Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Patarouva]

Syyskuussa luin viisi kirjaa.

- Eva Frantz: Tästä pelistä pois

Olen lukenut kaksi aikaisempaa Anna Glad-sarjan osaa ja pidin tästä viimeisimmästä dekkarista vähiten. Jotenkin ärsytti kirjan jääkiekkomiljönääriä käsittelevä juonikuvio ja ehkä se selittää negatiivisuuteni.

- Timo Sandberg: Murhakuja

- Timo Sandberg: Tilinteko

Kirjat ovat jatkoa Otso Kekki -sarjaan, ja ensimmäisessä eletään 1930-luvun Lahdessa Lapuan liikkeen aikaa ja jälkimmäisessä talvisota alkaa ja vaikuttaa tuttujen henkilöiden elämään. Tykkään näistä kirjoista ja huomasin, että Tilinteko sai minut oikein huolestumaan, miten kirjassa kuvatuille ihmisille käy.

- Reijo Mäki: Tolvana

En ole monta Jussi Vares- kirjaa lukenut, sillä ne eivät vain viehätä minua riittävästi. Hauskoja ja viihdyttäviä kohtia tässäkin teoksessa on, mutta antoisinta minulle oli taas miettiä, missä milloinkin Turussa oltiin.

- Milja Kaunisto: Tulenpunainen kabaree

Kirja sijoittuu 1900-luvun alun Pariisiin. Pidän paljon Milja Kauniston historiallisista romaaneista. Myös tässä teoksessa osa henkilöistä on elänyt oikeasti ja keskeisenä hahmona seikkailee kuvanveistäjä Ville Vallgren.

 

[Eddie]

Olen kuunnellut nyt kolme ekaa kirjaa Seppo Jokisen Koskinen sarjasta lähinnä siitä syystä, että tässä ketjussa Jokista on kehuttu. En ole toistaiseksi kovin vaikuttunut, mutten ehkä petttnytkään. Kyllä tämä Mäet ja Remekset hakkaa. Mutta maksimissaan antaisin toistaiseksi kolme tähteä. Ookoo näissä kirjoissa ollaan vielä markka-ajassa, joten aika on saattanut vaikuttaa hieman negatiivisesti. Kysyisinkin, paraneeko tämä sarja tulevissa kirjoissa, joita on vielä yli 20 jäljellä. Olen vähän kahden vaiheilla jatkanko sarjan seuraamista. Tulevissa kirjoissa on paljon Jukka Pitkänen lukijana, joka on mielestäni lukijoiden Connor McDavid, joten pelkästään se toki antaa yhden plussan lisää.

Se mitä olen kaivannut ekoissa kirjoissa, on kerroksellisuus. Hieman yksioikoisia kirjoja nämä ovat olleet. Sen lisäksi hahmot ovat jääneet Koskista ja ehkä Roinetta lukuunottamatta vähän ontoiksi. Jos joku hahmo alkaa saamaan enemmän syvyyttä, niin hänet yhtäkkiä vähän sivutetaankin ja hän on vain poliisitoiminnassa mukana. Vähän pinnallisiksi raapaisuiksi nämä kirjat ovat mielestäni jääneet.

 

[Everton]

Olen nyt jo pidemmän aikaa lukenut vain ja pelkästään tietokirjallisuutta (eli myös elämäkertoja). Nyt kuitenkin luin pitkästä aikaa romaanin, kun jo pidempään lukuajatuksissa ollut Naomi Aldermanin Voima tarttui kovakantisena alelaarista mukaan muutamalla eurolla. Oli ihan viihdyttävä ja sulava kirja, mutta ilmeisesti olen jo vähän vieraantunut kaunokirjallisuuden lukemisesta. En nimittäin osaa vielä loppuun päästyänikään sanoa, että oliko tämä nyt hyvä ja oivaltava teos, vaiko teineille suunnattua kertakäyttöviihdettä? Arvosteluista muistelisin, että ei ole kyllä vissiin kaikki muutkaan osanneet sitä päättää.

Pitää kai odotella, että joku suoratoistopalvelu tekee tästä sarjan, ja katsoa sitten että tekevätkö vakavaa sarjaa vai hömppää...

 

[Valapatto]

Olen kuunnellut nyt kolme ekaa kirjaa Seppo Jokisen Koskinen sarjasta lähinnä siitä syystä, että tässä ketjussa Jokista on kehuttu. En ole toistaiseksi kovin vaikuttunut, mutten ehkä petttnytkään. Kyllä tämä Mäet ja Remekset hakkaa. Mutta maksimissaan antaisin toistaiseksi kolme tähteä. Ookoo näissä kirjoissa ollaan vielä markka-ajassa, joten aika on saattanut vaikuttaa hieman negatiivisesti. Kysyisinkin, paraneeko tämä sarja tulevissa kirjoissa, joita on vielä yli 20 jäljellä. Olen vähän kahden vaiheilla jatkanko sarjan seuraamista. Tulevissa kirjoissa on paljon Jukka Pitkänen lukijana, joka on mielestäni lukijoiden Connor McDavid, joten pelkästään se toki antaa yhden plussan lisää.

Se mitä olen kaivannut ekoissa kirjoissa, on kerroksellisuus. Hieman yksioikoisia kirjoja nämä ovat olleet. Sen lisäksi hahmot ovat jääneet Koskista ja ehkä Roinetta lukuunottamatta vähän ontoiksi. Jos joku hahmo alkaa saamaan enemmän syvyyttä, niin hänet yhtäkkiä vähän sivutetaankin ja hän on vain poliisitoiminnassa mukana. Vähän pinnallisiksi raapaisuiksi nämä kirjat ovat mielestäni jääneet.

Vissiin kaikki Koskiset lukeneena/kuunnelleena voisin sanoa, että keskitahti menee tuolla kolmen tähden paikkeilla, välillä päästään neloseen. Äänikirjoina nimenomaan Pitkäsen lukemina menevät hyvin. Osa hahmoista syventyy kyllä sarjan myötä ja tulee vähän liiankin tutuiksi. Pitkässä sarjassa ihmiset jäävät välillä vähän liiankin yksioikoisiksi myös, eikä kasvamista ihmisenä juuri tapahdu. Mutta se taitaa toisaalta olla ihan realismia elämässäkin. Toisaalta osa henkilöhahmoista pysyy koko ajan melko mitättöminä sivuhenkilöinä.

Siitä on jo niin kauan aikaa kun on noita alkupään teoksia tullut lueskeltua, että vaikea suhteuttaa niitä näihin tuoreimpiin. Jotenkin tuntuisi, että sarja on ollut vahvimmillaan siinä puolivälin paikkeilla. Toisaalta myös kirjojen rikolliset määrittävät paljon teoksen onnistumista, välillä he tuntuvat vähän nopeasti sutaistuilta ja aivan liian stereotyyppisiltä, mutta välillä oikeasti mielenkiintoisilta ihmisiltä.

Kyllä sarja mielestäni kuitenkin ihan läpikahlaamisen arvoinen on. Se on kuitenkin aika inhimillinen ja epäuskottavat ammuskelut ym. jäävät aika vähiin. Itselle tietysti isona plussana on se, että sarja sijoittuu muutamaa kirjaa lukuun ottamatta Tampereelle, joten koko ajan näkee silmissään missä Koskinen ja muut hahmot liikkuvat. Se yksi Kreikkaan sijoittunut kirja oli muistaakseni ihan sarjan pohjasakkaa. Sen sijaan Australiaan sijoittunut ihan ok.

 

[waltteri21]

Ilkka Remeksen uusin 2021 Lohikäärmeen isku on luettu.

Remes saa fiktiossaan lukijan pohtimaan, voisiko tuo ja tuo asia olla oikeasti totta, vaikka kyseessä onkin romaani.

Tällä kertaa jäin pohtimaan tätä. Remes kuvaa, kuinka venäläisillä rikkailla on tapana lentää helikopterilla Suomessa sijaitseville mökeilleen. Ja sitä siis ilman mitään lupia. Rikotaan siis sekä rajan ylittämistä että ilmailua koskevia sääntöjä. Perustuu siihen, että Suomen ilmavalvonta ei toimi alle 200 m korkeudessa ja venäläiset lentävät 150 metrissä.

Tuo on siis fiktiota, mutta Remes tarjoilee asian niin, että lukija tulee pohtineeksi, onko tuollaista oikeasti harrastettu?

 

[axe]

Mää luin eli kuuntelin Remekseltä juuri Kotkanpesän, joka oli vähän pettymys. Ensinnäkin siinä oli liikaa jotain toista Remes'n (ranskalaisittain) natsisukulaisuusteosta, mutta lisäksi häiritsi tosi paljon se vaihtoehtoinen historia, että Saksa voitti maailmansodan, kun se oli vain koko lailla melkein vain että "ota oikea historia, vaihda Neuvostoliiton tilalle Saksa ja Moskovan tilalle Berliini ja sitten let's go". Olisi pitänyt laukkauttaa mielikuvitusta enemmän. Lisäksi Stephen Kingin oppilapsena mua hämää aina, kun henkilökuvaus taustatarinoineen ja motivaatioineen on niin vajaata eikä päähenkilöihinkään saa mitään tunnesidettä.

Edit-jatko:

Niin, siitähän tuli mieleen,että yhtenä monista viime aikojen kirjoista tuli luettua myös KIngin uusin Billy Summers. Sekin jäi vähän laimeaksi. Tarina ei ole kaikkein vetävin ja muutaman kerran pääsi vähän jopa kyseenalaistamaan, että toimisiko ihminen muka tuollaisessa tilanteessa noin. En nosta edes laajan tuotannon keskipaikkeille.

 

[Leon]

Mark Laneganin syöksykierteen jälkene kaipasin jotain hiukan kevyempää luettavaa. Siis kuvainnollisesti, kun tuo Aku Ankan Juhlanokka oli melkoinen tiiliskivi, yli 900 sivua. Samalla avautui ensimmäistä kertaa, miksi monet pitävät Don Rosan tarinoista.

 

[nummenkallio]

Mark Laneganin elämäkerta.

Parasta teoksessa on se, että Lanegan oli 90-luvulla siellä, missä tapahtui. Kirjassa seikkailevat paljon esimerkiksi Kurt Cobain, Courtney Love ja Layne Staley. Sekään ei varmaan yllätä ketään, että suuri osa meiningistä pyörii huumeiden ympärillä. Lanegan ei päässyt musiikillaan isommin rikastumaan, joten pahimpina päivinään hän oli ihan ehta katuspurgu. Onneksi elämä yllätti sitten vielä.

Mielenkiintoisia olivat myös Laneganin yhteenotot Liam Gallagherin kanssa. Äijäthän väänsivät näistä taannoin vielä Twitterissäkin. Nuo kaksi pitäisi kyllä saada joskus saman pöydän ääreen muistelemaan menneitä, olisi varmasti viihdyttävää settiä. Tuomari varmuuden vuoksi mukaan, jos menee nyrkkeilyksi.

Hyvä elämäkerta sinänsä, ja Lanegan muistaa yksityiskohtia yllättävän hyvin, etenkin jos otetaan sekoilun määrä huomioon. Mutta tosiaan ehkä hivenen raskasta luettavaa. Sekoilua keventämässä saisi olla välillä huumoriakin kuten Mötiköiden Törkytehtaassa, vaikka eihän tuossa Seattle-skenessä huumoriveikkoja juuri ollut.

 

[Iisoppi]

Sanna-Mari Hovi: Viikingeistä Victoriaan
Eli siis Ruotsin monarkian tarinaa. Ihan mielenkiintoinen pläjäys ja kannattaa lukea jos Ruotsin kuningashuoneen historia kiinnostaa. Ehkä vähän liikaa oli painotettu nykyiseen kuningasperheeseen. Ihan vaan tasapainon vuoksi olisi voinut jättää sen osion vähemmälle kun monet muut kuningasperheet oli käsitelty kovin ohuesti. Minua ei edes erityisesti kiinnostunut tämä nykyinen kuningasperhe kun siitä on jo niin paljon kuullut vaan vähän historiallisemmat tarinat. Tietenkin mitä kauemmaksi menneeseen mennään niin sitä vähemmän on (oikeaa) tietoa saatavissa.

 

[SamSal]

Teemu Rannikko - Pelin tekijä

Vaikka itse kuuluun kohderyhmään ja Rannikko panoksellaan jättänyt ikuisen leiman Vilpaslaisen sydämmeen niin vähän kylmäksi kirja jätti.
Tiedossa oli, että mikään paljastuskirja ei ole kyseessä ja huigeita seikkailuja ei ole luvassa
niin olisin odottanut vähän enemmän asiaa koripallon ulkopuolelta.
Enimmäkseen kirja kertoi koripalloammattilaisen arjesta ilman suurempaa glamouria.
Alku olikin ihan mielenkiintoista, mutta aika pitkäveteiseksi kirja lopulta kävi, lisäksi kirjan lopusta paistoi selkeä
kiire saada kirja lopetetuksi.
Korisdiggarille ihan ok kirja, muille en suosittele.

 

[Sue]

Kaikille Timo Sandbergin historiallisia dekkareita lukeneille vinkiksi, että Osmo Kekki nousee näemmä Lahden kaupunginteatterin lavalle ensi keväänä.

 

[Ilmari Ahde]

Jotain on tullut luettua, ollut vähän kiireitä. Viimeisimpinä Pierre Lemaitre: Tulen varjot ja Haruki Murakami: Pimeän jälkeen.
Ensin mainittu on jatkoa Näkemiin taivaassa -teokselle ja tälle on jatkoksi Tuhon lapset, joka odottelee vuoroaan. Hitler nostelee päätään ja toinen maailmansota on ihan kynnyksellä, Tuhon lapsissa onkin jo sota täydessä tohinassa. Lemaitre kirjoittaa tyylillä joka minuun uppoaa, osaa niin raa'an dekkarin kuin tämmöisen sukudraaman.

Murakamin kirja oli aika hämmentävä, kuten Murakamit tuppaa usein olemaan. Joku nyt töksähteli enkä päässyt oikein kyytiin, yön tapahtumat on omituisia, unenomaiseksi kirjaa tituleerattiin ja sehän osuu hyvin. Olihan tässäkin kissoja mukana, kuten John Irvingillä on karhuja ja transuja.

M.A. Nummisen muistelmien toinen osa On syytä muistaa, ilmestyy ihan kohta, pitää käydä kotiuttamassa ensimmäisen osan seuraksi.

Tuotteliaan Tommi Liimatan Hautajaiskengät lähti juuri liikkeelle. Odottaisin värikästä kielenkäyttöä ja absurdeja tilanteita, älä Tommi petä lukijaa.

 

[Iisoppi]

Juha Räikkä: Salaliittoteorioiden filosofia : temppeliherroista liskoihmisiin

On sen verran puuduttavaa luettavaa paikoitellen että kirja etenee pätkittäin. Aihe on mielenkiintoinen mutta käsittely on ehkä vähän liian filosofista minun makuuni.

Kerronta oli ajoittain ehkä hieman kuivakka. Esimerkkejä ei käytetty kovinkaan lennokkaasti, vaan ne olivat pitkälti objektiivisia kuvauksia. Aihepiiristä olisi saanut varmasti enemmän mukaansatempaavan esim. hyödyntämällä esimerkeissä tarinaelementtejä, tai kuvaamalla salaliittoihin uskovan ihmisen sielunmaisemaa elävämmin. Asiasisältö oli kuitenkin hyvä ja aihe ajankohtainen.

Tämä kyllä kiteyttää hyvin minunkin mielipiteeni kirjasta.

@Everton, joko olet kirjaan tutustunut. Sinun linkkaamasta artikkelista sain kimmokkeen kirjan lainata.

 

[Leon]

Murakamin kirja oli aika hämmentävä, kuten Murakamit tuppaa usein olemaan. Joku nyt töksähteli enkä päässyt oikein kyytiin

Mulle jäi tuosta myös hiukan ööh-fiilis. Odotin ehkä liikaa, kun Murakamilta on tullut luettua vain 1Q84, joka meneekin omien lukemisteni top-listalla aika korkealle.

 

[Everton]

@Everton, joko olet kirjaan tutustunut. Sinun linkkaamasta artikkelista sain kimmokkeen kirjan lainata.

En ole itse asiassa vielä ehtinyt, mutta pitää koittaa korjata tilanne. Olen lukenut monta hauskaa, kaikenlaista gonzoilua ja huumoria sisältävää kirjaa salaliittoteorioista ja huijauksista, joten ehkä olisi ihan hyvää vastapainoa lukea myös tällainen asiapitoinen kuivahkompi teos aiheesta.

 

[Ilmari Ahde]

Mulle jäi tuosta myös hiukan ööh-fiilis. Odotin ehkä liikaa, kun Murakamilta on tullut luettua vain 1Q84, joka meneekin omien lukemisteni top-listalla aika korkealle.

Oman kirjanpidon mukaan ensikosketukseni Murakamiin ja japanilaiseen kirjallisuuteen ylipäätään, oli Kafka rannalla. Siitä olen näköjään tykännyt kovasti, tohtisin lukusuositella.

 

[Ollakseni]

Juha Hurmeen Niemi meneillään. Ihan viihdyttävää kuunneltavaa tämä kun edetään ihan rivakkaa tahtia ensimmäiset 13,5 miljardia vuotta.

 

[Ilmari Ahde]

Liimatan Hautajaiskengät meni ripeään tahtiin, tarina veti mukaansa ja oli mukava lukea. En ole elokuvien tai kirjojen suhteen herkkänahkainen, mutta tämän kanssa meinasi mennä roska silmään. Kainuun murteella oli kirjoitettu varmaan puolet tekstistä, ei suinkaan sillä tapaa, että "kylläpä maalaiset puhuu hassusti" vaan murre oli varsin paksua mutta hyvin ymmärrettävää. Huumoriakin oli mukana runsaasti vakavan aiheen oheen, viinanjuontiin annettiin hyviä ohjeita.

 

[Iisoppi]

Hanne Dahl:
Vaiettu velka
Selvästi syyllinen
Usvassa uinuu uhka
Viimeiset vuorosanat

Olen nyt kevyenä iltalukemisena käynyt läpi Hanne Dahlin tuotantoa sitä mukaan kuin olen sitä kirjastosta löytänyt. Dekkareitahan nuo ovat. Sijoittuvat lähinnä Hauhon seudulle ja aina jotenkin asiaan liittyy paikallinen (kuvitteellinen) majoitusyritys. Samat kaksi poliisia ratkoo rikoksia muutaman paikallisen (esim. lääkäri ja oikeustieteen opiskelija) myös "osallituessa" tutkintaan. Kovin on pienet piirit. Lopussa on yleensä panttivanki- ja kidnappausdraama. Ei mitään ihmeellistä kirjallista tuotantoa ole mutta ihan mukavaa ja sujuvaa kerrontaa ja iltasella luen sängyssä ennen nukkumaan käyntiä.

 

[Nahkasohva]

Karl Ove Knausgårdin uusin kirja Aamutähti löysi juuri tiensä meikäläisen hyppysiin. Tämän vuosituhannen paras kirjailija ei tunnu pettävän tälläkään kertaa.

 

[Eddie]

Sofie Sarenbrant on noussut suosikkidekkaristieni joukkoon. Erittäin hyvä kirjasarja hänellä.

Läckbergin uusin Mentalisti ihan ok yhdessä Fexeuksen kanssa. Ehkä vähän kliseinen, mutta ihan viihdyttävä. Olin jo haukkunut Läckbergin, mutta tämä oli ainakin 3/5.

Zlatanin kaivoin kaapista ja luin viiden vuoden panttaamisen jälkeen. Hyvä kirja. Kiehtovinta oli kuvaukset ja tunnelmat elämästä huippuseuroissa. Varsinkin Barcelonan vuosi on hämmentävä. Samoin kaikki case Van Der Vaartit... Ja kateelliset Malmölaiset kultapojat. Hieman yllätti, millaista se voi olla.

Kimi taas oli pettymys. Vähän sekava ja poukkoileva. Ihan ok kuitenkin. Yllätyksiä tässäkin oli. Jännä miten arkista ja sekavaa se meno ennen tähteyttä voi olla. Koskee myös Zlatania.

 

[Ollakseni]

Juha Hurmeen Niemi saatu loppuun. Sehän oli kovaa kamaa. Parhaiten jäi mieleen se että viittauksia runonkerääjiin ja muihin olisi pitänyt kirjoittaa pari sivua niin löytäisi niitä kiinnostavia myöhemminkin. Tässä jotain joka jäi mieleen:

Mataleenan virsi

 

[Sue]

Hjalmar Söderbergin Tohtori Glas.

Yleisvireeltään puoleensavetävän synkkä ja inhorealistinen, ja eroottisessa kehyksessään aikansa paheksuttu tapaus. Päähenkilöitä on kolme:

- itse Glas, joka arvostetusta asemastaan huolimatta kokee jääneensä kokemuksiltaan ontoksi (ja ehkä juuri siksi kykenee lähestymään ihmisyyttä niin raadollisesti),
- kuihtuva pastori Gregorius, joka kuvataan yhtä aikaa hauraana ja vastenmielisenä sekä
- Helga, pastorin nuori ja kaunis vaimo, joka kirjaimellisesti tukahtuu ja tukehtuu pastorin alle.

Pidin tarinasta. Söderbergin katse on ollut terävä ja rohkea, ja hän pohtii taiten yksinäisyyttä, oman elämän ulkopuolisuutta sekä moraalin ja lojaaliuden perusteita. Nyt kirjoittaessa tajuan samaistuneeni Glasiin monessa kohdin.

Tarinan löytäminen perustui jälleen sattumaan, koska ensin arvoin kirjaston hyllystä liki sata vuotta myöhemmin ilmestyneen teoksen Gregorius (Bengt Ohlsson). Takakansi mainitsi tämän olevan tarinan toinen puoli, joten pyysin varastosta tuon alkuosan. Tällä hetkellä tästä Gregoriuksesta alun 50 sivua luettuna ja jatkan nyt lukua, niin kiinnostavalta se vaikuttaa.

 

[Turha Kaukalo]

Martti Anhavan Haavikko-elämäkerta. Ihan hyvin onnistuu ottaen huomioon sukurasituksen eli vittumaisen luonteen.

 

[Sue]

Eipä maksanut vaivaa lusia loppuun eilen mainitsemani Bengt Ohlssonin Gregorius. Lupaava alku kuivui kokoon; joutava, yksinkertainen ja tunkkainen. Kaikenlaiseen sitä paperia tuhlataankin.