Mistä kaikki alkoi? – näin minusta tuli sinikeltainen

[Via Dolorosa]

Tässä kurjuuden sekä urheilullisen tyhjyyden keskellä on ajatukset ja mieli palannut vahvasti takavuosien hienoihin/katkeriin/surullisiin/onnellisiin muistoihin, joten päätinkin repäistä ja raapustaa oman elämänkerran sekä tarinani, miten minusta tuli sinikeltainen Lukko-kannattaja.

Sinikeltainen sydän sekä veri ovat periytyneet minulle jo äidinmaidosta, mutta todenteolla kannattaminen sekä todellinen intohimo Lukkoon syntyi vasta, kun nuorena poikasena sain ensimmäisen kerran kokea Äijänsuon sekä pelitapahtuman omin silmin. Ajassa täytyy matkata taaksepäin, aina vuoteen 2003 saakka, jolloin sen ensimmäisen pelin sain kokea. Joku tiis- tai torstainen arkipäivä se oli ja vastassa oli Helsingin Jokerit. Ottelu tuli seurattua silloisessa E2-katsomossa (?), joka oli seisomakatsomon vasemmalla puolella, seisomakatsomosta katsottuna. Lukko voitti ottelun 3-1 ja pieni VD oli silti aivan myyty. Yleisesti tästä kaudesta ei vahvoja muistikuvia kuitenkaan ole, mikä onkin luonnollista, ettei ihan kaikkea tapahtunutta voi 11-vuotiaana muistaa. Tästä syystä en tätä kautta lähde sen enempää niputtamaan pakettiin. Sen kuitenkin muistan, että "virallisesti" kausi päättyikin vasta harjoitusotteluun Japania vastaan, joka valmistautui jääkiekon kotikisoihin. Muistaakseni Lukko tämän ottelun hävisi, jonka lisäksi rosteri taisi olla melko vajaavainen. Jostain syystä kuitenkin Pasi Saarela tästäkin pelistä jäi mieleen. Sellainen nippelitieto tosta kaudesta vielä, että muistan Robert Kronin hankinnan, tai ainakin sen kuinka paljon siitä puhuttiin omissakin piireissä. EP-scouttaus tosiaan kertoo erinomaisesta CV:stä, sekä kohtalaisista pisteistä Lukossa, mutta muuten ei kyllä muistu mieleen oliko mies vahvistus tai "vahvistus". Ehkä nestorit @Roku tai @Olkku pystyy kertomaan paremmin hänestä. Mutta sen pidemmittä puheitta, lähdetään muistelmien matkoihin.



Kausi 2003-2004 - se "ensimmäinen" kausi

Tästä kaudesta onkin jo selkeästi paremmat muistikuvat ja ensimmäisenä tulee mieleen se ihka ensimmäinen oma kausikortti, joka meillä junioripelaajilla oli, johon rei'itettiin aina merkki sisäänkäynnin yhteydessä. Se asia joka tulee päällimmäisenä pelillisestä menestyksestä mieleen, oli Lukon surkea alkakausi sekä Sami Torkin ja Ika Lehkonen surkeat välit, jos sellaisia oikeasti sitten oli. Lukko taisi olla sarjan surkeimpia joukkueita pitkään, jonka seurauksena Lehkonen saikin potkut ja laivan kapteeniksi astui Jukka Rautakorpi. Fun fact: Lukko-Ilves pelissä vieraskannattajien toimesta halliin oli tuotu lakana, jossa luki "Kahvakorpi raiskaa taitokiekon", joka on jäänyt elävästi mieleen. Jos Lehkosen johdolla Lukko kuului sarjan heittopusseihin, niin Rautakorpi seriffinä Lukko taasen oli sarjan parhaimpia joukkueita. Miltä sijoitukselta se Tukka-Jukka nyt Lukon nostikaan viidenneksi? Kahdestoista? Jos joku pelaaja herätti ihastuksen tunteita ikuisiksi ajoiksi, niin se oli ehdottomasti Janne Niskala, joka tuolla kaudella voittikin(?) puolustajien piste- taikka maalipörssin. Helvetinmoinen lämäri ylähyllyyn oli tavaramerkki, jota saatiin todistaa ja josta Niskala tutuksi tulikin. Pudotuspelit päättyivät Lukon osalta suoraan 4-0 tappioon Pallokerholle, jonka pelaajat siirtelivät maaleja pois paikalta. Mulkut. Mokkako se oli, joka kävi erittäin kuumana ensimmäisen pelin jälkeen. Oma fiilis tietenkin oli pettymys, mutta oli kiva nähdä Lukko ihan oikeissa pudotuspeleissä tuolloin. Puhutuin hankinta oli NHL-tähden Keith Tkachukin velipoika Daniel, joka hänkin oli ykköskierroksen varauksia. Ei tainnut kuitenkaan olla mikään sateentekijä.



Kausi 2004-2005 - NHL-tähdet SM-Liigassa

Tämä on ehdottomasti yksi hienoimpia kausia, jota olen kannattajana päässyt kokemaan. Fiilikset olivat ko Pitsiturnauksessa erittäin korkeat, kun Santala kävi kuulluttamassa sopimuksesta NHL-pelaaja Esa Pirneksen kanssa. Pirneksen lisäksi isoista valoista saapuivat myös Pettinen, Gill sekä Roloson, jotka olivat aivan maagisen hyviä pelaajia. Toki niitä oli muillakin joukkueilla sankoin joukoin pelaamassa ja oli kyllä nautinto saada nähdä sellaisia pelimiehiä pelaamassa Lukkoa vastaan, kuin Saku Koivu, Olli Jokinen, Toni Lydman, Marek Zidlicky, Janne Niinimaa, Brian Campbell, Tim Thomas, Patrik Stefan etc etc. Tasollisesti varmaan kautta-aikojen kovin Liiga-kausi, jonkalaista ei enää ikinä tule olemaan. Mistä muustakaan työsulkukauden 04-05 voisi muistaa, kuin puolivälieräsarjasta IFK:ta vastaan? Sarjan 4. ottelu on vieläkin "se" ottelu, joka on ollut paras paikanpäältä ikinä seurattu kamppailu. Pentti-huudot ja joukkutappelu ovat kyllä niin ikimuistoista taidetta, että ei taida yksittäinen peli päästä lähellekään tämän ottelun tunnelmaa. Tosikot voivat nyt löysätä hieman kukkaa päästään. Väkivalta ja ajojahti eivät kuulu nykyajan jääkiekkoon, mutta tässä oli silti sitä jotain, joka tullaan muistamaan aina.

Ensimmäiset 2.5 kautta Lukko-kannattajana olivat hienoa aikaa. Ikuinen rakkaus Äijänsuohon sekä Rauman Lukkoon oli syntynyt. Joukkue pelasi hyvin, joukkue pärjäsi runkosarjassa ja joukkueessa oli myös liuta mielenkiintoisia pelaajia näiltä ajoilta joita oli ilo seurata. Sami Torkki, Janne Niskala, Pasi Saarela, Toni Koivisto, Toni Porkka, Tomi Pettinen, Hal Gill, Dwayne Roloson, Esa Pirnes, Shayne Toporowski, Steve Larouche, Petri Vehanen, Erik Hämäläinen sekä nuori Bono Heikkinen. Tämän lisäksi ainakin minä pidin "vanhasta hallista", vaikkei siellä mahtunut kahta ihmistä kävelemään vierekkäin käytävillä. Aika varmaan kultaa muistot, mutta osa tunnelmasta kuoli halliremontin yhteydessä. Koko päädyn puista seisomakatsomosta sekä "tiivistäkää seisomakatsomosta" kuulutusta on ikävä. Samaan aikaan oma nälkä kasvoi syödessä ja menestystä rupesi kannattajana odottamaan yhä kovemmin ja enää ei itsellenikään riittänyt vain paikalle pääsy Lukon otteluun. Ei sitä olisi ihan heti uskonut silloin, että seuraavan kerran Lukko pääsee pelamaan mitaleista vasta kuuden vuoden kuluttua, samalla kun ylläolevista pelaajista suuri osa lähti heti työsulkukauden jälkeen ja osa ei enää iki palannut ja yksi joutui lopettamaankin. Näistä nimistä vain yhden pelaajan tapahtumaton paluu on jäänyt harmittamaan vietävästi, nimittäin Sami Torkki. Aivan niitä lempipelaajia, joka ei ikinä ehtinyt tehdä paluuta Lukon paitaan.

