Miten tästä kuopasta päästään? Tässä on minun teesit. Näiden tarkoitus on lisätä nimenomaan olympiamenestystä.
1. Panostamalla urheiluun ja liikuntaan ylipäätänäsä jo nuoresta pitäen. Lisäämällä koululiikuntaa. Nykyinen malli, missä koululiikuntatunnit on hyvin vähäisiä sympoloi tätä nykyajan meininkiä. Vähennetään samalla tätä kulttuuria ja muuta hömppää.
Koululiikunnan lisäämiselle toki peukkua ihan siitäkin syystä, että tuleepahan sitten lapsille ja nuorille liikuntaa jossain muodossa muutaman kerran per viikko. Eli pienen pakottamisen näkisin siinä olevan ihan paikallaan, heh. Mutta eikö mahdolliset tulevat huiput ole jo liikunnallisia, vaikka koulussa ei olisi tuntiakaan liikuntoa? Ja onko koululiikunnalla muutenkaan samaa asemaa Suomessa kuin vaikka jossain Yhdysvalloissa, urheilulukiot sitten erikseen toki. Mies on isänmaallinen ja sanoo Suomen taidetta ja kulttuuria hömpäksi.
2. Panostetaan yksilöurheiluun joukkueurheilun sijaan niin kuin Suomi teki historiansa aamuhämärissä. Esim. on tämä SJK:n johtaja Raimo Sarajärvi. Mitä järkeä on investoida johonkin jalkapalloon ja johonkin SJK:on - jonnekin perähikiä pohjolaan rakennetaan keskelle suomalaisia vesisateita joku miljoonia maksava stadion. Ketä kiinnostaa joku pilipali sarja jossain perähikiässä, kun samaan aikaan perinnelajien edustajat kuten yleisurheilijat elävät suunnilleen kädestä suuhun.
Jotenkin näistä sinun kirjoituksista tulee sellainen tunne, että on olemassa yksi yhteinen potti, josta sitten rahoitetaan kaikki hallit ja stadionit ja muut. Eihän se niin mene. Seinäjoen stadionin rakennuskustannukset ovat ainakin YLE:n mukaan olleet hieman päälle 13 miljoonaa, josta kaupungin osuus on 2,2 miljoonaa. Eli yksityiset tahot ovat käytännössä mahdollistaneet kyseisen monitoimiareenan. Tällä sinun logiikalla kaupungin olisi pitänyt pitäytyä hankkeesta ja ohjata tämä päälle 2 miljoonaa esimerkiksi paikallisille yksilöurheilijoille? Ja tämä varmasti olisi tapahtunutkin?
Kyllä minuakin vituttaa se, että urheilijan pitää käydä lainakonttorin kautta ennen kuin astuu kisakoneeseen ja sitten kun kaiken tämän ylimääräisen säädön takia ei pärjää, niin sylkykupin rooli on valmis. Me tehdään nää kisaturistit ihan itse. Mutta mitä hiton merkitystä sillä on, että mitä arvostusta suomalainen kansallinen sarja nauttii ulkomailla, jos siis siihen viittasit? Tälläkin palstalla tuntuu olevan konsensus se, että esim. jääkiekon sm-liigan edelle voi jokusen sarjan heittää ainakin mitä tasokkuuteen tulee. Tietysti pelaajien houkuttelemiseksi tänne sillä on merkitystä.
Jääkiekkoon investoidaan ylivoimaisesti eniten. Jääkiekko on kallis ja resursseja vievä laji, joka ei kuitenkaan tuota tarpeeksi nimenomaan olympiamenestystä. Sen sijaan suomalaisen yhteiskunnan tuottamat jääkiekkoilijat lähtevät jo nuorena ja nopeasti rapakon toiselle puolelle, eivätkä tämän jälkeen ehkä koskaan edusta Suomea missään. Voi olla, että esim. Patrik Laine ei koskaan enään voita Suomen paidassa mitään ikinä.
Jos menestyksen mittariksi otetaan olympiakulta, niin siinä katsantokannassa jääkiekko
ei ole tuottanut tarpeeksi menestystä, mutta jos tarkastellaan Leijonien tuomia olympiamitaleja, niin vuodesta 1988 Suomi on saalistanut kaksi hopeaa ja neljä pronssia ja tämä lajissa missä on vain se yksi turnaus, eikä sivulajeja. MM-mitaleja onkin sitten 13, mukana kaksi kultaista ja tämä vuodesta 1992. Siinä olet tietysti oikeassa, että Suomi on voittanut arvoturnauksen jääkiekossa vain kaksi kertaa lukemattomista mahdollisuuksista huolimatta.
Mitä Patrik Laineeseen tulee, niin hän on edustanut Suomea niin World Cupissa kuin MM-kisoissa. Itseasiassa vuosina 2015-2016 vyöltä löytyy U18, U20, MM, World Cup. Okei, junnukisat nyt ei ehkä tähän kuulu. MM 2017 oli helvetillisen rallin jälkeen ymmärrettävästi hieman liikaa. Mitä olympialaisiin tulee, niin tänä vuonna unelman olympiakullasta vei NHL:n ja KOK:in pukuherrat, ei Laineen haluttomuus edustaa maataan.
Miksi suuren yleisön ja median huomio keskittyy niin voimakkaasti pelaajaan joka ei edusta Suomea? Ei Winnipegiä kiinnosta Patrik Laine tai Suomi. Heitä kiinnostaa Stanley Cupin voitto.
Voisiko se johtua siitä, että hän kuitenkin on suomalainen? Suomalaisia kiinnostaa miten meidän pojat pärjää maailman kovimmassa liigassa. Ja hänen otteistaan ja saavutuksistaan NHL:ssä voidaan olla ylpeitä, vaikka joka kevät se Leijonanuttu ei tulekaan päälle. Musta kyllä tuntuu, että Winnipegia kiinnostaa tällä hetkellä hyvin paljon Patrik Laine ja se miten tämä kaveri Suomesta pystyy viemään Jetsiä kohti (mahdollista) Stanley Cupin voittoa.
Miksi ylipäätänsä pitää yllä jotain pesäpallo sarjaa? Tässä oli tämä YLE:n ohjelma, missä tämä pesäpalloilija voitti staattisessa ponnistusvoimassa kaikki koripalloilijat ja lentopallloilijat. Tämä tyyppi olisi kuin luotu mäkihyppääjäksi, mutta aivan hukkaan menee tuolla pesäpallosarjassa. Miehestä ei koskaan tule olympiavoittajaa toisin kuin mäkihyppääjänä hänestä voisi tulla.
Voisin kuvitella, että omaehtoinen lajivalinta lisää motivaatiota harjoitella sitä lajia. Pitäisikö Suomessa sitten juniorivalmentajien olla rohkeampia ja tarkkaavaisempia bongaamaan eri lajeihin soveltuvat ominaisuudet ja isällisesti, tai äidillisesti ohjata oikeaan suuntaan. Tämän pohtimiseen ei minulla riitä paukut.
3. Panostetaan talviurheiluun kesälajien sijaan. Niin kuin Norja tekee. Talvilajeissa Suomi saa jo olosuhde-etua eteläisimpiin maihin verrattuna.
Melkein uskaltaisin sanoa, että tämä olisi pitänyt jo tehdä. Ja sitten tietenkin kiinnostaisi tietää, että millä tavalla Suomi olisi voinut enemmän vielä panostaa talviurheiluun menestysvuosinaan. Suomihan on ollut talviurheilumaa jopa niin fanaattisesti, että korkeimpaa johtoa myöten ei Iso D:n käyttäminen tuottanut mitään tunnontuskia, kunnes toki Lahdessa 2001 uhrattiin miltei koko joukkue ja itse häivyttiin tietämättömyyden verhon taakse vähin äänin. Wikin mukaan Norja on Liechtensteinin ohella ainoa maa, jonka mitalisaalis olympialaisista on suurempi talvi kuin kesäkisoissa. Että siinä mielessä se mitä ovatkaan tehneet, on onnistunut. Mainittakoot, että kesäkisoistakin niitä mitaleja on tullut 148. Suomi on napannut kesäkisoista 303 mitalia ja talvikisoista 166. Suomi on myös väkilukuun suhteuttuna kesäkisojen parhaiten menestynyt maa. Niin, mihin täällä pitäisi satsata?
4. Kyllä suomalaisten urheilijoiden lojaliteetti Suomea kohtaan pitäisi ottaa huomioon. Esim. suomalaiset maastohiihtäjät edustavat aina Suomea, edustavat aina Suomea arvokisoissa eivätkä ikinä kieltäydy. Eräs nimeltä mainitsematon maastohiihtäjä meinasi osallistua hirveiden kipujen kanssa vaikka väkisin Lahden MM-kisoihin, vaikka hänellä oli selän välilevypullistuma. Toisin se on jääkiekkoilijoiden kanssa. Rasmus Ristolaista ei hirveästi kääkän MM-kisat kiinnostaneet. Hän pelasi mielummin golfia samaan aikaan.
No se olisikin hieman hassua jos esim. maastohiihtäjä kieltäytyisi MM-kisoista. Vähän sama kuin jääkiekkoilija kieltäytyisi pudotuspeleistä. Minulla itselläni ei ole sen suurempaa suhdetta NHL:ään. En esimerkiksi omaa sieltä suosikkijoukkuetta. Seuraan kyllä, etenkin tän junnu-invaasion jälkeen, miten suomalaiset siellä pärjää toivoen heille menestystä. Ehkä MM-kisat eivät nauti ihan kaikkien pelaajien parissa
niin suurta arvostusta mitä urheiluromantikot toivoisi.
Olympiakisojen kanssa on hieman eri asia. Mitä Kaisa Mäkäräinen antaisikaan yhdestä olympiamitalista, puhumattakaan kultaisesta? Miten Selänne arvottaisi upeaa, monta arvokisamitalia Suomen paidassa tuonutta uraansa, jos Stanley Cupin voittaminen ei olisi sattunut kohdalle? Jos Rasmus Ristolainen koki, että tulevan kauden kannalta pieni lepohetki on paikallaan, niin en minä ainakaan osaa siitä häntä tuomita. Ehkä joskus olen ollut kieltäytymisten suhteen jyrkempikin.
...Suomi ei ole koskaan ollut suurvalta. Näin ollen Suomalaisilla on heikko usko omaan tekemiseen ja tietynlainen pikkuverlisyndrooma. Näin isoveljenä tunnistan tämän suomalaisen pikkuvelisyndrooman. Todellisuus Suomesta on kuitenkin paljon positiivisempi mitä mielikuvat.
Tästä täysin samaa mieltä!
Hiihtolajit ovat sellaista koko kansan urheilua. Niitä seuratessa tulee sellainen kotoisa mukava tunnelma, kun jännitetään oman kylän edustajia maailman huipulla. Ei tarvitse heräillä yöllä katsomaan joltain maksukanavalta jonkun vieraan maan sarjaaa.
Tästäkin samaa mieltä, tosin Myllylän voittaessa olympiakultaa, heräsin keskellä yötä. Nahka-Tapsa taisi sanoa, että "nyt kannattaa valvoa" ja tottahan se oli.
Yhteenvetona:
Maailma on aika lailla muuttunut ja Suomi siinä mukana, enkä jaksa uskoa, että mitkään pakkokeinot, tai lajitoiminnan lamauttamiset olisivat ratkaisu Suomen saamiseksi uudelleen urheilun maailmankartalle. On tullut uusia kiinnostuksen kohteita, eivätkä nuoret tarvitse kansallistunnetta, tai kansakuntana pärjäämistä oman identiteettinsä hahmottamiseen. Kuten edellä mainittiin, niin se, että yleensä liikutaan on isossa kuvassa tärkeämpää kuin mitalit ja menestys. Suomalaista huippu-urheilua vuodesta 1984 asti seuranneena pystyn mukautumaan tähän tilanteeseen, että kultaa ja kunniaa ei tule entiseen malliin. Voihan sen ajatella sitten olevan monin verroin upeampaa kun suomalainen kerrankin voittaa.