Mitä tuohon Afrikan tähden poistoon tulee, niin olen sitä mieltä, että kun tässä maailmassa ja meillä Suomessa on ihan oikeaa rasismia, epätasa-arvoa ja epäoikeudenmukaisuutta, niin on tämä aikamoista, että keskitytään tämmöisiin lillukanvarsiin.
Se, että ulkomaalaista ei vaikka haluta ottaa työhaastatteluun, tai että naiset kokevat seksuaalista ahdistelua, tai että joku metsäkoneen urpo kuljettaja sanoo naiselle että ota rintsikat pois tai vaikka että saamelaisten kulttuuria poljetaan, niin nämä on semmoisia ihan oikeita ongelmia, joihin täytyykin puuttua.
Mutta se, että jossain hiton Afrikan tähdessä nähdään ongelmia, ja tämmöisiin perkeleen lillukanvarsiin tartutaan, niin väitän että tämä vain kaivaa kuoppaa tämän tärkeän asian edessä. Reaktio on se, että tämä saa vain ihmiset turhautuneiksi. Se peli ei lähtökohtaisesti ole yhtään millään tavalla rasistinen. Sen pystyy kyllä sellaiseksikin maalaamaan, jos haluaa, mutta se on sitten ihan meistä ihmisistä itsestämme kiinni. Ei se, että me kielletään koko ajan uusia asioita meistä ihmisistä sitä rasismia minnekään kitke, jos sitä lähtökohtaisesti on jo olemassa. Ei se sen pelin vika ole, jos joku on rasisti.
Kyllä asia ei ole iso, mutta ymmärrän kyllä aivan hyvin sen, että miksi ihmiset alkavat karsastamaan tätä woke-ideologiaa. Ei se voi niin olla, että mikään sen nimissä tehtävä ei ikinä voisi olla kyseenalaistettavissa jollain lapsellisella "ei vaikuta 99% ihmisten elämään millään tavalla" argumentilla.
Tuo argumentti juuri antaa tälle ideologialle sen vapaalipun, että mikään sen nimissä tehtävä ei voisi olla kritisoitavissa tai mitään rajoja tuolle toiminnalle ei voisi asettaa, joka on lähtökohtaisesti jo ihan perseestä, eikä semmoista voi hyväksyä. Demokratiassa ja vapaassa yhteiskunnassa kaikki pitää voida kyseenalaistaa.