Mainos

Miro Heiskanen – tanssii tähtien kanssa

  • 341 193
  • 925

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Yhdeksän kuukautta. Ja tuolla toki merkitystä nuorista pelaajista puhuttaessa. Tällä hetkellä Heiskanen on parempi pelaaja, mutta onko näin tulevaisuudessa onkin sitten eri asia.

Kun olen nähnyt Heiskaselta lähinnä vain joitain yksittäisi klippejä, niin mihin tuo väite Heiskasen paremmuudesta tarkalleen ottaen perustuu? Tilastollisesti Dahlin vetää pidemmän korren, jopa selkeästi.

Molemmat pelaavat tällä hetkellä isossa roolissa ja jopa yli 25 minuuttia ottelussa. Dahlin aloittaa jonkin verran vähemmän hyökkäyspäässä kuin Heiskanen, mutta ero ei ole merkittävä.

Kehittyneissä tilastoissa 5v5 Dahlin vie pidemmän korren niin corseissa kuin maalipaikoissa. Pelattua 60 minuuttia kohden heidän ollessa jäällä oma joukkue tekee about saman verran maaleja (Dahlinin luku hieman parempi, mutta ei merkittävästi). Kuitenkin suurin ero tulee omaan päähän tehdyissä maaleissa. Siinä missä vastustaja tekee omiin Heiskaselle n. 3 maalia jäällä olevaa 60 minuuttia kohden, on Dahlinin lukema n. 2. Tämä myös tarkoittaa sitä, että keskimäärin Dahlin voittaa match-uppinsa siinä missä Heiskanen häviää.

Eivät nuo absoluuttista totuutta kerro monestakaan syystä, mutta en itse ainakaan osaa sanoa miksi toinen olisi selkeästi toista parempi. Lähinnä siksi, että en ole Heiskasen pelejä pelannut. Tilastollisesti voi sanoa Dahlinin olevan parempi (nythän heillä on saman verran pisteitäkin, kun Dahlin sai viime yönä 3 pistettä Heiskasen jäädessä nollille).
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Tuossa Dahlinin ja Heiskasen vertailussa, ainakin Dahlinin 'leirissä', muistetaan muistuttaa tuosta ikäerosta. Ikäerosta, joka on tosiaan 9-kuukautta. Ymmärtäisin tuon, jos Heiskanen olisi joku geneettinen hirviö, joka olisi viimeisen vuoden aikana parantanut fysiikkaansa tähtitieteellisesti. Mutta näin ei ole. Heiskasella ei mielestäni ole fyysisesti yhtään etumatkaa ruotsalaiseen. Heiskanen näyttää hädintuskin 17-vuotiaalta. Molemmilla on valtavasti vielä ulosmitattavaa potentiaalia myös urheilullisella puolella. Joku hurjapää HFboardsilla tiesi kertoa varmaksi, että suurimmat askeleet fysiikassa otetaan juuri 18- ja 19-ikävuoden välissä. Ikään kuin yksilöllisiä eroja ei olisi olemassakaan.

Molemmat ovat myös pelanneet jo pari vuotta miesten tasolla, Dahlin vieläpä kiistatta paremmassa liigassa, joten kokemuksen(kaan) suomaa etua en näe Heiskasella tässä vaiheessa uraa.

No kumpi näistä hermanneista nyt sitten on absoluuttisesti parempi? Vitustako sitä vielä tietää, eikä sillä ole edes mitään merkitystä. Uskon, että sekä Dallas että Buffalo ovat molemmat tyytyväisiä lupauksiinsa, eikä toisen menestyminen ole toiselta pois. Heiskanen on aloittanut paremmin, mikä on todella paljon sanottu kun ottaa huomioon, että Dahlin on myös ollut erittäin hyvä. Jos joku sanoo, että Dahlinin 'katto' on korkeammalla, en lähde väittämään vastaan. Kaiken nähdyn perusteella ostan tuon ajatuksen. Mutta ostan myös sen, että Heiskanen tulee nousemaan myös NHL:n absoluuttisen huipun tuntumaan oman pelipaikkansa osalta, eikä hän kauaksi välttämättä tule jäämään ruotsalaisesta, jos ollenkaan.

Tämähän on toki pelkkää spekulaatiota puoleen ja toiseen. Kuitenkin ihan silmämääräisesti uskaltaisin väittää, että Dahlinilla on fysiikassa enemmän parannusvaraa. Tätä tukee myös ihan yksinkertainen pelaajien pituus/paino-vertailu, kun huomioidaan, että kumpikaan ei nyt mikään Byfuglien ole.

Heiskanen on sen rapiat 180 senttiä pitkä siinä missä Dahlin on sen rapiat 190 senttiä. Heillä on noin 10 sentin pituusero. Heiskanen painaa sen noin 84 kiloa siinä missä Dahlin 86 kiloa. Jotta Dahlin pääsisi samaan painu/pituus-suhteeseen, tulisi tuon saada painoa lisää siis lähes 10 kiloa.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Heiskanen on 6 ja 1 eli 184-185 cm, Rasmus Dahlin on 6 ja 3 eli n 191 cm eli pituuseroa on pikemminkin 5 kuin 10 cm.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK

Mikäli on, niin puhutaan todella marginaalisesta erosta, eikä missään nimessä mistään "mies vastaan poika" -tyyppisestä vastakohdasta, kuten jotkut pahimmillaan ovat antaneet ymmärtää. Paino ei myöskään ole mikään erityisen hyvä indikaattori, kun ei puhuta kummankaan osalta vielä sellaisista urheilijan rasvoista, kuin mitäpä esim. Barkov tai vaikkapa Ristolainen edustaa.

Molemmat pelaajat ovat omaan silmään lähes poikkeuksellisen 'poikamaisia', mikä ei toki ole mitenkään kummallista tuon ikäisenä. Mirolla on loukkaantumiset hieman verottaneet treenaamista, mikä osaltaan johti myös siihen, että pojan NHL-ura alkoi vuoden myöhemmin.

Molempien pelejä katselleena, en näe, että kumpikaan olisi tällä hetkellä toista parempi, ainakaan selkeästi.

Kehittyneissä tilastoissa 5v5 Dahlin vie pidemmän korren niin corseissa kuin maalipaikoissa. Pelattua 60 minuuttia kohden heidän ollessa jäällä oma joukkue tekee about saman verran maaleja (Dahlinin luku hieman parempi, mutta ei merkittävästi). Kuitenkin suurin ero tulee omaan päähän tehdyissä maaleissa. Siinä missä vastustaja tekee omiin Heiskaselle n. 3 maalia jäällä olevaa 60 minuuttia kohden, on Dahlinin lukema n. 2. Tämä myös tarkoittaa sitä, että keskimäärin Dahlin voittaa match-uppinsa siinä missä Heiskanen häviää.

Onko tuossa otettu huomioon vastustajien taso? Miro pelaa kuitenkin yli 2.5 minuuttia enemmän ottelua kohden, joten on ihan luonnollista, että hän myös pelaa vastustajan parhaimpia vastaan (Lindell ja Klingberg pelaavat enemmän, mutta Klingberg on edelleen loukkaantuneena, joten vain Lindell on peliajallisesti edellä). Dallas ei myöskään puolusta viisikkona erityisen kurinalaisesti, tai hyvin. En ole tarpeeksi tarkkaan katsellut miten Buffalon vastaava toimii, mutta selkeästi voittavampaa jääkiekkoa he pelaavat koko joukkueena kuin Dallas, vaikka Dallas onkin joukkueena päästänyt vähemmän maaleja. Bishop on ollut loistava, mikä on edesauttanut päästettyjen maalien suhteen. Dallasin toki suurin ongelma on maalien teko, mutta tämä menee jo ohi aiheen.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Heiskanen on 6 ja 1 eli 184-185 cm, Rasmus Dahlin on 6 ja 3 eli n 191 cm eli pituuseroa on pikemminkin 5 kuin 10 cm.

Tsekkasin noita monesta lähteestä. Senteissä ilmoitettuna olivat 182-183 (ja myös 6'0 jalkaa) useammin kuin tuo 6'1. Mielestäni Heiskanen myös näyttää silmämääräisesti lähempänä 180 senttiä kuin 185 senttiä olevalta. Tähän vaikutelmaan toki vaikuttaa moni asia. Kuitenkin noita vertaamalla on ero taatusti lähempänä 10 kuin 5 senttiä.

Mikäli on, niin puhutaan todella marginaalisesta erosta, eikä missään nimessä mistään "mies vastaan poika" -tyyppisestä vastakohdasta, kuten jotkut pahimmillaan ovat antaneet ymmärtää. Paino ei myöskään ole mikään erityisen hyvä indikaattori, kun ei puhuta kummankaan osalta vielä sellaisista urheilijan rasvoista, kuin mitäpä esim. Barkov tai vaikkapa Ristolainen edustaa.

Molemmat pelaajat ovat omaan silmään lähes poikkeuksellisen 'poikamaisia', mikä ei toki ole mitenkään kummallista tuon ikäisenä. Mirolla on loukkaantumiset hieman verottaneet treenaamista, mikä osaltaan johti myös siihen, että pojan NHL-ura alkoi vuoden myöhemmin.

Olen kyllä aika eri mieltä tuosta, että kyse olisi marginaalisista eroista. Ikäerossa on kyse myös muustakin kuin vain 9 kuukaudesta. Kyse on yhdestä vuosisyklistä. Heiskanen listattiin varauskesänä 177 paunaseksi eli vuodessa on tullut se melkein 10 paunaa lisää. Väitän tuolla olevan merkittävä vaikutus kun puhutaan tuon ikäisistä kavereista.

