Kannan peilikuvani nyt tänne julkisesti vihervasemmistolaisten ivattavaksi. Nimittäin...
On erittäin todennäköistä, että tulen muuttamaan nykyistä asuinpaikkakuntaani monikulttuurisemmalle paikkakunnalle. Koska työskentelen ammattikasvattajana, se tietenkin vaikuttaa käytännössä asiakaskuntaani paljon. En haluaisi kovin paljon kuitenkaan omien asiakkaitteni joukkoon muuta, kuin suomea äidinkielenään puhuvia lapsia/perheitä. Olenkin pohtinut pääni puhki sitä, miten asian järjestäisin muusta mukavuudesta liikaa tinkimättä, mutta myös sitä olenko rasisti kun näin haluan toimia.
Ensimmäisen osalta ratkaisu on vielä löytymättä. Toisen osalta olen saanut rauhan. Oivalsin, ettei mukavuudenhalu ja itsensä priorisointi ole rasismia, vaan niinhän toimivat "kaikki". Sairaanhoitajat pyrkivät mielellään pois kolmivuorotyöstä jne... Puhumattakaan siitä, kuinka moni valitsee paremmat ansiomahdollisuudet mahdollistavan työuran mahdollisesti "tärkeämmäksi" kokemansa työn sijaan (tiedän lukuisia opettajia ja ainakin yhden poliisin jotka ovat jääneet pysyvästi viettämään paria välivuotta leveämmän leivän äärelle).
Miksi minun mukavuudenhaluni olisi tuomittavampaa? Miksi edes pohdin sellaista? Siksi, että jotenkin olen (uskon että monen muun tavoin) yliherkistynyt rasismille. Jotenkin epärasisti monikulttuurisuusmyönteisyys ei tunnu olevan lähtöolettama, vaan on ikään kuin paineita todistaa olevansa sellainen. Jos ei muille niin itselleen.
Äitini, joka tekee paljonkin vapaaehtoistyötä turvapaikanhakijoiden keskuudessa, pitää Ruotsin ongelmien takana suurena aiheuttajasyynä sitä, että rasistiksi leimaantumisen pelko on ollut siellä suurta. Näin ollen maahanmuuttajaväestöön kuuluvien yksilöiden tekemiin ikävyyksiin ei ole uskallettu puuttua oikealla ja kaikkia hyödyttävällä tavalla. Tämä sudenkuoppa näyttäisi olevan meitäkin lähellä.
Nyt pidän itseäni melkoisena tomppelina, kun olen edes pohtinut tuollaista.