Mainos

Minne menet, Oulun Kärpät?

  • 945 755
  • 3 624

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sattuneesta syystä olen tutustunut Petter Stordalenin mansikka-filosofiaan syvemminkin viimeisen 1,5 vuoden aikana ja kaveri teki miljardiomaisuuden hyvin yksinkertaisella ajattelumallilla, keskittyi myymään omat tuotteensa eikä valittanut tai välittänyt kilpailijoiden tekemisestä.
Eikös Kärpät toimi juuri tällä periaatteella? Kärpillä on oma pohjoiseen sopivaksi havaittu toimintamalli, jonka mukaan edetään. Keskiössä on oma laadukas junioritoiminta. Myös muita pohjoissuomalaisia seuroja on pyritty tukemaan, tiedostaen niiden merkitys pelaajien kehitystyössä. Kärppien toimintamalli tukeutuu paljon voimakkaaammin omiin kasvatteihin kuin Etelä-Suomen seurojen. Tämä oma toimintatapa on tuonut tällä vuosituhannella huikean menestyksen niin urheilullisesti kuin taloudellisestikin.
Täällä jos analysoi kriittisesti omaa tekemistä, naulataan seinään sen sijaan, että korjattaisiin asia.
Tästä en saanut ihan kiinni eli mihin tämä liittyy? Missä täällä? Kuka analysoi? Ketkä naulaavat seinään? Keiden pitäisi korjata ja mitä?
Kärpäthän on menestynyt aina oikeilla valmentajavalinnoilla, organisaation perustekeminen on puutteellista urheilujohtamisen saralla johtuen sisäsiittoisesta yrityskulttuurista,...
Nyt olen kyllä erimieltä. Oikea valmentajavalinta on yksi osa isossa kokonaisuudessa kohti menestystä. On myös syytä muistaa, että oikean valmentajavalinnan tekeminen on ammattitaitoa vaativa tehtävä, eli kun Kärpät on onnistunut hyvin valmentajavalinnassaan, menee kiitos kuitenkin tuolle sinun paljon parjaamalle urheilujohtamisosastolle. Kärpät on yksi Suomen parhaista urheiluseuraorganisaatioista, ellei paras.
 
Huml71

Huokaus. Viimeisen noin 9 vuoden aikana ollaan tehty yksi (1) hyvä valmentajavalinta. Aika näyttää, onko Mannerista seuraavaksi. Urheilujohtaminen Kärpissä hoidetaan täysin saunaosaston voimin. Harri Aho on täysi suojatyöläinen, vai millä meriiteillä hänet aikanaan palkattiin tehtävään? Tappara on tällä hetkellä Kärppiä valovuosia edellä _kaikessa_.
 
JPL

Jäsen
Jos Tappara ei olisi menestynyt viime vuosina, niin siellä puhuttaisiin sisäsiittoisuudesta paljon isommin kirjaimin. Vaihdellaan "utj:n" ja päävalmentajan paikkoja kuin Venäjällä.

Kärppien johto on tehnyt virheitä ja huonoja valintoja ja niistä sopii kyllä antaa palautetta. Mutta en minä koko Kärppäläisyyttä millään saa henkilöitymään vaikka Ahoon, jotta sen perusteella tuomitsisin koko seuran.
 
Kukko

Jäsen
Missä kohtaa tulit väärinymmärretyksi? Tilastollisessa poikkeamassa vai pierun hajussa? Tuo asetelmajuttu se ei ainakaan ollut, koska en ole mitään asetelmaa edes luonut. Se oli ihan omassa päässäsi. Kirjoitin etelän seuroista ja otin vain esimerkiksi joukkueen, joka on omalla toimintamallillaan pystynyt loistavaan menestykseen viime vuosina. Tämä joukkue nyt vain sattuu olemaan Tappara.

Kärpät on koko 2000-luvun liigahistoriansa ajan pyrkinyt omavaraisuuteen ja pyrkii siihen jatkossakin. Ei kyse ole mistään menneisyydestä. Tämä nyt vain on ainoa järkevä toimintamalli täällä pohjoisessa ja tulokset puhuvat puolestaan. Etelässä vallitsee omat lainalaisuutensa ja toimintamallit eivät ole täysin samanlaiset kuin pohjoisessa. Vertasin kahta viime vuosina menestystä niittänyttä joukkuetta ja erot joukkuerakenteissa oli selvähkö. Toki tuo Tapparan yhdeksän pelaajan omavaraisuusaste vuonna 2016 oli aika mukava, jos nyt omavaraisuutta ylipäänsä hyveenä noin yleisesti pidetään.

Ei minulla siis ollut tarkoitus mitään mittelöä Tapparan ja Kärppien välille saada aikaan. Osoitin vain, minkälaisia vaikutuksia esimerkiksi maantieteellisellä sijainnilla voi olla joukkueenrakentamiseen. Siitähän tässä ketjussa kuitenkin tuolloin keskusteltiin. Aikamoisia herkkiksiä on tällä hetkellä tapparalaisten joukoissa.

Sori Torso kyllä täällä nyt vähän pieru haisee, kun leijut jostain kyseisistä asetelmista. Edellä on käsitelty syitä kyseiseen poikkeamaan. Hyväksy ne. Ei siinä ole mitään sen hienompaa tai ruusuisempaa. Itsekin sanoit Kärppä kasvattien lukumäärän olevan tällä hetkellä kahdeksan. Kahdeksan siis fantastinen ja hieno tuhkimotarina, yhdeksän taas "aika mukava". Jep jep
 
Sinä et paljon viitsi keskittyä. Kirjoitin, että kyse ei ole paremmuudesta, vaan erosta toimintatavoissa. Kirjoitin myös, että maantieteellinen sijainti asettaa oman merkittävän syyn näihin toimintatapaeroihin. Se, että minä pidän omien kasvattien seuraamisesta kovin, ei tee Kärppien toimintatavasta parempaa kuin esimerkiksi Tapparan toimintamallista. Ei tässä ole kysymys leijumisesta, vaan aivan selkeästä asiakeskustelusta, johon sinulla ei ikävä kyllä ole ollut paljon annettavaa.

Mitä tulee tuohon Kärppien tämänhetkiseen omien kasvattien määrään, niin se on Kärppien tasolle surullisen alhainen. Tämä johtuu aivan normaalista aaltoliikkeesta. Viime vuosina Kärpistä on lähtenyt isommille areenoille kovin paljon omia miehiä. Tämän vajeen täyttyminen kestää tovin, mutta ollos huoleton, se täyttyy varmasti ja saat vastakin nauttia Kärppien juniorityön hedelmistä myös Liigassa.
 
Minulla on annettavaa sinulle ja Kärppäleirille se tärkein (asia jonka jo moni näyttää sisäistäneen, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Kannattaa lopettaa yletön hehkutus ja itsetyytyväisyys. Siellä huipulla pysyy, kun ei ylpisty. Nöyryydestä liikkelle, työnteolla. Pyrkii tekemään joka kausi aina asiat hivenen verran paremmin. Olettaa muiden parantavan. Lähtökohta on, että jo saavutettu taso ei tule riittämään. Kärppien tapaisen organisaation pitäisi olla aina suoraan pudotuspeleissä. Nyt tuo kaltaisesi ylpistyminen (jota edelleen jatkat) tekee tuhoaan Kärpissä.

Uskonpa tämän juniori tuontanto asian olevan se viimeinen virstanpylväs, joka tulee seuraavan vuosikymmenen sisällä nousevan Tapparalla LAADULLiSESTI (ei määrällisesti) jopa Kärppien ohi. Nyt jo pelaajapolku tuottaa mielettömiä tuloksia Laineiden ja Barkovien muodossa. Tapparan osalta sitä ollaan seuraavina vuosina nuijimassa aivan uudelle kotimaiselle huipputasolle. Osaamista ja rahallista panostusta on laitettu huomattavasti lisää. Mm mestarivalmentaja Tapola on valjastettu kehityspolkuun mukaan. Tulokset eivät varmasti näyttäydy heti, mutta Kärppä miehenä en jäisi poteroihin hymistelmään omaa tyytyväisyyttäni. Pelaavien omien pelaajien määrä ei ole tulevaisuudessakaan se juttu, vaan kuinka tasokas on tuotanto. Kärpillä 2000 luku ollut tasokas, hieno homma. Miten Tappara liittyy tähän? Hyvä kysymys.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Minusta näillä palstoilla pyöritellään lähivuosien samaa mantraa, kuka ostetaan kuka ei.
Tämä on loppumaton suo joka ei johda mihinkään.
Minusta koko kärppäjohdon nuorennusleikkaus olis paikallaan.
Arponen lähti, Junno lähti, Loponen lähti, vielä Aho keikkuu tuolla kusenpolttamien tsekkikontaktien kanssa
joita vielä Wirkkunen komppaa. Eikö tämä ole jo helevetin syvä suo rämmittäväksi ?
Uutta verta, uusia ajatuksia, uusia hyviä kontakteja tai tämä dynastia romahtaa.
Jos pari kolme vuotta vedetään kuralla, lähtee sponssorit ja yleisö.
Olen puhunut.
 
hammerhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Kärppien mestaruusjoukkueissa pudotuspeleissä esiintyneiden omien kasvattien lukumäärä tällä vuosituhannella:
2004 Oulun Kärpät 18
2005 Oulun Kärpät 16
2007 Oulun Kärpät 15
2008 Oulun Kärpät 16

2014 Oulun Kärpät 14
2015 Oulun Kärpät 15
Joku tilastoniilo tietänee että moniko näistä on aloittanut pelaamisen Kärpissä ja moniko on vain siirtynyt jossain vaiheessa pohjoisen "ainoaan" kunnon seuraan?

Meinaan jos noista paljonkin on oikeasti muiden seurojen junnuja, niin se ei kerro Kärppien kasvateista vaan ainoastaan maantieteestä.
 
JPL

Jäsen
@Nils Andersson Loponen lähti? Milloin? Minne?
QStock Oy:n toimitusjohtajaksi. En tosin tiedä, että vieläkö Jouni jatkaa myös Kärppien yhteyspäällikkönä.

Samassa firmassa edelleen, mutta työnkuva vaihtui tai ainakin lisääntyi.
 
chris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joku tilastoniilo tietänee että moniko näistä on aloittanut pelaamisen Kärpissä ja moniko on vain siirtynyt jossain vaiheessa pohjoisen "ainoaan" kunnon seuraan?

Meinaan jos noista paljonkin on oikeasti muiden seurojen junnuja, niin se ei kerro Kärppien kasvateista vaan ainoastaan maantieteestä.
Tähän kymykseen ei ole vastausta, mutta avaan kuitenkin kuviota hiukan. Kyse ei ole ainoastaan maantieteestä. Kärpät tekee yhteistyötä noiden pikkuseurojen kanssa mm. antamalla valmennusapua ja auttamalla varustehankinnoissa. Näin pikkuseuroilla on paremmat toimintaedellytykset ja siten toivon mukaan tuottavat parempaa pelaajamateriaalia.

Kuten aiemmissa viesteissä on mainittu, kyse on valitusta toimintalinjasta.
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
QStock Oy:n toimitusjohtajaksi. En tosin tiedä, että vieläkö Jouni jatkaa myös Kärppien yhteyspäällikkönä.

Samassa firmassa edelleen, mutta työnkuva vaihtui tai ainakin lisääntyi.
Ainakin Kärppien verkkosivulla lukee vielä, että toimii yhteyspäällikkönä.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joku tilastoniilo tietänee että moniko näistä on aloittanut pelaamisen Kärpissä ja moniko on vain siirtynyt jossain vaiheessa pohjoisen "ainoaan" kunnon seuraan?

Meinaan jos noista paljonkin on oikeasti muiden seurojen junnuja, niin se ei kerro Kärppien kasvateista vaan ainoastaan maantieteestä.
En alkanut joka vuoden joukkuelistoja tarkistelemaan, mutta 2003-2004 joukkueesta 12 pelaajaa on "puhdasverisiä" Kärppä-pelaajia ja näistäkin suurin osa vielä merkittävissä rooleissa (Viuhkola, Lehtonen, Palsola...). D-C -junnuina Kärppiin liittyneitä pelaajia eli suurimman osan pelaajaurastaan nimenomaan Kärpissä pelanneita oli 10 ja heidän kasvattajaseuranaan lukee mm. KKP, TIHC, JHT, Puumat, KuKi jne.

Tässä joukkueessa omat pojat oli se runko, jonka pohjalle mestaruusjoukkue rakennettiin. Joukkuetta täydennettiin pohjois-suomalaisella osaamisella (Jaakola, Jokinen, Paakkolanvaara...) ja kirsikkana kakun päällä oli loistavat ulkomaalaisvahvistukset kuten esim. Tenkrát, Lievers ja Smyth. Kymmenen vuotta myöhemmin tilanne oli hyvin samankaltainen: omia 11, D-C -junnuna Kärppiin tulleita 12 ja ulkkareina mm. Maxwell ja Masuhr. Samanlaisella kaavalla on jokainen Kärppä-mestaruus voitettu. Ja kun vie tätä "omat pojat" ajattelua pidemmälle, niin kuka voi sanoa, että esimerkiksi Puumat-kasvatti Topi Jaakolalla tai JHT-kasvatti Jussi Jokisella ei olisi Kärpän muotoinen sydän? Tai Keiteleen pommikone Juho Keräsellä? Omia poikia ovat, vaikka Eliteprospectsissa lukisi mitä. Samankaltaisuuksia löytyy ihan varmasti muittenkin Liiga-seurojen pelaajahistorioissa. Jos Kärppiin tulee pelaaja esim. Kiimingistä, Kempeleestä, Oulunsalosta jne. niin sehän on täälläpäin kuin jostain korttelisarjasta nousisi ylöspäin. Ei kenelläkään kiiminkiläisellä kiekkojunnulla varmaan suurin haave ole päästä KKP:n edustuksessa pelaamaan, vaan eiköhän kaikilla ole tavoitteena päästä nimenomaan Kärppiin. Tai haukiputaalaisella lupauksella tuskin on tavoitteena Ahmojen miesten joukkue, vaan kaikki panostetaan siihen, että Kärpissä pelataan.

Kun tätä alkavan kauden rosteria katselee, niin pistää silmään se seikka, että ison vastuun omia poikia ei ole kuin Kukkonen, Niemelä ja Junttila. Muualta muuttaneita "Kärppiä" Mäenalasen ja Leskisen johdolla on myös aika vähän. Harmikseni joudun toteamaan, että keskeisille pelipaikoille on jouduttu ostamaan pelaajia muualta ja se resepti ei Kärpissä ole koskaan toiminut. Onneksi uutta sukupolvea uuden kivijalan rakentamiseen on kasvamassa Koskenkorvan, Anttilan, Hermosen jne johdolla, mutta heidänkin aikansa on vähän myöhemmin. Kärpissä on viime vuosina panostettu junioripuolen valmennukseen, mutta missä vaiheessa panostus alkaa näkymään edustuksen rosterissa, sen aika näyttää? Mihin menet, Oulun Kärpät?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Tässä joukkueessa omat pojat oli se runko, jonka pohjalle mestaruusjoukkue rakennettiin. Joukkuetta täydennettiin pohjois-suomalaisella osaamisella (Jaakola, Jokinen, Paakkolanvaara...)
Ihan hyvää pohdintaa muuten, mutta nyt alkaa Pohjois-Suomen käsite saamaan jo ihan uudet mittasuhteet jos Kalajoelta kotoisin oleva Jussi Jokinen mielletään pohjois-suomalaiseksi. Lisäksi Paakkolanvaara ei kovin suuressa roolissa tuolla kaudella vielä ollut.
 
Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
^ Kalajoki kuuluu Oulun lääniin (kun sellainen vielä oli) ja on maantieteellisesti samalla korkeudella Kajaanin kanssa. Selkeästi Pohjois-Suomea..
 
Viimeksi muokattu:

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
^ No ei näitä sääntökirjan mukaan vihelletä. Aikoinaan oli myös Pohjois-Suomen Sotilaslääni ja Kalajoki kuului myös siihen. Sen eteläpuolella oleva Himanka oli sitten jo muuta.

Itse asun nykyään Jyväskylässä ja Keski-Suomeen Kalajoki ei todellakaan kuulu..
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Itse asun nykyään Jyväskylässä ja Keski-Suomeen Kalajoki ei todellakaan kuulu..
No ei tietenkään, vaan Länsi-Suomeen ja Pohjanmaahan. Näen tuon kuitenkin aika merkittävän erona sitten ihan Pohjois-Suomeen nähden.

Nojoo, ei siinä. Kalajoellakin toki merkittävä roolinsa Kärppien ns. yhteistyökuntana, mutta silti itseäni ainakin huvittaa jos sitä aletaan jotenkin pohjois-suomalaiseksi kääntämään. Omasta mielestä on ihan nippanappa voiko Ouluakaan vielä pitää kovin pohjoisena, koska siitäkin on valtakunnan pohjoisimpaan kohtaan aika reilusti vielä matkaa.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Omasta mielestä on ihan nippanappa voiko Ouluakaan vielä pitää kovin pohjoisena, koska siitäkin on valtakunnan pohjoisimpaan kohtaan aika reilusti vielä matkaa.
Täytyy muistaa, että "jääkiekollisessa maantiedossa" (ihan itse keksin) Rovaniemeä pohjoisempaa ei käytännössä ole (ei herneitä, tiedän kyllä paremmin), joten kyllä Kalajokikin vielä pohjoisesta käy.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan hyvää pohdintaa muuten, mutta nyt alkaa Pohjois-Suomen käsite saamaan jo ihan uudet mittasuhteet jos Kalajoelta kotoisin oleva Jussi Jokinen mielletään pohjois-suomalaiseksi. Lisäksi Paakkolanvaara ei kovin suuressa roolissa tuolla kaudella vielä ollut.
Kaikki on suhteellista :) Yritin tuossa ajatella Junnon aikakauden mukaisesti "kärppämäisesti", jolloin toiminta-alueena ja pohjois-suomalaisuutta korostavana ajattelutapana on ollut entiset Oulun ja Lapin läänin alueet. Itse asun Oulussa ja kyllä minä ajattelen olevani pohjois-suomalainen edelleen, vaikka asuinpaikkani on ajan saatossa valahtanut kilometrin jos toisenkin etelämpään päin. Ymmärrän kyllä täysin myös eri mieltä kanssani olevia. Mittareita on monia.

Ja mitä tulee Paakkolanvaaraan, niin tottahan se on, ettei Tommi vielä tuossa vaiheessa kunnolla edes liigapelaajan saappaita täyttänyt.
 
Ulos T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko kotimaassa +suomalaiset maailmalla +Kärpät
Kesä näyttää olevan kun kiihkein keskustelu käydään siitä onko Kalajoki Kärppien valta-aluetta :D ei siinä mitään,jatkakaa vain.

Onhan se selvää että kun viime kautta makustelee niin asioita olisi voitu tehdä paremmin. Itseäni jäi ehkä eniten harmittamaan se että oli niin huonoa tuuria (eli ehkä sitten typeriä riskejä otettiin) näiden puolikuntoisten kanssa. Jos tietyt avainpelaajat olisivat olleet kunnossa niin Kärpillä olisi ollut hyvä nippu. Nythän homma meni varsinkin alkukaudesta näiden loukkaantujien odotteluun että pystyvätkö vielä pelaamaan.

Edit: Tlusty, Ruohomaa, Olausson..oliko vielä joku? Kaikki tosi kovia äijiä joilla olisi ollut paljon annettavaa kunnossa ollessa. Toki kaikkien (tai no Tlusty jaa Olausson lähinnä) loukkaantumishistoria oli tiedossa ja uskon että otettiin vain tietoinen riski joka ei nyt kannattanut.
 
Viimeksi muokattu:

Maametti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhaws, Ville Koivunen
Viime kaudella kävi Ruohomaan kanssa sekä hyvää että huonoa tuuria. Jos olisi pelannut koko kauden kunnossa, ei mies tällä hetkellä olisi enää joukkueessamme. Tullee rikkomaan 50 pinnaa ensi kaudella.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Viime kaudella kävi Ruohomaan kanssa sekä hyvää että huonoa tuuria. Jos olisi pelannut koko kauden kunnossa, ei mies tällä hetkellä olisi enää joukkueessamme. Tullee rikkomaan 50 pinnaa ensi kaudella.
Nojaa, ei kyllä esittänyt viime kaudella mitään sellaista mikä olettaisi 50 pisteen rikkomiseen tulevalla kaudella. Joo oli loukkaantumisia ja ties mitä, mutta jos pelaaja tekee 21 ottelussa kokonaiset 1+5=6 pistettä, niin kyllä siinä on tökkinyt joku muukin kuin se että oli paljon loukkaantumisia. Jos olisi oikeasti niin kova jätkä että "kunnossa ollessaan pelaisi nyt muuaalla", niin tuohon ottelumäärään niitä pisteitä olisi tullut kolme kertaa enemmän, vaikka olisi ollut mitä vaivoja.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Meinaan jos noista paljonkin on oikeasti muiden seurojen junnuja, niin se ei kerro Kärppien kasvateista vaan ainoastaan maantieteestä.
Kärpät on pyrkinyt luomaan aivan tarkoituksellisesti imagoa puolen Suomen joukkueena. Kärpillä on vahva kannatus Pohjois-Suomessa. Alueen pienemmistä seuroista on kova hinku Kärppiin. Minä olen syntyisin pieneltä paikkakunnalta nimeltään Pyhäjärvi. Pyhäjärvi sijaitsee 165 kilometriä Oulusta etelään. Pyhäjärvi on täysin Kärppien valtakuntaa. Tällä hetkellä Pyhäjärven Pohdin kasvatti Miska Humaloja pelaa Oulun Kärpissä. Minulle ja varmasti monelle pyhäjärviselle Miskan pelaaminen Kärpissä on iso juttu, vaikka häntä ei tietenkään millään mittarilla lasketa Kärppien kasvatiksi. Se, että Miska Kärpissä kuitenkin pelaa, on osaltaan näyte Kärppien loistavan strategian tuloksista. Toki useimmiten nämä lahjakkaat nuoret pienistä seuroista liittyvät Kärppien harjoitusvahvuuteen jo juniori-iässä, kuka aiemmin, kuka vähän myöhemmin.

Olen hieman ymmälläni siitä, ettei edes tällä laadukkaalla keskustelupalstalla tunnuta olevan tietoisia Kärppien toimintamallista, vaikka kovin paljon siitä on julkisuudessa ollut puhetta, varsinkin aina dynastian kukoistuksen aikoina. No, kohta alkaa uusi dynastia ja asia nousee jälleen enemmän tapetille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös