On oikeastaan kiva tajuta ja vilpittömän julkisesti kirjoittaa etten ole kateellinen lainkaan, en kenenkään naisista, lapsista, materiasta varsinkaan.
Minä elän omassa kuplassani, olen vieläkin hieman pettynyt omaan ns. opiskelu-uraani, mutta pystyn nykyään elämään loistavan, tai kohtuullisen tulevaisuuden munaamisen kanssa. Ihan ite olen olen herkkänä pellenä fokusoinut ja tunteillut väärin.
Kateellisuus on ihmisen sielun pienuutta. Kypsymättömyyttä ja turhaa ajatteluajan hukkausta.
Ja sitten taas seuraavalle ajatuksen tasolle, pois omasta ympyrästä:
Muutamia ihmisiä tunteneena mietin, että ehkä kateellisuus on luonnollinen ihmisen ominaisuus, se ei ole ikinä karsiutunut vaan ehkä on nimenomaan rakentava voimakas perintötekijä.
Lällärit miettivät kateellisuutta, tekijät pitävät sitä luonnollisena motivaation lähteenä.
Tai eiväthän tekijät mieti mitään, eivät he tee elämästä vaikeata. Välttävät turhaa elon pähkäilyä.