Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Frostbite]

Täällä menossa Jarkko Ruutu - Jumalainen näytelmä. On kyllä viihdyttävä ja mukaansatempaava teos.

 

[Wiljami]

Viidettä ja viimeistä, maanantaina suomennettua Witcheriä pääsin lukemaan perjantaina ja ihan hyvältä vaikuttaa. Aiempia kirjoja enemmän metatekstejä ja ihan mielenkiintoisia linkityksiä moneen suuntaan, mutta itselleni on ainakin maistunut. Tosin ensimmäiset kymmenet sivut meni miettiessä että mitäs nämä sivuhahmot olivatkaan vaikka neloskirjan luin loppuun vasta huhtikuussa, mutta kyllä tuossa on sen verran sopivasti ollut viittauksia aiempaan että alkaa pikkuhiljaa muistamaan hahmojen taustojakin.

edit. Siis viime viikon maanantaina suomeksi ilmestynyttä.

 

[Iso-Olli]

Tappelijan sain luettua ja olihan se silmiä avaava teos. Varsinkin ne määrät mitä tiettyjä aineita rapakon takana määrätään ovat älyttömiä. Itse sain joitain samoja aineita leikkauksen jälkeen ja pistivät pään todella sekaisin. Kaikille jääkiekon ystäville voin suositella. Erityisesti tappelujen kannattajille, joihin minäkin ennen kuuluin, mutta kirjan lukemisen jälkeen tappeluita katsoo lähinnä sillä silmällä, että kuinkahan monta oxya nuo ovat ennen matsia vetäneet.

Nyt on menossa kevyttä iltasatua Hitlerin muodossa. Kirjoittajana Ian Kershaw. Tämän jälkeen tarkoitus olisi uppoutua tuohon Ruudun teokseen.

 

[Trenchtown]

Varsinkin ne määrät mitä tiettyjä aineita rapakon takana määrätään ovat älyttömiä. Itse sain joitain samoja aineita leikkauksen jälkeen ja pistivät pään todella sekaisin. Kaikille jääkiekon ystäville voin suositella.

Joo ja miksei muillekin, hyviä mömmöjä kumminkin.

Noh, leikki leikkinä. Luin tuon kanssa muutama viikko sitten ja pitää sanoa, että vanhalle lätkäromantikolle oli vaikea paikka. Kohtalaisen helposti noita mömmöjä määrätään, kaikkea nukahtamislääkkeistä sairaan vahvoihin opioideihin. Kyllä sen täytyi noille mömmöjä määräville lekureille olla varsinkin noilla määrillä suhteellisen selvää mikä on homman nimi, mutta ei tuntunut juurikaan kiinnostavan. Vielä kun miettii, että kirjassa mainittujen pelaajien lisäksi on varmasti suuri joukko kiekkoilijoita, jotka joko ovat matkalla riippuvuuteen tai ovat jo perillä siellä, niin hiljaiseksi vetää. Siihen vielä varsinkin myllymiesten kohdalla tuo CTE, niin on pakko sanoa, että suhtautumiseni lätkätappeluihin muuttui kirjan lukemisen myötä.

---

Viimeisenä olen lukenut Tuomas Kyrön Urheilukirjan ja sitä ennen saman kaverin kirjan nimeltään Benjamin Kivi. Tykkään Kyrön tyylistä (vai pitäisikö sanoa kyvystä) saada pieniin muutaman sanan pätkiin ihan älyttömän voimakasta sisältöä. Kirjailijan romaaneista olen lukenut nyt tuon Benjamin Kiven myötä kaiken miinus Nahkatakki (2001) ja Liitto (2005). Siellä "varhaistuotannossa" on aikamoisia helmiä, esimerkiksi Tilkka ja 700 grammaa ovat molemmat aivan loistavia. 700 grammaa ehkä paikoittain vähän tylsä, mutta luettava kuitenkin.

 

[Noitarumpu]

Tuli luettua nyt viimeksi Preston-Child-parivaljakon uusin teos, joka kertoo erikoisesta agentista nimeltä Pendergast. Kirjan nimi Kuoleman naamio. Hurjaa menoa ja kyllä kannattaa lukea, vaikka tuonne voodoo-maailmaan ei mun mielenkiinto niin kauhea ole, samaten kuin vampyyrijutut saa jäädä yleensä omaan rauhaansa. Jälkimmäisiä ei tässä kirjassa onneksi ollut.

Pieniä juttuja, jotka meikää vähän häiritsivät, oli muutama,muttei häirinnyt kokonaisuutta. Kirja piti kyllä otteessaan ja oli hyvää viihdekirjallisuutta jännityksen suhteen. Kovalla tasolla tämä pari kirjoittaa edelleen.

 

[Trenchtown]

Nyt on menossa aiemmin kehumani Tuomas Kyrön Uusi urheilukirja. Kyllähän tämä edeltäjänsä jalanjäljissä kulkee kuljettaen lukijaa läpi urheiluhistorian. Vaan jos alkuperäinen Urheilukirja on jäänyt lukematta, ei tästä varmasti saa kaikkea irti.

"Mitä olisi Pori ilman Ässiä? Tuulinen rikostilasto."

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Työn alla on useampi kirja, mutta näin jalkapallon EM-kisojen kunniaksi aloitin juuri Raphael Honingsteinin teoksen Das Reboot, tai paremminkin sen suomennoksen "Saksan jalkapallon viritetty kone" (suom. Petri Stenman). Vaikuttaa hyvin taustoitetulta ja paneutuneesti kirjoitetulta teokselta. Vähän vasta ehdin alusta lukea, mutta myös suomennoksen taso vaikuttaa kohtuullisen hvyältä, vaikka en ole alkuperäistä teosta lukenutkaan. Näyttäisi olevan paljon sisäpiiritietoa ja hyvin pohdittua analyysia. Jo pintaraapaisun perusteella uskallan väittää, että jokainen saksafutista arvostava Herr tai Frau pitää 30 euron hintaa korkeintaan muodollisena korvauksena tästä opuksesta.

 

[Wiljami]

Viimeinen Witcher luettu ja hyvin toimi. Kirjanpalautusreissulla tuli napattua tietokirjoja pari kappaletta mukaan kirjastolta, Mirkka Lappalaisen Pohjolan Leijona - Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632 ja Peter Englundin esseekokoelma Menneisyyden maisema. Ensiksimainittu vaikuttaa ainakin kuvauksen ja ensimmäisen sivun perusteella sellaiselta että mielenkiinto pysyy yllä lukemisen ajan ja Englund on parin luetun teoksen (Suuren sodan vuodet ja Pultava) perusteella vahva suorittaja (ja oikeastaan Englundin kirjan nappasin mukaan siltä varalta jos Lappalaisen teos ei lunastakaan odotuksia).

 

[adolf]

Grimbergin kansojen historian 3/24. osa menossa. Ihan mielenkiintosia juttuja on ollut tähän asti. Paljon myös ei niin mielenkiintoista. Tiedä sitten miten vanhentunutta tietoa on jo. Meinaan kuitenkin että lukisi koko sarjan läpi.

7. osa nyt menossa. Hidastahan tämä on, mutta olkoot. Ihan mielenkiintoista ja yleissivistävää juttua. Sopii just mulle, joka ei niin yksityiskohtiin tahdokkaan paneutua.

On sitä kaikenlaista hullua ollut historia täynnä. Ja nyt ei vasta mennä kuin Kaarle Suuren ajoissa. Taitaa ne mielenkiintoisimmat palaset olla vasta tulossa, kun noihin aikoihin Rooman valtakunnan hajoamisen mainingeissa rupesi Eurooppa saamaan nykyistä muotoaan.

 

[Rainer Zufall]

Kevään ja alkukesän mittaan tuli luettua Ken Follettin Vuosisata-trilogia, yhteensä vajaat 3000 sivua.

Ihan mielenkiintoinen historiapohjainen kokonaisuus ensimmäistä maailmansotaa ja Venäjän vallankumousta edeltävältä ajalta itäblokin romahduksen yli kerrottuna brittiläisen, saksalaisen, amerikkalaisen ja venäläisen suvun kokemusten, tekemisten ja keskinäisten yhteyksien kautta. Vähän epäuskottavaa oli se, että kaikista toisiinsa liittyneistä suvuista yllettiin yhteiskunnan näköalapaikoille ja vaikuttajiksi, mutta kirjalliset vapaudet suotakoon. Henkilöitä mahtui noin pitkälle ajalle luonnollisesti todella paljon, ja oma lukemiseni meni välillä ajanpuutteesta johtuen turhan lyhyissä pätkissä, mutta varsinkin tuonne 1960-luvun lopulle/1970-luvun alkuun asti tykkäsin. Siitä eteenpäin tapahtumat etenivät hieman pikakelauksen tyylisesti, ja niistä olisi saanut irti paljon enemmänkin.

 

[Sergei Akueero]

Hitlerin Taisteluni -kirjan englanninkielisestä versiosta on nyt noin neljäsosa mennyt. Tekijänoikeudet ovat hiljattain rauenneet, joten eiköhän kirjaa ala varsin hyvin olemaan saatavilla.

Kohtuu vaikealukuinen ja poukkoilevahan kirja on ja Wikipediasta joutuu aina välillä kertaamaan noin sadanvuodentakaisia tapahtumia. On tuossa silti jo saanut lukea varsin "mielenkiintoista" tekstiä mm. juutalaisista, demareista, marxismista ja lebensraumista, vaikka täysipainoinen lukukokemus vaatisikin vielä hieman parempaa historiantuntemusta. Ihan vielä ei käsi hakeudu yläviistoon.

Tabletilla olen kirjaa lukenut. Jos jotain reissua tulee niin maailmassa on silti aika monta valtiota, joihin en menisi kyseinen kirja kovalevyllä.

 

[SamSal]

Tuli luettua nyt viimeksi Preston-Child-parivaljakon uusin teos, joka kertoo erikoisesta agentista nimeltä Pendergast. Kirjan nimi Kuoleman naamio. Hurjaa menoa ja kyllä kannattaa lukea, vaikka tuonne voodoo-maailmaan ei mun mielenkiinto niin kauhea ole, samaten kuin vampyyrijutut saa jäädä yleensä omaan rauhaansa. Jälkimmäisiä ei tässä kirjassa onneksi ollut.

Pieniä juttuja, jotka meikää vähän häiritsivät, oli muutama,muttei häirinnyt kokonaisuutta. Kirja piti kyllä otteessaan ja oli hyvää viihdekirjallisuutta jännityksen suhteen. Kovalla tasolla tämä pari kirjoittaa edelleen.

Mikäli oli ensimmäinen Pendergast kirja minkä luit niin kannattaa lukea aiemmat teokset ja mieluiten vielä oikeassa järjesjestyksesä. Päähenkilöillä on sen verran jo historiaa, että paljon enemmän saa irti näistä uusimmista teoksista kun tietää mitä aiemmin on tapahtunut.

Hyvä Pendergast tämäkin oli, mutta itse pidin etenkin Diogenes trilogian kirjoista enemmän. Toki vesikielellä odotan seuraavaa Pendergastia.

 

[sampio]

Kai äänikirjankin voi tässä mainita, jos vaikka joku innostuu kirjaversioon tarttumaan. Paavo Nurmen fiktiivinen elämäkerta Yksin on tullut nyt tässä ajellessa kuunneltua liki loppuun. Hyvin kerrottu tarina, jotenkin uppoaa meikäläiseen kirjailijan Nurmelle luoma mielenmaisema, vaikken aivan yhtä erakoksi tunnustaudukaan. Kertojana on itse lentävä suomalainen ja läpi käydään Nurmen elämä kokonaisuudessan. Tapahtumat ovat pääasiassa todellisia, mutta Hämäläinen osaa kyllä vangita lukijan tai tässä tapauksessa kuuntelijansa niin hyvin mukaansa, että nuo Nurmen pähkäillyt ja itsensä kanssa painimiset tuntuvat hyvin istuvan siihen kuvaan, mikä minulla Nurmesta on ollut aiemminkin. Voin suositella sekä urheilukirjoista että elämäkerroista kiinnostuneille.

Mukana on myös Monty Pythonin maailma sekä Jarkko Ruudun kirja, josko ehtisi ainakin toisen lukea. Ajomatkoilla pitää hakea vielä ainakin yksi äänikirja Bookbeatista.

 

[alwahla]

Helvi Hämäläisen Raakileet taitaa jäädä kesken, koska tarina ei vaan jaksa enää innostaa. Olen lukenut kyseisestä teoksesta noin 85 prosenttia, mutta eipä tuosta tarinasta paljoa jää jälkipolville kerrottavaksi.

Aloin toissapäivänä lukemaan Leon Urisin Mila 18:aa. Varsin mielenkiintoiselta vaikuttaa. Tarina on varsin koskettava, koska omat esi-isäni elivät aikoinaan Varsovan ghetossa ja suurin osa heistä menehtyi siellä.

 

[Noitarumpu]

Mikäli oli ensimmäinen Pendergast kirja minkä luit niin kannattaa lukea aiemmat teokset ja mieluiten vielä oikeassa järjesjestyksesä. Päähenkilöillä on sen verran jo historiaa, että paljon enemmän saa irti näistä uusimmista teoksista kun tietää mitä aiemmin on tapahtunut.

Hyvä Pendergast tämäkin oli, mutta itse pidin etenkin Diogenes trilogian kirjoista enemmän. Toki vesikielellä odotan seuraavaa Pendergastia.

Eka ja toka osa meni vahingossa toisinpäin ja ihmettelinkin sitä museojutun liikuskelijaa, josta mainittiin ja selkisi vasta, kun luin sen ensimmäisen osan. Muuten on mennyt järjestyksessä. Itsekään en parhaaksi katso tätä uusinta, vaan edelliset peittoavat sen jokainen, vaikkei huono ollutkaan. Vaikea laittaa noita muita paremmuusjärjestykseen, jokainen kiehtoi tavattomasti. Kolmonen oli kyllä minustakin myös todella kova!

Eräs tuttu lukee tuota sarjaa englanniksi, mutta olen sen verran laiska, etten jaksa siihen alkaa, vaikka ehkei tuon tason englanti nyt vielä päätä huimaisikaan. Ehkä siinä on nyanssieroja alkuperäiseen, mutten usko, että ihan metsään kääntäjä olisi mennyt, sen verran laadukasta jälkeä kuitenkin on suomennos.

Jep...seuraavaa osaa odotellessa...aika mataa:)

 

[Noitarumpu]

Aloin toissapäivänä lukemaan Leon Urisin Mila 18:aa. Varsin mielenkiintoiselta vaikuttaa. Tarina on varsin koskettava, koska omat esi-isäni elivät aikoinaan Varsovan ghetossa ja suurin osa heistä menehtyi siellä.

Sen verran tähän, että itse pidän Mila 18 Urisin parhaana kirjana. Olen lukenut ne kaikki ja jotenkin vaan tuo kirja pomppasi suosiooni eniten. Luin eräässä vaiheessa valtavat määrät juutalaisten muistelmia keskitysleireiltä yms. ja en ole enää aikoihin lukenut, kun tuntui, että kiintiö tuli täyteen ja ylikin. Tietyllä tavalla hyvä lukea, ettei ihmiset unohda, mutta toki myös henkisesti raskasta, jos myötäelää kirjoittajan kokemuksia.

 

[Valapatto]

Sen verran tähän, että itse pidän Mila 18 Urisin parhaana kirjana. Olen lukenut ne kaikki ja jotenkin vaan tuo kirja pomppasi suosiooni eniten. Luin eräässä vaiheessa valtavat määrät juutalaisten muistelmia keskitysleireiltä yms. ja en ole enää aikoihin lukenut, kun tuntui, että kiintiö tuli täyteen ja ylikin. Tietyllä tavalla hyvä lukea, ettei ihmiset unohda, mutta toki myös henkisesti raskasta, jos myötäelää kirjoittajan kokemuksia.

Itsellä Mila 18 on Urisin tuotannosta kakkosena heti Kolmiyhteyden jälkeen. Koskettava, hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen historiallinen romaani. Toki omasta lukukokemuksesta on aikaa jo reilut kymmenen vuotta. Siinä välissä tähän hetkeen on tullut luettua aikamoinen määrä toiseen maailmansotaan liittyvää kirjallisuutta ja vaikea sanoa, miten kirja nyt iskisi. Senpä takia en ole viitsinyt sitä uudestaan lukea, vaikka muutaman kerran on mieli tehnyt.

Tuli myös tässä kesän aikana luettua tuo @Rainer Zufall in mainitsema Ken Follettin vuosisata-trilogia. Ajatukset siitä olivat aika samansuuntaisia. Ensimmäinen osa oli aika timanttia, toinen itselle tutummasta ajanjaksosta johtuen vähän laimeampi, mutta silti hyvä. Kolmas miellytti pitkään, mutta loppu meni aika vauhtia ja oikomalla. Yhtäkkinen tapahtumien pikakelaus tuntui jotenkin oudolta, kun kirjasarjassa oli tottunut hitaampaan etenemiseen. Erinomainen lukukokemus kyllä silti.

Viime aikoina on tullut lueskeltua vähän lyhyempiä kirjoja, viimeisimpänä unkarilaisen Vilmos Kondorin Budabest Noir-sarja avausosa Budabestin varjot. Ihan ok "dekkari", vaikka en sen tyypin ylin ystävä olekaan. Tänään ajattelin lukaista Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä, mutta sen jälkeen ei ole mitään listalla. Ehdotuksia otan mielelläni vastaan.

 

[Noitarumpu]

Tänään ajattelin lukaista Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä, mutta sen jälkeen ei ole mitään listalla. Ehdotuksia otan mielelläni vastaan.

Steinbeck on yksi klassikkosuosikeistani. Tuo Hiiriä ja ihmisiä on ainakin minuun kovasti vaikuttanut kuvaus erilaisuudesta ihmisissä ja niiden vaikutuksista. Rankka ja monenlaisia tunteita herättävä. Ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Suosittelen yleensä klassikoita, koska niissä yleensä vaan on jotain, johon ei ajan hammas pure. Steinbeck, Hemingway, Dickens sopivat mulle. Yleensäkin kirjat, jotka kertovat kansasta, yhteiskunnallisen murroksen erilaisista vaiheista ja muita tämäntyyppisiä.

Nykypäivän kirjoista nousee heti esille Katja Kettu. Ronski, mutta hänen kielellinen viihdyttävyytensä on aivan uskomaton. Erityisesti Yöperhonen on hänen paras kirjansa ja pesee mennen, tullen ja palatessa monet, köykäiset kanssakirjailijansa suomen kirjallisuudessa. Jos on tottunut tasoon "Harlekiini", niin tämä voi olla liikaa, mutta kohdallasi näyttää siltä, että voi osua maaliin, kun lukutottumuksesi on vaativampaa.

 

[Johnny B. Goode]

Kierrätyslaarista nappasin John Lydonin alias Johnny Rottenin elämäkerran. Mitäs tuosta nyt sanos... Älykkäämmän oloinen kaveri mitä kuvittelin tai sitten vaan osasi antaa sellaisen kuvan, mutta myös tavallaan melko ristiriitainen ja hankala persoona. Ei varmasti tusinaan mahdu montaakaan joka tulisi toimeen kanssaan.

 

[Ollakseni]

Suosittelen yleensä klassikoita, koska niissä yleensä vaan on jotain, johon ei ajan hammas pure. Steinbeck, Hemingway, Dickens sopivat mulle. Yleensäkin kirjat, jotka kertovat kansasta, yhteiskunnallisen murroksen erilaisista vaiheista ja muita tämäntyyppisiä.

Steinbeckiä pitänee ottaa luettavaksi kun pidän kuitenkin Hemingwayn minimalistisesta tyylistä. Dickens kuulunee yleissivistykseen mutta siltikään en ole mitään häneltä lukenut. Noh onhan tässä vielä aikaa...

 

[-OO-]

Onhan nuo Steinbeckin eeppiset Vihan hedelmät tai Eedenistä itään aivan järisyttävän hienoja tarinoita, mutta Steinbeckiltä löytyy kyllä paljon hienoja vähän pienempiäkin tarinoita Esim. Tuntemattomalle jumalalle, Helmi ja Taipumaton tahto tulee nyt ensimmäisenä mieleen jos suosituksia kaivataan.

 

[H.Incandenza]

Minäkin pidin ja suosin aikoinaan minimalistista ilmaisua ja esimerkiksi kotimaista koivuklapiproosaa. Sitten pääsin siitä yli. Mutta, onhan se virkistävää välistä.

 

[Noitarumpu]

Steinbeckiä pitänee ottaa luettavaksi kun pidän kuitenkin Hemingwayn minimalistisesta tyylistä. Dickens kuulunee yleissivistykseen mutta siltikään en ole mitään häneltä lukenut. Noh onhan tässä vielä aikaa...

Ei muuta ku lukemisen riemua vaan! @-OO-:n kommenttiin vielä sanoisin, että nuo lopuksi mainitsemasi ovat myös omalla listallani korkealla. Koulussa luettiin tuo Helmi ja sieltä lähti kiinnostukseni Steinbeckin kirjoihin. Ei voi kuin ihailla joitakuita kirjailijoita ja tajuta, että kirjoittaminen on lahja, vaikka sitä kuinka yrittäisi opiskella joillain kursseilla. Kipinä, joka saa kirjan henkiin tulee muualta kuin miltään kurssilta.

 

[Sanainen arkku]

Nyt kävi varsin kummallinen sattumus: Ostin kirjaston poistomyynnistä venelukemiseksi (veneessä mahdollisesti esiintyvä kosteus on kirjoille aika tuhoisaa, joten sinne ostan jotain euron juttuja yleensä) kohtalaisen randomilla Åke Edvardsonin pokkarin Melkein kuollut mies. Kirjan juoni rakentuu vuonna 1975 kadonneen nuoren tytön tapauksen päälle.

Kirja loppui kesken venereissun syntymäpäivääni edeltävänä iltana. Aamulla heräsin ja keskeytin vene-elämän päiväksi mummoni hautajaisten vuoksi vaimon jäädessä pitämään "veneenhuoltopäivää" pikkuisen maaseutupitäjän satamaan. Päivän aikana hän oli käynyt ostamassa minulle synttärilahjaksi Joel Dicker:n pokkarin Totuus Harry Quebertin tapauksesta, joka rakentuu vuonna 1975 kadonneen nuoren tytön tapaukseen... Kyseessä siis puhtaasti fiktiiviset tapaukset, eikä vaimoni tiettävästi ollut tietoinen aiemmin lukemani kirjan juonesta.

Hassu sattuma.

 

[kamenski]

Luin kirjan Echopraxia. Oli aivan helvetin hyvä. Silti, meni kovasti yli hilseen. Menin Redditiin lukemaan miten kirjoittaja itse selittää kirjoittamaansa. Spoilereita edellisestä, samaan aikaan tapahtuvasta edellisestä kirjasta jota en ole lukenut. Nyt on sitten juotava niin paljon ettei huomenna enää muista lukeneensa kys. spoilereita. Onneksi on loma. Ehkä kirjoitan ensi kerralla tähän ketjuun lukeneeni kirjan Echopraxia.