Kiitos uuden, pitkän työmatkan ja julkisten kulkuneuvojen, olen taas löytänyt vanhan hyvän lukuharrastuksen. Lukuaikaa tulee automaattisesti sellainen 10 tuntia viikossa, joka on loma-ajat pois lukien kymmenisen tuntia enemmän kuin aiemmin. Lievä hd-luonne kun ei jätä lukemiselle aikaa, vaikka vimmaa olisikin olevinaan.
Viimeisen parin viikon aikana on tullut työstettyä seuraavat rikosromaanit:
Stieg Larsson - Miehet jotka vihaavat naisia
Stieg Larsson - Tyttö joka leikki tulella
Jarkko Sipilä - Kosketuslaukaus
Jarkko Sipilä - Tappokäsky
Larssonin postuumin trilogian ensiosia voi kyllä suositella lämpimästi, vaikkakaan vinkki ei varmaan kovin puskista tule kenellekään dekkareihin hurahtaneelle. Kolahtaa ainakin vannoutuneeseen Mankell-uskovaiseen ihan eri volyymilla kuin muut Wallander-sarjan jälkeen läpimurtoa yrittäneet ruotsalaiskirjailijat.
Juonenkäänteet menevät mielestäni ajoittain hiukan överiksi, mutta kirjat koukuttavat pikku hyppelyineen täysin. Viime viikolla olisi tehnyt mieli istua junassa koko päivä ja jättää duunit jollekin muulle. Sarjan päättävä Pilvilinna joka romahti on tilauksessa ja odotusarvo on huikean suuri, etenkin kun eri lähteet ovat tätä hehkuttaneet sarjan parhaana.
Suuri sääli, että Larsson otti ja lähti turhan aikaisin. Miehellä olisi näiden kirjojen perusteella ollut selvä sija Mankellin ainakin minulle jättämässä tyhjiössä.
Sipilän kirjat otin lukuun ihan etäisiin muistikuviin perustuvien kehujen perusteella ja päätin aloittaa heti sarjan alusta - päätös joka olisi pitänyt aikanaan tehdä myös Wallander sarjan kanssa. Ymmärtääkseni Kosketuslaukaus avaa tuon sarjan ja aiemmat Koukku ja Kulmapubin koktaili ovat eri settiä. Voiko joku vahvistaa tiedon?
Sipilä on hiton iloinen poikkeus johonkin Remekseen nähden, jonka jokaisessa romaanissa ammutaan niin pahasti yli, että ainakin minulta katoaa kiinnostus. Kosketuslaukaus ei vielä erityisesti sykähdytä, olkoonkin, että sen arvostusta latistavat ehkä juuri edellä luetut Larssonit, mutta ihan tasaisen hyvä kirja kuitenkin.
Tappokäsky taas nousee huomattavasti korkeammalle pomppivalla kerronnallaan ja isommalla kuviollaan. Edellä mainittujen ruotsalaisvirtuoosien kastiin Sipilällä ei ole ainakaan näiden perusteella asiaa, mutta mies on niin hyvä kotimaiseksi rikoskirjailijaksi, että loputkin sarjasta täytyy ehdottomasti lukea. Varsinkin poliisin toimista ja tavoista miehellä tuntuu olevan kova määrä tietoa ja hän osaa ottaa nämä hienosti kirjoihin mukaan.
