Mainos

Miksi Suomi on huono urheilumaa?

  • 136 423
  • 959

Glove

Jäsen
Koska lasten ei anneta harjoitella kovaa. Tuloksia pitäisi tulla ja voittaa, mutta ei saisi harjoitella. Liian monet vanhemmat opettavat tätä "heti mulle kaikki tänne nyt" -periaatetta lapsilleen. Sitten kun ei tuloksia tulekkaan niin ollaan mussuttamassa valmentajalle kun meidän Janipetteri ei pärjää. Nio ei pärjää kun se ei reenaa kunnolla. Ja kun ei tarpeeksi nuorena tee pohjia kuntoon niin siirryttäessä aikuisvaiheen harjoitteluun huomataan, ettei pohjat pidät. Siinä on monella kova paikka miettiä, että tuhlaako pari kolme vuotta siihen, että tekee kuntoon ne asiat, jotka on jääneet lapsuudessa ja/tai nuoruudessa tekemättä.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Siten, kun ne samat ihmiset haluaa kuitenkin harrastaa joukkueurheilua, niin menevät suoraan pesäpalloon jossain pöndellä. Nythän ongelma on se, että monin paikoin ei ole kuin pesäpallo ja kaikki vanhemmat kaverit pelaa jo sitä ja sitten sinne vain ajautuu.

Ei voi tietää haluaisiko pelata jalkapalloa ilman mahdollisutta kokeilla sitä.

Pesäpallo on selvästi väärä vastaus otsikon kysymykseen.

Suomessa on 5,5 miljoonaa asukasta. Jos lasketaan pesäpallopitäjät (ne missä ei muka voi harrastaa mitään muuta) pois väkiluvusta, niin jää silti noin 5 miljoonan väestö. On siinä vielä väestöpohjaa jota pesäpallo ei ole turmelemassa. Silti arvokisamenestys on mitä on.

Olisiko jalkapallo pesäpalloa parempi selitys menestymättömyyteen? 10-kertainen harrastajamäärä, kansainvälinen merkitys yhtä vähäinen. Jos päästäisiin jalkapallon harrastamisesta eroon, niin lahjakkuudet toisivat mitaleita yleisurheilusta, hiihdosta ja painista. Sen sijaan että tekevät jalkapallouraa Hollannin kakkosdivarissa.
 
Siten, kun ne samat ihmiset haluaa kuitenkin harrastaa joukkueurheilua, niin menevät suoraan pesäpalloon jossain pöndellä. Nythän ongelma on se, että monin paikoin ei ole kuin pesäpallo ja kaikki vanhemmat kaverit pelaa jo sitä ja sitten sinne vain ajautuu.

Ei voi tietää haluaisiko pelata jalkapalloa ilman mahdollisutta kokeilla sitä.

Tottahan toki jossain Vimpelissä kaikki valitsevat pesäpallon, kun siinä menestyminen on niin paljon helpompaa kuin muissa lajeissa. 2 942 tuhannen asukkaan kylä saa myös kansallista näkyvyyttä, kun siitä uutisoidaan ihan urheiluruudussa saakka pääuutisena ja mestaruutta verrataan suunnilleen jääkiekon mestaruuden arvoiseksi.


Monesti kansainvälisen menestyksen talous- ja julkisuusarvoja liioitellaan rankasti. Esimerkiksi koripallon arvioidaan olevan iso kansainvälinen laji. Onhan se, mutta kun esimerkiksi lajin EM-kisoja on telkkarista seurannut, monissa alkulohkon peleissä katsojia on paikalla vähemmän kuin keskiarvoisessa pesispelissä. Yleisurheilun EM-kisoja on vaikeaa enää järjestää voitollisesti muuten kuin parissa maassa. Moniko osaa nimetä lentopallosta vaikka kymmentä ulkomaalaista tähtipelaajaa?

Ja jos urheilussa saavutetaan kansainvälistä menestystä, miten se realisoituu? Onko Markkasen tunnettuus etu Suomelle vai.lähinnä Chigago Bulls -organisaatiolle? Meneekö Ruotsilla nyt valtiona paremmin, kun he menestyivät jalkapallossa tavalla, josta Suomessa voidaan vain unelmoida? Ajattelemmeko Sveitsistä maana eri tavalla nyt, kun sieltä on tullut hyviä NHL-pelaajia? Tai onko Suomen ilmapiiri ollut erityisen kurja Rion flopin jälkeen?

Urheilulla on kiistatonta arvoa katsojalleen yksilö- ja lähiryhmätasolla. Muu on lähes poikkeuksetta sanahelinää. Tästä johtuen pesisfinaaleissa saavutettavat 4000-6000 katsojan yleisöt, paikallishurmos ja sietämätön jännitys on mielestäni yhtä arvokasta kuin vaikkapa painimenestyksestä saavutettavat samat asiat, ja Perttu Ruuska kelpaa esikuvaksi siinä kuin Tommi Siiriläkin

Menestyminen yksilöurheilussa korreloi kansakunnan henkisen selkärangan ja varallisuuden kanssa ja päinvastoin menestyminen joukkueurheilussa päinvastaisia asioita. Esimerkiksi Lasse Viren ja Munchen 1972, kaatui juoksussa ja selkäranka ei katkennut ja voitti kisan. Katsotaan mitkä maat ovat nykyään vahvoja nimenomaan ns. yksilöurheilulajeissa. Esim. Norja ehkä maailman suhteellisesti rikkain maa. USA - maailman supervalta, Iso-Britannia, Kiina - tuleva maailman supervalta, Japani jne. Katsotaan mitkä maat ovat vahvoja joukkueurheilulajeissa. Entisen Jugoslavian maat ovat Euroopan köyhintä seutua ja Kroatia mm. jalkapallon MM-finaalissa. Brasilia ja koko Etelä-Amerikka - köyhää seutua. Kaikkihan nämä Messit ja Balet slummien kasvattejahan ne ovat. Syy minkä takia Suomi ei ole vahva jalkapallossa on se, että täällä ei ole slummeja ja kansakunta on varakas. Rikkaissa maissa ei ajatella niin, että se jalkapallo on ainoa tie pois köyhyydestä, vaan sivistysvaltioissa on mahdollisuus valita. Sivistysmaissa ei mennä aina raha edellä kaikessa, vaan enemmän rakkaus edellä.

"Lasse Viréniltä painava viesti suomalaisille: liikkumattomuus tuhoaa kansan, kilpapelaaminen ei ole urheilua: ”Nuoruudessani urheileminen oli itsestäänselvyys

"Tuomio myös videopeleille"

Lasse Viréniltä painava viesti suomalaisille: liikkumattomuus tuhoaa kansan, kilpapelaaminen ei ole urheilua: ”Nuoruudessani urheileminen oli itsestäänselvyys”

Itse kävin juoksemassa suhteellisen kovatasoisen piirikunnallisen elämäni ensimmäisen 10km:n matkan mukana mm. Maija Saarinen.-> Aino-Kaisa Saarisen sisko ja hiihdon SM ja voin sanoa, että kyllä tuo 10km on pitkä ja raaka matka. Se on pitempi matka, mitä se TV-kuvista näyttää.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
En nyt ymmärrä kyllä tätä, että miksi kaikki raha nimenomaan pitäis laittaa yksilöurheilulle? En minä ainakaan itse siis mitenkään yksilöurheilua vastaan ole vaan päinvastoin, mutta eiköhän yksilöurheilua ja joukkueurheilua pidä molempia tukea?

Kansainvälisellä menestyksellä varmaan ei oikeasti ole mitään väliä millekkään, niin kuin ei koko huippu-urheilulla muutenkaan. Kuitenkin, jos rupeamme miettimään asiaa, niin pesäpallolla ei kyllä nosteta suomen tilaa huippu-urheilussa, koska pesäpallossa Suomi on aina ykkönen, koska sitä ei muualla pelata. On myös totta, että vaikka koriksen EM-kisoissa ei välttämättä ole peleissä aina paljoa katsojia, mutta mitä sitten. Kyllä minulle on kovempi juttu se, että pääsee pelaamaan EM-kisoja koriksessa, kuin että pääsee pelaamaan Vimpelissä pesäpalloa Sotkamoa vastaan.

Ja sitten vielä tähän listalle lopuksi niitä huippuja lentopallosta, koska ainakin minä osaan nimetä vaikka millä mitalla niitä.

Wilfredo Leon(Kuuba)
Maxim Mikhaylov(Venäjä)
Bartoz Kurek(Puola)
Osmany Juantorena(Italia)
Ivan Zaitsev(Italia)
Earvin N'Gapeth(Ranska)
Lucas Saatkamp(Brasilia)
György Grozer(Saksa)
Gavin Schmitt(Kanada)
Taylor Sander(Usa)
Listaa vois jatkaa vaikka miten pitkään.
 

Undrafted

Jäsen
En nyt ymmärrä kyllä tätä, että miksi kaikki raha nimenomaan pitäis laittaa yksilöurheilulle? En minä ainakaan itse siis mitenkään yksilöurheilua vastaan ole vaan päinvastoin, mutta eiköhän yksilöurheilua ja joukkueurheilua pidä molempia tukea?
Rahan laittaminenpelkkää yksilöurheiluun käy järkeen, jos tavoite saada maksimoitua olympia- ja MM- tai EM-mitalit. Yksilöurheilussakin tulisi keskittyä lajeihin, missä mahdollisimman vähän kilpailua ja paljon mitaleja jaossa arvokisoissa. Oma arvio, että aiemmin mainitulla tavoitteella tulisi yhteiskunnan rahat ohjata liki pelkkään naisurheiluun. Arvokisojen osalta olisi aika nopea harjoitus verrata mitalien määrää suhteessa kilpailijoihin, jotta voisimme maksimoida mahdollista mitalisaalistamme. Toinen juttu tietysti on, että mitä sitten jos Suomi saisi vuodessa arvokisoista nelinkertaisen mitalipotin nykyiseen verrattuna? Jos vielä mitalit tulisi huispauksesta tai vastaavasta niin paljonko ne kansalaisia lämmittäisi?
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toinen juttu tietysti on, että mitä sitten jos Suomi saisi vuodessa arvokisoista nelinkertaisen mitalipotin nykyiseen verrattuna? Jos vielä mitalit tulisi huispauksesta tai vastaavasta niin paljonko ne kansalaisia lämmittäisi?

Niin no miten paljon se parahuispauksen mitalisade lämmitti? Meillä merkittävä osa tukirahoista menee juuri paraurheiluun ja siihen panostaminen on tuottanutkin tulosta.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk

Ennen jokin hikinen olympiamitali esimerkiksi ampumahiihtäjä Ville Räikkösen pronssi Naganon 10 km sprintistä ei riittänyt edes kutsuun Vuoden Urheilija-tilaisuuteen. Mitaleja, niitä himotuimpia olympia-sellaisia tuli ovista ja ikkunoista, niin ihan kaikki eivät aiheuttaneet värinää kropassa. Nyt tilanne on aika lailla eri; joukkuelajit porskuttavat, yksilöurheuilu on kriisissä, jutussa kerrotaan.

Vuoden Urheilija-gaalassa koettiin 1999 todellinen hullu vuosi. Ote jutusta:

1) Mika Myllylä, kolme henkilökohtaista maailmanmestaruutta ja MM-hopea, 2) Mika Häkkinen, F1-maailmanmestari, 3) Tommi Mäkinen, rallin maailmanmestari, 4) Aki Parviainen, keihäänheiton maailmanmestari, 5) Kalle Palander, pujottelun maailmanmestari, 6) Teemu Selänne, NHL:n maalikuningas, 7) Tuuli Matinsalo, aerobicin maailmanmestari ja Euroopan mestari, 8) Janne Lahtela, kumparelaskun maailmanmestari, 9) Kirsi Boström, suunnistuksen maailmanmestari, 10) Jani Sievinen, uinnin lyhyen radan maailmanmestari. Mainittakoon, että muuan Janne Ahonen ei mahtunut listalle mäkiviikon voittajana...

Edit: Tää on kyl huikea ketju. Hiihtofani, TomiP ja Hannu Haarala, mc-menestys vs. arvomitalit ja Litmasen väärä lajivalinta. :)
 
Viimeksi muokattu:

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisiko yksi syy yllättävä: valmennustietous on huonoa?

Suomessa luullaan, että osataan valmentaa, usko tähän lienee kova. Meillä on Jyväskylän tiedemiehet (?) ym, mutta vika on aina resursseissa ja harrastajamäärien laskussa. Mukamas.

Otetaanpa esimerkiksi hiihto, LUISTELUhiihto. Tyyli tuli markkinoille jo 80-luvulla, mutta Suomelta on puuttunut nyt kohta 40v ajan maailmanluokan luisteluhiihtäjä (Mäkäräinen ei pärjäisi "sileän" maailmancupissa) . Kysymys, onko meillä vapaan tyylin mitaleitakaan, ehkä kultaiselta 90-luvulta pari ja yhteislähdöstä sattumapronsseja 2000 luvulla? Ero perinteiseen tyyliin mitaleissa on 9/1, arvioisin.

Enivei, edes muutamalla luistelun kovalla spesialistilla saataisiin viesteissä ihan eri lähtökohdat, nykyiset parhaat puhtaat vapaanhiihtäjät (joilla parempi tyyli vapaa) ovat luokkaa MC:ssa sijalla 25-30. Vapaan erikoismatkoja ei viitsi edes seurata, kun kukaan ei kuitenkaan pärjää. Skiathlonissakin vedetään perinteinen+vapaa, vapaalla suomalaiset putoaa mitaleilta.

Syyksi vapaan huonouteen on tarjottu vuosikymmeniä se, että Suomessa hiihtäjät arvostavat enemmän perinteistä tyyliä ja siihen satsataan. Miksi? Nykyään pyssyhiihto + yhdistetty + hiihto kombinaatiossa on enää 2 puhdasta perinteisen matkaa. Vapaalla vedetään 80% nykyhiihdosta! Miksi siis satsataan paukut pelkkään perinteisen hinkkaamiseen? En usko, että nuori polvi arvostaa perinteistä enemmän, koska harrastajien keskuudessa vapaa alkaa olla suositumpi mutuna nuorilla. Taitaa ne valmentajasedät kuiskuttaa, että vaihdapas nyt perinteiselle sinäkin jos haluat menestyä.

En siis usko että Suomessa osataan treenata(!) vapaata - 40v aikana se olisi jo näkynyt jossain. Luulisi siis syntyneen vapaan maailmanmestareita, jos osattaisiin treenata oikein. Ruotsi ja Norja ovat aina osanneet vapaata, ruotsalaisille se on jopa parempi. Suomalaisten jalat hyytyy vapaan nousuissa, voimaa ja kestävyyttä siis puuttuu. Tämä kielii liiallisesta treenistä tasaisessa maastossa (tasaisella pärjätään kyllä), vedetään treenissä järven selkää ees taas? Miksei voida palkata ulkomaista vapaan valmentajaa, joka osaisi neuvoa kuinka tätä pitää treenata. Nyt selkeästi luullaan että osataan, mutta eipä vaan osata.

Eli huonouteen voi olla syynä valmennustietämyksemme yliarviointi joissain perinteisissäkin suomalaislajeissa.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Jos yhden syyn voisi esittää, se on kännykkä. Tämän kirotun kapineen kun lapsi saa käteensä, sen jälkeen todennäköisyys sille, että hänet saisi liikkumaan, on yllättävän pieni.

Nokian pomot olivat aikoinaan kaukaa viisaita, kun eivät investoineet kosketusnäyttöön. He ajattelivat Nokia Finnish Rally Teamin parasta.

Joukkuepeleissä Suomi ei ole kovin huono: Euroopassa 24 parhaan joukossa jalkapallossa, koripallossa ja lentopallossa. Koripallossa ja lentopalloissa tuolloin tällöin jopa MM-kisoissa.

Lätkässä Suomi on maailmanmestari.

Toisin sanoen, kännykkään liittyvä ongelma liittyy eniten yksilölajeihin. Kun on viihdykettä saatavilla jatkuvasti ja koululäksyt hikisesti tehdään, sen jälkeen motivointi lenkkipoluille tms. puurtamiseen vaatii todella paljon myös valmentajilta tai vanhemmilta. Porukassa sentään muutamat jaksavat treenata, joillakin mielessä on NHL, mikä sekin antaa motivaatiota.

Tässä hyytävän kylmää sanomaa:


Kun eivät lapset liiku, turha on odottaa meidän aikuistenkaan suomalaisia nimiä erinäisten lajien kärkisijoille. Ilmeisesti jopa rallikin on niin junttia nykynuorten mielestä, ettei sieltäkään enää löydy "liikkujia". Nykyisin huippuja tulee niin kapeasta harrastajapohjasta yksilölajeihin, että penkkiurheilijoilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kelata vanhoja pätkiä suurista saavutuksista. Vahinko, etteivät Paavo Nurmen juoksut ole saatavilla videokirjastosta: kultainen 20-luku olisi nostalgikoille todellinen aarreaitta.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tälläisen kattauksen kanssa kasvettiin lapsena 90-luvun loppupuoliskolla ja 2000-luvun alkupuoliskolla:

Jani Sievinen, 17-kertainen arvokisojen kultamitalisti.
Heli Rantanen, Olympiavoittaja
Seppo Räty, 6-kertainen arvokisamitalisti
Mika Myllylä, Olympiavoittaja ja 4-kertainen maailmanmestari henk. koht matkoilta.
Miesten hiihtomaajoukkue
Jani Soininen, Olympialaisten kulta- ja hopeamitalisti
Janne Ahonen, 5-kertainen mäkiviikon voittaja, moninkertainen arvokisamitalisti.
Miesten mäkihyppymaajoukkue
Hannu Manninen, yhdistetyn 4-kertainen maailmancupin voittaja
Samppa Lajunen, 3-kertainen Olympiavoittaja
Yhdistetyn maajoukkue
Mika Häkkinen, 2-kertainen F1:n maailmanmestari
Tommi Mäkinen, 4-kertainen rallin maailmanmestari
Marcus Grönholm, 2-kertainen rallin maailmanmestari
Aki Parviainen, maailmanmestari
Kalle Palander, maailmanmestari ja maailmancupin voittaja
Tanja Poutiainen, 3-kertainen maailmancupin voittaja
Janne Lahtela, maailmanmestari ja olympiavoittaja
Arsi Harju, olympiavoittaja
Thomas Johanson & Jyrki Järvi, olympiavoitto

Tästä 2010-luvusta en jaksa tehdä samanlaista listaa, mutta selvää on se, että paljon lyhyemmäksi se jäisi. Tuohon aikaan oli paljon enemmän sellaisia urheilijoita, joilta ihan lähtökohtaisesti odotettiin jo kisoista mitalia. Kyse oli vain lähinnä siitä, että minkä värinen sieltä tulee.

Toisaalta joukkueurheilussa on menty isosti eteenpäin, joten pelkkää kusta ja paskaa kaikki ei ole.
 

Glove

Jäsen
Laittaisin syytä lasten vanhempiinkin. Lapsia yritetään pitää jollakin lailla pumpulissa, josta nyt viime aikoina esimerkki siitä yhdestä lapsesta joka ei pärjännyt koulun Movetesteissä. Mielensäpahoittamisen sijaan se vanhempi voisi kannustaa lastaan harjoittelemaan ja vaikka reenata sen kanssa. Ei siitä varmaan äidillekään olisi haittaa.

Seuratoiminnassa taas ihmetyttää se, että monissa lajitekniikkaa vaativissa lajeissa keskitytään harjoituksissa vain siihen lajitekniikkaan. Unohdetaan fyysisten ominaisuuksien kehittäminen kokanaan tai se on ihan lastenkengissä. Pitäisi löytyä sopiva tasapaino näiden kesken. Jos asioita unohdetaan harjoitella lapsuusvaiheessa, voi niiden kehittäminen nuoruus-/aikuisurheiluvaiheessa olla erittäin hankalaa tai jopa mahdotonta. Ja näin ollen kv. huipun tavoitteleminen mahdotonta lapsuusvaiheessa tehtyjen virheiden vuoksi.Toisekseen harvoissa tapauksissa olen kuullut, että nuorten urheilijoiden fyysisiä ominaisuuksia testataan ja seurtaan. Tutkimus- ja kirjallisuuslähteistä kyllä löytyy tietoa mikä on hyvä VO2max vaikkapa 12-vuotiaalle ja mikä on riittävä arvo vaikka amoumahiihdossa pärjäämiseen. Mutta kun ei testata, ei tiedetä, mennään mutulla. Ei nyt tule mieleen yhtään urheilulajia, jossa ei jotain fyysistä ominaisuutta tarvittaisi. Toisessa tarvitaan kestävyyttä, toisessa vaikkapa reaktionopeutta. Jos ei fysiikka kestä ei siitä taidostakaan ole paljon hyötyä.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos yhden syyn voisi esittää, se on kännykkä. Tämän kirotun kapineen kun lapsi saa käteensä, sen jälkeen todennäköisyys sille, että hänet saisi liikkumaan, on yllättävän pieni.

Suomessa lapset selaa kännykkää, mutta niin selataan muuallakin ja Ruotsissa ja Norjassa vähintään yhtä paljon. Silti naapurimaat pärjää urheilussa paremmin kuin me. Pieni kansakunta Norja kerää talvilajeissa 10 x mitaleita suomeen verrattuna, Ruotsi ehkä 3 x enemmän.

Laiskanpulskeiden kännykkälasten Tanska taas voitti Riossa 15 mitalia, Suomi sai YHDEN pronssin.

Suomen alamäki (kesä)olympialajeissa alkaa olla jo ainutlaatuisen surkea, Tokiossa mitalitoiveet ovat muutaman naisottelijan varassa. Syy: naisten ottelulajit eivät ole vielä täysin otettu tosissaan isoissa urheilumaissa ja kilpailu ei ole vielä niin kovaa kuin miesten 100m juoksussa.

Jos urheilussa jatketaan harrastelua pikkukylissä ja valmennustietous on mitä se on, niin Tokiosta tai sen jälkeen saattaa tulla 0 mitalia. Olympiakomitean ikuiset puheet muutoksista ja "paras pohjoismaa 20xx" naurattavat.
 
Sosiaalisuuden puute on yksi suurimmista tekijöistä. Silloin, kun minä olin NUORI, mentiin kesällä uimaan, yleisurheilukentälle tms. paikkaan, koska kaveritkin olivat siellä. YU-kentällä pelattiin futista, leikittiin mm-kisoja tai painittiin patjoilla, tai sitten vaan hengattiin. Kun käytiin uimassa, niin aina oli jotain pallolittaa, hyppytornista pituushyppyä, kilpauintia jne. Eikä silloin mietitty, että: "Mitä jos mä häviän?" Tai "mitä jos mä en osaa?". Jos hävittiin, niin mentiin seuraavalla kertaa kahta kauheemmin ja jos ei osattu, treenattiin niin paljon et opittiin. Ja siihenkin kehotus tuli vanhemmilta viimeistään, jos itse ei hiffannut.

Suurin tekijä siinä oli se, että tekeminen oli hauskaa ja sai olla kavereiden kanssa. Ei kaikista mitään urheilijoita tullut tietenkään, koska kaikki eivät edes ajatelleet sitä, mutta ne jotka halusi jatkaa urheilun pariin, saivat hyvät pohjat.

Talvisin oli sama. Ulkojäät, pihapelit, lumisodat, hiihtäminen jne. Jos kelit oli paskoja, niin mentiin silti, koska kelien täytyi olla tosi paskoja, ettei menty.

Ja kyllä meilläkin playstationia on keretty pelaamaan vaikka huru mykket. Mut sen ohessa on käyty vanhempien (omien sekä kavereiden) kanssa kahvipöytä keskusteluja jääkiekon SM-liigasta, hiihdon maailmancupista, olympialaisista jne.

Koululiikunta oli erilaista. Jos sulla oli farkut sisäliikuntaan ja asuit lähellä koulua (1-5km), niin sut pistettiin kotoa hakemaan sisäpelivehkeet. Tai jos ei ollut sisäpelivehkeitä, niin jälki-istuntoa tai sillä ainakin uhattiin. Kukaan ei marissut. Maailma oli jengoillaan.

Tässä on monen eri asian summa sille, miksi Suomesta ei kasva urheilijoita enää. Urheilu ei ole ensinnäkään elinehto vaihtoehtoiselle paremmalle elämälle tai maailman näkemiselle. Monelle 80-90-luvun vaihteen nuorelle ainoot etelänmatkat ovat olleet harjoitusleirit esim. Yleisurheilussa keväisin, kun eri ryhmiä lähti reissuun.

Nykyään sä saat velalla ostettua lennot ja hotellin johonkin Balille, jos haluat päästä surfaamaan. Kaikki helpompaa.

Nykyään tietokonetta pelaamalla (hyvin toki) tai persettä nuolemalla YouTube -videoilla sä voit tienata elantosi ja helkkaristi enemmän. Kuka haluaa tehdä töitä niinkin raskaan asian kuin urheilun eteen etenkin, kun mikään ei ole varmaa.

Mä TIEDÄN, että jokaiselle urheilevalle ihmiselle/nuorelle on apua tarjolla jos sitä haluaa. Kyse ei ole siitä. Kyse on ihmisten haluista ja unelmista tehdä töitä asioiden eteen.

Yksikään valmentaja ei ole huono. Kaikki auttaa aina jossain määrin urheilijaa eteenpäin. Ensimmäinen, toinen tai kolmaskaan ei ole ehkä se oikea tai paras, mutta he kaikki ovat tuoneet jotain sinulle, mitä vahvistaa tulevaisuudessa parempien valmentajien kanssa.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Urheilu ei ole ensinnäkään elinehto vaihtoehtoiselle paremmalle elämälle tai maailman näkemiselle. Monelle 80-90-luvun vaihteen nuorelle ainoot etelänmatkat ovat olleet harjoitusleirit esim. Yleisurheilussa keväisin, kun eri ryhmiä lähti reissuun.

Nykyään tietokonetta pelaamalla (hyvin toki) tai persettä nuolemalla YouTube -videoilla sä voit tienata elantosi ja helkkaristi enemmän. Kuka haluaa tehdä töitä niinkin raskaan asian kuin urheilun eteen etenkin, kun mikään ei ole varmaa.

Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen merkitys, painoarvo. Arvostus.

Ehkä se sitten muuttuu, laimentuu? Suomea on juostu, hiihdetty, heitetty maailmankartalle. Näillä on ollut identiteetillisiä merkityksiä kansakunnalle. Ja aikalaisille. Ehkäpä seuraava sukupolvi on arvioinut tilannetta, merkityksiä, mahdollisuuksia uudelleen, ja ottanut lievästi eri näkökulman. Tämä on sitten kertautunut vuosikymmenten aikana.

Joukkuelajit vetää, sieltä löytyy sosiaalisuuttakin. Ja ehkä nykyajan esikuviakin. Statusta. Rahaa. Maailman kärki kestävyysjuoksussa, pikajuoksussa, hyppylajeissa huitelee kaukana ulottumattomissa. D on yksi asia, varhaisella iällä alotettu harjottelu toinen. Kukas näistä Ingebritsenin veljeksistä puhukaan asiasta? Elämä on alistettu hyvin nuorena kestävyysharjoittelun ehdoille.

Ja nyt ollaan pohjoismaisina valkoisina miehinä lajin huipun tuntumassa. Kova temppu. Mutta tuon se sitten vaatii. Kuinka moni haluaa/kykenee tuolle tielle lähtemään, tänä päivänä? Jani Sievinenkin puhunut siitä kuinka nuorena treenattiin. Ei se ollut aina herkkua, mutta se oli vain jotain mitä piti tehdä. Paljon.

Lapset haluaa kilpailla, sen uskon. Enkä usko maalien laskemisen tai tasoryhmien tuhoavan nuorisoa. Se on sitten eri asia tollanen lapsena alettu systemaattinen treenaus, haluaako lapsi sitä? Tarkoitan että ei mitään väärinkäytöksiä tai muuta, mutta halu kilpailla, pelailla jne. on eri asia kuin nuorena aloitettu systemaattinen harjoittelu. Toteutetaanko siinä lasten vai aikuisten toiveita? Ja kuinka paljon aikuisilla on oikeus lohkaista lapsuutta johonkin lajiin erikoistumisen ehdoilla?

No, yleisurheilu on globaalisti kilpailtua toimintaa. Se vähän ihmetyttää miten on hiihtolajeissa pudottu kelkasta. Meillä on Kaisa, Iivo, Krista - eikä ketään muuta. Ja nää kaks nuorintakin on kohta 28-29.
 

RoundUp

Jäsen
Suomessa lapset selaa kännykkää, mutta niin selataan muuallakin ja Ruotsissa ja Norjassa vähintään yhtä paljon. Silti naapurimaat pärjää urheilussa paremmin kuin me. Pieni kansakunta Norja kerää talvilajeissa 10 x mitaleita suomeen verrattuna, Ruotsi ehkä 3 x enemmän.

Laiskanpulskeiden kännykkälasten Tanska taas voitti Riossa 15 mitalia, Suomi sai YHDEN pronssin.

Suomen alamäki (kesä)olympialajeissa alkaa olla jo ainutlaatuisen surkea, Tokiossa mitalitoiveet ovat muutaman naisottelijan varassa. Syy: naisten ottelulajit eivät ole vielä täysin otettu tosissaan isoissa urheilumaissa ja kilpailu ei ole vielä niin kovaa kuin miesten 100m juoksussa.

Jos urheilussa jatketaan harrastelua pikkukylissä ja valmennustietous on mitä se on, niin Tokiosta tai sen jälkeen saattaa tulla 0 mitalia. Olympiakomitean ikuiset puheet muutoksista ja "paras pohjoismaa 20xx" naurattavat.
Oliskohan suomen suurin mitalitoivo kuitenkin Mira Potkonen, urheilija joka ei ole urheillut suurten tukien varassa vaan rakkaudesta urheiluun. Siis huippu-urheilija. Unohtaa ei sovi myöskään karateka Keinästä, josko vain kisoihin pääsee. Mitä sitten tulee tuohon otsikkoon niin suomi on poikkeuksellisen huonosti johdettu urheilumaa, todellinen perseennuolijoiden tyyssija. Surkeimpana esimerkkinä yleisurheilu.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Yksi syy on varmasti se, että Suomessa luullaan, että huipulle päästyä ei tarvitse enää tehdä mitään. Tästä esimerkkinä vaikkapa keihäänheitto, tai naisten jalkapallo. Siihen asti kaikki meni hyvin, kun muualla ei panostusta juurikaan ollut. Kun sitten muutkin alkoi panostaa lajiin, niin alkoi suomalaiset putoamaan kärryiltä.

Sama on näkyvillä CHLssä. Muut kun otti turnauksen ns. vasemmalla kädellä, niin suomalaisseurat menestyi. Nyt kun muut on alkanut panostamaan, niin alkaa suomalaisseurat putoamaan kyydistä.

Yrityselämästä tulee mieleen Nokia. Kun on maailman suurin, niin se on pysyvää eikä mitään tarvitse kehittää, oli ajatus. Lopputuloksen tiedämme kaikki.

Niin, ja turha mielestäni syyttää kännyköitä tai videopelejä tästä. Samalla lailla ne pelaa pleikkaaja räplää kännykkää muuallakin, erona on vaan se, että menestyvät myös urheilussa.
 
K

Kiekkokatsoja

Ketjun otsikko on väärä/pitäisi päivittää Suomi on ainakin muutamissa lajeissa hyvä urheilumaa.
Niissä lajeissa missä ei enää ole, niin iso perussyy on dopingin vähäinen käyttö. Varsinkin niillä urheilijoilla, joilla olisi mahdollisuuksi menestykseen
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oliskohan suomen suurin mitalitoivo kuitenkin Mira Potkonen, urheilija joka ei ole urheillut suurten tukien varassa vaan rakkaudesta urheiluun. Siis huippu-urheilija. Unohtaa ei sovi myöskään karateka Keinästä, josko vain kisoihin pääsee. Mitä sitten tulee tuohon otsikkoon niin suomi on poikkeuksellisen huonosti johdettu urheilumaa, todellinen perseennuolijoiden tyyssija. Surkeimpana esimerkkinä yleisurheilu.

Niinkuin tuossa jo kirjoitinkin, niin Suomen mahis on naisten kamppailulajeissa. Ja syykin on selvä, uusissa o-lajeissa ei ole vielä isot maat päässeet isolla panoksella satsaamaan ja repimään eroa. Kunhan isot urheilumaat alkavat satsata naisten kamppailuihin, putoaa Suomi niistäkin pois kuin eno veneestä.

Näin on käynyt jo 1990 luvun uusille menestyslajeille kuten halfpipe ja kumparelasku, joissa ollaan jo tiputtu lähes pohjille.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja kyllä meilläkin playstationia on keretty pelaamaan vaikka huru mykket. Mut sen ohessa on käyty vanhempien (omien sekä kavereiden) kanssa kahvipöytä keskusteluja jääkiekon SM-liigasta, hiihdon maailmancupista, olympialaisista jne.

Koululiikunta oli erilaista. Jos sulla oli farkut sisäliikuntaan ja asuit lähellä koulua (1-5km), niin sut pistettiin kotoa hakemaan sisäpelivehkeet. Tai jos ei ollut sisäpelivehkeitä, niin jälki-istuntoa tai sillä ainakin uhattiin. Kukaan ei marissut. Maailma oli jengoillaan.

Tässä on monen eri asian summa sille, miksi Suomesta ei kasva urheilijoita enää. Urheilu ei ole ensinnäkään elinehto vaihtoehtoiselle paremmalle elämälle tai maailman näkemiselle. Monelle 80-90-luvun vaihteen nuorelle ainoot etelänmatkat ovat olleet harjoitusleirit esim. Yleisurheilussa keväisin, kun eri ryhmiä lähti reissuun.

Nykyään sä saat velalla ostettua lennot ja hotellin johonkin Balille, jos haluat päästä surfaamaan. Kaikki helpompaa.

Nykyään tietokonetta pelaamalla (hyvin toki) tai persettä nuolemalla YouTube -videoilla sä voit tienata elantosi ja helkkaristi enemmän. Kuka haluaa tehdä töitä niinkin raskaan asian kuin urheilun eteen etenkin, kun mikään ei ole varmaa.

Hyvää matskua, mutta sitten taas silti: Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa on IHAN samanlainen pullamössösukupolvi kasvanut somettamalla ja Pleikkaa pelaamalla, mutta sieltä löytyy joka kisoista 10-15 olympiamitalia. Suomessako siis kaikki pelaa, mutta esim Tanskassa on kasvanut peleistä eristetty pieni joukko, joka tuo 15 mitskua ja Suomi saa yhden? Eiköhän sielläkin ole ihan samat lähtökohdat, että 95% nuorista ei kiinnostu urheilusta, mutta niistä vähistä kiinnostuneista osataan jalostaa huippuja. Suomessa ei osata -> vika valmennuksessa ja resursseissa.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Mielenkiintoista... puhutaan kilpailuyhteiskunnasta, epävarmuudesta, kaiken haltuun ottamisesta yhä nuorempana, mutta silti Suomessa on kaikki niin hyvin, että mikään kilvoitteleminen ei kiinnosta, koska playkkari ja tubevideot. Ehkä se ei tuon kaiken elintilasta tappelemisen jälkeen kiinnostakaan. Mutta ainahan voidaan katsella siihen aikaan, kun amfetamiinipäissään Suomi hiihtojuostiin maailmankartalle ilman mitään ratkaisuehdotuksia. Ellei sellaiseksi lueta pakkokeinoja, mitä yksi kepulainen hiihtoniilo ehti palstalla ollessaan ehdottaa. Hymiö. Sellainen ruokamyrkytystä kuvaava. Maailma on muuttunut ja jotkut tuntuvat handlaavan sen paremmin.
 
Viimeksi muokattu:

RoundUp

Jäsen
Niinkuin tuossa jo kirjoitinkin, niin Suomen mahis on naisten kamppailulajeissa. Ja syykin on selvä, uusissa o-lajeissa ei ole vielä isot maat päässeet isolla panoksella satsaamaan ja repimään eroa. Kunhan isot urheilumaat alkavat satsata naisten kamppailuihin, putoaa Suomi niistäkin pois kuin eno veneestä.

Näin on käynyt jo 1990 luvun uusille menestyslajeille kuten halfpipe ja kumparelasku, joissa ollaan jo tiputtu lähes pohjille.
Totta toinen puoli, mutta naistan karatessa taso on kyllä kova, myös nyrkkeilyssä kovempi kuin "skidoo-lajeissa"...
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Aika monessa lajissa ihan jo valmennus/päättäjätasolla vallitsee ”urheillaan omalla hyvällä perustasolla” - mentaliteetti, josta on kompromissiton ja intohimoinen voitonjano kaukana. Ei tajuta eikä edes välttämättä haluta tietää mitä huipulle pääsy vaatii muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta. Kannattaa lukea edesmenneen Aki Hintsan ”Voittamisen anatomia” - kirja missä hyvin avataan tätä asiaa. Esimerkkinä asenteesta ja kunnianhimoisesta huippu-urheilusta kirjassa toimii Haile Gebreselassie.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös