Mitä mieltä huumeista?

  • 34 031
  • 303
Alkoholin käyttöä esim. baareissa voi sentään edes jotenkin perustella sillä, että käy pitämässä hauskaa kavereiden kanssa ja istumassa iltaa. (alkoholia voi juoda myös vain vähän...) Huumeiden käyttöön tuo kuvaus ei kuitenkaan sovi, siinä ei ole mitään yhteisöllistä tai hauskanpitoa kavereiden kanssa.

Aikamoista. Suomi on yksinäisiä juoppoja väärällään mutta yksinään huumeita käyttävää en ole nähnytkään. Kyllähän sen varmaan pitäisi jo aika paljon kertoa ettei huumeita haeta kuin jotain alkon kassia tuntemattomalta.

Oletko puhtaasti tietämätön vai mitä oikein ajoit takaa tässä?
 
Viimeksi muokattu:

Morgoth

Jäsen
Se onkin mielenkiintoista, että miksi sitten joidenkin ylipäätään pitää saada pää sekaisin hinnalla millä hyvänsä? Siitähän kaikissa huumeissa on kysymys, eli saada pää sekaisin, ei mistään muusta vaikka sitä kuinka muuksi yritetäänkin selittää.

Ei ole mitään tilastoa esittää tueksi, mutta eiköhän aika monella ole vain huonot lähtökohdat elämään ja lapsuuden kodissa on sattunut kaikkea mahdollista ikävää mitä voi kuvitella. Kenties osa eksynyt väärän kaveriporukkaan jne. Osalla varmaan mt-ongelmia ja lopulta ei ole enää edes selvää kumpi on suurempi ongelma, huumet tai mt-sairaudet. Lisäksi en näistä kannabis psykooseista tiedä. Amfetamiinista ja sen johdannaisista ne ovat yleisiä. Osa varmaan ihan fiksujakin joilla kokeilun jälkeen homma on lähtenyt lapasesta.

Alkoholin käyttöä esim. baareissa voi sentään edes jotenkin perustella sillä, että käy pitämässä hauskaa kavereiden kanssa ja istumassa iltaa.

Nojaa, tämä varmaan alkoholia järkevästi käyttävillä. Eihän sitä tarvitse käydä kuin jossakin lähiön räkälässä niin meno on jo vähän erilaista. Ei siellä vielä ihan rapajuoppoja ole, mutta ei kovinkaan kaukana. Kotona voi sitten vaikka hakata vaimoa ja lapsia, olettaen että tälläisiä enää on. Lienee sekin tyypillinen tarina, että ensin lähtee vaimo ja sen jälkeen työ ja sitten vain juodaankin.

En siis sen kummemin halua huumeita puolustella, mutta ärsyttävää vai että alkoholi on jollakin tavalla tabu tässä maassa, vaikka se kiistatta aiheuttaa eniten kuolemia ja kaikenlaisia muita ongelmia perheissä yms.
 
Morgoth

Jäsen
Päihtyneenä tehtyihin rikkeisiin pitäisi ilman muuta soveltaa kovinta mahdollista asteikkoa, jotta tyhmemmätkin ymmärtäisivät olla sekoittamatta päätään, tai menisivät ainakin pois ihmisten ilmoilta näin toimiessaan.

Näinkin, mutta osa on varmaan pilannut elämänsä täysin, että ainoa syy kestää edes elää on päihteet ja ylipäätään on aivan sama mitä tapahtuu, koska ei ole mitään menettävää enää. Lienevät jo kaiken avun ulkopuolella.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Eiköhän kannabis ja muutenkin poltettavat aineet jää aika marginaaliin. Tupakointikin on nuorten keskuudessa enään kymmenen% luokkaa, ja luultavasti vähenee edelleen. Tupakointi on saanut melkoisen luuseruuden leiman ja kannabis on varmasti vielä askelta typerämpää ainakin fiksumman nuorison parissa. ELi tuskinpa on tarvetta muuttaa lainsäädäntöä mihinkään suuntaan tältä osin.

Nuorten tupakointi on tosiaankin laskenut viimeisimpien vuosien aikana, tosin ei niin alhaiseen lukemaan mitä viestissäsi kerroit:

"Valtaosa suomalaisnuorista on tupakoimattomia

Tupakointi aloitetaan Suomessa keskimäärin 13-15-vuotiaana. Nuorten tupakkakokeilujen ja tupakoinnin yleisyys on Nuorten terveystapatutkimuksen mukaan laskenut sekä tytöillä että pojilla tutkimusjaksolla 1977-2011. Vuoden 2011 tietojen mukaan vajaa neljännes 16-18-vuotiaista tupakoi päivittäin."
(lähde: Nuorten tupakointi).

Toisaalta eroja on huomattavan paljon siinä missä nuoret opiskelevat, ammattiin opiskelevista noin 40 % tupakoi. Lukema on minusta edelleen huomattavan korkea! Johtuuko se vanhempien sosiaalista-asemasta vai kaveripiiristä?

vlad.
 
lexicon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, THFC
Se onkin mielenkiintoista, että miksi sitten joidenkin ylipäätään pitää saada pää sekaisin hinnalla millä hyvänsä? Siitähän kaikissa huumeissa on kysymys, eli saada pää sekaisin, ei mistään muusta vaikka sitä kuinka muuksi yritetäänkin selittää. Alkoholin käyttöä esim. baareissa voi sentään edes jotenkin perustella sillä, että käy pitämässä hauskaa kavereiden kanssa ja istumassa iltaa. (alkoholia voi juoda myös vain vähän...) Huumeiden käyttöön tuo kuvaus ei kuitenkaan sovi, siinä ei ole mitään yhteisöllistä tai hauskanpitoa kavereiden kanssa.

Mulla on yksi entinen kaveri ja kolme entistä tuttua, jotka kaikki ovat joskus aloittaneet kannabiksen käytön...Yksi on jo kuollut yliannostukseen, toinen on ollut ikuisella tripillä suljetulla osastolla jo kuudetta vuotta, kaksi muuta tehtailevat pieniä ja vähän suurempiakin rikoksia kustantaakseen elämäntapansa ja ovat vähän väliä vankilassa ja todennäköisesti eivät elä enää pitkään.

Tähän ovat muutkin tarttuneet, mutta ethän voi olla tosissasi? Kannabiksen polttelu on varmasti maailmanlaajuisesti vähintään yhtä sosiaalinen tapahtuma kuin alkoholin juonti. Sama pätee psykedeelisten huumeiden käyttöön; enpä tunne montaa henkilöä, jotka yksin napostelisivat sieniä tai happolappuja kotonaan, vaan se tehdään erikokoisissa ja -näköisissä porukoissa. Myös kannabista voi polttaa vähän. Happoakin voi ottaa 1/4-lapun. Ihan oikeasti! Ihmiset myös tekevät näin!

Se, että sinun tuttavapiirissäsi on ollut melkoinen määrä addiktoituvia persoonia ei taas kerro mistään mitään paitsi juuri näistä tutuistasi. Edelleen kannabiksen käytöstä heidän ongelmansa eivät ainakaan suoranaisesti johdu. Ja eiköhän nämä sinunkin tuttusi kuitenkin alkoholia vetäneet ennen pilveä. On myös huvittavaa, miten voit päässäsi luoda syy-seuraus -suhteen nimenomaan kannabiksen ja jonkun kovan huumeen yliannostuksen välillä. Jospa se lähtikin ensimmäisestä sokerihumalasta?

On hämmästyttävää, että esimerkiksi Yhdysvaltojen totaalinen epäonnistuminen "huumesodassa" ei ole toiminut paljon suurempana hälytyskellona maailmanlaajuisesti. Rahaa on palanut aivan käsittämättömiä määriä ja lopputuloksena ei ole ainakaan ollut huumeiden käytön väheneminen. Sen sijaan yhteiskunnallisesti mitättömiä huumeiden käyttäjiä rankaistaan (ja tapetaankin esim. Jenkeissä), johtuen itse käyttötilanteen laittomuudesta, ei niinkään sen mahdollisista seuraamuksista sen paremmin käyttäjälle itselleen kuin häntä ympäröivälle yhteiskunnalle.

Ainakin kannabiksen dekriminalisointi olisi ehdottomasti askel oikeaan suuntaan. Se myös lopettaisi melko tehokkaasti porttiteorian ainaisen siteeraamisen, kun huomattaisiin, ettei mahdollinen siirtyminen kovempiin huumeisiin johdu itse THC-molekyylistä, vaan ulkopuolisista seikoista - päällimmäisenä pakotettu kanssakäyminen rikollisten kanssa. Tai sitten se todistetan oikeaksi (jota ei ainakaan Hollannissa tai Portugalissa ole tapahtunut) ja I'll get me coat jne.
 
pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-

Konkreettisena esimerkkinä voin kyllä sanoa etten halua kenenkään kannabista käyttäneen tulevan tuolla autolla vastaan..en tiedä mikä siinä on (ei mitään riidan hakua, vaan lähinnä jännä ennakkoasenne), mutta aika luuseri kuva tulee kaikista kannabiksen yms. puolustelijoista..
 
En liiemmin minäkään halua kohdata pilvistä porukkaa autonratissa. Enkä känniläisiä. Enkä LSD-tripillä olevia, tai respetilääkkeiden vaikutuksen alaisena olevia (riippumatta siitä onko lääkkeet laillisesti saatuja vai ei). Eiköhän tämä päde melko universaalisti ja viestisi pointti meni kyllä kokonaan ohi.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
vajaa neljännes 16-18-vuotiaista tupakoi päivittäin.
Tuohan on vallan mainiota; jopa alle 25 prosenttia tekee päivittäin sellaista, mikä on heiltä lailla kielletty.
 
ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos nyt moderaattorit olisivat yhtään ajan tasalla, niin kaikille näille huumeiden puolustelijoille ja käytönymmärtäjille, sekä muunkin laittomuuden tyrkyttäjille saman tien kenkää Jatkiksesta. Onhan teillä varmaan ne omat möyhö -sivustot, menkää sinne. Luuserit!
 
Mostal0

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En liiemmin minäkään halua kohdata pilvistä porukkaa autonratissa. Enkä känniläisiä. Enkä LSD-tripillä olevia, tai respetilääkkeiden vaikutuksen alaisena olevia (riippumatta siitä onko lääkkeet laillisesti saatuja vai ei). Eiköhän tämä päde melko universaalisti ja viestisi pointti meni kyllä kokonaan ohi.

Älä välitä, niin minultakin

Vaikuttaa tosiaan hyvältä ratkaisulta, että laillistetaan kannabistuotteet, mutta siten, että vain fiksut saavat niitä kasvattaa tai ostaa. Tyhmille jätetään viina, tupakka ja kovat huumeet.

Selvästi pilkallinen ja provoava sävy, mutta onnistuit silti puhumaan jopa asiaa, vähän väärinpäin vain. Tyhmiltä ihmisiltä pitäisi nimenomaan kieltää viina, tupakka ja kovat huumeet. He, jotka ovat fiksuja ja tuntevat rajansa, he voisivat niitä käyttääkin. Koska kohtuukäytöllä MILLÄÄN huumeella ei saa itseään hengiltä. Kokaiinikin on helvetin kova huume, paitsi, että sen lehtien syömisellä ei ole mitään terveyshaittoja ja sillä on positiivisen piristävä vaikutus. Sitä käytetään monissa maissa lääkkeinä. Mutta kuinka ollakaan, siitä saa Suomessa linnaa.

J-lauta, melkein tekisi mieli polttaa jointti JA SEN JÄLKEEN TYKITTÄÄ SUONET HEROIINIA TÄYTEEN JA KUOLLA YLI ANNOSTUKSEEN KOSKA OLISIN NARKO MAANI (paitsi että olenhan ex-narkkari, olen napsinut sairaalassa morfiinia (joka on muuten 100% samaa kamaa kuin heroiini, kalliimpaa ja patentoitua vain, näin btw)), sellaisia mistään mitään tietämättömiä asiantuntijoita liikkeellä. En ole uskaltanut vielä avata noita politiikkatopiceja, jos tässäkin topicissa on näin kapeakatseista ja urpoa porukkaa.

Viesti sisältää sarkasmia, provoavaa sävyä ja paikoin myös ihan rehellistä vittuilua. Menee kuitenkin joltain ohi.
 
Jääkuutio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins + ex-Kiekko-Espoo
Jos nyt moderaattorit olisivat yhtään ajan tasalla, niin kaikille näille huumeiden puolustelijoille ja käytönymmärtäjille, sekä muunkin laittomuuden tyrkyttäjille saman tien kenkää Jatkiksesta. Onhan teillä varmaan ne omat möyhö -sivustot, menkää sinne. Luuserit!

Lisää kaljaa koneeseen ja ukkometsoon?
 
Olin jo vastaamassa, mutta oli niin huono provo että en jaksanut :) No pakko vähän :

Mutta kyllähän tuollaiseen viestiin tiivistyy oikeastaan koko tämä huUUumekeskustelu. Kuningas Alkoholi vs. kaikki muut päihteet. Laitoin vs. laillinen. Kaikki laiton on saatanasta ja miksei se viina riitä sekoittamaan päätä. Niin, kaikki eivät halua sitä päätänsä sekoittaa niin maan perkeleesti. No juo vähemmän. Hohhoijakkaa...
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jos nyt moderaattorit olisivat yhtään ajan tasalla, niin kaikille näille huumeiden puolustelijoille ja käytönymmärtäjille, sekä muunkin laittomuuden tyrkyttäjille saman tien kenkää Jatkiksesta. Onhan teillä varmaan ne omat möyhö -sivustot, menkää sinne. Luuserit!
Kai täällä muutama viesti voidaan tulkita jopa huumausaineiden käyttöön kehottaviksi. Osa keskustelijoista myöntää käyttävänsä tai käyttäneensä joitakin aineita. Tuskin noista syytekynnys ylittyy ainakaan nykyiset virkavallan resurssit huomioiden, ellei joku innostu kertomaan harrastavansa alalla tuottoisaa jälleenmyyntibisnestä.

Monilla keskustelupalstoilla kuten JA:ssa suhtaudutaan laittomuuksiin lähes tai kokonaan nollatoleranssilla. Esimerkkeinä rasistisiksi tulkittavat kirjoitukset tai tekijänoikeuden alaisten aineistojen levittäminen keskustelupalstaa hyödyntäen. Huumausainekeskustelussa kovasti käyttöä ihannoivat ja sellaiseen kehottavat tekstit varmaan operoivat vähintään harmaalla alueella. En ole ainakaan huomannut, että huumemyönteinen kirjoittelu olisi johtanut mihinkään linjanvetoihin täällä. Toisaalta keskustelukin jäisi käymättä jos rehuväinöjen teksteistä leikattaisiin tuo vähäkin terä pois.
 
ditrim

Jäsen
Toisaalta keskustelukin jäisi käymättä jos rehuväinöjen teksteistä leikattaisiin tuo vähäkin terä pois.

Hyvä että edes sen ymmärrät - vaikka varmasti mielummin juttelisit pelkästään samanmielisten kanssa. Jos ahdistaa liikaa, niin kannattaa painaa sitä raportointinappulaa.
 
julle-jr

Jäsen
Jos nyt moderaattorit olisivat yhtään ajan tasalla, niin kaikille näille huumeiden puolustelijoille ja käytönymmärtäjille, sekä muunkin laittomuuden tyrkyttäjille saman tien kenkää Jatkiksesta. Onhan teillä varmaan ne omat möyhö -sivustot, menkää sinne. Luuserit!
Minusta tämä viestisi sisälsi jonkin verran henkilökohtaisuuksia. Minä tukeudun päihdemielipiteissäni tutkimustietoihin. (Myös omat kokemukset vaikuttavat, mutta niiden todistusarvo on luonnollisesti melko pieni). Mitä mieltä olet vaikkapa tästä kuvasta? Onko kuvan perusteella täysin epäloogista ymmärtää joidenkin muidenkin päihteiden kuin alkoholin käyttöä?

Mieti asiaa lääketieteellisten ja muiden faktojen valossa, äläkä vedä pelkällä tunteella. Viestisi sävystä päätellen koulutuksesi ei ole kovin korkea, mutta yritä kuitenkin pohtia asiaa esimerkiksi tuon kuvan tai muiden tässä ketjussa esiintuotujen faktojen valossa. Tutkimustulosten pohjalta tuskin peruskoulussa ja amiksessa opetetaan tekemään johtopäätöksiä, mutta yritä.

Ymmärrän toki laittomuuspointin, mutta lakeja voi muuttaa ja siitähän tässä ketjussa keskustellaan, että ovatko lait ajan tasalla. Ei jonkun asian laillisuus tai laittomuus ole mikään absoluuttisen totuuden tae. Toki ihmiset, jotka ovat tottuneet olemaan ajattelematta itse, helposti omaksuvat kaikki auktoriteetteina pitämiensä tahojen mielipiteet sellaisenaan myös omiksi mielipiteikseen.

Itse pidän esimerkiksi ylinopeuden ajamista huomattavasti törkeämpänä rikoksena kuin vaikkapa kannabiksen polttamista, mutta ymmärrän, että ihmiset joskus ajavat ylinopeutta syystä tai toisesta, eikä se tarkoita automaattisesti luuseriutta. Olen minäkin ajanut ylinopeutta, vaikka nyt jälkeenpäin hävettääkin.

Linkki päihteiden vaarallisuutta kuvaavaan koordinaatistoon.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Hyvä että edes sen ymmärrät - vaikka varmasti mielummin juttelisit pelkästään samanmielisten kanssa. Jos ahdistaa liikaa, niin kannattaa painaa sitä raportointinappulaa.
Onpas ylimielistä. Vaikuttaa että ahdistus sikiää ennemminkin sieltä verkon toisen puolen leiristä. Miksi muuten kenenkään mielipiteistä pitäisi tarttua raportointinappulaan? Käsittääkseni Stasiin kilautetaan silloin jos tapahtuu jotakin selkeästi sääntöjen vastaista.
 
Mostal0

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ensinnäkään en ole huomannut kenenkään (ainakaan kovin tosissaan) varsinaisesti puolustelleen huumeiden käyttämistä? Itsekin olen sanonut, että näen sen usein parempana vaihtoehtona, kuin viinan juomisen, mutta se on lähinnä sitä, että viinan juominen on tyhmää, pilvenpolttelu astetta vähemmän tyhmää. On se kai määriteltävissä jonkinlaiseksi puolustamiseksi, mutta jos siitä meikäläiselle bannit annetaan, niin se on vain merkki siitä, että sananvapautta ei ole.

Ukkometson lopuiltakin argumenteilta putosi muutenkin täysin pohja, en pysty ottamaan hänen viestejään ainakaan tässä topicissa ollenkaan vakavasti.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Jos nyt moderaattorit olisivat yhtään ajan tasalla, niin kaikille näille huumeiden puolustelijoille ja käytönymmärtäjille, sekä muunkin laittomuuden tyrkyttäjille saman tien kenkää Jatkiksesta.

Eli yksipuolista keskustelua yleisestä, kaikkia koskettavasta aiheesta. Tervetuloa Neuvostoliitto.

Jos pokka ei pidä asian suhteen niin tämä asia pitää poistaa kokonaan? Melko natsia mielestäni.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Itsekin olen sanonut, että näen sen usein parempana vaihtoehtona, kuin viinan juomisen, mutta se on lähinnä sitä, että viinan juominen on tyhmää, pilvenpolttelu astetta vähemmän tyhmää.
Ainakin alkoholin kohdalla asia riippuu jossain määrin käyttötarkoituksesta. Jos mitä tahansa alkoholijuomaa otetaan älynpoistotarkoituksessa niin se on tyhmää. Jos joku taas juo tavanomaiset viinit fileensä kanssa niin harvemmin toiminta tähtää kuupan sekoittamiseen. Oluitakin voi tietysti maistella ilman että tavoitteena on kooma tai sulkijalihaksen pettäminen.

Pilvenpolttelun lähtökohdista en taas osaa sanoa kun en ole koskaan harrastanut höpöheinää. Jotenkin olettaisin että jonkinlainen tajuntatason muuttamisen tavoite on yhteisempi nimittäjä erilaisissa kannabiksenkäyttötilanteissa kuin vastaavasti eri tavoin alkoholia käytettäessä. Tosin moni ei alkoholijuomille muuta käyttöä tiedäkään.

Hehe, Alkossa ei saisi myydä mitään asiakkaalle joka aikoo ostaa tuotteita päihtymistarkoituksessa. Teknisesti ottaen ei kannata siis tiedustella Alkon myyjältä mitä kirkasta viinaa tämä suosittelisi oikein rapean jurrin hankkimiseen.
 
vstk

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Pari sivua taaksepain mina tata asiaa jo vahan sivusinkin, mutta toistetaan viela pari pointtia asiasta. Mielenkiintoista valilla huomata joidenkin ihmisten tapaa ajatella naita asioita. Laittomuusaspekti, luuseriuteen vetoaminen.. Haluaisin tietaa onko masennuslaakkeiden syonti myos naiden ihmisten mielesta luusereiden hommaa? Yleisin kaytossa oleva masennuslaake on bentsodiatsepiini joka ei millaan lailla hoida itse sairautta, ainoastaan lieventaa oireita, eli toisinsanoen: turruttaa tunteita, aisteja seka hermoja. Kyseessa on siis huumausaine, mutta laakekayttoon tarkoitettu joten homman pitaisi olla siis taysin okei? Right? No ei todellakaan. Kyseinen aine on aarimmaisen koukuttavaa (1/3 kayttajista puolen vuoden jalkeen fyysisesti koukussa) ja potilaat pitaa lahes poikkeuksetta vierottaa laakkeesta kayttoajan jalkeen. Suomessa kayttajia on aika tarkasti 400 000 kun lasketaan unilaakkeiden kayttajat mukaan. Ja talla 'laakkeella' ei siis mitaan hoidollista hyotya, vain lieventavaa.

Sentaan Barbituraatteja ei enaan kayteta 'hoitamaan' masennusta.

Eli menet laakarille, valitat etta on paha olla ja hyvin pian sinulle lyodaan oikean hoidon sijasta aisteja turruttavia huumausaineita kateen. Reseptilla. Jos ainoa kasitys ja mielikuva huumeidenkaytosta tai sen ongelmista on ojassa makaavassa narkkarissa, niin pitaisiko niita silmia avata hieman?
 
Mostal0

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ainakin alkoholin kohdalla asia riippuu jossain määrin käyttötarkoituksesta. Jos mitä tahansa alkoholijuomaa otetaan älynpoistotarkoituksessa niin se on tyhmää. Jos joku taas juo tavanomaiset viinit fileensä kanssa niin harvemmin toiminta tähtää kuupan sekoittamiseen. Oluitakin voi tietysti maistella ilman että tavoitteena on kooma tai sulkijalihaksen pettäminen.

Pilvenpolttelun lähtökohdista en taas osaa sanoa kun en ole koskaan harrastanut höpöheinää. Jotenkin olettaisin että jonkinlainen tajuntatason muuttamisen tavoite on yhteisempi nimittäjä erilaisissa kannabiksenkäyttötilanteissa kuin vastaavasti eri tavoin alkoholia käytettäessä. Tosin moni ei alkoholijuomille muuta käyttöä tiedäkään.

Hehe, Alkossa ei saisi myydä mitään asiakkaalle joka aikoo ostaa tuotteita päihtymistarkoituksessa. Teknisesti ottaen ei kannata siis tiedustella Alkon myyjältä mitä kirkasta viinaa tämä suosittelisi oikein rapean jurrin hankkimiseen.

Puhut pääosin totuuksia. Pilvenpolttelun lähtökohdat ovat moninaiset, mutta se on kyllä ero alkoholiin, ettei kukaan sitä maun takia vedä, samaan tyyliin kuin esimerkiksi sikareita.

Sen enempää kokemuksia jakamatta; Kaikki maistuu, kuulostaa ja näyttää paljon paremmalta. Siinä nyt vähän niitä syitä. Kyllähän monet niillä koomailuakin hakevat, mutta väitän niiden olevan pienehkö osa kokonaisuudesta.
 
Jääkuutio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins + ex-Kiekko-Espoo
Ainakin alkoholin kohdalla asia riippuu jossain määrin käyttötarkoituksesta... Jotenkin olettaisin että jonkinlainen tajuntatason muuttamisen tavoite on yhteisempi nimittäjä erilaisissa kannabiksenkäyttötilanteissa kuin vastaavasti eri tavoin alkoholia käytettäessä.

Eiköhän yhteinen nimittäjä näille viininlitkijöille ("jee, oon tosi sivystynyt") ja pössyttelijöille ("saatanan narkkarit") ole se, että molemmat hakevat tapaa rentoutua?

Toinen vaan on tällä hetkellä laillista ja toinen ei? Mitään muuta syytä tälle ei toki ole kuin "että näin on nyt vaan ollut".
 
lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ennen kuin mopot käyvät ihan mahdottomati keulimaan huumeasian ympärillä on syytä katsella uusinta tilastotietoa Suomesta. Sitäkin netistä löytyy.

Tästä linkistä löytyy viimeinen Stakesin päidetilastollinen julkaisu.

Ja tästä löytyy ratkiriemukas THL:n julkaisu huumetilanteesta Suomessa vuodelta 2010.

Ilmenee, että kannabista on on viimeisen vuoden aikana kokeillut noin 3% väestöstä ja ilman aikarajoitusta noin 10% väestöstä. Ns "kovia" huumeita on kokeillut noin 1% väestöstä. Alkoholia on sen sijaan kokeillut miltei koko kansa ja säännöllisesti kuppia ottaa reilusti yli puolet väestöstä.

Sen sijaan esimerkiksi päihdemyrkytyksien hoidoista noin 90% kohdistuu huumeiden aiheuttamiin myrkytyksiin. (Löytyy Stakesin julkaisun haittaosiosta). Voidaan perustellusti arvioida, että käyttäjämääriin suhteutettuna huumeiden käyttäjien osuus kaikista päihdehoidoista on kymmeniä kertoja suurempi kuin alkoholin käyttäjien.

Näillä lähtöarvoilla voidaan todeta, että jos kovia huumeita käyttäisi vaikka 10% kansasta, niin nykyinen terveydenhoitosysteemi, oli se sitten julkista tai yksityistä, ei siitä urakasta selviäisi.

Ani harva käy suoraaan esimerkiksi rännittämään pollea. Aloittamisen syynä lienee usein se, että ruoho alkaa tuntumaan liian pliisulle.

Jos pössyttely pysyy pössytelynä niin ei kai se kohonnutta skitsofrenian puhkeamisen riskiä lukuun ottamatta ole sen vaarallisempaa kuin tupakin poltto.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Puhut pääosin totuuksia. Pilvenpolttelun lähtökohdat ovat moninaiset, mutta se on kyllä ero alkoholiin, ettei kukaan sitä maun takia vedä, samaan tyyliin kuin esimerkiksi sikareita.
No ihan varmasti juo. Tai jos käytetään sanaa "vetää" niin tulkinta voi olla tuokin. Itse pidän kotona kohtalaista reserviä eri hintaisia viinejä, ja ne ovat kyllä ihan maun takia hankittuja. Kai siinä jokin jippo täytyy olla minkä vuoksi joku suostuu maksamaan viinipullosta vaikkapa 60 euroa, kun samanväristä lientä saa viereisestä hyllystä laatikollisen samalla rahalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös