Kolme viimeisintä
John Irving: Kaikki isäni hotellit
Olin toukokuun alussa pikavisiitillä Helsingissä ja totesin rautatieasemalla tarvitsevani jotain virikettä paluumatkalle, joten ostin tämän sen kummempia miettimättä pokkarina kioskista. Alkukankeuden (ennen kaikkea välttävän suomennoksen vuoksi) jälkeen kirja tempaisi mukaansa, mutta pitkä kirja jäi työn alle pidemmäksi aikaa. Mutta olihan se palkitsevaa saada viimein loppuun tällä viikolla.
Hahmot, etenkin pääosassa oleva Berryn perhe, on niin hullunkurinen kattaus että hykerryttää. Lähipiiriin kuuluu esimerkiksi vauhko lemmikkikarhu ja Freud-niminen puolihullu eurooppalainen. Kertojahenkilö John on kohtuullisen tasapainoinen, mutta rakastaa omaa isosiskoaan. Lapsikatraaseen kuuluu myös homo, tuleva menestyskirjailija ja lähes kuuro kuopus. John kertoo tapahtumia nykyhetken näkökulmasta noin 40-vuotiaana, mutta hän kuljettaa tarinaa lähes 40 vuoden ajalta pitkissä pätkissä ja raottaa välillä sivulauseissa salaisuuden verhoa siitä, mitä "tulevaisuudessa" tapahtuu. Tämän Irving osaa erinomaisen hyvin ja pitää siksi mielenkiintoa jatkuvasti yllä.
Mika Waltari: Kuka murhasi rouva Skrofin?
Tämän luin matkakirjana välissä, kun yllä mainittu Irving tuntui turhan raskaalta otettavaksi ulkomaille mukaan. Ja olipahan hyvä valinta. Olen nähnyt Komisario Palmu -leffoja vain yhden (en tätä), mutta jopas nyt kiinnostaa enemmän. Murhamysteeri on nokkela, mutta se on oikeastaan sivujuonne Waltarin mahtavien dialogien lomassa. Oli hauska lukea tästä katkelmia ääneen, kun matkakaverini oli kova Palmu-elokuvien ystävä. Kyllä nauru maistui.
Petri Tamminen: Mitä onni on?
Tämä menikin jo todella sukkelaan, mutta lyhyys ei missään nimessä ollut huonoksi tälle kirjalle, se oli loistoteos näinkin. Aivan täsmätavaraa kaltaiselleni mietiskelijälle, joka osaa muuttaa arkielämän käänteet mielessään monimutkaisiksi - niin osaa nimittäin tämän kirjan kertojakin. Mielenkiintoista olisi tietää, kuinka paljon hahmossa on kirjailija Tammista ja kuinka paljon fiktiota. Tamminenhan on haastattelussa tuoreessa Hesarin Kuukausiliitteessä ja siellä hän kertoo itsestään asioita, jotka myös kertoja kirjassa kertoo. Kokonaan totta kirja ei kaiketi voi olla, tai sitten on ollut pientä perhekriisiä seesteisellä Vääksyn miehellä selvitettävänään.
Aika viiltävästi Tamminen ironisoi kertojahahmonsa (piilo)sovinismia, kun panee karskin entisen yritysjohtajaäijän toteamaan, että 90 prosenttia maailman murheista johtuu miehistä ja myöhemmin täydentää lauseensa, että loput 10 prosenttia johtuvat "viruksista, tulvista ja tulivuorenpurkauksista". Humoristisia oivalluksia riittää, ja hauskasti niistä useimmat esitetään juuri siten, että mukamas itsetietoinen päähenkilö tajuaa olevansa ihan kuutamolla.