Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[sampio]

Mulle on muodostunut tässä syksyn aikana sellainen systeemi, että sängyllä on yksi kirja iltalukemisena, ruokapöydällä yksi kirja kaffien yms. seurana ja sitten on välillä joku pokkari repussa bussimatkoille, tosin sen sijaan on monesti jotain opintokirjallisuutta myös. Iltalukeminen on jotain ajatustyötä vaativaa, ruokalukeminen taas vähän kevyempää, kuten parhaillaan luvussa oleva Yks olut Aniko Lehtiseltä.

 

[Taze]

Koska kaikki muut tuntuvat lukevan vain elämänkertoja tai dokumentteja, niin minäpä tunnustan lukevani ihan perusfiktiota. Edellinen loppuun saatu kirja oli Dan Brownin uusin, Inferno, joka oli parempi kuin sitä edeltänyt Kadonnut symboli, mutta ei kuitenkaan yltänyt Da Vinci -koodin tasolle. Nyt on sitten menossa Kingin Tohtori Uni, joka näin alkutaipaleella vaikuttaa ihan mielenkiintoiselle. Työn alla on toki myös Springsteenin elämänkerta, mutta sen lukeminen on melko satunnaista, vaikka mielenkiintoinen teos onkin (tuokin on vielä melko alkutekijöissään).

 

[ms.qvist]

Niin yllättävää kuin se onkin mutta vasta nyt sain luettua C.S. Lewisin Narnia sarjan Velho ja Leijona. Jostain syystä olen onnistunut olemaan lukematta kyseisen teoksen kaikki nämä vuosikymmenet vaikka muistan joskus "kultaisella" 80-luvulla nähneeni televisiosta kirjaan perustuvan piirroselokuvan - joka löytyy nykyään kokoelmistanikin ja jonka olen uudemman kerran katsonut jokunen vuosi sitten.

En oikein tiedä kuinka loppujen lopuksi kuvailisin Lewisin Velho ja Leijona teosta, selkeää fantasiaahan se on sisältäen hyvin voimakkaita kristillisiä viittauksia (jotka eivät kuitenkaan minua kauheasti häirinneet, eivät siis nousseet kynnyskysymykseksi minulle), mutta kaikkiaan kirja oli fantasiateoksena suunnattu selvästi lapsille ja nuorille - tai näin minä asian koin kirjaa lukiessani. Tietty kyseessä on vain yksi osa Narnia sarjasta mutta en nyt missään nimessä voi sanoa intoutuneeni niin voimallisesti, että haluaisin jatkaa tutustumistani Narnia-kirjoihin jatkossa. En kokenut saavani Velhosta ja Leijonasta samaa mitä sain J.R.R. Tolkienin loistavista teoksista, lapsenmielisyydestään huolimatta jopa Hobitti on teoksena sellainen jolle mielummin annan sijani Narnia-sarjan teosten sijaan, vaikka en missään nimessä voi sanoa ettenkö olisi nauttinut niinä muutamana päivänä suuresti joina Lewisin teoksen luin. Mutta kaikesta huolimatta joulupukkeineen sun muine teos ei tarjonnut minulle sitä mitä halusin tai paremmin sanoen, se ei ollut riittävän voimallinen teoksena ajaakseen minut tutustumaan laajemmin Narnia-kirjoihin. Mutta toisaalta, jos joku kerta satun löytämään alennuksesta Narnia-sarjan teokset yksissä kansissa en pitäisi mahdottomana vaikka ostaisinkin teoksen.

Ei kirja kuitenkaan huono ollut, kelvollista luettavaa ja kieleltään kohtuullisen kiintoisaa vaikka ei rikkaudessa Tolkienin tasolle ylläkään - toisaalta alkuperäiskielellä luettuna kirja saattaisi jopa antaa enemmän ja alkuperäiskieli saattaisi tuoda uuden elementin lukukokemukseen ja sen myötä kirjasarja avautuisi toisella tapaa ja Narnia muodostuisi maailmaksi johon on kiva silloin tällöin sujahtaa...

vlad.

 

[Rod Weary]

Mulle on muodostunut tässä syksyn aikana sellainen systeemi, että sängyllä on yksi kirja iltalukemisena, ruokapöydällä yksi kirja kaffien yms. seurana ja sitten on välillä joku pokkari repussa bussimatkoille, tosin sen sijaan on monesti jotain opintokirjallisuutta myös. Iltalukeminen on jotain ajatustyötä vaativaa, ruokalukeminen taas vähän kevyempää, kuten parhaillaan luvussa oleva Yks olut Aniko Lehtiseltä.

Nokun selittämään alettiin, niin selitetään sitten noita kesken olevia kirjoja. Yöpöydällä on yleensä kesken yksi romaani tai muistelmateos (tällä hetkellä The Smithsistä kertova kirja). Lisäksi on n. yksi tietokirja jostain satunnaisesta aiheesta. Viime ajat se on ollut Your Brain on Music, ei ole oikein edistynyt muun lukemisen painaessa päälle. Kerkisin välissä lukemaan sitä paitsi jotain muuta yhtä mielenkiintoista. Vuoroaan odottavat The Logic of Life ja Bang!. Olkkarissa luetaan raskasta kirjallisuutta. Siis fyysisesti niin raskasta, että jos lukee sängyssä ja nukahtaa, mahaan sattuu, kun kirja putoaa kädestä. Näitä on 1. maailmansodasta kertova kirja, jo mainittu Teemu ja Pink Floyd - Echoes. Ja sitten on kesämökki- ja reissulukemisena palvellut Philip K. Dickin novellikokoelma We Can Remember It for You Wholesale. Työmatkoja varten on repussa ekirjoja, nyt menossa mainittu Kon-Tiki.

 

[Musta Nuoli]

Thor Heyerdahlin Kon-Tiki on sen sijaan erittäin viihdyttävä teos. Kohta saan sen loppuun, nyt olen eri jännässä kohdassa. Mahtavatkohan selvitä hengissä koralliriuttojen tyrskyissä?

En kerro miten Thorille käy, mutta Heyerdahl matkasi valtamerten yli myös teoksessa Ra - kaislaveneellä yli Atlantin, joka kertoo juuri sellaisesta reissusta mistä kirjan otsikko kertoo.

Heyerdahl oli viimeisiä vanhan koulukunnan suuria tiedemiehiä ja tutkimusmatkailijoita, joka pisti itsensä likoon ja todisti teoriansa oikeaksi. Kon-Tikin teoriaa väestönasutuksestahan kaiken maailman teoreetikot epäilivät retken jälkeen vuosikymmeniä, mutta niin vain on DNA-tutkimus todistanut siitä, että väestönsiirtoa on tapahtunut, ja tuskin se aikoinaan uimallakaan tapahtui.

Vaikka tämä kirjaketju onkin, niin norjalaista vuoden 2012 elokuvaa Kon-Tiki voin suositella, se tavoittaa hyvin retken vaiheet, vaarat sekä Heyerdahlin luonteen.

 

[Musta Nuoli]

Niin yllättävää kuin se onkin mutta vasta nyt sain luettua C.S. Lewisin Narnia sarjan Velho ja Leijona. Jostain syystä olen onnistunut olemaan lukematta kyseisen teoksen kaikki nämä vuosikymmenet vaikka muistan joskus "kultaisella" 80-luvulla nähneeni televisiosta kirjaan perustuvan piirroselokuvan - joka löytyy nykyään kokoelmistanikin ja jonka olen uudemman kerran katsonut jokunen vuosi sitten.

C.S. Lewis on mielestäni melkoisen yliarvostettu Narnia-sarjansa osalta. Alkuosat vielä menevät pienemmille lapsille tarkoitettuna satufantasiana, mutta sarjan seitsemästä osasta olisi saanut melko moni jäädä loppupäästä väliin tai ainakin käydä vielä mietintämyssyn kautta. Aika heppoisesti kirjoitettua tekstiä, jossa ei ole likimainkaan samaa sisäistä koherenssia ja luodun maailman lainalaisuuksiin paneutumista kuin Tolkienilla, ja myöhemmissä osissa, erityisesti viimeisessä, kristinuskon tuputtaminen alkaa käydä vähän hermoille. Viimeinen osa on muutenkin aikamoinen antikliimaksi, sillä se paitsi vetää mattoa aiempien osien alta myös antaa ymmärtää, että
a) iso osa päähenkilöistä, siis ihmislapsista, on potkaissut tyhjää ja että
b) Narnia-taivaaseen eivät syntiset pääse varsinkaan jos on murrosikä ehtinyt alkamaan.

Narnian vastapainoksi suosittelen Philip Pullmanin His Dark Materials -trilogiaa, jonka ensimmäinen osa on Kultainen kompassi. Pullman on maailmankatsomukseltaan ateisti ja hänen kriittisempi näkemyksensä uskontojen ja erityisesti valtauskontojen rakenteista on paitsi hyvää vastapainoa Narnian kaltaisille teoksille, myös huomattavan hyvin ja viihdyttävästi kirjoitettua modernimpaa fantasiaa. Pullman ei sinänsä teilaa kenenkään henkilökohtaista uskoa, mutta uskonnot ovat asia erikseen, varsinkin trilogian päätösosassa jossa jumalhahmon tulkinta on jotain ihan muuta kuin leppoisa leijona.

 

[Musta Nuoli]

Tuorein lukemani teos on historiikki Kakolan vankilasta, nimeltään Kakola. Kiinnostava kirja vankilan historiasta ja siellä olleiden hurjien poikien vaiheista. Karua oli ennen vanhaan, kun jopa yli 80-vuotiaita ukkoja raijattiin linnaan hilut kintuissa istumaan 9 vuoden kuritushuonetuomiota jostain pikku varkaudesta. Moni tuonne päivänsä päätti, ja osa vietiin teloitettavaksikin. Viimeinen teloitettu siviilivanki Kirves-Koljonen himomurhasi lapsiperheen ja sai siitä hyvästä päättää päivänsä Kärsämäen sorakuopilla 1943, seuranaan muutama desantti.

Yllättävän paljon myös nussittiin miestä perseeseen Kakolan historian aikana, varhaisvuosista alkaen. Ennen vanhaan vankilassa oli jopa 50-60 hengen yhteissellejä, joissa nukuttiin ja myös pantiin tulokkaita, varsinkin nuoria teinipoikavankeja hanuriin. Saattoi siinä rytäkässä tulla mieleen, että ei olisi pitänyt tehdä pikku näpistystä josta heilahti 4-6 vuotta Kakolaa. Osa antoi persettä vapaaehtoisestikin tupakkapalkalla myöhemmin.

Moderneinakin aikoina Kakolassa mentiin lauantaisin yhteissaunaan, jossa ei ollut vartijoita. Tuolla sitten sattui kaikenlaista jännittävää. Välillä joku "liukastui" eli pahoinpideltiin tai lähes tapettiin, seksiäkin harrastettiin ja osa raiskattiin samalla kun "Kakolan kunkut" jopa grillasivat makkaraa lauteilla. Välillä selliosastoilla yritettiin räjäyttää kilpakumppania vessaan tai laitettiin tämän raiskaamisesta palkkio.

Kovia miehiä on tuolla istunut. Reka Hammar, Jammu, Volvo-Markkanen, Kanaali-Koskinen... kyllä jäävät Kylmät Ringit ynnä muut kakkoseksi Kakolan ja sen historian rinnalla.

Suosittelen kirjaa kaikille suomalaisesta vankeudenhoitohistoriasta, Kakolan vaiheista ja vankien edesottamuksista kiinnostuneille, laadukas ja kattava teos ammattihistorioitsijoiden sujuvasti kirjoittamana.

 

[Everton]

Juha Metson kuvakirja Sielun Veljistä on muutamaa viimeistä sivua vaille luettuna. Tai lähinnä Vesa Sirenin teksti. Kuvien osalta idea on hyvä: yhden kuvaajan virallisia ja epävirallisia kuvia vuosien varrelta. Harmi vaan, että kuvista ei ole mitään tietoja - missä ne on otettu ja milloin. Lisäksi tyyli on niin samanlainen, että ensimmäisten kymmenen kuvan jälkeen mieleen tulee vain, että nämä on jo nähty. Mutta teksti toimii ainakin.

Kirjasta inspiroituneena jaksoin kaivella levyhyllyäkin. En kyllä etsinyt Siekkareita tai edes Ismoa, vaan Svartin kulttuurilhistoriallisena sankaritekona julkaiseman Silmienvaihtajat-levyn. Sehän käynnistyikin sitten teemaan sopivasti Jouni Mömmön spiikillä:

"Seuraava orkesteri tulee esittämään klassikkonsa Kuka teki huorin. Tässä yksi vastaus tuohon kysymykseen - seuraavan kappaleen nimi on Kristinusko."

 

[Wiljami]

Silmarillionia on tullut lueskeltua pikkuhiljaa iltaisin useamman vuoden tauon jälkeen, toimiva kirjahan tuo on. Sen alla odottaa Tuomas Kyrön "Benjamin Kivi", Kyröltä kun ei ole tullut luettua muuta kuin mielensäpahoittajat ja "Kerjäläinen ja jänis", niin en oikein tiedä mitä odottaa. Ilmeisesti ei kuitenkaan noiden kummankaan linjoilla kovin paljoa kuljeta.

 

[Johnny B. Goode]

Viimeksi tuli luettua tuo täälläkin pariin otteeseen mainittu, palkittu ja kohuttu Jonathan Littellin Hyväntahtoiset. En kyllä käsitä kirjan nostattamaa kohua, eihän tuossa nyt ollut mitään kohuttavaa saati "shokeeraavaa". Päähenkilö fantsuilee nussiskelevansa siskoaan perseeseen tai muuten vaan lemmiskelevänsä tätä milloin missäkin ja välistä homostelee nuorempiensa kanssa. Jos tämmöiset nyt jotain shokeeraa, niin kannattanee pysytellä jossain ilkkaremeksissä. Vähän kaksijakoiset fiilikset jäi kirjasta. En yleensä lue mitään fiktiota, siksi tässä miellytti erityisesti että suurin osa henkilöistä ja suuremmista tapahtumista ovat aitoja, ja erityisesti suurin osa noista natsijohtajista oli kuvattu juuri sellaisina kuin minkälaisen käsityksen olen heistä historian ja dokumenttien perusteella saanut (Himmler sairaalloisen pakkomielteisenä "rotututkijana", Eichmann hieman flegmaattisen oloisena, nykiväkäytöksisenä koneiston uskollisena rattaana, Blobel psykoottisena alkoholistina, Heydrich ehkä koko joukon älykkäimpänä ja määrätietoisimpana, jne.). Välillä oli todella raskasta luettavaa kun kirjoittaja päästää tajunnanvirtansa valloilleen ja kuvailee päähenkilön kuumehoureisia unia parin sivun verran siten että ainoat välimerkit ovat muutama satunnainen pilkku. Mutta kaiken kaikkiaan ihan luettava teos.

Juuri otin työn alle Michael Bar-Zoharin ja Nissim Mishalin kirjan Mossad – Israelin salaisen palvelun suurimmat operaatiot. En ole vielä päässyt alkua pitemmälle, mutta todella mielenkiintoiselta vaikuttaa, ja nyt jo saanut sellaisen kuvan että jos nuo tarinat ovat tosia (ei liene syytä epäillä etteivätkö olisi?) niin juurikin tuo "Laitos" (hebr. Mossad) on suurin yksittäinen tekijä siihen että rättipäät eivät ole päässeet Israelin valtiota enemmin sabotoimaan. Pistetään vaikka lisäraporttia tänne sitten kun olen tuon kokonaan kahlannut.

 

[mjarkko]

Olen lukenut viimeksi Ozzyn ja Juicen elämänkerrat. Nyt menossa Lemmyn elämäkerta. Seuraavaksi Jarmo Alatensiöstä kertova Tenu.

Sitten täytyy lukea muuta kuin päihdeongelmaisten elämäkertoja.

 

[Musta Nuoli]

Työn alla useampiakin teoksia, sekä elämäkertoja että fiktiota. Kauko Röyhkän kirjoittama Ville Haapasalo -elämäkerta part 2 eli Et muuten tätäkään usko on kiinnostavaa luettavaa. Ei pelkästään Haapasalon sinänsä uniikkien edesottamusten takia eikä varsinkaan Röyhkän latteiden välikommenttien takia vaan sen takia, että teos antaa elävän ja tarkan kuvan 2000-luvun nyky-Venäjästä ja sen kehityksestä. On tuo melkoinen maa, ja Haapasalon päinvastaisista kommenteista huolimatta uhkatekijä.

Loppuun tuli luettua myös Diana Gabaldonin kahdeksas osa Matkantekijä-sarjaan eli Sydänverelläni kirjoitettu, jossa historiallisen romaanin viitekehys yhdistyy sekä romantiikkaan ja jännitykseen että tietyiltä osin myös nykyaikaan ja aikamatkustusmahdollisuuteen nykypäivästä 1770-luvulle Yhdysvaltain vapaussotaan. Aikamatkustuselementtihän on sinänsä ollut teoksessa hyvin viitteellisessä osassa, ja vaikka sille näennäistieteellistä selitystä pohdiskellaankin, niin tieteiskirjallisuuttahan Gabaldonin teokset eivät varsinaisesti ole, joskaan eivät fantasiaakaan vaan hyvinkin tarkasti kuvattuja 1700-luvun historiallisia vaiheita ja senaikaista elämänmenoa.

Teoksen liki 1200 sivua olivat melkoinen pläjäys, mutta sujuvasti ja kiinnostavasti Gabaldon kirjoittaa kuten aina, joten ei tuossa montaa iltaa mennyt. Ainoa hieman häiritsevä tekijä on siinä, että tarinan varsinainen alkuperäinen pääpari (nykyisin on muitakin) on jo lähes vanhusiässä, tai ainakin eläkeiässä ja yli kuusikymppisiä. Silti energiaa riittää vaikka mihin ja joka ilta pannaan ahkerasti, joskus kahdestikin. Kolmatta kertaa ei sentään Jamie Fraser jaksa yhdessä yössä, tämä erikseen todetaan, mutta koskaan ei jää Jamiella kulli veltoksi eikä Clairella vittu kuivaksi (vaikka Gabaldon ei nyt ihan näitä termejä käytä), ei vaikka mikä sotarasitus painaisi ja kyljessä olisi luodinhaava. Tosin onhan meillä Suomessakin duracell-paristoilla varustettu 88-vuotias Aira Samulin, joten saavat sitä kirjalliset hahmotkin sitten minun puolestani painaa pitkää päivää.

 

[Alamummo]

Peter Englundin Pultava on luvussa. Kirjahyllyssä olevista opuksista varmaan puolet on lukemattomia ja tuohon nyt päädyin, jos sen saisi ennen tiistaita luettua. Ihan hyvä suomennos mielestäni, tai ainakin jollain tapaa sujuvaa luettavaa. Faktan sekaan on tuupattu kuvailuja tapahtumista ja henkilöistä, ja näissä on varmasti myös kirjailijan omaa kynää mukana. Taustat ja päätapahtumat olivat tiedossa jo, mutta ihan hauskasti tuosta on tullut syvyyttä tuonkin taistelun ja koko sodan vaiheisiin.

Jos pidät kirjailijan tyylistä ja kyseinen aikakausi kiinnostaa, niin suosittelen lukemaan sotamarsalkka Erik Dahlberghistä elämästä ja aikakaudesta kertovat Ofredsår ja Den Oövervinnerlige. Kertovat siis ajasta ennen Pultavaa, kun Carl XII:n isoisä Carl X Gustav hallitsi. Kirjat on helppo lukea ruotsiksi, mutta ne on myös suomennettu.

 

[Eddie]

Tällä hetkellä kaksi kirjaa luvun alla, Jo Nesbon Isänsä poika ja Camilla Läckbergin Jääprinsessa. Joo kyllä olen pohjoismaisen kirjallisuuden ystävä. Jostain syystä en pidä suomalaisten kirjoittamista kirjoista.. tai no ainakaan suomalaisista dekkarikirjoista.. olen kyllä useita yrittänyt, mutta jokin niissä ei vain lähde. Ruotsalaisissa on jotenkin paljon parempi tunnelma, kuten myös Nesbon kirjoissa. Lisäksi joitain tanskalaisia olen lukenut ja niistäkin pitänyt.. mm Lotte ja Soren Hammerin kirjoista.

No se siitä.. Äsken sain päätökseen Stephen Kingin kuvun alla kirjan ja ihan pidin siitä. Pakko kai siitä on pitää, jos jaksaa yli tuhat sivua sitä lukea. Netistä olen ymmärtänyt, että se on ihan suosittu kirja, mutta jotkut vanhat Kingistä pitävät, pitävät sitä ilmeisesti aika kehnona teoksena. Saatan olla väärässäkin. Edellinen Kingin teos jonka luin, oli varmaan 20 vuotta sitten peruskoululaisena joku tappaja-autosysteemi. Kyllä tämä ainakin sen hakkasi, mikäli muistan sen teoksen edes sinnepäin.

Mitäs Kingin teosta suosittelisitte seuraavaksi lukuun, jos lähtökohta on se, että pidin tuosta kuvun alla teoksesta, mutta en silloin joskus kauan sitten kovinkaan paljon siitä tappaja-autosta?

 

[Musta Nuoli]

Edellinen Kingin teos jonka luin, oli varmaan 20 vuotta sitten peruskoululaisena joku tappaja-autosysteemi. Kyllä tämä ainakin sen hakkasi, mikäli muistan sen teoksen edes sinnepäin.

Mitäs Kingin teosta suosittelisitte seuraavaksi lukuun, jos lähtökohta on se, että pidin tuosta kuvun alla teoksesta, mutta en silloin joskus kauan sitten kovinkaan paljon siitä tappaja-autosta?

Lue se tappaja-autoteos eli Christine uudestaan, se on klassikko ja Kingin parhaasta päästä. Katso myös John Carpenterin siitä ohjaama kauhuelokuvaklassikko, josta on juuri tullut suomenkielinen uusi bluray-painos myyntiin. Christinen voi lukea alkukielelläkin, koska sen suomennos on paikoin vähän ontuva kuten kaikkien niiden alkupään Kingien, jotka on suomentanut Pentti Isomursu eikä Ilkka Rekiaro tai Kari Salminen.

Teoksia Se ja Tukikohta suosittelen yhtä kaikki kaikille, samoin Tulisilmää ja Carrieta. Tukikohta on kelpo teos, jos yli tuhannen sivun kerronta maistuu kuten se nytkin maistui.

Musta Torni -sarja on tietysti Kingin elämäntyö, vaikka siinäkin taso notkahtaa vitososan paikkeilla jonkin verran.

 

[Eddie]

Kiitoksia näistä. Taidan ottaa seuraavaksi lapaseen kingiltä tuon Tukikohdan. Ehkä pitää se tappaja-autokin kerrata. Miten on mahdollista, että kirjoista keskustellaan täällä kierrätyksen puolella. En ainakaan löytänyt, ainakaan kovin tuoretta, kirjatopiccia vapaan puolelta.. vai eikö kirjallisuus ole lätkäfanien juttu?

 

[Johnny B. Goode]

natsihistoriaa

Tästä aiheesta on myös viimeaikoina tullut luettua kottikärryllinen opuksia. Olisiko Mustalla Nuolella suositella joitain niteitä yllälainatusta aihepiristä, josko sieltä löytyisi itselleni jotain vielä lukematonta matskua?

 

[sampio]

Neitzel&Weltzer: Sotilaat; Stein: Waffen-SS; Burleigh: Kolmas valtakunta. Nuo löytyvät omasta hyllystäni ja ihan kelpo kirjoja ovat. Eka käsittelee mikrotason kokemuksia saksalaisten sotilaiden perspektiivistä, toinen nimensä mukaisesti Waffen-SS:ää ja kolmas koko natsivaltakuntaa taustoista käytänteisiin ja loppuun.

 

[Johnny B. Goode]

Neitzel&Weltzer: Sotilaat; Stein: Waffen-SS; Burleigh: Kolmas valtakunta. Nuo löytyvät omasta hyllystäni ja ihan kelpo kirjoja ovat. Eka käsittelee mikrotason kokemuksia saksalaisten sotilaiden perspektiivistä, toinen nimensä mukaisesti Waffen-SS:ää ja kolmas koko natsivaltakuntaa taustoista käytänteisiin ja loppuun.

Kaksi jälkimmäistä lukaistu mutta tuota ekaa ei ole tullut vastaan. Täytyypä tutustua.

 

[MikGo]

Henkka Hyppösen Pelon Hinta. Kirja oli kyllä ihan laadukas ja monia juttuja oli kirjassa mitä itsekkin kelaillut. Moniin pelkoihin myös mitä kirjassa käsiteltiin pystyi samaistumaan. Kirjassa oli hyviä esimerkkejä kuinka pelkoihin voi suhtautua ja minkälaisia voimavaroja pystyy vapauttamaan kun asennoituu oikein pelkoihinsa.

 

[Musta Nuoli]

Tästä aiheesta on myös viimeaikoina tullut luettua kottikärryllinen opuksia. Olisiko Mustalla Nuolella suositella joitain niteitä yllälainatusta aihepiristä, josko sieltä löytyisi itselleni jotain vielä lukematonta matskua?

Hitlerillä on aina hyvä mennä. Taisteluni-teoksen lisäksi voin suositella esimerkiksi teoksia Aatun lähipiiristä. "Olin Hitlerin..." sarja on kuin hullunkurisista perheistä, eli Olin Hitlerin autonkuljettaja (Erich Kempka) ja Olin Hitlerin sihteeri (Christa Schroeder) -teokset ovat kiinnostavia elämäkertahistorioita ns. tavallisista ihmisistä suurmiehen palveluksessa. Kempkan teos on varsinkin kiinnostava. Herra Kempkahan ajeli Aatun autoa ja oli tämän autokomppanian vetäjänä. Schroeder taas oli yksi Hitlerin lähisihteereistä. Tietysti myös sihteeri Traudl Jungen teos Viimeiseen saakka on mielenkiintoinen, tämän pohjaltahan pitkälti tehtiin mestarillinen elokuva Perikato.

Myös Goebbelsin elämäkerta "Goebbels - Kolmannen valtakunnan propagandaministeri" valottaa hyvin tämän maailman kenties nerokkaimman PR- ja viestintäalan gurun elämää, mielenlaatua ja toimia. Kovan koneistonhan Goebbels pisti kasaan ja ymmärsi ottaa kaikki aikansa mediat, myös uudet mediat haltuun. Nykypäivänä mies olisi varmaan sosiaalisen median mestari. Ja luultavasti omistaisi Pornhubit, RedTubet ja muut, sekä tuottaisi sinne itse loppumattomasti casting couch -materiaalia. Goebbels kehitti tämän taiteenlajin huippuunsa, sillä jos joku Ilsa tai Lotta ei aikanaan antanut natsisedälle, niin ei ollut arjalaisella neidolla asiaa elokuvataiteen pariin ainakaan pääroolissa.

SS-miehistä lisäisin sampion listaan myös teoksen Hitlerin viikingit: Waffen SS:n pohjoismaalaiset vapaaehtoiset, joka kertoo juuri siitä mitä otsikosta voi päätellä eli SS-joukkojen pohjoismaalaisten vapaaehtoisten vaiheista .

Kun mennään aidan toiselle puolen, nimittäin keskitysleirin aidan, niin teoksia Sonderkommando ja Auschwitzin tyttöorkesteri ei kannata unohtaa. Eikä tietysti Anne Frankin päiväkirjaa, varsinkaan sen nykyistä, laajennettua painosta (v. 2001 ja siitä eteenpäin olevat painokset), joka helposti unohtuu itsestäänselvyytenä, mutta itsestäänselvyytenä sitä ei pidä ottaa. Teos on kuitenkin yksi olennaisimmista näkökulmista Hitlerin aikakauteen ja juutalaisvainoihin - vainotun, piileskelleen ja lopulta kuolleen teinitytön ääni.

 

[Johnny B. Goode]

Kiitoksia vaan MN:lle, varsinkin tuo Waffen-SS Wiking divisioonasta kertova opus lähtee lukuun ja myöskin tuon Aatun kääpiökokoisen mutta sitäkin äänekkäämmän saarnamiehen elämäkerta pitää lukaista. Mein Kampf on myöskin lukematta, paljolti siitä johtuen että kun tämmöinen isokokoinen kalju körmy menee lainaamaan Mein Kampfia, niin fiilis on vähän sama kun yläasteikäisellä finninaamalla ostamassa kortsuja: "Mitäköhän se toikin akka oikeen aattelee...". Mutta nykyjään kun on nämä itsepalvelutiskit kirjastoissa niin tämäkin homma on helpompaa. Eläköön edistys siis!

Piti muuten tuonne jo aiempaan viestiin missä kertoilin viimeksi luetuista teoksista lisätä myös Maj-Lis Pitkäsen tuottama Kalervo Palsan päiväkirjat. En kuitenkaan kirjoittanut, kun täytyy tunnustaa että tällä kertaa jouduin tekemään jotain mitä en yleensä tee, eli jätin kirjan kesken. Pari vähän boheemimpaa ystävääni ylistivät tätä ja kannustivat lukemaan. Löytäisin kuulemma eläessään aliarvostetun neron sielunmaiseman ja huikeita ajatelmia ynnä muuta taiteellista hienoutta. Kai mää oon vaan vähän tyhmä kun en löytänyt muuta kuin epäsosiaalisen, itsetuhoisen ja alkoholisoituneen himorunkkarin. En jaksanut tuota synkistelyä loppuun asti, valitan.

 

[ms.qvist]

Kiitoksia vaan MN:lle, varsinkin tuo Waffen-SS Wiking divisioonasta kertova opus lähtee lukuun ja myöskin tuon Aatun kääpiökokoisen mutta sitäkin äänekkäämmän saarnamiehen elämäkerta pitää lukaista. Mein Kampf on myöskin lukematta, paljolti siitä johtuen että kun tämmöinen isokokoinen kalju körmy menee lainaamaan Mein Kampfia, niin fiilis on vähän sama kun yläasteikäisellä finninaamalla ostamassa kortsuja: "Mitäköhän se toikin akka oikeen aattelee...". Mutta nykyjään kun on nämä itsepalvelutiskit kirjastoissa niin tämäkin homma on helpompaa. Eläköön edistys siis!

Näkökulman kolmanteen valtakuntaan luo myös William L. Shirenin Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho, kyseessä on kaksiosainen teos kolmannesta valtakunnasta ja kirjoittajana tunnetuin sotavuosien amerikkalainen kirjeenvaihtaja Saksassa. Teoksien ainoa miinus on ajoittainen asenteellisuus ja rivien välistä havaittava väheksyntä - jopa aliarvioiminen - mutta kaikkiaan kaksi teosta antavat suht' kattavan kuvan kolmannesta valtakunnasta.

Kirjahyllyistäni löytyy lukuisa joukko luettuja ja lukemattomia teoksia kolmannesta valtakunnasta, sotavuosista, keskitysleireistä, näiden lisäksi myös henkilökohtaisempaa historiaa kolmannen valtakunnan ajalta, kuten Rudolf Hössin Auschwitzin komendantti tai Yhdysvaltojen armeijan psykiatrin Leon Goldensohnin Nürnbergin haastattelut - hän sai vuoden 1946 alussa komennuksen haastatella Nürnbergissä syytettyjä natsijohtajia sekä puolustuksen todistajia, oikein mielenkiintoinen kirja. Pitäisikin joku kerta tehdä inventaario kaikista nimikkeistä.

vlad.

 

[Johnny B. Goode]

Näkökulman kolmanteen valtakuntaan luo myös William L. Shirenin Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho, kyseessä on kaksiosainen teos kolmannesta valtakunnasta ja kirjoittajana tunnetuin sotavuosien amerikkalainen kirjeenvaihtaja Saksassa. Teoksien ainoa miinus on ajoittainen asenteellisuus ja rivien välistä havaittava väheksyntä - jopa aliarvioiminen - mutta kaikkiaan kaksi teosta antavat suht' kattavan kuvan kolmannesta valtakunnasta.

Kirjahyllyistäni löytyy lukuisa joukko luettuja ja lukemattomia teoksia kolmannesta valtakunnasta, sotavuosista, keskitysleireistä, näiden lisäksi myös henkilökohtaisempaa historiaa kolmannen valtakunnan ajalta, kuten Rudolf Hössin Auschwitzin komendantti tai Yhdysvaltojen armeijan psykiatrin Leon Goldensohnin Nürnbergin haastattelut - hän sai vuoden 1946 alussa komennuksen haastatella Nürnbergissä syytettyjä natsijohtajia sekä puolustuksen todistajia, oikein mielenkiintoinen kirja. Pitäisikin joku kerta tehdä inventaario kaikista nimikkeistä.

vlad.

Olen myös kahlannut nuo boldaamasi teokset läpi ja olivat erittäin mielenkiintoista luettavaa. Erityisesti sävähdytti tuo Nürnbergin haastattelut. Hauska pikku kuriositeettihan noissa haastattaluissa oli, että monet natsijohtajat avasivat sydäntään ja uskoutuivat Goldensohnille kuin ystävälle, tietämättä että hänkin oli juutalainen. Muistanko oikein että Göring ainakin sai tietää asiasta?

Juuri aloitin lukemaan Antero Holmalan teosta Holokausti-Tapahtumat ja tulkinnat. Onko Vladilla tai kellään muulla kokemusta ks. opuksesta? Toivon että kirjassa tosiaan keskitytään nimenomaan noihin tapahtumiin ja tulkintoihin, eikä olisi pelkästään luettelomaista lukujen listaamista.

 

[Monipuolisenhuono]

Kiitoksia vaan MN:lle, varsinkin tuo Waffen-SS Wiking divisioonasta kertova opus lähtee lukuun.

Kannattaa myös lukaista Mauno Jokipiin Panttipataljoona, Kertoo Suomalaisen Waffen-SS pataljoonan historian.