Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Glove]

Eilen aloitin George Orwellin Eläinten vallankumouksen.

 

[K.A.H]

Näitä ennen luin Erno Paasilinnan Rohkeus:Arndt Pekurisen elämä ja teloitus. Tarina oli tuttu mutta kyllä se silti hätkähdytti. Surullinen tarina rohkeasta miehestä.

Itsekin lukenut kyseisen kirjan, ja oli kyllä koskettava. Siinä on tarina, joka saa ison miehen aina kyyneliin. Pekurinen oli todella rohkea mies, joka ansaitsisi kyllä oman liputuspäivän.

 

[K.A.H]

Samoilla linjoilla. Ei ole helppoa pitää omista aatteistaan kiinni viimeiseen asti, vaikka tietää tulevansa tapetuksi sen vuoksi. Ihmettelen että kukaan ei tarttunut aiheeseen elokuvan merkeissä, mutta se on sitten toisen ketjun asiaa se.

Iloksenne voin ilmoittaa, että dokumenttielokuva Pekurisesta on juuri teattereissa. Ikuiseen rauhaan nimeltänsä.

 

[Dynamo]

Senja Larsen: Veikkauskratia (2021)
Tämä tulisi olla mahdollisimman monen lukulistalla. Myös niiden, jotka eivät pelaa. Etenkin niiden, jotka jollain tavalla hyötyvät tästä yhteiskuntamme syövästä. (Kulttuuri, urheilu, sote-järjestöt, media, mainostoimistot, K-yrittäjät jne.) Senja Larsenille täydet pisteet tämän kirjoittamisesta.

 

[Stolk-2]

Petri Silaksen kirja Alexi Laihosta tuli luettua. Kirja katttaa melkein koko elämän siihen viimeistä vuotta tai puolitoista vuotta ennen kuolemaa. Kovan uran mies teki. Suomessa hän oli aika aliarvostettu, jos heviä kuuntelevia ihmisiä ei lasketa mukaan. Kaikilla mantereilla keikkailivat. Vähän karmiva tunne oli kirjaa lukiessa kun tiesi sen, että kirja kattaa melkein loppuun asti hänen elämänsä. Ehkä joskus kirjoitetaan viimeinen luku siihen uusintapainokseen. Bodomin hajoamisesta ei kirjassa ollut merkkejä.

 

[MacRef]

Henning Mankellin Kiinalainen on nyt luettavana.

Luin tuon kauan sitten ja muistikuvani mukaan erittäin hyvä kirja.

 

[Patarouva]

Viimeisen kuukauden aikana olen ilokseni ehtinyt taas lukea.

- Camilla Grebe: Varjokuvat

Tuttua Grebeä. Ihan hyvä dekkari.

- Maria Adolfsson: Meren ja pirun välissä

Mukavaa jatkoa Doggerland-sarjalle ja kirjassa tapahtui myös aika yllättävä käänne päähenkilön yksityiselämässä.

- Arttu Tuominen: Vaiettu

Kirjan tapahtumat sijoittuvat nykyajan Porin lisäksi 1941 Ukrainaan, jossa suomalaisia soti Saksan joukoissa. Tykkään Tuomisen henkilökuvauksesta.

- Indrek Hargla: Apteekkari Mechior ja pyövelin tytär

Hargla ei taaskaan pettänyt. Kyseinen kirjasarja on hyvä ja suositeltava historiasta ja dekkareista pitävälle lukijalle.

- Antti Hietalahti: Talvisodan salainen strategia. Nikkelillä Saksan rinnalle.

Mielenkiintoista asiaa sodan ajan historiaan liittyen. Vaihtoehtoinen näkemys monesta asiasta ja kirjan luettuani jäi vähän mietteliäs olo.

- Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret.

Kepeää viihdettä, jonka miljöö on 1870-luvun Turku. Kirjailijan historian tuntemus on hyvää ja kerronta sujuvaa ja viihdyttävää, vaikka epookkiromaani ei kokonaisuudessaan ylläkään Kaari Utrion vastaavien teosten tasolle. Luen jatkossakin varmaan silti Medberginkin kirjoja.

 

[Ramchester]

Dyyni-trilogia ilmestyi eKirjana jossain välissä. Kolmas osa menossa. Aika vissiin kullannut muistot vajaan 40 vuoden takaa. Tuohan on ihan silkkaa skeidaa, jos suoraan sanotaan. Ei se siitä tehty leffakaan hääppöinen ollut.

Yritin myös lukea tuon uudestaan, kun siitä on ilmestymässä uusi elokuva vielä tänä vuonna, mutta ei se edelleenkään ollut ”hääppöinen. Katsoin myös sen Lynchin elokuvan - se oli melkoinen huumoripläjäys.

Säätiö pitäisi varmaan myös lukea uudestaan ennen kuin siihen perustuva sarja alkaa syksyllä…

Hautalan Pimeän arkkitehti menossa tällä hetkellä. Ihan mielenkiintoinen suomalainen kauhukirja ollut ainakin toistaiseksi…

 

[El Lude]

Maon Punainen kirja, Mulkerot, Stalin ja Machiavellin Ruhtinas. Kevyttä kesälukemista siis...

 

[Iisoppi]

Anna Cleeves: Synkin ilta
Tällä kertaa kerronta oli siirretty taas Vera Stanhopeen ja hänen tiiminsä. Vera päätyi lumimyrskyssä kartanoon jonka mailta löytyi ruumis. Siitä alkoi tutkinta joka lopulta monen käänteen jälkeen johti murhaajan löytymiseen. Hyvin kirjoitettu tarina joka piti pihdeissään eikä loppuratkaisu ollut helposti arvattavissa.
Ihan kelpo kirja...
Veran taustasta tuli esille uutta tietoa

Spoileri

Veran isä Hector oli ollut sen kartanon lapsia johon Vera päätyi lumimyrskyssä. Hector oli kartanon omistajan Julietin isän veli. Ihan uutta tietoa minulle että Veran isä Hector oli "aristokraatti".

 

[Patarouva]

Laitetaan taas tänne, mitä kirjoja olen lukenut.

- Stephen King: Tervetuloa Joylandiin

Kesäinen kasvutarina, jossa aiemmin tapahtunut rikos on vain mausteena muulle kerronnalle.

- Max Seeck: Pahan verkko

Romaanissa on sama päähenkilö kuin edellisessä Seeckin kirjassa eli Uskollisessa lukijassa. Tykkäsin tästä enemmän kuin edellisestä kirjasta.

- Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa
(Vaellusromaani)

Hienosti kirjoitettu kirja, joka pistää miettimään monelta kannalta sodan vaikutuksia yksittäisiin ihmisiin. Suosittelen.

- Julian Fellowes: Snobit

Hyvää satiiria 1990-luvun englantilaisesta yläluokasta ja sen ympärillä olevista ihmisistä.

 

[Ollakseni]

Dyyni-trilogia ilmestyi eKirjana jossain välissä. Kolmas osa menossa. Aika vissiin kullannut muistot vajaan 40 vuoden takaa. Tuohan on ihan silkkaa skeidaa, jos suoraan sanotaan. Ei se siitä tehty leffakaan hääppöinen ollut.

Itsellä on äänikirjana menossa ja joku 7 tuntia kun on mennyt niin on erittäin kiinnostava kirja. Ei siinä lapsuuden/nuoruuden lemppareita lukiessa/katsoessa käy itselle usein niin että alkaa miettimään miksi on ollut niin huono maku joskus.

 

[Schwein]

- Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa
(Vaellusromaani)

Hienosti kirjoitettu kirja, joka pistää miettimään monelta kannalta sodan vaikutuksia yksittäisiin ihmisiin. Suosittelen.

Ajattelin listata kesäloman aikana lukemani kirjat. Ihmeen vähän jäi aikaa lukemiselle, mutta tulihan noita nyt jokunen luettua. Yleisesti ottaen kirjojen lukeminen tahtoo rajoittua minulla loma-aikoihin, koska ennen työaamua lukiessa illalla pelkään koukuttuvani liikaa.

Joka tapauksessa lainasin Patarouvan postausta siksi, koska loma lähti käyntiin samaisella Vaellusromaanilla. Hyvä oli, ei lisättävää.

Seuraavaksi:
- Annamari Marttinen: Häiriömerkintä

Kahden asunnon loukkuun jäävä yksinhuoltajaäiti suurissa talousvaikeuksissa. Kiinnostava aihe ja sinänsä hyvin kuvattu, mutta ehkä fiilisten kuvailua oli välillä jopa liikaa. Hyvä silti.

- Miika Nousiainen: Pintaremontti

Tämä oli jostain syystä jäänyt joulusta asti hyllyyn. Aluksi tuntui edellisen kirjan jälkeen mukahauskalta, mutta aika nopeasti pääsin käyntiin. Lopulta kirja oli aidosti hauska ja muutenkin viihdyttävä. Nousiaisen kirjoista Maaninkavaaran jälkeen kenties toiseksi paras Metsäjätin ohella.

- Suvi Ratinen: Hyvä tarjous

Kirjan päähenkilö suunnittelee ostavansa vanhemmiltaan vanhan kotitalon. Kotoa peritty älytön pihiys on eduksi pankin vaatimaa omarahoitusosuutta varten säästettäessä. Ihan viihdyttävä tämäkin.

- Aino Huilaja: Pakumatkalla

Maikkarin toimittaja ja uutisankkuri luopuu työstään, ja lähtee miehensä kanssa kiertämään eurooppaa asuntonaan pakettiauto. Korona leviää euroopassa matkan edetessä. Ihan mielenkiintoinen kuvaus reissusta. Jatkoa lienee odotettavissa.

- Sari Pöyliö: Rakkauden ja tulehduksen oireita

Tämän luin viimeisenä, ja kirja on siten tietysti parhaiten muistissa. Joka tapauksessa tästä kirjasta innostuin ehkä eniten. Kirja kertoo yhden perheen tarinaa usealla vuosikymmenellä. Alussa äiti kuolee nuorena syöpään, ja perheen insinööri-isä joutuu vastoin 70-luvun normeja ottamaan vastuulleen perheen arjen pyörittämisen. Kirja kuvaa elämää ja ihmisten välisiä suhteita realistisesti, humoristisesti ja lämmöllä. Etenkin ekat 90% olivat aikamoista tykitystä. Tarina ei ehkä aivan kanna loppuun asti samalla tasolla. Ihan kuin lopettamiselle olisi jotenkin tullut kiire. Joka tapauksessa suosittelen lämpimästi!

Ai niin, mainitsen vielä erikseen keväällä lukemani Santeri ja Lea Pakkasen Se tapahui meille - isän ja tyttären matka inkerinsuomalaisuuteen. Kirja ei ole romaani, vaan siinä isä ja tytär, toimittajia kumpainenkin, tutkivat inkerinsuomalaisen sukunsa usein traagisia vaiheita Neuvostoliitossa. Kirja oli äärimmäisen mielenkiintoinen, ja vaikka tietokirja onkin, hyvin miellyttävä lukea. Vähän kuin kirjan mittainen loistavasti taustoitettu Helsingin Sanomien kuukausiliitteen juttu. Suosittelen erittäin suuresti.

 

[Luke]

Heitetään nyt muutama luettu kirja:

Arttu Tuominen: Vaiettu.
Porin suunnalta tulee tällä hetkellä ehdottomasti parasta kotimaista rikoskirjallisuutta. Jo kirjan avatessa tietää, että saa sen kaivatun lukukokemuksen jossa lukemista ei haluaisi lopettaa. Pohjatyöt on tehty hyvin, teksti kulkee ja tarinat kiinnostaa. Pidin todella paljon neliosaisesta Labyrintti-sarjasta, jossa oli loistavat henkilöhahmot. Tämä toistaiseksi kolmiosainen Delta-sarja on selvästi kunnianhimoisempi, toki myös kirjoittajan kypsyminen ihan kokemuksen puolesta näkyy myös. Hyvä kirjoittaja, ei pyri briljeeraamaan tekstillä vaan pitää fokuksen tarinassa. Ehkä pienenä erikoisuutena voi mainita, että jokaisessa Tuomisen kirjassa useampi henkilö saa syöpädiagnoosin, sairastaa sitä tai kuolee siihen. Suosittelen ehdottomasti kaikkia Tuomisen kirjoja.

Jari Salonen: Ristilukki
Zetterman-sarja osuu omaan makuuni. Salonen kirjoittaa hyvin leppoisalla ja toimivalla tyylillä. Kevyempää tekoa kuin Tuomisen kirjat, mutta silti laadukasta kotimaista dekkaria. Kannattaa kahlata tämä toistaiseksi kuusiosainen sarja läpi, jos ei ole vielä tuttu.

Jarkko Sipilä: Pelontekijät
Kaikki eivät Sipilästä pidä, mutta itselleni uppoaa komeasti. Realistista ja tasalaatuista. Tämä kirja lähti ehkä vähän jähmeästi liikkeelle, mutta loppu oli sitten hyvinkin napakka. Ehkä tietty luennointi ja Helsingin rakennushistoria kertaus ottavat välillä silmään, mutta nämä kirjat kuuluvat ehdottomasti vuosittaiselle lukulistalle.

Seppo Jokinen: Siipirikkoiset
Jokinen on yksi Suomen suosituimmista rikoskirjailijoista ja kirjastojonot ovat myös pisimpiä. Itse en oikein ole koskaan saanut näistä kunnolla kiinni, mutta rima kuitenkin aina juuri ylittyy seuraavan kirjan lukemista ajatellen. Jotenkin vähän erikoisen riisuttu kirjoitustyyli. Kuvaillaan jotain ihan turhanpäiväisiä asioita ja samalla jätetään kertomatta niitä oleellisempia. Tekstissä on vähän kuin väärää lihaa luiden ympärillä. Dialogi paikoin kankeaa, eikä sitä oikein voi todellisuudessa kuvitella poliisien tai muidenkaan suuhun. Tavallaan kuitenkin elämänmakuista tekstiä omalla jokismaisella laatuleimallaan, joten ymmärrän kyllä myös kirjojen suosiota vaikka ihan itselle ei parhaalla tavalla osukaan.

Tuomas Lius: Sudenkorennon kesä
Omaan makuuni Hotakaisen ohella Suomen paras kirjoittaja. Liuksen tekstiä lukee jo ihan pelkästään itse tekstin takia. Tämä on oma itsenäinen kirja, mutta suosittelen kaikkia lukemaan miehen kirjoittaman Marko Pippurinen -sarjan. Jos Tuominen ja Sipilä eivät tee tekstistään numeroa, niin Liuksen teksti suorastaan lentää ja räjähtelee. Tämä kyseinen kirja sijoittuu 80-luvulle, jossa kylmä sota, asekehittely ja vakoojat löytävät tiensä rauhalliseen itäsuomalaiseen kyläidylliin. Tavallaan kirjaa olisi voinut helposti tiivistää 200 sivua, mutta toisaalta hyvä ettei tiivistetty. Lius taustoittaa ja kuvaa tarinansa kyllä todella pieteetillä. Kirjan varsinainen salaisuus on kyllä todella yllättävä, mutta samalla jotenkin sopii erinomaisesti kyseisen kirjailijan tyyliin. Kannattaa lukea, etenkin jos nuoruus on osunut tuonne 80-luvun hoodeille. Kirjan lopetus on sellainen trillereille tyypillinen ja uskottavuuden rajoilla menevä rymistely, mutta se nyt kuuluu genreen ja Liuksen tapoihin. Vetävästi kuvattuna kylläkin, sitä ei voi kiistää.

 

[vetti]

Tuota aloitan kohta. Odotan mielenkiinnolla.

 

[Rod Weary]

Elisa kun heittelee noita ilmaisia täkyjä välillä, niin tuli luettua kolme osaa Marko Kilven Undertakereita. Ekan (sen ilmaisen) kohdalla en silleen edes hoksannut, että kyseessä oli sarja. Sen verran heräsi mielenkiinto, että lomalle hommasin kaksi seuraavaa osaa, kun olivat hyvässä tarjouksessa. Mielenkiinto seuraavan osan ostamiseen tipahti sille tasolle, että saa laskea alle vitoseen ennen kuin edes harkitsen ostamista. Kilpi yrittää tahallaan tai tahtomattaan olla Suomen Jens Lapidus onnistumatta siinä mitenkään kummoisesti. Vertasin Lapidukseen siksi, että aihepiiri ja tyyli liippaa läheltä eikä kumpikaan ole erityisen hyvä kuljettamaan tarinaa eteenpäin. Tällä tarkoitan sitä, että yksittäinen kirja pysyy ihan hyvin kasassa, mutta kun siitä venytetään jatkuvajuoninen sarja, niin metsään menee.

Nyt on menossa huomattavasti laadukkaampi myös ilmainen täky, Elina Backmanin Kun kuningas kuolee. Huolella ja hyvin kirjoitettua rikosdraamaa. Suosittelen. Paitsi jos loppuratkaisu on ihan paska. Siinä tapauksessa käyn editoimassa tän viestin.

 

[Hols Nilgerssön]

Mä sain äskettäin lahjaksi kaksi kirjaa juurikin Elisan e-kirja hässäkästä. Ei ollut mulle entuudestaan tuttu juttu ja innolla lähdinkin metskaamaan kahta kirjaa palvelun valikoimasta. Lahjakoodilla kun lähdin kirjoja hakemaan, niin melko kehno valikoima sieltä avautui. Kaksi elämäkertaa ostoskärryihin lopulta sujahti, Tuntematon Kimi Räikkönen ja Kingston Wall - Petri Wallin saaga.

 

[Buster]

Simo Salmisen Se se vaan on sillä lailla, mikä oli lähinnä parisataasivuinen wikipedia-artikkeli muutamilla lyhyillä asianomaisen kommenteilla. Ne vähät varsinaiset tarinat tapahtumien, elokuvien, tai ihmissuhteiden takaa löytyvät saman kirjoittajan Tuomas Marjamäen Spede-kirjasta.

Siihen perään kokoelman täyteen saadakseni lähti Ere Kokkosen Muisti palailee pätkittäin, mikä on jo 40 sivun perusteella aika hauskasti ja itseironisoivaan sävyyn kirjoitettu kirja. Vaikuttaa toisin sanoen hyvältä ja toivottavasti löytyy paljon tarinaa elokuvien takaa.

Joululahjaksi sain Tervon kirjoittaman Loirin elämänkerta-tiiliskiven, mikä oli jännä ja pikkutuhma teos, ja antoi jopa yllättävän epämiellyttävän kuvan päähenkilöstään. Vähän häiritsi, että tekstin ääni oli täysin Tervon kuuloinen ja ei myöskään selviä, mitä Loiri on itse ajatellut noista tekemistään elokuvista, näytelmistä ja muista. On kirjoittaessa kuunneltu lumoutuneena ja unohdettu kysyä jatkokysymyksiä ja pureutua oikein kunnolla pinnan alle. Jää kaikesta huolimatta vähän vielä pintapuoliseksi osittain, vaikka Loiri elämänkatsomuksestaan kyllä varsin avoimesti päästää menemään.

 

[Ilmari Ahde]

Bill Brysonin Muistiinmerkintöjä pieneltä saarelta. Olen tämän aiemminkin lukenut mutta ainahan voi kerrata, kyseessä amerikkalaisen mietelmiä Englannista. Bryson tykästyi Englantiin ja asuu siellä tänäkin päivänä jossain pikkukylässä.

Se taas vei mietteeni Stephen Fryn suuntaan, että olikos hyllyssä hänen tuotannostaan Virtahepo, itse en löytänyt mutta apuri osoitti heti että tuossa se on, Fryn aikakirjat ja Koppavan klopin löysinkin itse. Stephen Fry on fiksu mies, suorastaan teräväpäinen.

”Kulttuuri, jossa ihmisiä vaaditaan pyytämään anteeksi asioita, jotka eivät ole heidän syytään: siinä on oivallinen määritelmä tyrannialle.”

- Stephen Fry

 

[heketsu88]

Tässä on ollut minulla jo useamman kuukauden aikana lukemisprojektina virolaisen arekeologian professorin Valter Langin suomennettu teos "Homo Fennicus: Itämerensuomalaisten etnohistoria". Valter Lang käy esihistorian avulla yhden alkukodin sijaan useita itämerensuomalaisten kulttuurien ja yhteisöjen syntysijoja. Hän käyttää apunaan genetiikan, kielitieteen ja arkeologian uusimpia tutkimustuloksia.

Tämän jälkeen tarkoituksenani on lukea Eila Linnanmäen väitöskirja "Espanjantauti Suomessa: influenssapandemia 1918-1920".

 

[Ilmari Ahde]

Pienesti riemastun aina kun tulee ihan pusikosta jonkun kirjan suosittelu eteen, kuuntelin Roman Schatzin radio-ohjelmaa ja siinä oli vieraana kirjailija Heidi Köngäs, kirjan Dora, Dora kirjoittaja. No siinäpä selvisi että sehän onkin jotain natsijuttua, Albert Speer, Hitler... silloinkos sisimpäni ripsi värähti. Olen tätä nyt neljänneksen lukenut ja hyvin on maistunut, neljän eri kertojan silmin Speerin matkaa Suomen Lappiin katsellaan, Alpun ja Adin rakkauteen on tullut vähän ryppyä.

E: Tämähän oli mainio. Koomisia ja traagisia tapahtumia, Speer tykkäsi Hitleristä homolla tavalla.

 

[Schwein]

Eilen illalla luin loppuun Johanna Hulkon Vähäisiä tyyppivikoja. Aika lailla kevyt välipala oli tuo romaani. Täytyy kuitenkin täällä tägätä Jatkoajan virallinen saabisti @benicio. Kirjassa nimittäin jo kansikuvassa on vanha (luultavasti) Saab 900 konepelti avattuna (keulaa kohti tietysti). Jälkikäteen kun googlettelin, selvisi, että viime vuosina on julkaistu pari muutakin romaania, joissa sivutaan saabismia. Täytynee lukaista, kun minussakin on vähän sellaista wannabe-saabistia. Nyt vaan kun sellaiseen ehkä olisi varaa, sitä ei sitten enää tehdä. Skodalla joutuu ajamaan.

Täinen tägäys: @vetti, kiinnostaa kuulla, joko olet lukenut tuon ex-taistolaisen kirjan, ja ennen kaikkea, mitä pidit? Itse olen vielä kirjaston pitkässä lainajonossa sen osalta.

 

[vetti]

@Schwein Kannatti lukea. Siitä löytyy aika paljon syitä ja seurauksia miten yleensä liikkeisiin ”ajaudutaan”. Ja tietenkin taistolaisuudesta. En viitsi pahemmin spoilausta harrastaa, mutta ehdoton lukusuositus.

 

[Dynamo]

Tuli sitten luettua Staffan Bruunin kirjoittama Muurarinpojasta miljonääriksi - Anders Wiklöfin tarina.

No, onhan Andersissa kertojan vikaa, ja tarinat ovat ihan hauskoja. Joka kerran muistaa mainita, kuka on maksanut laskun, jos hän sen itse on maksanut. Vähän turhankin paljon tuossa kirjassa harrastetaan name-droppingia, ja kaikki nimekkäät ihmiset (ja muutkin) ovat Andersin hyviä kavereita. Ehkä tuossa näkyy se verissä oleva kauppias/markkinamies, joka ei muista pahaa puhu, (koska sillä voi menettää asiakkaan). Vähän jäi värittömäksi Anders, kun huonoja kauppoja ei ole tehnyt, ja muutoinkin sellainen elämän rosoisuus on kirjasta siloiteltu pois. Kenenkään kanssa ei oikeastaan ikinä ole riidellyt...

Alun sivut nuoruusvuosista olivat tarinankertojan parasta antia. Osa taisi olla vähän luokkaa "uskokoon ken tahtoo", sen verran hurjia tarinoita siellä oli, sen alun parikymmentä sivua. Nuoruusvuosien tarinoiden perusteella odotin vähän rosoisuutta myöhempääkin elämää kuvatessa, mutta eipä sellaista juuri ollut .

Hyvän mielen kirja, noin kokonaisuutena, ja sen tähden voin antaa lukusuosituksen helposti. Ihan hauska tuota oli lukea, ja onhan ukko oikeasti saavuttanut elämässään paljon, vaikka ihan kaikkia saavutuksia ei olisi tarvinnut luetella. Tässä myös on jotain samaa muiden kouluja käymättömien menestyjien kanssa: itsetuntoa on jäänyt vähän kaivertamaan vähäinen koulutus, joten kunniatohtoriudet ja kauppaneuvoksen arvonimi kerrotaan alleviivattuina. Vähän jäi narsistinen olo Andersista, esim. kun myöhästyi lennolta, eikä häntä odotettu (edes minuuttia, joka olisi riittänyt), niin on siitä lähtien tehnyt lentomatkansa yksityiskoneella. Mutta ei anneta tämän häiritä, ei se itsekeskeisyys mua lukiessa häirinnyt, kunhan tuli huomattua. Ehkä tuo nykyinen asema on myös omiaan korostamaan tällaisia piirteitä. Jos jotain jäin kirjassa kaipaamaan, niin se myyntipuoli, jossa Anders on ilmeisen hyvä, siitä hän sanoi varsin vähän. Päällimmäisenä jäi mieleen aloitteen tekeminen: puhelin käteen ja soitto suoraan tavoittelemalleen henkilölle, olipa tämä sitten merkkihenkilö (esim. Ruotsin entinen pääministeri Göran Persson, jonka houkutteli Ålandsbankin hallitukseen) tai joku muu. Vanhan liiton toiminnan mies siis: puhelin käteen, ja esittelee asiansa suoraan henkilölle, joka päättää, eikä lähettele posteja jollekin sihteerille tai agentille, jotta ehkä joskus saisi vastauksen. Ehkä hän ei ole itse tätä puolta juurikaan analysoinut: siis mikä toimii autokaupassa (ja muussa myymisessä) hänen kokemustensa mukaan ja mikä ei. Tuo jälkimmäinen - mikä ei toimi - jää kirjassa muiltakin osin käsittelemättä. Sitä myötä jäin vähän kaipaamaan elämän makuista rosoisuutta. Kiva oli myös lukea siitä, että muurarin ja sokean hierojan poika ei ole unohtanut juuriaan. Sanoo mielellään maksavansa veroja ja kannattavansa hyvinvointiyhteiskuntaa. (Kun Panaman papereista kysyttiin, niin Wiklöf oli vastannut toimittajalle, että jos sieltä hänen nimissään löytyy rahoja, saatte pitää ne.) Kiva oli myös kuulla Andersin ajatuksia Itämeren suojelusta, ja siitä miten päätyi vuonna 1989 perustamaan Itämerisäätiön.

Parissa illassa tuo tuli kahlattua, kyl sille voi 3/5 tähteä antaa, tai kouluarvosanoin hyvä 8.

 

[Valapatto]

Conn Igguldenin Keisari sarjan avausosa Rooman portit tuli lukaistua. Todella nopeaa, helppoa ja viihdyttävää tekstiä. Ei minun mielestä noussut saman kirjailijan Tsingis-kaanista kertovan Valloittaja sarjan tasolle, mutta katsotaan miten homma etenee. Toivottavasti mukaan tulee enemmän politiikkaa ja juonittelua, ensimmäinen osa mentiin lähinnä aseilla kalistellen läpi.