Anselm Raato
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Tolle sananmuunnos ketjulle. Huikeeta settiä. Totaalisen naurunremakan sai aikaan mm. hillitön paahtaja.
Luitko vain vähän alusta vai?Clocks kirjoitti:Eihän tuollaista oikeuslaitosta voi tietysti kuvitellakaan, mutta itse ymmärrän kyllä mitä scholl ajaa takaa. Tähän pätee sama juttu kuin Linkolaan, eli mies puhuu tietyssä mielessä järkeä mutta tuskin pystyisi itsekään vastaamaan huutoonsa (massamurhaan planeetan hyvinvoinnin nimissä).
En minäkään schollin lausuntoa korkealle noteeraa, koska Kantia mukaillen huomaan mahdottomaksi istua itse tuomarin penkille. On silti hyvä että edes nimimerkkien takaa uskalletaan keskustella, varsinkin kun pystytään oma näkemys perustelemaan.
Jos murhattavaan tuhanteen niputetaan vaikka pelkkiä rattijuoppoja ja vaakakuppiin pannaan Porvoon tuomiokirkko, en näe tässä mitään ongelmaa. Olisi helppo vetää rasti ruutuun. Sanotaan vaikka näin, että miksi kirkon pitäisi siinä kärsiä. No, tämähän ei ollut mikään valintatilanne, mutta tällä tasolla pystyn ainakin itse asioita käsittelemään ilman mitään tekopyhyyskouristuksia. Yksilötasolla juttu onkin toinen, mutta YKSILÖTASOLLA JUTTU ONKIN TOINEN. Täytyy voida keskustella.
P.S. En ole schollin kaveri, mutta pisteet "työkyvyttömyydelle" ja "sairauslomalle" naureskelusta. Hieno laji.
Buccaneer kirjoitti:Luitko vain vähän alusta vai?
macnevis kirjoitti:Naureskelen Sihvosen ja Cobolin uudelle yhteenotolle ketjussa "Westerlund tuhoaa suomalaisen jääkiekon - pohdintaa P.Sihvosen väittämästä"
1Timer kirjoitti:Junteille. Jopa sellaisille, jotka kuvittelevat olevansa ninjoja.
Kyllä, koska ilmeisesti on pumpun kanssa ongelmia. Ihan vitun tyylikästä naureskella tuollaiselle asialle nimimerkin takaa.Erämaan kettu kirjoitti:Näin taitaa olla. Eikös kyseinen nimimerkki maininnut jossain olevansa "työkyvytön" ja tällä hetkellä pääasiassa kotona "sairauslomalla". :D
Cube kirjoitti:Kyllä, koska ilmeisesti on pumpun kanssa ongelmia. Ihan vitun tyylikästä naureskella tuollaiselle asialle nimimerkin takaa.
Et tainnut miettiä paljon kun kirjotit tämän? Heehee.. Hauskaa naurskella toisen terveyden kustannuksella.Erämaan kettu kirjoitti:Näin taitaa olla. Eikös kyseinen nimimerkki maininnut jossain olevansa "työkyvytön" ja tällä hetkellä pääasiassa kotona "sairauslomalla". :D
Cube kirjoitti:Kyllä, koska ilmeisesti on pumpun kanssa ongelmia. Ihan vitun tyylikästä naureskella tuollaiselle asialle nimimerkin takaa.
Niinkuin jotkut ovat täällä jo asian ymmärtäneet, niin tarkoitus oli lähinnä alleviivata kyseessä olevan nimimerkin löyhää suhtautumista ns. pehmeitä arvoja kohtaan. Pahoittelut kaikille moralisteille aiheuttamastani mielipahasta. Ja schollille hyviä vointeja ihan vilpittömästi!FlamesFan kirjoitti:Et tainnut miettiä paljon kun kirjotit tämän? Heehee.. Hauskaa naurskella toisen terveyden kustannuksella.
FlamesFan kirjoitti:Et tainnut miettiä paljon kun kirjotit tämän? Heehee.. Hauskaa naurskella toisen terveyden kustannuksella.
Ei tullut mieleen, että saattaisi olla viittaus "prinssiin", joka etsii "morsianta"?shineman kirjoitti:Tuon jutun lopussa on roppakaupalla asiantuntemusta elokuva-alalta.
"..jossa luvassa on ehkä tapaaminen Prinssille morsian -elokuvan tähden Eddie Murphyn kanssa.." (IL)
Tuostahan se eddie tunnetaan!
Pietrangelo kirjoitti:
En menisi edelleenkään takuuseen siitä, ovatko asiat oleellisesti parantuneet vuosien myötä. Kyllähän puhelimella nopeasti avun saa, mutta moniko osaa tehdä uhrille yhtään mitään? Useimmat eivät osaa tai edes viitsi koskea "likaiseen" uhriin. Niin välinpitämättömiä ihmiset ovat nykyään. Tämän videon voisi huoletta esittää vielä nykyäänkin televisiossa. Muutaman kerran olen tilanteen nähnyt ja uhria auttanut. Aika yksin siinä tilanteessa on, kun kaikki vaan töllöttävät vieressä, eivätkä yritä auttaa millään tavalla.Mazaayup kirjoitti:http://www.riemurasia.net/youtubegoogle/view.php?id=1333
Tässä todellakin näkemisen arvoinen pätkä siitä kuinka "pihalla" suomalaiset ovat joskus olleet - siis ennen kännykkäaikaa.
Nykyään "apu" uskoakseni osattaisiin hoitaa paljon nopeammin paikalle...
Silti paras kohta tulee vasta lopussa... hevosmiehet.
Suolakuningas kirjoitti:Ron Hextall, jääkiekkomaailma kaipaa sinua, koska sinun kaltaisia ei ole koskaan liikaa. Linkissä on aika kova mitä ****a se tekee faktori.
http://www.youtube.com/watch?v=Z8_w...ockeyfights.com/forums/showthread.php?t=77804
Padis kirjoitti:Kuka oli se Pittsburgin jätkä joka luistelee Ronia karkuun lopussa? Hauska pätkä:)
Noista tempuista joutuisi varmaan nykyään vankilaan, mutta pysäyttelihän se kiekkojakin.Suolakuningas kirjoitti:Ron Hextall, jääkiekkomaailma kaipaa sinua, koska sinun kaltaisia ei ole koskaan liikaa. Linkissä on aika kova mitä ****a se tekee faktori.
http://www.youtube.com/watch?v=Z8_w...ockeyfights.com/forums/showthread.php?t=77804
Suolakuningas kirjoitti:Ron Hextall, jääkiekkomaailma kaipaa sinua, koska sinun kaltaisia ei ole koskaan liikaa. Linkissä on aika kova mitä ****a se tekee faktori.
http://www.youtube.com/watch?v=Z8_w...ockeyfights.com/forums/showthread.php?t=77804
Suolakuningas kirjoitti:Ron Hextall, jääkiekkomaailma kaipaa sinua, koska sinun kaltaisia ei ole koskaan liikaa. Linkissä on aika kova mitä ****a se tekee faktori.
http://www.youtube.com/watch?v=Z8_w...ockeyfights.com/forums/showthread.php?t=77804