Nauran näille "myöhäisheränneille" poloisille, jotka ovat jo tilaamassa Ferraria uskoen megasuuriin tienesteihin myymällä saippuaa, vitamiineja ja hammastahnaa.
Vanhassa duunipaikassani kesällä 2004 eräs kolmekymppinen akka myynnin puolelta pyysi minut kahville töiden jälkeen. Hetken ihmettelin että mitäs vittua tämä oikein on, kunnes siellä sitten paljastui ja yritti sitten värvätä minua mukaan tällaiseen kunnon verkostotouhuun. En edes muista mitä siinä myytiin ja millä alalla toimittiin, mutta rahaa olisi kuulemma ollut luvassa.
Oli niin tohkeissaan ja fiiliksissä asiasta paasatessaan ja tulevaisuuden näkymistä hehkutellessaan, etten kehdannut ihan vahvinta mielipidettäni siinä suoraan sanoa ja lytätä sitä siltä istumalta, vaan sanoin että pitää vielä vähän harkita tätä hommaa. No, mitään en harkinnut vaan palautin seuraavana päivänä paperinivaskat ja pyramidikaaviot ja sanoin ettei nyt varmaan ole mun juttuni.
Mieleenpainuvinta tuossa kahvittelussa oli se, kun vosu aivan tohkeissaan vakuutti ettei 35-vuotiaana aio enää olla päiväduunissa vaan viettää tuon verkostojättipotin avulla mukavia eläkepäiviä. Oli puhe isosta talosta ja hienosta autosta ja muusta, nyökkäilin siinä vaan ja mietin jotain illan EM-futismatsia sekä sitä, että voisi herätys ja paluu maanpinnalle olla paikallaan tälle henkilölle tai että olisi nyt verkostobusinesskutsun sijasta antanut edes pesää.
Maailma on pieni jne... firmat ja duunitehtävät ovat vaihtuneet vuosien varrella, mutta ollaan täysin sattumalta päädytty samaan työpaikkaan nykyäänkin. Eipä ole ainakaan vielä päässyt eläkepäivistään nauttimaan eikä ole vanha Seat muuttunut työsuhde-Passatia kummemmaksi. Ja ikää hänellä on se 35 tullut jo mittariin.