Mainos

Mikko Rantanen

  • 982 555
  • 2 876
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Täällä ei nyt taideta hahmottaa sitä riskiä joukkueen kannalta, joka Rantaseen pitkän ja kalliin pahvin kanssa sitoutumisella saattaa hyvinkin realisoitua. Ensinnäkin Coloradon cap-ongelmat ovat välittömät kaudeksi 25-26 ja syvyydessä joudutaan tehdä silloin isoja kompromisseja. Nykyinen sopparihan on capin osalta vallan ihana, mutta tuolla pistetuotannolla pöytään odotetaan ensi kauden aikana oletettavasti karvan alta MacKinnonin 12,6 M pahvia ja maksimipituutta. Vapailta markkinoilta -25 kesällä irtoaisi varmasti vielä enemmän (mutta vuosi vähemmän), jos ensi kausi on pistetuotannollisesti tämän kauden luokkaa.

Tälläkin kaudella tuli tosiaan taas aika kivat pisteet, mutta pelillisesti tämä oli selkeästi heikompi kuin viime kausi. Liike on ollut usein jopa heikkoa. Se tässä huolestuttaa eniten, mikäli alamäki olisi jo alkanut. Rantasen tyylinen pelaaja ei välttämättä ikäänny yhtä arvokkaasti kuin 10 kg kevyemmät tähtipelaajat ja tasonlasku voi olla 3-4 vuoden päästä jo merkittävä.

Olen siis itse ehdottomasti siinä kelkassa, että Rantanen ensi kesänä lihoiksi jos vähääkään sopivampaa kauppakumppania löytyy. Epätodennäköistähän tähtipelaajan treidaaminen on ja siinä on merkittävät riskit ampua itseään pahasti jalkaan ainakin lyhyellä tarkastelujaksolla, etenkin jos sisään otetaan pelkkiä varauksia ja sälää. Onnistuessaan sillä voitaisiin taas selättää tuleva cap crunch ja parhaimmillaan se voi osoittautua mestarimuuviksi, jolla cap-ikkunaa venytettäisiin taas vuosilla.

Tämä voi olla haihattelua, mutta jos vastine olisi esim...

Rantanen <-> B. Tkachuk + kelvollinen täytepelaaja/hyvä prospekti + 1. kierroksen varaus

...niin olisin enemmän kuin tyytyväinen.

Seison korjattuna, jos Rantanen kiskoo +100 pisteen kausia vielä 5-6 vuodenkin päästä, sillä vähintään sellaisia tulevan sopparin capilla odotetaan.

PS. Coloradoa tullut seurattua vuodesta 1995 lähtien ja aika tarkastikin, mutta kai minäkin olen sitten vain rölli.
Brady Tkachuk on NHL-managerien kirjoissa franchise-pelaajana Rantasta edellä ikänsä ja markkinointipotentiaalinsa vuoksi, joten kyseinen kauppa ei tulisi ikinä toteutumaan edes päittäin, saati sitten ykkösvuoro kylkiäisenä. Toki jos Tkachuk olisi ilmoittanut, ettei Ottawa enää napostele, olisi tilanne aivan eri ja muistuttaisi yllättävän paljon isoveljensä kuuluisaa kuviota. Olisiko Rauno sitten Ottawassa Huberdeau vai jotakin muuta?

Ylipäänsä nämä spekulaatiot ovat vaikeita, koska NHL:ssä supertähtiä ei kaupata, elleivät supertähdet itse pakota manageriaan kaupoille. Sign and trade -kuvio nostaisi Rantasen kohdalla mahdollista vastinetta jonkin verran, mutta vaikea sommitella mitään sellaista kuviota, missä Colorado saisi lähellekkään samaa arvoa takaisin, kuin mistä se Rantasessa luopuisi. Kenelläkään ei vain ole antaa tai vaihtoehtoisesti ottaa palkkaa vastaan. Varausvuoroja ja lupauksia Colorado ei halua Makarin ja MacKinnonin ollessa vielä liigan eliittiä. Toronton laiturit Marner ja Nylander on sidottu rahakkaisiin sopimuksiin juuri samasta syystä.

Ja vielä loppuun, et ole missään tapauksessa rölli, lisää näitä!
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Mikolla kuitenkin 2023 ilmoitettu yhdeksän tiimin no-trade lista, eiköhän sieltä joku Ottawan rutku ja muut peräpään jengit löydy listalta, turha uneksia.

En oikein jaksa uskoa että Colorado Mikkoa treidaisi. Siihen jaksan kyllä uskoa, että jos liike on huonompaa niin Mikko reenaa kesällä oikeita asioita ja parantaa sitä.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Eikös tuo Rantanen jossain itsekkin maininnut että piiputti jo runkosarjan lopulla. Colorado pelannut pitkiä keväitä ja viime kaudella MacKinnonin ollessa telakalla Rantanen kantoi käytännössä yksin koko jengiä. Tähän lisäksi pelaa hyökkääjistä TOP5 eniten vai jopa TOP3.

Lyhyet palautumisajat. Suomessa vierailut, tapaamiset jne ja taas mennään. Ja sama kaava kaudesta toiseen. Kaitpa Rantasellakin olisi vara pari kiloa pudottaa ja ottaa Barkovmainen harppaus luistelussaan eteenpäin. Mutta se on sitten tulevaisuuden hommia se.

Kyllähän Rantanen on Barkovin rinnalla suomalaisten paras pelaaja. Ja ihan eliittiä NHLssäkin +50 ja ja +40 maalin kaudet alla sekä molemmilla kausilla +100p. Sekä poffeissa tehnyt kovaa jälkeä myös. Laatua on ja laatu maksaa. Sitten nähdään, kellä siihen on varaa ja miten joukkue muovautuu.
 

Solari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Colorado Avalanche
Rantanen ei tuolla pelityylillä ja varsinkaan noilla peliminuuteilla varmastikaan pysty enää hirveän montaa (seuraava iso sopimus kokonaan) kautta vetämään yhtä tehokkaasti. Tämä ei siis mitenkään kritiikkinä Rantasta kohtaan ja ikääkin toki vasta 27, mutta kun 30 ikävuoden päälle mennään niin luonnolisesti jossain kohtaa fysiikan lait tulevat vastaan.

Näkisinkin Rantasen tulevaisuudessa enemmän jopa sellaisena peliä tekevänä sentterinä kuin 23 min illassa pelaavana taito-/voimalaiturina. Tälläisessä roolissa hän voisi ikääntyä ns. hellemmin.

Toki nämä pohdinnat ovat enemmän ajankohtaisia tuon seuraavan ison sopimuksen jälkipuoliskolla kuin nyt.
 

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän Rantanen on Barkovin rinnalla suomalaisten paras pelaaja. Ja ihan eliittiä NHLssäkin +50 ja ja +40 maalin kaudet alla sekä molemmilla kausilla +100p. Sekä poffeissa tehnyt kovaa jälkeä myös. Laatua on ja laatu maksaa. Sitten nähdään, kellä siihen on varaa ja miten joukkue muovautuu.
Ja tekihän Rane myös kaudella 2021-2022 75 peliin 92p eli viimeiseen kolmeen kauteen yli 300p runkosarjassa. Siinä saa 24v Bradykin pistellä seuraavat kolme vuotta urakalla laattaa reppuun että olisi edes lähellä samaa kuin 27v Rane nyt.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Rantanen ei tuolla pelityylillä ja varsinkaan noilla peliminuuteilla varmastikaan pysty enää hirveän montaa (seuraava iso sopimus kokonaan) kautta vetämään yhtä tehokkaasti.
Eihän Rantanen edes pelaa mitään erityisen fyysistä peliä kokoisekseen hepuksi. Vikat kolme kautta missattuna yhteensä 7 peliä. Joo, menee kulmiin ja maalin eteen kamppailemaan kiekosta, mutta niin menee about kaikki muutkin. NHL:ssä pisimpään kovalla tasolla pelaavat ovat juuri näitä dieseleitä kuten Pavelskit, Kopitarit, Crosbyt, Oviet, Wheelerit, Malkin, Ryan'O Reilly, Tavares, Brent Burns, Drew Doughty jne jne (joo osa näistä parempia luistelijoita, ainakin aikoinaan)

Ihan hullua selittää jostain Mikon lähes varmasta rapistumisesta ihan justiinsa, kun kaveri on 27v ja tekee 100p+ kausia.
 
Viimeksi muokattu:

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Niin, jokainen pelaaja tietty menee omaa kehityskäyräänsä, mutta vaikea ajatella, että Rantanen, McDavid, Matthews, M. Tkachuk, Pastrnak ym. alettaisiin nähdä ehtoopuolen pelaajina, joihin ei kannata enää sijoittaa. Varsinkin kun -97 jälkeen ei ole samalla volyymillä/ikäluokka tullut lahjakkuuksia hyökkäyspäähän, kuin -95-97 imo.

Edit: pieniä viilauksia
 
Viimeksi muokattu:
Voihan se tosiaan olla, että Coloradon mestaruusikkuna sulkeutuu, kun Rantasen seuraava sopimus osoittautuu liian kalliiksi yhdessä muiden tähtipelaajien kanssa. Toisaalta monilla faneilla tuntuu olevan yltiöoptimistinen kuva Coloradon kyvystä löytää halpaa laatua tilalle, kun näiden muutamien onnistuneiden löytöjen vastapainoksi seuraan on haalittu viime vuosien aikana ties mitä Tatareita, Rodrigueseja ja Johanseneja. Eivät läheskään kaikki pelaajat ole edes Kalliovuorille siirtyessään muuttuneet paskasta kullaksi, joten tästä on turha haaveilla tulevaisuudessakaan. Drouinia monet tuntuvat pitävän tällä hetkellä lähes varmana korttina, vaikka mies on pelannut todella ailahtelevasti kaudesta toiseen ja noita henkisiä vaivojakin on ollut. Iso riski olisi siis treidata sarjan top 10 pelaaja pois, kun takaisin päin tai hänen tilalleen on pakostakin tulossa enemmän tai vähemmän arpoja. Totta kai tuossa on mahdollisuus myös jackpotiin, mutta niinhän se on joka lauantaina lotossakin, eikä ainakaan vielä ole omalle kohdalleni osunut. Sitä voi sitten Avsin toimistolla miettiä, onko parempi etsiä halpoja arpoja hyökkäykseen kahden liigan top 10 hyökkääjän kanssa vai vähän kalliimpia arpoja hyökkäykseen yhden top 10 hyökkääjän kanssa.
 

Jukisto

Jäsen
Niin, jokainen pelaaja tietty menee omaa kehityskäyräänsä, mutta vaikea ajatella, että Rantanen, McDavid, Matthews, M. Tkachuk, Pastrnak ym. alettaisiin nähdä ehtoopuolen pelaajina, joihin ei kannata enää sijoittaa. Varsinkin kun -97 jälkeen ei ole samalla volyymillä/ikäluokka tullut lahjakkuuksia hyökkäyspäähän, kuin -95-97 imo.

Edit: pieniä viilauksia
Tässä oli kyse pelaajista, joilla se liike ei ole missään kohtaa ollut vahvuus. En laskisi ihan kaikkia listaamisiasi pelaajia siihen kategoriaan ;)
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Rantanen taitaa täyttää 29v syksyllä, kun uusi sopimus on ensimmäistä vuottaan voimassa. Ihan validia keskustelua on se, että miten pitkäksi aikaa ja millä hinnalla kannattaa sitoutua? Esim. Mackinnon oli kaksi vuotta nuorempi, kun ensimmäinen sopimuskausi lähti nykyisestä megasopparista käyntiin. Paljon on kyse myös siitä, että millaiseen urakaareen seurajohto uskoo pelaajan osalta? Siellä on kuitenkin aitiopaikka seurata sitä, miten pelaaja pitää kondiksestaan ja kehostaan huolta. Samaten on tietoa siitä, millaisia fyysisiä vaivoja pelaajilla on. Jos on uskallusta painaa Rantaselle 8v, niin se kertoo siitä, että Rantanen hoitaa kaiken viimeisen päälle.
 
Suosikkijoukkue
HC TPS Fanclub Koistinen-Vallin-Kivi
Rantanen nousi viime yön syötöillä suomalaisten playoffien syöttöpörssissä toiseksi. Taakse jäi Filppula (61) ja Tikkanen (60). Rantasella nyt 62 syöttöpistettä, kärjessä olevalla Kurrilla syöttöpisteitä on 127.
 

TPS4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Rantanen on saanut paljon aiheestakin kritiikkiä peliesityksistään tällä kaudella vaikka tehoja on tullut. En tiedä onko siellä jotain vammaa, mutta todella varovaisesti mennyt jopa playoffeissa kulmiin eikä taklannut liki ollenkaan. Varooko jotain vai ihan järkevää energian säästämistä? Tietenkin tähtipelaajien kohdalla usein fiksuinta olekaan riehua liikaa, kun paljon taklatessa on myös itse altis vammoille.

Joka tapauksessa yllä mainittu kriittisyys etenkin Coloradon HF Boardsilla ampuu usein hiukan ylikin. On alkanut syntyä hieman harhakuva siitä, että Rantasen maalisyötöt ovat itsestäänselvyys mihin kuka tahansa pystyisi noiden pelikaverien kanssa. Odotan itsekin Rantaselta paljon enemmän, mutta esimerkiksi viime pelissä aika merkittävät pelit teki 2-2 ja 3-2 maaleissa. Ensimmäisessä taisteli kiekon viivalle mistä jatkumona maali ja toisessa oivallus Nichuskinille syöttää tyhjän maalin tontti vaikka itse kiekko tuli hieman jalkoihin.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Joka tapauksessa yllä mainittu kriittisyys etenkin Coloradon HF Boardsilla ampuu usein hiukan ylikin.
Ai vähän yli, kun kiljutaan treidaamista ja kaikki tyyliin hallin ranskalaisten hinnoista alkaen on Mikon syytä.

Samaan aikaan MacKinnon ei ole hänkään näyttänyt mitään ihmeellistä 5v5 pelissä, mutta näitä kavereita ei vissiin punnita samalla vaa'alla.

Kohtalaisen hemmoteltuja alkaa olemaan, kun sadan pinnan laiturit on tusinapaskaa. Kumma vaan kun se kolmas kaveri ykkösketjussa ei koskaan revi noita numeroita.
 
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset
Toisakseen olisi hauska nähdä Mikko uudessa joukkueessa, mutta toisakseen taas tykkään ajatuksesta Rantasesta pelaamassa koko uran Avalanchessa. Ehkä jälkimmäinen kutkuttelisi enemmän niin saataisiin sitten se Matkustajan paita ihan satavarmasti kattoon. Sinne muiden Avsin hienojen miesten sekaan.

Voisi ainakin kuvitella että Rantsukka haluaisi jatkaa Kolo-Raadossa. A jo rinnassa ja SC-sormus sormessa niin miksipä sitä lähteä muuallekaan? Hieno organisaatio ja harvempi pääsee pellailemaan Makarin ja Mäkkinnönnin kaltaisten virtuoosien kanssa. Rantasena itse ainakin vain fistpumppailisin Nathanin kanssa, koittaisin pakottaa Calelle suomalaista kulttuuria ja kävisin välillä muutamalla bissellä Lehkos-Artun kanssa. Toki salassa isukki-Lehkyltä.

Voi että, voin kuvitella että olisi mukavaa olla Mikko Rantanen. Hieno mies.
 

Luoto

Jäsen
Hieno mies.
Samaa mieltä siihen asti kunnes näytti herkkänahkaisuutensa ja pienuutensa pillastumalla isukki-Lehkyn höpinöistä. Olisin odottanut Rantasen näyttävän suuruutensa myös kaukalon ulkopuolella jättämällä jutut omaan arvoonsa. Yllätyin reaktiostaan, asetti Artturikin ikävään välikäteen.
Eikä Rantasen käytös ihan mieleeni ollut Stanley Cupin voiton juhlinnassa, liian penikkamainen.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Eikä Rantasen käytös ihan mieleeni ollut Stanley Cupin voiton juhlinnassa, liian penikkamainen.
Nyt on ihan pakko kysyä, että millä lailla "penikkamainen" ja verrattuna mihin? Mitä Rantanen nyt oli voittaessaan kannnun, 25? Toki aikuinen, mutta luulisi saavan vähän riehaantua, jos voittaa suurimman palkinnon mitä lajissaan voi voittaa, vai lällättelikö hän vastustajalle tappion hetkellä? Se, jos mikä on "penikkamaista".
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Samaa mieltä siihen asti kunnes näytti herkkänahkaisuutensa ja pienuutensa pillastumalla isukki-Lehkyn höpinöistä. Olisin odottanut Rantasen näyttävän suuruutensa myös kaukalon ulkopuolella jättämällä jutut omaan arvoonsa. Yllätyin reaktiostaan, asetti Artturikin ikävään välikäteen.
Eiköhän se Ika asettanut Artturin ikävään välikäteen. Veikkaanpa, että pojan mielestä isukki olisi voinut pitää suunsa kokonaan kiinni.
 

Luoto

Jäsen
Nyt on ihan pakko kysyä, että millä lailla "penikkamainen" ja verrattuna mihin?
Verrattuna siihen, miten itse käyttäytyisin ja miten joukkuekaverinsa käyttäytyivät. Mikko on ollut suurimpia suosikkejani ja pysyy edelleen sellaisena, olen kertonut miten ihastuin häneen A-junnujen ratkaisupelissä. Vaikea kuvailla tarkasti, kukin tavallaan. "Makuasia sanoi kissa kun persettään nuoli."
Ei lällätellyt, se se olisikin ollut.
 

Luoto

Jäsen
Eiköhän se Ika asettanut Artturin ikävään välikäteen. Veikkaanpa, että pojan mielestä isukki olisi voinut pitää suunsa kokonaan kiinni.
Ei laittanut vaan Mikko. Olisi voinut naureskella Ikan väärässäololle. Ikalta olisi ollut väärin ja epäammattimaista vääristellä mielipidettään siksi, että poikansa on Rantasen joukkuekaveri ja ymmärtääkseni muutenkin hyvä kaveri.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös