Olen pelaajana keski-ikäistynyt aika vauhdilla viimeisen viiden vuoden aikana. Hogwarts Legacyssakin alkaa ahdistaa kartan valtava koko, mikä on Tylypahkan ulkopuolisen maailman kannalta erityisesti turhankin iso - vaikka saa luudalla lentää. Kerättävääkin melkein saman verran kuin nykyisissä Assassins Creedeissa. Olisi jotenkin toivonut intiimimpää tunnelmaa ja maailmaa, jossa olisi elokuvien maailmasta muutakin kuin puitteet.
Päähahmokin vaihteeksi erityinen valittu, joka tuntuu ystävystyvän ja tulevan juttuun kaikkien yksiulotteisten pahvihahmojen kanssa, jotka tuota maailmaa asuttavat ja päästävät ilmoille puisevan puoliturhaa dialogia. Ei ole ainakaan vielä kuulunut kateellisten panettelua muiden oppilaiden keskuudesta, että miten päähahmo tulee isoista ovista sisään suoraan viidennelle lukuvuodelle ja on yksinkertaisesti silti kaikkia muita parempi, sekä saa kaikilta kliseisen siisteiltä opettajilta yksityisopetusta. Ylipäänsä jos tämän oman hahmon luominen tarkoittaa silti käytännössä valmiiksi kirjoitettua persoonatonta maitonaamaa, niin miksi peli esiintyy silti rpg:nä, jossa voi luoda oman oppilaansa Tylypahkaan? Olisi vaan rehellisesti kirjoitettu kunnon hahmo ja tunnelmallinen intiimi tarina, jossa olisi viety pelaaja päähahmon pään sisälle tällaisen falskin illuusion sijaan. Nyt minä tuijotan avataria, joka ei tunnu yhtään minulta ja joka on kuin tunteeton toteemi, jonka luokse kaikki kerääntyvät. Kun minun pitäisi olla se, joka tutkii ja tökkii ja laittaa asioita tapahtumaan.
Veritaikaakin saa opetella ja käyttää, eikä ketään kiinnosta. Star Wars-roolipeli Knights of the Old Republic teki homman paremmin jo vuonna miekka ja kivi.
Loitsuja on pirusti, niiden käyttäminen on tuskastuttavaa, kun niitä pitää koko ajan vaihdella pikanäppäinten taakse, jonne saa vain rajoitetun määrän kerrallaan. Varusteita tulee vastaan loputtomalla syötöllä ja jokaiseen päälle puettuun varusteeseen pitää erikseen määrittää, että haluaako sen olevan näkymättömänä yllä - eli että se vaikuttaa hahmon ulkonäköön. Ottaen huomioon, että päällä on aina sekalainen kasa tavaraa - esim. vihreä iso noidahattu, isot vanhanajan lentäjänlasit, iso purppura kaulaliina ja keltainen pitkä takki, niin hahmo on nopeasti kidutusta silmille. Erityisesti jos yrittää eläytyä peliin ja tarinaan.
Tehtävissäkin kunnolla toistoa heti alusta saakka. Mene sinne oppitunnille ja sen päätteeksi opettaja opettaa uuden loitsun. Kunhan siis suoritat kaksi pientä sivutehtävää, jotka voi olla taistelussa tietyn kombon suorituksia (ajavat oppilaan siis turvallisten tilusten ulkopuolelle myllyttämään pahoja velhoja ja muita vastaan), tai jonkin asian keräämisiä yms.
Taistelu on kuitenkin kivaa samoin kuin tietysti tuo dopamiiniryöppy, kun saat taas yhden kerättävän asian kerättyä. Omalla kohdalla Tylypahka menettää nopeasti hohtonsa, kun näet vain seuraavan kerättävän tai seuraat seuraavaan tehtävään johdattavaa minikarttaa. Ja sitten kun on pikamatkustuspaikat avattu, niin sitten käytetäänkin enää vain niitä.
Vähän menee taas negatiiviseksi, mutta kun onnistuivat myymään pelkästä trailerista minulle ajatuksen, että tässä se on se unelmapeli Harry Potterista. Ja tämä on kuitenkin kuin pelaisi mitä tahansa modernia aaa-luokan "roolipeliä". Että kun tuota pelaa, niin onhan se puhdas pelaaminen mukavaa ja addiktoivaa. Mutta sitten niin moni muu asia laittaa miettimään, että miksi tätä pelaa ja mitä siitä jää lopulta käteen kun siihen polttaa kasapäin tunteja.