Vuodet 2005-2009 olivat enemmän taikka vähemmän kannattajana raskaita. Oli Tolvasta ja Toivolaa, uutta hallia, Josef Strakaa ja lukuisia voitettuja paikalliskamppailuja Ässiä vastaan. Sen sijaan joukkueena menestystä ei ollut, eikä homma oikeastaan missään vaiheessa lähtenyt raiteilleen. Hienojen ja mielenkiintoisten pelaajien vastakohtana joutui katsomaan Petri Tähtisaloa, Henrik Juntusta, Tero Koposta, Pasi Häkkistä, Topi Lehtosta sekä monen monta muuta turhaketta, samaan aikaan kun omat kirkkaimmat tähdet loivat uraansa toisaalla kuin Lukossa ensisijaisesti Ilkka Heikkisen, Petri Lammassaaren, Kalle Sahlstedtin sekä Tarkin veljesten johdolla. Näihin aikoihin sitä miettinin oikeasti, että mikä se Lukon "oikea taso" onkaan. Menestyvästä joukkueesta valahdettiin rupusakiksi, jonka jälkeen nihkeä nousu alle keskitason joukkueeksi, kunnes kaikki räjähti jälleen käsiin ja Lukko oli lähellä karsia koko paikastaan jääkiekon SM-Liigassa. Lapsenusko oli muuttunut pessimistimyydeksi sekä epäuskoksi menestymisestä.

Näiden kysymysten keskellä Lukko kuitenkin palasi kotimaisen kiekkoilun kärkeen, kun Uraman 2. sekä 3. kausi toivat sitä kauan kaivattu ja odotettua menestystä, joka päättyi 3. kauden pronssista seuraavan kauden potkuihin. Uraman aika Lukossa oli melkoista tuuliviireilyä, mutta kuitenkin jälkikäteen ajatellen ihan OK. Jos ei muuta, niin Lukolla oli ainakin aivan timanttisia hyökkääjiä McLeanin, Morrisonin, Lindgrenin, Tukosen sekä Petruzalekin johdolla, joiden ansioista Lukolla oli pari kautta Liigan terävin kärki hyökkäyksessä.

Dufvan aikaa en tähän rupea purkaamaan, koska siitä ja sen jälkeisen lähitulevaisuuden ajasta voi lukea vaikka erittäin pienesti tiivistetysti tästä. Dufvan aika oli kannattajana kuitenkin hienoa ja poikkeuksellista. Lukko oli menestyvä jääkiekkojoukkue ja pelasi neljässä vuodessa kolme kertaa väliereissä.


Summasummaarum. Takana on sellaiset 17 kautta erittäin aktiivista elämää Lukon kanssa, joista kausikortti on ollut mukana n. 10 kauden ajan. Pyöreästi laskettuna n. 350 ottelua on tullut katsottua Äijänsuon katsomossa ja varmaan sama määrä otteluja kuunneltu Risto Leinon kautta.

Rauman Lukko on minulle kuin elämänkumppani, joka ei ikinä vaihdu taikka tule ikinä katoamaan pois. Ehdottomasti yksi tärkeimmistä asioistani elämässäni, jonka vuoksi olisin valmis antamaan vaikka toisen munuaiseni, jos tarve sen vaatisi.

Miten sinusta tuli sinikeltainen?

 

[Roku]

Homma alkoi joskus 70-luvun puolivälissä, tai hiukan puolivälin jälkeen. Kevättalvella tai syksyllä -77 olin isän kanssa ensimmäistä kertaa Äijänsuolla, en mitään mistään tajunnut, mulla oli maha kipeä varmaan jännityksestä ja halusin lähteä kahden erän jälkeen kotiin mutta äijä ei suostunut kun kerran oli "lipuista maksettu". Olin 9 tai 10-vuotias, sen verran rupee toi muisti jo pätkimään että en nyt saa päähäni mikä joukkue Lukkoa vastassa oli tuolloin.

Sen jälkeen kyllä kului jonkun aikaa ennen kuin uudestaan menin halliin, mutta kyllä se semmoisen kipinän kumminkin jätti kytemään vaikkei kokemus sinänsä mikään miellyttävä ollut tuon vatsakivun takia, joka tosin sitten helpotti itsestään eikä mennyt edes pitkät kalsarit vaihtoon.

Ne oli aikoja kun Äijänsuo oli kylmä halli, välillä taisi ulkona olla pakkasta -20 astetta ja hallissa -25. Tuomarit luistelivat pipo päässä ja ylimielinen Antti Koskinen hanskat kädessä. Lukemattomia kertoja seisoin varpaat jäässä seisomakatsomossa vaikka siihen sitten jo osattiin valmistautua että kylmää on, mutta kun ei mitkään huopikkaat tuntuneet riittävän.

------------------------------

Robert Kronista kaudella 2002-03 sanon sen että suurimmaksi osaksi jutut hänen erinomaisuudestaan menevät Ika Lehkosen hehkutuksen piikkiin. Ei sillä, kyllä Lukossa paljon huonompiakin ulkomaalaisia pelaajia on ollut ja pelannut mutta ei mies nyt semmoinen jumala sentään ollut kuin Ika messusi. Ikahan uhosi nauhoittavansa Kronin harjoittelua ja pelaamista ja esittävänsä niitä nauhoja pelaajille ym ym.

Mielipiteitä tietysti jokaisella on ja varmaan olen minäkin aikoinani kovasti Kronia palstalla kehuskellut, mutta kyllä mä sanon että silti tuon kauden ulkomaalaisista esim. Quinn Hancock oli parempi, Jason Ulmerista puhumattakaan. Jos Kron oli Ikan yliarvostama niin Ulmer puolestaan oli hyvinkin aliarvostettu.

 

[Jannun Alpakat]

Oma tarkempi seuraaminen Lukkoa kohtaan on alkanut noin 2010. Itse syntynyt 2001. Lukko seuraamiseni alkoi, kun muu perheeni seurasi paljon lukkoa niin itseäkin alkoi kiinnostaa kettupukuisten peli. Toki en vielä älynnyt pelaajista mitään, mutta oli se aina siistiä tuulettaa final countownin johdolla, kun maaleja tuli. Aloin jälkeenpäin enemmän ja enemmän keräämään lukon nimikirjoituksia, fanituotteita ja pelit rupesivat kiinnostamaan huomattavasti enemmän. Viimeiset 8 kautta on tullut seurattua melkein jokainen peli, joko paikan päältä tai sitten URHO TV:n, Nelosen Pron, Ruudun tai Telian palveluista. Nykyään jokaista kautta odottaa innolla, ja toivoo joko vihdoin olisi meidän vuoro, ja tällä hetkellä uskon että siihen ei mene enää kauaa, kun mestaruusviiri nostetaan kattoon ja tori täyttyy.
Joten jään innolla seuraamaan ensi kautta ja toivon, että JVDT 2 vetää ensi kaudella pitkän kevään.

 

[Haka Maori]

Mikko Peltolan ajoilta ekat muistikuvat kun kiekkoa oli itse jo hetken pelaillut Curre-Liigassa eli joku 95 vuosi varmaan aika lähellä.

Hallilla tuli vietettyä ihan nassikkana enemmän aikaa kuin kotona, viikonloput oli automaattisesti aamusta iltaan hallilla kun faijakin oli kova penkkiurheilija.

Oli se sitten B/A-junnujen tai liigan treenit tai peli, siellä oltiin katsomossa.
Ja Lehkosen aikaan kun kauden alla treenien lopuksi laittoivat rokkia soimaan hallin kaiuttimista ja vetivät varmaan tunnin pelkkää luistelua normitreenin päälle, siellä oltiin katsomossa metrin mittaiset natiaiset vetämässä ilmakitaralla ac/dc:n tahtiin.

Vähän off topicina mieleenpainuvimpia muistoja on vuosituhannen vaihteelta kun Lukon mukana kävi treenailemassa joitakin Washingtonin farmiäijiä ja yhdeltä heistä sain Calle Johanssonin puumailan.

Oli kyllä pikkupojalle kuin toinen koti ja se onnellisuus kun koulun jälkeen pääsi hallille, se ei ikinä tule unohtumaan.

 

[Dexu]

Itelläni eka kerta äijänsuolla oli isän mukana joko kaudella 82-83 tai 83-84. Vastustajasta tai itse pelistä ei ole mitään muistikuvia eikä se varmaan vielä ollut mikään alkusysäys. Kiinnostus jääkiekkoon heräsi vasta kun naapurinpojan mukana lähdin korttelikiekkoon mukaan ja siitä parin vuoden päästä pääsin ensimmäiseen Lukon ikäkausi joukkueeseen mukaan ja sen mukana tuli pelipassi kakkkiin kotiotteluihin. Siitä lähtien jäähallista tulikin jo melkein toinen koti.

Varhaisimpia muistoja jäähallista on se jalkapallokentän puolella oleva seisomakatsomo vaihtoaitioiden takana jossa tuli kavereiden kanssa juostua ja etsittyä kiekkoja tai katsojien taskuista pudonneita kolikoita. Muistan Nortamonkadun pääkatsomon puoleisessa nurkassa olleen kioskin, jonka katolla oli iso pahvista tehty sarjataulukko, jota hallimiehet sitten aina otteluiden välissä kävivät manuaalisesti päivittämässä. Samassa kioskissa oli luukku ulospäin, jonne aina erätauoilla juostiin ulkokautta hakemaan lihapiirakkaa ohi pahemman ruuhkan.

Siihen aikaan halliin käveltiin vielä ulkokautta niistä vanhoista pukkareista ja jo ennen pelejä kun pelaajat kävelivät alkulämpöön jäälle oli mäki täynnä kakaroita ruinaamassa mailoja. Pelin jälkeen järkkärit olivatkin sitten jo ajamassa ylimääräiset pois sinne verkkoaidan taakse. Joskus pelaajat heittivätkin mailansa sen verkkoaidan yli, mutta ennen kuin se maahan ehti osumaan niin siinä oli jo varmasti kolme käsiparia kiinni ja sitten se oli vain siitä kiinni, että ketä oli vahvin. Kerran sain ennen peliä Myllyksen lupaamaan antamaan oman mailansa pelin jälkeen ja voi sitä pikkupojan onnenpäivää, kun matsin jälkeen Jamo pyysi järkkäriä päästämään minut hakemaan hänen mailaansa sinne kumimaton viereen.

Kaudesta 87-88 on ensimmäiset selkeät muistikuvat Ilves välierineen ja Tappara finaaleineen. Eipä sitä silloin 10-vuotiaana nassikkana tajunnut, että seuraavaa finaalipaikkaakin ollaan edelleen jahtaamassa. Saatikka sitten että olisi joskus päässyt juhlimaan mestaruutta. Niistä finaaleista muistan kuinka ne tuli katsottua sieltä paperitehtaanpuoleisesta päädystä, jonne oli rakennut telineillä sellainen pieni lisäseisomakatsomo sen päätyseinän ja laidan väliin. Silloin myös tuli ruinattua mailaa kun pelaajat siitä vierestä poistuivat ulos, mutta mailan sijaan Tapparan Erkki "Ekku" Lehtonen antoi ilta-sanomien parhaan pelaajan merkkinä saamansa metallilaatan mun käteeni. Laatta on tottakai edelleen tallessa.

Omat vahemmat ei olleet mitään lätkä ihmisiä ennen kuin itse aloin pelaamaan kiekkoa ja mun pelien seuraamisen kautta heistäkin tuli Lukkolaisia ja varmaan jo joskus 86 ostivat ensimmäisen kerran kausikortit ja siitä lähtien se on myös joka kausi ollut. Itellä oli se junnujen pelipassi, mutta siitä huolimatta vanhempani hankkivat myös minulle kausikortin heidän vierestään varmaan joskus kaudeksi 90-91 ja siitä lähtien on itte tullut seurattua pelejä passipaikoilta.

Nyt muutaman edelliskauden aikana tätä sinikeltaista sydäntä on pyritty juurruttamaan omille pojille. Nuorimmainen täytti vasta alkuvuodesta 4-vuotta, mutta silti hän on missannut ehkä 2-3 kotiottelua parin viimeisen kauden aikana. Eli hyvältä nauttää myös tulevien sukupolvien Lukkolaisuus.

 

[sir jusa]

Taidan olla ihan omassa ikäluokassa tässä porukassa. Jo 1960-luvulla Äijänsuolla isän kanssa. Kuitenkin vain 4-v vuonna 1963 eli mestaruutta en muista enkä ollut paikallakaan. Mutta kyllä Esa Isaksson, Jylhä, ym. näin pelaamassa, mieleen jääneet mm. kankea Globensky, ja kanukkivalmentaja (jonka nimeä en nyt muista), joka otti yv;llä välillä maalivahdin pois myös vaikka 2. erässä ja 4 pelaajaa otti omansa kiinni, jolloin kaksi jäi vapaammaksi, Lukko-Ässät yli 7000 katsojaa seisomassa tiiviisti kuin silakat ja tunnelma, jota ei nykyaikana ihan ole, Joukki Rinne ja Forssin Masa pitivät vastustajia välillä jopa pilkkanaan, Ismo Villa, Juhani "Pruutta" Wallenius joka teki monta maalia ampumalla suoraan B-pisteen aloittajana, Jorma Vehmasen bravuuri laukaus B-pisteen kaarelta, Peltosen veljekset jne. Paljon kivoja muistoja ja persoonallisia pelaajia. Vielä yksi muistiin jäänyt koskee Tamia, kun muut Tepsiläiset pelaajat lähtivät Äijänsuolta bussiin verkkarit päällä, Tamilla ns. suorat housut eli teryleenit jalassa, diivailija jo silloin.

 

[Jukan takahiukset]

Se oli 80-luvun ihan alkupuolta, kun isä oli kuulemma ottanut minut halliin mukaan pitkän mankumisen jälkeen. Olin tuolloin sellainen varmaan viiden vuoden ikäinen, paatintapin kokoinen poikanen. Enhän minä sieltä seisomakatsomosta mitään nähnyt ja muistan sellaisen, että istuin isäukon hartioilla ja seurasin varmasti kaikkea muuta kuin itse peliä. Pelkäsin aika lailla isojen äijien huutelua. Silloin meteli hallissa oli jotain ihan muuta kuin nykypäivänä. En tuosta mitään semmoista fiilistä vielä saanut, jotta olisin halunnut peliä mennä uudelleen katsomaan. Äijä vei minut ensimmäisen erän jälkeen kotiin, koska olin alkanut kiukutella ja pitkästyä pelissä sen verran, että isän pinna paloi. Toki hän lähti siitä suorilta jatkamaan pelin katselua. Seuraavaa peliä odottelinkin sitten muutaman vuoden.

1986 syksyllä muistaakseni, olin siellä Nortamonkadun puoleisessa päädyssä sitten katsomassa Lukko-HIFK peliä. Pieni natiainen olin vielä silloinkin, mutta tuosta pelistä minulla on jo jotain muistikuvia. Lukko voitti pelin 5-3. Yhden maalin teki ainakin Esa "Kalle" Tommila, joka laukoi sinisen jälkeen kunnon tykin ohi nuoren lupaavan maalivahdin, Sakari Lindforsin. Myös Jari "Lapa" Laiho taisi läpiajosta onnistua maalinteossa. Enpä tuolloinkaan uskaltanut mitään huutaa, kunhan siinä isäukon vieressä seurailin, tällä kertaa jo vähän peliäkin. Meteli oli pienen pojan korviin valtaisaa.

Pikkuhiljaa aloin etäisesti ymmärtämään, mistä tässä on kysymys. Hallissa ei pahemmin erätauoilla liikuttu, kun paikat menivät samantien jollekin muulle. Peliin tultiin jo ennen alkulämpöjä, jotta saatiin paikat yläosasta ja kaiteen vierestä, jotta minäkin olisin nähnyt jotain. Järkkärit olivat jotenkin pelottavan ja vittumaisen oloisia. Eipä paljon kukaan istuskellut penkeillä ilman lippua. Heti oli joku kannoilla, jos yritti mennä istumaan. 80-luvun jälkipuoliskolta mieleen jäivät ainakin Myllys, Kuusisto, Forss, Tommila, Laiho, Vuori, Measures, Belland (isän mielestä tänä päivänäkin paras pelannut pakki). Niitä paperisia kokoonpanolistoja keräilin kotiinkin asti. Eipä tullut sitten säästettyä ainuttakaan. Joku vuosikirja taitaa olla 85-90 vuosien ajalta kuitenkin. Ja tottakai erätauolta jäivät mieleen ainakin autot, joita esiteltiin yleisölle.

Playoffs 87-88 kaudelta muistuu mieleen yllättävän hyvin. Halliin taisi virallisesti mahtua tuolloin 6000 katsojaa. Meteli ja meno oli aika sanoinkuvaamatonta. Tampereella Lukko taisi voittaa ratkaisevan pelin 2-6, joista Jari "Toke" Torkki teki Lukolle kolme maalia. Voi olla, että muistan väärinkin.

90-luvun taitteessa Lukko sai jalkeilleen ihan nimekäänkin porukan. Mieleen on jäänyt sellaisia nimiä kuin Hannu Järvenpää, Vladimir Myshkin (ei helvetti miten neuvostoliiton maajoukkuemaalivahti oli huono), Esa Keskinen, Jari Torkki, Jari Neuvonen jne. Nuorista oli mukana Porkkaa, Grönvallia, Alataloa. Saarela ja Rintanenkin taisivat vähän mukana olla. Karsintaan Lukko päätyi sitten Kärppiä vastaan. Taisi olla niin, että jossain Rauman pelissä toisen erän jälkeen Lukko oli häviöllä 0-4. Sieltä Lukko kuitenkin vaan nousi 5-4 ja? voittoon. Tuolloin tuli se lopullinen syttyminen sinikeltaisille. Joku voi viedä sinut hallille, (tässä tapauksessa oma isä, kuten monella muullakin), mutta itse se koko homma on jossain kohtaa omaksuttava, ja tämä oli se minun taitekohta. Huusin ja kiljuin mukana jo aika tavallakin.

90-luvulla tulikin sitten viihdyttyä hallilla ihan yhtenään. Hockey Nightista tuli Lukon peli ehkä tyyliin kerran kaudessa. JOstain syystä ainakin Rauman peleissä lähetys saattoi olla poikki eränkin tai jopa koko ottelun. Lukolla oli koko ajan kova joukkue jalkeilla vuoteen 1996 saakka, vaikka jotkut tekijät estivätkin sitten pronssia kirkkaamman mitalin. Niistähän ollaan jossiteltu täällä useastikin. 2000-luvun taite oli taas hienoa aikaa. Hallissa oli mekkalaa ja Lukkoa oli vaikea voittaa kotonaan. Tuolloin opiskelin Raumalla vielä ja mukaan tuli sitten kiekon lisäksi muitakin nuoren miehen juttuja. Kyllähän siinä tuli tutuksi jälkipelit, Kalliohovi, Baarikaappi jne.

Muutto tänne Uudellemaalle 2000-luvun alkupuolella valmistumisen jälkeen ei ole vienyt kiinnostusta Lukkoa kohtaan. Vuosikausia on jo pystynyt seuraamaan Lukon edesottamuksia TV:stä. Raumalla tuli käytyä mm. tällä kaudella enemmän kuin pitkään aikaan. Perhe-elämä ja työt vievät niin paljon aikaa. Varmaan kymmenisen peliä tuli Äijänsuolla nähtyä. Mulla on 11-vuotias poika, josta on tulossa neljännen polven Lukkofani. Löytyy lippuja, Niskalan pelipaitaa, pipoa jne. Kirkkaimpana helmenä Rannikkotykin maila. Löytyy hänen palkintovitriinin vierestä.

Poika huutaa pelissä minua jo paljon enemmän ja välillä pitää vähän toppuutellakin. Ei se perkelettä tai puusilmää pahempia juuri huutele, mutta silloin tällöin saa kuumennettua vastapuolen porukkaa aika hyvin. Lukko-TPS pelissä 2-1 rl. (Press) poika kuumensi huuteluillaan yhden turkulaisen matin tai tepon A6 katsomossa. Piti sitä äijää sitten vähän muistuttaa, että älä nyt pienen pojan anna mennä noin pahasti ihon alle. Hämeenlinnassa joku yrväke lähti huutelemaan pojalle myös, kun tämä huuteli Karjalaiselle Tukosen ajon jälkeen. Siinäkin sitten isällisesti piti tätä nappiverkkaria muistuttaa.

On oikeastaan ihan hienoa mennä täällä Uudellamaalla vastavirtaan ja kannattaa Lukkoa. Jollain tavalla täällä jengi ymmärtää sen aika hyvin ja jopa kunnioittaakin sitä. Pitää vain muistuttaa aina Raumaa ja Sinikeltaisia olemassa olollaan. Hienoa on, että seuraava kannattaja suvussamme on selkeästi ottanut homman itselleen ja pitää häpeilemättä Lukkokamoja koulussaan. Mahtava homma!

Pitkä raapustus tuli, mutta tuli kuitenkin.

 

[Anu Saukko]

Kai minusta siellä ihan isäni kivespusseissa tuli sinikeltainen. Olin siis sellainen sinikeltaisen värinen siittiö, kuulemma. Näistä ajoista en oikein muista mitään, mutta sen päivän, kun ensimmäistä kertaa tajusin tämän olevan jotain suurempaa, muistan - ja hyvin.

Se päivä oli 7.1.2005. Lukko-Ilves 5-1. Tämän päivän jälkeen pieni Anu Saukko kaivoi ensimmäisen poteronsa Lukko-paita päällä takapihan hiekkalaatikkoon.

Vaikka aikaisemminkin olin varmasti vieraillut Äijänsuolla jo ehkä 90-luvun lopulla niin jostain syystä se "tietoinen aika" alkoi juuri tästä päivästä. Monia asioita on edelleen kirkkaasti mielessä tästä pelistä. Tässä klippejä kyseisestä ottelusta:





Olihan tuo 2004-2005 hienoa aikaa alkaa ensimmäistä kertaa tajuamaan, että tässä jos jossain, on sitä jotain. Tuo joukkue tulee aina olemaan minulle se The Joukkue. Roloson, Hämäläinen, Saarela, Gill, Toporowski, Larouche, Pettinen, Porkka, Niskala, Koivisto, Pirnes, Vehanen ja YLI-JUNNILA! Muutenkin hieno kausi, kun näki heti esimerkiksi Saku Koivua ja kumppaneja livenä.

Katselin päivät pitkät tämän nipun pelejä Ganal-TV:stä ja pleijareihin ostettiin kanavapaketti (MTV/Canal+). HIFK-sarja muistuu edelleen mieleen. Muistaakseni nauhoitin nuo pelit VHS-kasetille ja olen tässä viime päivät yrittänyt etsiä niitä. Valitettavasti taitaa vain olla hävitettenyä jo. Olisivat olleet kyllä kultaakin kalliimpia tällä hetkellä.

Vuodet 2006-2009 menevät aika sumussa itselläni. Muistan ainakin, että kovana poikana huutelin seisomakatsomossa Toivolan pelikirjaa ja näyttelin Karalahdelle keskisormea. Onhan näiltä ajoilta jäänyt positiivisiakin juttuja, kuten Straka, Toporowski sekä Saarenheimo-Haataja.

Vuodesta 2009 eteenpäin kaikki ovat jo kirkkaasti muistissa. Toki sen huomaa, että positiiviset jutut jäävät paremmin mieleen. Esimerkiksi 2011 pleijarisarja KalPaa vastaan on paremmin muistissa kuin Juha Vuoren aikakausi.

Jatkoaikaan liityin vuonna 2014 ja se kyllä mullisti koko seuraamisen seuraavalle tasolle. Kiitos siitä teille!

 

[J.Hetfield]

Kaikki taisi alkaa siitä kun omassa huoneessani lämäilin pehmokiekkoa ovea päin ja pihalla homma jatkui isäni tekemään puumaaliin. Luistelu/kiekkokoulun kautta, jotka aloitin n. 4 vanhana, kautta kortteliliigaan. Oisko ollu Lukko Rögle? Sitten siirtymä Lukon Jypht:n paitaan ja oisko E1/E2 iässä kun tuli paitsiot ja pitkät kiekot mukaan. Ottelut miteltiin usein Lähdepellolla raikkaassa pakkassäässä. Joitain toki oli myös harkkahallissa. Sunnuntaisin oli harkat tyyliin 8-9 aamulla jos oikein muistan. Sen kuitenkin muistan hyvin että jatkuvalla syötöllä olin vasemmassa laidassa pelatessani paitsiossa, alvariinsa siis. Vanhemmatkin taisivat huomata että poika se on parempi että jatkat sitä futista ja sählyä. Kiekkoura loppui näin lyhyeen.

Mutta ne edustuksen pelit sekä hallilla käynti sytyttivät jo varhain palon itse lajia kohtaan. Kaiken lisäksi junnut pääsi seuraamaan ilmaiseksi edarin otteluita. Junnuista aasinsilta muuan Juhani "Junnu" Jasuun joka pelasi samassa joukkueessa tuolloin. Oli tosi taitava jo tuolloin, moni seurasi tarkkaan hänen tekemisiään.

Aikakaudet 05-09 oli "hiljaiseloa" johtuen varmaan nuoruusajoista, armeijasta etc. Kovasti tässä toivoo kannattamallemme rakkaalle seuralle menestystä, kyl se perkule sielt viel tulee!

 

[Veffi]

Itselläni ei mitään muistikuvia milloin olen ensimmäisen pelin Äijänsuolla nähnyt. Olen asunut pienen ikäni Pohjois-Satakunnassa, aika lailla keskellä Porin ja Tampereen välissä. Suku tulee Raumalta ja sen ympäriltä, joten luonnollisesti Lukko on ollut se ainoa vaihtoehto myös allekirjoittaneelle. Kaikki muut kannatti Ässiä tai Tapparaa, joten luonnollisesti Lukko-fanina ei elämä vähemmistönä ollut kovin ruusuista.

Välimatkasta johtuen peleissä ei tosiaan paljoa tullut käytyä, ja ensimmäinen otteluni taisikin olla pitsiturnauksessa, joko 2002 tai 2003 jolloin mukana oli myös TsSKA Moskova. Muistikuvia ei noista peleistä juuri muuten ole, mutta joku tähtistatuksen kaveri siellä pelasi erivärisellä kypärällä kuin koko muu joukkue.

Pienenä poikana työhuoneen lattia tuli tutuksi, kun isän kanssa kuunneltiin Ramonan nettilähetyksestä Leinon Ripaa, ja "Voittoisaa illanjatkoa!" sekä ne ensimmäiset rummut Final Countdownista nostavat edelleen hymyn kasvoille joka kerta. Muistikuvia peleistä ja pelaajista alkoi tulla sitten vuonna 2009 kun UrhoTV aloitti. Sen jälkeen onkin katsottu kaikki pelit milloin mistäkin palvelusta.

Oma kannatukseni pääsi kunnolla vauhtiin 2017, kun muutin Raumalle. Sen jälkeen kotipelejä on jäänyt näkemättä livenä 6 kappaletta, ja vieraspelejä on käyty katsomassa ainakin tuon menetetyn kuuden verran. Tarkoituksena on käydä katsomassa yksi vieraspeli uudessa hallissa per kausi, tällä kaudella jäi käymättä kun pudotuspeleissä oli tarkoitus käydä. Halleja kumminkin on kierretty Porissa, Turussa ja Tampereella.

Tyttöystävän pakotin peleihin mukaan myös hänen muutettua Raumalle, ja lähes yhtä intohimoinen fani on kuoriutunut sieltäkin. Ensi kautta odotetaan innolla, ja kannujahti alkaa taas!


Ps. Fun fact; Olen pelannut Heikki Liedestä vastaan jalkapalloa vitosdivarissa. Voitettiin.

 

[Via Dolorosa]

Hienoja sekä mielenkiintoisia kertomuksia tullut luettavaksi paljon. Varsinkin vanhemmilta saadut ja jälkipolviin periytyneey Lukko-juuret lämmittävät kovasti allekirjoittaneen mieltä!

 

[asyouwere]

90-luvun loppupuolella minut vietiin ekan kerran alle kouluikäisenä Äijänsuolle. Peli oli Ässiä vastaan ja Lukko voitti niukasti. Sen jälkeen ei paljon tarvinnut kuulemma erikseen kysellä mennäänkö vielä uudestaan ja mikä on Satakunnan ja koko maailman paras lätkäjoukkue. Pelistä en tosin muista muuta kuin lopputuloksen ja sen, että linjatuomari otti laidasta kiinni molemmilla käsillä tukea hypätessään purkukiekon yli.

Varsinaiset muistikuvat alkavat kuitenkin 2000-luvun alkupuolelta. En ole varma, onko aika kullannut muistot mutta sellainen fiilis on, että Lukko tuli kotipeliin tuohon aikaan aina ihan helvetin lujaa. Oletus oli aina, että viimeistään ekan vitosen jälkeen on vähintään yksi maali taululla, Siihen aikaan oli myös se avausmaaliveikkaus, johon sai laittaa muistaakseni viisi arvausta Lukon (vai ottelun?) avausmaalin syntyajaksi. Se lujan aloituksen oletus näkyi siinäkin, että muistaakseni melko usein voittaja jouduttiin siltikin arpomaan useammasta veikkaajasta jos maali oli syntynyt ensimmäisillä minuuteilla, niin paljon niitä veikattiin. Meidän taktiikka oli aina se, että neljä veikkausta johonkin sinne alkuminuuteille ja viides oli aina 50.00. Ja toimiva taktiikka olikin, sillä peräti kaksi kertaa tuli voitto tuolla veikkauksella vaikkei osunut edes minuutilleen. DVD-soitin oli ainakin toinen palkinto, ja siihen kylkeen leffa nimeltä "Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme". Ikinä en ole kyseistä leffaa katsonut mutta nimi jäi mieleen. Toista palkintoa en tähän hätään muista. Vähän ehkä eksyttiin aiheesta nyt.

Pelit katsottiin aina pääasiassa H-katsomosta, ellei sitten oltu jonkun ystäväperheen kanssa peliä katsomassa niin että mukana oli enemmänkin lapsia. Silloin mentiin perhekatsomoon, mistä minä en erityisemmin pitänyt sillä eihän siellä samanlaista tunnelmaa ollut. H-katsomossa oppi niin sanotusti tavoille aika äkkiä. Etenkin tuomareille vittuilun jalon taidon oppi hyvin nopeasti. Noita aikoja kun muistelee, niin välillä hymyilyttää nykypäivän keskustelu lasten kuulemasta "törkeästä kielenkäytöstä" jääkiekko-otteluissa. En minäkään mielestäni kovin kieroon kasvanut, vaikka melkoista suomen kielellä leikittelyä sain usein todistaakin.

Kaipaan edelleen sitä vanhan hallin tuoksua. Ei mitään hajua mistä se tuli mutta hitto, että siihen tuoksuun liittyy muistoja. Ja aina kun siihen jossain törmää niin samalla tulvii kaikki muistotkin mieleen. Conquest of Paradisea kaipaan tietyllä tavalla myös, vaikka se takaisin tulikin. Hienoa, että tuli mutta ei se enää samanlaista pelon, jännityksen ja odotuksen sekaista tunnereaktiota aiheuta kuin lapsena. Silloin se oli joka kerta jotain eeppistä.

Timo Peltomaa, Petri Lätti, Matti Kaipainen, Pasi Saarela, Leonids Tambijevs, Zdenek Nedved. Useimmiten olin joku näistä, kun pelasin Lukon matseja läpi eteisessä sählymailalla ja -pallolla. Heilutuslipun sai kivasti aseteltua oviaukon eteen niin, että jäälle tultiin "lakanan" läpi niin kuin oikeissakin peleissä.

Pelitapahtumiin liittyy minulla aina vahvasti myös matkat. En ole Raumalta, joten se oli aina yli tunnin matka molemmat suunnat yhteenlaskettuna kun käytiin peleissä. Se ei kuitenkaan haitannut, paitsi silloin kun jouduttiin tulemaan erityisen kirvelevä tappio niskassa kotiin. Ramona päälle ja kuunneltiin valmentajan "kootut selitykset", niin kuin joku aikuinen autossa aina ennen lehdistötilaisuuden alkua sanoi. Toisaalta silloin kun voitettiin, niin oli mukava makustella voittoa koko kotimatkan.

Kyllä tässä muistellessa huomaa, että ihan valtava henkinen pääoma tämä Rauman Lukko on. Vaikka (näin kärjistäen) valtaosan ajasta vituttaa, joko joukkue pelaa vuosia päin helvettiä tai sitten joku kiinalainen syö jotain supikoiraa ja hommat menee muuten vaan vituiksi niin kyllä sitä kuitenkin on äärettömän onnekas, että vanhemmat aikanaan veivät Äijänsuolle ja seura tuli niin rakkaaksi ja suureksi osaksi elämää kuin tuli. Loppujen lopuksi se ikuisuuden himoittu mestaruuskin on pelkkä sivutuote; nämä tarinat ja muistot tässäkin ketjussa on se varsinainen pihvi tässä jutussa.

 

[1963_Neveragain]

Seisomakatsomossa, plankin takana, koko päädyn huutaessa:
"Kuka on Punanen?, LEEEVO"

 

[Jukan takahiukset]

Varsinaiset muistikuvat alkavat kuitenkin 2000-luvun alkupuolelta. En ole varma, onko aika kullannut muistot mutta sellainen fiilis on, että Lukko tuli kotipeliin tuohon aikaan aina ihan helvetin lujaa. Oletus oli aina, että viimeistään ekan vitosen jälkeen on vähintään yksi maali taululla, Siihen aikaan oli myös se avausmaaliveikkaus, johon sai laittaa muistaakseni viisi arvausta Lukon (vai ottelun?) avausmaalin syntyajaksi. Se lujan aloituksen oletus näkyi siinäkin, että muistaakseni melko usein voittaja jouduttiin siltikin arpomaan useammasta veikkaajasta jos maali oli syntynyt ensimmäisillä minuuteilla, niin paljon niitä veikattiin. Meidän taktiikka oli aina se, että neljä veikkausta johonkin sinne alkuminuuteille ja viides oli aina 50.00. Ja toimiva taktiikka olikin, sillä peräti kaksi kertaa tuli voitto tuolla veikkauksella vaikkei osunut edes minuutilleen.

Hieno teksti kokonaisuudessaan.

Tähän avausmaaliveikkaukseen on tartuttava sen verran, koska muistan isäni voittaneen veikkauksessa kerran. Eipä se sitä veikannut useinkaan, mutta tämä ainut voittokerta olikin suhteellisen jännä. Se laittoi avausmaaliksi ajan 0.12. Muistan silloin penskana sanoneeni niin, että tuohan on ihan tyhmä aika laittaa niin heti se aika aloituksesta. Itse laitoin varmaan jonkun 5min tai vastaavan. Sitten tuli 1. erän alkuun Esa "Essi" Keskinen ja luritti kiekon maalin kahdentoista pelisekunnin jälkeen.

Seuraavassa kotipelissä joku ukko sanoi meidän lähellä kaverilleen, että "ajatella, että joku osas viimekerral veikat sen avausmaali iha nappihi".

Palkinnoksi se sai lahjakortin muistaakseni johonkin laitilalaiseen kello- ja kultaliikkeeseen. Lunasti sen pois joskus 15 vuoden päästä voitosta. Mutta lunastipa kuitenkin ja hommasi herätyskellon. Lahjakortilla ei ollut voimassaoloaikaa.

 

[Okkul]

Minä olin ensimmäisen kerran äijänsuolla peliä katsomassa isäni hartioilla kaudella 68-69 isäni oli kova Lukko fani, silloin kentällä viiletti mm. Keinonen joka oli paras pistemies. Muita pelaajia mm. Jorma Vehmanen, Matti Saurio, Teppo Raatio, Kai Roswall. Äiti teki minulle Lukon pelipaidan kopion tuon kauden pelipaidasta muistaakseni Keinosen numerolla. Tästä kaudesta lähtien olen seurannut Lukkoa eikä yhtään kautta ole jäänyt välistä. Hyvin pienenä poikana jo luisteltiin ankkalammella sairaalan edessä muiden poikien kanssa, oli Tommilaa, Tuohimaata ja Saloa jne jotka nurkilla asui. Kortteliigaan osallistuin jo hyvin nuorena ja sieltä pääsin ikäluokan edustusjoukkueeseen.

Hallilla vietettiin paljon aikaa omien harkkojen lisäksi. Seurattiin edustusjoukkueen harjoituksia ja luonnollisesti kerjättiin mailoja.

Muistan kuinka katkera olin kun Lukko putosi divariin -72 mutta onneksi nousi seuraavana vuonna heti takaisin, tällä.vuosikymmenellä karsittiin vielä kolmesti mutta ei pudottu kun vasta vasta - 83, kun sitä ennen oltii edellisen putoamisen välissä karsittu yhteensä 5 kertaa. Nuoret oman ikäluokan pelaajat nosti vuoden visiitin jälkeen Lukon takaisin Sm-liigaan joka oli ehkä tärkein kausi Lukon jatkon kannalta.

Olin paikalla kun -88 pelatiin finaaleja, silloin koko kaupunki oli sekaisin kun vielä vieraissa Tapparaa vastaan voitettiin ensimmäinen peli.
Valmentajana oli lapsuuden idoli Mölli Keinonen.

-91 oltiin taas karsimassa liigapaikasta Kärppien kanssa joka vietiin voitoin 3-1. Maalissa oli Olympiavoittaja ja moninkertainen maailmanmestari Myskin. Essi Keskinen oli ykkössentterinä.

Paljon koettiin hyviä hetkiä -90 luvulla joilloin Lukolla oli nimekkäitä joukkueita ja valmentajia. -96 ilmestyi kirja Tähtien Virta joka kuvasti hyvin tuota aikaa.

2000 luvulla seuraaminen on helpottunut paljon sähköisten välineiden avulla, muistan kun - 70 luvulla oli ainut palvelu urheilupuhelin jonne saattoi soittaa ja kuunnella tilanteen ja pätkän selostusta, tuo oli kallista ja piti tehdä salaa jos ei päässyt hallille. Nyt voi seurata tilastoista jokaisen pelaajan pienimmätkin yksityiskohdat pelissä.

Itse odotan hartaasti sitä päivää kun kannua nostetaan Raumalla, jos hengissä olen lupaan olla paikalla.

 

[Roku]

Minäkin osallistuin aina avausmaaliveikkaukseen. Mulla oli samat kolme aikaa joka kerta lapulla ja kerran tuli lähelle kaudella 1994-95 kun Vesa Salo lämäsi ylivoimalla Lukon avausmaalin. Sekunnilla heitti, en muista kumpaan suuntaan mutta olin minä pojat suurta herraa silloin että nyt se palkinto sitten tulee ja mikähän se mahtaa tällä kertaa ollakaan.

Ja vitut tuli, kun joku hannuhanhi osasi arvata sekunnilleen oikein.

Se oli myös hauska tapaus kun joku raumalainen painotalo oli luovuttanut kerran palkinnon kisaan. Sitä ei sen tarkemmin mainittu että mikä se oli, muuta kuin että "henkilökohtainen painotuote". Niin tähän tietysti joku koiranleuka karjaisi katsomosta että "onk se joku sihteeri vai?"

 

[Rommeli]

Tarina kertoo, että ensimmäinen paikan päällä nähty kiekkopelini olisi ollut Porin Isomäen seisomakatsomossa erään isän kaverin (ja lapsuuden koulukaverin isän) olkapäillä istuen ja vastassa oli luonnollisesti Rauman Lukko. Sekä isä että hänen kaverinsa olivat Lukon miehiä. Itse en vielä tuohon aikaan ennen kouluikää vielä juurikaan kiekosta ymmärtänyt ja minulle Lukko ja Suomi olivat vielä tuolloin yksi ja sama asia Tuolloin ollaan väkisinkin eletty 80-luvun alkua, sillä muistan kyllä jo itsekin käyneeni Lukon divarikautena katsomassa useampiakin otteluita. 80-luvun lopulla kävin jo käytännössä katsomassa kaikki kotimatsit ja suurimman osan lähiseudun vieraspeleistäkin tutun panelialaisporukan kanssa. Lukon ensimmäisistä pudotuspeleistä vuonna 88 todistin paikan päällä viisi ensimmäistä ja toki tuon viimeisen kotimatsinkin.

80-luvun lopusta vuoteen 96 saakka olin käytännössä kaikissa kotipeleissä kausikorttilaisena ja edelleen lähiseudun vieraspeleissä. Tuon jälkeen tuli muutaman vuoden väli, jolloin hallilla tuli käytyä vain satunnaisesti, mutta edelleen Lukkoa tuli seurattua tiiviisti. Kausikorttilaiseksi palattiin vuonna 2002 tai 2003 ja tuolla tiellä ollaan edelleen.

Vuosien varrella eniten mieleen jääneitä pelaajia satunnaisessa järjestyksessä:

- Jarmo Kuusisto (minulle edelleenkin se kaikkein kovin)
- Matti Forss
- Esa Keskinen
- Jarmo Myllys
- Peter Priza
- Juha Riihijärvi
- Toni Porkka
- Joni Lehto
- Robert Nordmark
- Erik Hämäläinen
- Justin Azevedo
- Justin Danforth
- Josef Straka
- Ville Vahalahti
- Janne Niskala
- Petri Vehanen
...

Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Ja miten minusta tuli sinikeltainen? Kyllähän tuo ihan perintönä tuli.

Edit. Suurimpia kirjoitusvirheitä pois...

 

[Strongbow]

Hienoja juttuja teiltä on paljon tullut. Arvostan. Myös huomannut, että melkoisen paljon meitä "ei Raumalla syntyneitä" on, eikä tarvitse hassutella synnytyssairaalan paikalla. Mutta siis nykyäänkin, kun se kerran on tarttunut, niin tosi hyvin me pidetään seurarakkautta mukanamme sinne hautaan asti, eikä vaihdeta asuinpaikan mukaan. Kaikki ei tietenkään aina pääse peliin joka ilta, mutta hengessä on tosi moni mukana siitä asti kun se vain on ns. tarttunut. Pidetetään asia näin. Pidetään yhtä. Jokainen Lukkoa kannustava on samanarvoinen, vaikka olisi syntynyt kuussa.

 

[Bakaun Imaami]

Ihan alkua nyt muista. Kuulopuheiden mukaan vuosi oli 1977, jolloin kolme vuotiaana olin ollut isän kanssa ekaa kertaa Raumalla pelissä. Enhän mä sellaista muista.
ekat muistikuvat on Lukon divarikaudelta, jolloin seisomakatsomossa oli se ns. torvisoittokunta joka pelissä pitämässä ääntä.
10-12 vuotiaana tuli oltua Raumalla jääkiekkoleirillä pariin otteeseen ja ainakin Kuusisto, Tommila, Forss ja Brad Palmer? Oli siellä vetäjänä. Palmerista en oo ihan varma mutta ainakin hänen mailansa sieltä silloin sain.
isän kanssa käytiin niin koti- kuin vieraspeleissäkin. Oikeastaan fanituksen voisi katsoa alkaneen ehkä kaudella 84-85.
Sitten se räjähti 87-88- kaudella, kun sain joulupukilta Measuresin fanipaidan.
92-99 tuli sitten kaveriporukalla kierrettyä lähes kaikki pelit omalla autolla. Tai Ouluun ja Kuopioon en ole koskaan päässyt. En tähän päivään mennessä siis vielä.
Aikanaan Luvialta käytiin Porissa yläaste. Muistan ekan päivän, kun seiskaluokalle menin. Tietysti tyylikkäästi Lukko-verkkareissa. Jonkin aikaa kuului huutelua mutta äkkiä se loppui, kun en välittänyt.

 

[Äksönn]

Itse olen seurannut Lukkoa 80-luvulta asti, tosin tuolloin Helsingin Nordenskiöldinkadun hallissa HIFK: n vieraana isäni kanssa. Kävimme tuolloin katsomassa kaikki HIFK-Lukko pelit. Olen siis syntynyt pääkaupunkiseudun nukkumalähiössä. Kaupungissa ei ollut liigaseuraa, mutta jääkiekko kiinnosti. Muistan keränneeni hirveän määrän jäkiskortteja ja jostain syystä Ilves (logonsa) puolesta oli jossain vaiheessa oma suosikkini, Lukon ohella. Pääkaupungin joukkueita ei voinut edes harkita, siitä pitivät huolensa oman luokan kirkuvat tyttölapset. Siellä oli ahh niin ihquja Narreja; Säilynojaa, Selännettä, Wahlstenia, Strömbergiä, Immosta ym ym.

Äitini on syntynyt Raumalla ja elänyt siellä aikuisikään asti. Oma mummolani on ollut aina Raumalla, jossa olen kesäni pienestä pojasta asti viettänyt. Raumalla pääsin peliin edesmenneen vaarini kanssa muutaman kerran talvessa, kun vierailimme Raumalla.
Vaarini oli kova Lukko-fani ja teki pitkän uran Rauma Repolan palveluksessa.

Viimeinen niitti ikuiselle Lukko-sydämelle oli muutto Raumalle, kun olin tulossa teini-ikään. Asuin Raumalla 5,5 vuotta vanhempieni ja siskoni kanssa ennenkuin muutin opiskelemaan Pirkanmaalle. Sillä tiellä olen edelleen. Raumalla asuessa ei montaa peliä jäänyt väliin. Lisäksi teini- ja täysikäisyyden alkonhuuruiset pitsit, oikeat väännöt porilaisten kanssa, hyviä muistoja enkä mitään vaihtaisi pois. Voisi sanoa niin, että henkinen kotini on ollut aina Raumalla, vaikka olen siellä vähiten elämässäni ajallisesti viettänyt.

Varmastikaan en pysty samaistumaan vanhimpien jäärien tuskaan siitä, että mestaruus on kiertänyt Raumaa jo niin valitettavan kauan. Ihan riittävän kova se tuska kuitenkin on. Jonain päivänä se vielä tulee ja nyt valitulla tiellä se näyttää pitkästä aikaa oikeasti realistiselta, kunhan niistä valinnoista ja päätöksistä pidetään kiinni, eikä hötkyillä. Se jos jokin on minusta positiivista ja rohkaisevaa.

Itselläni on ollut oikeudet tänne Jatkoaikaan vuodesta 2002 asti, mutta pääasiassa olen lukenut muiden juttuja. Legendaarisessa Lukkomaniassa (rip) tuli oltua ehkä enemmän äänessa. Tällä kaudella on tullut kirjoiteltua hieman enemmän, katsotaan pysyykö motivaatio päällä. Lukon menestyminen ei sitä ainakaan pienennä.

 

[Bakaun Imaami]

Legendaarisessa Lukkomaniassa (rip) tuli oltua ehkä enemmän äänessa.

Eikö Kettujen kevättä enää järjestetä? Kerran olis sielläkin mukana joskus 2006-2008.

 

[benicio]

Hieno nähdä kuinka eri-ikäistä porukkaa täällä on.

Omat ekat muistoni ovat Brizasta, eli kausilta 91-93, ja sovitaanko että muistan myös Veikko Niemisen, eli kausi on siten 91-92. Isoveljen mukana nykyisestä naapurikunnasta, eikä tullut mieleenkään että olisi vaihtoehtoja. Itse asiassa pidin täysin käsittämättömänä, miten joku euralainen voi olla vaikkapa ässäfani, puhumattakaan tepsifaneista. Siis miksi ihmeessä jos ei ole pakko?
Seisomakatsomossa tuli möllötettyä valta-osa peleistä 94-03, kunnes muutin opiskelujen myötä Varsinais-Suomeen, nyt paikanpäällä Äijänsuolla pari peliä kaudessa, kaikki Turun pelit ja Teliasta kaikki loput.
Tambijevs on kaikkien aikojen suosikki. Tai noh, tuon kaikkein aktiivisimman seuraamisvaiheen suosikkipelaaja.

Jatkoajassa vuodesta 2001. Sisääntuloni palstalle oli sähäkkä ja sisälsi jo tuolloin minulle tunnusomaisesti sekä asiavirheitä että asenteellista paskaa:

Kerrankinkon muistan, niin Gagnonin ylivoimatoiminta Raumalla oli kyllä vertaansa vailla: Jokereille ylivoima, muuten normaali koostumus, mutta Gooni maskimieheksi. No, peli käyntiin ja Gagnon alkaa hakata Draperia poikittaisella kaulaan. Jatkaa hakkaamista kun Draper makaa maalissa. No tuskimpa siitä pelkästään Seania voi syyttää, Raivo-Ramin kehittämä kuvio varmaankin...

 

[eriatarka]

Syksy 1993. Olin alkanut kiinnostua jääkiekosta 11-vuotiaana keväällä -92, jolloin valtakunnassa oli kova jokeribuumi ja Prahasta tuli ensimmäinen MM-mitali. Kotipaikkakunnalla kaikki olivat joko TPS:n tai Jokerien kannattajia, itse taiteilin siinä välissä, kunnes syksyllä -93 piti tehdä valinta, mitä joukkuetta alan kannattaa. Kauden kynnyksellä ostin JyväsHyvän violetin vihon, johon sai keräillä pelaajien kuvia vohvelisuklaista. Lukon maalivahtina oli "legendaarinen" Jarmo Myllys ja joukkue oli lokakuussa sarjan kärjessä, niin nuorena gloryhunterina valinta oli tehty. Jouluun mennessä olin hankkinut Arkiomaan pelipaidan. Silloinen ensimmäinen tyttöystävä oli TPS-fani. Muistan että katsoin välieriä Jokereita vastaan TV:stä ja ratkaiseva tappio otti koville. Myllys ja Mika Alatalo "edustivat" Lukkoa olympialaisissa ja MM-kisoissa.

Seuraavalla kaudella perehdyin joukkueeseen entistä tarkemmin. Lokakuussa -94 tullut Boris Rousson oli melkoinen ihmemies. Alkuvuodesta 1995 olin ensimmäistä kertaa elämässäni jääkiekko-otteluassa Kupittaalla, kun Lukko hävisi TuTolle. Alkusyksystä -95 olin Turkuhallissa katsomassa ensin TuTo-Lukko (TuTon maalivahtina maailmanmestari Jukka Tammi) ja TPS-Lukko. Ensimmäinen playoff-kokemus oli, kun Lukko voitti välieräsarjan avausottelussa täpötäydessä Turkuhallissa TPS:n. Ensimmäistä kertaa olin Raumalla katsomassa peliä syksyllä -97.

Kaudet 1994-95 ja 1995-96 tuli seurattua yläasteikäisenä Lukon edesottamuksia niin tarkasti, että muistan paljon yksityiskohtia otteluista, ketjukoostumukset ym. Opiskeluaikana jääkiekon seuraaminen väheni, mutta 2000-luvun lopulla innostuin taas enemmän. Toki 2005 olin Raumalla katsomassa välieräottelua Kärppiä vastaan. Raskain hetki on varmasti ollut välieräsarjan häviäminen 2015.

Lukon pelejä olen ollut katsomassa Kupittaalla, Turkuhallissa, Äijänsuolla, Nordiksella, Hartwall Areenalla, Barona Areenalla Espoossa, Hakametsässä, Hämeenlinnassa ja Jyväskylässä.

 

[Jorkko]

Hienoja tarinoita monilta, tulee jotenkin todella hyvä mieli kun lukee näitä, varsinkin näin nuorena kannattajana.

Lukko on ollut minun seurani aina syntymästä saakka, ja värejä on aina ollut hienoa tunnustaa kotikaupunkini selkeän vähemmistön edustajana. Enemmistö kannatti trapparaa, mutta minä lähinnä säälin heitä. Olisi nimittäin ollut niin paljon parempikin vaihtoehto.

Menneellä kaudella olin paikalla jokaisella RB:n vierasreissulla keskimmäistä porin reissua lukuunottamatta, kotipeleissä aina kun mahdollista ja ääni oli käheänä jokaisen pelin jälkeen. Pitsiturnauksessa ja derbyissä lähti pahemminkin.

Kun täällä karanteenissa makoilee, niin tajuaa, kuinka tärkeä asia Lukko voikaan olla. Heti ensimmäisenä aamulla avaa tämän palstan ja sen jälkeen fiilistelee Telian kautta 7-1 -voiton suipoista.
Ens kaudella tulee muuten mestaruus.

 

[J.Hetfield]

Hieno nähdä kuinka eri-ikäistä porukkaa täällä on.

Tämä + aika paljon ulkopaikkakunnilta, jopa hämmästyttävän paljon. Välillä saa kuulla naljailua (leikkimielistä) omien junioreiden joukkueen vanhemmilta, työpaikallakin pari suippofania. Onneksi paikkakunnalta/junnujen seuran sisältä löytyy muutama muukin Lukkolainen, jotka ylpeänä edustavat Satakunnan oikeeta jengiä. Lapsetkin omaksuneet Lukon "omaksi" seurakseen ja saa nähdä pysyvätkö tällä linjalla vielä mitenkä pitkään. Vai pysyvätkö eliniän, aika näyttää.

Rauma on loppuviimein liigakartalla niin asukasluvultaan kuin myös talous-alueena pieni kalastajakylä että on äärimmäisen arvokas asia omistaa kannattajia myös ulkopaikkakunnilta. Enkä missään nimessä halua asettaa faneja eriarvoiseen asemaan, vaan nimenomaan tuoda niitä samalle viivalle. Esim. Raumam Boja niin ennen kuin nytkin, ovat aina olleet tärkeessä roolissa itse joukkueen tsemppaamisessa. Siinä missä ihan kaikki muutkin kannattajat hallissa. Tähän päälle vielä Jatkis. Vedetään samasta köydestä nyt ja jatkossakin niin hyvä tulee.