Miksi Suomi on huono urheilumaa?

[Hemingway]

Joskus vuonna 1995 urheiltiin laajemmalla tasolla selvästi laadukkaammin kuin nykyisin esimerkiksi juoksulajeissa.

Mutta miten on määrällisesti? Mitä olen urheiluaiheisia radio-ohjelmia kuunnellut, olen tullut käsitykseen, että esimerkiksi juoksun ja hiihdon suosio on vahvempi kuin se on pitkään aikaan ollut. Tavoitteellista liikunta ei kuitenkaan välttämättä ole. Maratonin yrittää juosta alle kolmeen ja puoleen tuntiin pieni joukko. Suurimmalle osalle riittää, että siitä selviää läpi. Kuitenkin pelkkä maaliin pääseminen on viite peruskunnosta.

Vapaa-ajan liikunta oli alunperin herrojen huvia, ylemmän yhteiskuntaluokan puuhastelua. Työläiset saivat liikuntaa riittävästi arkisessa puurtamisessa. Huvina sitä ei osattu nähdä. Vielä 60- ja 70-luvuilla työn aiheuttamat pakkoliikkeet kuormittivat kansaa fyysisest kokolailla eri tavoin kuin nykyään, mutta näinköhän vapaa-ajan liikuntaa harrastavia oli silloin enemmän kuin 2000-luvulla? Voisiko jopa olla niin, että vapaa-ajan liikunta nauttii Suomessa huippusuosiota? Säännöllisesti vapaa-ajallaan liikkuvien suhteellinen osuus on suurempi kuin koskaan aikaisemmin, onko?

Voiko kuntoilulla olla yhteiskunnallinen sanoma? "YLE Puheen kuntoiluviikolla keskustelemme kuntoilun yhteiskunnallisesta merkityksestä ja mm. siitä, milloin suomalaiset rupesivat kuntoilemaan. Pekka Räsäsen ja Kati Turtolan studiovieraana on filosofian tohtori, Liikuntatieteellisen seuran tutkija Jouko Kokkonen."

Huippu-urheilu vaatii yhteistyötä. "Jouko Vuolteen vieraina olivat huippu-urheilun muutosprojektin ohjausryhmän vetäjä Jukka Pekkala sekä Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen. Yhdeksi keskeiseksi ongelmaksi Nieminen nostaa sen, että urheiluväki on jakaantunut laji- ja liittokohtaisiin siiloihin. - Ei nähdä sitä, että urheilijan menestys on jokaisen työn tulosta."

Miten lapset ja nuoret liikkumaan? "Riikka Smolander-Kylliäisen vieraina olivat kehitysjohtaja Pasi Mäenpää Nuori Suomi ry:stä, rehtori Maarit Ritakallio Kirkkonummelta ja kuulantyöntäjä/valmentaja Conny Karlsson. Suuri osa urheiluseuroissakaan mukana olevista lapsista ei liiku terveytensä kannalta tarpeeksi. - Seuraharjoitukset eivät yksinkertaisesti riitä. Lapsi tarvitsisi terveytensä kannalta 14 tuntia viikossa liikuntaa, Mäenpää sanoi."

 

[Amerikanihme]

Muilla on paremmat dopingit.

Vähän tuohon tyyliin itsekin ajattelen. Toivottavasti olen väärässä, mutta pahalta tuntuu, että 70-luvulla oli veressä vähän muutakin kuin poronmaitoa suomalaisilla. Ehkä nyt ollaan varsinkin tuon hiihdon doping-skandaalin jälkeen pelästytty niin, ettei uskalleta enää vetää piikkiä kunnolla (mikä sinänsä on erinomainen juttu), mutta muut maat ovat onnistuneet peittämään dopinginsa suurimmalta osin paremmin.

Tosin on asiaan varmaan paljon muitakin syitä, joita on tässä ketjussa käsitelty.

 

[steepler]

Mutta miten on määrällisesti?

No vaikea tietenkään sanoa miten paljon ihmiset liikuntaa harrastavat, mutta uskon kyllä että jollain tavalla urheilutulokset yleistäkin suhtautumista korreloivat. Omalla alalla järjestetään yleisurheilukisoja ja joskun 90-luvulla, tosin itse en silloin ollut mukana, urheiltiin erityisesti määrällisesti aika eri tasolla, tuloksellisesti myös mutta erityisesti siinä suhteessa että hyviä/kohtuullisia tuloksia juoksevia oli selvästi enemmän ja erityisesti osanottajia.

Mahdollisesti tavallaan se fokus on jossain määrin muuttunut. Nykyisin ei olla ehkä niin fokusoituneita laajemmassa määrin siihen että saadaan veren maku suussa puristettua se 5000/3000/1500m kisa johonkin tiettyyn aikaa vaan enemmän harrastetaan muita lajeja. Fakta on kuitenkin että esimerkiksi verusmiesten kunto on lässähtynyt pahasti joten tuskin ainakaan yleinen kuntotaso on noussut.

 

[Mängimies]

Muilla on paremmat dopingit.

Kyllä! Siinä on ratkaisu afrikkalaisten ylivoimaisuudelle kestävyysjuoksussa!

 

[Paul Kemp]

Kyllä! Siinä on ratkaisu afrikkalaisten ylivoimaisuudelle kestävyysjuoksussa!

Tai sitten leijonat on parempia kirittäjiä treeneissä, kuin joku liikuntatieteiden maisteri radan varrella.

 

[Paul Kemp]

Fäänlaand - Hungary 1-2 ja tyylikkäästi loppuhetkien housuun paskantamisella, kuinkas muutenkaan. Kuinka kauan taipuminen kuolemanotteluissa vielä jatkuukaan?

Tappiota tappion perään, sitä on Suomen urheilu kolkolla 2010-luvulla, eikä loppua näy.

 

[Mängimies]

Fäänlaand - Hungary 1-2 ja tyylikkäästi loppuhetkien housuun paskantamisella, kuinkas muutenkaan. Kuinka kauan taipuminen kuolemanotteluissa vielä jatkuukaan?

Kuolemanottelu mikä piti voittaa, siis voittaa eikä pelata tasan. Siksipä voittoa oli haettava takaiskunkin kustannuksella. Monesti Suomi on paskonut housuun erinäisissä lajeissa, mutta tänään oli positiivista, että voittoa haettiin ja saatiin jopa maalipaikkoja lopussa. Ja tänään ei housuja tarvitse vaihtaa vaikka takkiin tulikin.

 

[Paul Kemp]

Kuolemanottelu mikä piti voittaa, siis voittaa eikä pelata tasan. Siksipä voittoa oli haettava takaiskunkin kustannuksella. Monesti Suomi on paskonut housuun erinäisissä lajeissa, mutta tänään oli positiivista, että voittoa haettiin ja saatiin jopa maalipaikkoja lopussa. Ja tänään ei housuja tarvitse vaihtaa vaikka takkiin tulikin.

Ratkaiseva niitti tuli, kun puolustus ei viitsinyt pelata tosissaan viimeistä tilannetta. Kyllä se vähän pylly haisee tänäänkin, ei voi mitään.

 

[scholl]

Oiskohan tähän taas se vuosituhannen valheen paikka: "on lottovoitto syntyä Suomeen". Ja sitten räkästä naurua päälle. Hah hah haa.

 

[Mängimies]

Ratkaiseva niitti tuli, kun puolustus ei viitsinyt pelata tosissaan viimeistä tilannetta. Kyllä se vähän pylly haisee tänäänkin, ei voi mitään.

Silloinhan puhutaan huonosta asenteesta eikä pään pettämisestä. Kaksi täysin eri asiaa.

PS. Ei täällä paska haise.

 

[Paul Kemp]

Oiskohan tähän taas se vuosituhannen valheen paikka: "on lottovoitto syntyä Suomeen". Ja sitten räkästä naurua päälle. Hah hah haa.

Rinnalle voisi nostaa toisen itsepetoksen, eli suomalaisen "sisun". Mitä on siis sisu? Ilmeisesti olemista ensin ikuinen häviäjä ja pelle, joka sitten sillä kuuluisalla "sisullaan" kestää tappion katkeruuden, sekä on myöhemmin kykenemätön myöntämään virheensä jatkaen uuteen nöyryytykseen.

 

[Individual]

Rinnalle voisi nostaa toisen itsepetoksen, eli suomalaisen "sisun". Mitä on siis sisu? Ilmeisesti olemista ensin ikuinen häviäjä ja pelle, joka sitten sillä kuuluisalla "sisullaan" kestää tappion katkeruuden, sekä on myöhemmin kykenemätön myöntämään virheensä jatkaen uuteen nöyryytykseen.

Sinänsä yksi suomalaisuuden muodoista on sekin, että ajatellaan, että ei meistä koskaan ole mihinkään. Eli odotellaan epäonnistumista vesi kielellä, että päästään toteamaan ja ilkkumaan, että näinhän tässä taas kävi. Siinä lienee myös eräs asia, mistä olisi hyvä päästä eroon, että ne maineteot joskus toteutuisivat.

 

[SGD]

Rinnalle voisi nostaa toisen itsepetoksen, eli suomalaisen "sisun". Mitä on siis sisu? Ilmeisesti olemista ensin ikuinen häviäjä ja pelle, joka sitten sillä kuuluisalla "sisullaan" kestää tappion katkeruuden, sekä on myöhemmin kykenemätön myöntämään virheensä jatkaen uuteen nöyryytykseen.

Enemmänkin suomalaista on nauraa häviäjille. Katsotaan jotain jarkkoniemistä sohvalta ja nauretaan kun se häviää. Tai kuka tahansa joka menee arvokisoihin eikä menestykään "vaikka piti olla varma mitalisti". Aina myös sanotaan että suomalaiset ovat liian nöyriä ja lähtevät "vain tekemään parhaansa", mutta jos sanoo että "mehän mennään ja voitetaan" on ylimielinen paska ja ansaitsee lisäannoksen naurua epäonnistuessaan. Tarvitseeko vielä selitellä miksi Suomi on huono urheilumaa? Jengi saa justiinsa sitä mitä tilaakin, joten en puhuisi mistään sisusta tai lottovoitoista. Suurimmat kiksit tulevat epäonnistumisista, eivät onnistumisista.

Ainoastaan lätkämaajoukkueelle ei saa nauraa sen hävitessä, vaan oikeaoppinen ratkaisu on heittää televisio ikkunasta.

 

[Sateentekijä]

Ilmaiset toimivat lääkkeet

Tulevaisuuden sukupolvelle eli ensi karsinnan hepuille:

Vahvaa ja väkevää psykoterapiaa. Vaaditaan paneutumista. Osku Grönman johtamaan psykotoimintaa. Varma tie menestykseen.

Tämän jälkeen tekniikkapuoli kuntoon ja siitä vastaa Jari "you can't teach him" Litmanen (joka muuten jatkaa Huuhkajien pelaajavalmentajana alustavasti kymmenisen vuotta, Palloliitto ilmoittaa asiasta huomenna).

Kun meillä on psyykkinen ja tekninen puoli kunnossa, niin sitten Pasi Rautiainen toteuttamaan omaa pelifilosofiaansa penkille ja tulos on sykähdyttävä. Näen sen jo sieluni silmin, mutta harmi vain kylläkin, että Palloliitossa istutaan vain perseet kiinni penkissä ja nostetaan kovaa liksaa. Surullista.

 

[Paul Kemp]

Enemmänkin suomalaista on nauraa häviäjille. Katsotaan jotain jarkkoniemistä sohvalta ja nauretaan kun se häviää. Tai kuka tahansa joka menee arvokisoihin eikä menestykään "vaikka piti olla varma mitalisti". Aina myös sanotaan että suomalaiset ovat liian nöyriä ja lähtevät "vain tekemään parhaansa", mutta jos sanoo että "mehän mennään ja voitetaan" on ylimielinen paska ja ansaitsee lisäannoksen naurua epäonnistuessaan. Tarvitseeko vielä selitellä miksi Suomi on huono urheilumaa? Jengi saa justiinsa sitä mitä tilaakin, joten en puhuisi mistään sisusta tai lottovoitoista. Suurimmat kiksit tulevat epäonnistumisista, eivät onnistumisista.

Ainoastaan lätkämaajoukkueelle ei saa nauraa sen hävitessä, vaan oikeaoppinen ratkaisu on heittää televisio ikkunasta.

Kyllä lätkämaajoukkueellekin nauretaan yhä vain useammin, etenkin kun ysiviis-ikonit ja muut starat katoavat pian lopullisesti kuvioista. Kyllä esimerkiksi viime MM-kisojen tappio Tanskallekin lähinnä sai aikaan naurua ja ivaa. Seuratessani eräässä ravintolassa vuoden 2007 MM-finaalia Kanadaa vastaan ei kukaan tuntunut uskovan Suomen voittoon ja suurimmat volyymin nostatukset sai aikaan Rick Nashin tahtomaali ja jonkun suomalaispuolustajan säälittävyys tilanteessa. Sinänsä huolestuttavaa, että jo tuolloin kuuli heti kättelyssä viereisestä pöydästä "tuurin menneen jo ryssiä vastaan".

Ehkäpä riittävä putki epäonnistumisia ja ennen kaikkea Suomen kohdalla melkein onnistumisia saa aikaan sen, että jengi lopullisesti turhautuu ja alkaa nauttia tappioista.

 

[SGD]

Kyllä lätkämaajoukkueellekin nauretaan yhä vain useammin, etenkin kun ysiviis-ikonit ja muut starat katoavat pian lopullisesti kuvioista. Kyllä esimerkiksi viime MM-kisojen tappio Tanskallekin lähinnä sai aikaan naurua ja ivaa.

No Tanska-häviölle voi nauraa siksi, kun tietää ettei sillä ollut tuon taivaallisen merkitystä. Mutta muuten kyllä tuo naureskelu viittaisi enimmäkseen siihen, että sisäisesti kannatetaan ja toivotaan voittoa, mutta ei jostain kumman syystä uskalleta näyttää sitä. Sitten tappion hetkellä on helppo verhota oma pettymys "tiesinhän mä ettei tästä mitään tule" -skeidaan.

Ehkäpä riittävä putki epäonnistumisia ja ennen kaikkea Suomen kohdalla melkein onnistumisia saa aikaan sen, että jengi lopullisesti turhautuu ja alkaa nauttia tappioista.

No jos nauttii tappioista, eikö se sitten ole nimenomaan lottovoitto syntyä pieneen maahan... Enemmänkin nuo läheltä piti -häviöt pitäisi kääntää voitoiksi. Hyvin harvoin mitään suoraan voitetaan. Esimerkiksi Edmonton hävisi aikoinaan ekan Stanley Cupin loppuottelusarjansa. Saksa kävi häviämässä kaksi futiksen MM-loppuottelua -82 ja -86 ennen kuin onnisti. Häviöstä pitää sisuuntua ja ottaa opiksi, mutta en usko että on kauhean motivoivaa jos samaan aikaan on yleisen naurun aihe.

 

[Individual]

Esimerkiksi Edmonton hävisi aikoinaan ekan Stanley Cupin loppuottelusarjansa. Saksa kävi häviämässä kaksi futiksen MM-loppuottelua -82 ja -86 ennen kuin onnisti. Häviöstä pitää sisuuntua ja ottaa opiksi, mutta en usko että on kauhean motivoivaa jos samaan aikaan on yleisen naurun aihe.

Mjoo, mutta kuinka paljon sitä sitten itse pelaajat ajattelee. Jälleen kerranhan sen fokuksen pitäisi olla vain ja ainoastaan pelissä. Leijonat ainakin ovat tuota häviämistä saaneet "harjoitella" aika eeppisiä määriä..

 

[sekolust]

No Tanska-häviölle voi nauraa siksi, kun tietää ettei sillä ollut tuon taivaallisen merkitystä.

Ei niin, paitsi tuolloin oli vielä loppujen lopuksi melko lähellä alempaan jatkosarjanaan joutuminen. Tuon matsin jälkeen tilanne oli se, että jenkeillä oli yksi piste, Saksalla kaksi, Tanskalla kolme ja Suomi nollissa. Itseasiassa tuolla oli niinkin paljon merkitystä, että jos suomi ei olisi voittanut vikaa otteluaan 3-2, olisi tie vienyt putoamissarjaan. Ei paljon naurattanut.

Enemmänkin nuo läheltä piti -häviöt pitäisi kääntää voitoiksi. Hyvin harvoin mitään suoraan voitetaan. Esimerkiksi Edmonton hävisi aikoinaan ekan Stanley Cupin loppuottelusarjansa. Saksa kävi häviämässä kaksi futiksen MM-loppuottelua -82 ja -86 ennen kuin onnisti.

Suomi on hävinnyt kuusi kertaa (92, 94, 98, 99, 01, 07) MM-finaalin. Päälle vielä WC ja olympiakisat. Välieriä en jaksa edes laskea. Suomi on siis pelannut kahdeksan kertaa jääkiekon arvokisojen finaalissa ja hävinnyt seitsemän kertaa. Kauan tätä pitää oikein opiskella?

Lisäksi nuo vertauksesi NHL:ään ja fudikseen hiukan hämäävät. Laskeskelin 2000-luvun finaalit ja edellisen kerran hopeamitalisti voitti seuraavan finaalin:
* MM-jääkiekko = 0 kertaa
* MM-fudis = Kerran (Brasilia 2002)
* EM-jalkapallo = 0 kertaa
* Jääkiekon olympialaiset = 0 kertaa
* NHL = kerran (Pengs)
* SM-liiga = 2 kertaa (Tappara&Kärpät)

Loppujen lopuksi helvetin harvoin hopeamitalisti nousee joukkuelajeissa seuraavan kerran kultamitaliin asti. Nopealla otannalla noita kuutta sarjaa ja turnausta katsoessa näin tapahtuu alle 10% tapauksissa.

Häviöstä pitää sisuuntua ja ottaa opiksi, mutta en usko että on kauhean motivoivaa jos samaan aikaan on yleisen naurun aihe.

Jos huippu-urheilija ei kestä yleisön tuomaa painetta, niin omasta puolestani voi vaikka suksia samantien vittuun. Urheilun peruspiirteisiin kuuluu painetila ja yleisön tunteet. Jos urheilijaa ei motivoi "pettyneen yleisön tapa osoittaa pettymyksensä", niin onhan se nyt aika helvetin ihme. Motivoisikohan sitten paremmin se, että käytäisiin kehumassa teennäisesti tai oltaisiin vain hiljaa?

 

[mjr]

Suomalaista lienee myös tämä itku siitä, että ollaan aina niin huonoja ja toivottomia ja kaikki on muualla aina paremmin. Sikäli kun olen ymmärtänyt niin monessa paikassa muualla asiat ovatkin siinä mielessä paremmin ettei olla niin toivottaman alemmuudentuntoisia. No, puhukaa siis vain itsestänne ei-eteläpohjalaiset: ainakaan meillä ei oo mitään häpeämistä vaikka ei nyt satunnaisissa urheilulajeissa aina pärjättäisikään (varmaan liikaa savolaisia ja helsinkiläisiä joukkueissa). Ja jos niin kauheasti hävettää tämä väärin äänestävä tuulipukukansa ja -maa niin viimeksi kuin katsoin niin rajat ovat auki, saa lähteä ihan vaan pois, ei tartte sitten enää ikinä hävetä, valehdelkaa maailmalla olevanne ruotsalaisia. Huom. tämä koskee etenkin scholliä, älä ikinä, ikinä, kerro olevasi suomalainen!

 

[Mats Bedö]

Pari asiaa, joista ensimmainen ei kuulu varsinaisesti kasiteltavaan ongelmaan:

1) Suomalaiset on urheiluhullua vakea. Paskat. Ehkapa koko suomalaisen urheiluhistorian suurin emavalhe. Asun nyt kuudennessa maassa elamani aikana ja maapisteita (vapaa-ajan) matkustelusta on lahemmas 60 enka ole missaan nahnyt niin aneemista urheiluvakea kun Suomessa. Tapahtumissa ei ole koskaan kunnon tunnelmaa ja vakeakin niihin saa hakemalla hakea. Jaakiekko, tuo suomalaisen urheilun keulakuva, keraa vakea katsomoihin alueiden asukasmaaraan nahden "ihan hyvin", mutta tunnelma on surrrkea. Eli jengi tulee katsomaan matseja, mutta siinapa se. Vitutti oikeen viimeksikin kayda IFKn kotimatsissa, kun ottelun oheisohjelmaa ei osata edes alkeellisella tasolla jarjestaa ja hallissa on hiljasta kun jalki-istunnossa. Kaveri vieressa sanoi: "Ihan hyva tunnelmahan taalla on..." Aijjaa. Suomalaisella mentaliteetilla ja luonteella on tietysti tekemista asian kanssa, joten syitakin talle on, mutta silti. Suurin emavalhe suomalaisessa urheiluhistoriassa joka tapauksessa.

2) Annan nyt pari esimerkkia omasta urheiluhistoriastani. Kolmessa lajissa muinoin osallistuin SM-sarjoihin tai -kisoihin: Koripallo, jefu ja triathlon. Triathlonista ei sen enempaa, koska se on yksilolaji ja se oli lahinna kokeilu (ilman minkaanlaista menestysta). Koripallossa mentiin seka koulun etta seurajoukkueen kanssa on SM-tason "huipulla". Mutta millasella valmennuksella. Ja tama on se pointtini. Nyt kun miettii taaksepain niita aikoja, niin se meidan valmentaja oli kylla niin huuhaa-mies kun olla ja voi. Treenit oli ihan perusperus-juttua seka muutamia kuvioita ja levareita treenattiin. Ja parhaat pelasi matseissa. Toki toki, mutta kun muistelee niita kundeja, niin ei niista kylla yksikaan tullut juurikaan paremmaksi siina valmennuksessa ja rotaatio oli vuodesta toiseen suurinpiirtein sama. Valmentaja ei siis tuonut poytaa mitaan uutta, mitaan mika olisi tehnyt kundeista parempia koripalloilijoita tai mitaan mika olisi antanut osviittaa, etta tallakin ohjelmalla voisi olla jotain tekemista Suomen huippu-koripallon kanssa. Tietyista syista jatan joukkueen yms mainitsematta, mutta elettiin Peren, Pehkosen, Lahteenmaen jne jne aikoja...

