J.Hetfield

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Kuparikiekko
Hieno nähdä kuinka eri-ikäistä porukkaa täällä on.
Tämä + aika paljon ulkopaikkakunnilta, jopa hämmästyttävän paljon. Välillä saa kuulla naljailua (leikkimielistä) omien junioreiden joukkueen vanhemmilta, työpaikallakin pari suippofania. Onneksi paikkakunnalta/junnujen seuran sisältä löytyy muutama muukin Lukkolainen, jotka ylpeänä edustavat Satakunnan oikeeta jengiä. Lapsetkin omaksuneet Lukon "omaksi" seurakseen ja saa nähdä pysyvätkö tällä linjalla vielä mitenkä pitkään. Vai pysyvätkö eliniän, aika näyttää.

Rauma on loppuviimein liigakartalla niin asukasluvultaan kuin myös talous-alueena pieni kalastajakylä että on äärimmäisen arvokas asia omistaa kannattajia myös ulkopaikkakunnilta. Enkä missään nimessä halua asettaa faneja eriarvoiseen asemaan, vaan nimenomaan tuoda niitä samalle viivalle. Esim. Raumam Boja niin ennen kuin nytkin, ovat aina olleet tärkeessä roolissa itse joukkueen tsemppaamisessa. Siinä missä ihan kaikki muutkin kannattajat hallissa. Tähän päälle vielä Jatkis. Vedetään samasta köydestä nyt ja jatkossakin niin hyvä tulee.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Tähän päälle vielä Jatkis.
Täällä on muuten Lukko-osiossa lähetetty yhteensä 188k viestiä, joka on kolmanneksi eniten kaikista joukkueista. Kyllähän sekin kertoo mielestäni jotain, varsinkin kun suhteuttaa yleisesti raumalaiset sekä Lukon kannattajat muihin asukaslukuihin sekä ihmismassoihin, jotka kannattavat toista joukkuetta.

Lukko on omien keskuudessa puhuttu sekä äärimmäisen tärkeä ja ylpeä asia.
 
1963

JD #17

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Hienoja sekä mielenkiintoisia kertomuksia tullut luettavaksi paljon. Varsinkin vanhemmilta saadut ja jälkipolviin periytyneey Lukko-juuret lämmittävät kovasti allekirjoittaneen mieltä!
Olisi hienoa jos Jatkiksen Lukkopalstalta löytyisi näiden tarinoiden perusteella isä ja poika. Se olisi jo niin kaunis ja onnellinen tarina, että voisin kerrankin nukahtaa onnen kyyneleet poskissa poterooni.
 
Poterossa.

sir jusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Montreal Canadiens
Lukumäärän lisäksi Lukon kannattajista löytyy aika paljon painoarvoa: mm. presidentti Niinistö, piispa Huovinen, Timo Soini...
 
Juhani Tamminen, asiantuntija MM-kisoissa, Suomi-Venäjä pelistä: "Venäjän taktiikkana on voittaa ottelu."
Jortikka, asiantuntija, EHT, Pietari 2019:
"Venäjä pelaa nyt pelkästään voitosta."

sir jusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Montreal Canadiens
....kai Matti Vanhanenkin, kun niin usein on katsomossa.
 
Juhani Tamminen, asiantuntija MM-kisoissa, Suomi-Venäjä pelistä: "Venäjän taktiikkana on voittaa ottelu."
Jortikka, asiantuntija, EHT, Pietari 2019:
"Venäjä pelaa nyt pelkästään voitosta."

Kentsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itse olen Lukon peliin ensimmäisen kerran eksynyt 90-luvun alkupuolella äidin mukana, eikä näistä suurempaa muistikuvaa ole jäänyt. Tuolla joku aikaisemmin mainitsikin Petr Brizan ja siitä muistui mieleen, että kyseisen tyypin poika aloitti samalla ekaluokalla.

Jouduin tässä oikein syvällisemmin miettimään mistä oma Lukkosydän on peräisin ja vaikka se osittain on äidinmaidosta tullut, niin suurin yksittäinen tekijä taitaa olla Risto Leino. Muistan kotona radion usein olleen päällä pelin aikaan. Myös kun muutin 2009 Poriin niin muistan maanneeni tyhjän kämpän lattialla ennen lähtöä ja kuuntelin Riston selostusta. Sama tapahtui 10 vuotta myöhemmin kun palasin. TODELLA monta muistoa on vuosien varrelta paikoista, jossa olen peliä kuunnellut. Se ei ole aikaa eikä paikkaa katsonut, jos Lukolla on ollut peli.

Porin vuosina kannattaminen otti pienen harppauksen eteenpäin. Tästä kiitos porilaisten kuittailulle. Tuli kannettua töihin fanikamaa ja tein vuosien varrella oman tutkimuksenkin, että satojen liikenneympyröiden luvatussa kaupungissa sai keskimääräistä paremmin ylitettyä suojatien Lukko-pipo päässä. Toimi vähän samaan tapaan kuin huomioliivi. Myös avausmaaliveikkauksen olen kerran voittanut. Porissa. Voitteko kuvitella sen tunteen kun saatte palkinnon, Ässät-huivin, käsiinne? Niin, en minäkään, vaikka siitä on jo muutama vuosi aikaa. Oli ehkä elämäni nopein reaktioaika mihinkään kun ripustin sen lähimmän ihmisen kaulaan ja otin syvän kulauksen pata-viiniä.

Noin 5 vuotta sitten aloin viemään seuraavaa sukupolvea hallille, tavoitteena olla "coolein täti evö" kummipojalle. Tästä lähti seuraava harppaus kannattamisessa. Jossain vaiheessa kun selitin keittiön pöydän ääressä kirsikkatomaateilla ja rypäleillä pojalle paitsiota, niin tajusin että kohta loppuu oma tietämys ja täytyy alkaa kouluttautumaan. Siinä kuvaan astutte te, hyvät jatkiksen kirjoittelijat. Olen käyttänyt tätä palstaa muutaman vuoden nyt opiskelun apuna. Pyrkinyt havainnoimaan pelissä asioita/tilanteita ja hakenut täältä vahvistusta niille. Hyvin on tähän asti edistynyt. Jatkakaa samaan malliin. :)

Edit. Tästä Pori-muistelusta tuli mieleen sellainenkin hauska muisto, että olen joskus mennyt astetta syvemmälle vihollisen koneistoon ja tullut Pataljoonan bussilla katsomaan Lukko-Ässät-peliä Raumalle. Myönnän, että silloin melkein jopa pelotti, on ne perkeleet sen verran arvaamattomia.
 
Viimeksi muokattu:

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Samoja pitkiä vuosia on näköjän eletty kuin aloittajakin. Ensimmäisiä otteluita en muista, mutta varmaan sijoittuivat jonnekin 2000-luvun alkuvuosiin. Ensimmäinen jääkiekko-otteluni oli itse asiassa HIFK-Jokerit joskus ysärillä, ja silloin meinasin saada kiekosta päähän.