Molempien pelejä katselleena, en näe, että kumpikaan olisi tällä hetkellä toista parempi, ainakaan selkeästi.

Onko tuossa otettu huomioon vastustajien taso? Miro pelaa kuitenkin yli 2.5 minuuttia enemmän ottelua kohden, joten on ihan luonnollista, että hän myös pelaa vastustajan parhaimpia vastaan (Lindell ja Klingberg pelaavat enemmän, mutta Klingberg on edelleen loukkaantuneena, joten vain Lindell on peliajallisesti edellä). Dallas ei myöskään puolusta viisikkona erityisen kurinalaisesti, tai hyvin. En ole tarpeeksi tarkkaan katsellut miten Buffalon vastaava toimii, mutta selkeästi voittavampaa jääkiekkoa he pelaavat koko joukkueena kuin Dallas, vaikka Dallas onkin joukkueena päästänyt vähemmän maaleja. Bishop on ollut loistava, mikä on edesauttanut päästettyjen maalien suhteen. Dallasin toki suurin ongelma on maalien teko, mutta tämä menee jo ohi aiheen.

Riippuu varmasti, puhutaanko koko kaudesta vai tämän hetken tasosta. Dahlinin pelin taso on kokenut niin dramaattisen muutoksen ensimmäisen reilun kuukauden aikana, ettei tuota alkukauden pelaamista oikein voi edes verrata tämän kauden.

Dahlin pelasi alkukaudesta pienempiä ja hieman suojatumpia minuutteja. Noin marraskuusta lähtien tilanne ei ole enää ollut sama. Esimerkiksi Toronto-matsissa hän pelasi n. 25 minuuttia tasakentin joista n. 20 minuuttia joko Matthewsia tai Tavaresia vastaan.

Rajasin tuota tilastotarkastelua Dahlinin osalta alkamaan marraskuusta. Dahlinin 5v5 GF lukema nousee jo yli 3, mikä on puolustajalle erittäin korkea lukema. Tuossa se menee jo heittämällä Heiskasen ohitse. Otin saman tarkasteluvälin Heiskaselle, niin hänen numeronsa huononevat - varsinkin päästetyt maalit. Dahlinin numerot taas paranevat selkeästi - vaikka minuutit ovat kasvaneet ja koventuneet. Keskimäärin 5v5 minuutteja Dahlinilla on se 18 eli ollaan jo aika samoissa lukemissa.

Merkittävä ero on myöskin siinä, että verrattaessa GF/GA-lukemaa koko joukkueen keskiarvoon, ovat Dahlinin lukemat selkeästi parempi kuin Buffalolla ja taas Heiskasella huonommat. Käytännössä siis joukkueen päästää maaleja vähemmän ja tekee enemmän Dahlinin ollessa jäällä ja Heiskasen tapauksessa päin vastoin.

En osaa sanoa pelaako Dahlin verrannollisia minuutteja Heiskasen kanssa, mutta suojattuja tai helppoja ne eivät ole olleet lokakuun jälkeen. En millään usko, että se on selittävä tekijä noin suurissa eroissa. Joukkueella on merkitystä, mutta vertaukset keskiarvoihin osoittavat sen, että Dahlin nimenomaan nostaa koko joukkueen keskiarvoa siinä missä Heiskanen laskee.

En löytänyt artikkelia, mutta siinä vertailtiin puolustajia sen osalta, mitkä ovat heidän onnistuneet zone-exitit omalta alueelta joko syöttöjen tai luistellen sekä myös zone-entryja kuin myös maalipaikkoihin luotujen syöttöjen suhde yrityksiin. Dahlinin otanta oli vasta pieni, mutta ainoastaan Erik Karlsson oli samoissa lukemissa kun otanta muilla oli pari viime kautta.

Tämä siis tämän hetken osalta.

Jos mietitään tulevaa, niin itse kyllä ymmärrän ihan täysin, miksi Dahlinista ei olla puhuttu ainoastaan draftinsa tai sukupolvensa - vaan koko liigan historian yhtenä kovimpana puolustajaprospectina. Sellaisena, jolla on edellytyksiä olla yksi kaikkien aikojen parhaimpia puolustajia. Heiskasen kohdalla ei kuitenkaan olla oltu eikä olla ihan samassa tilanteessa.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Sellaisena, jolla on edellytyksiä olla yksi kaikkien aikojen parhaimpia puolustajia. Heiskasen kohdalla ei kuitenkaan olla oltu eikä olla ihan samassa tilanteessa.
Meinaat, että Heiskasen vertailut Niedermayeriin ja Lidströmiin ovat olleet vain kuriositeetteja jälkimmäisten eduksi?
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
@Dissonanssi ihan huolellista tilastoniiloilua.

Ihmettelen vaan, miksi et ota Dahlinilta koko kautta mukaan vaan alat laskea tilastoja marraskuulta ikään kuin haluaisit Dahlinin lukemien näyttävän paremmalta. Tästä tulee pakostikin mieleen se vanha sanonta, vale, emävale, tilasto.

Ja tuosta kokoerosta vielä Dallas ilmoittaa Heiskasen pituuden 6 ja 1 ja Buffalo Dahlinin 6 ja 3. Tämä riittää mulle.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Olen kyllä aika eri mieltä tuosta, että kyse olisi marginaalisista eroista. Ikäerossa on kyse myös muustakin kuin vain 9 kuukaudesta. Kyse on yhdestä vuosisyklistä. Heiskanen listattiin varauskesänä 177 paunaseksi eli vuodessa on tullut se melkein 10 paunaa lisää. Väitän tuolla olevan merkittävä vaikutus kun puhutaan tuon ikäisistä kavereista.

Tästä meidän on sitten vain oltava eri mieltä. Siis, että Heiskanen saisi merkittävää etua ikänsä ja kehityksensä turvin verrattaessa Dahliniin.

Riippuu varmasti, puhutaanko koko kaudesta vai tämän hetken tasosta. Dahlinin pelin taso on kokenut niin dramaattisen muutoksen ensimmäisen reilun kuukauden aikana, ettei tuota alkukauden pelaamista oikein voi edes verrata tämän kauden.

Dahlin pelasi alkukaudesta pienempiä ja hieman suojatumpia minuutteja. Noin marraskuusta lähtien tilanne ei ole enää ollut sama. Esimerkiksi Toronto-matsissa hän pelasi n. 25 minuuttia tasakentin joista n. 20 minuuttia joko Matthewsia tai Tavaresia vastaan.

Rajasin tuota tilastotarkastelua Dahlinin osalta alkamaan marraskuusta. Dahlinin 5v5 GF lukema nousee jo yli 3, mikä on puolustajalle erittäin korkea lukema. Tuossa se menee jo heittämällä Heiskasen ohitse. Otin saman tarkasteluvälin Heiskaselle, niin hänen numeronsa huononevat - varsinkin päästetyt maalit. Dahlinin numerot taas paranevat selkeästi - vaikka minuutit ovat kasvaneet ja koventuneet. Keskimäärin 5v5 minuutteja Dahlinilla on se 18 eli ollaan jo aika samoissa lukemissa.

Merkittävä ero on myöskin siinä, että verrattaessa GF/GA-lukemaa koko joukkueen keskiarvoon, ovat Dahlinin lukemat selkeästi parempi kuin Buffalolla ja taas Heiskasella huonommat. Käytännössä siis joukkueen päästää maaleja vähemmän ja tekee enemmän Dahlinin ollessa jäällä ja Heiskasen tapauksessa päin vastoin.

En osaa sanoa pelaako Dahlin verrannollisia minuutteja Heiskasen kanssa, mutta suojattuja tai helppoja ne eivät ole olleet lokakuun jälkeen. En millään usko, että se on selittävä tekijä noin suurissa eroissa. Joukkueella on merkitystä, mutta vertaukset keskiarvoihin osoittavat sen, että Dahlin nimenomaan nostaa koko joukkueen keskiarvoa siinä missä Heiskanen laskee.

En löytänyt artikkelia, mutta siinä vertailtiin puolustajia sen osalta, mitkä ovat heidän onnistuneet zone-exitit omalta alueelta joko syöttöjen tai luistellen sekä myös zone-entryja kuin myös maalipaikkoihin luotujen syöttöjen suhde yrityksiin. Dahlinin otanta oli vasta pieni, mutta ainoastaan Erik Karlsson oli samoissa lukemissa kun otanta muilla oli pari viime kautta.

Tämä siis tämän hetken osalta.

Tämä on hyvä ja mielenkiintonen perkaus edistyneiden tilastojen valossa, eikä mulla suoraan sanottuna ole mitään nokan koputtamista.

Jos mietitään tulevaa, niin itse kyllä ymmärrän ihan täysin, miksi Dahlinista ei olla puhuttu ainoastaan draftinsa tai sukupolvensa - vaan koko liigan historian yhtenä kovimpana puolustajaprospectina. Sellaisena, jolla on edellytyksiä olla yksi kaikkien aikojen parhaimpia puolustajia. Heiskasen kohdalla ei kuitenkaan olla oltu eikä olla ihan samassa tilanteessa.

Potentiaalia on mihin vain. Henkilökohtaisesti olen vain varovainen näiden "sukupolvensa" paras arviointien kanssa, kun lähes samaa ikäpolvea edustava puolustaja on aloittanut NHL-uransa hyvinkin lähellä Dahlinin vastaavaa. Voipi olla hyvinkin mahdollista, että Dahlin repii merkittävän eron ja loppukaudesta 'kilpakumppaniinsa' ja vertailut voidaan jättää siihen, tai ehkäpä siihen menee kauemmin, tai ehkä sitä ei tapahdu koskaan. Aika sen näyttää, mutta ehdottomasti todennäköisyydet ovat Dahlinin puolella, kaiken näkemän ja kokeman perusteella. Ja mikäpä sen hienompaa, jos joku onnistuu syrjäyttämään Lidströmin kaikkien aikojen parhaana ruotsalaispelaajana, sekä kiistatta kaikkien aikojen toiseksi parhaana eurooppalaispelaajana mun elinaikana.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Meinaat, että Heiskasen vertailut Niedermayeriin ja Lidströmiin ovat olleet vain kuriositeetteja jälkimmäisten eduksi?

Tämä nyt menee ehkä vähän tarpeettomaksi.

Mutta siis..

Muotoillaan asia näin, luuletko, että Nico Hischier tai Nolan Patrick olisivat yhtään missään määrin haastaneet Dahlinin ykköspaikan draftissa?
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
@Dissonanssi ihan huolellista tilastoniiloilua.

Ihmettelen vaan, miksi et ota Dahlinilta koko kautta mukaan vaan alat laskea tilastoja marraskuulta ikään kuin haluaisit Dahlinin lukemien näyttävän paremmalta. Tästä tulee pakostikin mieleen se vanha sanonta, vale, emävale, tilasto.

Ja tuosta kokoerosta vielä Dallas ilmoittaa Heiskasen pituuden 6 ja 1 ja Buffalo Dahlinin 6 ja 3. Tämä riittää mulle.

Ehkä tuossa oli kysymys enemmänkin siitä, että Dahlinin käyrä on ollut ylöspäin hieman tahmean alkukauden jälkeen, kun taas Heiskanen, joka aloitti kauden yli odotusten, on hieman rauhoittunut.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Muotoillaan asia näin, luuletko, että Nico Hischier tai Nolan Patrick olisivat yhtään missään määrin haastaneet Dahlinin ykköspaikan draftissa?
Muotoile vaan, ei aavistustakaan. Mutta veikkaan, että parivaljakko Dahlin&Heiskanen on 10 vuoden päästä huomattavasti suuremmassa arvossa kuin tuo toinen. Talenttia on ihan eri mittakaavassa. Joskus kannattaa ihan oikeasti käyttää sitä eye testiä edistyneiden tilastojen sijaan.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kaver
Tämä nyt menee ehkä vähän tarpeettomaksi.

Mutta siis..

Muotoillaan asia näin, luuletko, että Nico Hischier tai Nolan Patrick olisivat yhtään missään määrin haastaneet Dahlinin ykköspaikan draftissa?
Pettersson ja Heiskanen olisi näillä näytöillä menneet ykkösenä ja kakkosena. Vitsi kun jaksaisi ruveta kaivamaan statseja esiin ja väittelemään, mutta sovitaan vaan että Dahlin on jumala ja Heiskasesta ei oikein ole mihinkään. Tiimien tasoero ja loukkaantumistilanteet eivät vaikuta mihinkään jne...

Ehkä tuossa oli kysymys enemmänkin siitä, että Dahlinin käyrä on ollut ylöspäin hieman tahmean alkukauden jälkeen, kun taas Heiskanen, joka aloitti kauden yli odotusten, on hieman rauhoittunut.
Viimeiseen 8 peliin 3+4...rauhoittunut? Isommalla otannalla 11 peliin 5+4.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Ehkä tuossa oli kysymys enemmänkin siitä, että Dahlinin käyrä on ollut ylöspäin hieman tahmean alkukauden jälkeen, kun taas Heiskanen, joka aloitti kauden yli odotusten, on hieman rauhoittunut.
Mutta eihän toiselta voi jättää tahmeaa alkukautta pois vaan sen takia, että saisi tilastot näyttämään kauniimmilta.
 
Viimeksi muokattu:

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Viimeiseen 8 peliin 3+4...rauhoittunut?

En puhu pelkästään pisteistä. Ne kun eivät välttämättä ole se paras mittari puolustajien paremmuutta mitattaessa - vaikka siihen Norris-äänestys toki kulminoituu.

Omaan silmään tuo Dissonanssin tuoma tilasto matchaa eyestin kanssa jossain määrin. Heiskaselle on sattunut useampi hupsis viime aikoina, tosin niistä voidaan kiistellä, että ovatko muutamat omissa kolisseet maalit 100% juuri Heiskasen vika. Esim. viime yönä Heiskanen jätti maalinedustan vartioimatta, kun Radulov, sekä oma pakkipari saivat kiekon kulmassa mutta menettivät sen, joka johti keskelle yksin jääneelle kaverille yksinläpitilanteen. Heiskasen sydän oli toki oikeassa paikassa siinä, että lähtee nostamaan ylös kun kaksi kaveria ovat pelin alla, mutta mikään täysin turvallinen hetki siihen se ei ollut, kuten lopputulos sen näytti.

Mutta tilastot eivät missään nimessä kerro kaikkea ja Heiskasesta ei kirveelläkään saa mitään joukkuettaan huonontavaa elementtiä, vaikka tilastot kuinka lyhyellä otannalla väittäisivät (edit: eikä Dissonanssi tietenkään mitään tälläistä varsinaisesti väittänytkään), että Heiskasen ollessa jäällä omissa kolisee enemmän kuin vastustajan päässä. Se ei koskaan ole ihan näin yksinkertaista. Mitään viitteitä siitä en ainakaan otteluita katsomalla ole nähnyt. Siihen ei usko myöskään valmentaja, joka edelleen käyttää Heiskasta niin paljon kuin mahdollista, ilman että nuorukainen polttaa itseään loppuun.
 
rpeez

Jäsen
Dissonanssi myöntää ettei ole nähnyt pelejä, minun mielestä niitä kannattaa katsoa edes vähän ennenkuin voi sanoa "Heiskasen kohdalla ei kuitenkaan olla oltu eikä olla ihan samassa tilanteessa."
Itse olen 5-10 Dallasin peliä katsonut, ja Heiskasen esitykset ovat hämmästyttäviä. En ole lupaavampaa suomalaispuolustajaa ikinä nähnyt. Potentiaalia on vaikka ihan mihin vaan. Parannettavaa näyttäisi olevan vain voimapuolessa, jolloin varmaan laukauksiinkin tulee enemmän voimaa.
 
Dahlin oli junioritähti ja tiedettiin pitkään todelliseksi tähdeksi. Oliko 16-vuotias, kun Henken kaksoisveli kehui lahjakkaimmaksi kiekkoilijaksi kenet on nähnyt.

Heiskanen löi läpi varausvuotenaan, mutta todenteolla ruvettiin puhumaan hänen poikkeuksellisesta lahkakkuudesta vasta keväällä 2017. Viime kausi sitten osoitti potentiaalin realisoitumisen. Eli Dahlin tiedettiin poikkeusyksilöksi ja Heiskasesta sellaista voitiin toivoa, jos hyvin käy.

Nyt kaverit ovat aikalailla samalla viivalla. Itse en näe tässä kohtaa 9 kuukauden ikäeroa olennaisena asiana. Aika näyttää, kummasta kuoriutuu parempi. Tällä hetkellä todella vaikea sanoa. Molemmat pelaavat loistavaa tulokaskautta vastuullisissa rooleissa.

Milloin viimeksi Euroopasta nuori puolustaja on tullut yhtä näyttävästi alle parikymppisenä NHL:aan mitä Heiskanen ja Dahlin?
 
Goose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Helsingin Jokerit
Täällähän on ollut hyvää pikku vääntöä. Kun muistelee Disson track recordia pelaaja-arvioiden suhteen, niin löisin tässä vaiheessa rahani kiinni, että Heiskasesta saadaan tuleva Norris-puolustaja. Dahlin luultavasti on lopulta sellainen Ekblad 2.0 sitten kuitenkin.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Omaan silmään tuo Dissonanssin tuoma tilasto matchaa eyestin kanssa jossain määrin. Heiskaselle on sattunut useampi hupsis viime aikoina, tosin niistä voidaan kiistellä, että ovatko muutamat omissa kolisseet maalit 100% juuri Heiskasen vika. Esim. viime yönä Heiskanen jätti maalinedustan vartioimatta, kun Radulov, sekä oma pakkipari saivat kiekon kulmassa mutta menettivät sen, joka johti keskelle yksin jääneelle kaverille yksinläpitilanteen. Heiskasen sydän oli toki oikeassa paikassa siinä, että lähtee nostamaan ylös kun kaksi kaveria ovat pelin alla, mutta mikään täysin turvallinen hetki siihen se ei ollut, kuten lopputulos sen näytti.
Vähän myöhässä,mutta tässä on hyvä tuoda esiin sekin, että Heiskanen pelasi tuossa ensin huikean laitapelin: Liimasi kaverin laitaan ja vei kiekon vastustajalta kuin karkin. Sitten siirto omille, jotka kahdestaan sössivät sen ihan käsittämättömästi suoraan vastustajalle keskustaan. Eli ei ollut todellakaan Heiskasen vika, mutta kyllähän tuossa sellainen kokemattomuusvirhe kävi, että oletti joukkuekavereiden tilanteen handlaavan eikä ollut yhtään valmis pelin kääntymiseen.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Rookie tekee rookien virheitä. Fiksu oppii kerrasta, tollompi ei. Starsin sivuilla lupailtiin, että Klingberg olisi tulossa takaisin torstain tai lauantain peliin. Miron kannalta se olisi hyvä asia, hänen ei tarvitsisi pelata joka pelissä 25 minuuttia. Hänen fysiikkansa ei kuitenkaan ole vielä aikamiehen.
 
Klingbergin paluu on hyvä, mutta vielä tärkeämpää olisi ehkä saada noita muita avaukseen tarkoitettuja pakkeja mukaan. Toki Klingberg keventää taakkaa, mutta olisi myös mukavampaa pelata Methot'n, Carrickin tai Johnsin kanssa kuin AHL-pakkien, jotka ovat kyllä suoriutuneet kohtalaisesti. Kuitenkin se näkyy omassa päässä aika reilusti. En usko, että Klingbergin paluu edes kauheasti vähentää Heiskasen peliaikaa. Eiköhän siellä Klingberg, Lindell, Heiskanen ja Polak pelaa paljon. Kolmelle ekalle varmaan lähemmäs 25 minuuttia tai jopa yli.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Nyt näyttää tähän kirjoittaneilla palstaveljillä olevan niin luetun ymmärtäminen kuin tilastojen lukeminen sen verran heikolla tasolla, että pakko hieman ohjata. Nyt siis tarkkana.

Inserttinä aloitetaan siitä, että minä en ole ottanut kantaa siihen, kumpi näistä pelaajista on parempi. On esitetty väite, että Heiskanen on parempi, johon pyysin tarkennusta. Sitä en ole saanut.

Kantaa en ole ottanut, koska en ole Heiskasta tarpeeksi nähnyt. Väitän myös, että palstalla ei ole yhtäkään kirjoittajaa, jolla olisi molemmista riittävä otanta pelien perusteella (jollaisena pidän n. 20 viimeistä ottelua). Jos joku muuta väittää, tuomitsen suorilta käsin paskanpuhujaksi.

Meillä ei siis oikeastaan ole kuin tilastot, joilla tehdä jotain auttavaa vertailua. Minä en pidä sitä sellaisena, jonka pohjalta voitaisiin kovinkaan varmoja johtopäätöksiä tehdä, mutta suuntaa-antavia toki.

Jatketaan siis tilastoista:

Ehkä tuossa oli kysymys enemmänkin siitä, että Dahlinin käyrä on ollut ylöspäin hieman tahmean alkukauden jälkeen, kun taas Heiskanen, joka aloitti kauden yli odotusten, on hieman rauhoittunut.

Mutta eihän toiselta voi jättää tahmeaa alkukautta pois vaan sen takia, että saisi tilastot näyttämään kauniimmilta.

Mutta tilastot eivät missään nimessä kerro kaikkea ja Heiskasesta ei kirveelläkään saa mitään joukkuettaan huonontavaa elementtiä, vaikka tilastot kuinka lyhyellä otannalla väittäisivät (edit: eikä Dissonanssi tietenkään mitään tälläistä varsinaisesti väittänytkään), että Heiskasen ollessa jäällä omissa kolisee enemmän kuin vastustajan päässä. Se ei koskaan ole ihan näin yksinkertaista. Mitään viitteitä siitä en ainakaan otteluita katsomalla ole nähnyt. Siihen ei usko myöskään valmentaja, joka edelleen käyttää Heiskasta niin paljon kuin mahdollista, ilman että nuorukainen polttaa itseään loppuun.

Alimmassa viestissä on oikeastaan olennainen, mutta tarkennetaan, koska tarvetta edellä mainitusti tuntuu olevan.

Mikäli me haluamme arvioida pelaajien tämän hetkistä tasoa, niin mielestäni se, millaisia pelaajien otteet olivat lokakuussa, on yhdentekevää. Itse tiedän, että Dahlinin otteet ja rooli on muuttunut suuresti lokakuun jälkeen. En myöskään pidä otantana esim. viimeistä tai kahta viimeistä ottelua kovin hyvänä (voimme toki rajata otannan niihinkin, mutta Dahlin pesee Heiskasen 100-0 silläkin otannalla).

Tilastoiden osalta on oleellista löytää sellainen otanta, mikä on mahdollisimman edustava. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sellaista otantaväliä, jossa pelaajat ovat pelanneet mahdollisimman samanlaista roolia. Heiskasesta en ole ihan varma, mutta Dahlin ei lokakuussa pelannut kovinkaan vaativia minuutteja tai määrältään niitä paljoa. Otimme me lokakuun tilastot mukaan tai emme, niin ne ovat Dahlinilla paremmat.

Heiskasen tilastot eivät tokikaan tarkoita sitä, että hän heikentäisi Dallasia. Todennäköisesti toisen pelaajan tilastot samassa roolissa olisivat huonommat - mahdollisesti jopa selkeästi. Kuitenkin se mielestäni osoittaa sen, että nykyinen rooli/tilanne on liian haastava (tähän luen mukaan siis niin omat kenttäpelaajat ym). Tämä on hieman sama tilanne kuin missä Ristolainen on ollut jo vuosia. Tilastot ovat heikot, koska mies on laitettu säännönmukaisesti liian kovaan paikkaan. Se ei tarkoita, että Ristolainen olisi pelannut huonosti tai huonontanut joukkueen otteita. Päinvastoin.

Tilastollisesti tarkasteltuna asia on kuitenkin niin, että Dahlinin lukemat ovat Heiskasta huomattavasti paremmat oli kyse sitten niiden absoluuttisesta vertailusta tai sitten lukujen suhteesta oman joukkueen keskiarvoon. Voi hyvinkin olla, että kokonaisuutena Heiskasen rooli on kovempi, mutta tuskin ihan merkittävästi.

Sitten toiseen aiheeseen:

Dahlinin/Heiskasen hypesta ja heidään liitetyistä narratiiveista noin yleisesti:

Muotoile vaan, ei aavistustakaan. Mutta veikkaan, että parivaljakko Dahlin&Heiskanen on 10 vuoden päästä huomattavasti suuremmassa arvossa kuin tuo toinen. Talenttia on ihan eri mittakaavassa. Joskus kannattaa ihan oikeasti käyttää sitä eye testiä edistyneiden tilastojen sijaan.

Dissonanssi myöntää ettei ole nähnyt pelejä, minun mielestä niitä kannattaa katsoa edes vähän ennenkuin voi sanoa "Heiskasen kohdalla ei kuitenkaan olla oltu eikä olla ihan samassa tilanteessa."
Itse olen 5-10 Dallasin peliä katsonut, ja Heiskasen esitykset ovat hämmästyttäviä. En ole lupaavampaa suomalaispuolustajaa ikinä nähnyt. Potentiaalia on vaikka ihan mihin vaan. Parannettavaa näyttäisi olevan vain voimapuolessa, jolloin varmaan laukauksiinkin tulee enemmän voimaa.

Se on lienee jokaiselle liigaa edes auttavasti seuranneelle selvä asia, että Dahlinia hypetettiin vuosi ennen draftaamistaan aivan saatanasti ja hype sen kuin jatkuu. Miehestä on puhuttu yhtenä kovimpana lupauksena sitten Denis Potvinin, kuten esim. Hedmania (ja Dahlinia) nuorena valmentanut kaveri on sanonut Dahlinin olevan jopa Hedmaniin nähden ihan eri tason lupaus. Nämä höpinät eivät siis perustu pelkästään journalistien hölinään vaan ihan "oikeiden" kiekkoihmisten, joilla on ammatillinen kredibiliteetti pelissä.

Hypet ja narratiivit osoittautuvat toisinaan ylimitoitetuiksi, mutta ainakaan vielä ei ole Dahlinin osalta näin tapahtunut kenenkään mielestä. Siitä huolimatta, että noin kovalla hypella ym. ei ole tainnut puolustaja tulla varatuksi ties koska (Hedman ja Doughtykaan eivät ihan samassa sfäärissä tainneet olla).

Heiskasen draft-vuonna hänestä ei todellakaan puhuttu minään potentiaalisena yhtenä kaikkien aikojen puolustajina tms. Myöskään varausnumero tuossa draftissa ei sellaista ilmennä. Jos tilanne on muuttunut siinä määrin, että tällaisia kannanottoja on ruvennut tulemaan enemmissä määrin, niin niihin voi linkata tai niihin voi viitata.

Nyt ehkä myös nimimerkille rpeez selvisi, mitä lainauksesi boldatulla tarkoitin?
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Täällähän on ollut hyvää pikku vääntöä. Kun muistelee Disson track recordia pelaaja-arvioiden suhteen, niin löisin tässä vaiheessa rahani kiinni, että Heiskasesta saadaan tuleva Norris-puolustaja. Dahlin luultavasti on lopulta sellainen Ekblad 2.0 sitten kuitenkin.

Niinkuin ehkä tuosta selvennyksestä ymmärrät, niin enhän minä mitään arviota ole edes Heiskasesta antanut.

Mutta mikäli nyt lähdettäisiin siitä, että olisit kuin olisitkin ymmärtänyt oikein, niin sittenhän lausumasi voisikin pitää paikkansa. Toki sillä tarkennuksella, että jos kyse olisi Detroit-pelaajista. Minähän se meinat olin, joka ennusti Ouellet-Sproul-parista tulevaa Suter-Weber-paria, Pulkkisesta tulevaa maalitykkiä, Järnkrokista tulevaa Zetterbergia kuin myös Mrazekista Hasekia. Eiku mites se ny meni?
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Dissonanssi - katso nyt vaikka viisi Dallasin peliä ja tule kertomaan sitten, mitä näit. Pelkkä tilastojen hinkkaaminen ja niiden mukaan muodostettu mielipide on vähän yhtä tyhjän kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös