Elokuvat: Jurassic Park oli kieltämättä aika kova juttu. Koviahan nuo erikoistehosteet oli aikanaan, ovat vieläkin. Indiana Jonesit tuli kaikki moneen kertaan katsottua, onhan nuokin edelleen yksi parhaista seikkailuelokuvasarjoista ikinä. Ylitse muiden oli kuitenkin Star Wars, josta potkaistiin käyntiin tämä uudempi trilogia juuri ollessani 10-vuotias. Ei sitä siinä iässä tajunnut, että Pimeä Uhka oli oikeesti ihan paska ja pyhäinhäväistys koko saagalle, vaan kävin kolme kertaa tuon katsomassa teatterissa. Vanhalla trilogialla oli kyllä paikka sydämessä jo tuolloin, mutta kyllähän nuo prameat erikoistehosteet,, Darth Maul ja pikku-Anakinin tarina osuivat kymmenvuotiaana aika hyvin maaliin. Toki tuo leffa on vanhemmalla iällä tippunut sinne pahnan pohjimmaiseksi Star Wars-leffoista, mutta kai se on myönnettävä, että Pimeä Uhka oli se leffa joka allekirjoittaneen sytytti Star Warseihin ihan tosissaan.
Musiikki: Kymmenvuotiaana aloin oikeastaan ensimmäistä kertaa kuunnella tosissaan musiikkia, tuohon asti sitä kuunteli lähinnä sitä mitä vanhemmat laittoivat soimaan ja toki ne omatkin Smurffi-kiekot pyörivät stereoissa aika runsaasti. Kuitenkin tuossa iässä ollessani, vuonna -99 perustettiin Kemissä eräs power metal-yhtye, jonka soitannassa oli jotain ihan käsittämättömän puhuttelevaa ja tuolloin ilmestynyt Ecliptica-avauslevy taisi olla ensimmäinen itse ostamani cd-levy. Sonata Arcticasta siis kyse, ja tuosta bändistä tuli se ykkössuosikki pitkälle nuoruusvuosiin asti, livenä tuli nähtyä varmaan parisenkymmentä kertaa ja levyt yms. tilpehöörit ovat edelleen tallessa. Kyllähän tuo edelleen toimii, mutta on kyllä vajonnut aikaisemmasta jumal-statuksestaan jo aikoja sitten, kun on löytynyt niin paljon muutakin musiikkia. Kunniamaininnat: Metallica, Iron Maiden, Nightwish, Eminem, Leevi & the Leavings, Tiktak.
Kirjat: Tolkienin tuotanto ja Stephen Kingin kirjat lähinnä. Varsinkin tuo jälkimmäinen aiheutti kyllä aika monet yöunien menetykset, ei ehkä ihan 10-vuotiaalle soveltuvaa matskua suurin osa noista Kingin tekeleistä. Edelleen herra on yksi suosikeistani, mutta jo 10-vuotiaana tajusin hänen kirjoissaan yhteisen kaavan - hyvän alun ja keskiosan jälkeen, loppua kohti nuo jotenkin aina lässähtävät. Tosin tuo on kauhugenrelle aika ominaista, kun alussa vähän vaan vihjaillaan asioista mutta loppua kohti avataan asioita välillä turhankin paljon. Tuntematon on kuitenkin aina paljon pelottavampaa kuin tunnettu.
MUOKS: Harry Potterit unohtui tästä. Tuo oli itse asiassa tähän ikähaarukkaan kirjoista varmaan kaikkein kovin juttu, kun monta vuotta kasvoi aika tasatahtiin Harryn kanssa ja jokainen kirja tuli ahmittua toistakymmentä kertaa. Myös sittemmin aikuisiällä olen tuon sarjan lukenut läpi parin vuoden välein ja hyvin toimii edelleen.
Pelit: Noin kymmenen ikävuoden korvilla, tai oikeastaan pari vuotta ennen sitä, taloon tupsahti ensimmäinen PlayStation. Formula 97 ja NHL 98 olivat ensimmäiset pelit tuolle ja voi helvata kun tulikin hakattua. Erityisesti änärin ihastuttava laserkiekko oli mieleeni, eikä seuraavat versiot tuntuneet yhtä hyvältä kun tempo laski niin paljon. Osaisin tuossa varmaan vieläkin ne pari satavarmaa maalintekokikkaa. Pari vuotta myöhemmin konsoliin eksyi peli nimeltä Final Fantasy VII ja tuo kyllä mullisti käsitykseni videopeleistä aivan täysin loppuiäksi. Edelleen kyseinen peli on meikäläisen all-time top vitosessa ja tulee tasaisin väliajoin pelattua läpi edelleen. Kumma kun nykypeleissä grafiikka on jo sitä tasoa, että erottaa hahmojen partahaivenetkin, mutta siltikään musiikin, hahmojen, tarinan, miljöön ja pelattavuuden osalta ei päästä edes lähelle tätä ajatonta klassikkoa. Ihan vääriin asioihin keskittyy 2010-luvun pelibisnes, perkele. Kunniamaininnat: Tomb Raiderit, Rayman, Hercules, Syphon Filterit, Metal Gear Solid.
Lelut: Leluautoja ja -lentokoneita oli aikamoinen kolonna, mutta lopullisesti pankin räjäytti sähköllä toimiva junarata, jota tuli veivattua päivittäin. Veturi ja pari vaunua ja ehkä noin neliömetrin kokoinen soikion mallinen rata, eipä sitä muuta hirveästi tuolla mielikuvituksella leikkiin tarvinnut. Toki kävin säännöllisin väliajoin ihailemassa alan liikkeiden näyteikkunoissa jyllääviä pienoiskaupunkeja, joissa monenmoiset eri junat painoivat menemään eri tasoissa ympäri viimeisen päälle viimeisteltyä miljöötä.
Urheilu: MM95 oli ensimmäinen turnaus, minkä muistan suhteellisen hyvin ja tuosta se jääkiekon seuraaminen oikeastaan lähti. Kymmenvuotiaana, vuosituhannen vaihteessa, kuitenkin kohtalona oli nähdä jos jonkinmoista pettymystä ja noiden parin Tshekki-tappion jälkeen kyllä tihrustettiin itkua aika pitkään. Saku Koivu oli se kovista jätkistä kovin. Seurapuolelta sitten toki -98 mestaruuden muistan ikuisesti, vaikken kovasta ruinaamisesta huolimatta päässyt hallille sitä todistamaan. Kunniamaininnat mäkimiehille, hiihtäjille, Litmaselle, Hyypiälle, Antti Niemelle ja Mika Häkkiselle.