Toinen pointti tulee jefusta. Suomi oli siihen aikaan Euroopan Mestari enemman saantona kun poikkeuksena. Myonnan, etta koripallosta saatu pallonkasittelytaito ja urheilullisuus oli osaksi syyna tahan, mutta silti: Eras joukkue II-divarissa etsi uusia pelaajia. Menin naytille. Osasin saannot jo muutenkin ulkoa ja pelitestissa en muistaakseni pudottanut yhtaan palloa ja liikkuvuus oli hyva. Kropan koko ja kaikki tuo vei meikalaisen hyokkayksen TE:ksi. Valmentaja meilla oli entinen SM-sarjajoukkueen huoltaja. Divarissa tuli tehtya TDeita ja kausi meni hyvin. Oltiinko kakkosia kauden paatteksi, en muista. Ei niin valia... Pointti: Kauden jalkeen se valmentaja pyysi kolme joukkueen parasta pelaajaa mukaansa SM-liigan (han palasi ex-joukkueensa assarivalmentajaksi) ja olin yksi niista. Eli siis yksi vuosi lajin parissa ja suoraan SM-sarjaan... SM-sarjaan siis lajissa, jossa Suomi oli Euroopan mestari. Kertonee jotain kapeasta tasosta, kertonee jotain juuri tasta miten Suomi on huipulla lajeissa, jotka ovat uusia ja nuoria. Ja jos olisin mennyt USAhan collegeen pelaamaan, niin tod nak olisin ollut juomapojasta se seuraava. Karrikoiden.

Eli mita tossa nyt haluan sanoa on se, etta toisessa lajissa valmennus oli niin syvalta ja pelimentaliteetti oli lahinna "nailla mennaan", kun taas toisessa lajissa (verrataan jefua nykyiseen salibandyyn) oltiin Euroopan huipulla, mutta huikean kapealla materiaalilla? Joku kundi suorastaan kavelee SM-sarjaan...

Oisko tassa nyt hieman sytyketta keskusteluun? Onko muilla samoja kokemuksia omaavilla mitaan sanomista asiasta?

 

[sekolust]

Tapahtumissa ei ole koskaan kunnon tunnelmaa ja vakeakin niihin saa hakemalla hakea. Jaakiekko, tuo suomalaisen urheilun keulakuva, keraa vakea katsomoihin alueiden asukasmaaraan nahden "ihan hyvin", mutta tunnelma on surrrkea.

Voisikohan esimerkiksi kulttuurilla olla jotain tekemistä asian kanssa? Ovatko suomalaiset muutenkin aneemista tai jopa huonompaa kansaa, meillä kun ei liikenteessä tuttuja ja "tuttuja" moikata töötillä, julkisilla paikoilla puhuta kovaan ääneen tai - herran jumala - puhuta toisen päälle?

Kannatukseen liittyvät kulttuuriset tekijät eivät itsessään meinaa yhtään mitään menestystä ajatellen. Mielestäni olisi aiheellista verrata esimerkiksi suhteellisen varallisuuden käyttöä urheiluun, muihin länsimaihin verrattuna vapaa-ajankäyttöä ja harrastajamääriä.

Kumpi lopuksi on urheiluhullu? Se AIK:n mustan armeijan jäsen, jolle urheilu on syy meuhkaamiselle vai se suomalainen, joka kuluttaa välttämättömien menojen jälkeen valtaosan rahastaan urheiluun, vapaa-ajalla harrastaa urheilua, seuraa urheilua ja on hiljaa katsomossa?

Eli siis yksi vuosi lajin parissa ja suoraan SM-sarjaan... SM-sarjaan siis lajissa, jossa Suomi oli Euroopan mestari. Kertonee jotain kapeasta tasosta, kertonee jotain juuri tasta miten Suomi on huipulla lajeissa, jotka ovat uusia ja nuoria. Ja jos olisin mennyt USAhan collegeen pelaamaan, niin tod nak olisin ollut juomapojasta se seuraava. Karrikoiden.

Ja samalla tavalla joku Michael Jordan lähti suoraan ammattilaisten joukkoon vääntämään baseballia ja olisi NHL:ssä ollut joko se juomapojasta seuraava tai joukkueen "edustaja".

Lisäksi kun jefusta puhutaan, niin Turun Trojansin sivuilla on melko osuva ilmaisu. Tarkka lainaus kuuluu muodossa "Moni laji on sellainen, jota huipulle päästäkseen on oltava aloitettu harrastamaan suunnilleen heti kävelemään oppimisen jälkeen. Jenkkifutis * ainakaan Suomessa * ei kuulu niihin. "

Jefu on sitä paitsi Suomessa ja ylipäätään Euroopassa loppujen lopuksi aika järkyttävän pieni laji. Kyseessä on kuitenkin loppujen lopuksi amatöörien toiminta, jonka vertaaminen yhteen maailman rahakkaimmista urheilusarjoista on karrikoidusti sama kuin minä siirtyisin Namibian murtomaahiihtojoukkueeseen ja väittäisin maan urheilun olevan yleisellä tasolla rappiolla. Suomessa kun en pääsisi edes top kymppiin ala-asteen hiihtokilpailussa.

 

[aquanqua]

Jos Suomi on jefussa joskus menestynyt edes jollain tasolla, niin se on aika hieno juttu. Lajiliiton virallisten sivujen mukaan lajilla oli vuonna 2006 "yli" 1500 lisenssipelaajaa, joten ei ihme, jos lajissa nousee helpohkosti kansalliselle huipputasolle. SLU:n kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan lajilla oli vuosina 2001-2002 Suomessa kaiken kaikkiaan tuhat harrastajaa...

Mats Bedö'lta vähintäänkin kunnianhimoista hakea vertailukohde Yhdysvalloista, joka on 300M asukkaan urheilumahti ja jefu maan suosituin urheilulaji. :)

 

[Mats Bedö]

Parilta edelliselta kommentoijalta koko jutun pointti vilahtanut sivusta kun Suomen potkupallomaajoukkueen pisteet kaynnissa olevissa karsinnoissa.

Ensinnakin, yrittakaa loytaa se jutun idea tosta mun tekstista eika suinkaan, etta jenkkifutis on pieni laji Suomessa ja taalla Jenkeissa se on se isoin laji. Koko homman idea mun tekstissa oli, etta Suomessa ollaan hyvia siihen asti, kunnes lajista tulee VAHANKIN isompi jossain muualla. Miksi? Suomessa on paljon ihan asiallisia urheilijoita (vertaan nyt itseani tuossa jefussa ja koripallossa), jotka sitten "valmennuksessa" ottavat takapakkia tai ainakaan eivat tule paremmiksi. Ja samalla kun muut maat alkavat oppia uutta lajia tai heilla on kunnon ohjelma, jolla maata viedaan eteenpain lajin parissa, Suomessa, niin kun sanoin, homma menee aikalailla toisinpain. Toki poikkeuksiakin loytyy.

Kyse ja tarkoitus ei siis ollut verrata meikalaista johonkin jenkki-yliopiston jenkkifutaajaan, vaan verrata systeemia ja valmennusta muihin maihin. Ja sita kautta tuoda hieman omaakin pointtia siita miksi Suomi on verrattaen huono urheilumaa. Seka tuoda siis, viela kerran, esille se, etta Suomi on niin usein ollut menestyva maa uusissa lajeissa (kuten jenkki-futis), mutta kun laji yleistyy...

 

[Lawless]

Suomihan on ihan ylivoimainen jenkkifutiksessa vaikkapa Ranskaan verrattuna. 52-0 päättyi näiden maiden välinen ottelu joskus 19 vuotta sitten, jolloin olin katsomassa ko. spektaakkelia.

Noin niin kuin muuten olen sitä mieltä, ettei Suomi ole huono urheilumaa. Tai jos väitetään, että Suomi on huono, miten huonoja ovatkaan vaikkapa Intia, Bangladesh tai Afganistan? Intia ratsastaa vieläkin maahockeymaineensa avulla ja Afganistanista otetaan arvokisoihin joku 18 sekunnin juoksija naisten 100 metrille.

 

[sekolust]

Ensinnakin, yrittakaa loytaa se jutun idea tosta mun tekstista eika suinkaan, etta jenkkifutis on pieni laji Suomessa ja taalla Jenkeissa se on se isoin laji. Koko homman idea mun tekstissa oli, etta Suomessa ollaan hyvia siihen asti, kunnes lajista tulee VAHANKIN isompi jossain muualla.

Mikä ihme tässä on? Jos lajilla on Yhdysvalloissa 300m potentiaalista fania, Venäjällä 140m ja vaikkapa Saksassa 80m, niin miten Lontoota, New Yorkia tai Moskovaa pienempi alue voisi olla tuossa aivan kirkkaimmalla huipulla? Jos oletetaan urheilullisten lahjakkuuksien jakautuvan melko tasaisesti per syntynyttä vauvaa kohden, on Suomen kokoinen valtio aika lirissä.

Treeniympäristöstäkin voi olla montaa mieltä, jo pelkästään pitkä talvi vaikeuttaa esimerkiksi tuota jalkapallon treenaamista talvisin. Samoin pienempi maksajien joukko vähentää mahdollisuuksia rakentaa hallikomplekseja ja palkata ammattilaisvalmentajia.

Miksi? Suomessa on paljon ihan asiallisia urheilijoita (vertaan nyt itseani tuossa jefussa ja koripallossa), jotka sitten "valmennuksessa" ottavat takapakkia tai ainakaan eivat tule paremmiksi. Ja samalla kun muut maat alkavat oppia uutta lajia tai heilla on kunnon ohjelma, jolla maata viedaan eteenpain lajin parissa, Suomessa, niin kun sanoin, homma menee aikalailla toisinpain.

Perustelet tätä omilla kokemuksillasi amatöörilajista. Mielestäni olisi melkein ihme, jos parintuhannen harrastajamäärillä saataisiin samanlaista osaamista kuin maissa, joissa kyseinen laji on suosittu. Jos valmentajaksi otetaan tilanteen sanelemien realiteettien mukaan joku "2 vuotta harrastanut ja joskus pojan lätkätreenejä vetänyt", niin onko ihmekkään jos taantumista tulee?

Mietitäänpä tilannetta toiselta kantilta. Onko vika suomalaisissa vai Suomessa pelattavien lajien luonteessa? Viimeksi kun katsoin niin Henrik Dettmann oli vienyt koriksessa joukkueensa MM-pronssille. Kojonkoski saa tunnustusta ja kovaa liksaa Norjasta. Jääkiekossakin varsinkin mv-koutseja viedään ulkomaille kokoajan ja taitaa olla muutenkin suomalaisille kysyntää.

verrata systeemia ja valmennusta muihin maihin. Ja sita kautta tuoda hieman omaakin pointtia siita miksi Suomi on verrattaen huono urheilumaa.

Viitsitkö sitten kertoa missä mennään suomalaisen valmennuksen (mitä helvettiä se edes on?) kanssa pieleen? Jos otetaan rajalliset resurssit (väestö., raha, muut lajit, luonto, jne.) huomioon, niin mielestäni Suomi pärjää kohtuullisen hyvin urheilussa.

Seka tuoda siis, viela kerran, esille se, etta Suomi on niin usein ollut menestyva maa uusissa lajeissa (kuten jenkki-futis), mutta kun laji yleistyy...

Melko karu yleistys. Jääkiekko ei ole mikään uusi laji ja jefuun verrattuna kyseistä lajia pelataan useammassa maassa. Silti Suomi pärjää kohtuullisen hyvin. Jalkapallossa ei oikein pärjätä, tosin tähän vaikuttaa mm. sääolot, väestö ja verrattain myöhään alkanut lajin vakava kehitys Suomessa. Viitsisitkö antaa mitään katsausta sellaisista lajeista, joissa Suomi on aloittanut hyvin, mutta taantunut muista syistä kuin vain yleisön kiinnostuksen puutteeseen? Melko pitkälti kuitenkin lajin elinvoimaisuutta määrittelee ihmisten kiinnostus lajia kohtaan. Kiinnostukseen taas vaikuttaa muun muassa kulttuuriset tekijät, lajin pioneerien kyky masinoida ihmisiä lajin taakse ja kilpailevien lajien vaikutusvalta.

Omasta mielestäni on melko naurettavaa väittää Suomea huonoksi urheilumaaksi sillä perusteella, että jefussa pärjätään kun laji on rantautumassa Eurooppaan. Toisin sanoen jos Suomi pärjää silloin kuin muut eivät saa resursseistaan kaikkea irti, Suomi on huono urheilumaa?