Mainos

Mikko Rantanen

  • 982 375
  • 2 876

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Eiköhän tuossa tullut niskaankin ihan riittävä retkahdus, joka itsessään voi jo aiheuttaa aivotärähdyksen. Ei tarvita pääosumia. Pysähdys oli kuitenkin iso ja onneksi ei ollut tuon enempää vauhtia kummallakaan.

Se on ihan totta, että pelkästään tuo retkahdus voi aiheuttaa aivotärähdyksen. Ja todennäköisesti iso osa lievistä aivotärähdyksistä tuleekin niskan retkahduksien seurauksina.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Eiköhän tuossa tullut niskaankin ihan riittävä retkahdus, joka itsessään voi jo aiheuttaa aivotärähdyksen. Ei tarvita pääosumia. Pysähdys oli kuitenkin iso ja onneksi ei ollut tuon enempää vauhtia kummallakaan.
Tuossahan tosiaan kun Rantanen on poistumassa jäältä niin "sirosti niksojaan niksauttaa" eli eiköhän siellä retkahduskin ole. Onneksi Rane on hyvässä fyysisessä kunnossa. Niin tuurillaa selvitään säikähdyksellä.

Ja tosiaan väärälle laidalle oli Rantanen ajautunut joka edesauttoi potentiaalista loukkaantumista. Silti harvoin häntä näin yllätetään, etenkin kun ilmeisesti oli jo toine vastaava kyseisessä pelissä. Voisiko jopa olla jopa väsymystä ja ei täten ole ihan hereillä ollut...
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers

Ihan oikealla laidalla oli.
 
ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Ihan sekaisinhan tuo oli ja huilia siten ikävä kyllä tulossa. Ei näyttänyt tilanne pahalta eikä Ekholm sikaillut.
 
noppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
235
Joo Ekholmhan pelasi tuon todella siististi, lähes pysähtyi. Mutta Mikko tippui lähes pää edellä jäähän, ja siinä ainakin kolahti. Ei superpahalta näyttänyt, voisi toivoa että pleijareissa on mukana, mutta toisaalta oli kyllä selvästi sekaisin :|
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Olipa harmi, kun Ranella oli mahdollisuuksia nousta syöttömäärissä jopa suomalaisten ykköseksi kauden osalta. Ja vielä suurempi harmi jos sattui pahasti, kun on noi aivovammat aina vakavia. Toivottavasti mies lepää nyt viikon pari ja on taas iskussa.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Olikohan protokolla jotenkin niin, että kuudentena päivänä voisi palata peleihin jos kaikki menee hyvin.

1. Lepo
2. Rauhallinen liikunta (vaikka kävelylenkki)
3. Luistelu ilman kiekkovarusteita
4. Lajiharjoittelu ilman kontaktia
5. Harjoittelu, kontakti sallittu
6. Takaisin pelaamaan.
 
liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Mikko teki paluun, mutta tehotilasto näytti aika pahalta ja peliaikaakin vain 16min. Itse en peliä nähnyt, mutta jos joku palstaveli näki niin kiinnostaisi kuulla miltä näytti.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikko teki paluun, mutta tehotilasto näytti aika pahalta ja peliaikaakin vain 16min. Itse en peliä nähnyt, mutta jos joku palstaveli näki niin kiinnostaisi kuulla miltä näytti.
Ekassa erässä Rane sai jotain aikaan, lähinnä järjesteli paikkoja ketjukavereille, mutta vaipui muiden mukana harmaaseen massaan ottelun edetessä. Omaan silmään näytti aika varovaiselta pelaamiselta, ikään kuin olisi paikoin varonut kontaktitilanteita. Ei ollut myöskään yhtä kiekkovarma kuin on totuttu näkemään, eli mielestäni oli hakemista aika paljon. En tiedä kuinka paljon vaikutti kakkosketjussa pelaaminen Mittelstadtin rinnalla, toki tuttu Nichuskin toisella laidalla. Enpä silti ihmettelisi, jos Rane ja Lehkonen vaihtaisivat paikkoja seuraavaan peliin.
 
HF boardsin Rantanen osiossa aika moni on halukas luopumaan Ranesta palkan vuoksi. Puupäät selittävät että joku 4 millin äijä tekee melkein samat pisteet.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
HF boardsin Rantanen osiossa aika moni on halukas luopumaan Ranesta palkan vuoksi. Puupäät selittävät että joku 4 millin äijä tekee melkein samat pisteet.
Nämä nyt voi painaa toisesta korvasta sisään toisesta ulos.

Tällä kaudella Rantanen tehnyt 103pts. 100pts rajaan on päässyt 9. pelaajaa.
Viime kaudella Rantanen teki 105pts. 100pts rajan ylitti 11 pelaajaa.

Aika vähän tuolla seurassa näkyy 4milj. sopparilla pelaavia pelaajia. Nopeasti kahtomalla Pastan 6.6milj soppari taisi olla halvin edelliskaudelta. Nythän hänkin tienaa +11milj. Robertson 7.75milj. Miller 8milj ja loput taitavatkin olla 9-14milj välissä.
 
Tätä juuri tarkoitin. Tiedä sitten kuinka moni noista on aito Avalance fani ja kuinka moni rölli.
 
Crank

Jäsen
Voiko olla että vain viime pelien pistemäärää verrattu 4M pelaajiin? Koko kauden otannalla tossa väitteessä ei tosiaan mitään järkeä
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Keskustelu taitaa pyöriä enemmän sen ympärillä, että Rantasen palkalla saisi syvyyttä joukkueeseen. En ole itse nähnyt kenenkään väittävän, että 4 miljoonan mies tekisi melkein samat pisteet. Siellä taitaa haaveissa olla, että Drouin voisi tehdä 70-80% Ranen pisteistä Mäkkärin rinnalla ja halvalla sopparilla, ja lopuilla rahoilla parannetaan muita osa-alueita.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Saishan tolla rahalla tusinan verran minimipalkkalaisia. Ehkä ne yhteensä sen sata pinnaa painaisivat.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Cap hitissä Rantanen on tämän kauden rankingin sijalla 29. Edellä yksi pelaaja, joka on LTIR-lopettanut eli Carey Price.
 
Violaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Colorado
Tätä juuri tarkoitin. Tiedä sitten kuinka moni noista on aito Avalance fani ja kuinka moni rölli.
Täällä ei nyt taideta hahmottaa sitä riskiä joukkueen kannalta, joka Rantaseen pitkän ja kalliin pahvin kanssa sitoutumisella saattaa hyvinkin realisoitua. Ensinnäkin Coloradon cap-ongelmat ovat välittömät kaudeksi 25-26 ja syvyydessä joudutaan tehdä silloin isoja kompromisseja. Nykyinen sopparihan on capin osalta vallan ihana, mutta tuolla pistetuotannolla pöytään odotetaan ensi kauden aikana oletettavasti karvan alta MacKinnonin 12,6 M pahvia ja maksimipituutta. Vapailta markkinoilta -25 kesällä irtoaisi varmasti vielä enemmän (mutta vuosi vähemmän), jos ensi kausi on pistetuotannollisesti tämän kauden luokkaa.

Tälläkin kaudella tuli tosiaan taas aika kivat pisteet, mutta pelillisesti tämä oli selkeästi heikompi kuin viime kausi. Liike on ollut usein jopa heikkoa. Se tässä huolestuttaa eniten, mikäli alamäki olisi jo alkanut. Rantasen tyylinen pelaaja ei välttämättä ikäänny yhtä arvokkaasti kuin 10 kg kevyemmät tähtipelaajat ja tasonlasku voi olla 3-4 vuoden päästä jo merkittävä.

Olen siis itse ehdottomasti siinä kelkassa, että Rantanen ensi kesänä lihoiksi jos vähääkään sopivampaa kauppakumppania löytyy. Epätodennäköistähän tähtipelaajan treidaaminen on ja siinä on merkittävät riskit ampua itseään pahasti jalkaan ainakin lyhyellä tarkastelujaksolla, etenkin jos sisään otetaan pelkkiä varauksia ja sälää. Onnistuessaan sillä voitaisiin taas selättää tuleva cap crunch ja parhaimmillaan se voi osoittautua mestarimuuviksi, jolla cap-ikkunaa venytettäisiin taas vuosilla.

Tämä voi olla haihattelua, mutta jos vastine olisi esim...

Rantanen <-> B. Tkachuk + kelvollinen täytepelaaja/hyvä prospekti + 1. kierroksen varaus

...niin olisin enemmän kuin tyytyväinen.

Seison korjattuna, jos Rantanen kiskoo +100 pisteen kausia vielä 5-6 vuodenkin päästä, sillä vähintään sellaisia tulevan sopparin capilla odotetaan.

PS. Coloradoa tullut seurattua vuodesta 1995 lähtien ja aika tarkastikin, mutta kai minäkin olen sitten vain rölli.
 
#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Rantanen oli viime yönä todella heikko ja kankean flegmaattinen. Ollut sitä pitkin kautta oikeastaan kaikissa näkemissäni matseissa. Koskaan Rane ei ole ollut mikään raketti luistimilla tai ketterä sähikäinen, mutta omalla mittapuullaankin jähmeää ja haluttoman oloista tekemistä.

Rantasen pistetehtailu on aina perustunut huikeaan peliälyyn, jolla hän kykenee tuottamaan tulosta tasaisesti. Hyvin vaikeasti kehitettävä ominaisuus on osata olla oikeassa paikassa ja ennen kaikkea kyetä ajoittamaan ratkaisut oikein. Se tarkoittaa, että Rantanen näkee kentän erinomaisesti. Parantamisen varaa on reippaasti ja siihen paras lääke olisi liike. Mitenhän lienee, kun tuntuu Turussa treenaavat änärisuomalaiset olevan poikkeuksetta hyvin kankeita luistimilla, Rantasen lisäksi Kakko ja Ristolainen sekä on tainnut myös Laine siellä paljon treenailla. Jotakin tekevät väärin, koska jokaisella on aiemmin ollut huomattavasti paremmin jääkiekkoon soveltuva fysiikka liikkeen ja vartalonhallinnan osalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös