Copypastena eilinen Sihvos-kommenttini toisesta ketjusta:
"Kiihkottomasti kirjoittaessaan Sihvonen onkin maan eliittiä pelianalyyseissään.
Valitettavasti PS on niin hirttäytynyt muutamaan toistoteemaansa, ettei hän pysty näkemään aiheiden ympäriltä mitään muita ulottuvuuksia kuin ne samat, lehdestä toiseen toistuvat jankutukset. Yksi on Raimo Summanen, seuraavana jonossa on TPS:n pelitavan ylivertaisuus ja ilmeisesti "alasarja-Sheddenistä" on kehittymässä seuraava pakkomielle."
Sihvonen on kliinisenä pelin analysoijana suorastaan erinomainen, mutta hänen kirjoituksiaan varjostaa kovin yksiulotteinen näkemys pelistä. Ikäänkuin jääkiekko olisi vain viivoja fläppitaululla, eikä esim. pelaajien ja joukkueiden vuorovaikutuksella toisiinsa, henkimaailman asioilla, kotiyleisöllä tms. olisi mitään vaikutusta mihinkään. Tähän ansaan hän lankeaa myös HIFK-analyysissään. Kyse ei siis ole mistään antipatiasta vaan Sihvosen arviointitavasta, jossa pelin ratkaisu on tehty jo ennen aloituskiekkoa taktiikkapiirrosten muodossa.
Sheddenin pelitapa on vanhanaikainen ja riskialtis, mutta minun näkemykseni mukaan paras tapa kamppailla pisteistä vahvempien joukkueiden kanssa. Se, mitä Sihvonen ei halua tai osaa noteerata, on ettei Shedden yritäkään peluuttaa keskialueen shakkia perinteisen altavastaajan roolin mukaisesti. Sen sijaan tavoitteena on saavuttaa kaukalossa sekä fyysinen että henkinen yliote. Nämä ovat juuri niitä asioita, joita ei voi fläppitaululle piirtää. Tämä on, kuten sanottua, riskillä pelaamista. HIFK:n pelin kulmakivi on raju intensiteetti. Jos sitä ei löydy, turpaan tulee melko varmasti. Vastaavasti hyvänä päivänä kärkiporukallakin on vaikeuksia saada omaa peliään käyntiin, jolloin HIFK:ta on todella vaikea kaataa.
Lisätään vielä, että perinteiseen pohjoisamerikkalaiseen tyyliin erikoistilanteisiin on panostettu huolella. Jos nyky-HIFK:n käsillä pelataan liigan tehokkainta ylivoimaa, niin jotain on varmaan valmentajakin tehnyt oikein.