missä pääjuonelle on oma tehtävät ja kaikilel muille tapahtumille omansa. Siitä sitten valitsee mikä eniten miellyttää.

Kyllähän se random rällääminenkin kuuluu tuollaiseen hiekkalaatikko-peliin, mutta ei sitä oikein enää jaksa kuten nuoremapana vanhempien GTA-pelien parissa.
 
lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Modern Warfrare 2vs2 Alphademo testissä oli eilen. Satamaan perustuva kenttä on loistava ja metsäkenttä/varastokenttä myös ok. Aavikkokenttä aivan järkyttävää kykkymiscämppäämistä, jota vihaan yli kaiken.
 
Viimeksi muokattu:

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Teamfight tactics on ollut oma peli viimeaikoina. Mukavaa vaihtelua, kun ei tarvitse jatkuvasti antaa pelille 100%, vaan voi vähän rennommin vaikka katsoa sarjaa tai muuta samalla. Muutenkin jotain uutta ja erilaista. Onnistuu hyvin ruokailunkin ohessa. Onkos muita TFT:stä tai DAC:sta innostuneita?

CS:n kanssa tuppaa aina käymään niin, että tulee pelattua se acco globaliin, jonka jälkeen ei jaksa enää pelata, kun ei voi enää edistyä, joten lähtee rankki. Parin kk päästä sitten tekee taas mieli käydä nostamassa itsensä sinne globaliin. Loputon kehä valmis. Peli on kuitenkin niin tappavan tylsä, ettei löydy oikein minkäänlaista mielenkiintoa lähteä hakemaan vaikka Faceit rank 10, mutta kavereiden kanssa ihan mukavaa ajanvietettä toisinaan. Kesän tauon jälkeen näköjään oli vain Supremeen valunut, kun tässä joku päivä kävin decayn jälkeen rankin palauttamassa.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Melkein vuosi sitten Kingdom Come Deliverance ostettu myös ja en ole koskenutkaan.

Nyt alkaa olla se aika kun tähän peliin voi koskea. On meinaan päivitykset parantaneet tätä peliä potenssiin sata. Asensin joskus aiemmin PC:lle, ja näytönohjaimen vanhuus yhdistettynä pelin omaan raskauteen sekä bugisuuteen, teki tästä pelistä rasittavan, mutta samalla houkuttelevan. No päivitysten jälkeenkin on edelleen ajoittain ärsyttävä peli, mutta kun pääsee vauhtiin on vaikeaa lopettaa.

Aivan poikkeuksellinen peli monessakin mielessä. Yksikään pelifirma ei ole aiemmin ottanut näin isoa projektia, kun puhutaan keskiaikaan perustuvista peleistä, joissa ei ole mitään taikahommeleita, vaan rationaalista keskiaikaista elämää, joka on pyritty tekemään niin aidoksi kuin mahdollista. Ikävä kyllä kyseessä oli War Horse studiosin ensimmäinen kaupallinen peli ikinä, ja se näkyy aika rankalla kädellä. Joku Rockstar games olisi tehnyt tästä miljoona kertaa paremman. Propsit silti Tsekeille että saivat edes tämän homman maaliin, ja noinkin "pienellä" budjetilla. Nyt myytynä parisen miljoonaa peliä, ja Studiolla on varmaan taas varaa pitää valoja päällä, ja ehkä tehdä joskus uuttakin peliä.

Suosittelen tuota peliä ehdottomasti jos joku on aiemmin ollut kiinnostunut. Jos etsii nopeatempoista RPG-peliä, niin sitten ei kannata ostaa. Tässä on pelattavaa noin 150 tuntia lisäosineen, ja siinä ehtii kokea kaikenlaista.
 
SASamuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Seattle Kraken
Onko kukaan muu hommannut juuri ilmestynyttä Remnant: From The Ashes peliä? Saatavilla Xbox, PS4 ja PC. Itse hommasin viikonloppuna ja rakastuin heti. Peli itsessään on third person Action RPG. Moni on sanonut että peli on Dark Souls pyssyillä, itse en tätä täysin allekirjoita. Pelissä on toki paljon samaa kuin Dark Soulssissa/Bloodbornessa, mutta tämä on enemmminkin "Soulsborne lite". En itse ainakaan koe niin vaikeaksi peliksi ja co-op toteutettu paljon käyttäystävällisemmin.

