Via Dolorosa
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Україна
Tässä kurjuuden sekä urheilullisen tyhjyyden keskellä on ajatukset ja mieli palannut vahvasti takavuosien hienoihin/katkeriin/surullisiin/onnellisiin muistoihin, joten päätinkin repäistä ja raapustaa oman elämänkerran sekä tarinani, miten minusta tuli sinikeltainen Lukko-kannattaja.
Sinikeltainen sydän sekä veri ovat periytyneet minulle jo äidinmaidosta, mutta todenteolla kannattaminen sekä todellinen intohimo Lukkoon syntyi vasta, kun nuorena poikasena sain ensimmäisen kerran kokea Äijänsuon sekä pelitapahtuman omin silmin. Ajassa täytyy matkata taaksepäin, aina vuoteen 2003 saakka, jolloin sen ensimmäisen pelin sain kokea. Joku tiis- tai torstainen arkipäivä se oli ja vastassa oli Helsingin Jokerit. Ottelu tuli seurattua silloisessa E2-katsomossa (?), joka oli seisomakatsomon vasemmalla puolella, seisomakatsomosta katsottuna. Lukko voitti ottelun 3-1 ja pieni VD oli silti aivan myyty. Yleisesti tästä kaudesta ei vahvoja muistikuvia kuitenkaan ole, mikä onkin luonnollista, ettei ihan kaikkea tapahtunutta voi 11-vuotiaana muistaa. Tästä syystä en tätä kautta lähde sen enempää niputtamaan pakettiin. Sen kuitenkin muistan, että "virallisesti" kausi päättyikin vasta harjoitusotteluun Japania vastaan, joka valmistautui jääkiekon kotikisoihin. Muistaakseni Lukko tämän ottelun hävisi, jonka lisäksi rosteri taisi olla melko vajaavainen. Jostain syystä kuitenkin Pasi Saarela tästäkin pelistä jäi mieleen. Sellainen nippelitieto tosta kaudesta vielä, että muistan Robert Kronin hankinnan, tai ainakin sen kuinka paljon siitä puhuttiin omissakin piireissä. EP-scouttaus tosiaan kertoo erinomaisesta CV:stä, sekä kohtalaisista pisteistä Lukossa, mutta muuten ei kyllä muistu mieleen oliko mies vahvistus tai "vahvistus". Ehkä nestorit @Roku tai @Olkku pystyy kertomaan paremmin hänestä. Mutta sen pidemmittä puheitta, lähdetään muistelmien matkoihin.
Kausi 2003-2004 - se "ensimmäinen" kausi
Tästä kaudesta onkin jo selkeästi paremmat muistikuvat ja ensimmäisenä tulee mieleen se ihka ensimmäinen oma kausikortti, joka meillä junioripelaajilla oli, johon rei'itettiin aina merkki sisäänkäynnin yhteydessä. Se asia joka tulee päällimmäisenä pelillisestä menestyksestä mieleen, oli Lukon surkea alkakausi sekä Sami Torkin ja Ika Lehkonen surkeat välit, jos sellaisia oikeasti sitten oli. Lukko taisi olla sarjan surkeimpia joukkueita pitkään, jonka seurauksena Lehkonen saikin potkut ja laivan kapteeniksi astui Jukka Rautakorpi. Fun fact: Lukko-Ilves pelissä vieraskannattajien toimesta halliin oli tuotu lakana, jossa luki "Kahvakorpi raiskaa taitokiekon", joka on jäänyt elävästi mieleen. Jos Lehkosen johdolla Lukko kuului sarjan heittopusseihin, niin Rautakorpi seriffinä Lukko taasen oli sarjan parhaimpia joukkueita. Miltä sijoitukselta se Tukka-Jukka nyt Lukon nostikaan viidenneksi? Kahdestoista? Jos joku pelaaja herätti ihastuksen tunteita ikuisiksi ajoiksi, niin se oli ehdottomasti Janne Niskala, joka tuolla kaudella voittikin(?) puolustajien piste- taikka maalipörssin. Helvetinmoinen lämäri ylähyllyyn oli tavaramerkki, jota saatiin todistaa ja josta Niskala tutuksi tulikin. Pudotuspelit päättyivät Lukon osalta suoraan 4-0 tappioon Pallokerholle, jonka pelaajat siirtelivät maaleja pois paikalta. Mulkut. Mokkako se oli, joka kävi erittäin kuumana ensimmäisen pelin jälkeen. Oma fiilis tietenkin oli pettymys, mutta oli kiva nähdä Lukko ihan oikeissa pudotuspeleissä tuolloin. Puhutuin hankinta oli NHL-tähden Keith Tkachukin velipoika Daniel, joka hänkin oli ykköskierroksen varauksia. Ei tainnut kuitenkaan olla mikään sateentekijä.
Kausi 2004-2005 - NHL-tähdet SM-Liigassa
Tämä on ehdottomasti yksi hienoimpia kausia, jota olen kannattajana päässyt kokemaan. Fiilikset olivat ko Pitsiturnauksessa erittäin korkeat, kun Santala kävi kuulluttamassa sopimuksesta NHL-pelaaja Esa Pirneksen kanssa. Pirneksen lisäksi isoista valoista saapuivat myös Pettinen, Gill sekä Roloson, jotka olivat aivan maagisen hyviä pelaajia. Toki niitä oli muillakin joukkueilla sankoin joukoin pelaamassa ja oli kyllä nautinto saada nähdä sellaisia pelimiehiä pelaamassa Lukkoa vastaan, kuin Saku Koivu, Olli Jokinen, Toni Lydman, Marek Zidlicky, Janne Niinimaa, Brian Campbell, Tim Thomas, Patrik Stefan etc etc. Tasollisesti varmaan kautta-aikojen kovin Liiga-kausi, jonkalaista ei enää ikinä tule olemaan. Mistä muustakaan työsulkukauden 04-05 voisi muistaa, kuin puolivälieräsarjasta IFK:ta vastaan? Sarjan 4. ottelu on vieläkin "se" ottelu, joka on ollut paras paikanpäältä ikinä seurattu kamppailu. Pentti-huudot ja joukkutappelu ovat kyllä niin ikimuistoista taidetta, että ei taida yksittäinen peli päästä lähellekään tämän ottelun tunnelmaa. Tosikot voivat nyt löysätä hieman kukkaa päästään. Väkivalta ja ajojahti eivät kuulu nykyajan jääkiekkoon, mutta tässä oli silti sitä jotain, joka tullaan muistamaan aina.
Ensimmäiset 2.5 kautta Lukko-kannattajana olivat hienoa aikaa. Ikuinen rakkaus Äijänsuohon sekä Rauman Lukkoon oli syntynyt. Joukkue pelasi hyvin, joukkue pärjäsi runkosarjassa ja joukkueessa oli myös liuta mielenkiintoisia pelaajia näiltä ajoilta joita oli ilo seurata. Sami Torkki, Janne Niskala, Pasi Saarela, Toni Koivisto, Toni Porkka, Tomi Pettinen, Hal Gill, Dwayne Roloson, Esa Pirnes, Shayne Toporowski, Steve Larouche, Petri Vehanen, Erik Hämäläinen sekä nuori Bono Heikkinen. Tämän lisäksi ainakin minä pidin "vanhasta hallista", vaikkei siellä mahtunut kahta ihmistä kävelemään vierekkäin käytävillä. Aika varmaan kultaa muistot, mutta osa tunnelmasta kuoli halliremontin yhteydessä. Koko päädyn puista seisomakatsomosta sekä "tiivistäkää seisomakatsomosta" kuulutusta on ikävä. Samaan aikaan oma nälkä kasvoi syödessä ja menestystä rupesi kannattajana odottamaan yhä kovemmin ja enää ei itsellenikään riittänyt vain paikalle pääsy Lukon otteluun. Ei sitä olisi ihan heti uskonut silloin, että seuraavan kerran Lukko pääsee pelamaan mitaleista vasta kuuden vuoden kuluttua, samalla kun ylläolevista pelaajista suuri osa lähti heti työsulkukauden jälkeen ja osa ei enää iki palannut ja yksi joutui lopettamaankin. Näistä nimistä vain yhden pelaajan tapahtumaton paluu on jäänyt harmittamaan vietävästi, nimittäin Sami Torkki. Aivan niitä lempipelaajia, joka ei ikinä ehtinyt tehdä paluuta Lukon paitaan.
Vuodet 2005-2009 olivat enemmän taikka vähemmän kannattajana raskaita. Oli Tolvasta ja Toivolaa, uutta hallia, Josef Strakaa ja lukuisia voitettuja paikalliskamppailuja Ässiä vastaan. Sen sijaan joukkueena menestystä ei ollut, eikä homma oikeastaan missään vaiheessa lähtenyt raiteilleen. Hienojen ja mielenkiintoisten pelaajien vastakohtana joutui katsomaan Petri Tähtisaloa, Henrik Juntusta, Tero Koposta, Pasi Häkkistä, Topi Lehtosta sekä monen monta muuta turhaketta, samaan aikaan kun omat kirkkaimmat tähdet loivat uraansa toisaalla kuin Lukossa ensisijaisesti Ilkka Heikkisen, Petri Lammassaaren, Kalle Sahlstedtin sekä Tarkin veljesten johdolla. Näihin aikoihin sitä miettinin oikeasti, että mikä se Lukon "oikea taso" onkaan. Menestyvästä joukkueesta valahdettiin rupusakiksi, jonka jälkeen nihkeä nousu alle keskitason joukkueeksi, kunnes kaikki räjähti jälleen käsiin ja Lukko oli lähellä karsia koko paikastaan jääkiekon SM-Liigassa. Lapsenusko oli muuttunut pessimistimyydeksi sekä epäuskoksi menestymisestä.
Näiden kysymysten keskellä Lukko kuitenkin palasi kotimaisen kiekkoilun kärkeen, kun Uraman 2. sekä 3. kausi toivat sitä kauan kaivattu ja odotettua menestystä, joka päättyi 3. kauden pronssista seuraavan kauden potkuihin. Uraman aika Lukossa oli melkoista tuuliviireilyä, mutta kuitenkin jälkikäteen ajatellen ihan OK. Jos ei muuta, niin Lukolla oli ainakin aivan timanttisia hyökkääjiä McLeanin, Morrisonin, Lindgrenin, Tukosen sekä Petruzalekin johdolla, joiden ansioista Lukolla oli pari kautta Liigan terävin kärki hyökkäyksessä.
Dufvan aikaa en tähän rupea purkaamaan, koska siitä ja sen jälkeisen lähitulevaisuuden ajasta voi lukea vaikka erittäin pienesti tiivistetysti tästä. Dufvan aika oli kannattajana kuitenkin hienoa ja poikkeuksellista. Lukko oli menestyvä jääkiekkojoukkue ja pelasi neljässä vuodessa kolme kertaa väliereissä.
Summasummaarum. Takana on sellaiset 17 kautta erittäin aktiivista elämää Lukon kanssa, joista kausikortti on ollut mukana n. 10 kauden ajan. Pyöreästi laskettuna n. 350 ottelua on tullut katsottua Äijänsuon katsomossa ja varmaan sama määrä otteluja kuunneltu Risto Leinon kautta.
Rauman Lukko on minulle kuin elämänkumppani, joka ei ikinä vaihdu taikka tule ikinä katoamaan pois. Ehdottomasti yksi tärkeimmistä asioistani elämässäni, jonka vuoksi olisin valmis antamaan vaikka toisen munuaiseni, jos tarve sen vaatisi.
Miten sinusta tuli sinikeltainen?
Sinikeltainen sydän sekä veri ovat periytyneet minulle jo äidinmaidosta, mutta todenteolla kannattaminen sekä todellinen intohimo Lukkoon syntyi vasta, kun nuorena poikasena sain ensimmäisen kerran kokea Äijänsuon sekä pelitapahtuman omin silmin. Ajassa täytyy matkata taaksepäin, aina vuoteen 2003 saakka, jolloin sen ensimmäisen pelin sain kokea. Joku tiis- tai torstainen arkipäivä se oli ja vastassa oli Helsingin Jokerit. Ottelu tuli seurattua silloisessa E2-katsomossa (?), joka oli seisomakatsomon vasemmalla puolella, seisomakatsomosta katsottuna. Lukko voitti ottelun 3-1 ja pieni VD oli silti aivan myyty. Yleisesti tästä kaudesta ei vahvoja muistikuvia kuitenkaan ole, mikä onkin luonnollista, ettei ihan kaikkea tapahtunutta voi 11-vuotiaana muistaa. Tästä syystä en tätä kautta lähde sen enempää niputtamaan pakettiin. Sen kuitenkin muistan, että "virallisesti" kausi päättyikin vasta harjoitusotteluun Japania vastaan, joka valmistautui jääkiekon kotikisoihin. Muistaakseni Lukko tämän ottelun hävisi, jonka lisäksi rosteri taisi olla melko vajaavainen. Jostain syystä kuitenkin Pasi Saarela tästäkin pelistä jäi mieleen. Sellainen nippelitieto tosta kaudesta vielä, että muistan Robert Kronin hankinnan, tai ainakin sen kuinka paljon siitä puhuttiin omissakin piireissä. EP-scouttaus tosiaan kertoo erinomaisesta CV:stä, sekä kohtalaisista pisteistä Lukossa, mutta muuten ei kyllä muistu mieleen oliko mies vahvistus tai "vahvistus". Ehkä nestorit @Roku tai @Olkku pystyy kertomaan paremmin hänestä. Mutta sen pidemmittä puheitta, lähdetään muistelmien matkoihin.
Kausi 2003-2004 - se "ensimmäinen" kausi
Tästä kaudesta onkin jo selkeästi paremmat muistikuvat ja ensimmäisenä tulee mieleen se ihka ensimmäinen oma kausikortti, joka meillä junioripelaajilla oli, johon rei'itettiin aina merkki sisäänkäynnin yhteydessä. Se asia joka tulee päällimmäisenä pelillisestä menestyksestä mieleen, oli Lukon surkea alkakausi sekä Sami Torkin ja Ika Lehkonen surkeat välit, jos sellaisia oikeasti sitten oli. Lukko taisi olla sarjan surkeimpia joukkueita pitkään, jonka seurauksena Lehkonen saikin potkut ja laivan kapteeniksi astui Jukka Rautakorpi. Fun fact: Lukko-Ilves pelissä vieraskannattajien toimesta halliin oli tuotu lakana, jossa luki "Kahvakorpi raiskaa taitokiekon", joka on jäänyt elävästi mieleen. Jos Lehkosen johdolla Lukko kuului sarjan heittopusseihin, niin Rautakorpi seriffinä Lukko taasen oli sarjan parhaimpia joukkueita. Miltä sijoitukselta se Tukka-Jukka nyt Lukon nostikaan viidenneksi? Kahdestoista? Jos joku pelaaja herätti ihastuksen tunteita ikuisiksi ajoiksi, niin se oli ehdottomasti Janne Niskala, joka tuolla kaudella voittikin(?) puolustajien piste- taikka maalipörssin. Helvetinmoinen lämäri ylähyllyyn oli tavaramerkki, jota saatiin todistaa ja josta Niskala tutuksi tulikin. Pudotuspelit päättyivät Lukon osalta suoraan 4-0 tappioon Pallokerholle, jonka pelaajat siirtelivät maaleja pois paikalta. Mulkut. Mokkako se oli, joka kävi erittäin kuumana ensimmäisen pelin jälkeen. Oma fiilis tietenkin oli pettymys, mutta oli kiva nähdä Lukko ihan oikeissa pudotuspeleissä tuolloin. Puhutuin hankinta oli NHL-tähden Keith Tkachukin velipoika Daniel, joka hänkin oli ykköskierroksen varauksia. Ei tainnut kuitenkaan olla mikään sateentekijä.
Kausi 2004-2005 - NHL-tähdet SM-Liigassa
Tämä on ehdottomasti yksi hienoimpia kausia, jota olen kannattajana päässyt kokemaan. Fiilikset olivat ko Pitsiturnauksessa erittäin korkeat, kun Santala kävi kuulluttamassa sopimuksesta NHL-pelaaja Esa Pirneksen kanssa. Pirneksen lisäksi isoista valoista saapuivat myös Pettinen, Gill sekä Roloson, jotka olivat aivan maagisen hyviä pelaajia. Toki niitä oli muillakin joukkueilla sankoin joukoin pelaamassa ja oli kyllä nautinto saada nähdä sellaisia pelimiehiä pelaamassa Lukkoa vastaan, kuin Saku Koivu, Olli Jokinen, Toni Lydman, Marek Zidlicky, Janne Niinimaa, Brian Campbell, Tim Thomas, Patrik Stefan etc etc. Tasollisesti varmaan kautta-aikojen kovin Liiga-kausi, jonkalaista ei enää ikinä tule olemaan. Mistä muustakaan työsulkukauden 04-05 voisi muistaa, kuin puolivälieräsarjasta IFK:ta vastaan? Sarjan 4. ottelu on vieläkin "se" ottelu, joka on ollut paras paikanpäältä ikinä seurattu kamppailu. Pentti-huudot ja joukkutappelu ovat kyllä niin ikimuistoista taidetta, että ei taida yksittäinen peli päästä lähellekään tämän ottelun tunnelmaa. Tosikot voivat nyt löysätä hieman kukkaa päästään. Väkivalta ja ajojahti eivät kuulu nykyajan jääkiekkoon, mutta tässä oli silti sitä jotain, joka tullaan muistamaan aina.
Ensimmäiset 2.5 kautta Lukko-kannattajana olivat hienoa aikaa. Ikuinen rakkaus Äijänsuohon sekä Rauman Lukkoon oli syntynyt. Joukkue pelasi hyvin, joukkue pärjäsi runkosarjassa ja joukkueessa oli myös liuta mielenkiintoisia pelaajia näiltä ajoilta joita oli ilo seurata. Sami Torkki, Janne Niskala, Pasi Saarela, Toni Koivisto, Toni Porkka, Tomi Pettinen, Hal Gill, Dwayne Roloson, Esa Pirnes, Shayne Toporowski, Steve Larouche, Petri Vehanen, Erik Hämäläinen sekä nuori Bono Heikkinen. Tämän lisäksi ainakin minä pidin "vanhasta hallista", vaikkei siellä mahtunut kahta ihmistä kävelemään vierekkäin käytävillä. Aika varmaan kultaa muistot, mutta osa tunnelmasta kuoli halliremontin yhteydessä. Koko päädyn puista seisomakatsomosta sekä "tiivistäkää seisomakatsomosta" kuulutusta on ikävä. Samaan aikaan oma nälkä kasvoi syödessä ja menestystä rupesi kannattajana odottamaan yhä kovemmin ja enää ei itsellenikään riittänyt vain paikalle pääsy Lukon otteluun. Ei sitä olisi ihan heti uskonut silloin, että seuraavan kerran Lukko pääsee pelamaan mitaleista vasta kuuden vuoden kuluttua, samalla kun ylläolevista pelaajista suuri osa lähti heti työsulkukauden jälkeen ja osa ei enää iki palannut ja yksi joutui lopettamaankin. Näistä nimistä vain yhden pelaajan tapahtumaton paluu on jäänyt harmittamaan vietävästi, nimittäin Sami Torkki. Aivan niitä lempipelaajia, joka ei ikinä ehtinyt tehdä paluuta Lukon paitaan.
Vuodet 2005-2009 olivat enemmän taikka vähemmän kannattajana raskaita. Oli Tolvasta ja Toivolaa, uutta hallia, Josef Strakaa ja lukuisia voitettuja paikalliskamppailuja Ässiä vastaan. Sen sijaan joukkueena menestystä ei ollut, eikä homma oikeastaan missään vaiheessa lähtenyt raiteilleen. Hienojen ja mielenkiintoisten pelaajien vastakohtana joutui katsomaan Petri Tähtisaloa, Henrik Juntusta, Tero Koposta, Pasi Häkkistä, Topi Lehtosta sekä monen monta muuta turhaketta, samaan aikaan kun omat kirkkaimmat tähdet loivat uraansa toisaalla kuin Lukossa ensisijaisesti Ilkka Heikkisen, Petri Lammassaaren, Kalle Sahlstedtin sekä Tarkin veljesten johdolla. Näihin aikoihin sitä miettinin oikeasti, että mikä se Lukon "oikea taso" onkaan. Menestyvästä joukkueesta valahdettiin rupusakiksi, jonka jälkeen nihkeä nousu alle keskitason joukkueeksi, kunnes kaikki räjähti jälleen käsiin ja Lukko oli lähellä karsia koko paikastaan jääkiekon SM-Liigassa. Lapsenusko oli muuttunut pessimistimyydeksi sekä epäuskoksi menestymisestä.
Näiden kysymysten keskellä Lukko kuitenkin palasi kotimaisen kiekkoilun kärkeen, kun Uraman 2. sekä 3. kausi toivat sitä kauan kaivattu ja odotettua menestystä, joka päättyi 3. kauden pronssista seuraavan kauden potkuihin. Uraman aika Lukossa oli melkoista tuuliviireilyä, mutta kuitenkin jälkikäteen ajatellen ihan OK. Jos ei muuta, niin Lukolla oli ainakin aivan timanttisia hyökkääjiä McLeanin, Morrisonin, Lindgrenin, Tukosen sekä Petruzalekin johdolla, joiden ansioista Lukolla oli pari kautta Liigan terävin kärki hyökkäyksessä.
Dufvan aikaa en tähän rupea purkaamaan, koska siitä ja sen jälkeisen lähitulevaisuuden ajasta voi lukea vaikka erittäin pienesti tiivistetysti tästä. Dufvan aika oli kannattajana kuitenkin hienoa ja poikkeuksellista. Lukko oli menestyvä jääkiekkojoukkue ja pelasi neljässä vuodessa kolme kertaa väliereissä.
Summasummaarum. Takana on sellaiset 17 kautta erittäin aktiivista elämää Lukon kanssa, joista kausikortti on ollut mukana n. 10 kauden ajan. Pyöreästi laskettuna n. 350 ottelua on tullut katsottua Äijänsuon katsomossa ja varmaan sama määrä otteluja kuunneltu Risto Leinon kautta.
Rauman Lukko on minulle kuin elämänkumppani, joka ei ikinä vaihdu taikka tule ikinä katoamaan pois. Ehdottomasti yksi tärkeimmistä asioistani elämässäni, jonka vuoksi olisin valmis antamaan vaikka toisen munuaiseni, jos tarve sen vaatisi.
Miten sinusta tuli sinikeltainen?
Viimeksi muokattu: