Vihdoin pääsee kirjoittamaan tähän ketjuun sen että tällä hetkellä omassa konsolissa pyörii (tai no ei kai digitaalinen versio sanan virallisessa merkityksessä ”pyöri”) Alan Wake II.
Armottoman pitkältä tuntunut 13 vuoden odotus on siis vihdoin ohi ja ainakin ensimmäisen reilun kahden chapterin otannalla Remedy on lunastanut omissa silmissäni kaikki sille ladatut odotukset.
Mitään syväluotaavia analyyseja en osaa tai edes vielä halua tehdä, mutta tuo sohvalle välittyvä tunnelma on kyllä ollut jotain aivan uniikkia. Remedyn luomassa maailmassa kättelee jokainen rivi tekstiä, esine, asia ja kappale vain niin upeasti kokonaiskuvassa, että harvoin voin sanoa tällaista kokeneeni. Kaikki tuntuu olevan mietityttänä aivan viimeistä siveltimenvetoa myöden tarkkaan.
Kovin jännässä tilanteessa mennään nyt oman pelaamisen kanssa kun tavallaan haluaisi pelata peliä jatkuvasti, mutta toisaalta ei haluaisi pelata lainkaan kun ei halua tarinan koskaan loppuvan.
Armottoman pitkältä tuntunut 13 vuoden odotus on siis vihdoin ohi ja ainakin ensimmäisen reilun kahden chapterin otannalla Remedy on lunastanut omissa silmissäni kaikki sille ladatut odotukset.
Mitään syväluotaavia analyyseja en osaa tai edes vielä halua tehdä, mutta tuo sohvalle välittyvä tunnelma on kyllä ollut jotain aivan uniikkia. Remedyn luomassa maailmassa kättelee jokainen rivi tekstiä, esine, asia ja kappale vain niin upeasti kokonaiskuvassa, että harvoin voin sanoa tällaista kokeneeni. Kaikki tuntuu olevan mietityttänä aivan viimeistä siveltimenvetoa myöden tarkkaan.
Kovin jännässä tilanteessa mennään nyt oman pelaamisen kanssa kun tavallaan haluaisi pelata peliä jatkuvasti, mutta toisaalta ei haluaisi pelata lainkaan kun ei halua tarinan koskaan loppuvan.