Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Hera80]

Sain luettua Malcolm Gladwellin teoksen "Sinisilmäiset". Kertoo siitä miksi luotamme toisiimme silloinkin kun ei pitäisi. Kirjailija lähtee siitä olettamuksesta, että meillä on sosiaalinen tarve luottaa toisiin ihmisiin. Yhteiskuntaa on helpompi rakentaa luottamuksesta kuin epäilyksen varjosta. Osa kirjan antamista esimerkkitapauksista ovat mielestäni ehkä hieman yksioikoisia, mutta ajattelemisen aihetta kirja toki antaa. En suosittele, hieman raskassoutuinen.

 

[Wiljami]

Tullut jatkettua historiallisten dekkarien parissa. Luin viimeksi Roman Sardoun 1200-luvun lopun Ranskaan sijoittuneen murhamysteerin Kolmastoista kylä ja tykkäsin vaikka hieman tuntui kesken loppuvankin ja loppuratkaisu tuntui vähän töksähtävän auki kun kirjaa oli enää muutama sivu jäljellä. Arvelin saman kirjailijan 24 ruumista jatkavan samassa genressä, mutta tämä sijoittuukin kirjoitushetken (2008) nykyaikaan eikä ole oikein likikään yhtä koukuttavaa ahmittavaa kuin esikoisteos vaikka jotain samaakin on (lähinnä graafiset kuvaukset kauheuksista). Tätä lukee nopeasti lähinnä että pääsisi äkkiä palaamaan historiamysteereihin vaikkei tämäkään nyt varsinaisesti huono alansa edustaja olekaan.

 

[Patarouva]

Päivitän viime aikoina lukemiani kirjoja.

*Håkan Nesser: Café Intrigo

Hieno kokoelma syyllisyyttä ja menneisyyyttä pohtivia rikostarinoita.

* Ilkka Remes: Kremlin nyrkki

Ei isompia yllätyksiä Remestä lukeneelle.

* Michelle McNamara: Katoan yön pimeyteen: Tositarina yhden naisen pakkomielteestä jäljittää Golden State Killer

Mielenkiintoinen tositapahtumiin perustuva kirja. Vähän jää surullinen mieli lukijalle tästä pakkomielteestä.

* Timo Sandberg: Mustamäki

@Wiljami Kiitos lukuvinkistä. 1920-luvun Lahden seutu oli mielenkiintoinen miljöö ja Otso Kekki on hieno dekkarin päähenkilö. Aion lukea koko sarjan.

* Maria Adolfsson: Harha-askel

Uuden dekkarisarjan aloittavassa teoksessa eniten viehätti kirjan miljöö eli kuvitteellinen Doggerland, joka on Pohjanmerellä jossain Tanskan ja Iso-Britannian välillä sijaitseva saarivaltio.

* Eva Franz: Sininen huvila
* Eva Franz : Kahdeksas neito

Suomenruotsalaisen kirjailijan kaksi ensimmäistä kirjaa Anna Glad-sarjasta. Ihan toimivia dekkareita.

* Yrsa Sigurdardottir: Synninpäästö

Kolmas kirja Freya&Huldar-sarjasta. Tykkään näistä karuista islantilaistarinoista, joita päähenkilöiden elämä ongelmineen ja toiveineen tasapainottaa hienosti.

* Sofi Oksanen: Norma

En erityisemmin pitänyt tästä kirjasta. En osannut viehättyä teoksen maagisesta realismista.

 

[Wiljami]

Mukavaa että suositus maistuu @Patarouva

Itse pääsin 24 ruumiin aiheuttaman sivulipsahduksen jälkeen historiallisten dekkarien pariin kun aloitin Boris Akuninin "Erast Fandorinin tutkimuksia" -sarjan. Olin melko varma että toimivaa settiä todennäköisesti ja nappasin ensimmäisellä kirjastokäynnillä jo kolme kirjaa sarjasta, ensimmäinen tulikin luettua pariin iltaan ja piti hakea koko sarja kun sen kävi palauttamassa.

 

[Eddie]

Historiallisista puheen ollen, onko kukaan lukenut Apteekkari Melchioria? On pyörinyt mielessä noiden aloittaminen, mutta aina joku muu vie voiton.

 

[Patarouva]

Historiallisista puheen ollen, onko kukaan lukenut Apteekkari Melchioria? On pyörinyt mielessä noiden aloittaminen, mutta aina joku muu vie voiton.

Olen lukenut Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus.

Tykkäsin tuosta keskiajan Tallinnaan sijoittuvasta murhamysteeristä. Tarkoitukseni on tulevaisuudessa lukea muutkin Melchiorista kirjoitetut tarinat, mikä kertonee parhaiten, että en pettynyt lukemaani.

 

[Wiljami]

Historiallisista puheen ollen, onko kukaan lukenut Apteekkari Melchioria? On pyörinyt mielessä noiden aloittaminen, mutta aina joku muu vie voiton.

Koko sarja tullut luettua hyvällä mielihalulla. Noiden parissa tuli lipsuttua toki monesti tarkastamaan kerrottujen paikkojen/henkilöiden wikipediasivua, mikä pitkitti lukukokemusta.

 

[Ilmari Ahde]

Olen lukenut saman kuin Patarouva ja lisäksi Rataskaivonkadun kummitus ja tykkäsin kyllä. Miljöötä voi katsella Google Mapsista, mitä tulee tehtyä muutenkin jos lukemassani kirjassa vaan on paikkoja mainittu joihin voi Mapsilla matkustaa, ja Tallinnan vanhan kaupungin maamerkit on varmaan monille tuttuja, kuten vaikka Rataskaivonkadun kaivo.

Mukavaa vaihtelua normaaleihin nykypäivän dekkareihin, Melchiorin maailmassa ei kännykät soi ja autoilla kaahailla. Tunnelma on viipyilevä, jos noin voisi luonnehtia, asiat tapahtuu rauhallisemmin kuin hektisenä nykyaikana ja päivä kulkee rataansa, yöaikaan on kunnolla pimeää ja sehän tuo tiettyjä etuja tietyille toimille.

 

[Eddie]

Kuulostaa siis seuraavalta kirjalta/kirjasarjalta.

 

[Blue F]

Korona - Peliohjeet ja Säännöt

Ei varsinainen kirja. A4 molemmin puolin.

 

[Turha Kaukalo]

Korona - Peliohjeet ja Säännöt

Ei varsinainen kirja. A4 molemmin puolin.

On muuten hyvä peli. Pitäisi hankkia. Nyt on koronan myyjien markkinat, sanonpa vaan. Ja jos kaljaa joisin niin ostaisin Coronaa ja paljon.

Edit. ettei mene ot:ksi niin sanon että lueskelin Tappotannerta, semmoinen historiakirja, hyvänolonen opus. Saatan lukea lisää ellen kuole koronavirukseen.

 

[Evil]

On muuten hyvä peli. Pitäisi hankkia. Nyt on koronan myyjien markkinat, sanonpa vaan. Ja jos kaljaa joisin niin ostaisin Coronaa ja paljon.

Edit. ettei mene ot:ksi niin sanon että lueskelin Tappotannerta, semmoinen historiakirja, hyvänolonen opus. Saatan lukea lisää ellen kuole koronavirukseen.

Kaverilla oli Toyota Corona aikoinaan, ihan kelpo pillurallikärry.

Luen John Berendtin Venetsiaa juuri nyt. Kaverin toinen opus, Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa, on yksi ikisuosikkejani jonka olen lukenut varmaan neljästi ainakin. Jännä, että tuo toinen tarttui kirjastosta vasta nyt. Toivottavasti sieltä ei muuta tarttunut kuin kirjoja; kävin maanantaina hakemassa kassillisen luettavaa kun ilmeisesti ei ihan heti pääse kirjavarastoaan kartuttamaan. Eipä ole Joensuun pääkirjastossa koskaan ollut tuollaista ryysistä. Ulkopuolinen havainnoitsija olisi hyvin voinut luulla, että tuolla jaetaan nyt ämpäreitä tai joku tubelo on jalkautunut uunotettavien pariin. Mutta ei, kirjoja ne lainasi kaikki. Ehkä ihmiskunnalla on sittenkin vielä toivoa.

 

[Larionov #8]

Sixten Korkman: Globalisaatio kriisissä.
Aika ajankohtainen opus, vaikkei siinä pandemiauhkilla maalaillakaan.

 

[Aamupala]

Luin paskojen viimeisten Game of Thrones -tuokkareiden vuoksi ASoIaF-sarjan, joka oli tasoltaan vaihtelevaa ja kokonaisuudessaan kyllä hyvä paketti. Nuorempana luin enemmänkin fantasiaa ja ajattelin lähteä tutkimaan tältä alueelta missattuja kirjoja.

Viimeisimpänä tuli luettua englanniksi Patrick Rothfussin Tuulen nimi. Kirja meni kyllä heti ihan kärkipäähän lukemistani fantasiakirjoista. Jouduin lukemaan loppuosan suomeksi kirjaston varausten vuoksi ja se kyllä laski heti hieman lukutunnelmaa.

Jos täällä on muita fantasialukijoita niin suosittelen kovasti N.K. Jemisinin The Broken Earth scifi/fantasiatrilogiaa. Siinä on melko erikoinen mutta todella hyvin kirjoitettu aihe.

 

[rinne]

Viime aikoina lukeminen on keskittynyt kirjavaan joukkoon dekkareita. Childin Reacherin pariin tuli palattua, samoin Jack Higginsin pariin. Perusviihdyttäviä dekkareita, joista ei jaksa sen laajemmin kirjoittaa. Mutta koska toisaalla tuli Antti "Hyrde" Hyyrysen esikoisromaani puheeksi ja se tuli aiemmin keväällä luettua, niin jos muutama sananen Viimeisestä Atlantiksesta (ping @LaiLaiLei).

Hyyrysen Viimeinen Atlantis on kirja, jonka aihepiiri ei voi yllättää ketään, joka edes suurin piirtein tuntee Stam1nan saman nimisen albumin lyriikat. Albumi ja kirja kertovat pitkälti samaa tarinaa, mutta näkökulma on eri. Kirja kuitenkin seisoo myös omillaan, joten sen lukemiseksi ei tarvitse Stam1nan Viimeistä Atlantista tarkemmin tuntea. Jotain lukukokemuksessa kuitenkin muuttuu, jos albumia ei tunne. Kirjassa on nimittäin merkittävä määrä viittauksia albumiin niin laulujen nimien, teeman kuin lyriikan pätkienkin osalta. Ne jäänevät hieman irrallisiksi, jos albumi taustalla ei ole tuttu. Itse en ollut hetkeen Viimeistä Atlantista kuunnellut ennen kirjaan tarttumista, mutta lukiessa albumi nousi vahvasti mieleen. Kirjan viittaukset albumiin eivät ole erityisen hienovaraisia tai huomaamattomia.

Kirjana Viimeinen Atlantis maalailee kuvaa ekokatastrofin jälkeisestä dystopiasta. Tarina etenee seuraten hahmojen selviytymistä kaaokseen ajautuneessa maailmassa. Hyyrynen ei kirjassaan oikeastaan kuvaa henkilöhahmoja erityisen vahvasti, vaan kirjan henkilöt jäävät varsin pinnallisiksi tuttavuuksiksi, mikä lienee kirjan suurin heikkous. Hahmojen kohtalosta ei suuremmin jaksa välittää, kun suurempaa sidettä ei muodostu. Vaikka henkilöhahmot jäävät hieman pinnallisiksi kuvaukseltaan, vaikka osa tarinan siirtymistä hieman ontuu, niin pääasiassa tarina etenee varsin sujuvasti Hyyrysen kirjassa. Tuntuu, että osa asioista jätetään selittämättä aivan tietoisesti. Hyyrysen romaani pyrkii herättämään ajatuksia, yrittää saada lukijan pohtimaan kulutuskulttuuria, luonnon tilaa jne. sortumatta kuitenkaan suoranaiseen paasaukseen. Siksi kysymysmerkkejäkin jonkin verran jää ilmaan.

Bonuksena mainittakoon, että kirja on kielellisesti hyvin kirjoitettu. Pidin romaanin tyylistä kuvauksineen. Romaanista huomaa, ettei Hyyrynen ole aiemmin romaania kirjoittanut, joten teknisesti pientä kömpelyyttä on. Kielellisesti Hyyrynen on kuitenkin kohtuullisen pätevä kirjoittaja.

Stam1nan Viimeinen Atlantis -albumi on genressään mestariteos. Hyyrysen Viimeinen Atlantis -kirja on ok -viihdettä. Ei Hyyrysen esikoisromaani kirjallisuuden kaanonin osaksi nouse. Mutta Hyyrysen esikoisromaani on varsinkin Stam1nan ja dystopiakirjallisuuden ystäville ihan tutustumisen arvoinen opus. Paljon huonompia dystopiakirjallisuuden edustajia on julkaistu kovin paljon...

 

[Vahva tunne]

Paasilinnan Herranen aika menee nyt. Sopivasti kertoo kuolemanjälkeisestä "elämästä" henkiolentona.

 

[LaiLaiLei]

Viime aikoina lukeminen on keskittynyt kirjavaan joukkoon dekkareita. Childin Reacherin pariin tuli palattua, samoin Jack Higginsin pariin. Perusviihdyttäviä dekkareita, joista ei jaksa sen laajemmin kirjoittaa. Mutta koska toisaalla tuli Antti "Hyrde" Hyyrysen esikoisromaani puheeksi ja se tuli aiemmin keväällä luettua, niin jos muutama sananen Viimeisestä Atlantiksesta (ping @LaiLaiLei).

Hyyrysen Viimeinen Atlantis on kirja, jonka aihepiiri ei voi yllättää ketään, joka edes suurin piirtein tuntee Stam1nan saman nimisen albumin lyriikat. Albumi ja kirja kertovat pitkälti samaa tarinaa, mutta näkökulma on eri. Kirja kuitenkin seisoo myös omillaan, joten sen lukemiseksi ei tarvitse Stam1nan Viimeistä Atlantista tarkemmin tuntea. Jotain lukukokemuksessa kuitenkin muuttuu, jos albumia ei tunne. Kirjassa on nimittäin merkittävä määrä viittauksia albumiin niin laulujen nimien, teeman kuin lyriikan pätkienkin osalta. Ne jäänevät hieman irrallisiksi, jos albumi taustalla ei ole tuttu. Itse en ollut hetkeen Viimeistä Atlantista kuunnellut ennen kirjaan tarttumista, mutta lukiessa albumi nousi vahvasti mieleen. Kirjan viittaukset albumiin eivät ole erityisen hienovaraisia tai huomaamattomia.

Kirjana Viimeinen Atlantis maalailee kuvaa ekokatastrofin jälkeisestä dystopiasta. Tarina etenee seuraten hahmojen selviytymistä kaaokseen ajautuneessa maailmassa. Hyyrynen ei kirjassaan oikeastaan kuvaa henkilöhahmoja erityisen vahvasti, vaan kirjan henkilöt jäävät varsin pinnallisiksi tuttavuuksiksi, mikä lienee kirjan suurin heikkous. Hahmojen kohtalosta ei suuremmin jaksa välittää, kun suurempaa sidettä ei muodostu. Vaikka henkilöhahmot jäävät hieman pinnallisiksi kuvaukseltaan, vaikka osa tarinan siirtymistä hieman ontuu, niin pääasiassa tarina etenee varsin sujuvasti Hyyrysen kirjassa. Tuntuu, että osa asioista jätetään selittämättä aivan tietoisesti. Hyyrysen romaani pyrkii herättämään ajatuksia, yrittää saada lukijan pohtimaan kulutuskulttuuria, luonnon tilaa jne. sortumatta kuitenkaan suoranaiseen paasaukseen. Siksi kysymysmerkkejäkin jonkin verran jää ilmaan.

Bonuksena mainittakoon, että kirja on kielellisesti hyvin kirjoitettu. Pidin romaanin tyylistä kuvauksineen. Romaanista huomaa, ettei Hyyrynen ole aiemmin romaania kirjoittanut, joten teknisesti pientä kömpelyyttä on. Kielellisesti Hyyrynen on kuitenkin kohtuullisen pätevä kirjoittaja.

Stam1nan Viimeinen Atlantis -albumi on genressään mestariteos. Hyyrysen Viimeinen Atlantis -kirja on ok -viihdettä. Ei Hyyrysen esikoisromaani kirjallisuuden kaanonin osaksi nouse. Mutta Hyyrysen esikoisromaani on varsinkin Stam1nan ja dystopiakirjallisuuden ystäville ihan tutustumisen arvoinen opus. Paljon huonompia dystopiakirjallisuuden edustajia on julkaistu kovin paljon...

Kiitokset kattavasta analyysista. Kyllähän tämä lukulistalle on laitettava. Varsinkin nuo viittaukset albumiin kutkuttelee. Sen verran tärkeä levy itselleni kyseinen teos.

 

[Johnny B. Goode]

Pistetään nyt tänne vaikka vähän offtopicia onkin. Nyt kun kirjastot ja ainakin osa kirppiksistä, kohta varmaan kaikki, ovat kiinni, niin mistäköhän Tampereen seudulla saisi haalittua luettavaa? Onko jotain hyviä divareita auki näin lopun aikoina tai muita vastaavia?

edit. Niin ja uutena en kirjoista maksa pyyntihintaa...

 

[Valapatto]

Pistetään nyt tänne vaikka vähän offtopicia onkin. Nyt kun kirjastot ja ainakin osa kirppiksistä, kohta varmaan kaikki, ovat kiinni, niin mistäköhän Tampereen seudulla saisi haalittua luettavaa? Onko jotain hyviä divareita auki näin lopun aikoina tai muita vastaavia?

edit. Niin ja uutena en kirjoista maksa pyyntihintaa...

Lukulaari on aika hyvä ja monipuolinen. Tunnelmaltaan myös erinomainen. Ja ainakin tällä erää myös auki.

 

[Johnny B. Goode]

Lukulaari on aika hyvä ja monipuolinen. Tunnelmaltaan myös erinomainen. Ja ainakin tällä erää myös auki.

Ha! Tänks. Empä tiennytkään tämmösestä. Kirjastoja aina käyttänyt.

 

[Ilmari Ahde]

Lukulaari on myös mukavan ahdas. Sinne on tullut kannettua kirjoja ja niitä sieltä pois.

 

[Gostisbehere]

Näinä ankeina aikoina pitää kaivaa esiin Tuomas Wimman Helsinki 12.

 

[Valapatto]

Ha! Tänks. Empä tiennytkään tämmösestä. Kirjastoja aina käyttänyt.

Kirjastot meikäläiselläkin pääosassa, mutta tuolta sitten hakenut jotain poikkeuksellisen hyviä ja/tai töissä tarvittavia kirjoja.

 

[Malkkinen]

Kohta kun vapaat alkaa, niin lukuun menee Ville-Juhani Sutisen Kääpiöistä kolosseihin - kummajaisten historia Suomessa.

 

[Ilmari Ahde]

Lukemattomat kirjat vaan lisääntyy, Elisan e-kirjakaupassa on alekirjoja ja tällä kertaa kotiin siirtyi Indrek Hargla - Gotlannin piru. Tuota sarjaa tullut luettua kaksi aiempaa osaa ja edellisellä sivulla näitä onkin jo sivuttu.