Peli on parhaimmillaan kolmen pelaajan voimin, vielä en ole ehtinyt kavereiden kanssa pelaamaan mutta randomienkin kanssa ollut todella hauskaa. Pelattavuus silkkaa timangia, hyvät kontrollit ja hyvät gafiikat (paitsi naama animaatiot). Kun otetaan huomioon että tämä maksaa vain 40€ niin ei oikein voi mennä metsään. IMHO GOTY 2019.
 
Buster

Jäsen
Nyt alkaa olla se aika kun tähän peliin voi koskea.
Mulla olisi vielä Sniper Elite 4 ja Shenmue 1 & 2 pelaamatta PS4:lla, sen jälkeen ei ole enää tekosyitä olla tarttumatta KCD:hin. Tuo Kingdom Come Deliverance on sen verran kauan tuossa hyllyssä makoillut, ettei siihen malttaisi koskeakaan enää. Osasyy toki siinä, että uskon muiden puheista sen olevan hyvä ja tiedän sen todennäköisesti iskevän makuhermooni, sekä tiedän sen vaativan kolminumeroiset tuntiluvut. On niin kuin hyvän elokuvan kanssa, että sitä odottaa juuri sopivaa hetkeä. Tai ehkä tässä tapauksessa puhutaan jo useammasta päivästä alkajaisiksi.

En ole toisaalta katsonut varmaan ainakaan puoleen vuoteen edes katsonut, mitä pelejä on ilmestynyt. Mutta kyllä tuon varmaan tämän vuoden puolella korkkaa. Toki pientä väsymystä pelailemiseen on ollut, kun Assassins Creed Odysseykin jäi lopulta kesken. Tarina ei vaan kiinnostanut ja vaikka pelaaminen oli kivaa, niin sitä oli niin valtavasti ja se tuntui niin teennäiseltä suorittamiselta. Pitkälti samaa hommaa olin painanut edellisessäkin pelissä yli 100 tuntia ja nyt taas.... Liian vanha ja liian vähän aikaa. Siihen vielä aiemmin hampaat irvessä läpi kitkuteltu viimeisin Tomb Raider, jossa siinäkin aloin skippaamaan cutsceneja. Jälleen hauska ja hyvä peli pelata, mutta samoin tarinallisesti piinallisen paljon edeltäjiään jäljessä. Ja minä tarvitsen hyvän tarinan, jossa voin empatisoida päähahmoa, ymmärtää ja samaistua häneen. Tuntea hänen inhimillisyytensä.
 
Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kingdom Come Deliverance
Itse pelasin tuon melkein läpi heti julkaisussa ja kaikkine bugeineenkin oli yksi tunnelmallisimmista peleistä mitä olen koskaan pelannut. Mukavaa pelata historiallisesti tarkkaa avoimen maailman peliä, jossa et ole mikään "valittu" tai vastaava maailman pelastaja, vaan aivan täysi nobody joka ei alkuun voita edes yksittäistä maantierosvoa miekkailussa. Ikävä kyllä aivan tarinan lopussa pelini kaatui ja kaikki tallennustiedot korruptoitui, eikä edes pleikkarin pilvipalvelusta löytynyt vanhempaa tallennusta mistä jatkaa. Sinne meni noin 100 tunnin pelit ja tuon jälkeen en ole vaan jaksanut enää aloittaa uudestaan. Nyt on toki tullut hirveä määrä päivityksiä ja useampi lisäosakin, joten aika voisi olla kypsä uudelle yritykselle.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Osasyy toki siinä, että uskon muiden puheista sen olevan hyvä ja tiedän sen todennäköisesti iskevän makuhermooni, sekä tiedän sen vaativan kolminumeroiset tuntiluvut.

Joo tämä ei ole kuten suurin osa singleplayer peleistä nykyään, että otanpa ja pelaan viikonlopun aikana läpi. Vaatii helvetisti kärsivällisyyttä ja hermojakin, että oppii mihin tuossa pelissä kannattaa keskittyä, mitä skillejä opetella jne. Tai varmaan ton pääjuonen saisi hakattua vähän nopeemminkin läpi, mutta sitten ei kyllä saisi tästä pelistä kaikkea ylimääräistä irti.

Mukavaa pelata historiallisesti tarkkaa avoimen maailman peliä, jossa et ole mikään "valittu" tai vastaava maailman pelastaja, vaan aivan täysi nobody joka ei alkuun voita edes yksittäistä maantierosvoa miekkailussa. Ikävä kyllä aivan tarinan lopussa pelini kaatui ja kaikki tallennustiedot korruptoitui, eikä edes pleikkarin pilvipalvelusta löytynyt vanhempaa tallennusta mistä jatkaa. Sinne meni noin 100 tunnin pelit ja tuon jälkeen en ole vaan jaksanut enää aloittaa uudestaan. Nyt on toki tullut hirveä määrä päivityksiä ja useampi lisäosakin, joten aika voisi olla kypsä uudelle yritykselle.

Historiallinen tarkkuus kolahti myös itselle. En ole koskaan tykännyt noista keskiajan sankaripeleistä jossa päähenkilö on joku vitun taikaritari ja osaa puoliksi taikoa itsensä taisteluista läpi. Toki tuossakin kategoriassa on pelejä joihin löytyy jotain samaistumispintaa.

Juoni on tuossa KCD:ssä tuollainen "ihan hyvä". Paljon mukavia tehtäviä joissa siinä yhdessä esimerkiksi mentiin papin kans ryyppään ja aamulla pitämään kännissä puhetta kyläläisille synneistä yms, ja kuten tässäkin tehtävässä, omilla valinnoilla voi edes vähän vaikuttaa miten se tarina rakentuu. Aivan absurdi tilanne joka naurattaa vieläkin. Pappi joka ei suostu kertomaan päähenkilölle rötöstelijän olinpaikkaa " koska papin vaitiolovelvollisuus", ja parin tunnin päästä pappi panee jossain kirkon tornissa jotain heitukkaa ja aamulla kännissä pitämään kyläläisille puhetta. Kirkossa on kuuntelemassa myös kylän "nimismies" jonka kanssa pappi edellisiltana tappeli.

Toisaalta on myös tylsiä tehtäviä jossa pitää kuulustella pienessä kylässä ristiin rastiin ihmisiä, ja se alkuperäinen syy koko tehtävälle on jo kerennyt unohtua. Ja vittuko ei pysty savettaa aina kun haluaa, ja olen varmaan kymmenen kertaa kuollut taskuvarastelun jälkeen, ja joutunut loadaamaan itseni tunnin päähän juonesta. Rikos ei kannata on varmaan tossa pelin opetus. Rahan hankkiminen ryöstämällä on tehty houkuttelevan palkitsevaksi, ja samalla ärsyttävän vaikeaksi. Sama tiirikoinnissa.

Samalla tuo peli on logiikaltaan vähän kömpelö, ja se tarjoaa aika absurdeja tilanteita. Menin esimerkiksi koiran kouluttajalle oppimaan skilliä jolla saisin koirani tekemään muutakin kuin haukkumaan kun rosvot hakkaa mua maantiellä. Kun lähdin koiran kouluttajan luota, hän huomasi että mulla on varastettu hevonen (varastin kauan sitten enkä tältä kouluttajalta) ja kävi kimppuun, ja en päässyt pakenemaan ja jouduin laittamaan kylmäksi, ja tämän jälkeen olin etsintäkuulutettu kahdessa kaupungissa vaikkei tapolle ollut silminnäkijöitä, jäin kiinni ja ajattelin joutuvani vankilaan, sen sijaan pidättivätkin varkaudesta josta selvisi sakoilla.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ilmeisesti War Horse Studios kyhää kovaa kyytiä jo jatko-osaa tuolle Kingdom Comelle. Hyvä niin, koska ekasta osasta paistoi läpi tietty "amatöörimäisyys", ja jos tekijät oppii virheistä niin kakkososa voi olla aika kova. Varmaan helpompi hankkia myös massiivista budjettia taakse, kun kaikista ongelmista huolimatta eka osa myynyt pelkästään ilman lisäosia jo parisen miljoonaa kopiota.

Harmi että Cryengine ilmeisesti myös tuleva pelimoottori. Vaatinee taas osien päivitystä että saa uuden osan toimimaan paremmin, ja jos lähtevät parantamaan grafiikkoja, niin mahtaa esim. konsolipelaajilla olla hauskaa katsella 20-30 fpsää kylissä.
 
Viimeksi muokattu:

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
Wow Classic tuli testattua tänään, Olin paikalla alkuperäisessä launchissa ja siinä oli taikaa jo 2004 ja siinä on taikaa 2019. Tosin mihinkään raidaamiseen ei enään into riitä, mutta kyllähän Zul Farrakit, Sunken Templet ja puhumattakaan BRD n sokkeloista tulee taas koluttua.
Paljon on tekemistä eiköhän tämän parissa taas jokunen tunti vierähdä.
Öinen Barrens on aika komea paikka.
 
Itse tilasin juuri uuden pöytäkoneen lähes toimintakyvyttömän yli 10 vuotta vanhan läppärin korvaajaksi juurikin tämän julkaisun takia. Olin myös 2004 julkaisussa mukana, enkä malta odottaa että pääsen kokemaan edes murto-osan siitä fiiliksestä mitä tuo peli nuorelle miehelle aiheutti. Hupia lisää entisestään, että suurin osa tuon ajan kavereista ja peliseurasta aloittivat myös ja kohta päästään taas jatkamaan siitä mihin jäätiin joskus 2008 tienoilla kun porukka lopetteli pelin parissa. Raidit jää kyllä itselläkin aika minimiin tai kokonaan pois, kun ei ole aikaa moiseen enää tässä elämäntilanteessa, joten painotus on levuttamisessa ja yleisessä fiilistelyssä sekä battlegroundien tahkoamisessa. Realmit ovat vissiin yskineet aika huolella näin alkuun jopa lähes 10 tunnin jonoineen, joten ehkä ihan hyvä että itellä menee se 1-2 päivää vielä ennen kuin saan koneen käyttöön.... mutta tulis jo!

Millekäs realmille ja factionille arvon palstatoveri päätyi?
 
Mirage Racewaylle PVE. Harkinnassa on kyllä siirtyninen Gehenaksen PVP servulle, jossa olisi vanhoja pelikavereita. Toisaalta contested territory ja Noobmaster 69 ganggimassa sekä vittuilemassa että opettele pelamaan saatanan minikulli ei välttämättä houkuttele. Itseäni kiinnostaa toi dungeonien juoksu PVPtä enemmän niin PVE servu lienee itselle mukavampi vaihtoehto.
Saas nähdä miten hiilaaminen onnistuu ilman addoneita.

Quequet ovat ihan poskettomia. Eilen illalla oli kaikille servuille sellainen parin tunnin jono, mutta eiköhän ne aika nopeasti siitä tasoitu.
 
lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Wow Classic tuli testattua tänään,
Ai nyt se sitten julkaistiin. Joskus viime vuonna aloin tuota odottelemaan, totesin että sen "uuden" WoWin kyytiin ei ainakaan enää pääse ja tuntui monen mielestä se peli heikentyneen lisäosien myötä aika rankasti.

Unohtui sitten kuitenkin, ja nyt ei ole kyllä edes konetta millä tuota pelaisi. Ehkä hyvä niin, saattaisi mennä tunteja aika huolella. Hienoa kuitenkin kuulla, että peli on otettu noin hyvin vastaan. Vaikka olihan se odotettavissakin.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Jännä, jos joltain on mennyt Classic WoWin julkaisu ohi. Queue parhaimillaan (lue pahimillaan) 20k servuilla, odotusaika arvioitu 500min. Peli pyörii hyvin kyllä, fiilis ihan katossa vanhojen aikojen kunniaksi ja yllättäen kavereita löytyi ihan työporukasta, sopivasti viiden hengen porukka. Pyrewoodissa Hordeilla vedettiin eilen eka Ragefire Chasm run. Harmillisesti toinen kaveriporukka vetelee Firemawilla Alliancella, mihin piti itse myös mennä aloittelemaan vanhalla paladinilla, mutta töiden jälkeen jonot aina yli 10k. Jää peliaika aika köyhäksi jos siinä jää odottelemaan.

Yöllä tuli Blizzardin suunnalta tietoa, että pelaajamääriä nostetaan servuilla, mitä pystyvät käsittelemään. Eli jonot pitäisi lyhentyä mikä on toki hyvä asia. Alkumomentti kun menee niin päästään ihan normaaliin rytmiin. Aika lottovoitto tämä on heikosti pärjänneelle Activision Blizzardille, katsojamäärätkin Twitchin puolella ovat olleet kahdeksan kertaiset Fortniteen verrattuna, eli kiinnostusta on ollut.

Loppuun "You think you do, but you don't". Paljonkonhan J. Allen Brack on saanut kuulla tuosta.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Vähän hankala tuo WoW Classic tosiaan, kun servuille hillittömät jonot. Vuosien takaisten pelikavereiden kesken tuota on odoteltu, nyt porukka on ripoteltuna sinne tänne kun paniikissa jossain pitänyt aloittaa:F
Itse en edes vielä päässyt kokeilemaan, niin paljon muutakin menoa just nyt. ..taidan jatkaa samanlaisena perässä vedettävänä mitä kaikki vuodet muutenkin pelien parissa. Hauskaa nähdä, kuinka odotettu peli tuo onkaan. On se omankin sydämen vienyt aikanaan, vaikka aloitinkin vasta 2006 puolella.
 
lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jännä, jos joltain on mennyt Classic WoWin julkaisu ohi.
Jos minun viestiin tällä viittasit, niin ei se nyt kovin jännää kai ole. Täsmennetään sen verran, että en ole WoWia pelannut oikein koskaan aktiivisesti. Tai ne on ollut sellaisia 3kk-6kk jaksoja, mitä muutaman kerran tuli pelattua joskus vuosien 07-14 aikana. Sitten kiinnostus lopahti, palaten taas vuoden päästä uudestaan. Ja siinä välissä oli pelissä tapahtunut yhtä ja toista.

Ei siis ollut semmoista aktiivipelaajan taustaa ja odotettu julkaisua vuosia. Enemmänkin ajatus siitä, että olisi hyvä sauma päästä mukaan, kun kaikki lähtevät nollista. Mutta kun ehtii paljon muutakin vuodessa tapahtua, niin jotain unohtaakin. Ja edellistä viestiäni toistaen, ehkä hyvä niin.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Jos minun viestiin tällä viittasit, niin ei se nyt kovin jännää kai ole.
Tarkoitin, että jos vähänkään pelimaailman uutisia tai juttuja seuraa, pomppaa Classic WoW esiin joka tuutista. Ei varmasti ole mennyt ohi heiltäkään, jotka eivät aktiivisesti ole peliä pelanneet.
 
lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tarkoitin, että jos vähänkään pelimaailman uutisia tai juttuja seuraa, pomppaa Classic WoW esiin joka tuutista. Ei varmasti ole mennyt ohi heiltäkään, jotka eivät aktiivisesti ole peliä pelanneet.
Aivan. No kieltämättä pelimaailman uutisia tulee seurattua vähän. Mikä on itseasiassa aika hämmentävää, koska pelattua tulee kuitenkin ihan kiitettävästi. Mutta vanhempia pelejä ja ennestään tuttuja pelisarjoja. Ennestään tuntemattomat ja uudet pelit tulevatkin sitten jonkun kaverin suosittelemana.
 
DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Pelailen pienen indie-pelistudion Rebel Galaxy Outlawia tällä hetkellä, ihan mielenkiintoinen, rento ja viihdyttävä scifi-peli. On jatko-osa suositulle Rebel Galaxylle ja saanut jonkin verran kritiikkiä siitä, ettei se tuonut tarpeeksi uutta kehiin. Itse en ole pelannut tuota aikaisempaa peliä, joten tykkään kyllä tästä uudesta. Peli on Eliten tyylinen idealtaan, mutta yksinkertaisempi ja siinä on myös juoni takana. Kannattaa tutustua, jos tykkää avaruuslentelystä jne.

Edit: Kannattaa laittaa asetuksista laskeutumisanimaatiot pois, ne ovat aivan turhia. Muutenkin voit Enter-näppäimellä hypätä animaatioiden ohi esim. siirtymät jne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös