Jotain arviota näin taannoin, pelin isoin ongelma on ilmeisesti se että se on aika helppo. Siellä voi siis painaa luotisateessa menemään ilman mitään ongelmia. Toki niinhän se Robocop meni leffoissakin.Robocop-peliähän tässä kovasti odottaa kun tuo leffa kuului sen verran tiiviisti lapsuuteen ja nuoruuteen. Riski on suuri että pelistä tulee floppi mutta katotaan
Starfieldin missaaminen PS5-omistajana harmitti, joten päätin ottaa ihan hetken mielijohteesta Baldur's Gate 3:n siihen tyhjiöön pelkästään järjettömän kovien arvostelujen takia aikalailla sokkona, vaikka tällaisista peleistä ei ollut etukäteen oikeastaan mitään käryä. Niinhän siinä sitten kävi että peli on vienyt täysin mennessään viimeisen parin viikon aikana, ja vaikka stoori on vielä pahasti kesken, peliaika kellottelee jo melkoisissa lukemissa eikä kiima ole osoittanut taantumisen merkkejä ja tällä tullaan menemään selvästi ainakin sinne uuden Spider-Manin ilmestymiseen saakka. Aivan mielettömän mielikuvituksellinen, kiehtova ja koukuttava peli, ja kirsikkana kakun päällä vielä se että omalla leirialueella saa hengailla aina munasillaan barbaarina vieraista välittämättä.
Aloitanko ihan vaan ykkösestä eteenpäin?
Miten tuo Witcher? On tullut ostettua aikoinaan noita alennuksista ja tekisi mieli ehkä ottaa sellainen siivu muusta elämästä pois, että voisi aloittaa pelaamisen. Aloitanko ihan vaan ykkösestä eteenpäin?
Komppaan mikkoa. Yritin n. vuosi sitten ottaa ykkösen uudelleen työn alle ja ei vaan lähtenyt. Tarinahan tuossa toimii erinomaisesti, mutta pelattavuus ja grafiikat olivat auttamattomasti vanhenneet eikä jaksanut enää innostaa. Kolmonenkin alkaa ikääntymään, mutta on timanttia edelleen eikä ole häiritsevän vanhentunut vielä. Eli itse aloittaisin suoraan siitä.Ykkönen ja kakkonen ovat aika (todella) ankeita modaamattomana. Tai lähinnä kömpelöitä. Kyl mä lukisin vähän lorea ja aloittaisin kolmosesta.
Edit: Lisätään että kakkonen on ihan jees jos on tottunut pelaamaan vanhempia pelejä, ykkönen sitäkin kankeampi.
Tässä vanhana ukkelina innostuin ostamaan PS5, aiempi konsoli taisi olla joku PS2 tai 3, aikaa tuosta jo on. Aikoinaan tuli paljon hakattua tietysti NHL ja Tigerin golfia, mutta parhaiten jääneet mieleen tuon aikaiset kauhupelit Resident Evil (it) ja Silent Hillit, molemmissa saatu aikaan aivan uskomaton tunnelma.
Nyt kysyisinkin mitä tämän päivän peliä, pelejä suosittelette ko. konsolille? Urheilupelit tietty, mutta mitä muuta? Noista peleistä en aiemmin pitänyt, joissa oli avoin maailma, jossa suoritettiin eri tehtäviä, ala GTA, mielestäni niissä ei ollut tunnelmaa. Hyvä säikytyspeli passaisi vieläkin!
Kuten monen muun, tuntuu jakavan mielipiteitä tehokkaasti. Mutta kuten tuossa kommentoin PS5-ketjuun, niin ensi ti ladattavissa plussasta, kerta uusi konsoli niin kaipa demoaikaa ainakin riittää vaikkei olisi tilausta vielä tehnyt.The Callisto Protocol on vähän samalla seinällä kuin Dead Space mutta oli vähän kökkö minun mielestä.
Kai jossain joku synopsis on saatavilla kakkosessa... mutta suosittelen kyllä lämpimästi ekan pelin ja Miles Moralesin läpipeluuta etukäteen. Sekä ehkä myös ekan pelin DLC:n (ei mitenkään erityisen loistelias lisäpalikka, mutta kolmososassa kannattaa käydä yksi collectathon läpi, vain kymmenisen rastia kierrettävänä ja pohjustaa tapahtumia kakkososaan - DLC tietääkseni tulee PS5-version mukana). Hyvinkin voisi kuvitella että vuoden loppua kohden tulee erinnäisiä tarjouksia, sekä kannattaa myös katsastaa levyversioita nettikaupoista/kivijaloista, ellet levyasematonta pleikkaria hankkinut.Spider-Man 2 on saanut vissiin kehuja aika paljon, jollain tasolla kiehtoisi, mutta...!
En ole pelannut sitä ykkösosaakaan. Katselin tuossa että PS5-versio maksaisi Storesta sen 60e, toki tuohan se ihan normihinta tahtoo peleille olla nykyään, mutta malttaisikohan tässä mielensä ja odottaisi esim. Black Fridayn aikoihin jos siellä pleikkarin storessakin olisi jotain alennuksia? Eli kuukauden jos malttaisi odotella niin voisi ehkä saada halvemmalla. Vai saiskohan. Jaa-a.
Spider-Man 2 on saanut vissiin kehuja aika paljon, jollain tasolla kiehtoisi, mutta...!
En ole pelannut sitä ykkösosaakaan. Katselin tuossa että PS5-versio maksaisi Storesta sen 60e, toki tuohan se ihan normihinta tahtoo peleille olla nykyään, mutta malttaisikohan tässä mielensä ja odottaisi esim. Black Fridayn aikoihin jos siellä pleikkarin storessakin olisi jotain alennuksia? Eli kuukauden jos malttaisi odotella niin voisi ehkä saada halvemmalla. Vai saiskohan. Jaa-a.
Joo ainakin tossa PS Storen versiossa on mukana myös se DLC-peli, eli sinänsä tuohon 60e yhteishintaan ei nyt ihan älytön toisaalta. Mutta ehkä mä maltan hetken aikaa vielä ja odottelen tosiaan vaikka Black Fridayhin asti jos tuolta joku tarjous tulisi vielä.Kai jossain joku synopsis on saatavilla kakkosessa... mutta suosittelen kyllä lämpimästi ekan pelin ja Miles Moralesin läpipeluuta etukäteen. Sekä ehkä myös ekan pelin DLC:n (ei mitenkään erityisen loistelias lisäpalikka, mutta kolmososassa kannattaa käydä yksi collectathon läpi, vain kymmenisen rastia kierrettävänä ja pohjustaa tapahtumia kakkososaan - DLC tietääkseni tulee PS5-version mukana). Hyvinkin voisi kuvitella että vuoden loppua kohden tulee erinnäisiä tarjouksia, sekä kannattaa myös katsastaa levyversioita nettikaupoista/kivijaloista, ellet levyasematonta pleikkaria hankkinut.
Totta, pitää näitäkin tutkia. Toisaalta jotenkin näiden digiversioiden helppouteen on viime aikoina tottunut.Mä tsekkaisin Facebookista esim. PS-kirpputorin. Varmasti löytyisi halvalla fyysinen kopio tuosta ykkösestä.
Latasin sieltä plus-peleistä, mutta en ole vielä vaivautunut kokeilemaan. Genrestä pidän mutta peli kyllä vähän lytättiin arvioissakin. Nythän sieltä tulee samaan genreen Quantum Error näinä päivinä, jonka trailereita on tullut katseltua...en tiedä onko yhtään parempi, täytyy varmaan katsella arviot ennen investointia ainakin.Kuten monen muun, tuntuu jakavan mielipiteitä tehokkaasti. Mutta kuten tuossa kommentoin PS5-ketjuun, niin ensi ti ladattavissa plussasta, kerta uusi konsoli niin kaipa demoaikaa ainakin riittää vaikkei olisi tilausta vielä tehnyt.
Joo pakkohan se sitten kai on. Nyt vaan kysymys kuuluu, pistänkö samantien ns. ostohousut jalkaan ja maksan tuon tämän hetken normihinnan digitaalisesta PS5-remasterista, vai odottelenko josko ehkä black fridayna jotain alennuksia tulisi. Tuosta remasterista kun ei taida olla muuta kuin tuo digiversio, eli fyysisen kopion edullista hintaa ei varmaan ole mistään saatavilla. Jossain vaiheessa tuo eka osa taisi olla parinkympin alessa Storerssa.Ehdoton suositus vetää eka Spider-Man pohjille ja sitten vasta jatko-osan pariin, niin selkeää jatkumoa tuo kaikinpuolin on ja eka peli edelleen etenkin remasteroituna täyttä rautaa. Harvoja pelejä jotka on tullut vedettyä läpi 4-5 kertaa ihan vain pelaamisen ilosta, ja vaikka kyseessä on ns. avoimen maailman peli, ei tuon 100% läpäisyyn mene kuin pauttiarallaa 20+ tuntia.
Tätä remasteria sai fyysisenä Miles Morales Ultimate Editionin kylkiäisenä, joka oli sinänsä vähän hassu julkaisu sillä tuo alkuperäinen peli hakkaa Moralesin oman pelin aika selkeästi, mutta ilmeisesti tuon painos on jo loppu. Itse ostin samoihin aikoihin kun PS5 tuli pirttiin tuossa jokunen vuosi takaperin.Joo pakkohan se sitten kai on. Nyt vaan kysymys kuuluu, pistänkö samantien ns. ostohousut jalkaan ja maksan tuon tämän hetken normihinnan digitaalisesta PS5-remasterista, vai odottelenko josko ehkä black fridayna jotain alennuksia tulisi. Tuosta remasterista kun ei taida olla muuta kuin tuo digiversio, eli fyysisen kopion edullista hintaa ei varmaan ole mistään saatavilla. Jossain vaiheessa tuo eka osa taisi olla parinkympin alessa Storerssa.
Näköjään PS Storessa on tuo Miles Moralesin Ultimate Edition myynnissä, hinta se perinteinen hieman alle 80e. Mutta tosiaan sisältää siis molemmat pelit eli Spider-Manin ja Miles Moralesin.Tätä remasteria sai fyysisenä Miles Morales Ultimate Editionin kylkiäisenä, joka oli sinänsä vähän hassu julkaisu sillä tuo alkuperäinen peli hakkaa Moralesin oman pelin aika selkeästi, mutta ilmeisesti tuon painos on jo loppu. Itse ostin samoihin aikoihin kun PS5 tuli pirttiin tuossa jokunen vuosi takaperin.
Tuo remaster on mielestäni ollut PS Storessa aika tasaisin väliajoin alessa, eli ehkä on fiksuinta odotella jonkin aikaa ja napata se sitten jollain 20-30 eurolla talteen. Puhutaan kuitenkin jo useamman vuoden takaisesta pelistä, jonka hintaa on varmasti nostettu nyt tämän jatko-osan julkaisun kunniaksi, kun tiedetään että jengillä kova hinku pelata Spider-Mania. Toki jos tuo Morales Ultimate Edition tulee jossain vastaan niin siinä saa sitten nuo molemmat pelit PS5-remasterina, ja onhan tuossa Milesinkin omassa pelissä aika paljon juttuja joita jatketaan tuossa jatko-osassa.
Jos osaan tulkita oikein kaaviota, niin näyttäisi tuo Ultimate edition aika tasaisesti parin kuukauden välein tulevan tarjoukseen 49€ hujakoille.Näköjään PS Storessa on tuo Miles Moralesin Ultimate Edition myynnissä, hinta se perinteinen hieman alle 80e. Mutta tosiaan sisältää siis molemmat pelit eli Spider-Manin ja Miles Moralesin.
Marvel's Spider-Man: Miles Morales Ultimate Edition
Koe koko seittejä viuhuva tarina pelissä Marvels Spider-Man Miles Morales Ultimate Edition. Tämä ohittamaton kokoelma sisältää kokonaisen palkitun Marvels Spider-Man Remastered -pelin PS5™, sisältäen kaikki kolme lukua seikkailuun Marvels Spider-Man Kaupunki joka ei koskaan nuku – remasteroitu...store.playstation.com
Perkele. Pitäisikö sitä...
Okei, eli tässä kannattaa nyt vielä tosiaan odotella tuonne black fridayn hujakoille, niin voisi saada tuon Miles Moralesin Ultimate Editionin melkein puolta edullisemmin. Vuosi sitten näyttäisi olleen marraskuun 18. alkaen tuohon 49e hintaan. Eli jospa tässä muutaman viikon odottelee vielä.Jos osaan tulkita oikein kaaviota, niin näyttäisi tuo Ultimate edition aika tasaisesti parin kuukauden välein tulevan tarjoukseen 49€ hujakoille.
Marvel's Spider-Man: Miles Morales Ultimate Edition
Price drop in official PlayStation Store store for Marvel's Spider-Man: Miles Morales Ultimate Editionpsprices.com
Pitää itsekin lisätä toivelistalle odottelemaan, vaikka Marveli ja supersankarit eivät napostele yhtään. Peli voinee siitä huolimatta upota kovaakin.
Tuo lienee se järkevin ratkaisu. Riippuen miten kattavasti aikoo tuon tuoreen jatko-osan pelata näkisin myös ykkösen DLC:iden tapahtumien sekä Miles Moralesin tarinoiden tuovan merkittävästi selkeyttä hahmoihin ja tapahtumiin. Onneksi nuo eivät kohtuuttoman pitkää peliaikaa verota mikäli hinkuu 2 pariin nopeammin. MM on enemmänkin tuntien, kuin kymmenien tuntien kysymys.Okei, eli tässä kannattaa nyt vielä tosiaan odotella tuonne black fridayn hujakoille, niin voisi saada tuon Miles Moralesin Ultimate Editionin melkein puolta edullisemmin. Vuosi sitten näyttäisi olleen marraskuun 18. alkaen tuohon 49e hintaan. Eli jospa tässä muutaman viikon odottelee vielä.