No, siitä selvittiin, mutta Lukosta ei ole vieläkään selvitty. Hienoja pelaajia meillä on aina ollut, ja erityisesti on jäänyt mieleen visiiriä nosteleva isä-Saarela sekä Josef Straka, jolla oli tuolloin vielä lämäri latingissa. Ylipäänsä tuntui, että Lukossa oli 2000-luvun alupuolella aina joku yksi virtuoosi, joka kannatteli seuraa.

Asuin koko nuoruuden paikkakunnalla, jossa ei lätkää pelattu, joten SM-liigan seuraaminen oli enemmän sellaista vaihtelevien joukkueiden kannattamista ja ratkaisupelien ihastelua. Teksti-tv oli aktiivisesti käytössä, ja jostain live-kuvasta sai vain haaveilla. Lukosta muistan sen verran, että resurssit olivat mitä olivat ja keväisin sai harvoin seurata pudotuspelejä.

Ensimmäiset voimakkaat fiilikset koin keväällä -04, kun Lukko hävisi Kerholle lumieränä. Oli muuten vavisuttava kokemus katsoa jossain talviloman Levin-reissulla Urheiluruudusta, kun kettua kylvetettiin. Eikä ollut edes sitä lehväslogoa ylpeydenaiheena.

Sitten tuli työsulkukausi ja NHL-starbat. Seurasin edelleen melko satunnaisesti lätkää, mutta nyt oli jo tunnetta ja toiveikkuutta ilmassa. HIFK-sarja ja se kaikki sähellys siinä ympärillä painui mieleen. Rolosonin baseball-lyönnit olivat jotain muuta kuin perinteistä maalivahtityöskentelyä Äijänsuolla. Rautakorpi sai jotenkin sellaisen buugin päälle, että mestaruuskin tuntui sinä keväänä mahdolliselta. Ja tietysti kun kerran päästiin välieriä haistelemaan, niin se otollinen tunnelma säilyi vielä monta kautta.

Lockout-kauden jälkeen aktivoiduin hallilla kävijänä, vaikka välimatkaa oli satoja kilometrejä. Aina kun pääsi paikan päälle, niin sen muisti sitten pidempään. Spekulointi ennen matsia oli hurjaa, ja silloinen IS Veikkaaja tuli aina luettua tarkkaan.

Nuo kaudet 06-09 olivat, kuten edellä kuvailtu, sellaista Danten infernoa ilman optiota taivaspaikasta. Rahaa alkoi olla siinä määrin, että Raumalle roudattiin vaikka minkälaisia kotimaisen kiekkoilun supertähtiä, kuten Juha Alenia ja Henrik Juntusta. Joukkueet olivat pahasti ylihintaisia ja heikosti rakennettuja.

Siinä kävi ehkä vähän niinkin, että koko se Toivolan hommaaminen myrkytti pitkäksi aikaa organisaation; ostettiin ylihintaista paskaa pohjoisesta, kun Toivola kerta menestyi siellä. Välissä oli vielä 70-vuotisjuhlakausikin, mutta se päättyi muistaakseni kirvelevään Ilves-tappioon sääleissä. Verkkokalvoille on piirtynyt kuva jäälle astelevasta Jyrki Santalasta, joka oli luvannut henkilökohtaisesti Lukon menestyvän.

Säälipleijarit tulivat muuten tutuiksi. Joka Jumalan vuosi. Eikä niihin menty mitenkään ylpeänä, vaan pelko oli puserossa jo ennen kiekon putoamista jäähän. Yleensä tuli kuitenkin tukkaan vasta kolmannessa pelissä. Muistelisin, että Ipa voitti 1-0-kotijäällään koko Canalplus-studion suureksi riemuksi. Lukolla oli hyvä paikka tasoittaa, mutta Ilveksen pakki siirsi maalia ja selvitti 2 min jäähyllä tilanteen.

Toinen keissi oli sitten se Espoon-reissu, joka aloi satumaisesti pikamaaleilla. Ei ollut joukkueesta kuitenkin puolustamaan, ja ottelu päättyi varmaan jotain 7-4. Lukolla ei muistini mukaan ollut pelikirjaa.

Uraman johdolla elettiin puolestaan Nokia-syksyä silloin joskus 2009. Muistan naureskelleeni lokakuussa, että eikö ne saatana häviä koskaan. Jopa Nordikselta haettiin pisteitä, mikä oli siis silloisen kokemuksen valossa ennenkuulumatonta. Mutta haettiin silti, ja Tami horisi jotain 60 minuutin paineesta, jota Urama sovelsi saumattomasti. IS Veikkaajassa joku hätähousu ehti kirjoittaa, että Raumalla on uusi dynastia.

Kevät oli kuitenkin raskas, eikä silloin muistaakseni voitettu ollenkaan. TPS oli silti altavastaaja puolivälierissä. Ensimmäinen matsi taidettiin hävitä jollain lopun räkämaalilla, olikohan 0-1. Sitä ennen oli juhlittu Elon varhaista sikarannetta, mutta hidatuksen perusteella kiekko kävi rimassa. Kun tilanne oli 2-0 turkulaisille, homma oli käytännössä paketissa.

Uraman loput kaudet olivat ihan ok (kai?), mutta ei niistä ihan hirveästi muista. Sen muistan, että 2011 keväällä mentiin välierissä 1-0-johtoon, kun Tuomainen ratkaisi jatkoaikavoiton HIFK:sta. Sen jälkeen ei enää voitettu, ja taisi Uramallakin se pahin terä ruostua noihin aikoihin. Tässä vaiheessa olin jo siinä moodissa, että Lukko ei hyvistä pelaajista huolimatta ole vakava mestarikandidaatti.

RD:n aika oli itselleni lopulta sellaista "kulta-aikaa", jolloin pidin lätkän seuraamisesta. Joka kevät oltiin playoffseissa, eikä ollut mitään omat pojat -bullshittia, vaan rahaa laitettiin pinoon ja sillä myös ostettiin (enimmäkseen) laatua. Keväällä ei hyydytty, vaan päinvastoin nostettiin kierroksia. Kotona voitettiin suurin osa peleistä.

Se kevät 2012 saattaa hyvinkin olla unohtumattomin kokemus omassa kannattajahistoriassa. Runkosarja oli ollut hirvittävä, mutta jotenkin se saatiin nollattua ja Alatalon Kärpät kaatui Raksilassa jollain Gene-Matin kaaliperhosella. Ajan hengen mukaisesti seurasin Ripa-radiosta sitä hirveää kähinää, kun jokainen keskialueen lörppy oli vaarallinen paikka. Kärppien saatua jatkoajalla läpiajon ei enää tunnistanut, oliko kiekko rysässä vai ei. Kähkönen lusikoi kuitenkin rankkarista ohi, ja siinä vaiheessa oli tunne, että pian Lukko iskee jollain vittumaisella tavalla.

Jokerit-sarjaan lähdin sillä mentaliteetilla, että tuli mitä tuli, kaikki on plussaa. Loppujen lopuksi ehkä mahtavin sarja ikinä.

Monelle on varmasti jäänyt mieleen ne katkerat Tappara-sarjat, mutta itselleni ne keväät olivat kuitenkin suht myönteisiä juttuja, koska silloin kuitenkin pelattiin tosissaan ja tavoiteltiin mestaruutta. RD:llä oli munaa sanoa, että Rauman Lukko aikoo voittaa Suomen mestaruuden.

Lähellä se olikin, ja itselleni on pureutunut tajuntaan sellainenkin yksityiskohta, että Lukko oli vedonlyöntikertoimissa ykkössuosikki. Tämä tapahtui hetkenä, jolloin Lukko oli 3-1-johdossa Tapparaa vastaan. Kevät päättyi siihen, että Antti Jaatinen ei pysynyt H. Haapalan vauhdissa maalia kierrettäessä. Symbolinen hetki.

Vuoren aikaa en loppujen lopuksi hirveästi ole surkutellut. Se oli vain yksi kausi, ja se meni alusta alkaen pieleen, joten siihen tottui. Ehkä enemmän risoi se, että Lukko oli polttanut sen henkisen pääoman, jota RD oli tallettanut seuraan. Virta oli kuitenkin ihan ok valinta jatkajaksi, enkä itse ole ikinä häntä vihannut siihen malliin kuin moni muu.

Näinhän tässä kävi, että paatos tuli. Negatiivinen paatos. Sen verran on kuitenkin loivenneltava, että pieni positiivinen kipinä on kaikkina näinä aikoina säilynyt. Aina on ollut mahdollisuuksia, ja aina on tuntunut siltä, että joskus tulee vielä se kausi. Viimeiset ~5 vuotta ovat olleet kehityksen aikaa, jolloin Lukko on vakiinnutettu sarjan keskikastiin. Ok, ylempänä olisi kiva olla, mutta nykyisen strategian perusteella siellä tullaan olemaan.
 
"Nyt ei taloudellisia raameja laiteta estämään ihmisten ajattelua" - Antti Rinne

"North Korea will become a different kind of Rocket - an Economic one!" - Donald Trump
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Olen aika monta kertaa tänne ja sinne kirjoittanut, että miksi olen Lukon kannattaja. Kerrataan ny viälä kerran, ja tällä kertaa hieman enemmän kauas menneisyyteen, eli prologi sinikeltaisuuteen. Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni aivan lähellä Raumaa. Olisko ollut alle neljä kilometriä lähimmälle Uotilan pysäkille, josta pääsi Oraksen linja-autolla torille.

Minua yhdeksän vuotta vanhempi velipuoleni kävi vissiin tuon mahdollisen paikallisliikenteen, tai sitten tuttujen kaveriensa mukana Lukon peleissä joskus1960-luvun puolivälin kulmilta alkaen.

Mää kysyin veljeltä noin viisi/kuusivuotiaana, että: "Mitä siällä katsomossa tehdään?" Hän vastas, et odoteta Lukolt maali, ja sit ko Lukko teke maali, ni huudeta: ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ!!!, ja nosteta kärep pystöhö. Selitys oli hyvä ja meni pikkuveljen aivoihin kytemään.

Itse olin ensimmäisen kerran Lukon SM-sarjaottelussa kaudella 1970-1971 kahden muutamia vuosia minua vanhempien serkkupoikieni kanssa. Vastustajana oli HJK Helsingistä, ja HJK:n aitiossa istui Matti Keinonen jalka kipsissä. Toinen serkuista sanoi, että. "Toevottavast Möllin kont märänty kokonas." Keinonen oli sen kauden alussa siirtynyt Lukosta HJK:in ja mursi jalkansa jossain pelissä tms. vakavasti, eikä pelannut ko. kaudella kuin yhden ottelun.

Sitten oli aika hiljaista yli vuosikymmenen. Satunnaisia otteluita saatoin käydä kaveriporukallla katsomassa, tai sitten kaverin harjoituksia. Hieman närästi, armeija-aikana, kun samassa komppaniassa oli muutama Ässien nuori liigapelaaja, ja Lukko pelasi divisioonassa.

Mutta muutettuani kaupunkiin 1980-luvun puolivälissä alkoi taas kiekko kiinnostaa uudestaan. Hopeakaudella 1987 - 1988 kävin katsomassa runkosarjan lopusta seitsemän ottelua Pekka Walleniuksen selostuksen innoittamana. Kaudella 1988 - 1989 katsoin jo varmaan puolet kotiotteluista. Kausikortin ostin kaudeksi 1989 - 1990, sen jälkeen olin kausikorttilainen yli 15 vuotta. Mukaan mahtui hienoja hetkiä ja karvaita pettymyksiä.

Sittemmin into ostaa kausikortti hiipui. Yksi syy oli vuorotyö, ja ainainen pekkasten, vapaiden ja lomapäivien järjestely otteluiden mukaan. Toinen, ja suurempi syy oli katsomoremontit, ja siitä johtuva istumapaikkani huononeminen, vaikka kausikortin hinta nousi vuosi vuodelta. No, tulipa istuttua muutama kausi aivan punaviivan kohdalla pääktsomossa TV-kone Mäntyseltä vapautuneessa paikassa. Olinpa ostamassa kausokorttia juuri oikiaan aikaan. Rivi oli noin 10? Inga Helimo istui muistaakseni minusta muutaman paikan ja rivin takaoikealla. Kyllä osasi rouva kannustaa Lukkoa ja kyseenalaistaa tuomarit ja vastustajan. Voi niitä aikoja.

Olen tarkemminkin täällä jossain ja aikaisemmin kertonut syyt kausikortistani luopumiseen. Etsivä löytää.
Nykyään käyn katsomassa muutaman ottelun kaudessa sekä, firman, että omalla kustannuksellani. Riston kanssa loput ja muutaman TV:sta.
 
Viimeksi muokattu:
Jokaisella suomalaisella jääkiekkoihmisellä asuu pieni lukkolainen sydämessä. -Ville Nieminen 24.8. 2014

rellu

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-sarja/SM-liiga/Liiga 1957 -
Olen tainnut tänne aiemminkin kertoa. Muutimme Raumalle Ugista 1956 ja pian sen jälkeen isä vei minut Lukon pelin, Sanottiinko sitä nyt Lukon kentäksi, Tehtaan kentäksi vai Lonsin kentäksi. Sama se. Osan pelsistä seurasin isän harteilla ja osan me pojat kiipesimme kentän laidan puihin jotain nähdäksemme. Erityisesti Aku-Pekka lippalakissaan jäi minun mieleeni. Isä kun oli Repolassa vuorotöissä, ei aina päässyt peleihin ja silloinhan pikkupojat pääsoi ilmesieksi aikuisen seurassa ja niinpä me kytättiin portilla sopivaa "isää" joka yleensä löytyi.
Isä ei sitten myöhemmin ollut niin kiinnostunut, mutta minä jatkoin kloppina. Tottakai olin 1963 katsoimassa kannun nostoa. Äijänsuon tekojääraadalta jäi mieleen erityisesti yksi kovassa lumisateessa pelattu Lukko - TPS tai TuTo. Me pojat paiskottiin turkulaisia pelaajia lumipalloilla. Noilta ajoilta jäi mieleen myös se, että Lukon vieraspelienerätilanteet tuli Länsi-Suomen toimituksen ikkunaan Kauppakadulle. asuttiin Turuntiellä ja juoksin vähän väliä katsomaan mikä on tilanne.
1970 muutin Tamperelle, mutta Lukko ei unohtunut - raskasta oli kun 2 vuotta kämppis oli porilainen - joskus 1970-80 taitteessa myönnän että minulla oli Tapparan kausikortti pari kautta. Vaan ei se Lukko unohtunut. Ei millään. Ja se on pysyy,
Isäni kuoli RAS syksyllä 1993 syöpään, liki viimeisellä käyntikerrallani isä kysyi "kuinkas Luko boikkatten peli ova menny". Just oli hävitty mutta pakko oli sanoa, että hyvi boja pelava.
 
Jokin erittäin pureva ja älykäs allekirjoitus on tulossa tähän. Tai sitten ei.

Selootti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos mää kans sitte. Täällä etelän lakeuksilla mentiin siihen aikaan katsomaan ensimmäiset pelit Kupittaalle, jossa tähtinä olivat Jim Bedard ja Reijo Leppänen. Mutta ei Tepsi kauhean vahvasti vienyt mukaan. Eikä myöskään Tappara, jota muutamat koulun erikoisuudentavoittelijat kannattivat.

Enemmän olin aina altavastaajien puolella. Kuten liiganousija-Saipan, jonka peliä kävin Kupittaalla hurraamassa itse tehdyn A4-kokoisen kannatusplakaatin kanssa.

Sen on täytynyt olla vuoden -88 välierät ja finaalit, kun pieni ja sisukas Lukko Jarmo Myllyksen johdolla sai puolelleen. Kun vielä Liesmäen Eki Turun Sanomissa sopivasti maalaili Mölli Keinosen filosofeerausta, oli paketti valmis. Sopivan persoonallinen kannatettava oli löytynyt. Kaverien saatua ajokortit päästiin silloin tällöin omanlaiseen Äijänsuon tunnelmaan tutustumaan.

Mies aikuistui ja lätkän seuraaminen muuttui lapsellisemmaksi. Alatalon, Arkiomaan, Sahlstedtin ja kumppanien fanittaminen muuttui fanaattisemmaksi. Jursinovin myötä alkoi kuulua huolestuttavia huhuja Grönmanin ja Rintasen siirrosta Tepsiin. Mutta se aamu, kun Turkkarissa oli myös Alatalon kuva Tepsin paidassa, siitä en ole vieläkään päässyt yli. Lisänä tulivat Jyrki Santalan puukoniskut: "Emme me värvää. Korvaamme vain poislähteneet."

Ne 90-luvun puolivälin välierät, ne olivat kamalia. Kovasti odotettu revanssi koitti 2010. Mutta tapahtuikin jotain järkyttävää. Entinen oksettava Vuorineuvos-Tepsi marssi taas Lukon yli aina mestaruuteen asti - tällä kertaa säälittävän sympaattisena pikkujoukkueena. Miten ne sen tekivät, kun se ei ole Lukoltakaan onnistunut?!

Myöhemmin on ollut jännä fiilis, kun omat lapset ovat pelanneet Lukkoa vastaan. Mutta vaikeaksi homma meni, kun yksi lapsista pelasi Tepsissä. Kyllä minä joukkueen maaleille taputin, mutta kertaakaan en osannut kaukalon laidalla huutaa "Hyvä Tepsi", en todellakaan. Onneksi noiden pelien toimitsijavuoroissa ei tarvinnut soittaa Hunajata-renkutusta. Siihen en olisi kyennyt.

Kyllä minua välillä yksi lapsista säälittää, joka pienestä pitäen Äijänsuolle kuskattuna tuntuu seuraavan isäänsä Lukko-fanaattisuudessaan. Mutta onneksi hänellä on elämässään muutakin. Ja on jo aikuinen, kai minunkin vastuuni jossain kohtaa vähenee. Ja sitä paitsi, jos vaikka ensi vuosi olisi meidän kausi!
 

aimohemmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Säppi ja California Seals
Tästä voi tulla hiukka pidempi tarina (anteeksi), mutta yritän pitäytyä pääasioissa.

Ensimmäiset muistoni Lukon matseista ovat jostain 1960-luvun alkupuolelta (1960, 1961, 1962?). Pappani, joka oli työssä (tai ainakin oli ollut) Repolan sahalla, toimi yhtenä järjestysmiehenä Lukon matseissa. Lukkohan oli tuolloin aika lailla naimisissa RR:n kanssa ja nautti kyseisen yhtiön tukea, joten tehtaan väestä nuo järkkäritkin varmaan pääosin tulivat.

Muistan selkeästi Pappan sinisen talvipalttoon ja punaisen koppalakin, jotka sen ajan "järkkäreillä" oli asusteina. Hän vei minut mukanaan katsomaan ensimmäisiä matseja. Ilmaiseksi tietty järkkärin siivellä (rikos lienee jo vanhentunut ja pappakin on puskenut kortta Monnassa jo vuodesta 1962). Valitettavasti tuota Lukon kultavuotta en millään saa päähäni - Nykäsen Matin sanoin: Ehkä olin, ehkä en.

Sen sijaan muistiin on jäänyt selkeästi ennen Äijänsuon kattamista lukuisat matsit, joissa peli jouduttiin keskeyttämään erien aikana runsaan lumentulon vuoksi, lanaamaan liiat lumet pois ja "rättijääkoneella" siistimään jäätä paremmaksi. Lopputuloksesta en ole niin varma.

Muistiini hieman myöhemmiltä vuosilta on pysyvästi jäänyt myös höyrymakkarat ja kuuma Viri-maitokaakao! Voi että maistuivat upeilta! Joka kerta ei toki sittemmin isäukolta rahaa moisiin tullut, mutta silloin kun tuli, niin nannaa oli!

Jokunen vuosi kului ja pelattiin jääkiekkoa/tossupalloa keskuskentällä. MV-telkkarista olin pongannut Neuvostoliiton huippumaalivahdin Viktor Konovalenkon - ja pitihän sitten pahvista leikata/maalata ruskeaksi kuminauhalla varustettu molken "maski". Kentällä oli mm. Forssin Matti, joka sattui samalla luokalle allekirjoittaneen kanssa.

Muutamaa vuotta myöhemmin - kun oma "ura" päättyi silmälasien saamiseen rupesivat nuo naispuoliset immeiset kiinnostamaan. Toivoa ei kuitenkaan ollut, kun nuo Lukon C- ja B-junnut veivät ne kaikkien "parhaimmat" tapaukset. Nimiä en nyt viitsi tässä sen kummemmin mainita, mutta kovia kundeja olivat.

Sitten tulikin aika vaihtaa maisemaa opiskelupaikkakunnalle eli Tampereelle. Sain lehdistökortin moneksi vuodeksi, ja lehdistökatsomossa tuli istuttua paitsi Lukon niin myös muiden joukkueiden matseissa. Erityisesti muistan Väisäsen Matin, jonka kommenttaja tuli tarkalla korvalla kuunneltua.

Ja vuodet vierivät. Reilu parikymmentä vuotta tuli vietettyä Tampereella ja pk-seudulla, mutta Lukko säilyi yhä edelleen omana joukkueena. Kunnes olosuhteiden vuoksi tuli palattua jälleen tänne synnyinkaupunkiin, ja siitä lähtien kiinnostus/innostus joukkueen menestykseen on yhä vaan kasvanut.

Ja jos en sitä 1963 mestaruutta muista, niin odotusarvo seuraavaan on entistäkin suurempi!
 
Misä mnuu kaikk sinise ja keltase napi ova?

senilix

Jäsen
Se tapahtui 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa. En muista tarkalleen ottelua enkä paljon muutakaan. Isän kanssa olin Lukon kentän laidalla Lonsissa. Peleistä tuli saman tien tapa.
Talvella 1961 olin katsomassa viimeisen kierroksen ottelua, jossa Lukko voitti Tapparan ja varmisti ensimmäisen aikuisten mitalinsa - hopean. Kaksi vuotta myöhemmin oli viimeisellä kierroksella taas vastassa Tappara ja se voitto toi kullan.
Noista ajoista alkaen olen käynyt katsomassa lähes kaikki pelit, kun vaan olen paikkakunnalla ollut. Kausikortti on ollut niin kauan kun niitä on myyty, jostakin 70-luvun alkuvuosista alkaen.

Kaikkea enemmän ja vähemmän kummallista tämän 60 vuoden aikana on tapahtunut. Alakoulussa eräs luokkakaverini oli erityisen innostunut Lukon maalivahdeista, erityisesti 1958-60 Lukossa pelanneesta tamperelaisesta Isto Virtasesta, jonka Lukko-historiaa ei EP tunne. Maalivahdit olivat tuolloin yleensäkin Lukon ongelma. Kaudella 1961-62 Lukko kävi häviämässä suurinumeroisesti HJK:lle Helsingissä. Seuraavan päivän Helsingin paikallislehdessä oli kuva Lukon maalivahdista istumassa jäällä jonkun matkaa maalista, kiekko maalissa ja ketään muita ei kuvassa näkynyt. Kuvan yläpuolella iso otsikko: Fossiili Lukon maalissa. Tämä fossiili oli jo 40-luvun lopulla Lukon maalissa pelannut Heljo Liesmäki, joka tälle kaudelle oli kaivettu naftaliinista. Seuraavalle kaudelle Lukko hankki Lauritsalasta Kaitalan ja maalivahtiongelma oli kerralla selätetty.

Olishan näitä tarinoita, mutta antaa olla...
 
ole aina kärsivällinen eri mieltä olevien kanssa, kaikenkaikkiaan heillä on oikeus omiin naurettaviin mielipiteisiinsä.
***chuckles***

Pistelinko87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Boston Bruins
Itse en ole tarinaani vielä tänne kertonut, mutta nyt on tullut se aika.

Pistelinko87 on jo aikuinen mies, mutta varmasti palstan ikähaitarissa sieltä nuoremmasta päästä. Kaikki alkoi aivan 2000-luvun alusta. Tämä nuori mies, joka nykyisemmin tunnetaan nimellä Pistelinko tai Linko seurasi huuli pyöreänä telkkarista jääkiekon SM-liigaa. Isäni oli Jokerifani ja veljeni myöskin. Vaahtosammuttimen kokoisena poikana Linko kiinnitti huomionsa tulosruudussa vilahtaneeseen kettulogoon. Eräänä päivänä hän piirsi paperille kettulogon ja näytti isälleen piirrustusta. Isä vastasi "piirsit sitten Rauman Lukon logon". Kun illalla katsoimme jälleen teksti-tv:stä tuloksia niin kysyin isältä "Voittiko Lukko". Sillä hetkellä isän suusta tuli kysymys, joka määritti minun vielä tänäkin päivänä jatkuvan fanituksen. Isä kysyi "Onko Lukko sinun suosikkijoukkue" ja vastasin "KYLLÄ". Siitä päivästä lähtien alkoi hurja teksti-tv:n seuraaminen. Muutaman kerran, kun Lukko oli kiperästi hävinnyt niin pikku-Pistelinko pisti kaukosäätimen telkkarista rikki :D. Voitontuuletukset, kun Lukko voitti ensimmäistä kertaa jonkun playoff-sarjan ovat varmana jääneet vanhempien ja veljien mieliin.

Vuodet vierivät ja Linko meni kouluun ja aloitti itsekkin jääkiekon joukkueessa. Aina, kun koulu- tai joukkuekaveri tiedusteli lempijoukkue niin vastasin "Lukko". Moni sitä ihmetteli ja jotkut vähän vittuilivatkin, mutta se ei minua hetkauttanut. Rakkaus Lukkoa kohtaann oli syntynyt. Omalle junioriuralle tuli uskomaton käännös ehkä 2-luokalla. Lopputurnauksessa alkusarjassa vastaan asettui Rauman Lukon juniorijoukkue. Se hetki, kun pelasin kettupaitaisia vastustajia vastaan oli mahtava. Hävisimme ottelun 3-6, mutta pelin jälkeen tiesin yhden asian. Minä haluan pelata Lukossa. Elettiin ala-asteen viimeisiä vuosia ja Pistelingon lahjakkuus alkoi jääkiekossa näkyä. Voitin aluesarjani maali- ja pistepörssin. Kevään palkintojen jakotilaisuudessa tiedustelin jääkiekkoliiton mieheltä, että olisikohan minulla mahdollisuutta pelata Lukossa joskus. Mies vastasi, että jos kehitys jatkuu niin ehdottomasti sieltä uskoisi paikan löytyvän. No minähän sain tästä boostin reenaamiselle ja jääkiekolle. Yläasteikäisenä jouduin kuitenkin edelleen edustamaan Mestiksestä tuttua lähialueen joukkuetta. Kova reeni ja lahjakkuus olivat saaneet palkintonsa. Minut valittiin Pohjola-leirille. Se oli upea kokemus ja siitä reissusta jäi paljon käteen. Yläasteen viimeisillä luokilla se toteutui. Minua kysyttiin Rauman Lukon junioreihin. Ja sitä vastausta ei tarvinnut paljoa miettiä. Vastasin myöntyvästi. Lopulta pääsin pelaamaan Lukossa muutaman kauden. Ikävä kyllä selkävamma alkoi vaivata viimeisinä juniorivuosina ja toiveet mistään valtakunnallisesta sarjasta murenivat. Olisin vielä voinut koittaa, mutta selkänikamaan tullut vamma oli itselle sen verran vittumainen juttu, että en halunnut riskeerata mitään. Älkää olko huolissaan olen nyt tälläkin hetkellä täydessä elämänkunnossa ja selkä ei juuri nyt vaivaa ollenkaan.

Joka tapauksessa erikoisella tavalla alkoi minun tähän päivään hurjana kestänyt Rauman Lukon fanitus. Oma jääkiekko ja Lukon seuraaminen on aina kulkenut käsi kädessä. Oma suuri unelma olisi muuttaa joskus pysyvästi Raumalle ja jäädä sinne pidemmäksi aikaa, koska Rauman Lukko on minulle todella suuri asia. Vaikka ikää ei ole vielä edes 30-ikävuotta niin paljon olen ehtinyt Lukkoa seurata. Voin sanoa sen, että Rauman Lukon mestaruus jonain päivänä tulee olemaan tunteen tasolla jotain helvetin suurta. Sitä hetkeä kohti me kovaa vauhtia menemme. Jonain päivänä se koittaa vielä. Se on varma.
 
29.2.2020. Ässät - Lukko 1-7. Porilaisilla meni kyseinen ottelu pahasti tunteisiin! Naurattaa vieläkin kun 1-7 tilanteessa porilainen dj laittaa soimaan omilleen, eli Ässille "mikä on kun ei taidot riitä"-kappaleen. Pysy aina pikkuveljenä :)

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitään pidempää tarinaa en osaa kertoa, mutta eka paikanpäällä nähty peli oli kaudella 86-87 ja Lukko pelasi muistaakseni TPS:aa vastaan ja hävisi ottelun muutamalla maalilla. Sinikeltainen minusta lopullisesti tuli seuraavalla kaudella kun pelejä aloimme kotona kuuntelemaan useasti radiosta Wallenniuksen Pekan selostamana. Tällä 1987-1988 kaudella pelejä paikanpäälläkin tuli muutama lisää ja tietysti yksi finaalipelikin. Seuraavilla kausilla tulikin sitten junnukausarilla rampattua peleissä aina kun kyydin 20 kilometrin päästä sain tai omat porukat halusivat mennä peliä katsomaan. Varmaan noista ajoista kauteen 2014-2015 asti pelejä paikan päällä tuli seurattua sellaiset 80-90%, eli aina kun oli siihen mahdollisuus. Nykyään paikanpäällä tulee oltua reilu puolet peleistä, miten aikataulut sitten antavatkaan myöden. Vieraspelejä on tietenkin kertynyt matkan varrella satakunta (Helsinki, Pori, Jyväskylä, Turku, Hämeenlinna, Tampere), joista Turku/Pori varmaan yhteensä se 80-90 matsia.
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
90-luvun alussa nelivuotiaana, kun vedin ensimmäiset luistimenjäljet Äijänsuon jäähän Lukon järjestämässä luistelukoulussa. Tämä johti siihen, että koko Lukon junioripolku tuli käytyä läpi, ja jo sieltä ensimmäisestä vuodesta lähtien, kaikki matsit piti seisomakatsomossa käydä katsomassa, junnupelaajathan kun kausikortin otteluihin aina ilmaiseksi sai.

Sieltä noin 6-vuotiaasta vaahtosammuttimen kokoisesta pojasta lähtien on siis seisomakatsomossa ottelut seurattu. Pienenä poikana matseihin pääsi aina samassa joukkueessa pelanneen naapurinpojan isän Datsun Cherryllä. Ja matsin jälkeen roikuttiin kaiteella hakemassa käpyjä ja mailoja. Ainakin Toni Ronkaisen, Zdenek Nedvedin ja Matti Kaipaisen mailat muistan omistaneeni. Eli noin kolmisenkymmentä vuotta on nyt takana seisomakatsomossa.

Nykypäivänä siellä tämänkin hetken joukkueessa, kuin myös ympäri Eurooppaa viilettää vanhoja joukkuekavereita.

Jos nukkuminen jätetään pois, niin Äijänsuolla on läpi nuoruuden tullut vietettyä aikaa enemmän kuin kotona. Lienee siis ihan paikallaan sanoa, että mulle se todellakin on kuin koti.
 
Our culture is not for sale.
Suosikkijoukkue
Päättymätön prosessi III - Pekan vastaisku
En muista kyllä yhtään tarkkaa vuotta. Faija sai työpaikalta lippuja ja istuttiin oransseilla penkeillä, toisessa päässä oli oranssi tulostaulu ja seisomokatsomon lautavuoratut paikat muistan myös hyvin. Sitte sain luvan lähteä peleihin yksin ja muistan hyvin, kun suoraan pleksin taaksekin sai jäädä seisomaan, ja siellä oli aina joukko natiaisia väijymässä muikkuverkkoihin eksyneitä kiekkoja. Siinä vietettiin monet ottelut ja haettiin pelin jälkeen kulmakioskista höyrytety lihikset. Ne !OLI HYVIÄ!
 
SM-Liiga - Cosa nostra.

Venkula

Jäsen
No perhana jos itekki sitte kertois sen mitä muistan. Vuosi oli varmaa joku 2003 ja vastassa Pelicans. Äitee, ja kaks siskoo istu siinä Ramonan selostuskopin alapuolella ja mää ja isä pääkatsomon puolella. Muistaakseni Lukko voitti 3-1 ja muistan ne lepattavat maaliverkot. Nuorempi sisko oli sillon taapero ja oli äiteen sylissä ollu ja potkassu alapuolella istuvan miehen päähän, katse oli kuulemma ollu murhaava miehellä :D ite olin 8v. Siitä lähtien käyny peleissä!
 

Lugutius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lehväs logo
Pikkupoikana ennen vuosituhannen vaihdetta se vain jotenkin loksahti, kiekko löysi minut ja minä Rauman Lukon. Peleissä ei niinkään tullut käytyä kun vanhemmat eivät hirveän aktiivisia kiekon seuraajia tuohon aikaan ollut, mutta radiosta joka ikinen ottelu oli pakko kuulla, kortit kerätä, julisteet etsiä sekä nimikirjotukset metsästää. Ja sitä harmituksen määrää kun kitkerän katkera tappio osui kohdalle ja vastapainona tietenkin voittoisat illantoivotukset a'la Ripa. Huvittavaa on myös se, että näin jokunen vuosikymmen myöhemmin harmituksen määrä on aika lailla sama hävityn ottelun jälkeen, sitä vain osaa nykyään käsitellä niitä paremmin *tsihh*.

Pihapelien onnistumisista rohkaistuneena sitten hokkarit jalkaan ja kaukaloon kokeilemaan. Sen verran hyvin sujui että pääsin toteuttamaan sitä mistä haaveillut, pistämään päälle ekan kerran paidan jota lehväslogo komistaa. Tämä oli pienelle pojalle suuri hetki. Vaikka oma ”pelaajaura” päättyikin tuolta tieltä Lukon osalta aikanaan, niin myös syvensi ennestään tuota sidettä seuraan.

Nykyään tulee hallilla vähän väliä käytyä ja jokainen matsi vähintään televiisorin välityksellä seurattua mahdollisuuksien mukaan. Esikoiseni tutustutan aikanaan tähän Rauman ylpeyteen kun aika koittaa ja saa itse tietenkin päättää suosikkiseuransa. Vaikka kyllähän se tietenkin kirpaisee jos meidän taloudessa aletaan piirtää jotain muuta kuin ketun kuvia ;)

Samaan syssyyn myös morot kaikille, uusi täällä olen vaikkakin useita vuosia jo sivusta seurannut.
 

Pistelinko87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Boston Bruins
Pikkupoikana ennen vuosituhannen vaihdetta se vain jotenkin loksahti, kiekko löysi minut ja minä Rauman Lukon. Peleissä ei niinkään tullut käytyä kun vanhemmat eivät hirveän aktiivisia kiekon seuraajia tuohon aikaan ollut, mutta radiosta joka ikinen ottelu oli pakko kuulla, kortit kerätä, julisteet etsiä sekä nimikirjotukset metsästää. Ja sitä harmituksen määrää kun kitkerän katkera tappio osui kohdalle ja vastapainona tietenkin voittoisat illantoivotukset a'la Ripa. Huvittavaa on myös se, että näin jokunen vuosikymmen myöhemmin harmituksen määrä on aika lailla sama hävityn ottelun jälkeen, sitä vain osaa nykyään käsitellä niitä paremmin *tsihh*.

Pihapelien onnistumisista rohkaistuneena sitten hokkarit jalkaan ja kaukaloon kokeilemaan. Sen verran hyvin sujui että pääsin toteuttamaan sitä mistä haaveillut, pistämään päälle ekan kerran paidan jota lehväslogo komistaa. Tämä oli pienelle pojalle suuri hetki. Vaikka oma ”pelaajaura” päättyikin tuolta tieltä Lukon osalta aikanaan, niin myös syvensi ennestään tuota sidettä seuraan.

Nykyään tulee hallilla vähän väliä käytyä ja jokainen matsi vähintään televiisorin välityksellä seurattua mahdollisuuksien mukaan. Esikoiseni tutustutan aikanaan tähän Rauman ylpeyteen kun aika koittaa ja saa itse tietenkin päättää suosikkiseuransa. Vaikka kyllähän se tietenkin kirpaisee jos meidän taloudessa aletaan piirtää jotain muuta kuin ketun kuvia ;)

Samaan syssyyn myös morot kaikille, uusi täällä olen vaikkakin useita vuosia jo sivusta seurannut.
Hieno tarina ja lämpimästi tervetuloa joukkoon mukaan. Meillä on täällä Lukko-osiossa hieno kattaus kokeneita ja kaiken nähneitä Lukkofaneja, mutta myös paljon nuoremman polven faneja. Kaikenlaisia Lukkofaneja ja kirjoittajia sopii porukkaan jatkeeksi ja ainahan se on mukava kun täällä uusia nimimerkkejä alkaa näkyä. Lukkofanit ovat Jatkoajalla, Rauman kaupungilla ja katsomossa sellaisia jotka pitävät yhtä ja uskovat yhteiseen unelmaan.
 
29.2.2020. Ässät - Lukko 1-7. Porilaisilla meni kyseinen ottelu pahasti tunteisiin! Naurattaa vieläkin kun 1-7 tilanteessa porilainen dj laittaa soimaan omilleen, eli Ässille "mikä on kun ei taidot riitä"-kappaleen. Pysy aina pikkuveljenä :)
Suosikkijoukkue
Lukko
Ekat muistikuvat hallilta aikakaudelta jolloin oli ne pahviset tulostaulunumerot toisessa päädyssä. Naapurin boik pääsi niitä jossain junnupelissä kääntelemäänkin. Jännää oli. Muistaakos vanhempi väki miten tulos sitten ilmoitettiin kun mentiin yli kymmenen maalin? Mun muistaakseni tauluissa ei ollut kuin numeroon 9 asti?
 
"Onneksi ei tarvitse töihin mennä"

-Ilkka "Bono" Heikkinen-

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Luinpa ketjun läpi, ja on kyllä hienoja tarinoita lukkokannattajilla. Ne toivat mieleen paljon muistoja vuosikymmenten varsilta ja inspiroivat minunkin kirjoittamaan oman tarinani.

Nimimerkistäni on suhteellisen helppo päätellä ikäni ja suhtautumiseni Lukkoon: lukkoukko aina ja ikuisesti!

Ensimmäinen muisto Äijänsuolta (en siis muista onko tuo ensimmäinen pelini paikan päällä) on kevään -88 finaalipelistä, kun isän kanssa oltiin seisomakatsomossa. Pelistä en muista juuri mitään, muuta kuin että Lukko hävisi ja että 8-vuotiaana pikkupoikana katselin lähinnä aikuisten selkiä ja päitä. Pirusti oli porukkaa ainakin.

Seuraavina vuosina ala-asteelta saatiin aina silloin tällöin ilmaislippuja Lukon peleihin ja niissä myös käytiin veljen kanssa. Selkeimmät tulosmuistot noilta ajoilta ovat Lukko-KooKoo 8-0 ja Lukko-HPK 9-7.

-90 -luvun alkupuoliskolta puoliväliin tuli saatua muun muassa Petr Korinekin, Harri Suvannon ja Pekka Laksolan maila. Laksola oli tuohon aikaan Tapparan puolustaja. Tappara voitti Lukon kerran 1-6 -lukemin ja Laksola oli siitä niin hyvillään, että antoi lyhyen mailansa minulle pelin jälkeen pukukoppiin kävellessään. Olipa vielä leftin puolen maila eli minulle sopiva, mutta herran jestas sitä tuppea: varmaan sata kierrosta erkkaa. Tuppi oli valehtelematta puolen nyrkin kokoinen!

Kyllä se siis noina ala-astevuosina syntyi tämä vahva Lukko-side. Kotona ei vanhemmat sen kummemmin Lukkoa fanittaneet mutta Walleniuksen selostusten ja Äijänsuolla käyntien vaikutuksena minusta kasvoi fani henkeen ja vereen. Ja ennen kaikkea se, että olen raumalainen ja tämä on Rauman oma juttu. Enemmän kotikaupungin ylpeys menee tunteisiin kuin Suomen maajoukkue, vaikka meneehän sekin.

Veljen kanssa pelattiin noina vuosina myös pöytäjääkiekkoa hurjat määrät. Varmasti tuo omalta osaltaan vaikutti kiinnostukseen oikeaankin jääkiekkoon. Siinä meni useampi Stiga/muu pelialusta vaihtokuntoon, kun pelattiin kokonaisia SM-liigakausia playoffeineen. Oli vahvat tilastoinnit tuloksineen, sarjataulukkoineen, pelaajalistoineen yms. Ja maalilaulut soivat c-kaseteilta joukkueiden mukaan; oli final countdown, hunajata, live is life ym. Lisäksi jompi kumpi selosti aina pelin! Eikä tappeluiltakaan vältytty veljen kanssa, kun peli ei kulkenut.

Noista tuhansista pelatuista pöytälätkäpeleistä kehittyi sen enempää kehumatta aika kova taito tuohon lajiin. Kävinpä muutama vuosi sitten kokeilemassa tasoani Naantalissa Suomen parhaimpien pöytälätkäpelaajien harjoitusturnauksessa enkä jäänyt viimeiseksi! Mielenkiintoinen peli.

No niin, meni vähän sivuraiteille, palataanpa Lukkoon...
Kuten täälläkin monen kokemuksella todettua, paljon olen minäkin kokenut ilon ja tuskan hetkiä Lukkoa kannattaessani. Välillä on tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin ja sitä on miettinyt miksi edes aloin joskus tällaiseen mielialaan voimakkaasti vaikuttavaan Lukon kannattamiseen. Monta viikonloppua on mennyt pilalle, kun vitutus tappiopelin jälkeen on ollut melkoinen. Onneksi vaimo on tämän jo oppinut suodattamaan. Tässä kohtaa pitää sanoa, että tämä Jatkoajan Lukon osio on antanut minulle äärettömän paljon vertaistukea Lukon hyvinä ja huonoina aikoina.

Mieleenpainuneimmat muistot Äijänsuolta:
-Ennen halliremonttia ollut ”jäähallin haju”
-Yli 5000 katsojan loppuunmyydyt ottelut ja niiden odotusarvo
-Se tunne, kun livenä päätyseisomakatsomosta näki kiekon uppoavan vastustajan maaliin, yleisö räjähti huutoon ja Europe pärähti soimaan. Onneksi tämä toimii yhä.

Ehkä paras yksittäinen ottelukokemus ja se voiton suloinen tunne Äijänsuolta on yli 20 vuoden takaa tammikuulta 2000, kun Tihonovin Lukko nousi 3. erässä Ässiä vastaan 0-3:sta 4-3 jatkoaikavoittoon. Peli näytti toivottomalta, mutta niin vain sen kauden hurja kotijoukkue nousi siinäkin voittoon. Niin kuin monet muistavat, siihen aikaan jatkoaikavoitosta sai saman 2 pinnaa kuin suorastakin voitosta. Niin ja jatkoaikatappiosta ei jäänyt mitään käteen, siksi siihen aikaan jatkoaika oikeasti pelotti. Muistan vieläkin ne Ässäpelaajien naamat, kun makasivat jäässä tai laitaa vasten epäuskosta järkyttyneinä.

Tässäpä kasvutarinaani Lukkofaniksi. Paljon voisi kirjoittaa lisääkin, niin paljon mahtuu kokemuksia Lukkoon liittyen. Kirjan voisi jopa kirjoittaa. Lukko kulkee vahvasti elämässäni mukana, se on varma. Kesäaikaan pääsee aina palautumaan tiiviistä kiekonseuraamisesta. Tärkeää tavallaan sekin, kun miettii millaista Lukon seuraaminen on mestaruuden haaveilussa ollut kaikki nämä vuodet. Jos korona ei estä, keväällä tämä haave toteutuu, siihen uskon nyt kovemmin kuin koskaan.
 
"Tellqvistin ja yli miljoonan välirahan hylkäämisen tulisi olla oikeudessa tuomittavaa typeryyttä." -Kaivanto
Suosikkijoukkue
Lukko
Isän kanssa käytiin peleissä 70-luvulla sen verran harvakseltaan, että olen jälkikäteen pystynyt Jääkiekkokirjojen avulla lähes varmaksi selvittämään, että eka kerta Äijänsuolla oli ekaluokkalaisena 3.11.1974. Lukko ja Ilves pelasivat tasan 6-6. Epäilenpä että tuo jäi ainoaksi näkemäkseni mestaruussarjaotteluksi. Isä oli kokenut paikan päällä myös kevään 1963 sekä pari vuotta myöhemmin yleisöennätyksen 10001.

Ensimmäiseltä SM-liigakaudelta varmaa tietoa on se, että näin ainakin Lukko-Sport-ottelun. Muistikuva Sportista on niin vahva. Ja vaikka muistini muuten temppuileekin niin tuo kokemus ei oikein voi sotkeentua seuraaviin Lukko-Sport-liigapeleihin... Kyseessä täytyi siis olla 27.11.1975 pelattu matsi, jonka Lukko voitti 7-6. (Näin siksi, että ensimmäinen kohtaaminen oli syyskuussa, jolloin ei isän mielestä vielä ollut jääkiekon aika.)

1980-luvun koittaessa aloimme maasedulta käydä kaverien kanssa linja-autolla peleissä. Ensimmäiset oikein aktiiviset kaudet olivat putoamis- ja divarikausi, kun ekat kunnon kesätyörahat oli talven mittaan kiva käyttää pääsy- ja bussilippuihin sekä lihapiirakoihin. Jos kannattajuuden tukijalkaa on huolella valettu kuuden (6) voiton kaudella, niin täytyyhän sen olla vahva?

Kaikista varhaisista ja myöhemmistä Lukko-kokemuksista saisi kyllä tosiaan eepoksen aikaan, kuten joku edellä mainitsi. Taidan kuitenkin aloittaa sen työstämistä vasta sitten, kun Hessu (nimi keksitty) on nostellut Kanada-maljaa.
 
Jyri C Ukkonen & Salamia Taivaalla

OnVainRauma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä se lukko rakkaus tais alkaa Myllys, Davis ja Forss hässäkästä vuonna 86 jonka näin ihan metrien päästä.
Kaakaoautomaatti, päädyn sarjataulukko, pleksin takana pelin seuraaminen, peltiset mailakopit, Dj. Eki huoltokopin katolla ja mailojen kinumiset pelin jälkeen. Oi niitä aikoja.
 
Everything for everyone, and nothing for ourselves. -Subcomandante Marcos-
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy