Ihmeen iso haloo on noussut noista Frankin puheista, tai siis Dougin väittämästä. Miten lie homma sit oikeasti onkaan.
Kyllähän tietenkin hyvä taloudellinen tulos on kaikille joukkueille selvä tavoite, noin taloutta ajatellen, ja mun mielestä toi "jokereita parempi" oli ihan hyvä heitto. Ihmetyttää kun jotkut kirjoittajat täällä vetävät tuosta sellaisen johtopäätöksen, ettei Frankki haluaisi voittaa mestaruutta. Kyllähän hän varmasti haluaa, kuten muutkin Hifkissä.
Se, että onko Frank tai Pena tarpeeksi hyvä hankkimaan pelaajia, on toinen juttu, enkä mä siihen nyt ota sen kummemmin kantaa. Kuitenkin Hifkissä on esimerkiksi nyt viimeisten viiden tai kymmenen vuoden aikana ollut lähes joka vuosi huippujoukkue. Moni vahvistuksista on onnistunut, osa jopa odotettua paremminkin. Valitettavasti osa on epäonnistunutkin, mutta näistäkin on osa varmasti ollut kesken kauden tulleita nimettömiä pelaajia mistälie farmin farmista, joten tuskin kovinkaan kalliita ovat olleet, esim nyt viime kauden Parsons tai Zion. Noistakin hankinnoista mä en tiedä kuinka iso osa kuuluu Dougille.
Valmentajien palkkaamiset tai siis erottamiset, ovat kyllä olleet melko surkuhupaisa juttu. Mutta esimerkiksi nyt kolme viimeisintä valmentajaa on olleet paperilla hyviä, ja niiden aikana menestyminen on ollut noin yleisesti ottaen hyvää, vaikkakin tietenkin minäkin olen toivonut mestaruutta. Ara tais tuoda pronssia kolme vuotta sitten (03-04) ja finaalipaikkakin oli silloin todella lähellä kun tiputtiin tulevalle mestarille jatkoajalla. Seuraavana vuonna oli se työsulkukausi, mutta tuskin sen kauden pelaajahankinnoista voi Penaa tai Frankkia syyttää, kun unelmajoukkueen kasasivat. Viime kaudella Doug valmensi runkkareissa toiseksi ja playoffseissa tiputtiin välierissä pronssiotteluun. Eli siis kolmen viime kauden aikana ollaan oltu kahdesti mitalipeleissä, ja se yksi kerta oli se unelmajoukkue. Nyt tällä kaudella Francis on kylläkin nyt osoittanut huonoksi, eli se riski ei siis näköjään kannattanutkaan. Mutta mä en tarkalleen tiedä miten sen selän kanssa on käynyt, tai siis esimerkiksi että onko hän itse kuvitellut että pystyy valmentamaan ja luistelemaan jäällä, tai mitä lie muita ongelmia hänellä onkaan.
Noh, nyt tällä hetkellä tilanne näyttää hankalalta, ja muutosta tässä itsekkin toivon monien muiden fanien tapaan. Tietenkin paras ratkaisu olisi että peli Franciksen alaisuudessa alkaisi muuttumaan paremmaksi, mutta pikkuhiljaa toivo hiipuu.
Jokaisella on tietenkin omat mielipiteensä eri valmentajien suhteen ja tuskin sellaista valmentajaa on josta jokainen olisi tyytyväinen.