Mille naurat juuri nyt?

  • 13 495 494
  • 51 086

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

"– Tutustuimme toisiimme musiikin kautta. Luonteemme loksahtivat kohdalleen ja siitä se sitten lähti, Jenna kertoo hotelli Kämpissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa."

Kyllä vituttaa, ettei tuonne töiden takia päässyt, mutta näkeehän sen onneksi sitten puoliysin ja kympin uutisista onneksi.

Odotellessa taidan kuunnella vuoden 2012 presidentinvaalien Pekka Haaviston vaalimainosta. Salen kannalta onneksi tämä mestariteos julkaistiin vasta äänestystuloksen ratkettua.

Tai sitten Kurren toista klassikkokappaletta. Harva artisti saa Dannyn vaikuttamaan ihan helvetin nuorekkaalta ja nuo avaamattomat(!) skumppapullot ovat mahtava yksityiskohta. :D

Mutta hienoa silti, että lempi leiskuu!
 
Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Hiukan nyt paistaa turhautuminen läpi. Niihin bileisiin täytyy van jotenkin mennä, niin ei mene tilaisuudet ohi.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Saksalaiselle koripalloijalle NBA:ssa. Dennis Schröderille tarjottiin Los Angeles Lakersin toimesta neljän vuoden ja 84 miljoonan taalan sopimusta. Vuosipalkka siis 21 miljoonaa. Se ei miehelle riittänyt ja halusi tarkistaa "todellisen arvonsa" vapailla markkinoilla.

Tämän price checkin seurauksena Schröder solmi yhden vuoden ja 5,9 miljoonan taalan sopimuksen Boston Celticsin kanssa.
 
Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Ihmisten tyhmyydelle tai vähintäänkin matemaattisten taitojen vähäisyydelle. Fb:ssä tuli vastaan postaus, jossa pyydettiin laskemaan tulos ala-astetason lausekkeelle 50+50-25x0+2+2. Tätä mykistävää probleemaa oli käsitelty n. 5,7 MILJOONAN vastauksen verran...
 
4

444

Vastaavia tehtäviä on kiertänyt useita fb:ssa ja toisinaan olen käynyt lukemassa kommenttisiota. Hyvinkin vallalla oleva käsitys tuntuu olevan, että koska sieltä löytyy välistä tuo *0, niin vastauksen on tietenkin oltava 0. Koska X*0=0, niin yhtäkkiä sen tietenkin pitää nollata myös kaikki sen jälkeen laskettavat yhteen- ja vähennyslaskut. Hauskaa viihdettä toisinaan nuo kommenttiosiot. Varsinkin kun näkee jonkun todella hasardin vastauksen ja yrittää keksiä miten tuohon on päädytty.
Itsehän laskin lukiossa jakokulman sisällä kertolaskun 2*10=13. Ihmettelin vain, kun tehtävää käytiin läpi, että miten helvetissä se vastaus voi olla jotain muuta kuin mihin itse päädyin. Tähän päivään mennessä ei vielä ole selvinnyt, miten itse päädyin tuohon lopputulokseen…
 
Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Ihmisten tyhmyydelle tai vähintäänkin matemaattisten taitojen vähäisyydelle. Fb:ssä tuli vastaan postaus, jossa pyydettiin laskemaan tulos ala-astetason lausekkeelle 50+50-25x0+2+2. Tätä mykistävää probleemaa oli käsitelty n. 5,7 MILJOONAN vastauksen verran...
Oliko 0 vai 4 yleisempi väärä vastaus, vai vieläkö jollain logiikalla saa jonkun muun väärän vastauksen tuosta aikaiseksi?
 
Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Olen tässä lueskellut korona-ketjua sen räjähdettyä liekkeihin torstaina. Ei tuolle jatkiksen hysteerikkosiivelle voi muuta kuin nauraa. Maailmanlopun meininki päällä. Pari pahinta voisi tägätä mutta olkoon nyt.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Koko ketju on ollut alusta saakka lukukelvoton nimimerkkiä @Sistis lukuunottamatta. Muutenhan se on vain tunnepohjaista öyhötystä joka suunnalta ja samojen vitsien kertomista tuhanteen kertaan.
 
Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Oliko 0 vai 4 yleisempi väärä vastaus, vai vieläkö jollain logiikalla saa jonkun muun väärän vastauksen tuosta aikaiseksi?
4 näkyi paljon, sekä myös 79 tarjottiin. Joku tiesi oikeankin vastauksen.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Piti huvikseen testata, toimiiko Windowsin standard-laskin edelleen nelilaskimen tapaan ja näköjään toimii. Eli varmaan 4 oli jo sen takia yleisin vastaus.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Ihmisten tyhmyydelle tai vähintäänkin matemaattisten taitojen vähäisyydelle. Fb:ssä tuli vastaan postaus, jossa pyydettiin laskemaan tulos ala-astetason lausekkeelle 50+50-25x0+2+2. Tätä mykistävää probleemaa oli käsitelty n. 5,7 MILJOONAN vastauksen verran...

Jossain päin maailmaa myös koulussa opetetaan laskemaan sillä toisella järjestelmällä, jonka nimeä en juuri nyt muista, mutta käytännössä lausekkeet lasketaan vasemmalta oikealle järjestyksessä niin, että kerto- ja jakotoimitukset ovat samanarvoisia summien ja vähennysten kanssa.

Monissa näistä kovan suosion saavista tapauksista kommenttiosiosta löytyy aina keskustelua tästä, kun kullekin opetetulla laskumenetelmällä eri vastaukset ovat oikein. Saa postaus mukavasti engagementia, kunhan se vain saavuttaa ihmiset eri paikoissa, jotka ovat odotetusti eri mieltä siitä kuka on oikeassa.

Sitten on tietysti läjä hölmöjä, jotka vielä sooloilevat seassa, kuten nämä "sen pitää olla 0, jos jossain on *0".
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
@RäpyläRepe Oho! Osaatko sanoa missä päin maailmaa lasketaan kaikki samanarvoisina tai millä hakusanalla lähtisin hakemaan tietoa tästä? Aika hämärää!

Muistaakseni joissain Etelä- ja Kaakkois-Aasian maissa monet kommentoi tuon olevan heidän ensisijainen laskujärjestys koulussa. Toki mitä enemmän asiaa tutkin, en kyllä löydä vahvistusta tällaiselle, että kyseessä olisi varsinainen rinnakkaisjärjestelmä. Yhden linkin jonkin koulun aineistoon löysin, jossa kehotettiin opettamaan laskujärjestys vasta myöhemmin (Grade 3-5 materiaali) ja antaa ensin oppilaiden vain laskea "chain inputilla". Voi siis olla, että kyse on vain opetuksesta, jota ei ole viety ns. loppuun asti eli joissain maissa opetetaan vain vituiksi tai monilla jää vain laskujärjestys oppimatta huonon opetuksen tason vuoksi.

Käänteinen puolalainen notaatio tekee näin, mutta siinä ilmeisesti lauseke järjestetään kuitenkin uudelleen niin, että laskujärjestys ja tulos on loppujen lopuksi sama.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Jengi kirjoittaa Tamia jo muihinkin ketjuihin kuin Tami-ketjuun. Lipsahteleekohan jo esim. duunisähköposteihin tamismeja?

Pomolle vastaan yleensä mind your own fucking business ja asiakkaat lähetän oitis metsän reunaan parkumaan elämän kovuutta.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kävin lasten kanssa kaupassa ostamassa pizzaan ainekset ja otin muutaman alkoholittoman oluen mukaan. No...kassalla kysytään papereita, eikä niitä ole mukana. En ole pitkään aikaan tarvinnut niitä, koska tänä vuonna tulee 34 vuotta täyteen.

Sanoin sitten ettei ole mukana, kun alkaa ikää olemaan jo sen verran ja ei ole vuosiin kysytty.

No kassa sitten mutisi että pitää kysyä, kun 30 vuotta on se raja. Kolmen yövuoron jälkeen ei jaksanut alkaa kinaamaan, vaan jätin sen yhden tölkin jossa ilmeisesti oli 0,2% alkoholia. Naurattaa ajatus siitä, että jos kaikki merkit (naama, olemus, kouluikäiset lapset yms.) näyttää että olen yli 18, niin olisi muka pakko kysyä henkkarit, koska voin olla alle 30.

Toki tämä vaikutti hieman kokemattomalta työntekijältä, mutta hieman tuo juttu huvitti kuitenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös